Miksi luonto on luonut kuukautisista niin vaivalloiset jos naiset tosiaan olisi tarkoitettu tekemään muutakin kuin saamaan lapsia?
Kuukautiskiertohan vaivoineen tahdittaa naisen aikuiselämää melkolailla ja naisen vartalohan on niin pitkälti muutenkin tehty lapsia ja lisääntymistä varten. Ei niinkään mihinkään tutkimusmatkailuun tai muuhun sellaiseen johon vaaditaan mies.
Tissitkin melko epäkäytännölliset kuljettaa paikasta toiseen ihan muuten vaan.
Eli onko naista oikeasti edes luotu kodin ulkopuolelle? Pyydetään asiallista keskustelua aina ajankohtaisesta aiheesta.
Kommentit (161)
Seksihalut vaivoineen tahdittaa miehen aikuiselämää melkolailla ja miehen vartalohan on niin pitkälti muutenkin tehty lapsia ja lisääntymistä varten. Ei niinkään mihinkään tutkimusmatkailuun tai muuhun sellaiseen johon vaaditaan nainen.
Munatkin melko epäkäytännölliset kuljettaa paikasta toiseen ihan muuten vaan.
Eli onko miehiä oikeasti edes luotu kodin ulkopuolelle? Pyydetään asiallista keskustelua aina ajankohtaisesta aiheesta
Vierailija kirjoitti:
Luonnonvarassa nainen olisi koko ajan raskaana eikä kuukautisia juuri olisi.
Eivät kaikki. Osalla on säännölliset kuukautiset, mutta raskaaksitulo ei kerta kaikkiaan onnistu.
Naisen kehona pyrkii oikeastaan kaikin tavoin estämään raskauden alun ja keskeyttämään jo alkaneen raskauden. Raskaus on todella vaarallinen ja työläs naiselle, joten vain aivan paras priimasiittiö ensinnäkin pääsee munasoluun, kiinnittyy kohdun seinämään ja selviää alkuraskaudesta. Onnistuneen raskauden todennäköisyys on täydellisissä olosuhteissakin vain 25 %.
Ja niin, naistahan ei ole luotu mitään erityistä tarkoitusta varten, kuten ei miehiäkään. Mietit varsin eksistentiaalisia asioita, elämän tarkoitusta. Joillekin se voi toki olla lisääntyminen, aika monelle kuitenkaan ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naaraspuolinen ihmisapina oli joko raskaana/imetti jolloin menkkoja ei ollut tai aliravitsemuksen takia menkkoja ei kuulut ei näkynyt. Homma toimi näin ehkäisyn keksimiseen saakka. Sitten vasta menkat alko oikeesti vaivaamaan.
Jaa mulla on kyllä ollut menkat imettämisen aikanakin.
Niin, kiitos siitä kuuluu nykyajan hyvälle ravinnolle. Jos sinä joutuisit etsimään ruokasi luonnosta, niin kuukautisetkin pysyisivät pitkään poissa. Kun rasvaprosentti menee tarpeeksi alas, kuukautiset loppuvat, sillä elimistö ymmärtää, että kyseessä on nälänhätä eikä lapsille riitä ravintoa.
Vierailija kirjoitti:
Odotan edelleen tietoja luonnonkansasta, joka ei lisäänny.
Ei lisäänny kuin rotat. Ei tartte odottaa, vaan luet ajatuksella aiemmat kommentit.
Vierailija kirjoitti:
Naisten lapsiluku ennen 1900-lukua oli Suomessa 5-6 eli samaa luokkaa kuin nykyään kehitysmaissa. Tuolloin ei ollut mitään lapsettomuushoitoja eli osa naisista jäi täysin lapsettomiksi vaikka olivat naimisissa ja osa synnytti yli 10 lasta.
Kattavaa tilastotietoa oli huonosti ennen 1700-lukua. Sitä ennen on ollut vuosituhansia ilman väestöräjähdystä.

Nälänhätä heikentää hedelmällisyyttä mutta tappaa myös niitä syntyneitä lapsia. Sekin on toki luonnonmukaista, mutta ei varmaan mikään kovin onnellinen asioiden tila.
Miten niin hankalat? Vuotaa verta viitisen päivää kuusta, mutta ihan tamponi riittää eikä mitään kipujakaan ole. En ole koskaan menettänyt menkoissa mitään muuta kuin verta.
Ja tissitkin on 70b eli ei mitään muuta kuin keveä koriste omaa nautintoani varten. Saan mielettömiä orgasmeja pelkästään rintoja hipeltämällä. Muuta tarkoitusta niillä ei ole.
Samalla surkealla logiikalla: Miksi luonto on luonut miehelle g-pisteen niin, että sinne pääsee peräsuolen kautta? Luontohan on selvästi tarkoittanut kaikki miehet homoiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiselle hän sanoi:
– Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat,
ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi.
Kuitenkin tunnet halua mieheesi,
ja hän pitää sinua vallassaan.
mies52v
Tuo on kyllä niin miehen puhetta.
Onko naisille olemassa eri Raamattu?
Uskovat naiset tulkitsevat sitä aivan eri tavalla, pehmeämmin. Ehkä elämä muuten olisi heille henkisesti haastavaa. eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotan edelleen tietoja luonnonkansasta, joka ei lisäänny.
Ei lisäänny kuin rotat. Ei tartte odottaa, vaan luet ajatuksella aiemmat kommentit.
Jos nykyinen kehitysmaatason lisääntyminen on mielestäsi noin verrannollinen niin kyllä, luonnonkansat hankkivat lapsia samaan tapaan. Muuten he olisivat kuolleet sukupuuttoon aikoja sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten lapsiluku ennen 1900-lukua oli Suomessa 5-6 eli samaa luokkaa kuin nykyään kehitysmaissa. Tuolloin ei ollut mitään lapsettomuushoitoja eli osa naisista jäi täysin lapsettomiksi vaikka olivat naimisissa ja osa synnytti yli 10 lasta.
Kattavaa tilastotietoa oli huonosti ennen 1700-lukua. Sitä ennen on ollut vuosituhansia ilman väestöräjähdystä.
Väestöräjähdyksen puuttuminen ennwn 1700-lukua johtuu korkeasta äitiys- ja lapsikuolleisuudesta sekä nälänhädistä ja kulkutautiepidemioista. Ilman suurta syntyvyyttä ihmiskuntaa ei enää olisi.
Menkääpä nyt sovinistipellet vaihteeksi jonnekin muualle r*nkkaamaan.
Kyllä se luonto on tehnyt monta muutakin kummallista asiaa naisen elämään. Esimerkiksi mitä ihmeen hyötyä on kuumista aalloista, eikö se riitä että hedelmällisyys loppuu, tämäkin riesa on naisten kiusaksi luotu. Lämmönsäätelyjärjestelmää ei siis vanhat naiset enää tarvitse, miksei?
Vierailija kirjoitti:
Sukupuoliroolit määrittää evoluution eli sukupuolten eroavaisuus on sukupuoliroolien "ansiota".
Jos esimerkiksi miehet hoitaisivat vauvoja/lapsia niin evoluutio tekisi miehistä samanlaisia kuin mitä naiset on henkisesti ja fyysisesti.
Tai jos naiset tekisivät fyysisiä hommia kuten rakentamista tai he sotisivat niin evoluutio tekisi naisista samanlaisia mitä miehet on henkisesti ja fyysisesti.
Miehet ovat isompia,vahvempia ja he ajattelevat eritavalla kuin naiset koska miesten sukupuolirooli on ollut erilainen kuin naisilla.
Naiset taas ovat pienempiä,empaattisempia ja herkempiä koska naisten sukupuolirooli on ollut erilainen kuin miehillä.
Nyt kun sukupuoliroolit katoavat niin evoluutio voi hyvin häivyttää sukupuolierot pois ja vaikka 1000-2000 vuoden päästä naisten ja miesten eroavaisuudet voi olla jo täysin olemattomat.
Millainen maailma olisi jos kivikaudella naiset olisivat metsästäneet ja miehet olisivat olleet keräilijöitä ja hoitaneet lapsia? Miehillä olisi varmaankin kyky imettää,kyky synnyttää ja miehillä olisi kuukautiset.
Onko tää pätkä jonkun seiskaluokkalaisen aineesta, jossa yrittää ihka ensimmäistä kertaa käsitellä jotain vaativaa aihetta kuin aikuinen?
Mielenkiintoista. Kun toisessa ketjussa kirjoitin, että täysmetys toimii ehkäisynä ensimmäiset 6 kk, sain valtavasti alapeukkuja. Kun tässä ketjussa joku väittää että täysimetys estäisi suuren lapsiluvun, tulee tälle väitteelle yläpeukkuja.
Se 6 kk mahdollista imetyksen ehkäisytehoa on tosi lyhyt aika eikä mitenkään estä naista synnyttämästä vaikka tusinan verran lapsia elämänsä aikana. Jostain syystä moni haluaa kieltää sen tosiasian, että ilman nykyaikaista ehkäisyä raskauksia olisi tosi paljon enemmän kuin nyt. Tätä tukee myös kaikki tutkimustieto.
ei ne alunperin ole olleet vaivalloiset. vaivalloiset niistä tuli sivistyksen, kulttuurin ja degeneroitumisen myötä.
Vierailija kirjoitti:
ei ne alunperin ole olleet vaivalloiset. vaivalloiset niistä tuli sivistyksen, kulttuurin ja degeneroitumisen myötä.
Alunperin niitä ei juuri ollut kun nälkä, raskaudet ja imetykset piti menkat poissa.
No jaa, eivätpä nämä olemattomat rinnat ole mitenkään vaivaksi, saatika kuukautiset. Tulevat 6 viikon välein, kestävät 1-4 päivää, eivätkä ole eläissäni aiheuttaneet mitään kipuja tai mielialahäiriöitä🤔Eivät millään tavalla häiritse kotoa poistumistani, joten en kyllä ole kykeneväinen ymmärtämään tuollaista ajattelumaailmaa, että kodin ulkopuolelle en kuuluisi.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista. Kun toisessa ketjussa kirjoitin, että täysmetys toimii ehkäisynä ensimmäiset 6 kk, sain valtavasti alapeukkuja. Kun tässä ketjussa joku väittää että täysimetys estäisi suuren lapsiluvun, tulee tälle väitteelle yläpeukkuja.
Se 6 kk mahdollista imetyksen ehkäisytehoa on tosi lyhyt aika eikä mitenkään estä naista synnyttämästä vaikka tusinan verran lapsia elämänsä aikana. Jostain syystä moni haluaa kieltää sen tosiasian, että ilman nykyaikaista ehkäisyä raskauksia olisi tosi paljon enemmän kuin nyt. Tätä tukee myös kaikki tutkimustieto.
Jos nyt puhutaan entisajoista, niin silloin ravinnon puute tai yksipuolisuus piti täysimetyksen aikana kuukautiset poissa. Nyt tilanne on toinen.
Jaa mulla on kyllä ollut menkat imettämisen aikanakin.