Lue keskustelun säännöt.
Kertokaapa, mistä tietty rakkauden tunne tulee?
26.10.2013 |
Tatkoitan siis sitä tiettyä rakastumisen/syvän yhteyden/yhteen kuulumisen tunnetta, joka saa kaipaamaan ja odottamaan ja janoamaan. Viisautta tai teorioita?
Taustaa: minulla on miesystävä (A), joka on todella ihana ja monessa suhteessa minulle sopiva: meillä on yhteisiä kiinnostuksenkohteita, samanlaiset arvot ja pystymme puhumaan hankalistakin asioista. Hän on ihminen, josta ei oikein keksi pahaa sanottavaa ja hänen kanssaan on hyvä olla. Meillä on paljon myös läheisyyttä. Silti alusta saakka olen vähän joutunt taistelemaan ns. kaverivibaa vastaan, sillä haluan rakastaa ja haluta tätä miestä. Voin kuvitella todella hyvän suhteen meille jatkossakin. Olemme tapailleet puolisen vuotta.
Olen nyt tavannut muutaman kerran myös miehen B. Meillä oli kauan sitten "jotain" joka päättyi riitaan ja emme nähneet yli 10 vuoteen. Mies ei ole ulkoisesti tyyppiäni lainkaan, meillä ei ole yhteisiä kiinnostuksia ja tilannekin on mahdoton.Mutta jostain syystä tämä mies, se miten hän puhuu asioista, mitä hän sanoo ja miten hän on, liikuttaa sisintäni. Ajattelemme toisiamme lakkaamatta, haluaisin herätä hänen vierestään ja kun kohtaamme, on halu koskettaa lähes vastustamaton.
Tiedän kyllä mitä minun kuuluisi ajatella, mitä kuuluu tehdä. Mutta olisiki jollain jotain selitystä, kokemuksia? Miksi jotkut ihmiset pääsevät niin lähelle hetkessä?
Kommentit (15)
Luulen, että se johtuu jossain lapsuudessa tapahtuneesta (vaillejäämisen?) kokemuksesta, jonka kohdan tämä uusi ihminen jollain tavalla täyttää. Esim. minun tunteitani on lapsena niin nuorena, ettei minulla ole siitä sanoja, pahasti loukattu, niin rakastuin mieheen, joka "hoiti" juuri näitä tunteita. Tunsin, että hän on se, jonka syliin saan romahtaa sen tunteen kanssa että en ole rakastettu (ja että hänen sylissään siis olen).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivotoiminnasta ja hormoneista, hormonituotantoonkin vaikuttavat aivot.
Rakastumisen, siinä hullaantumisen tunteessa aivokemiat menevät ihan sekaisin, se näkyy aivokuvassa fysiologisesti samanlaisena kuin paniikkikohtaus, näin sanottiin yhdessä dokkarissa.
Sitten kun tuo vaihe menee ohi,alkaa erittyä oksitosiinia joka on mielihyvähormoni. Se pitää pariskunnan yhdessä, ja niillä pariskunnilla sen ohjelman tutkimuksessa joilla kummiltakin osapuolilta erittyi tuota eniten, oli ollut parisuhteessaan vähiten pettämisiä.
Vaikka näistä haluaa ajatella täysin rationaalisesti, kyllä minä uskon, että kaikkea eivät ihmiset voikaan ymmärtää. On hyvä ja tärkeää kuunnella omia vaistojaan ja tunteitaan. Ihan sama mikä on lopputulos, mutta uskon, että parisuhteessa tarvitaan nimenomaan sitä romanttisen rakkauden tunnetta. Muuten voi olla edessä ristiriitoja ja muita ongelmia. Mihin pitäisi parisuhteen perustua? No siihen valtavaan vetovoimaan, todellakin. Sanon tämän kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Ehkä sinut onkin tarkoitettu olemaan sen toisen miehen kanssa, en tiedä. Itselläni on kokemusta samantyyppisestä kuviosta siinä mielessä, että alusta alkaen en tuntenut miestäni kohtaan samanlaista hullaantumista kuin joitain muita kohtaan. On ollut haasteellinen suhde ja monenlaista on ehtinyt tänä aikana miettiä.
Mä koitan analysoida mistä tässä on kyse. Miksi joku vaikuttaa minuun noin, onko se hyvä vai huono merkki, voiko sitä noudattaa, voiko siitä olla välittämättä?
Mikä on oikein? Onko oikein jatkaa olemassaolevaa suhdetta, jos en koskaan ole täysin hulluna halusta? Kaipaanko sitten aina muuta? Johtaako se kylmenemiseen ja ärsyyntymiseen? Riittävätkö yhteiset intressit ja elämäntyyli kantamaan suhdetta, vai tarvitaanko magnetismia?
voiko suhde toimia vetovoiman varassa? Voinko koskaan luottaa toiseen? hitto.
T. nunnaksi ryhtyvä ap
Niin ja lisään vielä, että a on lähes täydellisesti tyyppiäni ulkoisesti ja intresseiltään, kaikkein täudellisin miesystäväni tähän mennessä. B on ehkä vähiten tyyppiäni millään mittarilla, mikä on hyvin hyvin mielenkiintoista ja hassua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikesta huolimatta olen itse vakaamman ratkaisun kannalla.
Ota se, joka hoitaa luotettavasti raha-asiat. Siinä on ihan riittävästi käytännöllistä rakkausmittaria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noh, kumpis näistä herroista sitten on luotettavampi raha-asioissa, A vai B?
Minä en tiedä kumpi on vakaampi - luultavasti A, toisaalta B:lläkin on takanaan 20-vuotinen avioliitto jossa on ollut myös huonoja kausia. A:n kanssa minä saatan olla epävakaa, mistä kertoo myös B:n olemassaolo - olen nimittäin täysin kykenevä yksiavioisuuteen.
Raha-asiansa ja taloutensa molemmat hoitavat ymmärtääkseni hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo B on seksuaalista vetovoimaa, joka perustuu biologiaan. Älä puhu rakkaudesta.
Tottuneena av-palstailijana odotin tätä vastausta. Mutta asia on monimutkaisempi eikä ainakaan pelkkää biologiaa. Fyysinen puoli on A:n vahvuus, vaikka kyllä B tuoksuu ihanalle. Mutta veto syntyy nimenomaan keskustelusta ja ajattelusta ja tavasta olla.
Ja saan minä puhua rakkaudesta, kyllä tämäkin siltä tuntuu: ääretön hellyys ja yhteenkuuluvuuden tunne, hehku itsessä. Toki on erilaista kuin kiintymysrakkaus, mutta senhän tein jo alussa selväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt erittelet sitten tilannettanne hieman selkeämmin. Ei kukaan muu pysty sinun pääsi sisälle menemään.
http://luxonia.com/viestit/67-judith-orloff/1918-3062011-himon-ja-rakkauden-vaelinen-ero
Kyllä minä taidan himon ja rakkauden erottaa jo näillä kilometreillä. Mutta en ymmärrä sitä, miksi joidenkin ihmisten kanssa sielunyhteys syntyy niin itsestään ja joidenkin ei. Vielä vähemmän ymmärrän, mitä tästä pitäisi päätellä ja miten toimia.
Dammit, näitä elämän mysteerejä ja sitä, ettei mieli tottele
käskyjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskotteko te sielunkumppanuuteen?
Mä olen joskus uskonut, luulin jopa kohdanneeni kaksoisliekkini. Mutta enpä tiedä, enää - tuon suhteen päätyttyä julistin sen huuhaaksi.
A on tietyllä tapaa järkivalinta ja hyvin rakastettava. B saa taas vähän uskomaan taikaan ja kohtaloon. Argggh.