Muutto takaisin kotipaikkakunnalle pääkaupungista

Jos on vaan snadii gillaa, niin ei kannata stadiin muuttaa, joutuu muuten gartsoilla luudaan

Kotiseudulla nyt. Täällä on ihanaa, aurinko paistaa ja lähden katsomaan puolukkaa metsään.

Oma piha, oma rauha.

Illalla tulee yksi sukulaistyttö käymään.

Vihaan pk-seutua.

Huomattavasti helpompaa oli olla lapsen kanssa maalla kuin isossa kaupungissa.

Lapsi leikki pihalla, näin ikkunasta hänet kun tein ruokaa.

Koska okt ja oma piha.

Ihanat naapurit.

Suku lähellä.

Metsäretket, iso talo jossa oli tilaa leikkiä.

Hetkeäkään en vaihtaisi pois.

Lapsella juuret täällä maalla.

Kyllä kannattaa kokeilla sitä paluuta, jos yhtään kiinnostaa. Helsinkiin pääsee kyllä sitten takaisin jos siltä tuntuu.

Vasta pikkukaupungin maaseudulle palattua oikein tajuan, miten paljon vihasin sitä asioiden hoitamista Helsingissä. Autolla liikkuminen oli hankala, joten kävin kävellen tai pyörällä, joten kaupassa piti käydä lähestulkoon joka päivä. Eikä pieneen keittiöön mahtunut paljon ruokatarvikkeita varastoon muutenkaan. Kauppa oli koko ajan tupaten täynnä muita 10 euron ostoksen tekijöitä, samanlaisia kuin minäkin. Siellä sitä jonotettiin ensin hyllylle ja sitten kassalle kuin sillit suolassa ja raahattiin sitten kasseja käsissä. Sillit suolassa bussipysäkillä ja sitten bussissa, jossa muutama matkustaja on puhaltanut viimeiset röökihenkoset sinne bussin sisälle. Kaikissa virastot eri paikoissa ja iso odotusaula, jossa jonotusnumerot eivät liikkuneet mihinkään. Ei mitään toivoa ruokatunnilla hankkia jotain papereita esimerkiksi maistraatista JA poliisista.

Sitähän se elämä sitten olikin. Omassa pienessä kopissa nukkumista, lämpimässä rappukäytävässä ylös ja alas tallaamista roskien ja niiden ostoskassien kanssa ulkovaatteet päällä (koska pitäähän saada hyötyliikuntaa), töihin matkustamista haisevassa ruuhkabussissa, joka seisoo kaikissa punaisissa valoissa ja jota ajaa oman elämänsä rallikuski niin että koko aamupäivän on huono olo. Sitten töissä istumista, taas ruuhkassa istumista, kauppaan jonottamaan, rappukäytävään ja ruokaa tekemään. Sitten roskia ulos viemään. Ja aamulla uudestaan. Eipä niissä museoissa ja kulttuuririennoissa tullut käytyä kun viikonloppuisin halusi lähinnä olla yksin rauhassa.

Nyt kun etätyöt ovat tulleet jäädäkseen, niin maalla on ihanaa. Voi tehdä 2 viikon ruokaostokset kerralla. Ei ole PAKKO lähteä kotipihasta mihinkään, mutta hiljaiseen metsään pääsee helposti vaikka ihan kahvitunnin aikana hengittämään kuulasta syysilmaa ja syömään vähän puolukoita suoraan varvuista.

Sellainen mihin palatessa voi varautua, on se että omat sukulaiset eivät ole ehkä muuttuneet mihinkään siinä ajassa kun on itse ollut poissa. Itse olen asunut tässä kuluneina vuosina Helsingin lisäksi mm. New Yorkissa ja Lontoossa, ja ehkä vähän sisäistänyt sitä suuren maailman sosiaalisuuttakin.

Olihan se vähän kulttuurishokki, kun eläkeläissukulainen pelästyi hautausmaareissulla, kun olin lasten kanssa kävellyt ortodoksien osaston läpi. "Ettei kukaan nyt vaan luule, että meidän suvussa ollaan semmoisia!" Eikä toinen sukulaispariskunta ole vieläkään hyväksynyt, että yksi heidän naapuri myi päälle 5 vuotta sitten talonsa ja siinä asuu nyt uusi perhe. "Jotain äänekästä porukkaa ja niin olevinaan, ei tartte meille tulla tekemään itteään tykö!" Heistä on muutenkin huikentelevaista tutustua ihmisiin "turhan päiten". Yksi lapsuuden kaveri taas oletti, että meistä tulee nyt taas kuin paita ja peffa, kun vihdoin palasin maailmalta, ja nyt tehdään taas kaikki yhtä jalkaa ja minun pitää raportoida hänelle päiväohjelmani että hän osaa sitten suunnitella omansa sen mukaan.

Sanoisin vaan, että stand your ground. Hyvin se menee, jos palaa selkeästi omalle tontille ja omien suunnitelmien kanssa, ja on ystävällinen. Kylillä varmasti puhutaan, mutta onpahan sitten vanhoillakin tekemistä.

Henkinen kotini on muualla, minä vain asun täällä.

Muuten, mainittu Leppävaara on Espoossa, ei Helsingissä.

Olen kahteen kertaan muuttanut pk seudulta takaisin kotipaikkakunnalle. On ollut oikeet ratkaisut ainakin mun tilanteessa. Syy miksi välissä muutin takaisin pk seud on miehen työt. Eron jälkeen palasin lasten kanssa takaisin kotipaik. minne olin myös edellisen eron jälkeen muuttanut. Mulla lähimmät sukulaiset ja lähimmät ja/tai lapsuuden ystävät täälä niin siksi halusin takaisin. Pk seud oli välillä yksinäistä vaikka kavereita siäkin on mutta ei niin läheisiä. Kiva myös täälä kun näkee usein omia vanhempia ja lapset isovanhempia. Toisen lapsen isäkin asuu täälä nykyään. Toinen ei mutta siitä i väliä kun hän ei halua kuitenkaan lastaan tavata.

Pk seud muuten tykkäsin kun enemmän työ mahdollisuuksia, palveluita ja kauppoja enemmän ja vilkkaampi yöelämä. Perhe ja ystävät oli mulle kuitenkin tärkeempiä. Ilman lapsia osin varmaa sinne jäänytkin.

Jos mulla olisi mies ja lapsia, haluisin välittömästi pois Helsingistä omakotitaloon. Se olisi varmaa! Mieluiten kehyskuntiin, koska pidän Helsingistä noin muuten. En vaan ehkä välitä kerrostaloelämästä ainakaan perheen kanssa. Kyllä hyviä puolia on mutta omaa pihaa kaipaisin.

Vierailija kirjoitti:

Minä muutin myös 7 Helsinki-vuoden jälkeen takaisin entiselle opiskelupaikkakunnalle. Helsinki on jees, mutta en ikinä oikein kotiutunut sinne huolimatta vakituisesta työstä ym. Pitkän kipuilun jälkeen tein kuten sydän sanoi ja tosiaan palasin opiskelukaupunkiin jonka koin omakseni (vaikkei ollut syntymäkaupunkini). Päätös oli ainoa oikea ja koen mielipuolista onnea ja keveyttä ratkaisustani. Työkuviot vähän on nyt kiikun kaakun, mutta Helsinkiin en kyllä enää vakituisesti palaa.

Opiskelupaikkakunnalle minäkin palaisin todella mielelläni, mutta Etelä-Pohjanmaalle vain jos vaihtoehtona on nälkäkuolema.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä muutin ja takaisin en mene. Ihan samaa Prisma arkea on elämä molemmissa paikoissa. Stadissa ei todellakaan tullut käytyä oopperassa jne. Täällä elämä on helpoo ja yhteisöllistä. Muksuilla kivat kaverit ja harrastukset ja saadaan asua kunnollisen kokoisessa perhe asunnossa.

Olen eri mieltä siitä, että elämä olisi kaikkialla samaa "Prisma-arkea". Minä käyn Prismassa kävellen, en edes omista autoa. Prisma on tuossa muutaman korttelin päässä. Isommat kertaostokset tilaan kotiinkuljetuksella, niin ei tarvitse kantaa niitä käsin. Pääsen kävellen myös merenrantaan, monelle erilaiselle virkistysalueelle, useaan eri kirjastoon, moneen kivaan kahvilaan jne. Ydinkeskustaan pääsen vartissa pyörällä, eikä tarvitse autotien varressa ajaa vaan reitti on ihanaa puistoa ja Töölönlahden rantaa jne. Lentokentälle pääsen vartissa taksilla (tosin nyt en matkustele, mutta ajat muuttuvat ennemmin tai myöhemmin).

Ei tällä tavoin voi elää missään muualla Suomessa. Kyllä Helsingissä asuva tietysti voi tehdä arjestaan sellaista, että se on sitä samaa mitä muuallakin olisi, mutta se on oma valinta.

t. 82

Elän kuvaamallasi tavalla Oulussa, mutta täällä luonto on puhtaampaa ja sitä on enemmän. Täältä pääsee myös kätevästi Lappiin. Suomessa on monta muutakin kivaa kaupunkia. Tykkään keskikokoisista kaupungeista, kun kaikki on kompaktisti saatavilla.

Asun osan aikaa pks ja osan kotipaikkakunnalla. Aina kulttuurishokki, kun tulee maalle kuolleeseen kylään E-Savo (peritty asunto). Paitsi kesällä liikaakin väkeä. Muutamassa päivässä tottuu. Ei tarvii miettiä minne uskaltaa iltakävelylle. Naapurusto seuraa.

Kulttuurishokki myös kun palaa pks. Ahdistaa ruuhkat ja ihmispaljoudet, päihdeongelmaiset, agressiiviiset, uus suo mal aiset porukat. Iltakävelyllä pitää suunta valita poispäin juna-asemalta.

Muutamassa päivässä jotenkin tottuu. 

Mutta jos voisi valita (työn yms. puolesta), niin kotipaikkakunmalle lievä plussa.

Olenkin jo elinkaaren loppupuoliskolla.

Vierailija kirjoitti:

Ap varaudu että se voi olla suuri pettymys. Mulle oli. Isovanhemmat maalaili, että SITTEN alkavat auttaa kun muutetaan takaisin kotikaupunkiin - no eivät alkaneet ja ei kiinnosta lapsenlapset tippakaan. Työtillanne surkea, kavereita ei ole, kaikki jäi pk seudulle. Ahdistava ilmapiiri ja ei mitään verkostoa muutenkaan. Lapset ikävöi kavereitaan pk seudulla.

Ollaan sitten menty viikonlopuiksi sinne. Koko kotikaupunkiin paluumuutto oli FIASKO. Todennäköisesti muutetaan takas pk seudulle.

Täähän se. Kyllä kun kerran on oikean kaupungin makuun päässyt, niin Suomessa ei pysty enää asumaan kuin pk-seudulla. Jos muuttaa, niin ulkomaille sitten johonkin toiseen kaupunkiin.

Pääkaupunkiseudulla oli juureton olo. Nyt on rakkaat lähellä ja kaikki hyvin. Työtkin järjestyi vaikka tyhjän päälle hyppäsin ja miehellä vain oli työkuviot kunnossa.

Varmaan kotiseudulla käynti on shokki jos siellä vain poikkeaa viikonloppuna tai lomalla. On hiljaista ja itsellä ei ole sinne mitään kiinnekohtaa. Sitten kun siellä on virassa, onkin aika touhukasta ja oppii nopeasti tuntemaan ihmisiä. Sitten heitä tuleekin jo kaikkialla vastaan, ja voi hyvin mennä torille, ja olettaa että joku tervehtii tai jopa vaihdetaan kuulumisia.

Työpäivä on yhtä täynnä palavereja, lapsi edelleen haetaan päiväkodista, edulleen mennään pilatekseen illalla ja toisella lapsella on pianotunti. Erona on, että työmatka on viisi minuuttia, päiväkodin täti on myös pilatesohjaajasi, lapsi polkee itse pianotunnille, ja pianonopettaja on vanha koulukaverisi. Ja hänen lapsensa on lapsesi luokalla.

Olen kotoisin Tampereelta, asunut sen jälkeen mm. Pirkkalassa ja myös todella pienellä paikkakunnalla, ihan maalla, nyt rontti toistakymmentä vuotta Helsingissä. Pienempään kaupunkiin en enää haluaisi muuttaa, ellei sitten taas ihan korpeen pois kaikesta. Tykkään siitä, että tämä on oikeasti kaupunki, ja että täällä tuntee olevansa ihmisten keskellä ja parissa, kaikki jutut, palvelut ja kaupat saatavailla, ja lähiliikenne loistava, ei tarvetta autolle. Ei ole pelottava paikka minulle, pikemmin ilahduttava ja inspiroiva. Asun pienesti kivassa lähiössä joka suuntaan hyvien yhteyksien varrella.

Jos jotain joskus kaipaan tosissani, jotain mitä täällä ei ole, sen on kunnon metsää ja luonnon absoluuttista hiljaisuutta ja pimeyttä. Siitä kaikesta nautin, kun ihan maalla jokusen vuoden asuin.  Talviöiden tähtitaivaat, sienimetsät, sen semmoiset. Mutta nyt nautin kaupunkielämän vibasta ja helppoudesta ihan täysillä.

Vierailija kirjoitti:

Miehen työpaikka on lapsuuden kotipaikkakunnalla.

Kun lopetti reissutyöt ja siirtyi töihin, muutettiin viikossa. Konttorin yläkerrassa oli tyhjänä oleva saunaosasto ja kokoustila.

Itse olin silloin äitiyslomalla.

Vietiin irtaimisto 90% mun vanhempien omakotitaloon ja asuttiin miehen työpaikan yläkerrassa, vuokrattiin Helsingin koti.

Äitiysloman jälkeen jäin hoitovapaalle ja uudestaan äitiyslomalle. Olin kotona 5 v.

Tänä aikana etätyö yleistyi.

Alettiin miehen kanssa tekemään töitä eri aikaan. Mies 6-14 ja minä 12-20.

Joka arkipäivä mun äiti oli meillä pari v.

Käyn Helsingissä n joka 2 kk.

Asutaan pienellä paikkakunnalla ja on kiva, kun välimatkat ovat lyhyet.

Ostimme pari v sitten omakotitalon kaikilla herkuilla. Samaan aikaan Helsingin kantakaupungissa arvo nousee ja vuokralaisista ei ole pulaa.

Hienoa sulle, mutta pelkkä "kyllä" tai "ei" olisi varmaan riittänyt, leuhkija.

Olen muuttanut takaisin kotipaikkakunnalleni jo 20 vuotta sitten. Silloin ajatus oli hyvä ja on rauhallista mutta viime aikoina olen alkanut miettiä oliko ratkaisuni sittenkään oikea. Olen yksin,ei perhettä eikä lapsia. Pääkaupunkiseudulla minulla olisi ollut enemmän mahdollisuuksia tavata ihmisiä,olisinko sitten löytänyt elämäni rakkauden. Kotipaikkakunnalla en tapaa ketään,kaikki on jo tuttuja.

Olen kotoisin pieneltä, n. 7000 asukkaan paikkakunnalta. Kun muutin pois heti yo-kirjoitusten jälkeen,, asukkaita taisi olla vielä yli 8000.

Tulin Helsinkiin, ja täällä olen viihtynyt jo 20 vuotta. Siellä "maalla" on kyllä ihana käydä välillä, mutta Helsinki on koti. Rakastan ihmisiä, tuttuja ympyröitä, sosiaalisuutta ja toisaalta mahdollisuutta anonyymiyteen.

Helsingissä harmittaa kaksi asiaa: liikenteen haitat (möly & pöly) sekä asuntojen sairaat hinnat. Saisin vanhalta kotipaikaltani helposti ison ok-talon kaksioni hinnalla vaan en halua.

Käyttäjä335566 kirjoitti:

Kiitos sinulle kommentoija numero 7, ja kaikille muillekin. Olipa kiva kuulla.

No tuon sanomani "palvelut lähellä" voi olla vähä väärin myös. Periaatteessa pitkät välimatkat, kun suurimmaksi osaksi kulkee julkisilla ja on bussia ja metroa ja on junaa.. Kun taas pienemmällä paikkakunnalla kipastaan omalla autolla pikaisesti jossain ja hoitamassa kaikki asiat. :)

Paskasta säästä olen kylkilä eri mieltä, tuntuu että täällä pk seudulla on useimmin aurinkoinen ja hyvin selkeä taivas kuin esimerkiski pirkanmaalla treellä! :D se on hassua miten se poikkeaa mielestäni.

Mietin että kuinkahan hyvin sitä ihminen sopeutuu siihen muutokseen jos treelle muuttaa. Muutaman vuoden oon nyt stadissa asunut mutta mulla on just tuo et sydän huutaa lujaa koti ikävää, mutta jännä pelko siitä että tuleeko osittain ikävä tätä "helsingin menoa ja vilskettä". Jaa a. Hienoa että teillä ollut onnistuneet päätökset :)

Pirkanmaalla on huonompi sää kuin Uudellamaalla, koska on sisämaan ilmasto ja pk-alueella taas meri-ilmasto. Sääraja menee Parolassa. Tätä väliä 15 v reissanneena aina sanon, että aurinko sammuu Parolassa ja totta se on, ei mikään tunne

Pääkaupungissa on kohta tätä kuten Ruotsissa:

https://videos.dailymail.co.uk/video/mol/2020/09/15/1032595509548138204…

Meillä ei ollut rahaa asua Helsingissä, joten 7 vuotta kärvisteltiin Vantaalla, vaikka molemmilla työt Helsingissä. Tikkurila oli ankea. Kotipaikkakunnalla Joensuussa nyt oltu 3 vuotta. Ei kaduta.