Perhehaaveita
En tiedä, mitä vikaa mussa on. Oon 28-vuotias enkä ole koskaan seurustellut. Tuntuu, että kiinnostun aina vääristä miehistä ja että väärät miehet kiinnostuvat musta. Haluaisin rakastavan miehen ja pari lasta. Mitään varsinaista vauvakuumetta mulla ei vielä ole, mutta olisi kiva saada lapset kymmenen vuoden sisällä. Oon huomannut, että edelliset 5 vuotta ovat vain hujahtaneet ohi. Pelkään olevani kohta 35-vuotias ja edelleen tässä samassa tilanteessa. Silloin peli on jo menetetty.
Onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa? Löytyikö elämän rakkaus vasta kolmikymppisenä? Tai onko joku joutunut hautaamaan perhehaavet, kun sopivaa kumppania ei ole löytynyt oikeaan aikaan?
Kommentit (18)
Ei 35 vuotiaana ole peliä vielä välttämättä menetetty. Se on hankalaa kun oma toive/halu ja todellisuus eivät aina kohtaa, mut kyllä aika moni saa vielä neljäkymppisenä vauvan.
Aloin seurustella vasta 29-vuotiaana ensimmäistä kertaa. Mies ei tosin halua lapsia, joten en tiedä miten tästä jatketaan. Vielä olisi kuitenkin aikaa, eikä 35:kään ole minusta liian vanha, ongelmallista olisi vain erota (kun en haluaisi) ja löytää uusi mies (mistä muka?).
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 18:26"]
^Siis ap:han on vasta 28.
[/quote]
Oliko tuo minulle kutoselle? En minäkään ole vielä 35, mutta kyllä aika menee oikeasti tosi nopeasti alle ja päälle kolmenkymmenen.
Oletteko miettineet, miksi ette löydä miestä? Oletatteko mieheltä liikaa vai onko teissä itsessä jokin turn-off? Kannattaa tosiaankin miettiä näitä asioita, ellei halua käyttää elämästään vuosikausia sen parin etsimiseen.
Itse löysin mieheni vasta yli 30 v. ja nyt on 4 lasta, viimeisin just ennen kuin täytin 43v.
Löysin 33-vuotiaana miehen. Olin vähän punkero ja tupakoin, mutta se ei estänyt onnen löytymistä. Nyt meillä on kaksi lasta ja ikää yhä alle 40 sekä mulla että miehellä. Hyvin te ehditte. :)
Mies löytyi kun olin 30, noin miljoonan kariuruneen suhteen jälkeen. Tosin perheydytty ei olla vielä, että saas nähdä, vaikka suunnitelmiakin on... 2 vuotta oltu yhdessä.
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 19:55"]
Mies löytyi kun olin 30, noin miljoonan kariuruneen suhteen jälkeen. Tosin perheydytty ei olla vielä, että saas nähdä, vaikka suunnitelmiakin on... 2 vuotta oltu yhdessä.
[/quote]
No miten tämä nykyinen suhteesi muka eroaa niistä miljoonasta kariutuneesta (lyhyt ja lapseton), muuten kuin olemalla nykyinen?
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 19:15"]
Oletteko miettineet, miksi ette löydä miestä? Oletatteko mieheltä liikaa vai onko teissä itsessä jokin turn-off? Kannattaa tosiaankin miettiä näitä asioita, ellei halua käyttää elämästään vuosikausia sen parin etsimiseen.
[/quote]
Sanoin tuon ihan hyvällä tahdolla. Itse ihmettelin parikymppisenä miksi en löydä ketään ja kun ymmärsin syyn, muutin sen ja johan alkoi löytymään. Nyt olen 25-vuotias ja naimisissa. Minulla syy oli yli-innokkuus ja ihastuin vääriin miehiin. Kun tein rakkaudesta järkipeliä, löysin miehenikin (jota tietysti rakastan yli kaiken). En jäänyt vääriin miehiin enää roikkumaan vaan siirryin ensimmäisestä merkistä eteenpäin seuraavaan. Lopulta löytyi mieheni.
Tyst ei noin saa sanoa!
Vika ei ikinä ole siinä iki-sinkussa, vaan kaikissa maailman vapaissa miehissä/naisissa.
Miehen löysin kun olin 30, nyt kaksi vuotta myöhemmin yritetään lasta. Näihin juttuihin pätee ehkä hieman sama sääntö kuin työnhakuun: jos ajattelet, ettet mitään kuitenkaan saa, olet jo käytännössä luovuttanut. Relaa, käy ulkona ja nettideittaile, kyllä se oikea vielä tulee vastaan. Niin ja jos vaatimuksesi ovat liian korkealla, laske rimaa.
Löysin miehen yökerhosta 33v. :) Nyt meillä on 5 onnellista aviovuotta takana ja kaksi ihanaa lasta.
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 19:15"]
Oletteko miettineet, miksi ette löydä miestä? Oletatteko mieheltä liikaa vai onko teissä itsessä jokin turn-off? Kannattaa tosiaankin miettiä näitä asioita, ellei halua käyttää elämästään vuosikausia sen parin etsimiseen.
[/quote]
Tuntemiini "miehen saaneisiin" mahtuu rumia ja kauniita, mt-tapauksia ja tasapainoisia, treenattuja ja läskejä, nirsoja ja kaikki käy - tyyppejä, nipoja ja rentoja, puhelinaika ja hissukoita, outolintuja ja taviksia.
Että en nyt tiedä, mistä se vika pitäisi etsiä. Mulla ongelmana kai lähinnä se, etten ihastu kovin helposti, minuun kyllä sillointällöin joku ihastuu, mutta valitettavasti näistä ihmisistä kukaan ei ole herättänyt minussa mitään muita kuin enintään kaverillisia tunteita. En sitten tiedä, mitä tälläkään voisi tehdä.
Ja oon kokeillut jo, ei se ihastus tule ajan myötä jos sitä ei ole jo alussa. Vaikka toinen olisi miten mukava ja hyvä mies. Tuossa tuhlaa vaan molempien aikaa.
Ihanaa kuulla, että monet ovat tavanneet miehensä vasta kolmikymppisinäkin. Mulla lähes kaikki parhaat ystävät ovat seurustelleet jo vuosia ja siksi tuntuukin, että oon pelini menettänyt, kun en esim. opiskellessa tavannut ketään.
En tiedä, onko mussa joku turn-off-piirre. Oon sosiaalinen,
hoikka, urheilen ja oon ihan hyvässä työssä. Mieheltä odotan sitä, että hän saa mut nauramaan ja mut tuntemaan oloni hyväksi, että hän olisi luotettava ja samanhenkinen kanssani. Ei kuulosta musta mahdottomilta kriteereiltä, mutta jotain fiiliksestä yleensä puuttuu, kun tapaan jonkun paperilla ihan hyvältä vaikuttavan tyypin.
Tässä vaiheessa en ole vielä valmis tekemään kompromisseja mainitsemani fiiliksen puutteen suhteen. Pelkään vaan sitä, että kymmenen vuoden päästä kadun, kun huomaan jääneeni yksin.
AP
Voisin sanoa, ettei sillä niin merkitystä ole, onko seurustellut vai ei. Takana 4 ja 5 vuoden suhteet. Molemmilla kerroilla jo kuvittelin, että tämä on loppuelämän suhde. Nyt yksin enkä tiedä, löytyykö sitä oikeaa koskaan.
- nainen 28 v. -
Täällä sama tilanne päällä :( Surkealta tuntuu..
T. nainen 28v