Suuret ikäluokat on yhteiskunnan pilalle lellimiä
Talot on, autot on, koulutus on ja työpaikka on.
Entäs me 30-40v seitkyt kaheskyt -luvuilla syntyneet?
Mitään et ole saanut. Ei taloja, ei autoja. Koulutus on, korkea sellainen, mutta sillä ei saa töitä.
Nyt ne pirut ei suostu edes lähtemään eläkkeelle vaan jatkavat varmaan seittenkymppisiksi asti töissä!
Ja sitten kun vihdoin suostuvat jämään eläkkeelle repivät ihan hirveet eläkkeet itselleen, meidän nuorempien selkänahoista.
Kommentit (126)
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 11:50"]
[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 18:21"]
Nyt en ihan tarkkaan ymmärrä, ketä tarkoitatte käsitteellä "suuret ikäluokat".
Olen itsekin 1950-luvulla syntynyt, ja siksi mulla on jonkun verran havaintoja heidän elämästään.
Lapsuutensa elivät sota-ajan jälkeen, kun oli pulaa monista tavallisistakin tarvikkeista.Suuret ikäluokat eivät suinkaan voineet kouluttautua kykyjensä mukaan, vaan vanhempien varallisuuden. Eikä koulutusta paljonkaan arvostettu, nuoria tarvittiin tekemään töitä.
Ei ollut työttömyyskorvauksia, eikä subjektiivista päivähoito-oikeutta. Siihen aikaan lapsia kaupattiin hoidettaviksi kaupojen ilmoitustauluilla. Töissä ei ollut koneita nykyiseen tapaan vaan moni joutui tekemään raskasta fyysistä työtä. Moni sai elantonsa maalta ja metsistä, eikä se ollut helppoa vaikka moottorisahat ja traktorit olivat jo suurten ikäluokkien käytössä. Ei ne olleet suuret ikäluokat jotka valmiiseen pöytään tulivat vaan nyt eläkeikää lähenevät, heidän lapsensa jotka saivat ilmaisen peruskoulutuksen, terveydenhoidon ja lapsilleen päivähoitopaikan.
Anteeksi, kun tosikkona tulin sotkemaan hyvän jutun.
[/quote]
Onko ap ihan ääliö? He ovat kokeneet sodan. Puutteen, ennen ei ollut sos.turvaa,
ei maataloustukia. Vain maitotili.
He ovat maksaneet siitä että pääsevät eläkkeelle.
Säästäneet ja kituuttaneet.
Häpeä itseäs!
Ylläoleva teksti totta.
[/quote]
Suuret ikäluokat ovat syntyneet sotien JÄLKEEN.
Hei seniorinettiläiset, pistäkää se Mattinne saittikurssille opettelemaan palstanpitoa ja häiriköiden blokkausta, käskekää sen lopettaa loputon mielensäpahoittaminen ja avaamaan teidän ikioma painikenttä uudestaan, niin että saatte toteuttaa itseänne kertomalla säätilasta Juupajoella, muistelemalla kesiä paimenessa ja liittämällä miss Kitty-kuvia viesteihinne.
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 11:13"]
[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 17:46"]
[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 17:39"]
Sä et tiedä mistään mitään.
[/quote]MIten niin? Mä oon ihan vierestä seurannut ja aika helpolla on esim. mun vanhemmat päässeet elämässään.
[/quote]
sun vanhemmat ovat ehkä eri yhteiskuntaluokkaa kuin me useat suurten ikäluokkien ihmiset.
Minä ainakin jouduin menemään 12 v lapsenpiiaksi ja senjälkeen joka lomalla jostain rahaa vääntämään, että sain käytyä keskikoulun, kun kaikki oli maksettava itse.
Itse ole joutunut ihan lapsetkin hoitamaan, kun ei ollut kotihoidontukea ja sitten maksamaan yksityisestä päivähoidosta, kun 3 kk äitiysloman jälkeen oli mentävä töihin, kun ei ollut absoluuttista päivähoito-oikeutta.
Lasten oli selvittävä koulun jälkeen yksin, kun ei ollut ip-kerhoja.
Palkkojen ja hintojen suhde oli mahtava.
Palkka saattaoi olla 400 mk/kk ja esim autom.pesukone maksoi 2000mk.
Menkäpää etsimään yhtä kallista pesukonetta suhteessa nykyiseen palkaan.
Ihan raatamalla ja säästämällä on nyk. omaisuus hankittu.
Eläkekarttuma alkanut 23-v, kun se nyk alkaa 18 v. ja töitö ja veroja maksettu 12-v alkaen.
Menkää etsimään ne puallamössöt muualta.
Mulle, kaikki, heti sukupolvi.
Muuhun en niin ota kantaa mutta tähän eläkeasiaan on pakko. Kun suuret ikäluokat tekivät töitä eläkevakuutusmaksut olivat murto osa nykyisestä. Eläkevakuutusmaksu oli pienet sillä eläkkeellä olevien eläkkeet olivat pienet ja eläkeläisiä oli suhteessa vähän. Eläkettä ei ollut vielä ehtinyt aiemmille sukupolville kertyä koska koko järjestelmä oli luotu vasta 1960-luvulla.Omasta palkasta työeläkevakuutusmaksut on pidätetty vasta vuodesta 1996. Sitä ennen työnantaja maksoi koko maksun. Nyt työikäisten määrä vähenee ja eläkeläisten määrä vaan kasvaa. Suurin osa eläkemaksusta menee suoraan nykyisten eläkeläisten eläkkeiden maksamiseen.
Suuret ikäluokat alkoivat kartuttaa eläkettään usein heti 23-vuotiaina.Työt olivat vakaita ja palkkakehitys usein nousujohtoinen.
Aiemmin eläkkeissä oli 60% katto. Kun suuret ikäluokat tulivat eläkeikään tämä katto poistettiin.Tilalle tuli elinaikakerroin joka ei kuitenkaan koskenut suurten ikäluokkien eläkkeisiin vaan leikkaa tulevia eläkkeitä. Myönnettyjen eläkkeiden euromäärä oli suurimmillaan muutama vuosi sitten ja laskee koko ajan. 1970-luvulla syntyneen eläkkeestä lähtee arviolta 25% pois elinaikakertoimen vaikutuksen takia.
Eli nuoremmat ikäluokat maksavat suurempia eläkemaksuja kuin koskaan ennen historiassa mutta oma eläkekarttuma jää laihemmaksi kuin edeltäneen sukupolven.
Täällä kirjoiitetaan, että suuret ikäluokat saivat heti töitä, mutta miksi tuhannet (minä mukaan lukien) joutui lähtemään Ruotsiin töihin. ei sinne huvikseen menty.
Saksanbkin jotkut lähtivät. sinne voisitte nytkin mennä, sillä siellä haetaan työvoimaa, mutta ettehän te ole koulussa oppineet kieliä, kun suuret ikäluokat ovat varmaan järjenkin teiltä vieneet.
[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 09:00"]
Sori nyt vaan mutta kaikki tuntemani ja tietämäni suurien ikäluokkien edustajat asuvat maksetuissa omistusasunnoissa ja niillä on uudehkot autot ja kesämökit. Ne ovat saaneet tehdä töitä koko ikänsä ja ovat saaneet hankittua tällaiset Suomessa ihan normaalit asiat.
Mä en saa koskaan samaa elintasoa kuin vanhempani. Mä en saa koskaan samanlaista pitkää työuraa kuin vanhempani. Mulla ei ole mahdollisuutta ikinä enää omistusasuntoon eikä mökkiin. Ja kyse ei todellakaan ole siitä ettenkö olisi opiskellut ja mennyt joka ikiseen työpaikkaan minkä olen onnistunut saamaan.
Usein mietin, että mitä järkeä tässä elämässä edes on kun mua kuitenkin uhkaa surkea ja köyhä vanhuus vaikka nyt teen kaikkeni, mikään ei auta.
[/quote]
Minä en ole suuria ikäluokkia, vaan vasta 33v ja meilläkin on maksettu asunto ja autot.
Kyllä nyt melkein 70v ihmisillä pitääkin olla jo asunnot maksettu
Jos sinä et siihen kykene ja sössit asiasi, niin se ei ole kyllä suurien ikäluokkien ongelma
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 08:01"]
[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 09:00"]
Sori nyt vaan mutta kaikki tuntemani ja tietämäni suurien ikäluokkien edustajat asuvat maksetuissa omistusasunnoissa ja niillä on uudehkot autot ja kesämökit. Ne ovat saaneet tehdä töitä koko ikänsä ja ovat saaneet hankittua tällaiset Suomessa ihan normaalit asiat.
Mä en saa koskaan samaa elintasoa kuin vanhempani. Mä en saa koskaan samanlaista pitkää työuraa kuin vanhempani. Mulla ei ole mahdollisuutta ikinä enää omistusasuntoon eikä mökkiin. Ja kyse ei todellakaan ole siitä ettenkö olisi opiskellut ja mennyt joka ikiseen työpaikkaan minkä olen onnistunut saamaan.
Usein mietin, että mitä järkeä tässä elämässä edes on kun mua kuitenkin uhkaa surkea ja köyhä vanhuus vaikka nyt teen kaikkeni, mikään ei auta.
[/quote]
Minä en ole suuria ikäluokkia, vaan vasta 33v ja meilläkin on maksettu asunto ja autot.
Kyllä nyt melkein 70v ihmisillä pitääkin olla jo asunnot maksettu
Jos sinä et siihen kykene ja sössit asiasi, niin se ei ole kyllä suurien ikäluokkien ongelma
[/quote]
Voi se kyllä ollakin suurten ikäluokkien syy. Ja jos sinä vaikka oletkin maksanut asuntosi ja autosi ja kesämökkisi 33-vuotiaana, suurin osa suomalaisista ei ole. Tietenkin jos asut peräpälkäneellä, on mahdollista saada oma asunto edullisesti, mutta jos joudun asumaan ihmisten ilmoilla, on vaikea löytää perheasuntoa alle 200k euron. Jos olet onnistunut 33-vuotiaana maksamaan asunnon 200k, autot 50k, ja vielä sen pikkumökinkin 30k, olet tienannut n. kymmenessä vuodessa pelkkinä pääomina 30 tuhatta euroa vuodessa pelkästään näihin. Oma palkkani on alle 30k vuodessa, enkä tunne ketään oman ikäluokkani ihmistä, yhtä anestesialääkäriä lukuunottamatta, joka olisi oikeasti tienannut heti työuran alusta lähtien tuollaisia rahoja. Eli veikkaan että valehtelet.
Eikä lääkäreidenkään palkat olisi yhtä korkeita, jos koko ikäluokka voisi opiskella lääkäriksi, joten ihan suotta syyttelet ihmisiä siitä, että ovat sössineet asiansa kun eivät ole pystyneet tienaamaan tuollaisia summia.
Jep, joko tuossa edellä mainittu 33 vee on nainut isoon taloon vanhanpojan tai rakentanut Kyrvätperälle suvun tontille palstan puista ja työpaikan tarvikkeista talkoilla talot ja mökit.
Eniten harmittaa asuntopolitiikka. Suuret ikäluokat ovat omansa hankkineet halvalla ja nyt vuokraavat/myyvät niitä kipeällä hinnalla niille, keiden pitäisi selkänahastaan näiden eläkkeetkin vielä maksaa. Töihin ei enää "mennä" ja laiskoittelun käsite on hieman eri nyt kuin 60-70-luvuilla. Tukia joutuu ottamaan, että saa ne vuokrat maksetuksi tälle sukupolvelle, joka kustantaa hankikimansa asunnon uudelleen nykyisellä vuoden vuokralla ja on koko elämänsä tehnyt ns."suojatöitä", joiden virka tms. lopetetaan eläkkeelle lähtiessä. Hyysätty sukupolvi, mutta minkäs teet, kun ennemmistö on mitä on ja täällä enemmistö päättää asioista.
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 11:51"]
En minä muuten olisi suurille ikäluokille vihainen ja katkera mutta kun vuosikausia hoettiin, että tulee työvoimapula ja tarvitaan paljon työntekijöitä ja minäkin sitten olen niitä työpaikkoja odotellut ikuisessa pätkätyö-työttömyyskierteessä. Kun ei niitä töitä missään vaiheessa tullutkaan niin on todella huijattu ja kusetettu fiilis.
[/quote]
Ja sun vihasi kohde on nämä 40-luvulla syntyneet ?? Oletko sä täysin idiootti, oletko ??!?
Ongelma ei ole suurissa ikäluokissa vaan siinä, että nyt sossupummin lapsi saa opiskella ja menee töihin vieden kunnon ihmiste lasten työpaikat. Palataan vanhaan oppikoulusysteemiin, piilotetaan tietokoneet, hoidetaan vanhukset lastensa kotona ja laitetaan rajoille kunnon tuontitullit. Ja kas - ollaan taas 60-luvun auvolassa.
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 17:28"]
Täällä huutavien katkerien kannattaisi selvittää, mihin ne palkasta perittävät eläkemaksut todellisuudessa menevät. Aika ison potin eläkeyhtiöt käyttävät arrveluttaviin kohteisiin, ei eläkkeisiin. Niitä varoja pitäisi käyttää tulevien eläkkeiden maksuun, eikä vakuutuspomojen järjettömiin palkkoihin ja menoihin. minkälaista kasinopeliä käydään eläkevaroilla. Turhaa itkeä jonkun ikäryhmän eläkkeistä, ne on työllä ansaittu. Päättäjiltä pitää vaatia vahvaa ammattitaitoa, jotta eläkkeen maksua riittää tulevillekin sukupolville. Eläkekertymistä ei ole keinottelulle sijaa.
[/quote]
Tästä aiheesta juuri nyt A-studiossa
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 17:28"]
Täällä huutavien katkerien kannattaisi selvittää, mihin ne palkasta perittävät eläkemaksut todellisuudessa menevät. Aika ison potin eläkeyhtiöt käyttävät arrveluttaviin kohteisiin, ei eläkkeisiin. Niitä varoja pitäisi käyttää tulevien eläkkeiden maksuun, eikä vakuutuspomojen järjettömiin palkkoihin ja menoihin. minkälaista kasinopeliä käydään eläkevaroilla. Turhaa itkeä jonkun ikäryhmän eläkkeistä, ne on työllä ansaittu. Päättäjiltä pitää vaatia vahvaa ammattitaitoa, jotta eläkkeen maksua riittää tulevillekin sukupolville. Eläkekertymistä ei ole keinottelulle sijaa.
[/quote]
Tästä aiheesta juuri nyt A-studiossa
Kun kouluviikko oli kuusipäiväinen, kesäloma oli toukokuusta elokuun loppuun. Laskekaas päivät siitä. Ihan turha kitistä.
Varmasti niin monta tarinaa kuin on sukua ja kylää, mutta tässä yksi näkökulma subjektiivisen päivähoidon puuttumiseen:
jokuhan niitä lapsia kuitenkin hoiti. Meilläpäin tytöt (ikäryhmäni on suurten ikäluokkien lapset) painostettiin hoitamaan ja auttamaan kaikessa (ja paljon). Hoitamaan suvun lapsia ja piikomaan ilmaiseksi muutenkin kotitöissä. Jos et tehnyt auttavaisella asenteella, jos et ollut "kiltti tyttö", olit hylkiö ja outo. Vanhemmuus oli erilaista. Kodinkoneita ei ollut, mutta koska myös lastensuojelukulttuuri oli erilainen, niin ei paheksuttu sellaista lasten työvoimaksi käyttämistä kuin nykyään paheksuttaisiin. Tai sitä, ettei lasten harrastuksia yhtä yleisesti tuettu, eivät ne olleet niin tärkeitä. Myös kurinpitomenetelmät olivat sellaisia joista nykyään joutuisi tarkkailun alle. Nykyään jo raskaus on monimutkaisempaa ruokavalio-ohjeineen, jatkuen vauvan hoito-ohjeista teini-ikäisen kanssa olemiseen (ei uskallettu kapinoida). Eli puolensa ja puolensa.
En sano, että kaikilla suvuilla ja asuinpaikoilla olisi ollut näin, mutta nykyään joka paikassa kyseenalaistettaisiin sellainen vanhemmuus, mikä silloin oli täysin hyväksyttävää.
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 13:36"]
Työpaikkojen osalta, juuri näin.
Satuin juttelemaan eilen isoäitini kanssa, joka on syntynyt hieman ennen suuria ikäluokkia. Juttelimme hänen työhistoriastaan. Hän oli aina koulussa keskinkertainen eikä suorittanut minkäänlaista tutkintoa. Silti hän on kuulemma koko ikänsä saanut aina halutessaan työpaikan, jokainen työhaastattelu on päättynyt kyseisen työpaikan saamiseen. On totta etteiäitiyslomia ollut tai päivähoito-oikeutta, mutta hänen mukaansa sillä ei oikeastaan ollut niin kovin väliä. Sitten etsi halutessaan vain uuden työpaikan, hänkin sai kolme lasta reilun kymmenen vuoden sisällä, ensimmäinen vietiin heti muutaman viikon ikäisenä hoitoon, toisen ja kolmannen kohdalla hän oli pitemmät pätkät kotona. Kun halusi takaisin työelämään, senkus vaan haki. Varhaiseläkkeelle hän jäi 58-vuotiaana, silloin uudelleenjärjesteltiin työpaikkoja ja hänen ikäiset saivat halutessaan siirtyä eläkkeelle. Viimeiset kaksi vuotta hän oli tehnyt lyhyempää viikkoa ja "aakkostellut mappeja". Eihän tuollaista työtä enää edes ole, mappien aakkostamista? Hän teki koko ikänsä ns. siistejä toimistotöitä ilman sen suurempaa stressiä. Ilman koulutusta, ilman "urasuunnitelmaa".
Muilta osin en hänen elämäänsä kadehdi, se on ollut paikoitellen karua, eikä hänen eläkkeensä tähtilukemissa pyöri (toisin kuin hänen miehensä). Espanjasta löytyy silti kakkosasunto ja sitä rataa. Töiden suhteen hän itsekin totesi eläneensä kuin kultalusikka suussa. Ja lapset viettivät kaikki kesät ja joululomat maalla isovanhemmillaan, lapset kasvatettiin "vapaakasvatuksella", eli lasten kasvattamisen haastavuus oli töiden haastavuuden lisäksi myös ihan eri tasolla.
[/quote]
Niin on erilaisia tarinoita. Äitini on syntynyt 31
-Lapsuus meni evakossa ja sotien jälkeen selviämisessä. Muistaa sen iänikuisen nälän. Sen, kun lapsuus oli työtä ja työtä. Kiertokoulua kävi muutaman luokan. Lähti 13 vuotiaana piiaksi ja siitä on elämä ollut työtä. Metsäkämpillä klo 3.30 aamulla ylös 16 vuotiaana ja kuorimaan perunoita ja tekemään läskisoossia. Ei taitais nykyajan 16 vuotiaat siitä selvitä.
Pientilalan emäntänä teki uransa. 58 vuotiaana oli jo niin rikki, että kulki selkä köyryssä.
Jos joku kadehtii hänen ikäluokan elämää, niin..on minusta kyllä jo sairas.
Isäni muutenlähti 13 vuotiaana tukkimetsään ja ensimäinen välilevyn pullistuma on ollut jo 15vuotiaana.
Että se siitä helposta elämästä sotien jälkeen.
Mikä itsestään selvyys on tiskikone tai edes tv. Olen 45-vuotias ja eka tiskikone mulla on ollut 30-vuotiaana. Mun vahemilla on ollut eka tv 70-luvulla (30-kymppisinä) ja tiskikone vasta 90-luvulla (50-kymppisinä). Tälläiset kirjoittelijat voisivat otta selvää, mitä ne laitteet ovat makseneet 70-luvulla. Silloin on muuten ollut myös lama, massatyöttömyys ja öljykriisi. Mitenhän nuo ovat mahtaneet vaikuttaa niiden suurten ikäluokkien elämään?
Kannattaisi muutenkin ottaa selvää asioista ettei anna itsestään täysin typerää kuvaa.
Mikä itsestään selvyys on tiskikone tai edes tv. Olen 45-vuotias ja eka tiskikone mulla on ollut 30-vuotiaana. Mun vahemilla on ollut eka tv 70-luvulla (30-kymppisinä) ja tiskikone vasta 90-luvulla (50-kymppisinä). Tälläiset kirjoittelijat voisivat otta selvää, mitä ne laitteet ovat makseneet 70-luvulla. Silloin on muuten ollut myös lama, massatyöttömyys ja öljykriisi. Mitenhän nuo ovat mahtaneet vaikuttaa niiden suurten ikäluokkien elämään?
Kannattaisi muutenkin ottaa selvää asioista ettei anna itsestään täysin typerää kuvaa.
Ei ole heidän vika , että ovat syntyneet oikeaan aikaan, mutta nämä kaksi asiaa suoraan sanoen vituttaa :
1. Heidän ikäluokka lopetutti tai siirsi monet työpaikat ulkomaille ja nyt vittuilevat nuorille mikseivät mene töihin .... Pitäisikö mennä kiinaan kokoamaan kännyköitä?
2. Haluavat kaikki nuoret itselleen lähihoitajiksi.
Aikamoista yleistystä sanoa, ettää kaikki suurten ikäluokkien edustajat ovat eläkkeellä ja vaan nauttivat siitä.
Minun vanhempani ovat molemmat syntyneet 1945. Kouluttautuivat, hankkivat hyvät ammatit ja kyllä, tienasivat paljon. Mutta hoitivat myös lapset hyvin ja nyt hoitavat lapsenlapsia, vievät harrastuksiin jne. Eivät matkustele taikka hoitata itseään yleettömästi vaan auttavat meitä lapsia rahallisesti ja muutenkin minkä pystyvät. Eivät odota, että hoitaisimme heidät loppuun saakka, vaan menevät ihan mielellään vanhainkotiin kun sen aika on.
Eli persoona kysymyksiähän nämä ovat eikä mitään sukupolviasioita.
up.