Lue keskustelun säännöt.
Vanhat ihmiset + puhelinkäyttäytyminen
21.10.2013 |
Kyläillään mun äidin luona kerran viikossa, yleensä sunnuntaisin. Ehkä kerran kuussa hän tulee meille tai jos synttärit tms.
Ja voi sanoa että joka kerta osa vierailusta menee siihen, että joku hänen ystävänsä soittaa ja puhuu sitten jotain maratonpuhelua muiden läsnäollessa, hyvin harvoin siirtyy edes toiseen huoneeseen puhumaan.
Monesti käy niin, että meidän perhe istuu itsekseen ihmettelemässä 20 minuuttia ja sitten vetään takit päälle ja moikataan, että me lähdetään nyt ja äiti jää puhumaan puheluaan.
Ja puhelun aikana kertoo että tyttären perhe on just käymässä ja sit alkaa kertoille meidän perheen asioita, kivaa..
Onko tämä yleistä, vai onko vain mun äiti huonotapainen?
Kommentit (19)
[quote author="Vierailija" time="21.10.2013 klo 16:10"]
Minunkin äitini on aivan pakko vastata puhelimeen aina kun se soi, riippumatta siitä onko silloin sopiva hetki puhelimessa puhumiseen.
Vaatiipa samaa muiltakin. Jos ollaan vaikka kaupungilla porukalla, ja siellä tungoksessa kuulee puhelimen soivan, niin alkaa isoon ääneen kailottamaan 'kenen puhelin se on, kenellä soi puhelin?' Siinä sitten saa hyssytellä äitiä hiljaisemmaksi ja selittää että se voi olla kenen tahansa ihmisen puhelin, ei se ole kenenkään meidän puhelin.' Ja silti vaan tämä yksi vouhkaa, että jollakin soi puhelin, kenen puhelin se oikein on..'
Ja tietysti äiti myös loukkaantuu kovasti jos hänen puheluunsa ei vastaa. Vaatii hirveän tarkat selitykset sille miksi juuri sillä hetkellä ei pystynyt vastaamaan puhelimeen. Sitäkään hän ei pysty käsittämään että ihan milloin tahansa (esim. töissä) ei pysty kuuntelemaan hänen juttujaan tuntitolkulla.
[/quote]
Eih, tää kuulostaa niin tutulta! Se on niin supertärkeää vastata siihen puheluun, että pahimmillaan äiti (65v) on kiikuttanut soivan puhelimeni minulle kesämökin rantasaunan löylyihin (käsi silmillä ettei näe nakua miestäni). Siis oikeesti!?
Tai sitten vielä ärsyttävämpi ratkaisu häneltä on ihan paniikissa VASTATA siihen puheluun, kun pelkää että ei ehdi toimittaa sitä puhelinta minulle. Eli änkyttää yrittäen kuulostaa jotenkin itseään asiallisemmalta "haloo, anteeksi, öö, Kirsin äiti tässä, tai siis, etten ole Kirsi, hän estynyt, siis Kirsin puhelimessa äitinsä Marjaana P, voinko välittää viestin". Lopputulos se että sekä soittaja, äitini ja minä ollaan kaikki ihan pihalla siitä, mitä tapahtui, kenen pitää soittaa, pitääkö soittaa.. Ja minä nolona soitan takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Euron sunnuntait, niinpä :) Ja tietysti pitää puhua koko rahan edestä, venyttää puhelua, vaikka ei mitään puhuttavaa enää olisikaan. Äitini varmaan oppinut omalta äidiltään tyylin ja puheluista tulee lopulta melko kiusallisia, kun kuulumiset on jo vaihdettu moneen kertaan eikä mitään uutta kerrottavaa tule mieleen muttei siltikään puhelua osata lopettaa. Miksei vaan voi todeta, että kiva kuulla kaiken olevan ok, soitellaan taas joskus toiste :)
Joo, kun en HETI vastaa puhelimeen tai puhelin on unohtunut äänettömälle tai olen muuten vaan pahassa paikassa, äiti on melkein soittamassa ambulanssia, poliisia ja palokuntaa jonnekin, missä kuvittelee minun olevan (liikenneonnettomuuden uhrina, tapettuna, siaraskohtaukseen tuupertuneena kotonani).
Kun näen puhelimesta äidin soittaneen ja soitan heti takaisin, siellä tuuttaa usein varattua, kun äiti soittelee paniikissa isälle, veljelle, serkulle, että ovatko kuulleet minusta, missäköhän olen, onkohan kaikki hyvin. (Mainittakoon että olen tavallistakin tavallisempi, riskejä kaihtava kunnollinen nelikymppinen perheenäiti, jolle ei ole vielä koskaan käynyt mitään erityisen dramaattista, mutta puhelimeen en aina ehdi tai huomaa vastata).
Mummo tekee noin joka kerta kun siellä käy. Eipä tule käytyä juurikaan enää. Puhukoon rauhassa.
Ei välttämättä ole kyse ns. vanhuksista, kuten joku totesi, vaan ihan virkeistä 60-70 -vuotiaista ihmisistä. Itse en millä näitä "vanhuksiksi". Ehkä lankapuhelinaika jotenkin paistaa läpi, on pakko vastata, lankapuhelimestahan ei nähnyt (aikaisemmin) kuka soitti.
Ja tuo numeron 16 juttu on myös tuttua, eli kun näen äitini soittaneen, ja yritän soittaa takaisin, puhelin onkin varattu, kun hän soittelee ympäriinsä yrittäen tavoitella minua...
Meilä ei ruokapöydästä kukaan nouse vastaamaan puhelimeen/viesteihin , teinitkin katsovat sitten ruoan jälkeen kuka soitti. Mutta eikös äitini, jos on meillä käymässä, säntää kesken ruokailun vastaamaan puheluun, ja jopa rupattelee ihan rauhassa, niin että ruokansa jäähtyy pöydässä, vaikka me muut olemme jo lopetelleet ruokailun.
Ja muuten erittäinkin hyväkäytöksinen ihminen, mutta jotenkin tämä puhelinkulttuuri on ihan omanlaistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen vanhaan oli tapana, että PUHELUN ALOITAJALLA ON YKSINOIKEUS LOPETTTAA SE. Siis toisin sanoen, jos olet vastannut puheluun, sitä on vain jatkettava, kunnes soittaja lopettaa puhelun. Muutenhan hänen asiansa tai osa siitä saattaa olla vielä toimittamatta. Aapeen äiti on varmaan tätä ikäpolvea, koska minunkin vanhempani ovat. Itse asiassa sama pätee myös itseeni työasioissa: jos minulle joku soittaa, en minä virkamiehenä voi lopettaa puhelua, ennen kuin ihminen kokee saaneensa asiansa toimitettua.
Moukka ei siis ole aapeen äiti, vaan se soittaja, joka ei tajua, että toisessa päässä ei ole hyvä hetki jaaritella, vaikka aapeen äiti kertoo, että olisi vieraita.
Jonkun puhelin soi! Jonkun puhelin jos jossain!! Jonkun puhelin soi varmaan keittiössä!!!
Kovin tuttua meillekin. Vaikka isoäidit ovat jo hyvin tottuneita kännykänkäyttäjiä, niin lankapuhelimesta on jäänyt se hätä että vastata pitää ja heti. Itse vastaavat vaikka auton ratista, vaikka hyvin voisivat antaa soida ja soitella itse takaisin sopivan hetken tullen. Ja samaa tietysti odotetaan meiltä muiltakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huonotapainen. Kyllä minunkin äiti vastaa puhelimeen, mutta sanoo heti että tytär perheineen on vierailulla, palataanpa asiaan myöhemmin/seuraavana päivänä.
Mun äiti tekee tuota myös että saattaa puhua pitkäänkin puhelimessa jos on meillä käymässä tai me hänen luonaan. Toisaalta meillä on kyllä tosi rennot välit ja yleensä jos kyläillään niin ollaan vähintään useampi tunti niin en oo tuota pistänyt pahakseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitisi on moukka. SAmoin sinä, jos et tee hänelle selväksi, että teitä ei kiinnosta matkustaa hänen luokseen katsomaan, kun hän puhuu puhelimessa. Sääli miestäsi. :(
No ei me jouduta kuin 5km päähän 'matkustamaan'. Äitini ei ilmeisesti halua olla ystävilleen töykeä ja sanoa, ettei nyt sovi. Varsinkin kun heillä on oudot pinttyneet tavat soittaa aina vuorotellen. Kaverille ei voi soittaa tärkeääkään asiaa, jos nyt ei ole oma vuoro soittaa =O
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä äitisi laskee sinut yhä kuuluvaksi perheeseen? Jos sinä saat maratonpuhelun, kun mies on vieressä, puhutko?
On verraten yleistä. Ei silti hyväksyttävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.10.2013 klo 15:28"]
Ehkä äitisi laskee sinut yhä kuuluvaksi perheeseen? Jos sinä saat maratonpuhelun, kun mies on vieressä, puhutko?
[/quote]
Mutta tekee tätä myös kun meillä muitakin vieraita, esim lasten synttäreillä. SIlloin tosin ymmärtää mennä toiseen huoneeseen. Mutta ikinä ei soittajalle sano, että nyt ei sovi, saati tee jotain niiiin hurjaa, että jättäisi vastaamatta.
ap.
Minunkin kokemusteni mukaan tämä on yleistä. Samoin kuin tuo vuorotellen soittaminenkin. Äitini vastaa lisäksi aina ja jokapaikassa puhelimeen (jos vaan kuulee sen soivan), eli jos olemme kaupungilla, kahvilassa tms. Kun voisihan sitä katsoa kuka soittaa ja soittaa myöhemmin, paremmalla aikaa takaisin. Tai vastata ihan pikaiseen, että sopiiko että soitan myöhemmin, jutellaan paremmalla aikaa.
Tosi rasittavaa.
Ja samon tuo vuorotellen soittaminen. Joskus ihmetellään, että mitähän Tertulle kuuluu, miksei ole soittanut vähän aikaan, mutta ei sitten voi soittaa ja kysyä.
Yhden euron sunnuntai - meillä mummi on ottanut tavakseen soitella Soneran yhden euron sunnuntaisin kaikki tutut ja sukulaiset läpi. Nyt ko. sunnuntai on loppunut (loppumassa?), ja mummi aivan epätoivoinen. Vaikka olemme yrittäneet selittää, että kun kilpailutamme liittymän, niin kuukausimaksu vaan tippuu ja puhua voi mikä päivä vaan. Ilmeisesti siinä sunnuntaipuhumisessa on joku erityinen taika.
Mun mummo on samanlainen. Se ärsyttää, kun en niin nyt niin usein kuitenkaan käy.
Pienenä tosin ärsytti enemmän, kun vierailinkin enemmän, ja tuntui että mummo oli aina puhelimessa juoruamassa.
Nykyään kännykkäaikana, jos en vastaa (mulla on joskus luuri äänettömällä, gasp) niin soittaa mun äidin ja nykyään miehenkin läpi. Ja asia oli tosiaan tyyliin kuulumisten kertomista.
Mun kokemuksen mukaan pikemminkin nuoremmat tekee noin. Niillä on puhelimet päällä (ja ehkä jopa näkösällä) kyläillessä, ruokapöydässä, jne. Ja sitten kun puhelin hälyttää, niin: "Mun on hei pakko vastaa". Ja sitten kaikki joutuvat kuulemaan sitä älyvapaata kännykkäjubailua.
Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että vanhojen ihmisten kohdalla kannattaa venyttää suvaitsevaisuuttaan. He ovat kasvaneet toisenlaisessa maailmassa, oppineet toisenlaiseen tapakulttuuriin (josta joskus kannattaisi ottaa opiksikin), tehneet työnsä, kasvattaneet lapsensa. Ei saa olla iso asia sellainen, että vanhus puhuu ystävänsä kanssa puhelimessa. Tai jos se on, voi asiasta joskus - ei tilanteen ollessa päällä - ystävällisesti mainita vanhukselle.
Minunkin äitini on aivan pakko vastata puhelimeen aina kun se soi, riippumatta siitä onko silloin sopiva hetki puhelimessa puhumiseen.
Vaatiipa samaa muiltakin. Jos ollaan vaikka kaupungilla porukalla, ja siellä tungoksessa kuulee puhelimen soivan, niin alkaa isoon ääneen kailottamaan 'kenen puhelin se on, kenellä soi puhelin?' Siinä sitten saa hyssytellä äitiä hiljaisemmaksi ja selittää että se voi olla kenen tahansa ihmisen puhelin, ei se ole kenenkään meidän puhelin.' Ja silti vaan tämä yksi vouhkaa, että jollakin soi puhelin, kenen puhelin se oikein on..'
Ja tietysti äiti myös loukkaantuu kovasti jos hänen puheluunsa ei vastaa. Vaatii hirveän tarkat selitykset sille miksi juuri sillä hetkellä ei pystynyt vastaamaan puhelimeen. Sitäkään hän ei pysty käsittämään että ihan milloin tahansa (esim. töissä) ei pysty kuuntelemaan hänen juttujaan tuntitolkulla.