LOKAkuisten keskiviikko

Onko teillä synnytysjännitystä, ja jos on, johtuuko se siitä, että olette ensikertalaisia, vai siitä, että tiedätte jo kokemuksesta mitä se voi olla?



Jos olen oikein ymmärtänyt, lokakuisissa ei ole montaa ensikertalaista. Minä kuulun ensikertalaisiin. Odotan positiivisella jännityksellä mitä tuleman pitää, en osaa kauheesti pelätä, mutta siltikin.....



Jännitän ehkä eniten kivuliasta avautumisvaihetta ja sitä jos voimat loppuu kesken ponnistaessa.



t. Patovahti 28+3

kysymykseen: mä jännitän tai pelkään synnytystä, toista lasta odotellaan,tai kaksi synnytystä jo takana,joten kipujen puolesta tiedän mitä odottaa,muutenhan siitä ei voi sanoa miten synnytys menee, kun ei ole samanlaista joka kerta. eniten pelottaa että jos kaikki eimenekkään hyvin,jos vauvalla onkin joku hätänä, repeäminen ja toisaalta ponnistus kun tietää että se on pahinta.. esikoisesta kävin pelkopolilla raskausaikana ja se kyllä helpotti,vaikka ensin aattelinkin että eihän tuosta nyt voi olla apua.. saa nähdä että tuleeko tarvetta tälläkin kertaa kunhan tuota synnytystä lähestytään..



masuun ei uutta,edelleen möykätään aika tasaisesti päivän mittään,liikkeet tuntuu jo tosi selkeinä,siis ihan pienimmätkin vääntelehtimiset:)



viimeinen päivä olisi neuvola ja sen jälkeen kai sen kahden viikon välein, mä käyn neuvolassa aika säännöllisesti tarkistuttamassa että kaikki on hyvin,ihan oman mielenrauhan vuoksi,ettei tule trhia huolenaiheita, tätsy on tosi kiva ja samalla saa myös sielunhoitoa;)

musta on ihan kiva käydä neuvolassa,vaikka pojan kanssa se ei kyllä kovin helppoa ole kun on tuommoinen vintiö:)



..siitä puheenollen täytyykin lähteä katsomaan mitä tuhoja saa tuolla keittiössä aikaan..



mukavat päivät!

fiikuna ja mytty rv 28(?)

Onko sinulle kertoneet millä viikolla aikaisintaan olisi ns. turvallista pienen syntyä? Itsellä kun ei ole edes vielä se 28 vkoa täynnä... Sanoivat vaan, että täytyy varautua pikaiseenkin synnyttämiseen. Mitä sitten lie sekään tarkoittaa. No onneksi maanantaina on nla ja taidanpa siellä sitten kysellä hieman enempi tästä lääkäristä ja sen tyylistä.

Nyt aamupesuille ja ulos!



tikru ja Agentti 25+4

Voi iso PIIP!

Ruman sanan sanoisin jos kehtaisin vaan...Mulla ollut ihan kamala olo. Itkua vaan vääntänyt kun tuntunut niin pahalta tämä odotus viimeisen viikon :(

Ensinnäkin pahoinvointi on tullut takaisin, kerkesihän tässä jo muutaman viikon olla poissa..Pahoinvoinnit loppui vasta tuossa 24. vkolla muistaakseni ja nyt sitten tuli takaisin :/

Toiseksi supistelee todella herkästi ja kivuliaasti päivittäin..

Kolmanneksi maha on noussut niin ylös, että kauan jo poissa ollut astma alkanut oirehtimaan ja henki ei meinaa kulkea ollenkaan...

Jonkinasteinen flunssa vielä meinaa kiusata tähn päälle ja varmistaa sen, että en jaksa tehdä tuon pojan kanssa yhtään mitään :( Harmittaa ja väsyttää ja voi että jo toivoisin lokakuun olevan hieman lähempänä..

Ens viikolla neuvolalääkäri, täytyy kysellä sitten näistä mutta taitaa vaan TAAS kerran olla joku sijainen paikalla...Alkaa huumori loppumaan kun joka kerta eri ihminen paikalla...



Anteeksi kun valitin, mutta on niin kurja olo :/Mutta on jotain iloistakin :)

Varattiin aika sinne maistraattiin ja se on elokuun ekalla viikolla :))) Sormuksia olen katellut ja tänäänkin olis tarkoitus mennä etsimään itselle sitä juuri oikeaa rinkulaa :)

Aiotaan kertoa vihkimisestä vain minun kaverille ja sen miehelle..Juhlitaan sitten vauvan ristiäisten yhteydessä ja todennäköisesti silloin halutaan myös avioliiton siunaaminenkin :)

Eihän se elämää muuta kuin että minun sukunimi muuttuu...Jännittää!!!=)



Mutta nyt pitää alkaa toimimaan, jotta ehditään viemää mies töihin.



Ai niin...Synnytys sinällään ei jännitä vaikka siitä jo kerran kokemusta on saatukin. Eka synnytys ei mennyt ihan nappiin ja oli kaikenlaista ongelmaa, mutta silti lopputulos on tärkein. Haluan vaan sen vauvan vierelleni.



Nyt menoksi, mukavaa päivää!



Camelot 26+6

Minä odotan myös ensimmäistä ja olen pohtinut tätä synnytyspelkoon ja jännitykseen liittyviä asioita paljon. Ennen raskautta pelkäsin synnytystä ja ajattelin, etten voi koskaan tehdä lapsia. Jännitän nimittäin jopa verikokeita ja ensimmäisellä neukkarikerralla verikokeen yhteydessä meinasi filmi katketa, niin ja olen myös mestari hyperventiloimaan.



Raskauden myötä olen alkanut suhtautua synnytykseen ihan eri tavalla ihan senkin vuoksi, että synnytys on anyway edessä. Olen pystynyt katsomaan jopa synnytysfilmin eikä se tuntunu missään ehkä senkin takia, että tällä kertaa keskityin lähinnä siihen, mitä tulee tapahtumaan ja mitä pitäisi tietää synnytyksestä. Nyt olen alkanut lukemaan netistä ja lehdistä synnytyksestä ja toisten kokemuksista ja välillä kyllä hirvittää, mutta toisaalta jokainen kokemus on niin erilainen ettei voi saada pelkästään huonoa tai hyvää kuvaa tuosta tilanteesta. Tällä hetkellä suurimmat jännityksen aiheet ovat, että pääsenkö synnärille ajoissa, mistä tiedän voinko mennä esim. taksilla vai täytyykö tilata ambulanssi ja onko mies varmasti lähettyvillä kun lähtö tulee. Luulen kuiteski, että synnytysvalmennuksen jälkeen voi alkaa jännittämään vielä enemmän ja eri aiheista.



Pelkopolilla käyneet kertokaapa kokemuksistanne tai lähinnä siitä, mistä voi tietää että jännittää/pelkää synnytystä niin paljon että olisi hyvä varata aika pelkopolille? Itselläni on välillä myös ajatuksia siitä, että entä jos kuolen synnytykseen. Tällaista ei nyt haluaisi missään nimessä ajatella, mutta minkäpä voi ajatuksilleen. Toisaalta niin moni nainen on selviytynyt tästä tilanteesta, että miksi minä en selviäisi.



Masusta sen verran, että asukki on tempeltänyt kovasti ja potkut näkyy selvästi paidan altakin. Joskus naurattaa, kun on juttelemassa jonkun kanssa ja masu alkaakin hytkymään yllättäen. Ensi viikolla olisi toinen lääkäriaika ja elokuun toiselta viikolta alkaisi synnytysvalmennukset. Aikaisemmin jo ihmettelin, kun jotkut ovat täällä käyneet perhevalmennuksessa, mutta minulle ei ole puhuttu mitään neuvolassa enkä ole huomannut mitään ilmoituksiakaan. Ilmeisesti meidän neuvolassa ei tällaisia järjestetä.



Kesän vilpoiset ilmat suosivat meitä eturepun omistajia, joten hyvää päivänjatkoa kaikille!



P.S. Tsemppiä kaikille synnytyspelkoja kokeville.



Ale-80 ja simpsukka 26+6

ENsinnäkin Camelotille erityisesti (ja tietty kaikille muillekin tasapuolisesti) toivotan paljon jaksamista. Itsellänikin on alkanut tolkuton väsymys, su iltana alkoi supistella/jomotella + alaseläsäryt ja nyt olen saikulla pe asti. MUTTA mniten ihmeessä sitä lepää, kun kotona häärii 1v 4kk pirteä neiti. Miehen siis piti olla lomalla vielä tämä viikko ja hoitaa tyttöä, mutta joutuikin työmatkalle Lontooseen. Hätäjärjestelyitä ei ollut, joten minä sitten täällä parantelen supistuksia juoksemalla neidin perässä :-( Onneksi maailman ihanin ja AINA avulias anoppi otti tämän päivän vapaaksi töistä ja kohta vien neidin sinne yöhoitoon.



Meille siis toinen tulossa ja SYNNYTYS ei pelota. Viimeksi kurjin vaihe minulle oli odottelu eli kivuliaatk, mtuta vielä epäsäännöllise, supparit alkoivat noin 2 vrk ennen kuin pääsin synnytyssalliin. Kärvistelin kotona, kävin jo kerran " turhaan" kättärillä. unta ei juuri kertynyt ja mies oli töissä vielä kiinni. Mutta sitten kun synnytyssaliin asti pääsin vihdoin miehen kera, minulla on ihan mukavat muistit. Meillä on jopa naurettu synnytysalissa, ilokaasua vedellessäni ja popin pauhatessa taustalla, kuvittelin välillä olevani yökerhossa ;-) Epiduraali toi taivaan ja sitten jo sainkin ponnistaa neidin maailmaan. PALKINTO ON KAIKEN SEN ARVOINEN :-)



jolla 26 tasan tänään

Nyt taas loppua kohden on kiva alkaa kirjoittelemaan. Oon vähän kirjotellu ja aikaisemmin Namasteen nimellä. Oli pakko vaihtaa tuo nimimerkki kun vähän kämmäilin.



Eli hauska nähdä että uusia Lokamasuja on tullut matkan varrella lisää. Minä siis toista odottelen. Esikoinen 1v 9 kk. Asustellaan Espoossa.



Hyvä kysymys tuo synnytysjännitys. Minäkin ekalla kertaa odotin jännityksellä mutten oikein pelätä osannut. Ajatuksella, otetaan kokemus sellaisena kun tulee. Niin vähän lähden tähän toiseenkin. Nyt ehkä tosiaan pelottaa enemmän. Ihan tuo itse ponnistusvaihe. Meillä oli ekalla kertaa pieni pelästys kun pikku-ukkon sydänäänet romahti ja hengitys ei lähtenyt kulkemaan. Onneksi kaikki sujui hyvin ja nopeasti, mutta kyllä oli elämäni pisimmät 5 min. Kaikenkaikkiaan esikoisen synnytys oli kuitenkin hieno kokemus, eikä pelkotiloja jäänyt. Nyt taas sitten otetaan tämä omana kokemuksenaan. Toisaalta on varmempi olo kaikesta kun paikka on tuttu ja moni asia ei ihmetytä ihan niin paljoa.



Raskaus sujuu edelleenkin ihan kivasti vaikka kovin olen kyllästynyt tähän olotilaan. Ekan kanssa sitä oli varsinaisessa huumassa koko ajan. Nyt on ollut pahoinvoinnit ja kaikenlaista vaivaa, mitä ei ekan kanss ollut. Pari viikkoa on supistellut aika paljon ja illat on mennyt makuuasennossa. Supistukset ei ole kovin kipeitä, mutta niitä on melko paljon. Paree käydä tarkistuttamassa lääkärillä kohdunsuun tilanne mitä pikimmin. Perjantaina on neuvola ja saa varata ajan.



Vauva liikkuu tosi paljon ja se on tietty ihanaa. Meillä 4 d ultrassa selvisi että TYTTÖ tulee ja sekin on ihanaa. Mies varsinkin oli ihan onnesta sekaisin. Kova on jo ikävä vauvaa. Mitään hankintoja ei olla vielä tehty ja onneksi niitä on aika vähän. Kävin tuossa esikon vauvanvaatteita läpi ja melkoisen unisexiä on, joten varmaan vasta 74 ja 80 tulee varsinaisesti hankittua. Muutama mekko tietty pitää olla!:) Äitiyspakkaus on mielestäni oikein kiva vaikka 04 syksyllä oli vielä kivempi. Ja kestovaippoja varmaan aletaan käyttämään ainakin osaksi.



No johan tuli tekstiä. Kohta lähden äidin kanssa kaupungille humputtelemaan ja nauttimaan päivästä ilman miestä ja lasta... :)



Terkuin Aleksanteri rv 29 ja jotain...

Tein sen - eli kävin viimein siellä VERIKOKEESSA! :) Katselin lähetteen kirjoituspäivää - 28. maaliskuuta, eli olin vajaat 4kk myöhässä... Labrassa oli ihan positiivinen kuitenkin asian suhteen, sanoi että hyvin vielä ehtii saada tulokset. Itse verikokeen ottaminenkin meni hyvin, ei tarvinnut pistää kuin kerran, ei huimannut eikä mitään :) Labrahoitaja kysyikin lopuksi että jäihän nyt hyvä kokemus mieleen verikokeen otosta, sanoin että kyllä jäi.



Sitten muuta:



CAMELOTILLE tosi paljon tsemppiä pahoinvointiin :( En totta puhuen voi kuvitella mitä tekisin, jos itselle tulisi ihan kunnon pahoinvointia nyt, tuntuu että en varmaan jaksaisi mitään joten todellakin lähetän jaksamista. Toivottavasti se on vain ohimenevää ja johtuu esimerkiksi näistä keleistä? Mulla on ollut pientä pahaa oloa viime päivinä, ei siis mitään oksennuttamista tms, mutta pidän sen puolesta peukkua että vastaavasti sinullakin olis jotain pienimuotoista!



SYNNYTYKSESTÄ... Mua mietityttää ennen kaikkea tällä hetkellä se, että pääseehän synnyttämään. Mielestäni tämä muksu viihtyy aika paljon perätilassa, sillä kovimmat liiketuntemukset tulevat kohdunsuulle. Tosin muistelen, että esikoinen oli myös aika paljon perätilassa sekä tuntemusten mukaan että ultrissakin, ja ihan oikeaan tarjontaan kääntyi sitten hyvissä ajoin.



Esikoisen synnytys oli PITKÄ ja kivulias, silti mielestäni helppo! Eräänä maanantai-iltana klo 23 alkoi tulla supistuksia, tiistaina klo 19:38 tyttö syntyi. En saanut nukutuksi välissä ollenkaan, joten luulin että olisin kamalan väsynyt mutta jostain riitti hyvin energiaa: ponnistusvaihe kesti kahdeksan minuuttia.



Heti synnytyksen jälkeisenä päivänä minut kutsuttiin synnytysvalmennusryhmään puhumaan aiheesta. En ruvennut silottelemaan silloin enkä rupea nyt: kyllä ne kivut olivat mulla aivan KAMALAT. Siis se sattui aivan helvetisti pahimmassa vaiheessa. Hyvä juttu oli tietysti se, että kun supistus oli ohi niin ei sattunut yhtään, mutta huono juttu oli että supistuksen aikana en pystynyt ajattelemaan, en itkemään, en tekemään muuta kuin hokemaan että " en kestä tätä, mä kuolen" . Sellaisissa supistuksissa olikin ihan turha sitten pelätä lääkkeellistä kivunlievitystä, vaan sain epiduraalipuudutuksen. Ja puudutus tuli hyvään saumaan, sillä piikin tullessa olin auki noin 6 cm ja siitä kesti muistaakseni vain reilu puoli tuntia niin oli täydet 10 cm.



Mulle on jäänyt kuitenkin siis hyvät muistot synnytyksestä. Tokihan ne kivut vähän jännittää, koska kyllä ne olivat ihan hirvittävät. Mutta luotan, että niistä selviää - ja luotan, että mieskin osaa nyt enemmän olla avuksi ja tueksi kun tietää mitä on tulossa. Viimeksi hän kertoi, että tunsi olonsa todella kurjaksi ja avuttomaksi, kun ei osannut tehdä mitään eikä tiennyt miten voisi tehdä.



Having said all that :D Odotan ja toivon alatiesynnytystä. Ei mulla ole mitään periaatteellista keisarinleikkausta vastaan (itsekin olen sektiolla syntynyt), mutta sen vaatima toipumisaika on niin pitkä ja kuulemani mukaan sen verran kivulias, että mieluummin kestän alatiesynnytyksen. Vaikka toisaalta olen kuullut että toisessa synnytyksessä jälkisupistukset voivat olla aika kovat, joten ei taida toipumisaika olla ihan olematon siinäkään... ekassa synnytyksessä minulle ei tullut juuri lainkaan jälkisupistuksia, kohtu supistui jo synnytyssalissa tosi hyvin. Olin ihan terve ja hyvinvoiva heti puoli tuntia synnytyksen jälkeen kun istukka oli tullut ja sain nousta ylös vuoteelta. Kivuista jäi jäljelle vain liitoskivut, jotka jatkuivat vissiin pari päivää inhottavina.



Nyt taisi tulla jaariteltua ihan riittämiin! Lähden syömään aamiaista, tultiin tänne mummulaan " hoitoon" kun on paljon lähempänä terkkarin labraa kuin oma koti.



Vieläkin jee, tulipas tehtyä se verikoe! :)



Coe rv 26+3

Ensikertalaisia ollaan täälläkin ja synnytys ei kyllä pelota alkuunkaan:) Odotan sitä ns " innolla" ja kipu kuuluu olennaisena osana siihen hommaan. Itseäni on sörkitty noitten lapsettomuushoitojen aikana niin helvatisti, että kipukynnykseni on todella korkea. En väitä, että olisin kokenut mitään vastaavaa kipua tähän mennessä, mutta pelätä en osaa ja yhdessä synnytyksessäkin olen mukana ollut tukihenkilönä:)



Masuun ei uutta, kovasti mennään ja touhutaan siellä miten sattuu:)



Kumma juttu muuten. Mullahan veti sitä suonta ehkä kolmena yönä peräkkäin tuossa toista viikkoa sitten. Aloitin magnesiumin syömisen ja heti ekan pillerin otettuani ei ole vetänyt kertaakaan suonta eikä ees meinannut!! Eilen unohdin ottaa tuon pienen valkoisen tabletin ja jo veti aamuyöllä suonta!! Voiko tosiaan vaikutus olla noin välitön??!! Jotenkin hassua, mutta enpä kyllä jätä ainootakaan pilleriä ottamatta enää:)



Tänään lähdetään Peggy-75:n kanssa vähän shoppailemaan...mennään ainakin OZBabyyn tekemään vähän heräteostoksia ;) KivaKiva!!!



Eilen piti taas ostaa yksi pikkuinen vaate tulokkaalle. Tosin tällä kertaa otin sen verran ison, että menisi sitten keväällä (on vähän sellanen kesäinen vaate!) :)



Aurinko paistelee, mutta tuulee jonkin verran TAAS!! Täällä on tuullut ihan järkyttävästi jo MONTA päivää :(



Oikein mukavaa päivää taas kaikille Lokamasuille, Voikaa Hyvin :)



Haliterkuin: Je_Ni & Pikku-isäntä 29+3



P.s Masun ympäryksen eilen mittasin ja 96 cm tuo näytti;)

Pikaisesti kirjoittelen...



Synnytys ei jännitä, kaikki kolme on käynnistetty niin ei oo tarttenu pelätä millon mennä sairaalaan. Ei ole ollu supistuksia tai muuta, paikat ihan epäkypsiä vielä vaik ollaan menty käynnistyksiin. Siinä sitä kohdunsuuta sitten kypsytelty ja supparit alkaneet aina itsestään. Ajattelin kyl että vois olla ihan mukavaa kun sais kerrankin itse mennä sairaalaan kun vaikka alkais supistelemaan... Saa nähdä, kuinka käy.



Töissä aika rankkaa, alennusmyyntejä tehty, tänään jatkuu. Kenkäpuolella se on semmosta kykkimistä ja ähellystä tän mahan kanssa. Tuntee kyllä selässään...



Kohta mies ja lapset tulee kotiin niin mennään hakeen vaaville vaunut :D.



Hyvää päivän jatkoa Kaikille!



Sanna ja baby rv 28+1

Mielenkiintoinen aihe tuo synnytys ja sen aiheuttama pelko - hereilläoloajasta kun varmasti yli puolet kuluu raskauden, vauvan ja synnytyksen ajattelemiseen.



Itse olen ekakertalainen ja kyllä pelottaa, mutta ei mitenkään lamauttavasti. Kestän mielestäni kipua aika hyvin ja uskon, että lantionpohjan lihakset on kohtalaisessa kunnossa, olen lukenut kirjallisuutta aiheesta ja valmistautunut henkisesti (ja vähän fyysisestikin). Eniten pelottaa, että mitä jos synnytys venyy ihan tolkuttomasti, ja repeämät/eppari. Ajatus niistä tekee jostain syystä tosi pahaa.



Mutta ylivoimaisesti eniten pelottaa se hetki, kun olemme tulleet vauvan kanssa kotiin, ja täytyy alkaa ottaa täysi vastuu hoidosta itse. Apua! Ja isolta tuntuu myös tämä tarvikkeidenhankkimisrumba, kun haluamme kestovaippailla eikä mitään ole valmiina. Jatkuvaa hintojen vertailua ja kirppareiden koluamista, kun ei kaikkea uutena viitsi ostaa.



Asiasta kukkaruukkuun, ikävä kuulla että niin monilla on erilaisia vaivoja pahoinvoinnista suppareihin. Itsellä selkää välillä särkee ja kymmenen ylimääräisen kilon liikutteleminen ahdistaa, mutta ilmeisesti tämä on kuitenkin ollut aika helppo raskaus, kiitos siitä. Välillä masun (joka on jo tosi mahtava) olemassaoloa ei huomaiskaan, jos ei ihmiset tuijottais. ;)



Jaksua kaikille! Loppu häämöttää jo ainakin meillä, jotka (toivottavasti) jakaannumme lokakuun alkumetreillä.



Ketsup + " Into" 28+2

Lomalla olen, joten ei tuleihan joka päivä avattua konetta. Mutta nyt täällä taas ;)



Synnytyksestä: En pelkää, eka synnytys oli hyvä kokemus vaikka toki SATTUI aivan saakelisti. Mutta niin se on, että pitää asennoitua siihen ja odottaa niitä kipuja. Jokainen suppari vie kohti vauvan syntymää, sillä meiningillä. Tosin nyt kun tietää miten kauheita kivut on, niin en ehkä ihan niin rohkeana odota synnytystä :) Viime kerralla kun ajatuksena oli selvitä ilman epiduraalia, niin nyt kyllä uskon tarvitsevani sen. Ilokaasuakin huvittaisi tällä kertaa kokeilla.



Camelot: Mullakin on pahoinvointi alkanut uusiksi, tosin en ole onneksi oksentanut ainakaan vielä. Mutta nytkin on tosi ällö olo, ihan pahalta tuntuu katsoa tietokoneen ruutua.



Nyt pitää mennä esikoisen kanssa jatkaa leikkejä. Ei siis muuta, no joo, masu voi hyvin!



Keskiviikkoa lokamassuille,

S-I ja Lumikukka 29+1

Täällä aurinko paistaa,mutta on tosi kylmä.Ei todellakaan mikään heinäkuinen ilma.Pikemminkin syyskuinen.Mies ja poika lähti viemään tyttöä uimakouluun ja mää käyn sitten hakemassa.Samalla keikalla pitäis käydä töissä viemässä viimeinen sairaslomalappu ja pukukaappi käydä tyhjentämässä.Ens kuussa mulla sitte alkaaki jo virallinen äippäloma,kun otin sen varhennetun.



Hienoa COE että sait käytyä verikokeessa ja että kaikki meni peloista huolimatta hyvin!

CAMELOTILLE tosi paljon jaksuja! Miehen veljen vaimo on molemmissa raskauksissaan oksentanut monta kertaa päivässä ihan loppumetreille saakka.Se oli kyllä tosi kamalaa katottavaa kun toinen oli niin huonossa kunnossa.Eikä varmaan lohduta ajatus että se loppuu viimeistään lokakuussa,sinne kun on vielä matkaa.Tsemppiä!



Mä oon synnyttäny kaksi kertaa ja molemmat kerrat on olleet kyllä erillaisia.Esikoisen synnytys kesti 20 tuntia,supparit oli kaameet ja sain epiduraalin,sitten supistukset loppui ja sain supistuksia lisäävän tipan ja siitä vasta alkoikin melkoinen ponnistamisen tarve ja en todellakaan ollut vielä niissä lukemissa että oisin saannu ponnistaa.Epiduraali vei kyllä supistukset pois.Ponnistusvaihe pitkittyi 1,5 tuntia ja lopuksi vauva otettiin imukupilla pois.Alapää oli luonnollisesti kipeä kun imukupista johtuen oli tehty eppari.Ei kiva!

Toinen synnytys kesti vain 8 tuntia.Supistusten alussa en halunnu mitään kivunlievitystä.Olin päättänyt että epiduraalia en ota.Pystyin hyvin hallitsemaan kipua,koska entuudestaan tiesin millaset on niitä voimakkaimpia suppareita.Kun niitä sitten alkoi tulemaan pyysin kohdunkaulan puudutusta.Mutta olinkin jo 9cm auki,eikä voitu enää antaa.Kivut oli valtavat ja ilokaasulla oli pärjättävä.Ponnitusvaihe kesti vain 14min,mutta oli älyttömän kivulias.Alapäähän tuli vain pieni nirhauma.

Esikoisen sain suoraan rinnalleni,mutta kuopus joutui saman tien tehohoitoon 5päiväksi.

Tätä tulevaa kolmatta synnytystä kun ajattelen,niin eniten pelkään että vauvalla ei taaskaan ole kaikki kunnossa ja viedään pois.Se monen tunnin epätietoisuus oli kaameeta,vaikka loppujen lopuksi kaikki meni ohi vain pienellä tehohoidolla ja lääkekuurilla.Ja sen olen päättänyt että pyydän kivunlievitystä ajoissa,ennen kuin on myöhäistä.Ponnistusvaihetta hieman arkailen,siitä kun ei oo mitään hyvää sanottavaa.

Sitten tosiaan toisesta oli kyllä mittavat jälkisupparit jotenka tiedä häntä minkälaiset nyt on odotettavissa.Niitä kauhulla ajattelen.

No eiköhän siinä ollu jo pientä tarinan tynkää meikäläisen kokemuksista.



Eilen kävin ostamassa imetystyynyn.Mun yhdellä kaverilla oli sellainen silloin kun meidän esikoinen oli vauva ja aina kun olin kyläilemässä siellä niin käytin sitä.En vaan oo raaskinu ennen ostaa mutta nyt päätin repäistä.Oon muutenkin tällänen niska,hartia,selkä vaivainen niin saapi paremman asennon eikä tartte jännittää.



Nyt varmaan täytyis lähteä hakemaan neiti uimakoulusta.Päivänjatkot mammoille ja massuille!!



Päivänsäde ja villi masukki

Minä selvisin siitä sokerirasituksesta hengissä ja puhtain paperein. Kaikki arvot oli selvästi alle raja-arvojen. Paasto siis 3,7 (raja 5,3), 1t arvo oli mulla 9 (raha 11) ja 2t arvo 7 (raja 9,6).

Kauheaa oli se litkun juonti, viimeinen muki meinas tulla todella ylös, mutta nytpä tuo on ohi.



Jaksuja kaikille vaivaisille!!! Mulla ei mitään isompaa vaivaa ole, paljon pientä vaan :))



Synnytyksestä: Ei pelota yhtään, niinkuin ei aiemminkaan. Takana kolme synnytystä, kaikki hyvin erilaisia. Mutta kaikista tosi positiiviset muistot, vaikkakin toinen synnytys oli semmoinen luomuhelvetti vauvan sydänäänten romahtamisineen jne. Mutta eipä siitäkään mitään kammoa jäänyt. Viimeisin synnytys oli AIVAN IHANS

Niin, siis viimeisin synnytys oli toooosi ihana kokemus. Koin kovaa kipua vain n. 2min ajan, mikä kului tytön hartioiden ulosauttoon. Siihen saakka kaikki kipu oli sellaista " hyvää" kipua; sattui vain juuri sen verran, että tiesi mitä oli tapahtumassa.

Mulla on kaikki synnytyksen olleet aika nopeita (lyhin 4t, pisin 7t). Ekassa tehtiin iso eppari, toisessa ei tullut nirhaumaakaan ja kolmannessa tarvi laittaa pari tikkiä.

MUTTA; niitä jälkisuppareita tosiaan pelkään todella paljon, tosin nyt ois toiveissa saada niihin kunnon lääkkeet, kun olen asiaa selvittänyt. Viimeksi sain vaan pari Litalginia, vaikka sanoinkin että käy TOSI kipeää. Nyt aion sumeilematta pyytää sekä Buranaa että Panacodia.

Niin, ja JÄNNITYKSESTÄ vielä. Eli mulla hieman jännittää se, että missä synnytän :D Kuten olen jo moneen otteeseen maininnut, meillä Kuusamossa synnäri on auki vaan ma-to ja vkonloput synnytetään Oulussa (220km:n päässä). periaatteessa mulle on aivan sama kummassa synnytän, molemmissa on puolensa. Mutta kyllähän se nuin pitkä matka laittaa jännittämään, ei voi mitään.



Mahassa melskataan kuin viimeistä päivää. Hassun näköistä, kun koko pusero heiluu.



Jeps, mutta mulla on klo 12.30 hammaslääkäri (aapuva) joten täytyy alkaa valmistautumaan..



Mianni 26+4

Mulla ei ollut aiemmin mitään synnytyspelkoa, olen aina ajatellut, että luonto hoitaa...ja että ulos se tulee joka tapauksessa, tavalla tai toisella.



Nyt sitten kun sattui mun työkaverille tämä karmaiseva kokemus (kirjoitin aiheesta tuonne synnytys-osastolle), eli tosi pieni nainen, samankokoinen kuin minä eli 32-34 lantiosta, (farkutkin tuumakokoa 27) ja vauva meni tooosi pitkälle yli. Lykkäsivät sitä käynnistystä tosi pitkään, ja sitten ei edes mahtunut, lääkäri intti viimeiseen asti että mahtuu.. Tapahtui kaikenlaista virhettä siinä matkalla (mm. kone ei piipannut että vauvalla happivaje), ja loppujen lopuksi tuli hätäsektiolla ja nyt vauvalla on kaikenlaista vikaa :( Vauva painoi ylui 4,3 kiloa.



Eli siis se pelottaa, että olen tosi kapea, enkä edes nyt raskausaikana lantiosta ole levinnyt.....pelkään että ne ei mitenkään arvioi tilannetta, ja että vauvalle voi sattua jotain synnytyksessä. Kipua en sinänsä pelkää, mulla on korkea kipukynnys, mutta tosiaan mitäs jos lääkärit mokaavat samalla tavalla ja vauva saa jotain komplikaatioita? Olen miettinyt asian ottamista esille neuvolassa. Pelkopolille en halua mennä, mutta aion vaatia synnytystapa-arviota.



Mulla vaan nämä nukkumisvaikeudet jatkuu...eli viime yönä oli sitten jo sohvatyynyä sun muuta, että pystyn nukkumaan puoli-istuvassa asennossa, hyvä mahalle mutta kurja niskalle.



Camelotille: Tosi kurja että on noin paha olla!!! Mulla on ollut supistuksia ja olen sairaslomalla vielä 1,5 viikkoa, mutta sulla on taatusti kurjempi olla :( Ei osaa oikein kuvitella kun ei ole ollut mitään pahoinvointia.



Joku mainitsi että aikoo KESTOVAIPPAILLA, en löytänyt enää kuka....mä laitoin tonne kestovaippayhdistyksen sivuille, Keski-uusimaan alle yhteystiedot, olisin valmis lahjoittamaan tuon äitiyspakkauksen vaippasetin jollekin jolla varmasti tulee käytettyä. Mä olen niin hirveä stressaaja muutenkin (esikoinen eikä juuri kokemusta), että luulen että en lähde edes kokeilemaan..olen niin epävarma kaikesta muustakin. Mutta sieltä löytyy yhteystiedot...lähinnä jos asuu lähistöllä niin saa hakea, en usko että kannattaa postittaa, maksaa sen verran.



Je_Ni....mulla on masu jo 98 cm ja viikkoja 25+5 (KÄÄÄÄK) Mitä kokoa muiden masut on? Tuntuu ainakin että maha on VALTAVA varsinkin kun muuten olen aika kapea. Tosin kilojakin on tullut jo yli 10, mutta tutuvat asettuvaun kaikki tuohom keskivartaloon :)



Miten muiden paino on noussut? Itse sain " noottia" neuvolassa viime kerralla, oli noussut 800 g viikossa edellisestä käynnistä. Uskoisin että nyt on asettunut. Tosin en tiedä, meillä ei ole vaakaa kotona :) Musta ovat neuvolassa vähän ylihysteerisiä painon kanssa, mulla kuitenkin lähtöpaino 53 kiloa, joten ei luulisi olevan kauhea juttu jos tulee 15-18 kiloa lisää...mulla kuitenkin muuten hyvä yleiskunto ja kaikki arvot olleet ihan ok...

Camelotille tsemppiä! Ikävää kuulla, että pahoinvointia on ja supistuksia tulee. Eikös se vauva suht pian ala laskeutumaan alaspäin (?) niin hengitys varmaan helpottuu ja viileämpää syksyä kohti ollaan menossa.

Ensikertalainen oon, joten en tiedä / en oo vielä perehtynyt tuleviin raskauden vaiheisiin erityisemmin...



Tuosta synnytyksestä... En ole vielä oikein antanut itselleni " lupaa" pohtia sitä. Ehkä pikkuhiljaa kannattaisi alkaa lukemaan ja opiskelemaan aiheesta enemmän. Tai siis sen verran, että osaa varautua tärkeimpiin asioihin eikä ihan tietämättömyyden takia tule mitään ylimääräistä paniikkia laitoksella. Tuskin siihen kipuun osaa varautua millään lailla... Sitä kyllä pelkään tai oon ainakin pelännyt ihan älyttömästi. Eli siis joskus ennenkuin olinkaan raskaana muistan muutamaan otteeseen miettineeni millaista se on ja miten ponnistetaan ym. Isoja mahoja katsellessani olen ajatellut, että miten ikinä vauva voi mahtua äidistä ulos...

Mutta kumma kyllä vielä ei ole pelkoa tullut. Tavallaan ehkä osaankin, ainakin toivon, asennoitua oikein. Jokaisen kivun myötä vauva on lähempänä omaa syliä. Ja VIHDOINKIN saan oman pienokaisen, josta olen haaveillut nuoruusiästä lähtien. Mutt katotaan nyt, kun maha kasvaa ja käydään synnytysvalmennuksessa ym. ett millainen olo sitt on. Nouseeko se pelko kuitenkin esiin... Meidän fysioterapia-kerralla oli kyllä tosi mukava naishenkilö (eikö vaan JE_NI?), joka kertoi omia kokemuksiaan ja painotti sitä, että kivun tullessa tulisi vain yrittää liikkua. Se helpottaa kivun tunnetta. Ei saisi jämähtää paikoilleen. Vaikka todennäköisesti niin jossain vaiheessa käykin, kun suurimmat kivut ovat meneillään.



Juu, tänään tosissaan ollaan menossa shoppailemaan! Kivaa!! Käyn hakemassa ne vaunut, joita olen alusta asti katsellut. Muitakin olen yrittänyt katsella, mutta jotenkin vain ne yhdet ovat olleet koko ajan päällimmäisenä mielessä. Nyt kun sukupuolikin selvisi (poika!) ja 4 D ultrassa nähtiin vauvaa taas enemmän, niin on tullut kauhea into hankkia vauvantarvikkeita ja vaatteita. Olen tällä viikolla joka päivä käynyt töiden jälkeen jossakin :)



Soitin muuten sille lääkärille vielä ultran jälkeen ja hän ei todellakaan pitänyt vatsanympärystä tai painoa (800 g rv 24+3) huolestuttavan isona. Sanoi, että lopullista painoa voidaan alkaa arvioimaan vasta n. 28 viikon jälkeen. No, sokerirastustesti on ens viikolla. Sekin kertoo sitt jotakin. Ja lääkärikäynti on parin viikon päästä. Yritän lopettaa turhan " hötkyilyn" ja nauttia tästä ihanasta keskiraskaudesta, kun ei enää / vielä ole mitään isompia vaivoja.



Hyvää päivän jatkoa kaikille! Miksi tosissaan ei voisi olla sellaista välimuotoa kauempaa, n. 22-25, vaan aina on joko tosi kuuma tai sitt vaan 20 tai alle ja tuulee ym. ! Vielä ainakaan ei ole satanut paljon, mikä on hyvä.



Peggy-75 rv 25+1

Olipas ihanan pitkä pino:))



Kyllähän mua tavallaan synnytys jännittää, oikeestaan se on se kipu mikä eniten ja sitten, että meneekö kaikki hyvin.

Ensimmäinen synnytys v-94 kesti reilut 9 tuntia, sain kipuihin särkylääkettä, aquarakkuloita ja viimein helpottavan epiduraalin. Tavallaan siinä mentiin kätilön ehdoilla, kun ei oikein tiennyt, et mitä tuleman pitää. Ponnistusvaihe yllätti kivuillaan täysin ja voimat alkoi olla ihan loppu, 20 minuuttia sitä kesti. Ja tuohon aikaan annettiin peräruiske (yöks), ajeltiin karvoja, väliliha leikattiin. Siis varmaanhan noita tehään vielä nykyisinkin mut tuntu, et ne oli sillon rutiinitoimenpiteet.

Seuraava synnytys v-96 oli kestoltaan 6 tuntia, vauva ei ollut laskeutunut vaan teki sen supistusten saattelemana synnytyssalissa. Sain vaan särkylääkettä ja lopulta poika tuli maailmaan minuutin ponnistusvaiheen jälkeen, kätilö kerkes just paikalle. Mut olihan poika yli puoli kiloo kevyempikin kuin esikoinen. Tuosta synnytyksestä voi sanoo, et oli helppo.

Kolmas v-99, kestoltaan 4 tuntia. Olin ammeessa, jossa olo vaan tuli huonommaks ja ensinnäkin sinne oli hirveen vaikee kiivetä siinä tilassa. Synnytyssalissa otin ilokaasua ehkä liikaa (paha olo jälkeenpäin) mutta kyllä se auttoi kipuihin, pahimmat muistot kivuista on ennen saliin menoa. Ponnistusvaihe kesti kymmenisen minuuttia ja tää poika oli sit yli kilon isompi kuin veljensä ja se kyllä tuntui. Mutta muuten ihan positiivinen mieli jäi ja jaksoin itte työntää vauvan osastolle.

Tottahan se on, et tästä olotilasta poispääsyyn ainut tie on synnytys (olkookin se sitten tavallinen tai sektio), toivottavasti sen jotenkin kestää. Jos vaan mahdollista niin aion pyytää tehokkaat puudutukset..



Ja ne jälkisupistukset ovat sitten jotain aivan kamalaa!!! Ekastahan niitä ei ole mutta kolmannen kohdalla oli jo ihan hirveetä. Ja tuntui, et se kipulääke mitä ne sairaalassa antoi niin ei oikein tehonnut niihin.

Mitähän ne nyt tulee olemaan??



Soittelin tänään neuvolaan noista mun alavatsakivuista, inhottavaa repivää ja vihlovaa. Käski varata sitten ajan lääkärille, et tarkistaa kohdunsuun tilanteen ja ettei ole mitään tulehduksia. Lääkäri on sitten huomenna aamupäivästä. Ihme, et noinkin äkkiä sai ajan! Muuten vauva tuntuu olevan ihan virkee:))



Päivänjatkoja mammoille ja masuille!!



myttynen 28+5

OMA NAPA: Meillä oli eilen kamala päivä, tytön 1,5 vuotispäivänä saatiin labratulokset (tyttö kovassa kuumeessa monta päivää, aiemmin ei ollut sairastanut sitten pienintäkään flunssaa tai mahaoiretta koko aikana) ja samantien lähete lastenpolille. Verenkuva oli kuulemma poikkeava. Ensimmäisenä mielessä tietenkin oli syöpä ym vakavat taudit ja paniikki oli melkoinen vielä kun tyttöressu ei jaksanut itse kävellä ja itki koko ajan.



raskaan illan päätteeksi saimme onneksemme kuulla että veriarvot olivat normaalit, vain pissa vähän plussalla, yhden plussa verran. Päästiin kotiin " terveen" paperit mukana, mutta kokemuksena eilinen oli todella rankka. Ajatuskin lapsen vakavasta sairaudesta ja kuinka kauheaa oli katsella kun tyttörukkaa pisteltiin monesti koska suonet olivat monen päivän kuumeesta kuivat.



Kotiin päästyä olimme onnellisia mutta oma olo oli kauhea; huonosti syöneenä, juoneena kuumissa odotustilaoissa istuneena ja autossa istuneena koko alapää oli ihan turvoksissa, kutisi, kirveli, vatsa ihan kovalla, vauva ei liikkunut jne. Olin jo eilen varma että hiiva vaivaa ekaa kertaa mutta en tiedä onko se sitä vai ei. Nyt ei pahemmin kutise, hiukan muttei häiritsevästi. Soitanko neuvolaan vai en??



SYNNYTYS: Esikoisen synnytys ei pelottanut, päinvastoin odotin sitä innolla, emme käyneet edes tutustumassa saliin vaikka olisimme voineet. Kaikki meni kuin unelma, kipeää otti, mutta kaikki hävisi heti kun sain tytön syliin. Kilot, ummetus ym vaivat jäivät kaikki laitokselle ja olin heti elämäni kunnossa. Nyt sen sijaan pelottaa, monen ystävän vaikea synnytys takana tämän kevään ja kesän aikana.



Nyt menen lepäämään hetkeksi,



Naxu ja vauvanro 2 rv 30-31

Lääkärinla ohitte taas. Kerrotaanko ensin hyvät uutiset ;) Sain vihdoinki sen lähetteen ultraan!!! Jipii!! Oli eri lääkäri mitä normaalisti, ja kun se mittas mun HURJAN sf-mitan (rv 25+1 js sf 26cm!!) eikä tuntenu että miten päin vauva on, se päätti laittaa mut ultraan. Meinas kyllä ettei vauva kovin isolta tunnu, mutta on hyvä tarkistaa että ei tuu sitte huonoja yllätyksiä. Nyt siis odotan kuin kuuta nousevaa tuota ultraa :) Ihanaa päästä näkemään vauva!

Toinen hyvä uutinen että oon vko syöny rautaa, ja nyt on hemppa taas noussu 124 eli periaatteessa voisin ottaa vaan joka toinen päivä. Ihan hyvä näin.

Huonot uutiset sitte..paino oli noussu 620g/ vko. Eli ihan liian paljon:( Ei se th mitään valittanu mutta itelle tuli paha mieli. Täytyy nyt ruveta liikkumaan ku nuista helteistä vähäks aikaa päästiin ja koittaa siirtyä keveempään ruokavalioon. Tosiaan, vko päästä on se sokerirasitus eessä joten siellä sitte selviää että onko mahan kasvu johtuvainen sokerista (toivottavasti ei) vaiko ihan jostai muusta.



SYNNYTYKSESTÄ. Mulla on nyt alkanu pelottamaan synnytys. Esikoista odottaessa se vaihteli, välillä pelotti ja välillä taas ei. Sitte ku ite synnytys käynnisty niin ei pelottanu- onneksi en tienny mitä on edessä. En halua pelotella ensisynnyttäjiä, mutta kannattaa miettiä kahesti ottaako epiduraalin vai jonku muun puudutuksen, koska niitä vaihtoehtoja on muitaki. Mulle vasta synnytyksen jälkeen paljastettiin että epiduraali aiheuttaa monelle sen, että joudutaan turvautumaan imukuppiin (tai johonki muuhun juttuun). Ja SE jos joku oli HIRVEÄ kokemus! Sitä pelkään nytki- en niinkää ite synnytystä, vaan että jostai syystä joudutaan vauva auttamaan imukupilla. Se sattu IHAN valtavasti! Epiduraali kyllä autto, vei kivut, mutta tosiaan se vei myös supistukset (paineen tunnetta ei joka oli kans aika inhottavaa) ja hankaloitti siten synnytystä. Mutta eihän se tietty kaikille sitä tee... ite en vaan enää kenellekkää suosittele epiduraalia, jos joku multa mielipidettä kysyy. Enkä ota itekää!

Joku pelkäsi epparin tekoa- ei se sattunu, hyvä ku edes huomasin että se tehtiin ku ne kivut on muutenki sitä luokkaa jo siinä vaiheessa. Väliliha on aika tunnotonta kamaa ku vauvan pää painaa sitä vasten ja se on venyny :) Mutta niinku sanotaan- samantien ku vauva on syntyny, kivut häviää hups vaan. Mutta ensisynnyttäjänä on tosiaan kivempi mennä kun ei tiiä vielä miltä se homma tuntuu :) Näin synnyttäneenä, kun tietää mitä se on, ei tunnu niinkää kivalta...

Tällä hetkellä eniten taitaa kyllä huolettaa se mihin esikoinen laitetaan hoitoon siksi aikaa.

Mutta, paladeisson vaan. Tästä pitää joutua ruuan laittoon ja päiväunille!



Jääsydän rv 25+1