Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen 29 ja tuntuu, että kaikki on nähty - muita?
Olen opiskellut maisteriksi, tehnyt uraa, mennyt naimisiin, matkustellut, urheillut, tutustunut ihmisiin, lukenut, ihmetellyt. Viimeisen noin vuoden ajan minusta on tuntunut, että olen ymmärtänyt elämän keskeisen tarjonnan, eikä minua kiinnosta oikein mikään. Ihmisten välinen kanssakäyminen noudattaa samoja sääntöjä ja kaikki ovat pohjimmiltaan täyttämässä samoja perustarpeita, bisnestä tehdään tietyllä logiikalla, valta jakautuu epäreilusti ja Suomen rajojen ulkopuolella valtaosassa maita vielä epäreilummin. Mitä paremmin olen oppinut ymmärtämään ihmissuhteita, liiketoimintaa, politiikkaa - elämää, sitä enemmän olen pettynyt niihin kaikkiin. Olin nuorena aika palavasieluinen idealisti. Nykyisin minulla ei ole mitään arvopohjaa, koska elämä on osoittanut olevansa pelkkää darwinistista kilpajuoksua muita sekä aikaa vastaan ja kaiken pohjalla on ihmisen pohjaton itsekkyys, joka jalostuu tosin automaattisesti yhteistyöksi itseä hyödyttävien yksilöiden kanssa.
Olen suoraan sanottuna pettynyt ja sisältä katkeroitunut. Tätä ei voi näyttää kenellekään, koska vaimo lähtisi kävelemään (ennemmin tai myöhemmin) ja urakiito katkeaisi. Vaikka sinänsä millään ei ole lopulta mitään merkitystä, tunnen vastuuta vaimoni ja syntyvän lapseni hyvinvoinnista ja ajattelen, että jos edes he voivat tuntea merkityksellisyyttä omassa elämässään, olen tehnyt jollekin jotain hyvää. Omat ideaalini ovat ihan kuollleet.
Kiitos lukijoille.
Kommentit (918)
Ikää itsellä 49v. Alempi Amk tutkinto. Avoliitossa yksi lapsi. Työkokemusta yli viidestä ammatista 38 vuotta, joista yrittäjänä 15v. Monipuoliset kädentaidot, matkustellut, tehtynyt raskasta ruumiillista työtä yli puolet työurastaan. Nähnyt ja kokenut nousua ja laskua. Nyt alkaa tuntua että suuri osa jää vielä kokematta, vaikka talous ja elämäntilanne sen mahdollistaakin. Nähnyt nälkää, köyhyyttä, kuolemaa, sairastunut kahdesti vakavasti, valvonut öitä. Juonut, syönyt, nainut. Töissä kolmessa eri maassa Suomen lisäksi. Kokenut puolison exän kiusaamiskampanjan joka ratkesi vasta kun Lastensuojelu puuttui kovalla kädellä asiaan. Minusta on tehty rikosilmoituksia, aiheettomia tosin. Kanneltu verottajalle. Saanut aikaan kateutta ja tuntenut fyysistä kipua ja henkistä tuskaa.
Suoraan sanottuna katson alaspäin jokaista joka luulee nähneensä jotakin. Iästä riippumatta. Ei kukaan näe tai osaa tai saati koe ikinä kaikkea, tai jos niin kuvittelee niin elää erinomaisuutensa kuplassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jumala Luojana vastaa elämän tarkoitukseen.
Jos ei olisi tietoa menneisyydestä,nyt,tulevasta olisi kyllä hukassa.
Kadehdin teitä kaiken kokeneita kolmikymppisiä. Ja saamanne vastaukdet olivat mielenkiintoisia.
Ehkä mielenkiintoisin ja positiivisin ajatus oli se, että kyseessä on valaistuminen. Tosiaan on niin että kun arki on hyvöö eikä huolet paina, on aikaa etsiä syvempää tarkoitusta.
En välttämättä tarkoita mitään uskonnollista tai esoteerista, vaikka voihan se olla sitäkin. Mutta ihan ilman guruja ja oppisuuntia: rauhoitu, vedä henkeä, mieti mikä asia maailmassasi on vielä tekemättä ja mikö ansaitsee tulla tehdyksi. Maailma einole valmis eikä täydellinen siinä vaiheessa kun asuntovelka on maksettu.
Vierailija kirjoitti:
Täällä kanssayksi 29v kriiseilijä. Elämä tuntuu tyhjältä. Olen ollut vuosia masentunut. Olen tavallaan syrjäytynyt ja tuntuu, että en pysty ahdistuksen ja pelkojen takia tarttumaan tilaisuuksiin.
Nyt tuntuu, että olen liian vanha enää mihinkään. Liian vanha hakemaan korkeakouluun, liian vanha muuttamaan ulkomaille. Tämä jälkimmäinen erityisesti harmittaa. Olen ollut vuosia kiinnostunut yhdestä maasta missä käyn usein. Haluaisin asua siellä mutta.... Perheeni on täällä ja he eivät hyväksyisi muuttoani. Mut on kasvatettu niin, että mun tehtävä on sitten huolehtia ikääntyvistä vanhemmistani. Tietty voisin vaan tehdä oman pääni mukaan mutta se syyllisyys mikä jo pelkästä ajatuksesta tulee... :/
Tuohan on juuri täydellinen ikä muuttaa ulkomaille. Eivät vanhempasi nyt varmaan vielä ihan yli 80-vuotiaita ole? Ehdit asua ihan hyvin vielä vaikka lähes 20 vuotta ulkomailla jos he ovat siinä 60 vuoden ikäisiä nyt ja jos siis elävät vanhoiksi.
Voit lohduttautua sillä, ettei sinullakaan ole "lusittavana" kuin yksi elämä. Terapiaa suosittelisin kenelle tahansa, myös heille, joita vaivaa sisällä oleva tyhjä olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elätkö täysin arvojesi mukaista elämää? Oletko rehellinen itsellesi?
Samoja asioita olen pohdiskellut.
Olen huomannut, että pienet lapset, elämästä paljon oppineet sekä vanhukset ovat heitä joiden kanssa on mielekästä keskustella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on tuo vaihe elämässä, kun uskoo kokeneensa kaiken ja tietävänsä liikaa. Odotapa edes että lapsesi syntyy ja kasvaa, niin huomaat olleesi väärässä.
Ja tämä. Ihanko totta on näin? Kysyn aidosti, en sarkastisesti. Voiko lapsen saaminen ratkaista ihmisen eksistentiaaliset ongelmat ja vaimentaa nämä pohdinnat? Eikö se ole lähinnä surullista.
Tulet lapsen syntymän jälkeen huomaamaan, miten hukassa olet ollut itsesi kanssa. Ei se mitä opit lapsesta vaan se, mitä lapsen kautta opit itsestäsi.
Tässähän tämä olikin pähkinänkuoressa!
Se on just näin.
Mitkään itsetutkiskelu kirjat, ytubit ei muuta tosiasiaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otan ap osaa kun olet kaiken nähnyt. Minä olin 32 kun menetin äitini, terveyteni olin menettänyt 4 vuotta aiemmin. Isäni menetin 38 vuotiaana. Sydämenileikattiin 35 vuotiaana. Ja sinä 29 vuotiaana olet nähnyt kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Sä olet ihanasti aikuistumisen kynnyksellä. Onnea! Nuoruus alkaa olla nyt takana.
Kymmenen viisitoista vuotta lisää ja olet valmis uuteen leapiin. Toivottavasti et tarvitse siihen avioeroa tai muita järisyttäviä kriisejä vaan saat kasvaa rauhassa kypsään keski-ikään. Ruuhkavuodet ovat usein haastavia, varsinkin jos on havahtunut henkisesti, mutta nauti niistä. Hengitä pakkasilmaa, pysähdy katsomaan taivaalle tai vaan muita ihmisiä liikennevaloissa. Elämä sykkii meissä kaikissa - ja tämä on ihan älyttömän upeaa, kun vaan katsoo kaiken sälän läpi syvemmälle.
Olet valmis. Ja mihinkään ei ole enää kiire. Onnea vielä!
Tein tuon joskus nuorempana.
Istuin parkissa erään suuren kaupungin keskustassa ja katselin ihmisiä.
Kaikilla tuntui olevan kiire ja päämäärä mennä jonnekin.
Aloitin poistamaan ihmisiä yksitellen ja mietin mitä tuonkin ihmisen kuolemalla olisi merkitystä kokonaisuuden kannalta.
Muutamille hetken suru, lapsille uusi äiti, isä, kevyet mullat ja se on siinä.
Päädyin että vaikka koko kadullinen ihmisiä' mystisesti poistettaisiin elävien kirjoista, mitään ei tapahtuisi, sillä uutta erinomaisuudestaan tietoista takkutukkaa vaeltaisi sivukaduilta aina vain lisää ja lisää, eikä edelleenkään mikään muuttuisi.
Ihmisen elämä on kirjailijan kuolemattomin sanoin "holtiton kusiviiva synnytyssairaalan ja krematorion välillä" ja mitä enemmän ihmisistä ja elämästä olen oppinut, sen myös uskon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö ole lohdullinen ajatus ettei millään ole lopulta mitään merkitystä. Olen päättänyt etten mieti elämän merkityksellisyyttä suuressa mittakaavassa, mietin asioita jotka tuovat minulle iloa- rakkaus, läheiset, yksinkertainen ja rauhallinen elämä. En kaipaa materiaa tai juuri rahaakaan. Loppuunpalamisen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että pääasia on että voin henkisesti ja fyysisesti hyvin, kaikki stressiä aiheuttava tavoittelu on turhaa enkä saa sitä mitään. En jaksa kilpailla enää tässä teeskentelijöiden yhteiskunnassa ja pelata merkityksettömiä pelejä.
Vierailija kirjoitti:
Otan ap osaa kun olet kaiken nähnyt. Minä olin 32 kun menetin äitini, terveyteni olin menettänyt 4 vuotta aiemmin. Isäni menetin 38 vuotiaana. Sydämenileikattiin 35 vuotiaana. Ja sinä 29 vuotiaana olet nähnyt kaiken.
Afrikassa suurina nälkävuosina ne on jo 15 vuotiaina syöneet naapurin mopsin, haudanneet puoli sukuaan nälkään kuolleina, menettäneet toisen klappinsa lapsisotilaina Angolan aroilla ja sinä kehtaat kertoa nähneesi jo kaiken :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä fyysinen maailma on illuusio, joten ihminen masentuu kun ymmärtää ettei niillä isoilla asunnoilla, hienoilla autoilla ja ammattinimikkeillä ole mitään merkitystä. Voit olla hetkellisesti tyytyväinen ne saatuasi, mutta onnellisuutta ei niistä löydä.
Tämä!
Ja sitä joka pystyy elämään joka päivä tämän tiedon kanssa ja löytämään mielenrauhan, kutsutaan valaistuneeksi (kärjistetysti).
Tämä ketju on täynnä ihmisiä, jotka yrittää neuvoineen vetää ap:ta takaisin illuusioon. Monia kertoo hetkittäin itsekin heränneen mutta kiirehtineen takaisin nukkumaan äkkiä, uuden rakkauden, avioliiton tai lapsen myötä.
Ei tarvitse unohtaa illuusion rikkoutumista. Kun ymmärrät tämän, olet vapaa. Ja vapaus ei tarkoita itsekkyyttä tai pahuutta, moraalista vapaata tai omasta tunnosta vapaata (vaikka niitäkin ihmisiä varmasti on). Vaan olet vapaa sen illuusion kahleista, kun ne asiat menettävät merkityksensä.
Sen jälkeen voit tuntea aitoa onnea. Kauneutta. Rakkautta. Haistaa kostean nurmen syysaamuna ja tuntea elon selkärangassa. Olla läsnä ja heillä . Olla onnellinen siitä, että on elossa.
Jos ap:ltä kysytään, niin olet varmaan alkanut myös tuntea että muut ihmiset puhuvat aika turhanpäiväisistä asioista? Tai etenkin valittavat asioista joista et edes ymmärrä, miten asiasta voi valittaa? Illuusiossa elävät ihmiset ovat antaneet pois oman elämänsä avaimet. Heidän päivänsä on pilalla, kun lempijuusto on loppu tai työpaikalla ei ole heidän lempikahvimaitoaan. Ajatella, kokonainen päivä pilalla tästä syystä. Tätä on illuusion maailmassa eläminen ja ap olet vapautumassa, ellet jo vapautunut siitä.
Muuten hyvä mutta voi valaistunutkin vielä heittäytyä ihmisen kokemuksiin, kuten niihin lempijuustoihin :) Ihmisen elämää olemme tänne tulleet kokemaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ikävältä tyypiltä tuo ap:n vaimo, kun lähtisi kävelemään, jos tietäisi että miehensä miettii syvällisesti elämän tarkoitusta. Vaimolle ilmeisesti raha ja asema ihmisten silmissä tärkeimpiä.
Sehän oli ap:n tulkinta vaimostaan. Ei todellinen vaimon ajatus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otan ap osaa kun olet kaiken nähnyt. Minä olin 32 kun menetin äitini, terveyteni olin menettänyt 4 vuotta aiemmin. Isäni menetin 38 vuotiaana. Sydämenileikattiin 35 vuotiaana. Ja sinä 29 vuotiaana olet nähnyt kaiken.
Afrikassa suurina nälkävuosina ne on jo 15 vuotiaina syöneet naapurin mopsin, haudanneet puoli sukuaan nälkään kuolleina, menettäneet toisen klappinsa lapsisotilaina Angolan aroilla ja sinä kehtaat kertoa nähneesi jo kaiken :-)
Pahoittelen kun olen 15 vuotiaana syönyt mopsin. Minä en ole syönyt koiraa vaan kaksi vienyt piikille. Suvustani olen haudannut ylipuolet. Olen minä käynyt intin läpi ja se lopussa katkesi siihen kun sydämeni ei kestänyt vaadittavaa rasitusta. Joo kyllä minä olen kaiken nähnyt.
Nuorena sitä ja nuorena tätä. Koetko olevasi nyt vanha??
Tervetuloa elämään, se on pskaa. Eikä kukaan edes kysy, että haluatko syntyä.
Sama, mutta naimisiin en ole mennyt eikä lapsiakaan ole kun ei ole kukaan huolinut isäksi.
M50
Kyllä lapset ja rakkaus ovat elämän tarkoitus. Työ vaan mahdollistaa vapaa-ajan. Itsekin olin jo tylsistynyt, kunnes 28 v. syntyi esikoinen.
Alue: Aihe vapaa
Eikä niistä normaalivanhemmistakaan 99,9 % mitenkään valaistuneilta vaikuta.
Näissä "lapsi saa sinut tajuamaan kaiken ja muuttumaan täydelliset elämänarvot omaavaksi ihmiseksi" -höpötyksissä aina unohtuu, että enemmistö ihmisistä saa jossain vaiheessa lapsia. Jos väite lasten saamisen ihmeellisestä voimasta olisi totta, niin maailma olisi ihan eri näköinen.
Se, että ei yövalvomisputken keskellä jaksa ajatella jotain asioita ei tarkoita, että olisi jotenkin noussut niiden yläpuolelle ja "tajunnut elämän". Oman navan laajentuminen tasan siihen omaan lapseen ei myöskään tarkoita, että ihminen olisi muuttunut epäitsekkääksi.