Kivunlievitys synnytyksessä?

Vierailija kirjoitti:

Minulle taas puolilväkisin tuputettiin epiduraalia vaikka sanoin että haluan synnyttää luomuna. Varsinkin ekassa synnytyksessä kätilö oikein maalaili kauhukuvia siitä kivusta ja väitti, että se on niin kovaa että saatan menettää itseni hallinnan enkä pysty enää aktiivisesti synnyttämään ollenkaan ja vauva täytyy leikata ulos vain sen takia. Olen kivuissa aika kiukkuinen ja siinä sitten tiuskin että höpö höpö, naiset on synnyttäneet vuosituhansia ilman epiduraaleja ja taisinpa käskeä "äm män pitää turpansa kiinni ja antaa mun keskittyä" myös ;) Toisessa synnytyksessä pääsin jo vähemmällä tuputtamisella, kun sanoin että olen jo yhden kestänyt ilman mitään ongelmia ilman kivunlievitystä. 

Minulla oli ongelmana vauvan koko, oli jo viikon yliajalla. Ei siis olisi mahtunut, vaikka kuinka olisin keskittynyt/mennyt sisulla/seisonut päälläni, tehnyt mitä tahansa. Joutuivat vauvan pään lisäksi lopussa auttamaan ulos myös hartiat ja jopa loppuvartalonkin. Eli jos olisin vain "kestänyt", olisi vauva jumittunut lantiooni. 🤔

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ei nyt ole sinulle apua, mutta minulla epiduraali toimi myös ponnistusvaiheessa. Kirjoitit, että sinulle ei annettu epiduraalia, mikä siihen oli syynä?

Kätilöt sanoivat kummatkin (vuoronvaihto heillä kesken avautumisvaiheen) kun pyysin epiduraalia, että synnytys etenee niin nopeasti, ettei epiduraalia ehdi. Avautuminen nollasta kymmeneen senttiin siis tapahtui kolmessa tunnissa. Mutta pyysin epiduraalia avautumisen alkuvaiheessa ja vielä silloinkin kun olin 5 cm auki. Myös spinaalia pyysin, eikös se tehoa nopeasti? Sitä minulle ei myöskään pyynnöistäni huolimatta annettu. 😨 Avautuminen ei siis ollut mulle kovin kipeä, ponnistus kuin kahden tunnin kidutus. Nyt pari viikkoa synnytyksestä ja kokemus ahdistaa niin että itkettää, kun sitä ajattelen.

ap

Voi ap, olen niin pahoillani. Kuulostaa kauhealta kokemukselta. Minusta tuo kuulostaa sontapuheelta, etteikö epiduraalia ehtisi tuossa vaiheessa, kun sitä hyvissä ajoin pyysit. Tai edes sitä spinaalia.

Minullakin avautuminen eteni kolmessa tunnissa. Se oli kuitenkin hyvin kivulias vaihe, huusin suoraa kurkkua melkein koko ajan. Minä sain epiduraalin, mutta sitä jouduttiin anestesialääkärin kiireen takia odotella jonkin aikaa. Se ei yllätyksekseni kuitenkaan auttanut kovin paljoa. En pärjännyt ilman ilokaasua, olin niin kipeä epiduraalillakin. Jälkikäteen olen kuullut, että epiduraali ei tehoaisikaan kunnolla, jos sen saa liian myöhään. Tiedä sitten, onko totta. Mietin sitäkin, olisinko saanut jotenkin pienen annoksen, jos synnytyksen katsottiin etenevän nopeasti. Tavoitteena on, ettei ponnistusvaiheessa enää hirveästi selkäydinpuudutukset vaikuttaisi, koska se voi haitata ponnistamista. Ilokaasu otettiin minultakin pois ponnistusvaiheessa ja ponnistusvaihe oli minustakin aivan järkyttävä. Minun piti ponnistaa todella nopeasti, koska vauvan sydänäänet romahti. En meinannut aluksi pystyä, kun se teki niin kipeää, ja samalla koin kauhua siitä, että mitä jos vauva kuolee tai vammautuu, jos en ole tarpeeksi nopea. Ponnistusvaihe oli kamalin osuus synnytyksessä. Epäilen, että ilokaasu otettiin pois, jotta ymmärtäisin varmasti kätilön ohjeet. Olin jonkin verran pöllyissä ilokaasusta avautumisvaiheen aikana.

Ensi kerralla aion toivoa spinaalia ja ponnistusvaiheeseen pudendaalia. Minulla oli pudendaali ponnistusvaiheeseen ensimmäisessäkin synnytyksessä toiveena, mutta siitä ei puhuttu mitään. En tiedä, olisinko saanut sen, jos ponnistusvaihe ei olisi ollut niin nopea ja kaoottinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua myös kiellettiin huutamasta ponnistusvaiheessa, ymmärrän kyllä että on vaikeampi keskittyä ponnistamaan jos samallahuutaa, mutta kun teki niin kipeää että meinasin tulla hulluksi.

ap

Missä synnytit? Itse synnytin Tampereen Taysilla muutamia vuosia sitten ja sadistinen kätilö laittoi kaikki kivunlievitykset pannaan ennen ponnistusvaihetta. Toivon hänelle kivuliasta ja yksinäistä kuolemaa. Itse kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta vuoden ja kävin terapiassa, koska synnytys oli niin traumaattinen.

Minulla siis vähän toisinpäin, ponnistusvaiheeseen en saanut kivunlievitystä. Avautumisvaiheen koin jopa helpoksi. Muistoni ponnistusvaiheesta ovat jokseenkin sekavia ja painajaismaisia kauhukuvia (mieheltäni varmistellut ja tosia ovat olleet), siksi luulen että tosiaan kipushokissa/paniikissa olin. En ikinä esimerkiksi huuda, olen todella rauhallinen, hillitty, ja sairastaessanikin enemmän vetäydyn rauhassa toipumaan, kuin että valittaisin ääneen. Tuo oma huutamisenikin synnytyksessä on järkyttänyt minua itseäni, se että olin niin sekaisin kivusta että menetin täysin kontrollin. Koin, että olin jotenkin jo pois itsestäni, mikä oli tosi pelottavaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ei nyt ole sinulle apua, mutta minulla epiduraali toimi myös ponnistusvaiheessa. Kirjoitit, että sinulle ei annettu epiduraalia, mikä siihen oli syynä?

Kätilöt sanoivat kummatkin (vuoronvaihto heillä kesken avautumisvaiheen) kun pyysin epiduraalia, että synnytys etenee niin nopeasti, ettei epiduraalia ehdi. Avautuminen nollasta kymmeneen senttiin siis tapahtui kolmessa tunnissa. Mutta pyysin epiduraalia avautumisen alkuvaiheessa ja vielä silloinkin kun olin 5 cm auki. Myös spinaalia pyysin, eikös se tehoa nopeasti? Sitä minulle ei myöskään pyynnöistäni huolimatta annettu. 😨 Avautuminen ei siis ollut mulle kovin kipeä, ponnistus kuin kahden tunnin kidutus. Nyt pari viikkoa synnytyksestä ja kokemus ahdistaa niin että itkettää, kun sitä ajattelen.

ap

Voi ap, olen niin pahoillani. Kuulostaa kauhealta kokemukselta. Minusta tuo kuulostaa sontapuheelta, etteikö epiduraalia ehtisi tuossa vaiheessa, kun sitä hyvissä ajoin pyysit. Tai edes sitä spinaalia.

Minullakin avautuminen eteni kolmessa tunnissa. Se oli kuitenkin hyvin kivulias vaihe, huusin suoraa kurkkua melkein koko ajan. Minä sain epiduraalin, mutta sitä jouduttiin anestesialääkärin kiireen takia odotella jonkin aikaa. Se ei yllätyksekseni kuitenkaan auttanut kovin paljoa. En pärjännyt ilman ilokaasua, olin niin kipeä epiduraalillakin. Jälkikäteen olen kuullut, että epiduraali ei tehoaisikaan kunnolla, jos sen saa liian myöhään. Tiedä sitten, onko totta. Mietin sitäkin, olisinko saanut jotenkin pienen annoksen, jos synnytyksen katsottiin etenevän nopeasti. Tavoitteena on, ettei ponnistusvaiheessa enää hirveästi selkäydinpuudutukset vaikuttaisi, koska se voi haitata ponnistamista. Ilokaasu otettiin minultakin pois ponnistusvaiheessa ja ponnistusvaihe oli minustakin aivan järkyttävä. Minun piti ponnistaa todella nopeasti, koska vauvan sydänäänet romahti. En meinannut aluksi pystyä, kun se teki niin kipeää, ja samalla koin kauhua siitä, että mitä jos vauva kuolee tai vammautuu, jos en ole tarpeeksi nopea. Ponnistusvaihe oli kamalin osuus synnytyksessä. Epäilen, että ilokaasu otettiin pois, jotta ymmärtäisin varmasti kätilön ohjeet. Olin jonkin verran pöllyissä ilokaasusta avautumisvaiheen aikana.

Ensi kerralla aion toivoa spinaalia ja ponnistusvaiheeseen pudendaalia. Minulla oli pudendaali ponnistusvaiheeseen ensimmäisessäkin synnytyksessä toiveena, mutta siitä ei puhuttu mitään. En tiedä, olisinko saanut sen, jos ponnistusvaihe ei olisi ollut niin nopea ja kaoottinen.

Voi, sinullakin kauhea kokemus takana. Minua on auttanut synnytyskokemuksen käsittelyssä se, että vauvalla oli hyvin asiat koko synnytyksen ajan, sydänäänet siis hyviä hänellä. Siksi imukupin kanssa ei ehkä kiirehdittykään vaikka vauva oli jumissa lantiossani. Tuo kipu oli vaan jotakin niin infernaalista. Ja ponnistamista vaan käskettiin jatkamaan, jatkamaan, jatkamaan tuskasta huolimatta, vaikka synnytys ei enää edennyt, eikä vauvalla olisi ollut mahiksia päästä ilman avustusta ulos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle taas puolilväkisin tuputettiin epiduraalia vaikka sanoin että haluan synnyttää luomuna. Varsinkin ekassa synnytyksessä kätilö oikein maalaili kauhukuvia siitä kivusta ja väitti, että se on niin kovaa että saatan menettää itseni hallinnan enkä pysty enää aktiivisesti synnyttämään ollenkaan ja vauva täytyy leikata ulos vain sen takia. Olen kivuissa aika kiukkuinen ja siinä sitten tiuskin että höpö höpö, naiset on synnyttäneet vuosituhansia ilman epiduraaleja ja taisinpa käskeä "äm män pitää turpansa kiinni ja antaa mun keskittyä" myös ;) Toisessa synnytyksessä pääsin jo vähemmällä tuputtamisella, kun sanoin että olen jo yhden kestänyt ilman mitään ongelmia ilman kivunlievitystä. 

Minulla oli ongelmana vauvan koko, oli jo viikon yliajalla. Ei siis olisi mahtunut, vaikka kuinka olisin keskittynyt/mennyt sisulla/seisonut päälläni, tehnyt mitä tahansa. Joutuivat vauvan pään lisäksi lopussa auttamaan ulos myös hartiat ja jopa loppuvartalonkin. Eli jos olisin vain "kestänyt", olisi vauva jumittunut lantiooni. 🤔

ap

Tuo  on taas ihan kivunlievityksestä ihan erillinen asia. Imukuppia tarvitaan joskus ja muuta apua, mutta yhtä lailla sitä synnytystä tarkkaillaan ja tarvittaessa autetaan vauva ulos, synnyttipä luomuna tai puudutuksia käyttäen. Toki imukuppisynnytys esimerkiksi on siinä loppuvaiheessa yleensä huomattavan paljon kivuliaampi kuin helpompi synnytys, joten siinä vaiheessa voi omasta tahdostaankin luomusynnyttäjää alkaa kaduttaa, jos täytyy esim. leikata iso eppari jotta imukupilla mahtuu touhuamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ei nyt ole sinulle apua, mutta minulla epiduraali toimi myös ponnistusvaiheessa. Kirjoitit, että sinulle ei annettu epiduraalia, mikä siihen oli syynä?

Kätilöt sanoivat kummatkin (vuoronvaihto heillä kesken avautumisvaiheen) kun pyysin epiduraalia, että synnytys etenee niin nopeasti, ettei epiduraalia ehdi. Avautuminen nollasta kymmeneen senttiin siis tapahtui kolmessa tunnissa. Mutta pyysin epiduraalia avautumisen alkuvaiheessa ja vielä silloinkin kun olin 5 cm auki. Myös spinaalia pyysin, eikös se tehoa nopeasti? Sitä minulle ei myöskään pyynnöistäni huolimatta annettu. 😨 Avautuminen ei siis ollut mulle kovin kipeä, ponnistus kuin kahden tunnin kidutus. Nyt pari viikkoa synnytyksestä ja kokemus ahdistaa niin että itkettää, kun sitä ajattelen.

ap

Voi ap, olen niin pahoillani. Kuulostaa kauhealta kokemukselta. Minusta tuo kuulostaa sontapuheelta, etteikö epiduraalia ehtisi tuossa vaiheessa, kun sitä hyvissä ajoin pyysit. Tai edes sitä spinaalia.

Minullakin avautuminen eteni kolmessa tunnissa. Se oli kuitenkin hyvin kivulias vaihe, huusin suoraa kurkkua melkein koko ajan. Minä sain epiduraalin, mutta sitä jouduttiin anestesialääkärin kiireen takia odotella jonkin aikaa. Se ei yllätyksekseni kuitenkaan auttanut kovin paljoa. En pärjännyt ilman ilokaasua, olin niin kipeä epiduraalillakin. Jälkikäteen olen kuullut, että epiduraali ei tehoaisikaan kunnolla, jos sen saa liian myöhään. Tiedä sitten, onko totta. Mietin sitäkin, olisinko saanut jotenkin pienen annoksen, jos synnytyksen katsottiin etenevän nopeasti. Tavoitteena on, ettei ponnistusvaiheessa enää hirveästi selkäydinpuudutukset vaikuttaisi, koska se voi haitata ponnistamista. Ilokaasu otettiin minultakin pois ponnistusvaiheessa ja ponnistusvaihe oli minustakin aivan järkyttävä. Minun piti ponnistaa todella nopeasti, koska vauvan sydänäänet romahti. En meinannut aluksi pystyä, kun se teki niin kipeää, ja samalla koin kauhua siitä, että mitä jos vauva kuolee tai vammautuu, jos en ole tarpeeksi nopea. Ponnistusvaihe oli kamalin osuus synnytyksessä. Epäilen, että ilokaasu otettiin pois, jotta ymmärtäisin varmasti kätilön ohjeet. Olin jonkin verran pöllyissä ilokaasusta avautumisvaiheen aikana.

Ensi kerralla aion toivoa spinaalia ja ponnistusvaiheeseen pudendaalia. Minulla oli pudendaali ponnistusvaiheeseen ensimmäisessäkin synnytyksessä toiveena, mutta siitä ei puhuttu mitään. En tiedä, olisinko saanut sen, jos ponnistusvaihe ei olisi ollut niin nopea ja kaoottinen.

Voi, sinullakin kauhea kokemus takana. Minua on auttanut synnytyskokemuksen käsittelyssä se, että vauvalla oli hyvin asiat koko synnytyksen ajan, sydänäänet siis hyviä hänellä. Siksi imukupin kanssa ei ehkä kiirehdittykään vaikka vauva oli jumissa lantiossani. Tuo kipu oli vaan jotakin niin infernaalista. Ja ponnistamista vaan käskettiin jatkamaan, jatkamaan, jatkamaan tuskasta huolimatta, vaikka synnytys ei enää edennyt, eikä vauvalla olisi ollut mitään mahiksia päästä ilman avustusta ulos.

ap tämä siis

Molemmissa lapsissa oli epiduraali ponnistusvaiheessa. Ensimmäinen syntyi vartissa, kuopus toisella ponnistukselta. Mulla meni ponnistukset siis varsin helpolla...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle taas puolilväkisin tuputettiin epiduraalia vaikka sanoin että haluan synnyttää luomuna. Varsinkin ekassa synnytyksessä kätilö oikein maalaili kauhukuvia siitä kivusta ja väitti, että se on niin kovaa että saatan menettää itseni hallinnan enkä pysty enää aktiivisesti synnyttämään ollenkaan ja vauva täytyy leikata ulos vain sen takia. Olen kivuissa aika kiukkuinen ja siinä sitten tiuskin että höpö höpö, naiset on synnyttäneet vuosituhansia ilman epiduraaleja ja taisinpa käskeä "äm män pitää turpansa kiinni ja antaa mun keskittyä" myös ;) Toisessa synnytyksessä pääsin jo vähemmällä tuputtamisella, kun sanoin että olen jo yhden kestänyt ilman mitään ongelmia ilman kivunlievitystä. 

Minulla oli ongelmana vauvan koko, oli jo viikon yliajalla. Ei siis olisi mahtunut, vaikka kuinka olisin keskittynyt/mennyt sisulla/seisonut päälläni, tehnyt mitä tahansa. Joutuivat vauvan pään lisäksi lopussa auttamaan ulos myös hartiat ja jopa loppuvartalonkin. Eli jos olisin vain "kestänyt", olisi vauva jumittunut lantiooni. 🤔

ap

Tuo  on taas ihan kivunlievityksestä ihan erillinen asia. Imukuppia tarvitaan joskus ja muuta apua, mutta yhtä lailla sitä synnytystä tarkkaillaan ja tarvittaessa autetaan vauva ulos, synnyttipä luomuna tai puudutuksia käyttäen. Toki imukuppisynnytys esimerkiksi on siinä loppuvaiheessa yleensä huomattavan paljon kivuliaampi kuin helpompi synnytys, joten siinä vaiheessa voi omasta tahdostaankin luomusynnyttäjää alkaa kaduttaa, jos täytyy esim. leikata iso eppari jotta imukupilla mahtuu touhuamaan.

Hassua, etten enää "muista" kunnolla tuota vauvan ulostuloa/imukuppivetoa, episiotomian leikkaamista ja siitä aiheutuvaa kipua. Koko 2 tunnin ponnistus oli ollut niin kivulias, että loppu ei erottunut mitenkään/on sekavana "kaaoksena" mielessäni. Tuntui, että olisin seurannut sitä synnytyksen "loppuhuipentumaa" jotenkin sivustapäin.

ap

Minulla tens oli aluksi ponnistusvaiheessa, mutta aivan turhaan. Auttoi hyvin avaytumisvauheen kipuun, mutta ponnistaessa oli turha. Lopulta sotkeuduin johtoihin kesken ponnistuksen kun jouduin äkkiä vaihtamaan asentoa ja jouduttiin silloin irrottamaan lätkiä. Minulle olisi ollut parempi jos kätilö olisi jo ponnistamisen alussa osannut sanoa että otetaan tens pois, mutta varmaan on vaikeaa/mahdotonta tietää että kenelle mikäkin on paras ratkaisu.

Synnytyksessä vaikuttaa aivan liikaa se, kuka kätilö sattuu itselle osumaan. Etukäteen siihen on vaikea vaikuttaa ja en ole kuullut että kätilön saisi kesken kaiken vaihdettua "mielipide erojen" vuoksi. Eli kätilö kieltää kivunlievityksen tai ei suostu ponnistusasennon vaihtoon vaikka aikaa olisi tai on törkeä, selkeästi ennakkoluuloinen synnyttäjää kohtaan jne.

Omat synnytykset menneet ihan ok. Ensimmäisessä kätilö painosti kyljellään ponnistamaan, en suostunut kun tuntui niin luonnottomalta, olisin halunnut olla kontallaan/ jakkaralla tms. pystymmässä asennossa . Sain sitten luvan siirtyä puoli-istuvaan asentoon kun "olin niin hankala". Ponnistusvaihe kesti yli tunnin niin mikään kiire ei ollut. Seuraava tuli niin hätäiseen että ehtinyt edes miettiä asentoa.

Ensimmäisen kohdalla yritettiin painostaa myös epiduraaliin, en halunnut koska olisi sen jälkeen pitänyt pysyä sängyssä ja kivut olivat siedettävät (kun pystyi liikkumaan). En oikein ymmärrä, osa ei saa vaikka haluaisi ja aikaa olisi, toisille tyrkytetään vaikka ilman pärjää. Sama ollut monessa muussa asiassa, osa kätilöistä tuntuu ottavan toiveet synnytyksessä "haasteena" ja yrittävät puhua synnyttäjän juuri päinvastaiseen. Ja ennen välilihan leikkausta pistettiin paikallispuudutus, ei sitä tarvinnut ilman puudutusta kestää (onneksi).

Toinen oli niin hätäinen, alle 30min sairaalassa, niin ei ehtinyt mitään väittelyä kätilön kanssa syntyä.

Vierailija kirjoitti:

Synnytyksessä vaikuttaa aivan liikaa se, kuka kätilö sattuu itselle osumaan. Etukäteen siihen on vaikea vaikuttaa ja en ole kuullut että kätilön saisi kesken kaiken vaihdettua "mielipide erojen" vuoksi. Eli kätilö kieltää kivunlievityksen tai ei suostu ponnistusasennon vaihtoon vaikka aikaa olisi tai on törkeä, selkeästi ennakkoluuloinen synnyttäjää kohtaan jne.

Joo, itselläkin kokemus kahdesta ihan ääripään kätilöstä. Eka aivan ihana, synnytin 20 000 asukkaan pikkukaupungin aluesairaalassa. Oli heti alusta asti sillä linjalla että hän tukee minun päätöksiä ja kuuntelee miten haluaisin synnyttää. Halusin yrittää luomuna ja niin että vaistojen mukaan liikun tai olen liikkumatta, jos ei mikään lääketieteellinen syy pakota olemaan paikallaan pedissä. Synnytys nyt on aina kivuliias toki, mutta se oli ihan siedettävä, kun sain kävellä (ravata hermostuneena kuin häkkileijona ruoka-aikaan häkkinsä ovella), mies sai hieroa selkää, iha mitä vaan mitä mieli teki. Ja synnytin jakkaralla mikä tuntui hyvältä.

Toisen lapsen aikaan oltiin muutettu Turkuun ja synnytin TYKSissä. Oli todella tyly kätilö. Yritin keskustella toiveestani liikuskella ja synnyttää jakkarallla, mutta todella kolkkoon sävyyn sanoi että hänellä olisi selkä hyvin äkkiä entinen jos hän suostuisi tällaisiin nykyajan hömpötyksiin ja kyykkisi siellä lattian rajassa jakkarasynnytysten kanssa. Joten selälläsi maaten synnytät, ja piste. Kun sanoin etten halua kivunlievitystä, kun ekakin meni ihan hyvin ilman, sain jäkätyksen siitä etten sitten saa ääntäkään päästää ja häiritä muita synnyttäjiä, kun itse olen valinnut kärsiä. Ekassa synnytyksessä kätilö oli rohkaissut ääntelemään tai vaikak kiroilemaan jos siltä tuntuu, koska jonkun tutkimuksen mukaan se auttoi synnyttäjää. Sain sitten ihan hyvät repeämätkin alapäähäni, kun jotenkin se makuuasento oli hankala välilihan kannalta, varsinkin kun kätillö ei miitenkään tukenut välilihaa kun vauva tuli ulos. Ja heti sitten pian komentamista, miten minun pitää itse hakea "vaipat" (siteet) yms eikä tämä ole mikään hotelli, vaikken ollut mitään palvelua edes ehtinyt pyytää.

Raamatussa sanotaan, että kivulla sinun pitää lapsesi synnyttämän.

Miten nykypäivänä ihmiset uskaltavat tehdä lapsia. Eikö pelota, että lapsesta tulee psykopaatti narsisti, narkkari tai juoppo. Tuskin monestakaan tulee lääkäriä, insinööriä tai hävittäjälentäjää.

Vierailija kirjoitti:

Miten nykypäivänä ihmiset uskaltavat tehdä lapsia. Eikö pelota, että lapsesta tulee psykopaatti narsisti, narkkari tai juoppo. Tuskin monestakaan tulee lääkäriä, insinööriä tai hävittäjälentäjää.

No jaa. Luulen että esim. insinööriys on yleisempää kuin narkomania tai narsismi. Eipä mistään takeita ole tietenkään, mutta mainitsemasi ihmisryhmät ovat kuitenkin edelleen vähemmistö.