Lue keskustelun säännöt.
Mies lähti raivoten
Mievaan
06.09.2020 |
Mies suuttuu melko usein lapsille ja minullekin ja on melko tiukka kodin säännöistä. Äsken isosisko ja pikkusisko leikkivät ja leikin tiimellyksessä pienempi kaatui ja sai verinaarmun käteensä. Isä suuttui isommalle ja huusi hänelle. Pienemmälle ei sanonut mitään. Isompi lapsi tästä suivaantuneena valitti, että "miksi vain mulle huudat, etkä pikkusiskolle?". Tästä isä suuttui enemmän ja mm. heitteli pöydältä paperit lattialle, kaatoi tuolin, paiskoi ovia jne. Lisäksi hän väitti isommalle lapselle, että tarkoitti molempia lapsia huutaessaan vain hänelle. Lopulta mies sanoi, että hän (siis mies itse) pilaa kaiken aina, häntä ei täällä kaivata ja, että hän lähtee pois. Paiskoi oven ja lähti menemään. Näin käy melko usein.
Eilen hän tuli viikon työmatkalta kotiin, joten tuskin on ehtinyt kyllästyä lasten remuamiseen tms. En ymmärrä häntä yhtään. Jos menettää malttinsa, eikö voisi vain myöntää sen ja pyytää anteeksi? Miksi näistä pikkuasioista tulee aina näin valtavia tunteenpurkauksia ja lopulta koko perhe on surullinen.
Vaikea ennakoida näitä tilanteita ja todella ikävää yrittää korjata tilannetta kotona miehen puolesta. Tuntuu, että ainoa keino välttää näitä raivoja on olla alistuva ja hiljaa, kun mies huutaa ja niellä kaikki mitä hän sanoo. Jos jotain sanoo vastaan, niin siitä se lähtee...
Kommentit (46)
Olen vähän samanlainen. Saatan vajota pikkulapsen tasolle konfliktitilanteissa. Myöhemmin kadun sitten raivoamistani, mutta onneksi näitä ei tule kovin usein. Nämä sattuu aina väsyneenä.
Todella vaikeaa se anteeksi pyytäminen on, mutta lapsilta pyydän anteeksi, jos olen kohdellut epäoikeudenmukaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kasvoin tuollaisessa kodissa, jossa elämä kutistui pelokkaaksi munankuorilla asteluksi. Nykyään vihaan paitsi isääni myös äitiäni, joka jäi ja kahlitsi meidät lapset turvattomaan lapsuuteen.
Täällä toinen. Neljän vuoden terapian jälkeen aikuisena minulla on vihdoin normaali itsetunto, enkä pelkää ja yritä koko ajan miellyttää muita ihmisiä.
Lähde pois. Tulee pahenemaan. Ex mies on samanlainen. Tosin kävi sitten fyysisesti käsiksi minuun kun oltiin jo erottu.
Vierailija kirjoitti:
Kasvoin tuollaisessa kodissa, jossa elämä kutistui pelokkaaksi munankuorilla asteluksi. Nykyään vihaan paitsi isääni myös äitiäni, joka jäi ja kahlitsi meidät lapset turvattomaan lapsuuteen.
Sama. Tapaan raivoaja-äitiäni vain jouluisin. Hän on nykyään jo eläkkeellä ja kovin rauhoittunut, joten tulemme toimeen ihan ookoo. Mutta perhesuhteen lämpö ei tähän ihmissuhteeseen kuulu, eikä minun kiinnosta sitä enää aikuisiällä viritelläkään.
Vierailija kirjoitti:
Yritän oppia häntä enemmän ja enemmän. Huomaan, että nämä "kohtaukset" tulevat usein sen jälkeen, kun hänen esikoisensa on ollut meillä viikonlopun ja lähtee äidilleen. Ymmärrän hyvin, että silloin voi olla mieli maassa, mutta en ymmärrä pätkääkään, miksi tuon tunteen pitää purkautua tuollaisena kiukutteluna, kuin pikkulapsella.
Voiko vaan olla, että hänen tunteidensäätelykykynsä ei toimi, kuten sen aikuisella pitäisi toimia?
Suhteen alussa, n. 10 v sitten, hän ehkä nauroi enemmän. Nykyään ei melkein koskaan. :( Kyllä hän silloinkin välillä raivosi.
Ap
Aloita keskustelu tosta vikan kappaleen asiasta. Kysy mikä on muuttunut, miksi hän tuntee olevansa huono, pelkääkö hän että kyllästyt katselemaan häntä? Jos mahdollista, puhu mielellään rennossa tilanteessa, molemmat levänneinä ja niin, ettei lapset ole paikalla. Eikä huoneen toiselta puolelta.
Vihaisuuden alla ja takana on melkein aina joku muu tunne. Usein se on pelko. Tunteidensäätelykyky toimii monella huonommin stressitilanteessa. Ihminen ei aina itsekään tiedä mikä on pielessä, on vaan paha olo ja suututtaa. Toi naurun puute kertoo paljon, kun sitä iloisuutta on ennen ollut.
Jos et halua miettiä asiaa syvemmin ja ajattelet, että sun asia ei ole miettiä miehen tunteita jotka on miehen omalla vastuulla, eikä auttaa niissä, laita lusikat jakoon.
Jos haluat jatkaa saman katon alla, kannattaa hyväksyä se, että tällä hetkellä sulla vaikuttaa olevan paremmin voimavaroja selvittää tilannetta ja auttaa miestä tunteidensa kanssa. En usko, että kukaan voi säädellä tunteitaan, jos ei tunnista niitä. Miehen tapa reagoida kertoo mielestäni, että pinna on jostain syystä tiukalla, kokee olevansa riittämätön eikä tiedä mitä voisi asialle tehdä.
Itse ajattelisin, että noi on niitä vastamäkiä, jotka pitäisi mennä yhdessä, huonoja päiviä joina rakastetaan myös. Olettaen, että molemmat haluavat yrittää - ja vain te tiedätte onko teillä halua yrittää ja selvittää vaikeudet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni oli aika lailla tuollainen, kun olin lapsi. Ei tosin paiskonut tavaroita, mutta raivosi ja heittäytyi marttyyriksi, jos kritisoitiin. Se äkkipikaisuus ja räjähdysherkkyys oli kyllä aika p erseestä. Eipä siinä muuta oikein voinut, kuin sietää ja olla hiljaa.
Vanhemmiten on onneksi vähän rauhoittunut. Kaikesta huolimatta minulle rakas isä ja oon iloinen, ettei äitini häntä tuon temperamentin takia jättänyt.
Totaalista arvailua nyt minulta mutta sanoit että räjähtelee kun aiemman liiton lapsi on ollut käymässä. Sanoo olevansa jotenkin sinua huonompi. Itsetunto-ongelmia, kokee huonommuutta ja epäonnistuneisuutta nähdessään edellisen liittonsa lapsen? Juttele ukon kanssa. Ja ekasta merkistä että lapset alkavat muuttua luonteeltaan pelokkaiksi tai varovaisiksi, jätät äijän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun isä oli tällainen. Hän sai lietsottua itsensä jopa itkemään noiden raivokohtausten lopuksi. Eli ensin huusi ja heitteli tavaroita, hakkasi kantapäitä lattiaan kävellessään vihaisena, paiskoi ovia jne., niin että me lapset pelättiin ja äiti tietenkin alistui kuin jokin koira eikä edes puolustanut meitä. Lopuksi isä veti tekoitkukohtauksen, jossa rääkyi, ettei häntä tarvita ja hän on niin huono, olisi parempi, että äiti ottaisi eron, jne.
Äitini meni tähän lankaan, joka kerta. Aivan 100 %. Eli eroa ei tullut. Äidin selitys: ei ollut väkivaltaa.
Niin, ei ollut nyrkkiä. Mutta oli jatkuva kauhea pelko ja stressi.
Tällaisen lapsuuden jäljiltä minulla on vielä nelikympppisenä mielenterveys ihan rikki. Hiukan nuoremmat sisarukseni eivät ole koskaan seurustelleet vakavasti eivätkä hankkineet lapsia. Eivät uskalla. Parisuhteen malli minkä lapsena saimme oli niin sairas.
Olet äiti. Nosta hetkeksi sormet näppäimiltä ja ajattele lapsiasi. Unohda se miehen sääliminen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollainen käytös jättää takuuvarmasti ikäviä ja traumaattisia jälkiä lapsiin. Siinä vaiheessa kun heidän käytöksensä alkaa muuttua, vahinko on jo tapahtunut.
Pelasta lapsesi tuosta kamalasta ilmapiiristä. Lähtekää tai isä muuttaa muualle. Raivotkoon yksinään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma exä oli samanlainen, suuttui ja sen jälkeen ryhtyi marttyyriksi. Ei tosin paiskonut kamoja sentään mutta tiuski ja huusi ja ns. sekosi pikkuasioista.
Aikani yritin ymmärtää ja ehdottaa että haetaan apua. Mutta ei. Siinä kohtaa kun aloin aina esittämään viulunsoittajaa miehen aloittaessa tuon itsesäälimarinan, totesin että on vajottu niin alas että parempi erota. Siis ihan oikeasti, en edes pelleile. Vitutti se marttyyrimarina niin paljon.
Kuulostaa kauhealta ja lasten ei pitäisi koskaan kertaakaan kokea tuollaista, että isä heittelee tavaroita jne. TILANNE TUOTTAA LAPSILLE PYSYVIÄ PSYKOLOGISIA VAURIOITA, vaikka he nyt vaikuttaisivat reippailta. Ilmoita miehelle, että juoksee seuraavan kerran vaikka ulos kämpästä jos ei voi hillitä itseään, mutta yksikin kerta tuollaista vielä niin otat lapset ja lähdet.
Tunnen kyllä sinuakin kohtaan tosi suurta turhautumista, kun olet tehnyt lapset tähän maailmaan etkä suojele heitä tuollaiselta rääkkäykseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sillä on toinen nainen ja keksii noin kaikkeen ylireagoimalla aina tekosyyn mennä hänen luokseen =vika siis perheessä eikä hänessä, että on ottanut rakastajattaren, ovat kaikki niin kamalia eivätkä arvosta häntä!
Miehelläs varmaan toinen nainen jota duunaa aina "työmatkoillaan." Ja sitten ketuttaa tulla himaan nalkuttavan vaimon ja huutavien kersojen luokse. Jep.
Vierailija kirjoitti:
Yritetty on. Olen kerran saanut hänet parisuhdeterapiaan, mutta eihän nyt yhdestä kerrasta ole mitään apua. Hän ei siis lähde hakemaan ulkopuolista apua, vaikka sen hänelle järjestäisin.
Riidoissa on myös siinä mielessä sama kaava, että hän aina sanoo, kuinka minä mukamas olen niin täydellinen ja hän on täysi paska ja nolla. Eli soimaa itseään jatkuvasti. Tiedoksi, että minä en ole täydellinen ja lähden riitoihin myös joskus mukaan. Kuten sanoin, ainoa keino välttää riita, on myötäillä häntä nöyränä ja sitä en läheskään aina suostu tekemään.
Ap
Ei huomaa omassa käytöksessä mitään väärää ... näihän moni tekee - virheitä on vaikea myöntää.
Viestissäni sanoin, että mies suuttuu usein lapsille, mutta on meillä hyviäkin aikoja usein. Hän ei missään nimessä koko ajan huuda lapsille ja on hyvä isä ja mies suurimman osan ajasta. Hän mm. auttaa lapsia läksyissä, lukee iltasatua, pitää sylissä, pelaa korttipelejä, ulkoilee Lausten kanssa. Kun lapset olivat pieniä, hän hoiti aivan mahtavasti heitä. Eli vaipat ja soseet olivat hänellä aivan yhtä hyvin hallussa kuin minulla. Kotona hän kokkaa, siivoaa, remppaa ja on tasapuolinen kotitöissä. Siksi en haluaisi erota, vaan selvittää asiat. Harmittaa vaan ihan älyttömästi, että mies ei halua lähteä esim. perheneuvolaan, terapiaan tai mihinkään. Ja jos kahdestaan yritetään keskustella, niin muuttamaan minuutissa räjähtää.
Ap
Miten olisi diabetes.
Itse voisin ärähtää, kun en ole syönyt. Mutta se on sekunnissa ohi.
Kymmenen vuotta olet jaksanut? Kauanko se edellinen nainen jaksoi, joka sen esikoisen teki? Hän ehkä huomasi merkit jo ajoissa ja häipyi. Sinunkin pitäisi se tehdä. Lasten vuoksi.
Suojele lapsiasi. Lähde.