Lue keskustelun säännöt.
Miksi toiset rämpii draamasta draamaan ja toiset putoaa kriiseistäkin jaloilleen?
05.09.2020 |
Juttelin yhden draamasta draamaan -kaverini kanssa ja aloin taas kerran ihmetellä tuota. Itse olen niitä ihmisiä, jotka putoavat aina jaloilleen, ja vedän puoleeni kavereita, joiden elämä on silkkaa huonoa tuuria ja draamaa. Aloin miettiä, mistä tämä mahtaa johtua, koska mitään tuuriahan ei ole olemassa.
Kyse ei ole siitä, että minulla olisi erikoisen helppo elämä. Päinvastoin, sairastuin ensimmäiseen krooniseen sairautuneeni 17-vuotiaana ja sen jälkeen elämääni on mahtunut mm. koulu- ja työpaikkakiusaamista, vakavia mielenterveysongelmia, pitkittynyttä työttömyyttä, lisää kroonisia sairauksia jne.
Mutta jotenkin vaan hommat lopulta lutviutuu. Kyse ei ole edes siitä kuuluisasta resilienssistä, koska olen tosi neuroottinen ihminen ja menen kaikista muutoksista paniikkiin ja huolehdin ja murehdin ja whatnot. Silti ennemmin tai myöhemmin päädyn tilanteeseen, jossa elämä on mukavaa, seesteistä ja taloudellisesti siedettävää.
Sitten taas ystävikseni tuntuu valikoituvan ihmisiä, jotka saattavat saavuttaa paljon, mutta putoavat sitten kovaa ja korkealta, katkeroituvat ja jäävät tuleen makaamaan. Tai pärjäävät näennäisesti, mutta elämä on pelkkää pikkudraamaa ja selkäänpuukotusta päivästä toiseen. Missä he siis ovat kohteena. Minua ei ole kukaan puukottanut selkään, itse asiassa voin laskea yhden käden sormilla ne tilanteet, joissa toinen ihminen on kohdellut minua huonosti. (Koulu- ja työpaikkakiusaaminen poislaskettuina.)
En usko tuuriin, mutta silti näyttää siltä, että sellaista on. Minulle käy aina loppujen lopuksi hyvin, ja toisille ei tunnu ikinä tulevan mitään "loppujen lopuksi".
Kommentit (33)
Tietääkseni resilienssi ja neuroottisuus/paniikki, murehtiminen eivät sulje toisiaan pois... Ihminen voi olla resilienssi, vaikka olisi luonteeltaan huolehtivaa ja neuroottista sorttia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ne vastoinkäymiset, vaan se miten niihin suhtautuu.
Joillakin on traagista alusta lähtien, mutta silti selvitään. Joillakin tosi tylsillä ihmisillä esim narsistit, ei tapahdu mitään mutta keksivät draamaa, jotta saisi huomiota.
Kyse on siis tavasta suhtautua.
Omissa tuttavissa monella draaasta draamaan tyypillä tuntuu olevan huono ihmistuntemus. Luottavat tyyppeihin jotka monista muista ovat epäluotettavia, tai epäilevät vainoharhaisesti kaikkia ja tekevät kärpäsestä härkäsen ("mitä sekin OIKEASTI tarkoitti kun sanoi olevansa väsynyt, varmasti ei enää välitä minusta!"). Toimivat ikävästi toisia kohtaan ja siitä on tietysti seurauksensa.
No ei se tee sinusta muita parempaa, kai tiedät sen?
Meillä kaikilla on eri lähtökohdat, eri työkalut, eri eväät, erilainen näkökyky (toisey tarvii silmälasit, toiset ei) joita on omaa elämää varten saatu. Toisilla ne riittää, toisilla ei.
Ja resilienssi ei ole mitenkään neuroottisuudesta riippuvainen. Itse olen tullut hyväksikäytetyksi, olen kasvanut perheessä mustalampaana, jne vaikka mitä. Ja kohdannut erityisesti ihmisten hyljeksintää, vaikka olen yrittänyt parhaani tehdä kaiken oikein (käydä koulut jne) ja miellyttää muita, jne. Silti esim kasvonpiirteiden perusteella saatetaan luulla että olen vihainen tai surullinen (ns. resting b face) ja siitö vedetään esim johtopäätöksiä. Tai koska mulle on tapahtunut niin paljon niin ei jopa uskota että ois tapahtunut.
Sun kysymys on niin moniulotteinen, että siihen on vaikea edes vastata.. vähän sama kuin kysyisi mikä on elämän tarkoitus.
Mut älä vertaa itseäsi muihin tai muita itseesi. Lopulta olet kulkenut vain omisssa saappaissasi eikä muiden saappaista ole kokemusta, joten et voi mitenkään tietää moten olisit todellisuudessa toiminut tai ajatellut heidän tilanteessaan.
- olet vähään tyytyväinen tosin kuin nämä draamailijat eli näet puolillaan olevan lasin positiivisesti
- varaudut ja osaat ennakoida eli et välttämättä lyö koko omaisuuttasi lottokuponkeihin ja luota sokeasti että kyllä juuri tämä perustamani firma on se jolla teen miljoonia
- et kuvittele saavasi kuuta taivaalta joten et pety kun et sitä saa
Itse olen niitä jotka putoavat aina jaloilleen. Minäkin sairastuin ekaan krooniseen sairauteni 18v iässä. Olen ollut paljon työttömänä ja kaikilla lapsillani on jotain pitkäaikaisia sairauksia vähintään yksi osalla useampia. Nytkin olen työtön mutta onnellinen. Nautin mahdollisuudesta viettää aikaa perheen kanssa, marjastaa jne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tietääkseni resilienssi ja neuroottisuus/paniikki, murehtiminen eivät sulje toisiaan pois... Ihminen voi olla resilienssi, vaikka olisi luonteeltaan huolehtivaa ja neuroottista sorttia.
Juuri näin. Olin kirjoittamassa just samaa. Itse olen todella neuroottinen ja kun aloitin (vapaaehtoisesti) terapian traumojen vuoksi, on kerrottu että mulla on hyvä resilienssi.
Ja olen siis kärsinyt ahdistuksesta, jopa pakko-oirehäiriöstä.
T. 5
Ihmisillä on jokin taipumus hyljeksiä lauman heikointa.
Jopa hautajaisten jälkeen omaiset jätetään yksin, koska ei uskalleta astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja jutella vaikeista asiosta.
Yllättävän usein vastoinkäymisiä ym pidetään ihmisen omana syynä. Esim jos joutuu uhriksi niin etsitään syytä siit uhrista.
Jos on oikeasti empaattinen ja vaikeita asioita kohdannut, niin ei kyllä vähättele muidenkaan kokemuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei se tee sinusta muita parempaa, kai tiedät sen?
Meillä kaikilla on eri lähtökohdat, eri työkalut, eri eväät, erilainen näkökyky (toisey tarvii silmälasit, toiset ei) joita on omaa elämää varten saatu. Toisilla ne riittää, toisilla ei.
Ja resilienssi ei ole mitenkään neuroottisuudesta riippuvainen. Itse olen tullut hyväksikäytetyksi, olen kasvanut perheessä mustalampaana, jne vaikka mitä. Ja kohdannut erityisesti ihmisten hyljeksintää, vaikka olen yrittänyt parhaani tehdä kaiken oikein (käydä koulut jne) ja miellyttää muita, jne. Silti esim kasvonpiirteiden perusteella saatetaan luulla että olen vihainen tai surullinen (ns. resting b face) ja siitö vedetään esim johtopäätöksiä. Tai koska mulle on tapahtunut niin paljon niin ei jopa uskota että ois tapahtunut.
Sun kysymys on niin moniulotteinen, että siihen on vaikea edes vastata.. vähän sama kuin kysyisi mikä on elämän tarkoitus.
Mut älä vertaa itseäsi muihin tai muita itseesi. Lopulta olet kulkenut vain omisssa saappaissasi eikä muiden saappaista ole kokemusta, joten et voi mitenkään tietää moten olisit todellisuudessa toiminut tai ajatellut heidän tilanteessaan.
En minä tarkoittanutkaan, että olisin parempi ihminen. Enkä tietenkään tiedä, miten olisin toiminut sen toisen ihmisen saappaissa. Yritän vain ymmärtää elämän ilmiöitä, joista yksi tuntuu olevan se, että ihmisten elämässä toistuu tietyt kaavat.
Ja lähinnä ihmettelen sitä, että perusluonteeni takia luulisi että juuri minä olisin se, joka ei pääse koskaan yli mistään ja jota kohdellaan huonosti. Mutta sitten se meneekin ihan päinvastoin. Tosi moni näistä ystävistäni on esim. hirveän ulospäinsuuntautuneita ja sosiaalisia. Niillä on koko ajan draamaa ihmisten kanssa ja saavat osakseen huonoa kohtelua. Minä olen erakkoluontoinen jurottaja, ja kaikki suhtautuu minuun tosi hyvin. Tuntuu että mitä enemmän jurotan (tässä iässä ei viitsi enää teeskennellä), sitä enemmän minusta pidetään.
Eräs ystäväni on minua 10 vuotta vanhempi ja saa vieläkin törkeitä seksiviestejä miehiltä. Minua kohdellaan ystävällisesti ja kunnioittavasti, muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta.
Tarkoitan että tuntuu että ihan minusta riippumattomista syistä minulle käy lopulta aina hyvin, ja enimmäkseen ei edes lopulta, vaan koko ajan. Ihan kuin joku varjelus. Tämä on aika epäreilua mielestäni muita ihmisiä kohtaan.
-ap-
Itse en ole ainakaan kaikkeen voinut vaikuttaa.
Ei vaikka kuinka kävin korkeakoulut ja lukiot enkä ottanut pikavippiä, käyttänyt päihteitä tai pelannut uhkapelejä jne. Ihan tavallinen kiltti tyttö olen ja selvinnyt monesta, mutta tisitkö että ihmisen jaksamisella on rajansa?
Kiltti tyttökin masentuu ja voi muuttua itsetuhoiseksi, kun tukiverkkoa ympärillä ei ole (vain narsistityylinen perhe) ja päätyy työttömäksi.
T. 5 ja 7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset vain suhtautuvat asioihin niin eri tavalla. Olen jo ajat sitten lakannut miettimästä miksi näin on. Se nyt vain on niin eikä kukaan muutu. Lähipiiristä pitää karsia liian erilaiset ihmiset jos tuntuu että heidän kanssaan ei pärjää. He eivät muutu.
On myös täysin hyödytöntä laittaa itseään esimerkiksi, millainen pitäisi olla. Koska noiden ihmisten näkökulmasta sinä olet vääränlainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei se tee sinusta muita parempaa, kai tiedät sen?
Meillä kaikilla on eri lähtökohdat, eri työkalut, eri eväät, erilainen näkökyky (toisey tarvii silmälasit, toiset ei) joita on omaa elämää varten saatu. Toisilla ne riittää, toisilla ei.
Ja resilienssi ei ole mitenkään neuroottisuudesta riippuvainen. Itse olen tullut hyväksikäytetyksi, olen kasvanut perheessä mustalampaana, jne vaikka mitä. Ja kohdannut erityisesti ihmisten hyljeksintää, vaikka olen yrittänyt parhaani tehdä kaiken oikein (käydä koulut jne) ja miellyttää muita, jne. Silti esim kasvonpiirteiden perusteella saatetaan luulla että olen vihainen tai surullinen (ns. resting b face) ja siitö vedetään esim johtopäätöksiä. Tai koska mulle on tapahtunut niin paljon niin ei jopa uskota että ois tapahtunut.
Sun kysymys on niin moniulotteinen, että siihen on vaikea edes vastata.. vähän sama kuin kysyisi mikä on elämän tarkoitus.
Mut älä vertaa itseäsi muihin tai muita itseesi. Lopulta olet kulkenut vain omisssa saappaissasi eikä muiden saappaista ole kokemusta, joten et voi mitenkään tietää moten olisit todellisuudessa toiminut tai ajatellut heidän tilanteessaan.
En minä tarkoittanutkaan, että olisin parempi ihminen. Enkä tietenkään tiedä, miten olisin toiminut sen toisen ihmisen saappaissa. Yritän vain ymmärtää elämän ilmiöitä, joista yksi tuntuu olevan se, että ihmisten elämässä toistuu tietyt kaavat.
Ja lähinnä ihmettelen sitä, että perusluonteeni takia luulisi että juuri minä olisin se, joka ei pääse koskaan yli mistään ja jota kohdellaan huonosti. Mutta sitten se meneekin ihan päinvastoin. Tosi moni näistä ystävistäni on esim. hirveän ulospäinsuuntautuneita ja sosiaalisia. Niillä on koko ajan draamaa ihmisten kanssa ja saavat osakseen huonoa kohtelua. Minä olen erakkoluontoinen jurottaja, ja kaikki suhtautuu minuun tosi hyvin. Tuntuu että mitä enemmän jurotan (tässä iässä ei viitsi enää teeskennellä), sitä enemmän minusta pidetään.
Eräs ystäväni on minua 10 vuotta vanhempi ja saa vieläkin törkeitä seksiviestejä miehiltä. Minua kohdellaan ystävällisesti ja kunnioittavasti, muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta.
Tarkoitan että tuntuu että ihan minusta riippumattomista syistä minulle käy lopulta aina hyvin, ja enimmäkseen ei edes lopulta, vaan koko ajan. Ihan kuin joku varjelus. Tämä on aika epäreilua mielestäni muita ihmisiä kohtaan.
-ap-
Kuulostaisi siltä, että vastaus saattaa löytyä tuosta "erakkoluonteestasi". Eli et ole ihmisten kanssa paljoa tekemisissä, jolloin vältyt draamalta.
Ystävästäsi en osaa sanoa muuta kuin ehkä hän on tosi kaunis tai jokin muu ulkonäköseikka joka vaikuttaa törkyviesteihin.. tai viestii vahingossa/tajuamattaan flitttailevaan tyyliin ja miehet sit odottaa enemmän kuin hän on tarkoittanut. Se voi johtaa törkyviesteihin ja katkeriin miehiin.
Ja itse sitten vältyt noilta viesteiltä just sen erakkoluonteesi takia...?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei se tee sinusta muita parempaa, kai tiedät sen?
Meillä kaikilla on eri lähtökohdat, eri työkalut, eri eväät, erilainen näkökyky (toisey tarvii silmälasit, toiset ei) joita on omaa elämää varten saatu. Toisilla ne riittää, toisilla ei.
Ja resilienssi ei ole mitenkään neuroottisuudesta riippuvainen. Itse olen tullut hyväksikäytetyksi, olen kasvanut perheessä mustalampaana, jne vaikka mitä. Ja kohdannut erityisesti ihmisten hyljeksintää, vaikka olen yrittänyt parhaani tehdä kaiken oikein (käydä koulut jne) ja miellyttää muita, jne. Silti esim kasvonpiirteiden perusteella saatetaan luulla että olen vihainen tai surullinen (ns. resting b face) ja siitö vedetään esim johtopäätöksiä. Tai koska mulle on tapahtunut niin paljon niin ei jopa uskota että ois tapahtunut.
Sun kysymys on niin moniulotteinen, että siihen on vaikea edes vastata.. vähän sama kuin kysyisi mikä on elämän tarkoitus.
Mut älä vertaa itseäsi muihin tai muita itseesi. Lopulta olet kulkenut vain omisssa saappaissasi eikä muiden saappaista ole kokemusta, joten et voi mitenkään tietää moten olisit todellisuudessa toiminut tai ajatellut heidän tilanteessaan.
En minä tarkoittanutkaan, että olisin parempi ihminen. Enkä tietenkään tiedä, miten olisin toiminut sen toisen ihmisen saappaissa. Yritän vain ymmärtää elämän ilmiöitä, joista yksi tuntuu olevan se, että ihmisten elämässä toistuu tietyt kaavat.
Ja lähinnä ihmettelen sitä, että perusluonteeni takia luulisi että juuri minä olisin se, joka ei pääse koskaan yli mistään ja jota kohdellaan huonosti. Mutta sitten se meneekin ihan päinvastoin. Tosi moni näistä ystävistäni on esim. hirveän ulospäinsuuntautuneita ja sosiaalisia. Niillä on koko ajan draamaa ihmisten kanssa ja saavat osakseen huonoa kohtelua. Minä olen erakkoluontoinen jurottaja, ja kaikki suhtautuu minuun tosi hyvin. Tuntuu että mitä enemmän jurotan (tässä iässä ei viitsi enää teeskennellä), sitä enemmän minusta pidetään.
Eräs ystäväni on minua 10 vuotta vanhempi ja saa vieläkin törkeitä seksiviestejä miehiltä. Minua kohdellaan ystävällisesti ja kunnioittavasti, muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta.
Tarkoitan että tuntuu että ihan minusta riippumattomista syistä minulle käy lopulta aina hyvin, ja enimmäkseen ei edes lopulta, vaan koko ajan. Ihan kuin joku varjelus. Tämä on aika epäreilua mielestäni muita ihmisiä kohtaan.
-ap-
Kuulostaisi siltä, että vastaus saattaa löytyä tuosta "erakkoluonteestasi". Eli et ole ihmisten kanssa paljoa tekemisissä, jolloin vältyt draamalta.
Ystävästäsi en osaa sanoa muuta kuin ehkä hän on tosi kaunis tai jokin muu ulkonäköseikka joka vaikuttaa törkyviesteihin.. tai viestii vahingossa/tajuamattaan flitttailevaan tyyliin ja miehet sit odottaa enemmän kuin hän on tarkoittanut. Se voi johtaa törkyviesteihin ja katkeriin miehiin.
Ja itse sitten vältyt noilta viesteiltä just sen erakkoluonteesi takia...?
T. 5/7/10
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset vain suhtautuvat asioihin niin eri tavalla. Olen jo ajat sitten lakannut miettimästä miksi näin on. Se nyt vain on niin eikä kukaan muutu. Lähipiiristä pitää karsia liian erilaiset ihmiset jos tuntuu että heidän kanssaan ei pärjää. He eivät muutu.
On myös täysin hyödytöntä laittaa itseään esimerkiksi, millainen pitäisi olla. Koska noiden ihmisten näkökulmasta sinä olet vääränlainen.
Missä minä olen sanonut, että joku on vääränlainen tai oikeanlainen? Minähän juuri kirjoitin, että tuntuu kuin täysin minusta riippumattomista syistä minulla olisi joku varjelus jota kavereillani ei ole.
-ap-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei se tee sinusta muita parempaa, kai tiedät sen?
Meillä kaikilla on eri lähtökohdat, eri työkalut, eri eväät, erilainen näkökyky (toisey tarvii silmälasit, toiset ei) joita on omaa elämää varten saatu. Toisilla ne riittää, toisilla ei.
Ja resilienssi ei ole mitenkään neuroottisuudesta riippuvainen. Itse olen tullut hyväksikäytetyksi, olen kasvanut perheessä mustalampaana, jne vaikka mitä. Ja kohdannut erityisesti ihmisten hyljeksintää, vaikka olen yrittänyt parhaani tehdä kaiken oikein (käydä koulut jne) ja miellyttää muita, jne. Silti esim kasvonpiirteiden perusteella saatetaan luulla että olen vihainen tai surullinen (ns. resting b face) ja siitö vedetään esim johtopäätöksiä. Tai koska mulle on tapahtunut niin paljon niin ei jopa uskota että ois tapahtunut.
Sun kysymys on niin moniulotteinen, että siihen on vaikea edes vastata.. vähän sama kuin kysyisi mikä on elämän tarkoitus.
Mut älä vertaa itseäsi muihin tai muita itseesi. Lopulta olet kulkenut vain omisssa saappaissasi eikä muiden saappaista ole kokemusta, joten et voi mitenkään tietää moten olisit todellisuudessa toiminut tai ajatellut heidän tilanteessaan.
En minä tarkoittanutkaan, että olisin parempi ihminen. Enkä tietenkään tiedä, miten olisin toiminut sen toisen ihmisen saappaissa. Yritän vain ymmärtää elämän ilmiöitä, joista yksi tuntuu olevan se, että ihmisten elämässä toistuu tietyt kaavat.
Ja lähinnä ihmettelen sitä, että perusluonteeni takia luulisi että juuri minä olisin se, joka ei pääse koskaan yli mistään ja jota kohdellaan huonosti. Mutta sitten se meneekin ihan päinvastoin. Tosi moni näistä ystävistäni on esim. hirveän ulospäinsuuntautuneita ja sosiaalisia. Niillä on koko ajan draamaa ihmisten kanssa ja saavat osakseen huonoa kohtelua. Minä olen erakkoluontoinen jurottaja, ja kaikki suhtautuu minuun tosi hyvin. Tuntuu että mitä enemmän jurotan (tässä iässä ei viitsi enää teeskennellä), sitä enemmän minusta pidetään.
Eräs ystäväni on minua 10 vuotta vanhempi ja saa vieläkin törkeitä seksiviestejä miehiltä. Minua kohdellaan ystävällisesti ja kunnioittavasti, muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta.
Tarkoitan että tuntuu että ihan minusta riippumattomista syistä minulle käy lopulta aina hyvin, ja enimmäkseen ei edes lopulta, vaan koko ajan. Ihan kuin joku varjelus. Tämä on aika epäreilua mielestäni muita ihmisiä kohtaan.
-ap-
Olen itsekin epäsosiaalinen ja minua kohdellaan mielestäni melkein aina hyvin. Sosiaalisemmilla taas on jatkuvasti konflikteja. Luulen tämän ainakin osaksi johtuvan siitä, että en ole sosiaalisesti lahjakas, en ole kiinnostunut ihmisistä ja minulla on hyvä itsetunto. Muiden käytös ei herkästi satuta minua ja usein en edes kiinnitä huomiota muiden käytökseen. Varmaan draamailun aihetta löytyisi jos välittäisin ihmisistä. Mutta en välitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset vain suhtautuvat asioihin niin eri tavalla. Olen jo ajat sitten lakannut miettimästä miksi näin on. Se nyt vain on niin eikä kukaan muutu. Lähipiiristä pitää karsia liian erilaiset ihmiset jos tuntuu että heidän kanssaan ei pärjää. He eivät muutu.
On myös täysin hyödytöntä laittaa itseään esimerkiksi, millainen pitäisi olla. Koska noiden ihmisten näkökulmasta sinä olet vääränlainen.
Missä minä olen sanonut, että joku on vääränlainen tai oikeanlainen? Minähän juuri kirjoitin, että tuntuu kuin täysin minusta riippumattomista syistä minulla olisi joku varjelus jota kavereillani ei ole.
-ap-
Kyllä sävysi melko alentuva on. Ei sanaa "draama" käytetä positiivisessa tai neutraalissa merkityksessä muualla kuin leffojen luokituksessa.
"Ei ne vastoinkäymiset määrittele sitä millainen olet ihmisenä, vaan se miten niistä selviät".
Itse yritän aina muistaa tuon lauseen kun elämä potkii päähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei se tee sinusta muita parempaa, kai tiedät sen?
Meillä kaikilla on eri lähtökohdat, eri työkalut, eri eväät, erilainen näkökyky (toisey tarvii silmälasit, toiset ei) joita on omaa elämää varten saatu. Toisilla ne riittää, toisilla ei.
Ja resilienssi ei ole mitenkään neuroottisuudesta riippuvainen. Itse olen tullut hyväksikäytetyksi, olen kasvanut perheessä mustalampaana, jne vaikka mitä. Ja kohdannut erityisesti ihmisten hyljeksintää, vaikka olen yrittänyt parhaani tehdä kaiken oikein (käydä koulut jne) ja miellyttää muita, jne. Silti esim kasvonpiirteiden perusteella saatetaan luulla että olen vihainen tai surullinen (ns. resting b face) ja siitö vedetään esim johtopäätöksiä. Tai koska mulle on tapahtunut niin paljon niin ei jopa uskota että ois tapahtunut.
Sun kysymys on niin moniulotteinen, että siihen on vaikea edes vastata.. vähän sama kuin kysyisi mikä on elämän tarkoitus.
Mut älä vertaa itseäsi muihin tai muita itseesi. Lopulta olet kulkenut vain omisssa saappaissasi eikä muiden saappaista ole kokemusta, joten et voi mitenkään tietää moten olisit todellisuudessa toiminut tai ajatellut heidän tilanteessaan.
En minä tarkoittanutkaan, että olisin parempi ihminen. Enkä tietenkään tiedä, miten olisin toiminut sen toisen ihmisen saappaissa. Yritän vain ymmärtää elämän ilmiöitä, joista yksi tuntuu olevan se, että ihmisten elämässä toistuu tietyt kaavat.
Ja lähinnä ihmettelen sitä, että perusluonteeni takia luulisi että juuri minä olisin se, joka ei pääse koskaan yli mistään ja jota kohdellaan huonosti. Mutta sitten se meneekin ihan päinvastoin. Tosi moni näistä ystävistäni on esim. hirveän ulospäinsuuntautuneita ja sosiaalisia. Niillä on koko ajan draamaa ihmisten kanssa ja saavat osakseen huonoa kohtelua. Minä olen erakkoluontoinen jurottaja, ja kaikki suhtautuu minuun tosi hyvin. Tuntuu että mitä enemmän jurotan (tässä iässä ei viitsi enää teeskennellä), sitä enemmän minusta pidetään.
Eräs ystäväni on minua 10 vuotta vanhempi ja saa vieläkin törkeitä seksiviestejä miehiltä. Minua kohdellaan ystävällisesti ja kunnioittavasti, muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta.
Tarkoitan että tuntuu että ihan minusta riippumattomista syistä minulle käy lopulta aina hyvin, ja enimmäkseen ei edes lopulta, vaan koko ajan. Ihan kuin joku varjelus. Tämä on aika epäreilua mielestäni muita ihmisiä kohtaan.
-ap-
Kuulostaisi siltä, että vastaus saattaa löytyä tuosta "erakkoluonteestasi". Eli et ole ihmisten kanssa paljoa tekemisissä, jolloin vältyt draamalta.
Ystävästäsi en osaa sanoa muuta kuin ehkä hän on tosi kaunis tai jokin muu ulkonäköseikka joka vaikuttaa törkyviesteihin.. tai viestii vahingossa/tajuamattaan flitttailevaan tyyliin ja miehet sit odottaa enemmän kuin hän on tarkoittanut. Se voi johtaa törkyviesteihin ja katkeriin miehiin.
Ja itse sitten vältyt noilta viesteiltä just sen erakkoluonteesi takia...?
No tämä kyllä kieltämättä selittää ainakin kaikki ihmisiin liittyvät ongelmat. Hassua etten sitä itse tajunnut. En yksinkertaisesti ole ihmisten kanssa niin paljon että tulisi draamaa ja jos tulee, minulla on hyvin pieni kynnys kenkäistä sen aiheuttaja elämästäni. Sosiaalisemmilla ihmisillä tuntuu olevan enemmän estoja sen suhteen: "En mä voi kun ollaan lapsuudenystäviä!"
Nyt kun asiaa ajattelen, ehkä tietty välinpitämättömyys/tunteettomuus suojelee minua. En joudu ikinä taloudellisiin ongelmiin, koska toisaalta olen niin neuroottinen laskelmieni suhteen ja toisaalta aineelliset asiat ovat minulle suhteellisen yhdentekeviä: jos tulotaso laskee, teen laskelmat ja esim. muutan halvempaan kämppään, jopa toiseen kaupunkiin hyvissä ajoin ennen kuin tilanne eskaloituu. Minulle ei merkitse mitään mikään sellainen, että "mä niin tykkään tästä kämpästä/kaupungista/vanhemmat asuu lähellä" tai "entäs lasten koulutja kaverit". Toistaiseksi kaikki on olleet ihan tyytyväisiä, missä ikinä on asuttukin.
-ap-
No toi voi johtua ihan monestakin asiasta. Ehkä kavereillasi vaan on tapana puhua "draamailevasti". Mulla on esim. hiljaisia tuttuja, jotka vaikuttaa seesteisiltä sen takia. Sitten taas ihmisiä jotka sanoo kaiken ääneen.
Ja toki osa ihmisistä haluaa puhua paljon kaikista vastoinkäymisistä, osa taas joko haluaa unohtaa ne, tai sitten haluaa käydä ne läpi mielessään vaikka ajattelisikin niitä paljon.
Yms.
Oletko itse sellainen, joka puukottelee muita selkään tai liittoutuu? Silloin et ole kohde.
Oisko sun odotuksesi elämää kohtaan realistisemmat?