Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

En ollut valmis isäksi

Vierailija
10.10.2013 |

Haluan kertoa oman tarinani, joka ehkä saa joskus ajattelemaan myös isän ja miehen kantaa. Olin parikymppinen opiskelija. Tapasin naisen, johon ihastuin. Seurustelimme ja olin toki vakavissani, mutta kerroin naiselle, etten halua vielä ainakaan lapsia. Haluan valmistua ja saada kunnon työpaikan. Nainen, nykyinen ex-vaimoni, tuntui käsittävän asian. Hän sanoi, että asia ok. Halusin käsitellä menneisyyden asioita, enkä ollut muutenkaan vielä valmis missään nimessä isäksi. Olin lapsellinen, halusin viettää opiskelijaelämää. Tyttöystäväni oli kuitenkin päättänyt toisin. Hän lopetti pillerien syömisen kertomatta minulle ja tuli raskaaksi. Olen kasvatettu siihen, että omista lapsista pitää ottaa vastuu, joten yhtäkkiä olin perheenisä, saimme vielä toisen lapsen. Omalletunnolleni ei sopinut lähteminen, mutta koko avioliittomme ajan koin passiivista vihaa vaimoani kohtaan. Olisin vielä ymmärtänyt, jos kyse olisi ollut vahingosta, mutta kyse oli systemaattisesta halusta tulla raskaaksi kanssani. Vaimoni oli vielä nuori, 22-vuotias, hän olisi löytänyt jonkun toisen, jonka kanssa saada lapsia.  Ei ollut kyse nelikymppisestä naisesta.

Erosimme 15 avioliittovuoden jälkeen. Jälkikäteen olen pohtinut omaa isyyttäni. En ollut hyvä isä lapsilleni. Yritin olla, mutta en ollut. Olin kunnianhimoinen, mutta lapsien myötä oli pakko tehdä erilaisia ratkaisuja elämässä. Valita työ, jonka jatko on suhteellisen varmaa. Työ, joka ei koskaan ollut se, mitä tavoittelin. Rakastan lapsiani, mutta he olisivat ansainneet toisenlaisen elämän. Niin makaa kuin petaa, on totta, mutta silti osa vastuuta on myös naisella. Jos mies sanoo, ettei hän ole valmis, hän yleensä tarkoittaa sitä. 

Kommentit (107)

Vierailija
81/107 |
10.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 14:05"]

[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 13:34"]

Siis mikä teitä vaivaa? Mua suorastaan hävettää idioottikommentoijien puolesta.

Jos on sovittu että nainen syö pillereitä, miehen pitää voida luottaa siihen. Entä jos mies olisi vaatinut lisäksi kondomin käyttöä? Silloin hänet olisi lynkattu täällä kelvottomana miehenä kun ei vaimoonsa luota.

[/quote]

Mutta miksi naisen pitäisi syödä pillereitä? E-pillerit vaikuttavat naisen hormonitoimintaan ja saavat aikaan mm. veritulppia - niin kuin nyt syksyn aikanakin on kuultu. Miksi naisen pitäisi kantaa huolta ehkäisystä ja riskeerata samalla oma terveytensä? Minäkin söin pillereitä suhteemme ensimmäiset vuodet, mutta sitten älysin, kuinka tyhmä olen. Kondomia on käytetty nyt melkein kaksikymmentä vuotta, lapsia ei ole tullut - ja minä olen yhä hengissä.

[/quote]

Ehkä mies olisikin käyttänyt kondomia, jos hänelle olisi kerrottu että "lopetan pillereiden syömisen, koska siinä on terveysriskejä / huolehdi sinä ehkäisystä, koska et halua lasta". 

Tässähän ei ollut kyse vahingosta tai miehen ehkäisyhaluttomuudesta, vaan siitä, että nainen jätti pillerit pois kertomatta siitä miehelleen, mikä ei ollut reilua. Mies pysyi vaimon ja lapsen kanssa ja oli mukana saamassa toista lasta - eli perusti perheen - mutta ei koskaan päässyt yli siitä, että vaimo oli alunperin päättänyt hänen puolestaan lasten hankinnasta. Päätöksen lasten hankinnasta pitäisi olla yhteinen.

Vahinkoraskauksia on mielestäni turha vetää tähän mukaan. Juu, niitä tapahtuu, mutta silloin se on yllätys myös naiselle ja ollaan tavallaan samalla viivalla asian suhteen.

Vierailija
82/107 |
10.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 15:30"]

Onko se lapsi sitten niin hirveä asia että pilaa koko elämän? Ja miksi ihmeessä ap teki vielä toisen lapsen? Sehän on valheellinen viesti vaimolle, jos hän ei oikeasti halua mutta sitten vaan tekee? Aika raukkamaista. Anteeksi yt vaan, mutta mä en käsitä miksi täällä ventovieraat tekevät jotopäätöksiä ja selittelevät ap-raukan kurjaa kohtaloa, syitä ja seurauksia. Ihan kuin Ap ei olisi itse syyllinen tekemiinsä tekoihin. Jos jatkaa sen jälkeen kun toinen on huijannut on ihan itse vastuussa siitä jatkamisesta ja omien asioidensa selvittelystä. Viisaampi ihminen olisi osannut antaa vaimolleen anteeksi. Siihen ei ap kyennyt vaan vuosien päästäkin vielä katkerana selittelee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/107 |
10.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen itse tehnyt nuorena lapsen (22v.). Mies houkutteli minu tekemään lapsen puhumalla minut ympäri. Tiesin, että en ollut valmis äidiksi. Meinasin jopa tehdä abortin. Tämä isä kuitenkin sai puhuttua minut ympäri.

Raskausaikana tämä isäkandidaatti jätti minut. Olen yksin kasvattanut lapseni, opiskellut maisteriksi, nyt hyvässä virassa. Miestä minulle ei ole, osaksi varmaan sen takia, että moni kunnon mies ei halua nuorta yksinhuoltajaa kontolleen, kun lapsettomiakin on saatavilla.

Minkäköhänlaista elämäni olisi ollut ilman lasta? Olisin varmaan naimisissa ja minulla olisi eri lapsia, omakotitalo.....Minunkaltaisia tarinoita on monia.

Vierailija
84/107 |
10.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

nyyh nyyh ja nyyh. Kasva aikuiseksi ja ota vastuu elämästäsi. Lapsia on helppo katua jälkeenpäin, kun vasta siloin ymmärtää mikä vastuu niissä on. Puhumattakaan, jos suhde on päättynyt eroon. Elämässä tekee väistämättä hyviä ja huonoja ratkaisuja.

Vierailija
85/107 |
10.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuohon kysymykseen: onko se lapsi sitten niin hirveä asia, että pilaa koko elämän? Haluan vastata, että jos luotat vaimosi käyttävän ehkäisyä ja sitten hups, hän ei käyttänytkään, niin kyllä se voi olla niin hirveä asia. Vaikka poistuisit paikalta, niin lapsi tulee roikkumaan elämässäsi ainakin elatusmaksun muodossa, halusit tai et.

Ap varmaankin yritti antaa anteeksi, mutta kun luottamus menee, niin se menee. Sitä ei saa millään takaisin, vaikka yrittäisi unohtaa. Toisilla unohtaminen sujuu paremmin kuin toisilla. Se, että ap hankki vielä toisen lapsen on taas asia erikseen.

Vierailija
86/107 |
10.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap:n tilannettahan vie eteenpäin todella paljon tämä ikivanha miehet vs naiset-jankkaus. 

Hänhän vain tahtoi kertoa tarinansa, oliko ideana myös aloittaa sukupuolten sota jälleen kerran?

Entäs aloittajan tulevaisuus? Leuka pystyyn ja uutta luomaan!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/107 |
10.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ero onkin siinä, että nainen voi lopulta itse päättää mitä tekee. Vaikka mies haluaisi pitää lapsen, niin nainen voi abortoida sen, isin mielipiteestä viis. Mutta jos mies ei halua lasta, niin lapsihan tulee, jos nainen niin tahtoo ja sitten kehtaa vaatia vielä ne elatusmaksutkin.

Oikeat vahingot ovat eri asia. Tahallinen ehkäisyn pois jättäminen...ei voi mitään, mutta minä halveksin moisia naikkosia. Kaikki ei ole pääkopassa ihan kunnossa.

Vierailija
88/107 |
10.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja sinä joka kasvoit äidiksi. Hieno homma :). Mutta miten kasvaa isäksi, jos et alun alkaenkaan isäksi halunnut ja olit vielä kertonut sen kumppanillesi, joka sitten jätti ehkäisyn kuitenkin pois???

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/107 |
10.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 15:37"]

Onko se lapsi sitten niin hirveä asia että pilaa koko elämän? 

[/quote]

Ihminen on niin sopeutumiskykyinen, ettei edes neliraajahalvaantuminen välttämättä "pilaa elämää". Mutta jos kysytään, voiko joku tietty ihminen todella olla onnellisempi ilman lapsia kuin ei-halutun  lapsen kanssa suhteessa, joka perustuu valehtelulle ja huijaamiselle, niin vastaus on aika selvä.

Vierailija
90/107 |
10.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun aloittaa seksisuhteen pitäisi olla valmis myös vanhemmaksi, sillä kyllähän vahinkoja sattuu hyvästäkin ehkäisystä huolimatta. Se pitäisi itselleen selvittää en seksisuhdetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/107 |
10.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 15:30"]

Kyllä vahinkolapsiakin syntyy. Esim äiti kieltää raskautensa.[/quote]Mitä tarkoitat kieltämisellä? On harvinaista, ettei nainen huomaa olevansa raskaana ennen kuin on myöhäistä abortoida. Sen jälkeen kyse on päätöksestä, ei vahingosta.

Vierailija
92/107 |
10.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 15:52"]

Kun aloittaa seksisuhteen pitäisi olla valmis myös vanhemmaksi, sillä kyllähän vahinkoja sattuu hyvästäkin ehkäisystä huolimatta. Se pitäisi itselleen selvittää en seksisuhdetta.

[/quote]

Tätä varten on abortti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/107 |
10.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 15:56"]

[/quote]Lähdetään siitä, että aborttia ei ole. On vain vastuun kantaminen. Ensin omasta seksikäyttäytymisestään ja sitten mahd. seurauksista.

Vierailija
94/107 |
10.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

63 Vastuun kantaminen? Onko se vastuun kantamista, että sinä päätät haluta lapsen vastentahtoisen kumppanin kanssa ja jätät salaa ehkäisyn pois? Sekö on sinun mittapuusi mukaan vastuuta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/107 |
10.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 15:52"]

[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 15:37"]

Onko se lapsi sitten niin hirveä asia että pilaa koko elämän? 

[/quote]

Ihminen on niin sopeutumiskykyinen, ettei edes neliraajahalvaantuminen välttämättä "pilaa elämää". Mutta jos kysytään, voiko joku tietty ihminen todella olla onnellisempi ilman lapsia kuin ei-halutun  lapsen kanssa suhteessa, joka perustuu valehtelulle ja huijaamiselle, niin vastaus on aika selvä.

[/quote]

aika moni on käsittänyt ennen pitkää että lapsi ja vanhemmuus on lahja. Ja pakko saada päättää itse kaikesta on muuttunut kiitollisuudeksi lapsesta. Kyllä huomaa missä pullamössömaailmassa eletään. Herne nenään vaan joka asiasta mikä ei mene niinkuin itse haluaa ja sitten kiukuttelemaan. Masailmassa on ihan oikeitakin ongelmia. Suomessa se oikea ongelma taitaa nykyään olla kyvyttömyys kasvaa aikuiseksi.

Vierailija
96/107 |
10.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 16:02"]

63 Vastuun kantaminen? Onko se vastuun kantamista, että sinä päätät haluta lapsen vastentahtoisen kumppanin kanssa ja jätät salaa ehkäisyn pois? Sekö on sinun mittapuusi mukaan vastuuta?

[/quote]Kondomit on keksitty. Miehetkin voivat käyttää niitä itsenäisesti. Ehkä kannattaisi myös miettiä millaisen naisen kanssa makaa.

Vierailija
97/107 |
10.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 15:56"]

[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 15:30"]

Kyllä vahinkolapsiakin syntyy. Esim äiti kieltää raskautensa.[/quote]Mitä tarkoitat kieltämisellä? On harvinaista, ettei nainen huomaa olevansa raskaana ennen kuin on myöhäistä abortoida. Sen jälkeen kyse on päätöksestä, ei vahingosta.

[/quote]

elämässä on niin paljon kaikkea mikä ei mahdu oikeassaolemispakkoiseen päähäsi.

Vierailija
98/107 |
10.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toivotaan nyt joukolla, että ne lapset kuolee vaikka jossain auto-onnettomuudessa esim. Sitten voit taas aloittaa puhtaalta pöydältä ja jos vaikka se urakin siitä urkenisi, sitten kun ei ne lapset ole uravalintoja pilaamassa. (Tutkimusten mukaan lapset auttavat miestä menestymään uralla, eli lapselliset miehet ovat työnantajan mielestä vastuullisia ja menestyvät monesti helpommin kuin esim. lapsellinen nainen.) Mutta sun kohdalla lapset ohjasivat sinut alisuoriutujaksi. Mikäköhän presidentti sussakin menetettiin? Huoh 

Vierailija
99/107 |
10.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 16:04"]

aika moni on käsittänyt ennen pitkää että lapsi ja vanhemmuus on lahja. Ja pakko saada päättää itse kaikesta on muuttunut kiitollisuudeksi lapsesta.

[/quote]

Niin, se on sitä sopeutumista, ja se sopeutuminen voi olla pitkä ja vaikea prosessi. Fiksu ihminen tietää edeltä käsin, millaisen elämän haluaa, ja tekee voitavansa saavuttaakseen sen. Itse en halua koskaan joutua tilanteeseen, jossa joudun hylkäämään minulle tärkeät arvot ja mukautumaan, koska minulla ei ole muutakaan järkevää vaihtoehtoa.

Vierailija
100/107 |
10.10.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

66 - parisuhde perustuu luottamukseen. Sinä et varmaankaan edusta itse sitä ihmistyyppiä, joka ajattelee näin :)

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kahdeksan kahdeksan