Auttakaa hääkutsuttuja!
Ystäväni menee naimisiin ulkomailla, ja toivoo kovasti että perheineni osallistun. Ongelma on vaan se, että kohdemaa on niin kallis että perheemme "häämatka" tulisi maksamaan lapsillemme ja meille n. 7000e. Meillä on teoriassa varaa siihen, saamme veronpalautusta mutta se tarkoittaisi sitä, että kaikki ne hankinnat jota suunnittelimme maksavamme veronpalautuksista jäisivät ostamatta, mukaanlukien pojan uudet snoukkavälineet ja minä ajattelin maksaa opintolainani pois, ja pääsisimme silti perheenä matkalle jonnekin edullisempaan kohteeseen. Plus että veronpalautukset eivät aivan riitä, täytyisi laittaa toisen meistä koko joulukuun palkka lisäksi.
Nyt käytännössä kaikki mitä tulisi menisi tuohon ulkomaanmatkaan ja mieheni on ainakin sitä mieltä, että hän ei edes tunne hääparia niin hyvin ja kohdemaa on sellainen, josta ollaan oikeasti puhuttu aiemminkin että sinne ei kyllä matkusteta kun halvemmalla pääsee lämpimään ja maa on liian "erikoinen" meillekin.
Toki, jos rahaa olisi ylimääräistä sen tuhansia euroja, mutta nyt täytyy valita että olemmeko itsekkäitä ja emme lähde "häämatkalle" vai menemmekö, ja sitten "pelkäämme" lähteä reissuun, kun tulee sanottua että niin kyllä ne Espanjaan lähtee mutta eipä tulleet meidän häihin?
Ystäväni tietää siis että meillä on teoriassa varaa matkustaa, ja ongelma onkin nyt se, että emme haluaisi siihen maahan jossa häät pidetään (syyt mainitsinkin viestin alussa) ja nyt periaatteessa joudumme sijoittamaan hirvittävän summan yhteen matkaan.
Ajatus häistä ulkomailla on aivan ihana asia, mutta miksi ihmiset eivät voi ajatella sitä että ystävistä olisi OIKEASTI ihana olla läsnä häissä, mutta valintoja on pakko tehdä ja ajatellen koko perhettä. Olisin itsekäs, jos matkustaisin sinne yksin (en edes halua ilman lapsia matkustella) ja muu perhe lähtisi edullisempaan maahan. Teemme päätökset kuitenkin perheenä ja jos mies ehdottaisi että lähtisi kaverinsa häihin viikoksi että minä en voi tulla kun ei ole varaa, olisin kyllä aika pettynyt.
Auttakaa mikä on tässä tilanteessa oikein, onko itsekästä käyttää ylim. rahat perheen kesken matkustaen edullisempaan kohteeseen ja ostaa uudet harrastusvälineet/maksaa opintolainan vai loukkaantuisitteko siitä että ystävä "priorisoi" perheensä teidän häänne edelle?
En ihan tarkalleen ymmärrä tätä naimisiin ulkomailla-buumia, ymmärrän että halutaan mennä siellä naimisiin kahdestaan mutta olisi oikeasti kivaa että Suomessa oleville ystäville järjestettäisiin edes pienimuotoinen kahvittelu (vaikka sitten nyyttäriperiaatteella) Suomessa. Nyt tuntuu, että ystävänä asetun todella huonoon välikäteen ja mun täytyy valita että ystävä, vai perhe.
Kommentit (44)
Mun ei tarvitsisi edes miettiä, en todellakaan lähtisi häihin. Mitään itsekästä se ei ole.
Minäkin lähtisin yksin häihin max. pariksi-kolmeksi päiväksi, ja sitten perheen kanssa varsinaiseen lomareissuun. Tai sitten häät kokonaan väliin.
Ratkaisu on helppo, jätätte menemättä. Jos ystäväsi todella on ystäväsi, hän ymmärtää, kun kerrot että haluat käyttää noin suuren summan mieluummin omaan perheeseesi ja oman taloudellisen tilanteesi hoiton (laina).
Elämä on nykyään sen verran arvaamatonta, että rahan käyttöä pitää miettiä aika tarkkaan. Kyse on isosta summasta, jos ap nyt käyttäisi sen perheensä kanssa tuohon matkaan häihin, hän saattaisi katua sitä raskaasti myöhemmin.
Jos morsian on jokseenkin tervejärkinen, hän kyllä ymmärtää syysi jättää häät väliin. He ovat tehneet valinnan pitää häät ulkomailla silläkin uhalla, että kaikki eivät pääse osallistumaan.
Jos kyseessä olisi HYVÄ ystävä lähtisin. Lähtisin häihin yksin, se on minusta muutenkin hyvä ratkaisu monissa häissä.
En ole ymmärtänyt, enkä tule koskaan ymmärtämään sitä, miksi kaikki pitää tehdä perheenä? Totuus on se, että vaikka "Maija tai Matti" menee naimisiin ja saa lapsia, hän edelleen on se Maija/Matti, eikä vain aina vaimo/mies/äiti/isä.
Jos miehellä on harrastuskaveri jota vaimo on nähnyt ohimennen kerran, ja harrastuskaveri menee naimisiin, en ymmärrä miksi menisin em. häihin. Voi kuulostaa "kovalta" mutta menenkö ns. tuntemattoman ihmisen häihin vert. vietän omaa kivaa aikaa, niin kallistun ehdottomasti jälkimmäiseen.
Sama juttu lasten kanssa, en ymmärrä miksi kukaan ehdoin tahdoin raahaa lapsia mukana esim. työkaverin häihin, mielummin sitä istuu em. häissä työkavereiden kanssa samassa pöydässä juhlimassa vert. oman perhee parissa. Sitten taas esim. lähisukulaisten häät tietenkin ovat eri asia.
Jos mies ei koe että tuntee hääpari =ei tietenkään lähde, sama pätee lapsiin.
Jos morsian on hyvä ystäväsi =et tietenkään jää pois häistä jos niihin rahaa on.
Menet siis yksin.
[quote author="Vierailija" time="06.10.2013 klo 10:36"]
[quote author="Vierailija" time="06.10.2013 klo 10:14"]
Olisin itsekäs, jos matkustaisin sinne yksin (en edes halua ilman lapsia matkustella) ja muu perhe lähtisi edullisempaan maahan.
[/quote]
Mikä siinä on niin kauheaa että joskus lähtisi jonnekin ilman lapsia? Ei siinä mitään itsekästä olisi jos lähtisit yksin jos mieskin on kerta sanonut että ei ole lähdössä kun ei tunne hääparia kunnolla. Mutta kun ei haluta olla edes yhtä yötä ilman lapsia.
Ei kai siellä häissä viikkoa tarvitse olla, joten lapset kyllä pärjäisivät isänkin kanssa jos äiti lähtisi yksin. Ja koko perheen reissun halvempaan maahan voisi tehdä reissun sitten yhdessä.
[/quote]
Ei tässä ole kyseessä mikään sellainen, etteivätkö lapset ja mies PÄRJÄISI keskenään? Hyvin pärjäävät, en ole korvaamaton, mutta en toimimme perheenä yleensä yksikkönä ja yksin tehdään työmatkat, mutta lomamatkat tehdään perheenä. Tämä on meille hyvin luontaista ja kyse ei ole myöskään siitä, että emme voisi jättä lapsia hoitoon, koska me olemme tehneet mieheni kanssa matkoja kahdestaankin, mutta ei tällaisia pitkiä reissuja tehdä ilman lapsia. Meidän mielestä se antaa lapsille sellaisen kuvan, että he eivät ole tarpeeksi tärkeitä pääsemään mukaan.En ymmärrä aikuisia, joilla on ala-asteikäisiä lapsia ja sitten vanhemmat lähtevät ilman lapsia ulkomaille ja lapset jäävät hoitoon. Se on epäoikeudenmukaista, ja en voisi ikinä tehdä sitä lapsillemme koska he ovat jo niin isoja, että ymmärtävät kyllä missä vanhemmat ovat ja että heidän matkaansa ei ollut varaa mutta vanhemmat lähtevät ilman. Jos tuo on monen aikuisen asenne, että lapset vaan hoitoon ja itse etelään, niin enpä ihmettele että moni nuori purkaa turhautumistaan kodin ulkopuolelle tai käyttäytyvät muuten epäkunnioittavasti. Ja joka tapauksessa vaikka käytöshäiriöitä ei tulisikaan, on se selvä viesti lapsille että he eivät ole matkan arvoisia. Joten ei tule kysymykseenkään meillä että lapset jätetään näin isosta reissusta pois, saavat lapset muutenkin olla erossa vanhemmistaan paljon töiden ja työmatkojen takia.
Onpa omituista. Jos morsein haluaa mennä ulkomailla naimisiin ja haluaa Suomesta porukkaa häihinsä, luonnollisesti hän kustantaa vieraiden matkat. Ei kai voi olettaa, että ihmiset omakustanteisesti lähtevät isolla perheporukalla ulkomaanreissuun jonkun kaverin häihin? Toinen vaihtoehto on järjestää toinen kattaus Suomessa. Tietysti hääpari silloinkin järjestää kustannuksellaan ruuat ja majoitukset vierailleen.
[quote author="Vierailija" time="06.10.2013 klo 11:55"]
[quote author="Vierailija" time="06.10.2013 klo 10:36"]
[quote author="Vierailija" time="06.10.2013 klo 10:14"]
Olisin itsekäs, jos matkustaisin sinne yksin (en edes halua ilman lapsia matkustella) ja muu perhe lähtisi edullisempaan maahan.
[/quote]
Mikä siinä on niin kauheaa että joskus lähtisi jonnekin ilman lapsia? Ei siinä mitään itsekästä olisi jos lähtisit yksin jos mieskin on kerta sanonut että ei ole lähdössä kun ei tunne hääparia kunnolla. Mutta kun ei haluta olla edes yhtä yötä ilman lapsia.
Ei kai siellä häissä viikkoa tarvitse olla, joten lapset kyllä pärjäisivät isänkin kanssa jos äiti lähtisi yksin. Ja koko perheen reissun halvempaan maahan voisi tehdä reissun sitten yhdessä.
[/quote]
Ei tässä ole kyseessä mikään sellainen, etteivätkö lapset ja mies PÄRJÄISI keskenään? Hyvin pärjäävät, en ole korvaamaton, mutta en toimimme perheenä yleensä yksikkönä ja yksin tehdään työmatkat, mutta lomamatkat tehdään perheenä. Tämä on meille hyvin luontaista ja kyse ei ole myöskään siitä, että emme voisi jättä lapsia hoitoon, koska me olemme tehneet mieheni kanssa matkoja kahdestaankin, mutta ei tällaisia pitkiä reissuja tehdä ilman lapsia. Meidän mielestä se antaa lapsille sellaisen kuvan, että he eivät ole tarpeeksi tärkeitä pääsemään mukaan.En ymmärrä aikuisia, joilla on ala-asteikäisiä lapsia ja sitten vanhemmat lähtevät ilman lapsia ulkomaille ja lapset jäävät hoitoon. Se on epäoikeudenmukaista, ja en voisi ikinä tehdä sitä lapsillemme koska he ovat jo niin isoja, että ymmärtävät kyllä missä vanhemmat ovat ja että heidän matkaansa ei ollut varaa mutta vanhemmat lähtevät ilman. Jos tuo on monen aikuisen asenne, että lapset vaan hoitoon ja itse etelään, niin enpä ihmettele että moni nuori purkaa turhautumistaan kodin ulkopuolelle tai käyttäytyvät muuten epäkunnioittavasti. Ja joka tapauksessa vaikka käytöshäiriöitä ei tulisikaan, on se selvä viesti lapsille että he eivät ole matkan arvoisia. Joten ei tule kysymykseenkään meillä että lapset jätetään näin isosta reissusta pois, saavat lapset muutenkin olla erossa vanhemmistaan paljon töiden ja työmatkojen takia.
[/quote]
Korjaan omaa tekstiäni siis sen verran, että olemme käyneet kahdestaan häämatkalla ja pidennetyllä viikonlopun matkalla, ilman lapsia. Mutta tällainen pitkä loma toisella puolella maapalloa ilman lapsia ei ole edes vaihtoehto. Kyllä ilman lapsia voi ja saa matkustaa, mutta esimerkiksi kaksi viikkoa erossa ekaluokkalaisesta on lapselle liikaa. (turha nyt jauhaa siitä kuinka sinä ja serkku ja lapsesi ja kummisi ja isäsi tai äitisi olitte kaikki lapsuuden kesät mummolassa eikä ollut vanhempia. Niin, tätä kuulee kyllä, ja ne jäljet näkyvät nimenomaan näissä ihmisissä jotka väittävät että hyvin pärjäsin ja niin pärjää lapsenikin, vaikka kaikki viittaa siihen että esim. empatiakyky on tällaisilla lapsilla on puutteellinen, ja sen tutkimuksen puolesta puhuu myös sellaiset vastaukset kuten: Etkö pärjää ilman lastasi/näitä nykyajan pullamössölapsia/ matkusta ilman perhettäsi. Tällainen kommentointi varmasti auttaa sellaisia kesät ilman vanhempiaan viettäneitä lapsia, nyttemmin aikuistuneita, hyväksymään paremmin sen oman lapsuuden emotiaanlisen puutteen, mutta ei se silti tee oikeutta lapselle. Lapselle on tosi tärkeää tuntea olevansa täysivaltainen perheenjäsen, ja jos lapset jätetään hoitoon toistuvasti vanhempien lomailujen vuoksi, varsinkin tällaisten pitkien "unelmalomien" vuoksi, jättää se jälkensä lapseen.
Näkeehän sen tänä päivänä näistä kasarilapsista jotka ovat nykyisin vanhempia ja aikuisia, heille se on ihan ok soveltaa lisää vanhemmiltaan perittyä "kesät mummolassa ja lomat työleirillä/nyk.päiväkodissa" ajatusta. Yhdistävä tekijä on kaikissa se, että pääasia että lapsi ei ole "jaloissa pyörimässä" vaan sijoitettuna johonkin vanhempien tieltä.
Me emme toimi niin, joten voitte säästää nuo "eikö lapsesi pärjää ilman äitiä/oletko jotenkin riippuvainen lapsistasi"-kommentit sellaisille, joille ei ole minkäänlaista tutkittua tietoa asioista vaan jotka syyllistävät itseään siitä, ettei suostuta siihen muottiin mihin suurin osa on valettu.
Säälittää lapset, joilla on sellaiset vanhemmat että ei tätä ymmärrä. TS. säälittää suurin osa nykypäivän lapsista, hoitoon vaan kun vanhemmat "rentoutuu".
Sori pitkä avautuminen, mutta jotenkin ärsyttää se, että jos et halua matkustaa ilman lapsiasi olet jotenkin "nössö pullavanhempi" ja että aikuinen, sivistynyt ja fiksu vanhempi YMMÄRTÄÄ jättää lapset hoitoon eikä TAKERRU perheeseensä. Ikäänkuin se olisi negatiivinen asia, että ei halua matkustaa ilman perhettään.
Jeesus mitä selittelyä nro: 22:lta!
Lapsilla ja aikuisilla on eri menot, ja se on täysin luonnollista. Normaali lapsi ymmärtää miksi vanhemmat menevät joskus kaksin matkalle, tai miksi joskus toinen vanhemmista menee kaverinsa kanssa johonkin ja irtautuu siitä "yksiköstä".
Samaa tekee jokainen normaali lapsi itsekin:
-Lapsi menee kummitädin kanssa kaksin leffaan ja sen jälkeen jäätelölle, saa laatuaikaa kumminsa kanssa kahden kesken.
-Lapsi menee päiväkodin retkelle oman ryhmänsä kanssa, tai isompi lapsi luokkaretkelle luokan kanssa.
-Lapsi pääsee kaverinsa perheen kanssa mökille tai kylpylään, taas ollaan ilman "yksikköä" menossa jossakin.
On ihan oikeasti SAIRASTA jos aina ja kaikki tehdään siinä "yksikössä" eikä kukaan saa olla ns. itsekseen/pienemmällä kokoonpanolla missään. Ja tuosta ihan oikeasti jossain vaiheessa ne lapsetkin kärsivät, kun koko ajan koko yksikkö seuraa aina ja kaikkialle mukaan...
Lapselle on arvokasta se, että hän saa aikaa esimerkiksi isovanhempien kanssa. Ihan voi olla vaikka kaksin mummon kanssa mustikassa, ilman että se "yksikkö" seuraa viereisellä mättäällä.
--> Joten se lapsi kyllä ymmärtää, että joskus se äiti ja isä haluavat mennä ihan vaan kahdestaan pienelle matkalle, tai että joskus äiti/isä tekee jotain ihan yksinkin ja muu perhe jotain muuta sillä aikaa.
Myös tuo väite "ei ole matkan arvoinen" on typerä, onko esimerkiksi väärin että perheen lapsista toinen pääsee jalkapalloleirille (kun lajia harrastaa) ja on asiasta innoissaan, pitäisikö tuossa se toinenkin lapsi väkisin tunkea sille leirille mukaan (vaikka ei pidä jalkapallosta ja on liian nuori/vanha sinne) ettei vaan koe olevansa "arvoton" kun joku perheestä saa tehdä jotain ilman "yksikköä"? Ja miltä siitä leirille menevästä tuntuu kun koko "yksikkö" seuraa perässä, kaikku muuta lapset ovat leirillä ihan ilman "yksikköään" ja hyvin menee...
KIva provo taas kerran, sama juttu oli kahdesti alkukesällä ja keskusteluahan siitä saatiin aikaan.
Ensin tulee veronpalautusta melkein 7000 e ja sitten ei tulekaan, vaan tarvitaan toisen kuukauden palkka. Ensin ostetaan veronpalautuksilla kaikenlaista ja maksetaan lainoja, sitten sitä rahaa ei oikeasti niin paljoa olekaan jne.
Fakta on, että kukaan morsian ei oleta, että perhe maksaa 7000 e siitä, että tulee hänen/heidän häihinsä. Tuolla summalla oletan, että häät ovat Balilla paikassa, jonne ei pääse lähellekään reittikoneella ja perheenne on pakko viettää siellä vähintää 3 vko ennen kuin pääsette pois.
Tuo yksikkö viesti nauratti, ai että kaikki pakko tehdä yhdessä :D Kyllä itselläni oli aika tiivis perheyksikkö joka usein reissasi yksin. Mutta kyllä vanhemmat joskus lähtivät ilman lapsia ja silloin päästiin mummolaan tai sukulaisille yökylään mistä nautimme paljon. Ja joskus lähdin yksin mummon kanssa reissuun ja toisinaan isän tai äidin kanssa jonnekin. Ei se yksikkö siitä hajonnut mihinkään :D
[quote author="Vierailija" time="06.10.2013 klo 12:12"]
KIva provo taas kerran, sama juttu oli kahdesti alkukesällä ja keskusteluahan siitä saatiin aikaan.
Ensin tulee veronpalautusta melkein 7000 e ja sitten ei tulekaan, vaan tarvitaan toisen kuukauden palkka. Ensin ostetaan veronpalautuksilla kaikenlaista ja maksetaan lainoja, sitten sitä rahaa ei oikeasti niin paljoa olekaan jne.
Fakta on, että kukaan morsian ei oleta, että perhe maksaa 7000 e siitä, että tulee hänen/heidän häihinsä. Tuolla summalla oletan, että häät ovat Balilla paikassa, jonne ei pääse lähellekään reittikoneella ja perheenne on pakko viettää siellä vähintää 3 vko ennen kuin pääsette pois.
[/quote]
Valtettavasti en ole lukenut tätä palstaa niin suurella aktiivisuudella että tietäisin alkukesästä olleesta jutusta? :D
Jos tämän saa joku mielikuvituksensa turvin käännettyä provoksi, niin ei kun vaan, mutta aika hemmetin huono provo olisi kyllä. Mutta jos ei ole muuta tekemistä siellä ruudun takana kun pohtia tuommoisia, niin eipähän sille voi mitään.
Kaikki netissä kirjoittavat ihmiset eivät ole persaukisia yh-vanhempia jotka nostavat sossun tukia, täällä on ihan suht varakastakin porukkaa ja myös heitä, jotka saavat veronpalautuksia koska maksavat veroja huomattavasti enemmän mitä pienituloiset. Mutta tietysti, onhan se nyt aivan kamalan epätodennäköistä että kaksi työssä käyvää ihmistä saisi veronpalautusta tuhansia euroja.:D
[quote author="Vierailija" time="06.10.2013 klo 12:12"]
KIva provo taas kerran, sama juttu oli kahdesti alkukesällä ja keskusteluahan siitä saatiin aikaan.
Ensin tulee veronpalautusta melkein 7000 e ja sitten ei tulekaan, vaan tarvitaan toisen kuukauden palkka. Ensin ostetaan veronpalautuksilla kaikenlaista ja maksetaan lainoja, sitten sitä rahaa ei oikeasti niin paljoa olekaan jne.
Fakta on, että kukaan morsian ei oleta, että perhe maksaa 7000 e siitä, että tulee hänen/heidän häihinsä. Tuolla summalla oletan, että häät ovat Balilla paikassa, jonne ei pääse lähellekään reittikoneella ja perheenne on pakko viettää siellä vähintää 3 vko ennen kuin pääsette pois.
[/quote]
Ensinnäkin, miksi ihmeessä vaivautuisin keksimään anonyymisti kirjoittamassani jutussa summan, jota ei ole olemassa? Eihän siinä ole mitään järkeä...? Lähtökohta on se, että ystäväni TIETÄÄ meidän tulomme ja tottakai myös veronpalautukset yms varallisuuden, joten hän voi OLETTAA että meillä on matkaan varaa, tietysti? Vai väittääkö joku että ei ole KOSKAAN sanonut hyvätuloisista ihmisistä halventavaan sävyyn: No niillä nyt on varaa maksaa se ja se joten mitä ne valittaa.
Meillä siis on matkaan varaa, mutta en koe oikeaksi laittaa sitä summaa yhteen matkaan kun voisi maksaa sillä opintolainan pois kokonaan "hyvissä ajoin".
Eli kyllä, meillä on tuo summa käytössä, mutta valittavana nyt käytämmekö sen yhteen matkaan koko perheen voimin, vai maksammeko sillä perheemme maksuja, opintolainaa ja matkustamme sillä vielä perheen kesken jonnekin edullisempaan paikkaan.
Miten te, häitä ulkomailla viettäneet tai sinne menossa olevat ajattelette?
Ne jotka eivät vaan pysty käsittämään että kaikki eivät elä kädestä suuhun, voivat jättää vastaamatta . Meitä on moneen junaan.
Seli seli....
1. lähdette koko perhe häihin koska varaa on ja samalla voitte yhdistää siihen sen perheloman koska häät nyt kestää yl. yhden päivän/illan.
2. Vain sinä ap lähdet ja mies+lapset jää kotiin ja pärjäävät mainiosti ilman mamia. Mutta ehkä sinä ap et uskalla matkustaa yksin ilman perheen tukea ja turvaa?
3. Ilmoitat ettette nyt valitettavasti pääse osallistumaan häihin ja käytätte omat rahanne ihan niinkuin itse parhaaksi näette!
Ei minun ystäväni vaan tiedä paljonko saan veronpalautuksia, ei edes samaa liksaa saavat työkaverit. Muut ei tiedä palkkaakaan.
Minä en lähtisi pitkälle matkalle ilman lapsia. Tehdään matkat yhdessä, pari kertas olen matkustanut viikonloppuna siskoni kanssa ja lapset olivat tosi pettyneitä, kun eivät päässeet mukaan. Se on tietysti eämää, mutta en silti teksi pitkiä matkoja ilman lapsia enkä käyttäisi 2000-3000 euroa yksiin häihin. Omat matkani ovat olleet alle 500 euroa. Olisin röyhkeä, jos priorisoisin rahani vain itseäni varten.
Tuolla 2000-3000 eurolla koko perhe viettäisi kivan loman halvemmassa kohteessa ja rahaa voisi käyttää moneen muuhunkin. En siis lähtisi.
Miten joku kuvittelee, että voi sanoa jollekin, että lähdette ulkomaille, me valitaan paikka.
Ihan sama vaikka olisi kuinka tuttu ja hienot häät, jos ei kutsuja maksa kuluja, ei minun tarvitse pohtia asiaa sen kauemmin, en lähde.
eihän ap. oikeesti pode huonoa omaatuntoa?
Vaikka olisi kuinka paljon rahaa, siihenhän palaa minun lomanikin.
Meillä oli ihan samanlainen tilanne kaksi vuotta sitten. Matka ei olisi ollut yhtä kallis, mutta kuitenkin tarpeeksi kallis meille. Emme lähteneet häihin. Lähetimme hienon häälahjan ja kerroin morsiamelle, ettei meillä ole mahdollisuutta osallistua tällä kertaa. Morsiuspari ymmärsi tilanteen eikä mitään ongelmia syntynyt. Kovasti olisin kyllä halunut mennä, mutta oma perhe menee kyllä kaiken edelle.
Yllätyin lopulta kuinka moni yhteisistä ystävistämme kieltäytyi matkasta. Morsiusparin sukulaiset suuttuivat koko matkasta, koska mummot ja papat eivät tietenkään pystyneet lähtemään ihan vain ikänsä puolesta.
ei sulla oo mitään velvollisuutta käyttää perheen rahoja noin paljon tuollaiseen, vaikka jotenkin saisitkin rahat kasaan