Mitä mieltä VAIN ELÄMÄÄ 2. tuotantokaudesta?
Ensifiilikset avausjakson jälkeen?
Itselleni tuli tunne jo nyt kesken jakson, että ovat kamalan teennäisiä. Aivan kuin miettisivät, että edellisellä kaudella tekivät ja sanoivat näin ja näin, tehdään me täysin samalla tavalla.
Enkä odottanut edes paljoa, silti petyin. Tuntuu että eivät ole edes ammattimuusikoita, tuli mielikuva siitä, kuin olisivat jotain perusduunareita, jotka on karaokebaarista bongattu tähän ohjelmaan.
Pisteet Juha Tapiosta, sopii hyvin ohjelmaan, olisi voinut olla jo ensimmäisellä kaudella. Hänellä on oma tyylinsä, joten mielenkiinnolla odotan hänen vetojaan. Kaikki muut artistit olisi voinut olla isompia nimiä, persoonallisempia, isompien hittien tähtiä (niin kuin ekalla kaudella).
Noh, ehkä tämä vielä ekan jakson kireydestä paranee. Vai?
Kommentit (177)
Mäkään en oikeasti tiedä yhtäkään Juha Tapion kappaletta. Vai oliko se Jukka. Olen naaman nähnyt lehdissä, mutta yhtään biisiä en ole kuullut. Ellen sitten tietämättäni jossain. Ihan miellyttävältä tyypiltä vaikutti. Kun taas Anna Abreu on just niin ärsyttävä kuin olin ajatellutkin.
Laura Närhi on kans mukavan oloinen eikä iske myötähäpeä sitä katsellessa/kuunnellessa.
Mut ei kyllä yhtään yllä viime kauden tasolle. Ei taida tulla seurattua kovin tiiviisti.
Ai että kuka on Juha Tapio? Tai onko Laura Närhellä tai Jukka pojalla yhtään hittiä? Ettepä paljon kotimaista musiikkia seuraile.
Joku ekan kauden tähdistähän oli sanonut jotenkin näin, että jos heidän porukkansa olisi nyt toisena niin kansalaiset olis varmaan silleen että voi jeesus miten tylsää sakkia ja eihän noi oo yhtään ketään. Joku saakelin neumanni ja erin.. just joo.. :D
Niinhän se menee AINA että verrataan siihen ensimmäiseen jaksoon.. mutta antakaapa armoa ja mahollisuus näillekin hienoille persoonille.
Olen 70-luvulla syntynyt ja tykkäsin ekasta kaudesta tosi paljon, mulla on molemmat levytkin. Nyt on kaikki artistit sellaisia joista en tykkää, Anna on ainoa jota voisin kuunnella. Juuri Maaritin jäätelökesä on ihan jees, mitään muuta en muista koskaan häneltä kuulleeni, Alangot on molemmat tosi ärsyttäviä joten ihan sama kumpi niistä tuolla on, Jukka poika on aika ärsyttävä ihmisenä ja biisitkin aika heppoisia, Juha Tapio on aika tylsä, tiedän kuulleeni hänen jotain kappaleita, mutta ei mitään lemppareita, Hanhiniemen biisit on aika ärsyttäviä, ei ole koskaan tehnyt vaikutusta. Sama juttu Laura Närhi, ärsyttävä nyysä ihminen ja typeriä kappaleita.
Tusina-artisteja tuolla on vain Abreu, toisinsanoen myynyt tusinoittain levyjä, mutta laulu se vaan ei suju. Ihan kamalaa kuultavaa. Onneksi Ilkka otti sen parikseen ohjelman lopussa (koska halusi itse loistaa), joten ei tarvitse toivonmukaan enää pelätä, että joku valitsisi Annan uudestaan. Ellei pikkumaskottia käy niin sääliksi, että siksi pitäisivät sitä esillä.
Ette OIKEASTI tiedä kuka on Juha Tapio? Wtf?!!
Paremmat osallistujat kuin viimevuonna.
[quote author="Vierailija" time="04.10.2013 klo 22:23"]
Jukka Poikahan vaikutti aivan mielettömän musikaaliselta. Mahtavaa rytmittämistä ja toimi loistavasti. Selvästi mielenkiintoisin, muut olivat aika harmaata samaa, vähän pliisu kattaus.
[/quote]
Jukka Poika on huippu muusikko, yksi suosikeistani nykyisestä suomimusiikista. Ei kannata antaa ulkonäön hämätä!
Ilikeitä ootte.. noo.. oottakeehan vaan mikä hitti tästäkin kaudesta tulee. Ja aivan takuuvarmasti tiedätte ohjelman jälkeen kuka on Juha Tapio!!
Kaikki ovat ihan hyviä artisteja. Mutta olenko ainoa, jolle iskee karsee myötähäpeä tätä ohjelmaa katsoessa? En oikeen edes osaa selittää miksi.
[quote author="Vierailija" time="04.10.2013 klo 22:23"]
Olipa surkea ohjelma. Esiintyjien taso ja henkilökohtainen karisma ei yllä puoleenkaan viime vuodesta. Laura Närhi - voiko tylsempää esiintyjää olla? Kuka tietää jonkun hänen hittinsä, onko hänellä edes sellaista? Jukka Poika - surkea laulaja, onko hänellä hittejä? Maarit ei ole ikinä osannut laulaa kunnolla, sitä surkeaa piipittämistä ei jaksa kuunnella.
Melkein nauratti, kun kaikki ovat muka niin innoissaan päästessään laulamaan toistensa "hittejä", kun kaikilla ei edes ole hittejä.
Ohjelman tuottajat ovat menneet siitä, missä aita on matalin. Ovat tehneet surkeaa työtä, kun tämän parempaa porukkaa ei ole kokoon saatu.
[/quote]
Laura Närhi
*Tämä on totta
*Mä annan sut pois
*Siskoni
*Hetken tie on kevyt
Nuo esim. on soineet radiossa ihan kiitettävästi. Lisäksi Kemopetrolin kappaleet ennen soolouraa.
Viime jaksossa oli hirveä Neuman ja naurettava Kaija Koo, mutta koska siellä oli myös Erin, kaikki oli paremmin. Ei niin vahvaa tulkitsijaa taida tässä porukassa olla.
Paitsi että Laura on hemmetin taitava, Jukka Poika samoin.
Mutta se vetistely...enää ei riitä edes, että vetistellään vaan siitä pitää myös koko ajan puhua. "En halunnut itkeä, ei vittu ei tän näin pitänyt mennä jne."
huippu! perun kaikki aiemmat kriittiset kommenttini. ihan mahtavia taiteilijoita. ensimmäinen kausi oli hyvä, mutta niin on tämäkin. jukkapojan juppihippipunkkari oli käsittämättömän hyvä. uskomattoman lahjakkaita ja sympaattisia tyyppejä kaikki.
[quote author="Vierailija" time="04.10.2013 klo 22:36"]
Kaikki ovat ihan hyviä artisteja. Mutta olenko ainoa, jolle iskee karsee myötähäpeä tätä ohjelmaa katsoessa? En oikeen edes osaa selittää miksi.
[/quote]
tuhlari, viimeinen aamu, onnellinen
Juha Tapio on luultavasti toisen kauden artisteista tuntemattomin suuren yleisön keskuudessa. Tulkitsi Alangon kappaletta kyllä erinomaisesti!
Juha Tapio edustaa tyypillistä suomimusamakua: halvalla ja helpolla tavalla osoittelevaa ja johdattelevaa sentimentaalista puolikristillistä iskelmää. Varmaan ihan kiva ihminen kylläkin.
Tässä minun mielipiteeni, olettekin varmaan jo odottaneet. : )
Odotukset oli korkealla viime kautta ajatellen, mutta eivät ne kyllä oikein täyttyneet. Tosin edellistä kautta on ehkä mahdotonta päihittää. Ensinnäkin esitykset tuntui todella lyhyiltä ja myös jotkut sovitukset olivat vähän outoja. Ehkä näistä syistä ei oikein päässyt tunnelmaan, olisin halunnut tykätä enemmän... : (
Pojat onnistuivat mielestäni tällä kerralla paremmin kuin tytöt. Paulilla on vahva karisma, Jukka ja Juha Tapiokin onnistuivat hyvin. Maaritin esityksestä en oikein saanut mitään irti, ihan tuntematon biisi, enkä muutenkaan tykkää Maaritin äänestä. Laura Närhi vaikutti tosi pidättyväiseltä! Ehkä hän ei ole vahvimmillaan live-esiintyjänä, vaikka hänellä hyviä biisejä sekä kaunis ääni onkin.
Ilkka olisi voinut avata enemmän itseään, eikä kertoa vain laulujensa taustoista. Viime kaudella esim. Jonne, Katri ja Kaija todella avasivat sydämensä katsojille ja kertoivat henkilökohtaisista menetyksistään, suruistaan jne. Väkisinkin Ilkasta jäi vähän sulkeutunut, vaikkakin mukava, kuva. Kiinnostaisi tietää kenelle se Luotsivene oli tehty, olisi sen nyt voinut sanoa... : )
Juha Tapio ja Jukka-Poika hyviä, muut voisi vaihtaa pois. Itse en ainakaan koskaan ole sietänyt Neljän Ruusun biisejä tai Kolmannen Naisen.
En ole ikinä kuullut yhtään Laura Närhen tai Jukka Pojan kappaletta, eikä ole näköjään suuri vahinko ollut.
Suomessa on vaikka kuinka paljon suuria staroja, joita tuonne olisi voinut pyytää, mutta eipä vaan ole pyydetty, vaan tyydytty tähän surkeaa porukkaan.
Tapani Kansa, Remu Aaltonen, Paula Koivuniemi, Marion, Arja Koriseva, Sonja Lumme, Michael Monroe, Danny, Reijo Taipale, J Karjalainen, Olli Lindholm, Anna Eriksson jne, teitä on ikävä!
Tykkäsin!! Kivaa kivaa, tätä on ootettu. :) Ja kyllä ne ihan oikeasti siellä tunteilee. Miettikääpä omalle kohdalle tuollanen tilanne ja tv-kamerat siihen vielä kuvaamaan, varmasti on aitoja tunteita ja ainakin itselläni oli ihan karvat pystyssä ja kylmät väreet kulki noista esityksistä.
Malttamattomana odotan uusia jaksoja.