Masentunut pikkusiskoni teki itsemurhan ja jäähyväiskirjeessään toivoi että me

Ottaisin asianajajan avuksi.

Ehkä teidän täytyy nyt aluksi sitten pohjustaa sitä, että tuo lapsi tulee teidän huollettavaksi. Olkaa kärsivällisiä ja valmiina todistamaan, että pystytte hoitamaan vielä yhden lapsen. 

Kuinka pitkä aika omasta masennuksestasi on? Syötkö lääkkeitä tai käytkö terapiassa? Otan osaa suruusi ja toivon, että sisaresi lapsen tulevaisuus kaikesta huolimatta olisi valoisa ja turvallinen. Vaikka ette saisikaan häntä itsellenne, niin olkaa hänen elämässään mukana niin paljon kuin mahdollista.

Joo, ota asianajaja ja vaadi lapsen huoltajuutta ihan virallisesti. Miten sosiaalitoimi Suomessa on noin sairas??? Kyllä luulisi, että niiden pitää virallinen vaatimus ottaa huomioon ja antaa perustelut kielteisestä päätöksestä. 

Voi lapsiraukkaa :( Sydän särkyy tällaisesta.

Kuulostaapa ikävältä :/ Mä oon joskus miettinyt että jos mulle ja miehelle käy jotain niin mites meidän lapsi. Ja aatellut että kai hän pääsee sitten tuttujen sukulaisten luo.

Mä en nyt ymmärrä. Sun siskolta on jäänyt huollettava eikä häntä suostuta sijoittamaan sukulaisiin? Mikä on heidän syynsä moiseen päätökseen? Jos eivät ole kertoneet, niin heti kysymään.

Ettei vain olisi jonkun sossun tutun tutun tutulla tarvetta sijaislapseen tai laitoispaikka vapaana. Eikös näissä vastaavissa aina yleensä kartoiteta sukulaiset ensin ja koiteta saada lapsi sukulaisille. Onhan Aurerinkin lapset sijoitettu Auerin veljen perheeseen.

Meillä on omia lapsia neljä, 1-7v iältään - mietin, onko tämä se syy, kun pikkusiskon lapsi on vanhempi kuin yksikään omistamme, et kuvittelevat, ettei saisi huomiota jne tarpeeksi? Kuitenkin siskon lapsi on ollut aina meille läheinen (on mun kummilapsikin) ja viettänyt paljon aikaa meillä, ja serkukset on läheisiä keskenään. Miten joku ihan vieras perhe vois olla parempi?

Mä sairastuin "virallisesti" masennukseen kolmannen lapsemme syntymän jälkeen, silloin sain lääkityksen ja kävin tiiviissä terapiassa, nykyäänkin syön lääkettä pienellä annoksella kyllä, mutta en koe olevani masentunut enää, ja meidän perhearki on ihan normaalia. Kiitos kauniista viesteistänne - siskon kuoleman kans on hirveän vaikea elää, ja vieläkin vaikeampi, jos ei saada toteuttaa hänen viimeistä toivetta että saatais huolehtia hänen rakkaasta - myös meille rakkaasta - lapsesta. ap

Sukulaisilla ei ole erityistä oikeutta saada lasta luokseen asumaan. Lapsi sijoitetaan paikkaan, joka kokonaisharkinnan kautta parhaiten vastaa hänen tarpeeseensa.

Ikävä tätä on sanoa, mutta riski on liian iso. Lapsi menetti jo yhden vanhemman. Teillä on sama henkinenperintö lapsuudesta, sinulla ja miehellä muita huollettavia.

Taloudellinen tilanne? Tukiverkosto?!

Ehkä ne syyt on että teillä on monta lasta, sinullakin masennus taustalla ja olet kotona. Joten pitäisi sitten pystyä todistamaan pitkämielisesti että on kunnossa. Menet vaikka terapiaan ja kerro että tahtoisit osoittaa heille että voit kunnossa (mikä vaikka siihen mesennusaikaan nähden erilailla)?

Kannattaa kertoa varmasti tulevaisuuden suunnitelmistanne: olette jo vastuussa moesta lapsesta, yksi lisää on aina lisää vastuuta ja menoja. Ei vain hattaraa.

Minusta pitäisi aina muistaa että se lapsi on menettänyt vanhempansa joten lastensuojelun tärkeä vastuu hänen elämässään on katsoa että ei menisi perheeseen jossa ei ole turvaverkkoa, rahat tiukilla ja mahdollisesti vanhemmilla aika muutenkin kortilla. Eli kannattaa varmasti osoittaa miten teidän perhe toimii: lapsien harrastukset ja miten te heitä niissä tuette tai kerhoja/tarhoja/ onko lapsilla erityistarpeita joista pidätte huolen.

Koska vaikka olisit menettänyt siskon niin mitenkään ei saa katsoa alas sitä huolta jota nähdään siitä lapsesta. Hänen elämä kuuluu olla iloinen ja täynnä silti hyviäkin asioita. Ei vaikka vaan muuttaa sukulaisen luo jossa märehditään kuollutta sisarrusta vaan lasta täytyy tukea, hänen kasvussaan.

Ja minäkin nostan sen tärkeäksi että jos ette saa huoltajuutta nyt niin ehkä myöhemmin kun tilanteenne nähdään siihen sopivaksi ja olisitte mahdollisimman paljon lapsen elämässä mukana.

Palkkaa heti asianajaja tai oikeusavustaja oikeusaputoimistosta. Vaadi lastensuojelua selvittämään läheissijoituksen mahdollisuus (eli sijoitus teille) eli läheisverkon kartoittaminen. Esitä tässä yhteydessä äidin toivomus ja varaudu olosuhdeselvitykseen. Mutta nyt heti sinne asianajajan luo. Jos saatte lapsen sijoitettua kotiinne niin lähdette heti hakemaan huoltajuutta, esim sijaishuoltajan nimikkeellä (asianajaja neuvoo miten).

Onko sossuilla tietoa tuosta sinun masennuksesta? Ei se taida niille kuulua pätkän vertaa ja olisin aivan hipi hiljaa. Ja eikö aina perhesijoitus ole parempi kuin laitois, olen ymmärtänyt että aina ensin koitetaan saada lapsi perheeseen ja laitokseen vasta jos sopivaa perhettä ei löydy.
Tietenkin jos AP perheineen on jostakin syystä sossun asiakasrekisterissä voi tämä vaikeuttaa asiaa. Tuo nyt on ihan täyttä shaissea joku "henkinen perintö". Täällä päin perheissä joissa on sijoituslapsia on yleensä 3-4 omaa lasta ja 1-2 sijoitettua lasta joten tuo "muut huollettavat"-syy ontuu  myös hieman. Ja eikös näistä sijoitettavista saa korvauksen?

Osanottoni ap:lle.

Tää olis kyllä hyvä tietää, koska me ollaan veljen ja puolisojen kanssa sovittu, että jos meille vanhemmille sattuu jotain, pidetään huolta toisen lapsista, otetaan "omaksi". Myös lapset tietävät tämän. Miten saa varmistettua, että näin oikeasti tarvittaessa tapahtuu (toivottavasti ei tarvitse koskaan testata käytännössä!)?

Silloin kun olin masentunut, käVin joitakin kertoja kaupungin perheneuvolassa juttelemassa. Siksi oletan - luulen - että sossuilla on tieto minun masennuksesta - vai eikö nämä asiat näy tiedoissani? En sinänsä ole asiaa koskaan salannutkaan, ja nykyään voin ihan hyvin. Ei olla muuten mitään "sossun asiakkaita" - siis lasun tai edes tt-tuen puolelta.

Sydän särkyy niin siskon pienen tytön puolesta, kun ollaan häntä käyty siellä laitoksessa katsomassa - koittaa esittää aina alkuun niin urheaa, mut murtuu kyyneliin joka kerta kun lähdetään pois. En tiedä, onko kukaan "ammattilainen" edes käsitellyt hänen kanssa äidin kuolemaa mitenkään - eka kerran kun mentiin pientä katsomaan, kysyi multa itkusilmin "oonko mä nyt sitten semmonen orpo?" :''( ap

Minulla ei valitettavasti ole antaa mitään konkreettisia neuvoja näiden jo annettujen lisäksi, mutta otan osaa siskosi menetyksestä. Varmasti kova paikka sinullekin menettää ainut sisaruksesi, ja tähän päälle vielä stressi lapsen sijoituksesta. Koita jaksaa, äläkä luovuta! Olen sivusta nähnyt, kuinka sossut ovat tehneet räikeitä virkarikkeitä. Luottavat varmaan siihen, ettei suurin osa perustallaajista jaksa lähteä taistelemaan heitä vastaan ja nielevät väärätkin päätökset ongelmitta.

Voi hirveää :´( Nyt ap pyörät pyörimään että saatte tämän lapsen teille! Sosiaalitoimen on pakko reagoida juristin yhteydenottoon.

Siis miten aikuiset ihmiset voi olla noin naiiveja? Ei todellakaan mene noin, että lapset menisi sukulaisille. Siis ettekö te lue lehtiä ollenkaan? Niissä aina murheen murtamat isovanhemmat valittaa siitä, ettei saa edes nähdä, saati olla huoltajana omille orvoille lapslenlapsilleen. Onhan tästä väännetty mediassa jo vaikka kuinka pitkään.

Luulette varmaan, että teidän kuoltua lapset menee kummeille? Joskushan se oli niin, mutta ei ole ollut enää pitkään aikaan.

Ap olen pahoillani menetyksestäsi, eikä tämä vuodatus ollut osoitettu sinulle, vaan näille kauhistelijoille, jotka ei mitään mistään ymmärrä. Sinun masennuksellasi ei luultavasti ole mitään tekoa koko asian kanssa. Eli ei ole sinun syysi tai teidän perheenne syy, ettette lasta hoiviinne saa.

En sinänsä tiedä asiasta mitään kun ei ole omaa kokemusta, mutta halusin kirjottaa kun sydän särkyy tällaista lukiessa! Voimia teidän koko perheelle ja varsinkin siskosi lapselle! Ottakaa kiireesti yhteyttä asianajajaan. Eihän juttu nyt VOI mennä niin että jo valmiiksi äitinsä itsemurhasta traumatisoitunut lapsi laitetaan ihan ventovieraaseen perheeseen. Itse toivoisin että vanhempani saisivat tyttäreni jos minulle jotain kävisi (meilläkään isästä ei ole huoltajaksi) ja ollaan siitä vanhempieni kanssa puhuttu. He ovat suhteellisen nuoria (44 ja 45) joten sekään ei olisi ongelma. Luulin että riittää että olemme sopineet asian heidän kanssaan, ja että he sitten sanoisivat olevansa valmiita ottamaan tyttäreni huollettavakseen, mutta pitää ilmeisesti nyt tehdä sitten joku virallinen paperi tästä?

[quote author="Vierailija" time="04.10.2013 klo 13:18"]

Silloin kun olin masentunut, käVin joitakin kertoja kaupungin perheneuvolassa juttelemassa. Siksi oletan - luulen - että sossuilla on tieto minun masennuksesta - vai eikö nämä asiat näy tiedoissani? En sinänsä ole asiaa koskaan salannutkaan, ja nykyään voin ihan hyvin. Ei olla muuten mitään "sossun asiakkaita" - siis lasun tai edes tt-tuen puolelta.

Sydän särkyy niin siskon pienen tytön puolesta, kun ollaan häntä käyty siellä laitoksessa katsomassa - koittaa esittää aina alkuun niin urheaa, mut murtuu kyyneliin joka kerta kun lähdetään pois. En tiedä, onko kukaan "ammattilainen" edes käsitellyt hänen kanssa äidin kuolemaa mitenkään - eka kerran kun mentiin pientä katsomaan, kysyi multa itkusilmin "oonko mä nyt sitten semmonen orpo?" :''( ap

[/quote]

Miten itse käyttäydyt noissa tilanteissa. Yliempaattisesti omimalla kaiken surun itsellesi vai miten.

Nyt ne sinun voimavarasi mitataan, miten kykenet oman surusi keskellä tukemaan lasta työntämällä oman surusi taka-alalle jne...

[quote author="Vierailija" time="04.10.2013 klo 13:27"]

Siis miten aikuiset ihmiset voi olla noin naiiveja? Ei todellakaan mene noin, että lapset menisi sukulaisille. Siis ettekö te lue lehtiä ollenkaan? Niissä aina murheen murtamat isovanhemmat valittaa siitä, ettei saa edes nähdä, saati olla huoltajana omille orvoille lapslenlapsilleen. Onhan tästä väännetty mediassa jo vaikka kuinka pitkään.

Luulette varmaan, että teidän kuoltua lapset menee kummeille? Joskushan se oli niin, mutta ei ole ollut enää pitkään aikaan.

Ap olen pahoillani menetyksestäsi, eikä tämä vuodatus ollut osoitettu sinulle, vaan näille kauhistelijoille, jotka ei mitään mistään ymmärrä. Sinun masennuksellasi ei luultavasti ole mitään tekoa koko asian kanssa. Eli ei ole sinun syysi tai teidän perheenne syy, ettette lasta hoiviinne saa.

[/quote]

Tähän voi olla syynä ian se, että nykypäivänä - onneksi! - todella harva tietää tapauksia, jossa lapsi on menettänyt molemmat vanhempansa. Minäkin tiedän vain kaksi tällaista tapausta. Toinen oli ala-asteen kaveriporukan tyttö, jonka molemmat vanhemmat olivat kuolleet onnettomuudessa ja joka asui tätinsä luona. Toinen tapaus oli rinnakkaisluokan tyttö, joka asui isovanhempiensa kanssa. Ja tästäkin on vain reilut kymmenen vuotta aikaa.

Ihan tämän perusteella minäkin naiivina oletan, että oma suku ja tuttu perhe olisi trauman kokeneelle lapselle paras vaihtoehto, jos kyseisessä sukulaisperheessä ei siis ole muuten mitään vikaa. Pakko myöntää, etten ole seurannut kirjoittelua aiheesta kamalasti, ehkä pitäisi.

[quote author="Vierailija" time="04.10.2013 klo 13:38"]

[quote author="Vierailija" time="04.10.2013 klo 13:27"]

Siis miten aikuiset ihmiset voi olla noin naiiveja? Ei todellakaan mene noin, että lapset menisi sukulaisille. Siis ettekö te lue lehtiä ollenkaan? Niissä aina murheen murtamat isovanhemmat valittaa siitä, ettei saa edes nähdä, saati olla huoltajana omille orvoille lapslenlapsilleen. Onhan tästä väännetty mediassa jo vaikka kuinka pitkään.

Luulette varmaan, että teidän kuoltua lapset menee kummeille? Joskushan se oli niin, mutta ei ole ollut enää pitkään aikaan.

Ap olen pahoillani menetyksestäsi, eikä tämä vuodatus ollut osoitettu sinulle, vaan näille kauhistelijoille, jotka ei mitään mistään ymmärrä. Sinun masennuksellasi ei luultavasti ole mitään tekoa koko asian kanssa. Eli ei ole sinun syysi tai teidän perheenne syy, ettette lasta hoiviinne saa.

[/quote]

Tähän voi olla syynä ian se, että nykypäivänä - onneksi! - todella harva tietää tapauksia, jossa lapsi on menettänyt molemmat vanhempansa. Minäkin tiedän vain kaksi tällaista tapausta. Toinen oli ala-asteen kaveriporukan tyttö, jonka molemmat vanhemmat olivat kuolleet onnettomuudessa ja joka asui tätinsä luona. Toinen tapaus oli rinnakkaisluokan tyttö, joka asui isovanhempiensa kanssa. Ja tästäkin on vain reilut kymmenen vuotta aikaa.

Ihan tämän perusteella minäkin naiivina oletan, että oma suku ja tuttu perhe olisi trauman kokeneelle lapselle paras vaihtoehto, jos kyseisessä sukulaisperheessä ei siis ole muuten mitään vikaa. Pakko myöntää, etten ole seurannut kirjoittelua aiheesta kamalasti, ehkä pitäisi.

[/quote]

Sehän olisikin paras vaihtoehto, mutta se  harvemmin menee niin. En tiedä, että miksi sossuilla on tarve riistää lapselta loputkin sukulaiset, mutta kyllä ne tähänkin jonkun hienon perusteen on keksinyt! Hyvä jos sun tutuilla on käynyt hyvä tuuri ja on päässeet omaistensa hoiviin! :)