Sotkeva tuttavaperhe. Joku ehkä muistaa. Se on ohi nyt.
Tein virallisen, pyhän päätöksen viikonloppuna. Kutsuin tuon sotkevan tuttavaperheen viimeistä kertaa kylään. Päätin, että nyt jätän rätin keittiöön, tarjoan aivan tavallista ruokaa, en nouse tuoliltani pyyhkimään kenenkään käsiä, en juokse perään, en sano mitään. Annoin viimeisen mahdollisuuden tuttavaperheelle huomata, millaisen järkyttävän kaaoksen saavat joka ikinen kerta meillä aikaan.
Katastrofiksi meni, se oli tarkoituskin. Nyt kuitenkin kävi niin, että tuttavaperhe TAJUSI! Me mieheni kanssa istuimme sohvalla aivan tyynen rauhallisesti (vaikka sisustat kiehuivat kuumina!), kun lapset ravasivat kuraisilla kengillään valkoisen maton päälle pomppimaan, juoksivat vanhempiaan karkuun sohvalle ulkovaatteillaan (vanhemmat ulkokengät jalassa) ja sotkivat eteisen jo siis minuutti ovesta sisään tultuaan.
Syöminen oli yhtä sotkemista. Pöytäliina lainehti mehussa ja lattialla oli kaikenlaista, mitä nuorempi ei "jaksanut syödä" ja oli heittänyt sinne.
Tussit olin piilottanut, samoin sakset ja laitoin vitriinistä kaikki perintöastiat pois. Ihan hyvä, koska kaksi viinilasia meni rikki riehumisleikissä.
En edes jaksa kirjoittaa kaikkea, mutta koti oli hävityksen kauhistus. Nyt se oli siis todellakin aivan hirveässä kunnossa, kun olivat tekemässä lähtöä. Huomasin tuttavaperheen silmistä, miten häpesivät ja miten huomasivat, mitä olivat saaneet aikaan. Perheenäiti sanoi, että laittaisin niistä viinilaseista uusien hinnat ylös ja tilinumeron, maksaisivat. Sanoin kylmän rauhallisesti, että laitan myös maton ja sohvan pesun sekä siivouslaskun siivoojasta, joka tulee tunnin päästä tänne siivoamaan. Äiti oli tosi häpeissään, mutta vihdoinkin tajusi.
Tämä oli viimeinen kerta. Nyt ei enää. Seuraavat kerrat sitten puistopiknikkien ja HopLoppien merkeissä.
Alkuperäinen viestini: http://www.vauva.fi/keskustelu/3849479/ketju/sotkeva_tuttavaperhe_kylassa
Ai niin, arvatkaapas kuinka paljon tuli vierailulle hintaa maton pesusta, sohvanpäällisten kemiallisesta pesusta sekä neljän tunnin siivouksesta? Ottakaa siis huomioon, että meillä on aina siistiä, siivooja ei todellakaan siivonnut meidän sotkujamme, ainoastaan tämän vierailun aiheuttamat sotkut (kahden WC:n siivous, lattioiden imurointi hiekasta, lattioiden pesu, seinien pesu, monen sisäikkunan pesu, ruokapöydän tuolien pyyhkiminen, monen seinäpinnan pyyhkiminen mm. rasvasta ja jäätelöstä..). 379,20 euroa! En lisännyt tähän senttiäkään pahanmielen lisää, laitoin tämän heille sunnuntai-iltana ja tänään oli raha tilillä.
Kommentit (122)
Löysinpä vanhan ketjuni vielä.
Jotenkin ajankohtaista tämä hygieniahysterisointi näin korona-aikaan.
Tässä perheessä on todettu nyt korona. Eivät edelleenkään pese käsiä, eivät käytä maskeja. Käsidesiä eivät käytä, koska se kuivattaa kädet ja kirvelee.
Korona voi saada mistä vaan ja käsiä pesemällä ja maskia käyttämällä, mutta jotenkin en ollut yhtään yllättynyt, kun kuulin, että tuossa perheessä se korona oli sitten saapunut kylään.
ap
Poikien ollessa pieniä en käynyt kylässä heidän kanssa.
Ei ole kiva kyläillä, kun siitä ei tule mitään.
Täysin valkoisessa kodissa varmasti seisoisin keskellä lattiaa etten vaan sotke kenenkään hienoa kotia.