Kun sinulla oli vauva, vietitkö päiviä yksin vauvan kanssa, vai oliko sinulla joku mammaryhmä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksin vauvan kanssa. Mulla oli surkea itsetunto ja uskoin et ei kukaan haluais mun kanssa viettää aikaa. Itkin ja pyytelin jopa vauvalta anteeksi kun joutuu olemaan minun lapsi. Onneksi nykyään voin jo paremmin.

Voi ei , aina tosi ikävää lukea tällaista ( vaikka siis hyvä, että kirjoitit koska et ole mitenkään ainut yksinäinen vanhempi). Onneksi tosiaan voit nyt paremmin <3 

Mitä luulet, mikä siihen auttoi, jos joku vaikka saisi vinkkiä tästä ?

Siihe autto tajuaminen ettei tälläset ajatukset oo normaalia ja hakeuduin terapiaan. Nopeasti sainki diagnoosiksi vaikean masennuksen ja aloin saamaan paljon hoitoa ja tukea. Mulle määrättiin oikeus kunnan kodinhoitajaan ja koska olin nuori äiti nii nuorisoetsivä alkoi myös käymään meillä ja käyttää mua ihmisten ilmoilla ja oli tavallaa palkallinen kaveri

Nuorisoetsivä?

En keksinyt mistä olisin saanut jonkun mammaryhmän. Yhdelläkään kaverillani ei ollut vauvaa eikä pieniä lapsia, muutimme loppuraskaudesta niin se aiemman kaupungin neuvolan rakentama äitiryhmä jäi sinne eikä uudessa kaupungissa sellaista ollut, meidän alueen perhekerhossa ei käynyt juuri ketään, välillä pari äitiä isomman lapsen kanssa. Joten yksin olin. 

Meillä päin oli perhekahvila, tai miksi niitä avoimia päiväkoteja kutsutaan. Jotkut kävivät siellä ihan vannoutuneesti ja nauttivat siitä. Minä kävin vain silloin, kun mammaryhmämme kokoontui siellä. En koskaan innostunut perhekahvilasta. Jossain muussa maassa se olisi ehkä luontevampaa, mutta suomalaiset eivät helposti juttele vieraiden kanssa. Mekin seurustelimme vain mammaryhmän kesken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksin vauvan kanssa. Mulla oli surkea itsetunto ja uskoin et ei kukaan haluais mun kanssa viettää aikaa. Itkin ja pyytelin jopa vauvalta anteeksi kun joutuu olemaan minun lapsi. Onneksi nykyään voin jo paremmin.

Voi ei , aina tosi ikävää lukea tällaista ( vaikka siis hyvä, että kirjoitit koska et ole mitenkään ainut yksinäinen vanhempi). Onneksi tosiaan voit nyt paremmin <3 

Mitä luulet, mikä siihen auttoi, jos joku vaikka saisi vinkkiä tästä ?

Siihe autto tajuaminen ettei tälläset ajatukset oo normaalia ja hakeuduin terapiaan. Nopeasti sainki diagnoosiksi vaikean masennuksen ja aloin saamaan paljon hoitoa ja tukea. Mulle määrättiin oikeus kunnan kodinhoitajaan ja koska olin nuori äiti nii nuorisoetsivä alkoi myös käymään meillä ja käyttää mua ihmisten ilmoilla ja oli tavallaa palkallinen kaveri

Nuorisoetsivä?

Etsivä nuorisotyö

Olin lähes yksin, välillä tapasin paria tuttua, joilla myös vauva. Mies reissuhommissa viikot, mahdollisti minun hoitovapaan, helppo vauva, nautin ihan täysillä. Samoin kuopuksen kohdalla. Ovat jo täysi-ikäisiä ja ihanat muistot noilta ajoilta.

Mä yritin joskus käydä avoimessa päiväkodissa vauvatapaamisissa, mut ei oo mua varten paikat, missä ihmiset puhuu ja vauvat itkee yhtäaikaa. En pysty keskittymään. Lisäksi en jaksa puhua lapsista. En pystynyt edes lukea mitään vauva- tai perhelehtiä. Ei yhtään kiinnosta, miten joku syö tai nukkuu.

Tapasin välillä ystäviä ja sukulaisia. Muuten viihdyttiin vauvan kanssa hyvin yhdessä ne 8 tuntia kun isänsä oli töissä arkena. Johan siinä menee monta tuntia jo pelkkään nukkumiseen. Tykkäsin ottaa päikkärit vauvan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mä yritin joskus käydä avoimessa päiväkodissa vauvatapaamisissa, mut ei oo mua varten paikat, missä ihmiset puhuu ja vauvat itkee yhtäaikaa. En pysty keskittymään. Lisäksi en jaksa puhua lapsista. En pystynyt edes lukea mitään vauva- tai perhelehtiä. Ei yhtään kiinnosta, miten joku syö tai nukkuu.

Tapasin välillä ystäviä ja sukulaisia. Muuten viihdyttiin vauvan kanssa hyvin yhdessä ne 8 tuntia kun isänsä oli töissä arkena. Johan siinä menee monta tuntia jo pelkkään nukkumiseen. Tykkäsin ottaa päikkärit vauvan kanssa.

Tuon kun olisi  tajunnut, että voi ottaa päikkärit samalla kun vauva nukkuu! Minä aina siivosin tms. Aivan kauheaa. Olin todella kovilla.

Vierailija kirjoitti:

Mä yritin joskus käydä avoimessa päiväkodissa vauvatapaamisissa, mut ei oo mua varten paikat, missä ihmiset puhuu ja vauvat itkee yhtäaikaa. En pysty keskittymään. Lisäksi en jaksa puhua lapsista. En pystynyt edes lukea mitään vauva- tai perhelehtiä. Ei yhtään kiinnosta, miten joku syö tai nukkuu.

Tapasin välillä ystäviä ja sukulaisia. Muuten viihdyttiin vauvan kanssa hyvin yhdessä ne 8 tuntia kun isänsä oli töissä arkena. Johan siinä menee monta tuntia jo pelkkään nukkumiseen. Tykkäsin ottaa päikkärit vauvan kanssa.

Minäkään en siedä sitä, että puhutaan vain lapsista. Syömisestä ja kakkaamisesta. Aivan järkyttävää.

Yksin vauvan kanssa. Mies töissä. En ole seuraa itselleni kaivannut mutta mietityttää kyllä, että missä vaiheessa vauvan/taaperon olisi hyvä saada muutakin seuraa kuin vanhempansa. Mitä mieltä olette?

Vierailija kirjoitti:

Yksin vauvan kanssa. Mies töissä. En ole seuraa itselleni kaivannut mutta mietityttää kyllä, että missä vaiheessa vauvan/taaperon olisi hyvä saada muutakin seuraa kuin vanhempansa. Mitä mieltä olette?

Ei vauvalla ja  taaperolla sillä ole niin väliä. Kolmevuotiaana voi vähän alkaa sosiaalistaa.

Vierailija kirjoitti:

Yksin vauvan kanssa. Mies töissä. En ole seuraa itselleni kaivannut mutta mietityttää kyllä, että missä vaiheessa vauvan/taaperon olisi hyvä saada muutakin seuraa kuin vanhempansa. Mitä mieltä olette?

Kolmevuotiaana ne alkaa kaivata kaveria. Meillä meni silloin päiväkotiin 3 pvä viikossa.