Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mikä asia parisuhteessa tai itsessäsi on johtanut pettämiseen, jopa pitkäaikaiseen sivusuhteeseen?
Tutkiskelen tässä itseäni, joten näkökulmia kaivataan. Takana on yksi avioero 25 vuotta sitten, jolloin vaihdoin exäni nykyiseen mieheeni. Nyt taas samassa tilanteessa, enkä oikein osaa eritellä mitkä asiat saivat minut täysin tietoisesti lähtemään tähän taas, vaikka tiesin että loppujen lopuksi sattuu. Useampaa ihmistä. Mieheni on ihan kunnollinen mies, ei hänen kanssaan huono ole olla ollenkaan. Miksi ihastuminen toiseen sai minut nyt rikkomaan kaiken. Miksi ei aiemmin tässä 25 vuoden aikana, miksi juuri nyt? Onkohan kyseessä jokin henkilökohtainen ikäkriisi enemmän. Varmasti tulee asiattomiakin vastauksia, kestän ne kyllä, mutta jos jotain ihan järkevääkin näkökulmaa niin olisin kiitollinen.
Kommentit (642)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pettämisen ja salasuhteen jännitys on siinä, että se salataan. Silloin oman puolison rooli on isompi kuin tulee ajatelleeksi tai haluaa myöntää. Jollain tavalla pettäjät taantuvat lapsiksi. Puolisosta tulee isän tai äidin korvike, jota huijataan ja jolle valehdellaan. Tässä on syy miksen arvosta tai pysty ottamaan vakavasti pettäjää tai varatun kanssa suhteilevaa. En tuomitse, mutta pidän lapsentasoisena henkisesti.
Pettäjien maailmankuva on usein naiivi, lapsekas, mustavalkoinen. Yksi oikea rakkaus, sielunkumppani, twinflame. Vaikka pettämistä puolustellaan "kaikkien harmaiden sävyjen" näkemisellä, "elämä ei ole niin yksinkertaista". Jne.
Jos kykenee hahmottamaan itsensä ja tekonsa kokonaisuutena, huomaa, että on tekopyhää itkeä esim. elokuvien pahuudelle jos samalla toteuttaa pahoja asioita omassa elämässään, aiheuttaen surua sivullisille.
Todellinen rakkaus ei ole satua vaan välillä harmaata puuduttavaa puuroa. Harvalla on kärsivällisyyttä siihen vaan halutaan nopeaa ja helppoa onnellista loppua.
No eikä ole, kyllähän pettäjiä on tosi monenlaisia. Suurin osa pettämisistä on hetken mielijohteesta ja niitä kadutaan ankarasti, koska seurauksena voi olla ero. Melkein aina pettäminen on suhteen isoimpia kriisejä kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Petin Sleienemmän itseäni. Nimittäin peittelin itseltäni, miten huono liittoni oli. Jotenkin vain sain itseni luulemaan, että pettämiseni syy oli jokin pinnallinen huomion haku. Myöhemmin olen tajunnut, miten valtavan huonosti voin siinä suhteessa, enkä osannut sitä millään lailla käsitellä, ja pakenin suhteeseen. Kun olisi pitänyt suoralta kädeltä erota.
Mies oli valkokaulusalkoholisti, viiltävää henkistä ja taloudellista väkivaltaa, yksinäisyyttä, väheksyntää. Olin rikkonausesta taustasta, joten luulin että se on normaalia, ja että olen vain huono ihminen. Pettäminenkin oli vain, etten osannut sanoa kovemmin että erotaan, enkä välittänyt mitä minulle tapahtuu.
Pettäminen oli minun kohdalla hätähuuto ja merkki suhteen todella huonosta tilasta. Myös merkki siitä, miten irti omista tunteistani ja tarpeistani olin.Nykyään olen oikeasti rakastavan miehen kanssa, ja näen miten kauhea oli edellinen ja miten huonosti voin.
Nykyään ei tulisi mieleenkään enää tehdä mitään niin epäkypsää.Jos sinä päädyt pettämään, siihen on joku todellinen syy. Purat siihen jotain mitä et liitossasi saa. Joko siksi että puolisosi ei anna sinulle, tai koska et itse osaa sitä haluta tai pyytää. Liitossa on kuitenkin jotain vialla, ei hyvässä liitossa petetä. Vika voi olla kommunikoinnissa molemmilla puolilla.
Voi olla jotain vialla, mutta voi olla myös kyse omista ongelmista, mihin puolisolla ei ole osaa tai arpaa. Sellaista asiantuntijaa et löydä, jonka mukaan pettäminen johtuu huonosta liitosta.
Liitto ei voi olla hyvä, jos omien ongelmien takia se on valheellisella pohjalla. Tottakai voi olla omia ongelmia ja varmasti onkin, ei ongelmaton ihminen edes jää suhteeseen, jossa pitäisi alkaa pettää. Hän joko puhuu asiat selväksi jo ennen kuin ollaan siinä pisteessä, tai jos ei puhe auta, ymmärtää lähteä.
Mutta ei se poista sitä, että pettävä ihminen ei saa liitosta jotain olennaista, vaikka olisi hänen omaa epäkypsyyttä reagoida siihen pettämällä.
Sitähän kaikki sanoo, älä pakene pettämiseen, selvitä ne asiat siellä suhteessa. Jos niitä ei voi ratkaista, eroa.
Varmasti löytyy montakin asiantuntijaa, jotka sanovat että suhteeseen tarvitaan kaksi. On naiivia väittää, että "meillä oli todella hyvä suhde, ja ihan tyhjästä se toinen petti". Se suhde on perustunut harhalle, jos se johtaa pettämiseen. Harhalle, ketkä ne ihmiset on ja mitä he tarvitsevat ja tuntevat. Se pahaa aavistamaton ei edes tiedä kenen kanssa on liitossa. Kuinka se voi olla hyvä, avoin ja rehellinen suhde.Tämä kommentti yksioikoistaa ihmisiä aika paljon. Suhde on perustunut harhalle? Ei saa liitosta jotain oleellista? Ajattele vaikka pitkää suhdetta jossa on kasvettu yhdessä ja erikseen. Sitten toiselle tulee ongelmia pikkuhiljaa jotka nakertavat niin vaivihkaaa ettei ihminen itsekään ymmärrä kärsivänsä ongelmista. Sitten kriisit ja oma paha olo kulminoituu pettämiseen. Näin kävi minulle. En katso että tämä koko suhteeni olisi perustunut harhalle tai että en olisi saanut suhteelta oleellisia asioita. Suhteessa ei ollut mitään vikaa, minussa oli. Ei yksi ihminen voi olla toiselle ihmiselle aivan kaikki. Se että minulla oli hyvä puoliso ei tarkoita ettei minulla olisi voinut olla omia ongelmia ja kriisejä oman elämäni suhteen. Masennusta. Riittämättömyyden tunteita koko omasta elämästäni. No sinne meni sekin sitten viemäriin se ainoa hyvä asia elämässäni. Omaa syytäni tietenkin kun en osannut olla parempi ja olin liian syvällä omissa ongelmissani. Nyt menee vielä paljon huonommin ja varmaan ansaitsen tämän kaiken.
seliseli lapsuudestasi ja kokemuksistasi. Ota vastuu touhuistasi äläkä selittele.
Mitä sä selität? En puhu lapsuudestani nyt. Otin vastuun touhuistani kertomalla asiasta puolisolle, mitä sä vielä haluat? Onko vastuuta se että ei pohdi syitä tekemisilleen vaan toteaa kuten sinun kaltaisesi aina ajattelee, että pettäjä on aina auttamatta kusipää narsisti, piste. Mitään syitä ei voi olla sen ulkopuolella. Niinkö? Vai olisiko sun mielestä vastuun ottoa se että päättäisi päivänsä kun on ihmisenä niin läpimätä? Kerro, viisaampi ja moraalisempi ihminen.
Nämä jotka täällä hurskastelijat ovat naurettavia.
Puoliso saa olla itsekäs, ja puhumaton, kykenemätön asettumaan toisen asemaan ja joustamaan miten paljon tahansa. Pettäjä on aina syypää yksin kaikkeen:)
Ootte huvittavia!
Vierailija kirjoitti:
Vastauksena kysymykseen: petin, koska tiesin etten rakastanut puolisoani tavalla, jolla ajattelen ihmisellä olevan avioliitossa olevan oikeus tulla rakastetuksi. Minun rakkauteni oli itsekästä, intohimotonta ja kenties jopa ylhäältä alaspäin-sävyistä.
Toisin kuin hyvin moni ensimmäisen kiven heittäjä, minä tarkastelin asiaa myös puolisoni näkökulmasta. Minusta oli kamala ajatus, että jättäisin hänet kertomalla totuuden tunteistani. Ihmisen voi hajoittaa totaalisesti sillä, että paljastaa kaiken yhteiseksi luullun vain valheeksi. Kuka haluaisi kuulla, että olen ollut kanssasi pitkälti säälistä?
Minä päätin itsekkäästi, että pettäminen oli konkreettinen, viiltävä merkki siitä, etten enää tahdo olla puolisoni kanssa. Ajattelin, että hänen on helpompi eheytyä siitä, että minä olen tehnyt mulkkumaisesti, kuin epämääräisistä ”en rakasta sinua enää”-lauseista, jotka jättävät aina auki niin paljon kysymyksiä (”miksi et rakasta? mikä minussa on vialla?”) Hän sai tuntea raivoa ja halveksuntaa minua kohtaan.
Ero oli kamala, mutta selvä ja nopea. Ja hänestä tuli sen eron myötä vahvempi, ja paljon onnellisempi kuin minä koskaan voin olla. Hän oppi tuntemaan rajansa ja tiesi mitä vaatia uudelta suhteelta.
Väärinhän minä tein, toki. Enkä mitenkään korota itseäni tässä. Kerron vain rehellisesti, miksi petin.
Ymmärrätkö itse olevasi epärehellinen, omahyväinen ja tekopyhä? Korjoituksesi ei jätä mitään arvailujen varaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, minä petin ja hankkisin salasuhteen juuri silloin kun oli vaikeaa aikaa, muutto , pienet lapset ja osui kohdalle halukas nuori työkaveri.
Siis ihan klassinen.
Onneksi jatketaan yhä, sain anteeksi aikojen saatossa eikä ole tullut mieleen että tekisin ikinä mitään vastaavaa.
Ikinä.
Sain kyllä"pano kutsun" vielä vuosien päästä mutta kieltäydyin sekä kerroin vaimolleni
Ei ikinä enää.
Ikinä en olisi uskonut itsestäni mutta niin vain kävi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, minun rehellinen mielipiteeni on, että satunnaiseen seksiin perustuva pettäminen on oikeasti aivan liian stigmatisoitu ja psykologisoitu juttu. Minua on petetty kahdessa eri vakavassa parisuhteessa, ja toki se sattui molemmilla kerroilla, mutta eivät ne kerrat ole riistäneet minulta omanarvontunnettani tai seksuaalista minäkuvaani. Minut ovat kasvattaneet kaksi täysipäistä, vapautunutta vanhempaa, jotka loivat jo lapsuudessani terveen pohjan seksuaalisuudelleni.
Olen kyennyt suhtautumaan tapauksiin hetken prosessoituani ihan vain ns. panemisena, eli että kumppanit ovat hakeneet jännitystä, ja estot ovat kadonneet himon edessä. Paljon syvempiin vesiin putosi eksäni, joka petettyään masentui pahasti. Hän ei voinut hyväksyä olevansa epätäydellinen kuten me kaikki, ja häntä häiritsi vieläpä se, että annoin anteeksi niin helposti. Se suhde loppui koska mies ei kestänyt minun tervettä itsetuntoani.
Nykyinen mieheni petti humalassa toisen lapsemme yksivuotispäivän huitteilla, kun parisuhdetta ravisteli univelka ja talonrakennus. Jälleen kerran jouduin puimaan kumppanini psykohistoriaa, ottamaan vastaan syyllisyyden sävyttämää vuodatusta miehen ongelmista jne ja ymmärrän kyllä, että ne varmaan vaikuttivat tapaukseen, mutta minusta siinäkin tapauksessa oli pohjimmiltaan kyse siitä, että tilaisuus teki varkaan: isäidentiteetin rinnalle oli hetkeksi saatavilla viriilin rakastajan rooli, ja vastaan sattui hehkeä, kiinnostunut nainen.
Rationalisointi on yksi tapa selvitä pettämisestä. Minuakin on petetty kerran enkä pitänyt sitä kovin vakavana, koska se oli kertakaikkiaan naurettavaa, mutta silti pettämisessä on silti se toinenkin puoli. Siis halu satuttaa. Se kannattaa ottaa vakavasti eikä langeta tuohon keittiöpsykylogin virkaan, mikä on naisille niin tyypillistä (että psykologisoi muita eikä itseään).
Mikä ihmeen halu satuttaa? Silloin kun olen tämän toisen kanssa, olen minä en me (minä ja aviomieheni). En ole mikään mieheni puolikas, minulla on oma elämäni jonka tapahtumat eivät ole kohdistettuja miehelleni. Minulla ei ole mitään halua satuttaa ketään, eikä häpäistä ketään, niin kuin miehet usein ilmeisesti kokevat.
Häpäistäkin? Silloin kun tekee jotain toiselta salattua, rikkoo luottamuksen, ja kun niin tekee toistuvasti, tekee aivan tahallisesti toiselle ja sille suhteelle pahaa, joskus itselleenkin, jos toimii omia arvoja vastaan. Siitä ap:n syyllisyys kertoo, se on tervettä syyllisyyttä ja ehkä häpeääkin, miltä häpeämättömyys suojaa.
Ne ovat kuitenkin mielensisäisiä projektioita pääasiassa. Ap:n mies ei välttämättä koe itseään häväistyksi, vaikka ap kokisi häpäisevänsä tai satuttavansa, vaan voi kokea omalla tavallaan esimerkiksi kuten monet tässä ketjussa ilmentävät nimittelemällä ja nolaamalla. Kun mua petettiin kertaluontoisesti, en kokenut että mies satutti, vaikka hän olikin sen niin tarkoittanut, vaan koin, että hän nolasi itsensä silmissäni ja muutaman muunkin silmissä.
Pettävät ihmiset kenties siinä kuplassaan eivät käsitä, miten muut näistä asioista ajattelevat, suurin osa. Ei heitä kiinnosta mitä parisuhteessa on tapahtunut, vaan he näkevät sen teon ainoastaan. Sitä voi sitten selitellä ja oikeuttaa eri tavoin, mutta itse asia ei muutu. Ja naisille tuo on vielä julmempi tuo tuomio.
Kuvitteletkohan nyt itsellesi ja reaktioillesi vähän suurempaa valtaa kuin niillä oikeasti on? Ei minua kiinnosta mitä mieltä ulkopuoliset on minusta. Olen aikuinen ihminen.
Miten sellaista voisi kuvitella, kun en tunne sinua etkä sinä minua. Koen itse asiassa pitkälti samoin, että minua ei kovin paljon kiinnosta se, mitä muut minusta ajattelevat, mutta käytännössä sillä kuitenkin on merkitystä. Vaikka kyse olisi suht sivistyneistä ihmisistä, jotka eivät nimittele muita avoimesti. Ikävä puoli eroissa ja pettämisissä on se, että niiden kautta muut pääsevät ruotimaan omia juttujaan, tuomitsemaan ja ilakoimaan muiden vahingolle.
Mitä sitten? Siinä kun tuomitsevat ja ilakoivat. Toisten pahasta mielestä ilakoivilla on itsellään yleensä paha olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Petin Sleienemmän itseäni. Nimittäin peittelin itseltäni, miten huono liittoni oli. Jotenkin vain sain itseni luulemaan, että pettämiseni syy oli jokin pinnallinen huomion haku. Myöhemmin olen tajunnut, miten valtavan huonosti voin siinä suhteessa, enkä osannut sitä millään lailla käsitellä, ja pakenin suhteeseen. Kun olisi pitänyt suoralta kädeltä erota.
Mies oli valkokaulusalkoholisti, viiltävää henkistä ja taloudellista väkivaltaa, yksinäisyyttä, väheksyntää. Olin rikkonausesta taustasta, joten luulin että se on normaalia, ja että olen vain huono ihminen. Pettäminenkin oli vain, etten osannut sanoa kovemmin että erotaan, enkä välittänyt mitä minulle tapahtuu.
Pettäminen oli minun kohdalla hätähuuto ja merkki suhteen todella huonosta tilasta. Myös merkki siitä, miten irti omista tunteistani ja tarpeistani olin.Nykyään olen oikeasti rakastavan miehen kanssa, ja näen miten kauhea oli edellinen ja miten huonosti voin.
Nykyään ei tulisi mieleenkään enää tehdä mitään niin epäkypsää.Jos sinä päädyt pettämään, siihen on joku todellinen syy. Purat siihen jotain mitä et liitossasi saa. Joko siksi että puolisosi ei anna sinulle, tai koska et itse osaa sitä haluta tai pyytää. Liitossa on kuitenkin jotain vialla, ei hyvässä liitossa petetä. Vika voi olla kommunikoinnissa molemmilla puolilla.
Voi olla jotain vialla, mutta voi olla myös kyse omista ongelmista, mihin puolisolla ei ole osaa tai arpaa. Sellaista asiantuntijaa et löydä, jonka mukaan pettäminen johtuu huonosta liitosta.
Liitto ei voi olla hyvä, jos omien ongelmien takia se on valheellisella pohjalla. Tottakai voi olla omia ongelmia ja varmasti onkin, ei ongelmaton ihminen edes jää suhteeseen, jossa pitäisi alkaa pettää. Hän joko puhuu asiat selväksi jo ennen kuin ollaan siinä pisteessä, tai jos ei puhe auta, ymmärtää lähteä.
Mutta ei se poista sitä, että pettävä ihminen ei saa liitosta jotain olennaista, vaikka olisi hänen omaa epäkypsyyttä reagoida siihen pettämällä.
Sitähän kaikki sanoo, älä pakene pettämiseen, selvitä ne asiat siellä suhteessa. Jos niitä ei voi ratkaista, eroa.
Varmasti löytyy montakin asiantuntijaa, jotka sanovat että suhteeseen tarvitaan kaksi. On naiivia väittää, että "meillä oli todella hyvä suhde, ja ihan tyhjästä se toinen petti". Se suhde on perustunut harhalle, jos se johtaa pettämiseen. Harhalle, ketkä ne ihmiset on ja mitä he tarvitsevat ja tuntevat. Se pahaa aavistamaton ei edes tiedä kenen kanssa on liitossa. Kuinka se voi olla hyvä, avoin ja rehellinen suhde.Tämä kommentti yksioikoistaa ihmisiä aika paljon. Suhde on perustunut harhalle? Ei saa liitosta jotain oleellista? Ajattele vaikka pitkää suhdetta jossa on kasvettu yhdessä ja erikseen. Sitten toiselle tulee ongelmia pikkuhiljaa jotka nakertavat niin vaivihkaaa ettei ihminen itsekään ymmärrä kärsivänsä ongelmista. Sitten kriisit ja oma paha olo kulminoituu pettämiseen. Näin kävi minulle. En katso että tämä koko suhteeni olisi perustunut harhalle tai että en olisi saanut suhteelta oleellisia asioita. Suhteessa ei ollut mitään vikaa, minussa oli. Ei yksi ihminen voi olla toiselle ihmiselle aivan kaikki. Se että minulla oli hyvä puoliso ei tarkoita ettei minulla olisi voinut olla omia ongelmia ja kriisejä oman elämäni suhteen. Masennusta. Riittämättömyyden tunteita koko omasta elämästäni. No sinne meni sekin sitten viemäriin se ainoa hyvä asia elämässäni. Omaa syytäni tietenkin kun en osannut olla parempi ja olin liian syvällä omissa ongelmissani. Nyt menee vielä paljon huonommin ja varmaan ansaitsen tämän kaiken.
seliseli lapsuudestasi ja kokemuksistasi. Ota vastuu touhuistasi äläkä selittele.
Mitä sä selität? En puhu lapsuudestani nyt. Otin vastuun touhuistani kertomalla asiasta puolisolle, mitä sä vielä haluat? Onko vastuuta se että ei pohdi syitä tekemisilleen vaan toteaa kuten sinun kaltaisesi aina ajattelee, että pettäjä on aina auttamatta kusipää narsisti, piste. Mitään syitä ei voi olla sen ulkopuolella. Niinkö? Vai olisiko sun mielestä vastuun ottoa se että päättäisi päivänsä kun on ihmisenä niin läpimätä? Kerro, viisaampi ja moraalisempi ihminen.
Ei vastuunottoa vaan sui*inottoa tuo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pettämisen ja salasuhteen jännitys on siinä, että se salataan. Silloin oman puolison rooli on isompi kuin tulee ajatelleeksi tai haluaa myöntää. Jollain tavalla pettäjät taantuvat lapsiksi. Puolisosta tulee isän tai äidin korvike, jota huijataan ja jolle valehdellaan. Tässä on syy miksen arvosta tai pysty ottamaan vakavasti pettäjää tai varatun kanssa suhteilevaa. En tuomitse, mutta pidän lapsentasoisena henkisesti.
Pettäjien maailmankuva on usein naiivi, lapsekas, mustavalkoinen. Yksi oikea rakkaus, sielunkumppani, twinflame. Vaikka pettämistä puolustellaan "kaikkien harmaiden sävyjen" näkemisellä, "elämä ei ole niin yksinkertaista". Jne.
Jos kykenee hahmottamaan itsensä ja tekonsa kokonaisuutena, huomaa, että on tekopyhää itkeä esim. elokuvien pahuudelle jos samalla toteuttaa pahoja asioita omassa elämässään, aiheuttaen surua sivullisille.
Todellinen rakkaus ei ole satua vaan välillä harmaata puuduttavaa puuroa. Harvalla on kärsivällisyyttä siihen vaan halutaan nopeaa ja helppoa onnellista loppua.
Millä tuon harmaan puurorakkauden erottaa siitä että elämä on vaan harmaata puuroa ilman todellista rakkautta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nämä jotka täällä hurskastelijat ovat naurettavia.
Puoliso saa olla itsekäs, ja puhumaton, kykenemätön asettumaan toisen asemaan ja joustamaan miten paljon tahansa. Pettäjä on aina syypää yksin kaikkeen:)
Ootte huvittavia!
Pettäjä on syyllinen omaan pettämiseensä ja se on hänen valintansa. Sitä ei voi puolison tekemisillä oikeuttaa, vaan on aina mahdollista erota ensin. Näin se vain on, vaikkei nyt erityisesti haluaisi pettäjiä syyllistääkään. En kuitenkaan itse lähtisi suhteeseen kenenkään kanssa, joka sanoo pettämisensä syyn olleen puolisossa. Se osoittaa, ettei kanna vastuuta omista tekemisistään, vaan sysää ne muiden harteille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pettämisen ja salasuhteen jännitys on siinä, että se salataan. Silloin oman puolison rooli on isompi kuin tulee ajatelleeksi tai haluaa myöntää. Jollain tavalla pettäjät taantuvat lapsiksi. Puolisosta tulee isän tai äidin korvike, jota huijataan ja jolle valehdellaan. Tässä on syy miksen arvosta tai pysty ottamaan vakavasti pettäjää tai varatun kanssa suhteilevaa. En tuomitse, mutta pidän lapsentasoisena henkisesti.
Pettäjien maailmankuva on usein naiivi, lapsekas, mustavalkoinen. Yksi oikea rakkaus, sielunkumppani, twinflame. Vaikka pettämistä puolustellaan "kaikkien harmaiden sävyjen" näkemisellä, "elämä ei ole niin yksinkertaista". Jne.
Jos kykenee hahmottamaan itsensä ja tekonsa kokonaisuutena, huomaa, että on tekopyhää itkeä esim. elokuvien pahuudelle jos samalla toteuttaa pahoja asioita omassa elämässään, aiheuttaen surua sivullisille.
Todellinen rakkaus ei ole satua vaan välillä harmaata puuduttavaa puuroa. Harvalla on kärsivällisyyttä siihen vaan halutaan nopeaa ja helppoa onnellista loppua.
No eikä ole, kyllähän pettäjiä on tosi monenlaisia. Suurin osa pettämisistä on hetken mielijohteesta ja niitä kadutaan ankarasti, koska seurauksena voi olla ero. Melkein aina pettäminen on suhteen isoimpia kriisejä kuitenkin.
Ihminen, joka pettää hetken mielijohteesta ei tiedä kuka on. Hänellä ei ole rajoja, selkeää kuvaa millainen on ihmisenä, periaatteita tai näkemystä siitä, miten toimisi eri tilanteissa. Periaatteita. Epäkypsä siis. Voin syödä jäätelön hetken mielijohteesta, mutta että pettäisin ja satuttaisin kumppaniani hetken mielijohteesta? Maailmankuvastani käsin kuulostaa huvittavalta ja lapselliselta. "Aikuiset" ihmiset selittelemässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Dhl kirjoitti:
No, minä petin ja hankkisin salasuhteen juuri silloin kun oli vaikeaa aikaa, muutto , pienet lapset ja osui kohdalle halukas nuori työkaveri.
Siis ihan klassinen.
Onneksi jatketaan yhä, sain anteeksi aikojen saatossa eikä ole tullut mieleen että tekisin ikinä mitään vastaavaa.
Ikinä.
Sain kyllä"pano kutsun" vielä vuosien päästä mutta kieltäydyin sekä kerroin vaimolleni
Ei ikinä enää.
Ikinä en olisi uskonut itsestäni mutta niin vainSyntisianteeksiannettuaamen. Uutta kehiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä jotka täällä hurskastelijat ovat naurettavia.
Puoliso saa olla itsekäs, ja puhumaton, kykenemätön asettumaan toisen asemaan ja joustamaan miten paljon tahansa. Pettäjä on aina syypää yksin kaikkeen:)
Ootte huvittavia!
Pettäjä on syyllinen omaan pettämiseensä ja se on hänen valintansa. Sitä ei voi puolison tekemisillä oikeuttaa, vaan on aina mahdollista erota ensin. Näin se vain on, vaikkei nyt erityisesti haluaisi pettäjiä syyllistääkään. En kuitenkaan itse lähtisi suhteeseen kenenkään kanssa, joka sanoo pettämisensä syyn olleen puolisossa. Se osoittaa, ettei kanna vastuuta omista tekemisistään, vaan sysää ne muiden harteille.
No todellakin turhaa noita on jollekkin ulkopuoliselle tai seuraavalle spekuloida mikä johti mihinkin. Kunhan itse tietää. Eroaminen on kylläkin hiton vaikeaa ja siihen saattaa tarvia potkua liiton ulkopuolelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastauksena kysymykseen: petin, koska tiesin etten rakastanut puolisoani tavalla, jolla ajattelen ihmisellä olevan avioliitossa olevan oikeus tulla rakastetuksi. Minun rakkauteni oli itsekästä, intohimotonta ja kenties jopa ylhäältä alaspäin-sävyistä.
Toisin kuin hyvin moni ensimmäisen kiven heittäjä, minä tarkastelin asiaa myös puolisoni näkökulmasta. Minusta oli kamala ajatus, että jättäisin hänet kertomalla totuuden tunteistani. Ihmisen voi hajoittaa totaalisesti sillä, että paljastaa kaiken yhteiseksi luullun vain valheeksi. Kuka haluaisi kuulla, että olen ollut kanssasi pitkälti säälistä?
Minä päätin itsekkäästi, että pettäminen oli konkreettinen, viiltävä merkki siitä, etten enää tahdo olla puolisoni kanssa. Ajattelin, että hänen on helpompi eheytyä siitä, että minä olen tehnyt mulkkumaisesti, kuin epämääräisistä ”en rakasta sinua enää”-lauseista, jotka jättävät aina auki niin paljon kysymyksiä (”miksi et rakasta? mikä minussa on vialla?”) Hän sai tuntea raivoa ja halveksuntaa minua kohtaan.
Ero oli kamala, mutta selvä ja nopea. Ja hänestä tuli sen eron myötä vahvempi, ja paljon onnellisempi kuin minä koskaan voin olla. Hän oppi tuntemaan rajansa ja tiesi mitä vaatia uudelta suhteelta.
Väärinhän minä tein, toki. Enkä mitenkään korota itseäni tässä. Kerron vain rehellisesti, miksi petin.
Saat sen kuulostamaan suorastaan sankarilliselta :D
Sivusta totean että on hyvä miettiä asioita ja toimia niin että toinen pääsee yli helpoiten. Jos ero on vääjäämätön ja kipua tulee joka tapauksessa, voi uhrautua toisen puolesta ottamalla syyllisyyden taakan kokonaan itselleen vaikkapa pettämällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, minun rehellinen mielipiteeni on, että satunnaiseen seksiin perustuva pettäminen on oikeasti aivan liian stigmatisoitu ja psykologisoitu juttu. Minua on petetty kahdessa eri vakavassa parisuhteessa, ja toki se sattui molemmilla kerroilla, mutta eivät ne kerrat ole riistäneet minulta omanarvontunnettani tai seksuaalista minäkuvaani. Minut ovat kasvattaneet kaksi täysipäistä, vapautunutta vanhempaa, jotka loivat jo lapsuudessani terveen pohjan seksuaalisuudelleni.
Olen kyennyt suhtautumaan tapauksiin hetken prosessoituani ihan vain ns. panemisena, eli että kumppanit ovat hakeneet jännitystä, ja estot ovat kadonneet himon edessä. Paljon syvempiin vesiin putosi eksäni, joka petettyään masentui pahasti. Hän ei voinut hyväksyä olevansa epätäydellinen kuten me kaikki, ja häntä häiritsi vieläpä se, että annoin anteeksi niin helposti. Se suhde loppui koska mies ei kestänyt minun tervettä itsetuntoani.
Nykyinen mieheni petti humalassa toisen lapsemme yksivuotispäivän huitteilla, kun parisuhdetta ravisteli univelka ja talonrakennus. Jälleen kerran jouduin puimaan kumppanini psykohistoriaa, ottamaan vastaan syyllisyyden sävyttämää vuodatusta miehen ongelmista jne ja ymmärrän kyllä, että ne varmaan vaikuttivat tapaukseen, mutta minusta siinäkin tapauksessa oli pohjimmiltaan kyse siitä, että tilaisuus teki varkaan: isäidentiteetin rinnalle oli hetkeksi saatavilla viriilin rakastajan rooli, ja vastaan sattui hehkeä, kiinnostunut nainen.
Rationalisointi on yksi tapa selvitä pettämisestä. Minuakin on petetty kerran enkä pitänyt sitä kovin vakavana, koska se oli kertakaikkiaan naurettavaa, mutta silti pettämisessä on silti se toinenkin puoli. Siis halu satuttaa. Se kannattaa ottaa vakavasti eikä langeta tuohon keittiöpsykylogin virkaan, mikä on naisille niin tyypillistä (että psykologisoi muita eikä itseään).
Mikä ihmeen halu satuttaa? Silloin kun olen tämän toisen kanssa, olen minä en me (minä ja aviomieheni). En ole mikään mieheni puolikas, minulla on oma elämäni jonka tapahtumat eivät ole kohdistettuja miehelleni. Minulla ei ole mitään halua satuttaa ketään, eikä häpäistä ketään, niin kuin miehet usein ilmeisesti kokevat.
Häpäistäkin? Silloin kun tekee jotain toiselta salattua, rikkoo luottamuksen, ja kun niin tekee toistuvasti, tekee aivan tahallisesti toiselle ja sille suhteelle pahaa, joskus itselleenkin, jos toimii omia arvoja vastaan. Siitä ap:n syyllisyys kertoo, se on tervettä syyllisyyttä ja ehkä häpeääkin, miltä häpeämättömyys suojaa.
Ne ovat kuitenkin mielensisäisiä projektioita pääasiassa. Ap:n mies ei välttämättä koe itseään häväistyksi, vaikka ap kokisi häpäisevänsä tai satuttavansa, vaan voi kokea omalla tavallaan esimerkiksi kuten monet tässä ketjussa ilmentävät nimittelemällä ja nolaamalla. Kun mua petettiin kertaluontoisesti, en kokenut että mies satutti, vaikka hän olikin sen niin tarkoittanut, vaan koin, että hän nolasi itsensä silmissäni ja muutaman muunkin silmissä.
Pettävät ihmiset kenties siinä kuplassaan eivät käsitä, miten muut näistä asioista ajattelevat, suurin osa. Ei heitä kiinnosta mitä parisuhteessa on tapahtunut, vaan he näkevät sen teon ainoastaan. Sitä voi sitten selitellä ja oikeuttaa eri tavoin, mutta itse asia ei muutu. Ja naisille tuo on vielä julmempi tuo tuomio.
Kuvitteletkohan nyt itsellesi ja reaktioillesi vähän suurempaa valtaa kuin niillä oikeasti on? Ei minua kiinnosta mitä mieltä ulkopuoliset on minusta. Olen aikuinen ihminen.
Miten sellaista voisi kuvitella, kun en tunne sinua etkä sinä minua. Koen itse asiassa pitkälti samoin, että minua ei kovin paljon kiinnosta se, mitä muut minusta ajattelevat, mutta käytännössä sillä kuitenkin on merkitystä. Vaikka kyse olisi suht sivistyneistä ihmisistä, jotka eivät nimittele muita avoimesti. Ikävä puoli eroissa ja pettämisissä on se, että niiden kautta muut pääsevät ruotimaan omia juttujaan, tuomitsemaan ja ilakoimaan muiden vahingolle.
Mitä sitten? Siinä kun tuomitsevat ja ilakoivat. Toisten pahasta mielestä ilakoivilla on itsellään yleensä paha olo.
Eipä niillä taida olla paha olla, sellaisia nyt ihmiset vain ovat, eivätkä ne tietysti ole oikeita ystäviäsi. Mutta ei kannata panna päätä pensaaseen ja kuvitella, etteikö tällaiset asiat muuttaisi ihmisten kuvaa sinusta siinä vaiheessa, jos eroatte. Ja sillä on vaikutusta elämääsi, vaikka et haluaisikaan. Mutta onneksi sun ei tarvitse vielä sitä ajatella, kun ette edes ole vielä päättäneet mitä tapahtuu.
Se on kumma kun parisuhdeterapeutti kysyy kumppanilta tapaamisessa; kerro, mitkä ovat ne seikat mitkä ajoivat kumppanisi pettämään?
Kyse voi todellakin olla kyse kohtaamattomuudesta, itsekkyydestä etc. Ihan kuten parisuhteeseen, eroon tarvitaan kaksi.
Itse petin luvan kanssa. Onko se pettämistä. Lopetin myös suhteen miehen pyynnöstä. Olenko hirviö pettäjä?
Eroa haluaisin, mies ei.
En halua riitaisaa eroa. Siinä lapset kärsisivät. Mies kiristää, että lupaa kostaa, jos lähtee. Ja tekee kaikkensa että lapset kärsivät. Aikoo siis kostaa lapsille, jotta en lähtisi. Tietää että suojelen ja ajattelen lapsia enemmän kuin itseäni. Tiedän myös, että mies aikoo myös toteuttaa uhkauksensa.
Hän on luonteeltaan hyvin kostonhimoinen. Ja itsekäs.
Ap käyttikö kumia tuo viimeisin vai laitoitteko paljaalla menemään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, minun rehellinen mielipiteeni on, että satunnaiseen seksiin perustuva pettäminen on oikeasti aivan liian stigmatisoitu ja psykologisoitu juttu. Minua on petetty kahdessa eri vakavassa parisuhteessa, ja toki se sattui molemmilla kerroilla, mutta eivät ne kerrat ole riistäneet minulta omanarvontunnettani tai seksuaalista minäkuvaani. Minut ovat kasvattaneet kaksi täysipäistä, vapautunutta vanhempaa, jotka loivat jo lapsuudessani terveen pohjan seksuaalisuudelleni.
Olen kyennyt suhtautumaan tapauksiin hetken prosessoituani ihan vain ns. panemisena, eli että kumppanit ovat hakeneet jännitystä, ja estot ovat kadonneet himon edessä. Paljon syvempiin vesiin putosi eksäni, joka petettyään masentui pahasti. Hän ei voinut hyväksyä olevansa epätäydellinen kuten me kaikki, ja häntä häiritsi vieläpä se, että annoin anteeksi niin helposti. Se suhde loppui koska mies ei kestänyt minun tervettä itsetuntoani.
Nykyinen mieheni petti humalassa toisen lapsemme yksivuotispäivän huitteilla, kun parisuhdetta ravisteli univelka ja talonrakennus. Jälleen kerran jouduin puimaan kumppanini psykohistoriaa, ottamaan vastaan syyllisyyden sävyttämää vuodatusta miehen ongelmista jne ja ymmärrän kyllä, että ne varmaan vaikuttivat tapaukseen, mutta minusta siinäkin tapauksessa oli pohjimmiltaan kyse siitä, että tilaisuus teki varkaan: isäidentiteetin rinnalle oli hetkeksi saatavilla viriilin rakastajan rooli, ja vastaan sattui hehkeä, kiinnostunut nainen.
Rationalisointi on yksi tapa selvitä pettämisestä. Minuakin on petetty kerran enkä pitänyt sitä kovin vakavana, koska se oli kertakaikkiaan naurettavaa, mutta silti pettämisessä on silti se toinenkin puoli. Siis halu satuttaa. Se kannattaa ottaa vakavasti eikä langeta tuohon keittiöpsykylogin virkaan, mikä on naisille niin tyypillistä (että psykologisoi muita eikä itseään).
Mikä ihmeen halu satuttaa? Silloin kun olen tämän toisen kanssa, olen minä en me (minä ja aviomieheni). En ole mikään mieheni puolikas, minulla on oma elämäni jonka tapahtumat eivät ole kohdistettuja miehelleni. Minulla ei ole mitään halua satuttaa ketään, eikä häpäistä ketään, niin kuin miehet usein ilmeisesti kokevat.
Häpäistäkin? Silloin kun tekee jotain toiselta salattua, rikkoo luottamuksen, ja kun niin tekee toistuvasti, tekee aivan tahallisesti toiselle ja sille suhteelle pahaa, joskus itselleenkin, jos toimii omia arvoja vastaan. Siitä ap:n syyllisyys kertoo, se on tervettä syyllisyyttä ja ehkä häpeääkin, miltä häpeämättömyys suojaa.
Ne ovat kuitenkin mielensisäisiä projektioita pääasiassa. Ap:n mies ei välttämättä koe itseään häväistyksi, vaikka ap kokisi häpäisevänsä tai satuttavansa, vaan voi kokea omalla tavallaan esimerkiksi kuten monet tässä ketjussa ilmentävät nimittelemällä ja nolaamalla. Kun mua petettiin kertaluontoisesti, en kokenut että mies satutti, vaikka hän olikin sen niin tarkoittanut, vaan koin, että hän nolasi itsensä silmissäni ja muutaman muunkin silmissä.
Pettävät ihmiset kenties siinä kuplassaan eivät käsitä, miten muut näistä asioista ajattelevat, suurin osa. Ei heitä kiinnosta mitä parisuhteessa on tapahtunut, vaan he näkevät sen teon ainoastaan. Sitä voi sitten selitellä ja oikeuttaa eri tavoin, mutta itse asia ei muutu. Ja naisille tuo on vielä julmempi tuo tuomio.
Kuvitteletkohan nyt itsellesi ja reaktioillesi vähän suurempaa valtaa kuin niillä oikeasti on? Ei minua kiinnosta mitä mieltä ulkopuoliset on minusta. Olen aikuinen ihminen.
Miten sellaista voisi kuvitella, kun en tunne sinua etkä sinä minua. Koen itse asiassa pitkälti samoin, että minua ei kovin paljon kiinnosta se, mitä muut minusta ajattelevat, mutta käytännössä sillä kuitenkin on merkitystä. Vaikka kyse olisi suht sivistyneistä ihmisistä, jotka eivät nimittele muita avoimesti. Ikävä puoli eroissa ja pettämisissä on se, että niiden kautta muut pääsevät ruotimaan omia juttujaan, tuomitsemaan ja ilakoimaan muiden vahingolle.
Mitä sitten? Siinä kun tuomitsevat ja ilakoivat. Toisten pahasta mielestä ilakoivilla on itsellään yleensä paha olo.
Eipä niillä taida olla paha olla, sellaisia nyt ihmiset vain ovat, eivätkä ne tietysti ole oikeita ystäviäsi. Mutta ei kannata panna päätä pensaaseen ja kuvitella, etteikö tällaiset asiat muuttaisi ihmisten kuvaa sinusta siinä vaiheessa, jos eroatte. Ja sillä on vaikutusta elämääsi, vaikka et haluaisikaan. Mutta onneksi sun ei tarvitse vielä sitä ajatella, kun ette edes ole vielä päättäneet mitä tapahtuu.
Olen näitä tämän tyyppisiä ihmisiä siivoillut elämästäni pois tässä pikkuhiljaa nyt muutenkin. Liittyy varmaan tähän prosessiin ja ikään, että samoin kuin ei enää haluaisi tyytyä kädenlämpöiseen avioliittoon, ei myöskään halua ystävien sekaan ihmisiä, jotka oikeastaan toivoo sinulle pahaa ja nauttii siitä kun sinulla on vaikeaa. Onhan noita. Mutta pärjäilen kyllä ilmankin heitä. Ja kyllä vaan heistä paistaa läpi että ovat tyytymättömiä omaan elämäänsä. Ei onnelliset ihmiset toivo toisille epäonnea. Olen minä itsekkin joskus ollut onnellinen ja muistan että sitä toivoi että kaikki voisivat tuntea samoin.
Alue: Aihe vapaa
Saat sen kuulostamaan suorastaan sankarilliselta :D