Mikä asia parisuhteessa tai itsessäsi on johtanut pettämiseen, jopa pitkäaikaiseen sivusuhteeseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, minun rehellinen mielipiteeni on, että satunnaiseen seksiin perustuva pettäminen on oikeasti aivan liian stigmatisoitu ja psykologisoitu juttu. Minua on petetty kahdessa eri vakavassa parisuhteessa, ja toki se sattui molemmilla kerroilla, mutta eivät ne kerrat ole riistäneet minulta omanarvontunnettani tai seksuaalista minäkuvaani. Minut ovat kasvattaneet kaksi täysipäistä, vapautunutta vanhempaa, jotka loivat jo lapsuudessani terveen pohjan seksuaalisuudelleni.

Olen kyennyt suhtautumaan tapauksiin hetken prosessoituani ihan vain ns. panemisena, eli että kumppanit ovat hakeneet jännitystä, ja estot ovat kadonneet himon edessä. Paljon syvempiin vesiin putosi eksäni, joka petettyään masentui pahasti. Hän ei voinut hyväksyä olevansa epätäydellinen kuten me kaikki, ja häntä häiritsi vieläpä se, että annoin anteeksi niin helposti. Se suhde loppui koska mies ei kestänyt minun tervettä itsetuntoani.

Nykyinen mieheni petti humalassa toisen lapsemme yksivuotispäivän huitteilla, kun parisuhdetta ravisteli univelka ja talonrakennus. Jälleen kerran jouduin puimaan kumppanini psykohistoriaa, ottamaan vastaan syyllisyyden sävyttämää vuodatusta miehen ongelmista jne ja ymmärrän kyllä, että ne varmaan vaikuttivat tapaukseen, mutta minusta siinäkin tapauksessa oli pohjimmiltaan kyse siitä, että tilaisuus teki varkaan: isäidentiteetin rinnalle oli hetkeksi saatavilla viriilin rakastajan rooli, ja vastaan sattui hehkeä, kiinnostunut nainen.

Rationalisointi on yksi tapa selvitä pettämisestä. Minuakin on petetty kerran enkä pitänyt sitä kovin vakavana, koska se oli kertakaikkiaan naurettavaa, mutta silti pettämisessä on silti se toinenkin puoli. Siis halu satuttaa. Se kannattaa ottaa vakavasti eikä langeta tuohon keittiöpsykylogin virkaan, mikä on naisille niin tyypillistä (että psykologisoi muita eikä itseään).

Mikä ihmeen halu satuttaa? Silloin kun olen tämän toisen kanssa, olen minä en me (minä ja aviomieheni). En ole mikään mieheni puolikas, minulla on oma elämäni jonka tapahtumat eivät ole kohdistettuja miehelleni. Minulla ei ole mitään halua satuttaa ketään, eikä häpäistä ketään, niin kuin miehet usein ilmeisesti kokevat.

Häpäistäkin? Silloin kun tekee jotain toiselta salattua, rikkoo luottamuksen, ja kun niin tekee toistuvasti, tekee aivan tahallisesti toiselle ja sille suhteelle pahaa, joskus itselleenkin, jos toimii omia arvoja vastaan. Siitä ap:n syyllisyys kertoo, se on tervettä syyllisyyttä ja ehkä häpeääkin, miltä häpeämättömyys suojaa. 

Ne ovat kuitenkin mielensisäisiä projektioita pääasiassa. Ap:n mies ei välttämättä koe itseään häväistyksi, vaikka ap kokisi häpäisevänsä tai satuttavansa, vaan voi kokea omalla tavallaan esimerkiksi kuten monet tässä ketjussa ilmentävät nimittelemällä ja nolaamalla. Kun mua petettiin kertaluontoisesti, en kokenut että mies satutti, vaikka hän olikin sen niin tarkoittanut, vaan koin, että hän nolasi itsensä silmissäni ja muutaman muunkin silmissä.

Pettävät ihmiset kenties siinä kuplassaan eivät käsitä, miten muut näistä asioista ajattelevat, suurin osa. Ei heitä kiinnosta mitä parisuhteessa on tapahtunut, vaan he näkevät sen teon ainoastaan. Sitä voi sitten selitellä ja oikeuttaa eri tavoin, mutta itse asia ei muutu. Ja naisille tuo on vielä julmempi tuo tuomio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Petin enemmän itseäni. Nimittäin peittelin itseltäni, miten huono liittoni oli. Jotenkin vain sain itseni luulemaan, että pettämiseni syy oli jokin pinnallinen huomion haku. Myöhemmin olen tajunnut, miten valtavan huonosti voin siinä suhteessa, enkä osannut sitä millään lailla käsitellä, ja pakenin suhteeseen. Kun olisi pitänyt suoralta kädeltä erota.

Mies oli valkokaulusalkoholisti, viiltävää henkistä ja taloudellista väkivaltaa, yksinäisyyttä, väheksyntää. Olin rikkonausesta taustasta, joten luulin että se on normaalia, ja että olen vain huono ihminen. Pettäminenkin oli vain, etten osannut sanoa kovemmin että erotaan, enkä välittänyt mitä minulle tapahtuu.

Pettäminen oli minun kohdalla hätähuuto ja merkki suhteen todella huonosta tilasta. Myös merkki siitä, miten irti omista tunteistani ja tarpeistani olin.

Nykyään olen oikeasti rakastavan miehen kanssa, ja näen miten kauhea oli edellinen ja miten huonosti voin.

Nykyään ei tulisi mieleenkään enää tehdä mitään niin epäkypsää.

Jos sinä päädyt pettämään, siihen on joku todellinen syy. Purat siihen jotain mitä et liitossasi saa. Joko siksi että puolisosi ei anna sinulle, tai koska et itse osaa sitä haluta tai pyytää. Liitossa on kuitenkin jotain vialla, ei hyvässä liitossa petetä. Vika voi olla kommunikoinnissa molemmilla puolilla.

Voi olla jotain vialla, mutta voi olla myös kyse omista ongelmista, mihin puolisolla ei ole osaa tai arpaa. Sellaista asiantuntijaa et löydä, jonka mukaan pettäminen johtuu huonosta liitosta.

Liitto ei voi olla hyvä, jos omien ongelmien takia se on valheellisella pohjalla. Tottakai voi olla omia ongelmia ja varmasti onkin, ei ongelmaton ihminen edes jää suhteeseen, jossa pitäisi alkaa pettää. Hän joko puhuu asiat selväksi jo ennen kuin ollaan siinä pisteessä, tai jos ei puhe auta, ymmärtää lähteä.

Mutta ei se poista sitä, että pettävä ihminen ei saa liitosta jotain olennaista, vaikka olisi hänen omaa epäkypsyyttä reagoida siihen pettämällä.

Sitähän kaikki sanoo, älä pakene pettämiseen, selvitä ne asiat siellä suhteessa. Jos niitä ei voi ratkaista, eroa.

Varmasti löytyy montakin asiantuntijaa, jotka sanovat että suhteeseen tarvitaan kaksi. On naiivia väittää, että "meillä oli todella hyvä suhde, ja ihan tyhjästä se toinen petti". Se suhde on perustunut harhalle, jos se johtaa pettämiseen. Harhalle, ketkä ne ihmiset on ja mitä he tarvitsevat ja tuntevat. Se pahaa aavistamaton ei edes tiedä kenen kanssa on liitossa. Kuinka se voi olla hyvä, avoin ja rehellinen suhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa Miehet. Kun eukko alkaa kyllästyttää, ja on lapsia/yhteistä asuntovelkaa. Niin menkää vain paneen muita jos sopivia löytyy. Näitä Ap:n kaltaisia riittää.

Mikä sinulla on hätänä?

Pitäisikö olla jokin hätä? Totesin Miehille vain kuinka asiat menee. Haittaako se sinua?

N53 kirjoitti:

[:)

Ihmiset sallii yleensä enemmän itselleen kuin puolisolleen. Ihastuksen vuoksi olet valmis riskeeraamaan liittosi, vaikket erota haluakaan. Kuinka suureksi arvioit paljastumisen ja eron riskin? Varmaan melko pieneksi? Myös sivusuhteen lopettaminen sattuu. Ei tuosta ilman tuskaa kukaan osapuoli selviä.

No todellakin näin on. Olen jo riskeerannut, olen paljastunut. Ero on mahdollinen, tietysti. Mies yrittää antaa anteeksi, ja ymmärtää. Minun on vaan kauhean vaikea selittää kun en itsekään tiedä miksi. Ja kyllä, sivusuhteen lopettaminen sattui/sattuu myös. Mies haluaa jatkaa/yrittää, ainakin nyt, avioliittoa, minä mietin että mitkä mahdollisuudet meillä edes on tässäkään tapauksessa kun en itsekään tiedä mitä haluan. 

Koita nyt päästä yli ja jatkaa elämää. Sulla oli kaikki hyvin ennen ku rupesit draamailemaan. Kai sulla on muutakin tekemistä kun miettiä seksiä ja romantiikkaa? Tee välillä jotain muuta, kyllä sitä romantiikkaa ja huomiota tulee parisuhteessa välillä kun ei jatkuvasti kiinnitä huomiota siihen mitä ei saa. Jotenkin alkaa ymmärrys ja kärsivällisyys loppua ihmisten kanssa🤬 jos haluat lähde ja päästä miehesi jatkamaan eteen päin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, minun rehellinen mielipiteeni on, että satunnaiseen seksiin perustuva pettäminen on oikeasti aivan liian stigmatisoitu ja psykologisoitu juttu. Minua on petetty kahdessa eri vakavassa parisuhteessa, ja toki se sattui molemmilla kerroilla, mutta eivät ne kerrat ole riistäneet minulta omanarvontunnettani tai seksuaalista minäkuvaani. Minut ovat kasvattaneet kaksi täysipäistä, vapautunutta vanhempaa, jotka loivat jo lapsuudessani terveen pohjan seksuaalisuudelleni.

Olen kyennyt suhtautumaan tapauksiin hetken prosessoituani ihan vain ns. panemisena, eli että kumppanit ovat hakeneet jännitystä, ja estot ovat kadonneet himon edessä. Paljon syvempiin vesiin putosi eksäni, joka petettyään masentui pahasti. Hän ei voinut hyväksyä olevansa epätäydellinen kuten me kaikki, ja häntä häiritsi vieläpä se, että annoin anteeksi niin helposti. Se suhde loppui koska mies ei kestänyt minun tervettä itsetuntoani.

Nykyinen mieheni petti humalassa toisen lapsemme yksivuotispäivän huitteilla, kun parisuhdetta ravisteli univelka ja talonrakennus. Jälleen kerran jouduin puimaan kumppanini psykohistoriaa, ottamaan vastaan syyllisyyden sävyttämää vuodatusta miehen ongelmista jne ja ymmärrän kyllä, että ne varmaan vaikuttivat tapaukseen, mutta minusta siinäkin tapauksessa oli pohjimmiltaan kyse siitä, että tilaisuus teki varkaan: isäidentiteetin rinnalle oli hetkeksi saatavilla viriilin rakastajan rooli, ja vastaan sattui hehkeä, kiinnostunut nainen.

Rationalisointi on yksi tapa selvitä pettämisestä. Minuakin on petetty kerran enkä pitänyt sitä kovin vakavana, koska se oli kertakaikkiaan naurettavaa, mutta silti pettämisessä on silti se toinenkin puoli. Siis halu satuttaa. Se kannattaa ottaa vakavasti eikä langeta tuohon keittiöpsykylogin virkaan, mikä on naisille niin tyypillistä (että psykologisoi muita eikä itseään).

Mikä ihmeen halu satuttaa? Silloin kun olen tämän toisen kanssa, olen minä en me (minä ja aviomieheni). En ole mikään mieheni puolikas, minulla on oma elämäni jonka tapahtumat eivät ole kohdistettuja miehelleni. Minulla ei ole mitään halua satuttaa ketään, eikä häpäistä ketään, niin kuin miehet usein ilmeisesti kokevat.

Häpäistäkin? Silloin kun tekee jotain toiselta salattua, rikkoo luottamuksen, ja kun niin tekee toistuvasti, tekee aivan tahallisesti toiselle ja sille suhteelle pahaa, joskus itselleenkin, jos toimii omia arvoja vastaan. Siitä ap:n syyllisyys kertoo, se on tervettä syyllisyyttä ja ehkä häpeääkin, miltä häpeämättömyys suojaa. 

Ne ovat kuitenkin mielensisäisiä projektioita pääasiassa. Ap:n mies ei välttämättä koe itseään häväistyksi, vaikka ap kokisi häpäisevänsä tai satuttavansa, vaan voi kokea omalla tavallaan esimerkiksi kuten monet tässä ketjussa ilmentävät nimittelemällä ja nolaamalla. Kun mua petettiin kertaluontoisesti, en kokenut että mies satutti, vaikka hän olikin sen niin tarkoittanut, vaan koin, että hän nolasi itsensä silmissäni ja muutaman muunkin silmissä.

Pettävät ihmiset kenties siinä kuplassaan eivät käsitä, miten muut näistä asioista ajattelevat, suurin osa. Ei heitä kiinnosta mitä parisuhteessa on tapahtunut, vaan he näkevät sen teon ainoastaan. Sitä voi sitten selitellä ja oikeuttaa eri tavoin, mutta itse asia ei muutu. Ja naisille tuo on vielä julmempi tuo tuomio.

Kuvitteletkohan nyt itsellesi ja reaktioillesi vähän suurempaa valtaa kuin niillä oikeasti on? Ei minua kiinnosta mitä mieltä ulkopuoliset on minusta. Olen aikuinen ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vaimo katui jäätyään kiinni salasuhteesta. Ei halua eroa.

Miksen muka voisi panna ketä minua huvittaa sen jälkeen koko loppuavioliiton ajan?

Tietenkin voit jos se mielestäsi ratkaisee asiat parhaalla tavalla. Palveleeko omaa elämääsi parhaiten ikuinen kosto?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Petin enemmän itseäni. Nimittäin peittelin itseltäni, miten huono liittoni oli. Jotenkin vain sain itseni luulemaan, että pettämiseni syy oli jokin pinnallinen huomion haku. Myöhemmin olen tajunnut, miten valtavan huonosti voin siinä suhteessa, enkä osannut sitä millään lailla käsitellä, ja pakenin suhteeseen. Kun olisi pitänyt suoralta kädeltä erota.

Mies oli valkokaulusalkoholisti, viiltävää henkistä ja taloudellista väkivaltaa, yksinäisyyttä, väheksyntää. Olin rikkonausesta taustasta, joten luulin että se on normaalia, ja että olen vain huono ihminen. Pettäminenkin oli vain, etten osannut sanoa kovemmin että erotaan, enkä välittänyt mitä minulle tapahtuu.

Pettäminen oli minun kohdalla hätähuuto ja merkki suhteen todella huonosta tilasta. Myös merkki siitä, miten irti omista tunteistani ja tarpeistani olin.

Nykyään olen oikeasti rakastavan miehen kanssa, ja näen miten kauhea oli edellinen ja miten huonosti voin.

Nykyään ei tulisi mieleenkään enää tehdä mitään niin epäkypsää.

Jos sinä päädyt pettämään, siihen on joku todellinen syy. Purat siihen jotain mitä et liitossasi saa. Joko siksi että puolisosi ei anna sinulle, tai koska et itse osaa sitä haluta tai pyytää. Liitossa on kuitenkin jotain vialla, ei hyvässä liitossa petetä. Vika voi olla kommunikoinnissa molemmilla puolilla.

Voi olla jotain vialla, mutta voi olla myös kyse omista ongelmista, mihin puolisolla ei ole osaa tai arpaa. Sellaista asiantuntijaa et löydä, jonka mukaan pettäminen johtuu huonosta liitosta.

Liitto ei voi olla hyvä, jos omien ongelmien takia se on valheellisella pohjalla. Tottakai voi olla omia ongelmia ja varmasti onkin, ei ongelmaton ihminen edes jää suhteeseen, jossa pitäisi alkaa pettää. Hän joko puhuu asiat selväksi jo ennen kuin ollaan siinä pisteessä, tai jos ei puhe auta, ymmärtää lähteä.

Mutta ei se poista sitä, että pettävä ihminen ei saa liitosta jotain olennaista, vaikka olisi hänen omaa epäkypsyyttä reagoida siihen pettämällä.

Sitähän kaikki sanoo, älä pakene pettämiseen, selvitä ne asiat siellä suhteessa. Jos niitä ei voi ratkaista, eroa.

Varmasti löytyy montakin asiantuntijaa, jotka sanovat että suhteeseen tarvitaan kaksi. On naiivia väittää, että "meillä oli todella hyvä suhde, ja ihan tyhjästä se toinen petti". Se suhde on perustunut harhalle, jos se johtaa pettämiseen. Harhalle, ketkä ne ihmiset on ja mitä he tarvitsevat ja tuntevat. Se pahaa aavistamaton ei edes tiedä kenen kanssa on liitossa. Kuinka se voi olla hyvä, avoin ja rehellinen suhde.

Hyvin puettu sanoiksi. Ajattelen niin, että minulla on ongelma, joka on aiheuttanut ison puutteen meidän parisuhteeseen, sitä en osaa sanoa että mistä on kyse. Juontaako omasta lapsuudesta, edellisestä avioliitosta, josta hyppäsin suoraan tähän nykyiseen, mutta jotain olennaista on jäänyt puuttumaan, ja yksi syy saattaisi olla se, että HALUSIN niin kovasti että tämä avioliitto onnistuu, että ongelmia on varmasti lakaistu maton alle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Petin enemmän itseäni. Nimittäin peittelin itseltäni, miten huono liittoni oli. Jotenkin vain sain itseni luulemaan, että pettämiseni syy oli jokin pinnallinen huomion haku. Myöhemmin olen tajunnut, miten valtavan huonosti voin siinä suhteessa, enkä osannut sitä millään lailla käsitellä, ja pakenin suhteeseen. Kun olisi pitänyt suoralta kädeltä erota.

Mies oli valkokaulusalkoholisti, viiltävää henkistä ja taloudellista väkivaltaa, yksinäisyyttä, väheksyntää. Olin rikkonausesta taustasta, joten luulin että se on normaalia, ja että olen vain huono ihminen. Pettäminenkin oli vain, etten osannut sanoa kovemmin että erotaan, enkä välittänyt mitä minulle tapahtuu.

Pettäminen oli minun kohdalla hätähuuto ja merkki suhteen todella huonosta tilasta. Myös merkki siitä, miten irti omista tunteistani ja tarpeistani olin.

Nykyään olen oikeasti rakastavan miehen kanssa, ja näen miten kauhea oli edellinen ja miten huonosti voin.

Nykyään ei tulisi mieleenkään enää tehdä mitään niin epäkypsää.

Jos sinä päädyt pettämään, siihen on joku todellinen syy. Purat siihen jotain mitä et liitossasi saa. Joko siksi että puolisosi ei anna sinulle, tai koska et itse osaa sitä haluta tai pyytää. Liitossa on kuitenkin jotain vialla, ei hyvässä liitossa petetä. Vika voi olla kommunikoinnissa molemmilla puolilla.

Voi olla jotain vialla, mutta voi olla myös kyse omista ongelmista, mihin puolisolla ei ole osaa tai arpaa. Sellaista asiantuntijaa et löydä, jonka mukaan pettäminen johtuu huonosta liitosta.

Liitto ei voi olla hyvä, jos omien ongelmien takia se on valheellisella pohjalla. Tottakai voi olla omia ongelmia ja varmasti onkin, ei ongelmaton ihminen edes jää suhteeseen, jossa pitäisi alkaa pettää. Hän joko puhuu asiat selväksi jo ennen kuin ollaan siinä pisteessä, tai jos ei puhe auta, ymmärtää lähteä.

Mutta ei se poista sitä, että pettävä ihminen ei saa liitosta jotain olennaista, vaikka olisi hänen omaa epäkypsyyttä reagoida siihen pettämällä.

Sitähän kaikki sanoo, älä pakene pettämiseen, selvitä ne asiat siellä suhteessa. Jos niitä ei voi ratkaista, eroa.

Varmasti löytyy montakin asiantuntijaa, jotka sanovat että suhteeseen tarvitaan kaksi. On naiivia väittää, että "meillä oli todella hyvä suhde, ja ihan tyhjästä se toinen petti". Se suhde on perustunut harhalle, jos se johtaa pettämiseen. Harhalle, ketkä ne ihmiset on ja mitä he tarvitsevat ja tuntevat. Se pahaa aavistamaton ei edes tiedä kenen kanssa on liitossa. Kuinka se voi olla hyvä, avoin ja rehellinen suhde.

Kyllä liitto voi olla hyvä, vaikka toisella olisi omia ongelmia. Näin juuri ymmärsin ap:n tapauksessa olevan. Pettämiseen on monia syitä, pettäjiäkin on monenlaisia, joten on turhaa vääntää kaikkea samaan muottiin. Jokainen terapeutti on sitä mieltä, että pettäminen ei johdu puolisosta eikä liitosta, vaan kyseessä on kehityskulku sen pettäjän mielessä, ajattelussa ja käyttäytymisessä. Voi olla kyse siitäkin, että irrottautuu vaikeasta suhteesta pettämisen avulla, mutta voi olla monesta muustakin asiasta.

Vierailija kirjoitti:

N53 kirjoitti:

[:)

Ihmiset sallii yleensä enemmän itselleen kuin puolisolleen. Ihastuksen vuoksi olet valmis riskeeraamaan liittosi, vaikket erota haluakaan. Kuinka suureksi arvioit paljastumisen ja eron riskin? Varmaan melko pieneksi? Myös sivusuhteen lopettaminen sattuu. Ei tuosta ilman tuskaa kukaan osapuoli selviä.

No todellakin näin on. Olen jo riskeerannut, olen paljastunut. Ero on mahdollinen, tietysti. Mies yrittää antaa anteeksi, ja ymmärtää. Minun on vaan kauhean vaikea selittää kun en itsekään tiedä miksi. Ja kyllä, sivusuhteen lopettaminen sattui/sattuu myös. Mies haluaa jatkaa/yrittää, ainakin nyt, avioliittoa, minä mietin että mitkä mahdollisuudet meillä edes on tässäkään tapauksessa kun en itsekään tiedä mitä haluan. 

Koita nyt päästä yli ja jatkaa elämää. Sulla oli kaikki hyvin ennen ku rupesit draamailemaan. Kai sulla on muutakin tekemistä kun miettiä seksiä ja romantiikkaa? Tee välillä jotain muuta, kyllä sitä romantiikkaa ja huomiota tulee parisuhteessa välillä kun ei jatkuvasti kiinnitä huomiota siihen mitä ei saa. Jotenkin alkaa ymmärrys ja kärsivällisyys loppua ihmisten kanssa🤬 jos haluat lähde ja päästä miehesi jatkamaan eteen päin

Saat sen kuulostamaan helpolta :) 

Vieraissajynksytystä ja kyökkipsykologiaa. Nyt löytyi listaan hyviä syitä lähteä avioliiton ulkopuolelle panemaan! Jos jään kiinni sanon että se oli avunpyyntö tai hätähuuto niinkuin täällä joku kirjoitti ja sillä saa akka antaa anteeksi.

Kiitos näistä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimo katui jäätyään kiinni salasuhteesta. Ei halua eroa.

Miksen muka voisi panna ketä minua huvittaa sen jälkeen koko loppuavioliiton ajan?

Tietenkin voit jos se mielestäsi ratkaisee asiat parhaalla tavalla. Palveleeko omaa elämääsi parhaiten ikuinen kosto?

Ei se ole kostamista vaan panemista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Petin enemmän itseäni. Nimittäin peittelin itseltäni, miten huono liittoni oli. Jotenkin vain sain itseni luulemaan, että pettämiseni syy oli jokin pinnallinen huomion haku. Myöhemmin olen tajunnut, miten valtavan huonosti voin siinä suhteessa, enkä osannut sitä millään lailla käsitellä, ja pakenin suhteeseen. Kun olisi pitänyt suoralta kädeltä erota.

Mies oli valkokaulusalkoholisti, viiltävää henkistä ja taloudellista väkivaltaa, yksinäisyyttä, väheksyntää. Olin rikkonausesta taustasta, joten luulin että se on normaalia, ja että olen vain huono ihminen. Pettäminenkin oli vain, etten osannut sanoa kovemmin että erotaan, enkä välittänyt mitä minulle tapahtuu.

Pettäminen oli minun kohdalla hätähuuto ja merkki suhteen todella huonosta tilasta. Myös merkki siitä, miten irti omista tunteistani ja tarpeistani olin.

Nykyään olen oikeasti rakastavan miehen kanssa, ja näen miten kauhea oli edellinen ja miten huonosti voin.

Nykyään ei tulisi mieleenkään enää tehdä mitään niin epäkypsää.

Jos sinä päädyt pettämään, siihen on joku todellinen syy. Purat siihen jotain mitä et liitossasi saa. Joko siksi että puolisosi ei anna sinulle, tai koska et itse osaa sitä haluta tai pyytää. Liitossa on kuitenkin jotain vialla, ei hyvässä liitossa petetä. Vika voi olla kommunikoinnissa molemmilla puolilla.

Voi olla jotain vialla, mutta voi olla myös kyse omista ongelmista, mihin puolisolla ei ole osaa tai arpaa. Sellaista asiantuntijaa et löydä, jonka mukaan pettäminen johtuu huonosta liitosta.

Liitto ei voi olla hyvä, jos omien ongelmien takia se on valheellisella pohjalla. Tottakai voi olla omia ongelmia ja varmasti onkin, ei ongelmaton ihminen edes jää suhteeseen, jossa pitäisi alkaa pettää. Hän joko puhuu asiat selväksi jo ennen kuin ollaan siinä pisteessä, tai jos ei puhe auta, ymmärtää lähteä.

Mutta ei se poista sitä, että pettävä ihminen ei saa liitosta jotain olennaista, vaikka olisi hänen omaa epäkypsyyttä reagoida siihen pettämällä.

Sitähän kaikki sanoo, älä pakene pettämiseen, selvitä ne asiat siellä suhteessa. Jos niitä ei voi ratkaista, eroa.

Varmasti löytyy montakin asiantuntijaa, jotka sanovat että suhteeseen tarvitaan kaksi. On naiivia väittää, että "meillä oli todella hyvä suhde, ja ihan tyhjästä se toinen petti". Se suhde on perustunut harhalle, jos se johtaa pettämiseen. Harhalle, ketkä ne ihmiset on ja mitä he tarvitsevat ja tuntevat. Se pahaa aavistamaton ei edes tiedä kenen kanssa on liitossa. Kuinka se voi olla hyvä, avoin ja rehellinen suhde.

Tämä kommentti yksioikoistaa ihmisiä aika paljon. Suhde on perustunut harhalle? Ei saa liitosta jotain oleellista? Ajattele vaikka pitkää suhdetta jossa on kasvettu yhdessä ja erikseen. Sitten toiselle tulee ongelmia pikkuhiljaa jotka nakertavat niin vaivihkaaa ettei ihminen itsekään ymmärrä kärsivänsä ongelmista. Sitten kriisit ja oma paha olo kulminoituu pettämiseen. Näin kävi minulle. En katso että tämä koko suhteeni olisi perustunut harhalle tai että en olisi saanut suhteelta oleellisia asioita. Suhteessa ei ollut mitään vikaa, minussa oli. Ei yksi ihminen voi olla toiselle ihmiselle aivan kaikki. Se että minulla oli hyvä puoliso ei tarkoita ettei minulla olisi voinut olla omia ongelmia ja kriisejä oman elämäni suhteen. Masennusta. Riittämättömyyden tunteita koko omasta elämästäni. No sinne meni sekin sitten viemäriin se ainoa hyvä asia elämässäni. Omaa syytäni tietenkin kun en osannut olla parempi ja olin liian syvällä omissa ongelmissani. Nyt menee vielä paljon huonommin ja varmaan ansaitsen tämän kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, minun rehellinen mielipiteeni on, että satunnaiseen seksiin perustuva pettäminen on oikeasti aivan liian stigmatisoitu ja psykologisoitu juttu. Minua on petetty kahdessa eri vakavassa parisuhteessa, ja toki se sattui molemmilla kerroilla, mutta eivät ne kerrat ole riistäneet minulta omanarvontunnettani tai seksuaalista minäkuvaani. Minut ovat kasvattaneet kaksi täysipäistä, vapautunutta vanhempaa, jotka loivat jo lapsuudessani terveen pohjan seksuaalisuudelleni.

Olen kyennyt suhtautumaan tapauksiin hetken prosessoituani ihan vain ns. panemisena, eli että kumppanit ovat hakeneet jännitystä, ja estot ovat kadonneet himon edessä. Paljon syvempiin vesiin putosi eksäni, joka petettyään masentui pahasti. Hän ei voinut hyväksyä olevansa epätäydellinen kuten me kaikki, ja häntä häiritsi vieläpä se, että annoin anteeksi niin helposti. Se suhde loppui koska mies ei kestänyt minun tervettä itsetuntoani.

Nykyinen mieheni petti humalassa toisen lapsemme yksivuotispäivän huitteilla, kun parisuhdetta ravisteli univelka ja talonrakennus. Jälleen kerran jouduin puimaan kumppanini psykohistoriaa, ottamaan vastaan syyllisyyden sävyttämää vuodatusta miehen ongelmista jne ja ymmärrän kyllä, että ne varmaan vaikuttivat tapaukseen, mutta minusta siinäkin tapauksessa oli pohjimmiltaan kyse siitä, että tilaisuus teki varkaan: isäidentiteetin rinnalle oli hetkeksi saatavilla viriilin rakastajan rooli, ja vastaan sattui hehkeä, kiinnostunut nainen.

Rationalisointi on yksi tapa selvitä pettämisestä. Minuakin on petetty kerran enkä pitänyt sitä kovin vakavana, koska se oli kertakaikkiaan naurettavaa, mutta silti pettämisessä on silti se toinenkin puoli. Siis halu satuttaa. Se kannattaa ottaa vakavasti eikä langeta tuohon keittiöpsykylogin virkaan, mikä on naisille niin tyypillistä (että psykologisoi muita eikä itseään).

Mikä ihmeen halu satuttaa? Silloin kun olen tämän toisen kanssa, olen minä en me (minä ja aviomieheni). En ole mikään mieheni puolikas, minulla on oma elämäni jonka tapahtumat eivät ole kohdistettuja miehelleni. Minulla ei ole mitään halua satuttaa ketään, eikä häpäistä ketään, niin kuin miehet usein ilmeisesti kokevat.

Häpäistäkin? Silloin kun tekee jotain toiselta salattua, rikkoo luottamuksen, ja kun niin tekee toistuvasti, tekee aivan tahallisesti toiselle ja sille suhteelle pahaa, joskus itselleenkin, jos toimii omia arvoja vastaan. Siitä ap:n syyllisyys kertoo, se on tervettä syyllisyyttä ja ehkä häpeääkin, miltä häpeämättömyys suojaa. 

Ne ovat kuitenkin mielensisäisiä projektioita pääasiassa. Ap:n mies ei välttämättä koe itseään häväistyksi, vaikka ap kokisi häpäisevänsä tai satuttavansa, vaan voi kokea omalla tavallaan esimerkiksi kuten monet tässä ketjussa ilmentävät nimittelemällä ja nolaamalla. Kun mua petettiin kertaluontoisesti, en kokenut että mies satutti, vaikka hän olikin sen niin tarkoittanut, vaan koin, että hän nolasi itsensä silmissäni ja muutaman muunkin silmissä.

Pettävät ihmiset kenties siinä kuplassaan eivät käsitä, miten muut näistä asioista ajattelevat, suurin osa. Ei heitä kiinnosta mitä parisuhteessa on tapahtunut, vaan he näkevät sen teon ainoastaan. Sitä voi sitten selitellä ja oikeuttaa eri tavoin, mutta itse asia ei muutu. Ja naisille tuo on vielä julmempi tuo tuomio.

Kuvitteletkohan nyt itsellesi ja reaktioillesi vähän suurempaa valtaa kuin niillä oikeasti on? Ei minua kiinnosta mitä mieltä ulkopuoliset on minusta. Olen aikuinen ihminen.

Miten sellaista voisi kuvitella, kun en tunne sinua etkä sinä minua. Koen itse asiassa pitkälti samoin, että minua ei kovin paljon kiinnosta se, mitä muut minusta ajattelevat, mutta käytännössä sillä kuitenkin on merkitystä. Vaikka kyse olisi suht sivistyneistä ihmisistä, jotka eivät nimittele muita avoimesti. Ikävä puoli eroissa ja pettämisissä on se, että niiden kautta muut pääsevät ruotimaan omia juttujaan, tuomitsemaan ja ilakoimaan muiden vahingolle.

Vierailija kirjoitti:

Pettämisen ja salasuhteen jännitys on siinä, että se salataan. Silloin oman puolison rooli on isompi kuin tulee ajatelleeksi tai haluaa myöntää. Jollain tavalla pettäjät taantuvat lapsiksi. Puolisosta tulee isän tai äidin korvike, jota huijataan ja jolle valehdellaan. Tässä on syy miksen arvosta tai pysty ottamaan vakavasti pettäjää tai varatun kanssa suhteilevaa. En tuomitse, mutta pidän lapsentasoisena henkisesti.

Pettäjien maailmankuva on usein naiivi, lapsekas, mustavalkoinen. Yksi oikea rakkaus, sielunkumppani, twinflame. Vaikka pettämistä puolustellaan "kaikkien harmaiden sävyjen" näkemisellä, "elämä ei ole niin yksinkertaista". Jne.

Jos kykenee hahmottamaan itsensä ja tekonsa kokonaisuutena, huomaa, että on tekopyhää itkeä esim. elokuvien pahuudelle jos samalla toteuttaa pahoja asioita omassa elämässään, aiheuttaen surua sivullisille.

Todellinen rakkaus ei ole satua vaan välillä harmaata puuduttavaa puuroa. Harvalla on kärsivällisyyttä siihen vaan halutaan nopeaa ja helppoa onnellista loppua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Petin enemmän itseäni. Nimittäin peittelin itseltäni, miten huono liittoni oli. Jotenkin vain sain itseni luulemaan, että pettämiseni syy oli jokin pinnallinen huomion haku. Myöhemmin olen tajunnut, miten valtavan huonosti voin siinä suhteessa, enkä osannut sitä millään lailla käsitellä, ja pakenin suhteeseen. Kun olisi pitänyt suoralta kädeltä erota.

Mies oli valkokaulusalkoholisti, viiltävää henkistä ja taloudellista väkivaltaa, yksinäisyyttä, väheksyntää. Olin rikkonausesta taustasta, joten luulin että se on normaalia, ja että olen vain huono ihminen. Pettäminenkin oli vain, etten osannut sanoa kovemmin että erotaan, enkä välittänyt mitä minulle tapahtuu.

Pettäminen oli minun kohdalla hätähuuto ja merkki suhteen todella huonosta tilasta. Myös merkki siitä, miten irti omista tunteistani ja tarpeistani olin.

Nykyään olen oikeasti rakastavan miehen kanssa, ja näen miten kauhea oli edellinen ja miten huonosti voin.

Nykyään ei tulisi mieleenkään enää tehdä mitään niin epäkypsää.

Jos sinä päädyt pettämään, siihen on joku todellinen syy. Purat siihen jotain mitä et liitossasi saa. Joko siksi että puolisosi ei anna sinulle, tai koska et itse osaa sitä haluta tai pyytää. Liitossa on kuitenkin jotain vialla, ei hyvässä liitossa petetä. Vika voi olla kommunikoinnissa molemmilla puolilla.

Voi olla jotain vialla, mutta voi olla myös kyse omista ongelmista, mihin puolisolla ei ole osaa tai arpaa. Sellaista asiantuntijaa et löydä, jonka mukaan pettäminen johtuu huonosta liitosta.

Liitto ei voi olla hyvä, jos omien ongelmien takia se on valheellisella pohjalla. Tottakai voi olla omia ongelmia ja varmasti onkin, ei ongelmaton ihminen edes jää suhteeseen, jossa pitäisi alkaa pettää. Hän joko puhuu asiat selväksi jo ennen kuin ollaan siinä pisteessä, tai jos ei puhe auta, ymmärtää lähteä.

Mutta ei se poista sitä, että pettävä ihminen ei saa liitosta jotain olennaista, vaikka olisi hänen omaa epäkypsyyttä reagoida siihen pettämällä.

Sitähän kaikki sanoo, älä pakene pettämiseen, selvitä ne asiat siellä suhteessa. Jos niitä ei voi ratkaista, eroa.

Varmasti löytyy montakin asiantuntijaa, jotka sanovat että suhteeseen tarvitaan kaksi. On naiivia väittää, että "meillä oli todella hyvä suhde, ja ihan tyhjästä se toinen petti". Se suhde on perustunut harhalle, jos se johtaa pettämiseen. Harhalle, ketkä ne ihmiset on ja mitä he tarvitsevat ja tuntevat. Se pahaa aavistamaton ei edes tiedä kenen kanssa on liitossa. Kuinka se voi olla hyvä, avoin ja rehellinen suhde.

Tämä kommentti yksioikoistaa ihmisiä aika paljon. Suhde on perustunut harhalle? Ei saa liitosta jotain oleellista? Ajattele vaikka pitkää suhdetta jossa on kasvettu yhdessä ja erikseen. Sitten toiselle tulee ongelmia pikkuhiljaa jotka nakertavat niin vaivihkaaa ettei ihminen itsekään ymmärrä kärsivänsä ongelmista. Sitten kriisit ja oma paha olo kulminoituu pettämiseen. Näin kävi minulle. En katso että tämä koko suhteeni olisi perustunut harhalle tai että en olisi saanut suhteelta oleellisia asioita. Suhteessa ei ollut mitään vikaa, minussa oli. Ei yksi ihminen voi olla toiselle ihmiselle aivan kaikki. Se että minulla oli hyvä puoliso ei tarkoita ettei minulla olisi voinut olla omia ongelmia ja kriisejä oman elämäni suhteen. Masennusta. Riittämättömyyden tunteita koko omasta elämästäni. No sinne meni sekin sitten viemäriin se ainoa hyvä asia elämässäni. Omaa syytäni tietenkin kun en osannut olla parempi ja olin liian syvällä omissa ongelmissani. Nyt menee vielä paljon huonommin ja varmaan ansaitsen tämän kaiken.

Niin ansaitsetkin. Säälipisteet 0.

Vastauksena kysymykseen: petin, koska tiesin etten rakastanut puolisoani tavalla, jolla ajattelen ihmisellä olevan avioliitossa olevan oikeus tulla rakastetuksi. Minun rakkauteni oli itsekästä, intohimotonta ja kenties jopa ylhäältä alaspäin-sävyistä.

Toisin kuin hyvin moni ensimmäisen kiven heittäjä, minä tarkastelin asiaa myös puolisoni näkökulmasta. Minusta oli kamala ajatus, että jättäisin hänet kertomalla totuuden tunteistani. Ihmisen voi hajoittaa totaalisesti sillä, että paljastaa kaiken yhteiseksi luullun vain valheeksi. Kuka haluaisi kuulla, että olen ollut kanssasi pitkälti säälistä?

Minä päätin itsekkäästi, että pettäminen oli konkreettinen, viiltävä merkki siitä, etten enää tahdo olla puolisoni kanssa. Ajattelin, että hänen on helpompi eheytyä siitä, että minä olen tehnyt mulkkumaisesti, kuin epämääräisistä ”en rakasta sinua enää”-lauseista, jotka jättävät aina auki niin paljon kysymyksiä (”miksi et rakasta? mikä minussa on vialla?”) Hän sai tuntea raivoa ja halveksuntaa minua kohtaan.

Ero oli kamala, mutta selvä ja nopea. Ja hänestä tuli sen eron myötä vahvempi, ja paljon onnellisempi kuin minä koskaan voin olla. Hän oppi tuntemaan rajansa ja tiesi mitä vaatia uudelta suhteelta.

Väärinhän minä tein, toki. Enkä mitenkään korota itseäni tässä. Kerron vain rehellisesti, miksi petin.

N53 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N53 kirjoitti:

[:)

Ihmiset sallii yleensä enemmän itselleen kuin puolisolleen. Ihastuksen vuoksi olet valmis riskeeraamaan liittosi, vaikket erota haluakaan. Kuinka suureksi arvioit paljastumisen ja eron riskin? Varmaan melko pieneksi? Myös sivusuhteen lopettaminen sattuu. Ei tuosta ilman tuskaa kukaan osapuoli selviä.

No todellakin näin on. Olen jo riskeerannut, olen paljastunut. Ero on mahdollinen, tietysti. Mies yrittää antaa anteeksi, ja ymmärtää. Minun on vaan kauhean vaikea selittää kun en itsekään tiedä miksi. Ja kyllä, sivusuhteen lopettaminen sattui/sattuu myös. Mies haluaa jatkaa/yrittää, ainakin nyt, avioliittoa, minä mietin että mitkä mahdollisuudet meillä edes on tässäkään tapauksessa kun en itsekään tiedä mitä haluan. 

Koita nyt päästä yli ja jatkaa elämää. Sulla oli kaikki hyvin ennen ku rupesit draamailemaan. Kai sulla on muutakin tekemistä kun miettiä seksiä ja romantiikkaa? Tee välillä jotain muuta, kyllä sitä romantiikkaa ja huomiota tulee parisuhteessa välillä kun ei jatkuvasti kiinnitä huomiota siihen mitä ei saa. Jotenkin alkaa ymmärrys ja kärsivällisyys loppua ihmisten kanssa🤬 jos haluat lähde ja päästä miehesi jatkamaan eteen päin

Saat sen kuulostamaan helpolta :) 

Ymmärrän että elämässä monet asiat ei ole helppoja mutta asioiden yksinkertaistaminen joskus saa ajatukset selkeiksi. Sitten se vaikea asia ei ollutkaan loppujen lopuksi kovin iso juttu.

Edelleen Ap, laitoitteko paljaalla kun petit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Petin Sleienemmän itseäni. Nimittäin peittelin itseltäni, miten huono liittoni oli. Jotenkin vain sain itseni luulemaan, että pettämiseni syy oli jokin pinnallinen huomion haku. Myöhemmin olen tajunnut, miten valtavan huonosti voin siinä suhteessa, enkä osannut sitä millään lailla käsitellä, ja pakenin suhteeseen. Kun olisi pitänyt suoralta kädeltä erota.

Mies oli valkokaulusalkoholisti, viiltävää henkistä ja taloudellista väkivaltaa, yksinäisyyttä, väheksyntää. Olin rikkonausesta taustasta, joten luulin että se on normaalia, ja että olen vain huono ihminen. Pettäminenkin oli vain, etten osannut sanoa kovemmin että erotaan, enkä välittänyt mitä minulle tapahtuu.

Pettäminen oli minun kohdalla hätähuuto ja merkki suhteen todella huonosta tilasta. Myös merkki siitä, miten irti omista tunteistani ja tarpeistani olin.

Nykyään olen oikeasti rakastavan miehen kanssa, ja näen miten kauhea oli edellinen ja miten huonosti voin.

Nykyään ei tulisi mieleenkään enää tehdä mitään niin epäkypsää.

Jos sinä päädyt pettämään, siihen on joku todellinen syy. Purat siihen jotain mitä et liitossasi saa. Joko siksi että puolisosi ei anna sinulle, tai koska et itse osaa sitä haluta tai pyytää. Liitossa on kuitenkin jotain vialla, ei hyvässä liitossa petetä. Vika voi olla kommunikoinnissa molemmilla puolilla.

Voi olla jotain vialla, mutta voi olla myös kyse omista ongelmista, mihin puolisolla ei ole osaa tai arpaa. Sellaista asiantuntijaa et löydä, jonka mukaan pettäminen johtuu huonosta liitosta.

Liitto ei voi olla hyvä, jos omien ongelmien takia se on valheellisella pohjalla. Tottakai voi olla omia ongelmia ja varmasti onkin, ei ongelmaton ihminen edes jää suhteeseen, jossa pitäisi alkaa pettää. Hän joko puhuu asiat selväksi jo ennen kuin ollaan siinä pisteessä, tai jos ei puhe auta, ymmärtää lähteä.

Mutta ei se poista sitä, että pettävä ihminen ei saa liitosta jotain olennaista, vaikka olisi hänen omaa epäkypsyyttä reagoida siihen pettämällä.

Sitähän kaikki sanoo, älä pakene pettämiseen, selvitä ne asiat siellä suhteessa. Jos niitä ei voi ratkaista, eroa.

Varmasti löytyy montakin asiantuntijaa, jotka sanovat että suhteeseen tarvitaan kaksi. On naiivia väittää, että "meillä oli todella hyvä suhde, ja ihan tyhjästä se toinen petti". Se suhde on perustunut harhalle, jos se johtaa pettämiseen. Harhalle, ketkä ne ihmiset on ja mitä he tarvitsevat ja tuntevat. Se pahaa aavistamaton ei edes tiedä kenen kanssa on liitossa. Kuinka se voi olla hyvä, avoin ja rehellinen suhde.

Tämä kommentti yksioikoistaa ihmisiä aika paljon. Suhde on perustunut harhalle? Ei saa liitosta jotain oleellista? Ajattele vaikka pitkää suhdetta jossa on kasvettu yhdessä ja erikseen. Sitten toiselle tulee ongelmia pikkuhiljaa jotka nakertavat niin vaivihkaaa ettei ihminen itsekään ymmärrä kärsivänsä ongelmista. Sitten kriisit ja oma paha olo kulminoituu pettämiseen. Näin kävi minulle. En katso että tämä koko suhteeni olisi perustunut harhalle tai että en olisi saanut suhteelta oleellisia asioita. Suhteessa ei ollut mitään vikaa, minussa oli. Ei yksi ihminen voi olla toiselle ihmiselle aivan kaikki. Se että minulla oli hyvä puoliso ei tarkoita ettei minulla olisi voinut olla omia ongelmia ja kriisejä oman elämäni suhteen. Masennusta. Riittämättömyyden tunteita koko omasta elämästäni. No sinne meni sekin sitten viemäriin se ainoa hyvä asia elämässäni. Omaa syytäni tietenkin kun en osannut olla parempi ja olin liian syvällä omissa ongelmissani. Nyt menee vielä paljon huonommin ja varmaan ansaitsen tämän kaiken.

seliseli lapsuudestasi ja kokemuksistasi. Ota vastuu touhuistasi äläkä selittele.

Vierailija kirjoitti:

Pettämisen ja salasuhteen jännitys on siinä, että se salataan. Silloin oman puolison rooli on isompi kuin tulee ajatelleeksi tai haluaa myöntää. Jollain tavalla pettäjät taantuvat lapsiksi. Puolisosta tulee isän tai äidin korvike, jota huijataan ja jolle valehdellaan. Tässä on syy miksen arvosta tai pysty ottamaan vakavasti pettäjää tai varatun kanssa suhteilevaa. En tuomitse, mutta pidän lapsentasoisena henkisesti.

Pettäjien maailmankuva on usein naiivi, lapsekas, mustavalkoinen. Yksi oikea rakkaus, sielunkumppani, twinflame. Vaikka pettämistä puolustellaan "kaikkien harmaiden sävyjen" näkemisellä, "elämä ei ole niin yksinkertaista". Jne.

Jos kykenee hahmottamaan itsensä ja tekonsa kokonaisuutena, huomaa, että on tekopyhää itkeä esim. elokuvien pahuudelle jos samalla toteuttaa pahoja asioita omassa elämässään, aiheuttaen surua sivullisille.

Todellinen rakkaus ei ole satua vaan välillä harmaata puuduttavaa puuroa. Harvalla on kärsivällisyyttä siihen vaan halutaan nopeaa ja helppoa onnellista loppua.