Ärsyttää jo etukäteen päivähoidon huonolaatuinen ruoka
Lapseni on menossa vuoden päästä päivähoitoon, todennäköisesti ryhmikseen ja mua harmittaa jo etukäteen se, että ruuan laatu on siellä niin heikkoa. Oon ollut itse joskus satunnaisesti töissä paikallisissa ryhmiksissä, joten tiedän, että ruoka on niissä usein tosi ravinneköyhää, lähinnä tärkkelystä ja jauhelihaa. Kasviksia ei monessa paikassa edes yritetä tarjota lapsille. Tietenkään moni lapsi ei ole kotonakaan niitä tottunut syömään.
Kommentit (67)
Jep, ja sama koskee kouluruokaa. Minusta olisi kivampi että saisi laittaa lapsille omat eväät mukaan, ettei tarvitsisi sitä moskaa heidän syödä.
Totta se on. Päiväkotien ruuista valtavan suuri osa on eineksiä, jotka vain lämmitetään ja kootaan annoksiksi keskuskeittiössä. Kyselkääpä joskus emännältä mistä ruuat tulevat. Kuulin tästä itse päiväkodin vanhempainillassa.
Suomessa on järjettömän hyvätasoinen päiväkoti- ja kouluruokailu. Aina tietenkin kaikki asiat voisivat olla paremmin, mutta oikeasti, aivan turhaa on valittaa tuosta. Jos pystyt asialle jotakin tekemään, tee, toimikaa yhteistyössä muiden vanhempien kanssa ja siirtykää lähiluomuun. Mutta oikeesti, taso on Suomessa todella hyvä.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 10:07"]
Suomessa on järjettömän hyvätasoinen päiväkoti- ja kouluruokailu. Aina tietenkin kaikki asiat voisivat olla paremmin, mutta oikeasti, aivan turhaa on valittaa tuosta. Jos pystyt asialle jotakin tekemään, tee, toimikaa yhteistyössä muiden vanhempien kanssa ja siirtykää lähiluomuun. Mutta oikeesti, taso on Suomessa todella hyvä.
[/quote]
Mä luulen, että aika suurta osaa vanhemmista ei kiinnosta, enkä usko, että ryhmiksen työntekijöitäkään kauheasti kiinnostaa. Ongelma on paljolti myös siinä, että monet lapset eivät osaa syödä kasviksia, joten niitä ei sitten päivähoidossakaan tarjoja.
Ap
Kannattaa ottaa puheeksi ryhmiksen kanssa.
Meillä itse asiassa kävi ihan toisinpäin. Kun ruokakammoinen ja äärinirso poikamme aloitti päiväkodin, hän kieltäytyi syömästä lähes kaikkea. Päiväkodissa hän oppi syömään salaattia ja kasviksia ja pitää niistä edelleen.
Jos ryhmiksessä ei tarjoilla kasviksia, niin ehkä siitä pitäisi valittaa ylemmälle taholle.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 10:06"]
Totta se on. Päiväkotien ruuista valtavan suuri osa on eineksiä, jotka vain lämmitetään ja kootaan annoksiksi keskuskeittiössä. Kyselkääpä joskus emännältä mistä ruuat tulevat. Kuulin tästä itse päiväkodin vanhempainillassa.
[/quote]
Laittakaa lapsenne yksityisene hoitoon. Meiltä meni yksityiseen hoitopaikkaan ruoka ja harvoin oli eineksiä. Valitettavasti kuitenkin raha ratkaisee eli lohta, kokolihaa jne ei kovin usein pysty tarjoamaan.
No jos vertaa brittien ja jenkkien rasvamättöhin mitä lapset syövät hoidossa ja koulussa niin en todellakaan valita. Meidän Tarhassa on joka päivä tarjolla erilaisia salaatteja ja näkkäriä tai tummaa leipää. Tuon perusruoan lisäksi. Usein keittäjä paistaa myös sämpylöitä yms. Välipalalle. Ruoka on samaa mitä läheisessä koulussa valmistetaan ja ei todellakaan ole valittamista. Käykääs uudelleen ottamassa selville mistä juuri teidän päiväkotiin ruoa tulevat, voitte yllättyä... Mä tunnustan että meidän ruoka kotona on kiireessä ravinneköyhempää.. (Vaikka ei eineksiä kumminkaan kuin harvoin)
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 10:10"]
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 10:06"]
Totta se on. Päiväkotien ruuista valtavan suuri osa on eineksiä, jotka vain lämmitetään ja kootaan annoksiksi keskuskeittiössä. Kyselkääpä joskus emännältä mistä ruuat tulevat. Kuulin tästä itse päiväkodin vanhempainillassa.
[/quote]
Laittakaa lapsenne yksityisene hoitoon. Meiltä meni yksityiseen hoitopaikkaan ruoka ja harvoin oli eineksiä. Valitettavasti kuitenkin raha ratkaisee eli lohta, kokolihaa jne ei kovin usein pysty tarjoamaan.
[/quote]
Ei täällä maalla ole ihan hirveästi valinnanvaraa hoitopaikkojen suhteen, eikä yksityinen hoito (yksityinen pph) automaattisesti tai edes todennäköisesti tarkoita, että ruoka olisi parempaa.

Omassa kunnassamme menee juuri päinvastoin - yksityisissä päiväkodeissa ruoka on ihan ala-arvoista (esim. lihakeitossa ei jokaiselle lapselle riitä edes yhtä lihanpalaa), kun taas kunnallisella puolella laatu on hyvä ja noudattaa ravitsemussuosituksia.
Kuinka monipuolista ja ravitsemuksellisesti tasapainoista ruokaa tenavanne syövät kotona? Te tiedätte hirveän hyvin, millaista ruoka on koulussa tai päiväkodissa, vaikka vain joku on joskus silloin tällöin ollut sijaisena jossain. Kokemus koulusta (lähes 35 vuotta) on osoittanut sen, että eniten valittavat ruuasta ne, jotka eivät ole kotona tottuneet syömään kunnon ruokaa. Kokoliha pyörii suussa kuin purkka, joka sitten sylkäistään pois. Salaatit ja kasvikset jäävät lautaselle tai niitä ei oteta lainkaan. Lihapullia kyllä kauhottaisiin lautaselle kukkurapäin, mieluten ilman perunaa ja kastiketta.
Tässä on käänteisesti samasta kysymys kuin lapsena kuulemastani jutusta: Kyllä lohi on sitten hyvää. Minä näin kun Selänpään mies söi sitä. En minä itse.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 10:10"]
Kannattaa ottaa puheeksi ryhmiksen kanssa.
Meillä itse asiassa kävi ihan toisinpäin. Kun ruokakammoinen ja äärinirso poikamme aloitti päiväkodin, hän kieltäytyi syömästä lähes kaikkea. Päiväkodissa hän oppi syömään salaattia ja kasviksia ja pitää niistä edelleen.
Jos ryhmiksessä ei tarjoilla kasviksia, niin ehkä siitä pitäisi valittaa ylemmälle taholle.
[/quote]
Mä pelkään, että saan sitten hankalan maineen, jos alan valittaa ja puuttua ryhmiksen asioihin (ja maine heijastuu sitten lapseen). Ryhmikset tekee siis itse ruuat, joissain isommissa on keittäjä, mutta pienemmissä työntekijät tekee ruuat vuorotellen. Tietenkin ne tekee sellaisia ruokia, jotka uppoaa varmasti ja hävikkiä jää mahd. vähän. Joissain paikoissa salaattia ei edes laiteta lasten lautasille, vaan se on lähinnä aikuisten ruokaa!
Ap
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 10:16"]
Kuinka monipuolista ja ravitsemuksellisesti tasapainoista ruokaa tenavanne syövät kotona? Te tiedätte hirveän hyvin, millaista ruoka on koulussa tai päiväkodissa, vaikka vain joku on joskus silloin tällöin ollut sijaisena jossain. Kokemus koulusta (lähes 35 vuotta) on osoittanut sen, että eniten valittavat ruuasta ne, jotka eivät ole kotona tottuneet syömään kunnon ruokaa. Kokoliha pyörii suussa kuin purkka, joka sitten sylkäistään pois. Salaatit ja kasvikset jäävät lautaselle tai niitä ei oteta lainkaan. Lihapullia kyllä kauhottaisiin lautaselle kukkurapäin, mieluten ilman perunaa ja kastiketta.
Tässä on käänteisesti samasta kysymys kuin lapsena kuulemastani jutusta: Kyllä lohi on sitten hyvää. Minä näin kun Selänpään mies söi sitä. En minä itse.
[/quote]
Mä en puhu nyt kouluruuasta mitään, puhun siitä, että kaikissa ryhmiksissä ruuan taso ei todellakaan ole kovin hyvä. En mä tarkoita, että joka ikisessä paikassa ruuat olisi huonoja, esim. varmaan tuossa lähikoululla, jolla on oma keittäjä, ruoka on tosi hyvää.
Kyllä mä sanoisin, että mulla jotain kokemusta on, kun olen konkreettisesti nähnyt, mitä se ruoka on. En puhu nyt vaikka jostain Keravan koulun ruokailusta, puhun nyt oman pienen kuntani ryhmisten ruuan tasosta. Keravan tai minkään muunkaan kunnan koulu- tai muista ruokailuista en tiedä mitään.
Jos mä en kiinnittäisi huomiota kotiruuan laatuun, niin ei kai mua jaksaisi kiinnostaa, mitä se tenava siellä hoidossa syö, tai mun mielestä se kasvikseton ruoka olisi tosi jees.
Ap
Se ruoka on musta ihan jees ja hyvä, ettei syötetä brittityyliin ranskalaisia. Ongelma on enemmänkin siinä, ettei ruokaa ole tarpeeksi. Tämä näkyy koulussa enemmän. Ruoka on jatkuvasti loppu ja viimeisenä syövät elävät näkkärillä useampia päiviä joka kuukausi. Sen lisäksi esimerkiksi kastiketta joudutaan jatkuvasti jatkamaan vedellä, ettei loppuisi kesken. Esimerkiksi viime viikolla viimeksi täällä jauhelihakastikkeeseen laitettiin niin paljon vettä, että yhdessä kauhallisessa oli muutama murena jauhelihaa ja loppu vetistä liejua. Motivoi nyt siinä lapsia sitten syömään "herkkuruokaa", kun kastike on mautonta ja lihatonta, punertavaa vettä.
Itse muistelisin lapsuudesta, ettei kouluruoka ikinä loppunut. Nykyään se on ihan normaalia, ettei viimeisenä syövät saa enää välttämättä ruokaa juurikaan. Ainakin, jos kyse on jostain suosikkiruuasta. Toinen temppu on, että ensin annetaan hirveän vähän, että kukaan jättäisi ruokaa. Sitten ruokalassa on jatkuva jono, joten lapset ei jaksa jonottaa santsiannosta, joten ruoka-annokseksi jää tosiaan yksi peruna ja yksi tai kaksi lihapullaa.
Mitä tässä yhteiskunnassa on tapahtunut? Kouluruoka on tosi tärkeä, eikä se nyt niin kalliskaan ole. Sen lisäksi on oikeasti lapsia, jotka ei saa kotona ruokaa tarpeeksi ja se näkyy esimerkiksi maanantaisin ruokailussa.
Missähän ap mahtaa asua? Täälläpäin ainakin on koulu- ja päiväkotiruoka aivan hyvää. Ei se tietty ole mitään lähiruokaluomukasviskarppihinkuvinkusnobbailuruokaa, mutta hyvää perusruokaa, myös kasviksia.
Yleensä tosiaan ne lapset valittavat eniten, jotka eivät kotonakaan syö terveellisesti tai joille vanhemmat ovat jo valmiiksi takoneet päähän, että kouluruoka on sitten aina pahaa.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 10:02"]
Lapseni on menossa vuoden päästä päivähoitoon, todennäköisesti ryhmikseen ja mua harmittaa jo etukäteen se, että ruuan laatu on siellä niin heikkoa. Oon ollut itse joskus satunnaisesti töissä paikallisissa ryhmiksissä, joten tiedän, että ruoka on niissä usein tosi ravinneköyhää, lähinnä tärkkelystä ja jauhelihaa. Kasviksia ei monessa paikassa edes yritetä tarjota lapsille. Tietenkään moni lapsi ei ole kotonakaan niitä tottunut syömään.
[/quote]
Älä laita lasta sinne ryhmikseen, jos et ole tyytyväinen! Ihme nillitystä taas, jokainen voi valita lapsensa hoitopaikan, ne joille ulkopuolinen hoito ei kelpaa hoitavat lapsensa itse.
Se, ettei lapsille tarjota kasviksia, on ihan sen ryhmiksen vika. Päiväkodeissa tarjotaan kasviksia ja hedelmiä ja myös opetetaan lapsen maistamaan ilman pakottamista.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 10:12"]
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 10:10"]
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 10:06"]
Totta se on. Päiväkotien ruuista valtavan suuri osa on eineksiä, jotka vain lämmitetään ja kootaan annoksiksi keskuskeittiössä. Kyselkääpä joskus emännältä mistä ruuat tulevat. Kuulin tästä itse päiväkodin vanhempainillassa.
[/quote]
Laittakaa lapsenne yksityisene hoitoon. Meiltä meni yksityiseen hoitopaikkaan ruoka ja harvoin oli eineksiä. Valitettavasti kuitenkin raha ratkaisee eli lohta, kokolihaa jne ei kovin usein pysty tarjoamaan.
[/quote]
Ei täällä maalla ole ihan hirveästi valinnanvaraa hoitopaikkojen suhteen, eikä yksityinen hoito (yksityinen pph) automaattisesti tai edes todennäköisesti tarkoita, että ruoka olisi parempaa.
Ap
[/quote]
Ei tietenkään, mutta minä sanoinkin että meiltä meni ruoka yksityiseen hoitopaikkaan, joten yleensä valinnanvaraa on. Hoitopaikoista tuli meille ihan älyttömiä pyyntöjä, tyyliin olisi haluttu välipaloiksi eniten vaan makeaa "paskaa", muroja, suklaakiisseliä jne (ei toteutettu, joskus toki oli) Yksi pyyntö oli se, että ei laiteta kasviksia kun lapset ei syö ja kun vietiin ruoka näihin paikkoihin niin valitettavan usein törmäsi siihen, että edellispäivän salaatti/muu kasvis oli koskemattomana kaapissa eli sitä ei edes oltu tarjottu! Eli se ei ole aina sen ruokapaikan vika, että asiat ei mene niin kuin pitäisi....
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 10:14"]
[quote author="Vierailija" time="01.10.2013 klo 10:10"]
Laittakaa lapsenne yksityisene hoitoon. Meiltä meni yksityiseen hoitopaikkaan ruoka ja harvoin oli eineksiä. Valitettavasti kuitenkin raha ratkaisee eli lohta, kokolihaa jne ei kovin usein pysty tarjoamaan.
[/quote]
Omassa kunnassamme menee juuri päinvastoin - yksityisissä päiväkodeissa ruoka on ihan ala-arvoista (esim. lihakeitossa ei jokaiselle lapselle riitä edes yhtä lihanpalaa), kun taas kunnallisella puolella laatu on hyvä ja noudattaa ravitsemussuosituksia.
[/quote]
Sehän riippuu paikasta. Tällä alalla on kuitenkin niin paljon kilpailua, että on helppo äänestää jaloillaan ja vaihtaa ruoan toimittaja :)
No sitten sun täytyy valita toinen hoitopaikka eikä sitä ryhmistä. Tuskin kuntasi jokaisessa päiväkodissa on huonoa ruokaa.. kuten jo aikasemmin kirjotin. Meillä Keravalla päiväkoti ruoat tulee koululta (paitsi puurot yms keitetään itse) Ota selvää :) Jos siellä ryhmisessä on huonot keittotaidot niin ehdota että te vanhemmat pääsisitte mukaan ruokalistan suunnitelluun. Tekisitte kuukaudeksi kerralla ruokalistat niistä aineksista mitä on käytettävissä.
Juuri näin. Ja sitten kiitellään ilmaista ruokaa (teurasjätettä, jauhoa ja kamaraa).