Sosiaalityöntekijöiden työ

Vai että lastensuojelu kiinnostaisi...

Okei, en itse ole alalla mutta voin tarjota näkökulman tervehtyneen mt-potilaan ja lastensuojelun kanssa tapelleen perheen lapsen näkökulmasta.

Vihaan joka ainoaa "sossutätiä" joka ei huomannut täysin vaarallista, tulehtunutta ja paskaa tilannettani lapsena. Yritin muutaman kerran satuttaa itseäni todella pahasti, ja olisin onnistunut siinä mikäli etäisempi sukulainen joka sattui olemaan käymässä ei olisi löytänyt minua. 

Minulla kävi tuuri, monella muulla ei käy. Kaikki ne sosiaalialan toimijat jotka mun tilannetta katsoi ja arvioi että olen turvassa vanhempieni luona, on osittain vastuussa siitä mitä mulle tapahtui, koska niillehän maksetaan siitä että arvioivat tilanteen kunnolla. Niiden työtä on suojella lapsia, ja jos ne tekee virheitä työssään, seurauksena voi olla ihmisen koko elämän pilaantuminen. Lastensuojelu on joskus se vika oljenkorsi, jonka tuloksesta riippuen lapsen elämänlaatu paranee tai huononee. 

Mun kohdalla lastensuojelun virhearvioinnin tulos oli se, että koko lapsuus oli pelkkää r*iskausta, ja koko parikymppiset meni terapiassa ja koittaessa palauttaa oma työkyky. Olen kohta 30, ja nyt vasta pystyn elämään jokseenkin ihmisarvoista elämää. Lastensuojelu olis voinut estää suuren osan siitä tuskasta jota lapsena ja teininä jouduin sietämään, mutta eivät estäneet koska tekivät inhimillisen virheen. Kestätkö sellaista stressiä?

Äläkä herran tähden puhu asiakkaista kuten puhut nykyisistä asiakkaistasi ja työtovereistasi. Moni sosiaalialan työ vaatii sen, että näet ihmiset ihmisinä - joista moni ei ole syypää käytökseensä etkä saa ottaa siitä nokkiisi. Vaatii aika paljon kanttia kuunnella jotain "haista paska"-lätinää nuorelta aikuiselta joka ei osaa ilmaista tunteitaan rakentavasti, ilman että otat henkilökohtaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalityötä kannattaa hakea opiskelemaan. Jos sulla on jo maisterintutkinto, niin saat sijaispätevyyden 1,5 vuodessa, ja opinnot on oikeasti kasassa parissa vuodessa, riippuen tietty siitä miten paljon panostaa graduun. Pääsykoe on helppo, opintojen alkuun otat kesäloman ja sitten haet opintovapaa. Opiskelua voit edistää helposti myös työn ohessa.

Mulla oli maisterintutkinto alla, joten sain paljon hyväksi lukuja, ja olin töissä 2 vuotta opintojen aloittamisesta. Paperit sain kolmessa vuodessa. Stressi ja paine on erilaista kuin it-alalla molemmista kokemusta.

Onpa nopeaa. Minulla on maisteri ja opiskelen psykologiaa. Meidän maisteri koostuu 150 op (eli normistikin pidempi kuin muilla) + 40 op siltaopintoja niille joilla ei ole psykan kandia. Eli valmistumiseen menee arviolta vähän yli kolme vuotta. Siihen kuuluu 5kk työharjoittelu. Kuinka pitkä sosiaalityöntekijöiden työharjoittelu on ja minkälaisia kokemuksia siitä?

Minua kiinnostaisi myös kuulla minkälaisia kokemuksia sosiaalityöntekijöillä on psykologeista moniammatillisessa yhteistyössä (tai toisin päin). 

Missä opiskelet psykologiaa? Olen juuri valmistumassa maisteriksi eri alalta ja pohdin, että psykologin työ voisi olla kiinnostavaa. Etkö joutunut tekemään psykologian perus- ja aineopintoja ennen kuin pystyit edes hakemaan psykan maisteriopintoihin? Vai mitä noi siltaopinnot oli? Voitko opiskella työn ohella vai onko maisteriopinnot täysipäiväisiä?

Perusopinnot 25 op pitää olla tehtynä ennen kun hakee. En osaa sanoa tuosta työn ohella opiskelusta, kun olen itsekin vielä niin alussa. Korona sekoittanut pakkaa sen verran, että meillä on nyt aika paljon etänä. Ja anteeksi sanoin aiemmin väärin, sillä siltaopinnot ovatkin 50 op. Eli kokonaisuudessaan maisteri on 200 op + 25 op perusopinnot jo suoritettuna. Siltaopintoihin kuuluu aine- ja menetelmäopintojen kursseja.

Vierailija kirjoitti:

Vai että lastensuojelu kiinnostaisi...

Okei, en itse ole alalla mutta voin tarjota näkökulman tervehtyneen mt-potilaan ja lastensuojelun kanssa tapelleen perheen lapsen näkökulmasta.

Vihaan joka ainoaa "sossutätiä" joka ei huomannut täysin vaarallista, tulehtunutta ja paskaa tilannettani lapsena. Yritin muutaman kerran satuttaa itseäni todella pahasti, ja olisin onnistunut siinä mikäli etäisempi sukulainen joka sattui olemaan käymässä ei olisi löytänyt minua. 

Minulla kävi tuuri, monella muulla ei käy. Kaikki ne sosiaalialan toimijat jotka mun tilannetta katsoi ja arvioi että olen turvassa vanhempieni luona, on osittain vastuussa siitä mitä mulle tapahtui, koska niillehän maksetaan siitä että arvioivat tilanteen kunnolla. Niiden työtä on suojella lapsia, ja jos ne tekee virheitä työssään, seurauksena voi olla ihmisen koko elämän pilaantuminen. Lastensuojelu on joskus se vika oljenkorsi, jonka tuloksesta riippuen lapsen elämänlaatu paranee tai huononee. 

Mun kohdalla lastensuojelun virhearvioinnin tulos oli se, että koko lapsuus oli pelkkää r*iskausta, ja koko parikymppiset meni terapiassa ja koittaessa palauttaa oma työkyky. Olen kohta 30, ja nyt vasta pystyn elämään jokseenkin ihmisarvoista elämää. Lastensuojelu olis voinut estää suuren osan siitä tuskasta jota lapsena ja teininä jouduin sietämään, mutta eivät estäneet koska tekivät inhimillisen virheen. Kestätkö sellaista stressiä?

Äläkä herran tähden puhu asiakkaista kuten puhut nykyisistä asiakkaistasi ja työtovereistasi. Moni sosiaalialan työ vaatii sen, että näet ihmiset ihmisinä - joista moni ei ole syypää käytökseensä etkä saa ottaa siitä nokkiisi. Vaatii aika paljon kanttia kuunnella jotain "haista paska"-lätinää nuorelta aikuiselta joka ei osaa ilmaista tunteitaan rakentavasti, ilman että otat henkilökohtaisesti.

Sepä tuossa työssä varmasti onkin rankinta, että oikeasti sun käsissä voi olla lapsen elämä ja virheisiin ei olisi varaa. En tiedä oliko nyt tarkoituksesi tuoda esiin, ettei kenenkää tulisi tästä syystä haluta alalle vai mitä. Joka tapauksessa sinun kohtalo on tietenkin todella valitettava. 

Olen todennut jo aiemmin, etteivät nykyisen työn asiakkuudet ole lainkaan vertailukelpoisia siihen, mitä asiakas on sosiaalityössä. Sana "asiakas" sinänsä on mielestäni neutraali eikä tarkoita etteikö näkisi ihmistä ihmisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalityöntekijät voisivat vastata, että minkälaisia työmenetelmiä he käyttävät. Miten te edesautatte asiakkaidenne mahdollisuuksia mielekkääseen elämään? Mitä kongreettista hyötyä työllänne on asiakasnäkökulmasta? Vastaavatko työn vaatimukset koulutustasoa? 

Huono sosiaalityöntekijä on suunnilleen kuin virkaan päässyt Ulla Taalasmaa, täynnä itseään ja omaa erinomaisuuttaan, tärkeänä palaverista toiseen keskustelemassa muiden tärkeiden ihmisten kanssa asiakkaan selän takana tai pään yli, lainkaan kuuntelematta tai ymmärtämättä asiakkaiden ongelmia. 

Miten suhteudutte yksinäisyyteen? Siihen, että suku asuu kaukana, ystävät ovat kenties jääneet koska työpaikan perässä on pitänyt vaihtaa tiheästi asuinpaikkaa?  Jos tällaisessa tilanteessa asiakas kärsii mielenterveysongelmista, niin syytättekö häntä itseään, nimittelette mielisairaaksi ja juoruatte ja taputtelette toisianne selkään?  

Minkälaisia psykologian opintoja koulutukseenne kuuluu? Tai mitä siihen akateemiseen koulutukseen ylipäänsä kuuluu?  Hyvien vihollisten etsiminen? Koska poltat tupakkaa, olet huono ihminen ja minä saan haukkua sinua mielin määrin? Asiakkaan syyllistäminen? Koska juot alkoholia, niin olet ihan itse aiheuttanut kaikki ongelmasi, lopeta juominen niin saat kavereita, vaikutusvaltaa, ja pääset toteuttamaan itseäsi? Nimittely? Asiakkaat ovat mielisairaita luusereita, joita pitää holhota hyysätä ja etenkin kytätä?  Kantaa ei tarvitse ottaa vaikeisiin yhteiskunnallitukeasiin kysymyksiin, koska on niin kätevää syyllistää asiakasta itseään kaikista ongelmista. 

Sosiaalityön asiakkaissa korostuu tuo porukka, jolla ei ole oikeastaan laisinkaan omia verkostoja tai ne ovat hyvin kaukana. Jotkut ovat niin omillaan, että lähin omainen on oikeasti joku viranomainen, toisilla voi olla perhe, mutta se ei sijaitse tällä mantereella tai välit siihen ovat huonot. Mitäpä tuohon muuta kuin kannustaa etsimään ja luomaan ihmissuhteita. Jos se yksinäisyys vaikuttaa esim. lapsiperheen jaksamiseen, voi perheelle antaa tukipalveluita. Sosiaalityössä aidosti pyritään auttamaan sitä asiakasta, aina vaan ne keinot eivät ole välttämättä sitä mitä asiakas haluaa.

Voisitko kuvailla mitä teet tavallisena työpäivänä ja miten se tekemisesi hyödyttää asiakastasi? Kirjoittelet raportteja, käyt palavereissa joissa luet jonkun muun kirjoittamia raportteja ja lopulta teet lausunnon, johon copypastaat raporteista luettuja yhteensopivia lauseita?  Kuka tästä hyötyy ja miten? 

Sillä asiakkaalla on tällä työllä käytössään hänelle sopivimmat ja hänen hyvinvointiaan tukevimmat palvelut. Kuka tarvitsee mitäkin, joku tarvitsee lapsen sijaishuoltoa ja lapsi siellä sijaishuollossa vaikka koulukyydit ja toiselle voidaan järjestää vaikka päihdehoitoa tai junaliput äitinsä hautajaisiin.

Minkälaista ennalta ehkäisevää työtä teette, ennen kuin on pakko järjestää huumenuori hoitoon tai alkoholiin sortunut päihdehoitoon? Miten vaikutatte yhteiskunnallisesti? Palkkaa lisää, koska koulutus ja työ ovat vaativia jne. Tämän kuulee usein. Miten te ehkäisisitte näitä lisääntyviä mielenterveys- ja päihdeongelmia? Kekusteletteko esimiestenne kanssa tai niissä lukuisissa palavereissanne siitä, minkälaista yhteistoimintaa nuorille voisi järjestää jo ennen kun he menevät ostarille keskenään ja nuoruuttaan ja tyhmyyttään aloittavat varastelun, itsensä myymisen, juopottelun tai huumeidenkäytön? Ihan kuka tahansa osaa paheksua tuollaista, mutta kuka osaa sitä ehkäistä ja millä menetelmällä? 

Ne sellaiset ennaltaehkäisevät tuet kuten nuorisotalojen perustamiset ja niissä olevat kivat, raittiutta tukevat harrastukset ovat sellaisia keskusteluja, joita käydään kaupunginvaltuustoissa eikä sosiaalitoimistossa. Aika moni sosiaalityöntekijä on yhteiskunnallisesti aktiivinen, mutta ei sosiaalityöntekijät ole eikä saakaan olla mitään poliitikkoja toimessaan.

No mutta miksi ette nosta kissaa pöydälle ja järjestäydy esim. liitoksi, joka ajaa ennaltaehkäisyä? Kirjoittelette raportteja päivästä toiseen ja pidätte palavereja, mutta lopputulos on aina se, että asiakas joko saa palvelua kun kunnan talous on kunnossa, tai ellei, niin sitten asiakkaalle kerrotaan että kaikki ongelmasi ovat sinun omaa syytäsi ja nyt voi voi kun teen tämän päätöksen josta ei ole mitään hytötyä kenellekään. Ai niin, kun tarvitse apua, niin tulepas pyytämään... voit saada muruja pöydältä jos on jäljellä. Ja mulle lisää palkkaa, ilmaisen akateemisen koulutuksen lisäksi, koska olen niin kovin väsynyt tähän työhön ja vastuuseen... 

On huomioitava, että sosiaalihuollon ennaltaehkäisevä työ ajettiin alas 90-luvun laman aikaan. Tämä oli poliittinen päätös. Keskityttiin pakollisiin lakisääteisiin toimiin. Tilanne ei ole sen jälkeen korjaantunut.

Ennaltaehkäisevää työtä pyritään kuitenkin kehittämään: matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut, jalkautuvat työntekijät, sosiaalihuoltolain mukaiset lapsiperhepalvelut, moninaiset palvelut nuorille (mm. mahdollisuus hakea ammatilliseen kuntoutukseen suullisesti, etsivä nuorisotyö), ym. Kuitenkin näitä rajoittaa sekä budjetti, poliittinen päätöksenteko että työntekijäresurssit. Suuri osa ennaltaehkäisevästä työstä on kolmannen sektorin tuottamaa ja tähän vaikuttaa rahoitus suoraan. Ennaltaehkäisevässä työssä on huomioitava matalan kynnyksen pääsy palveluihin, mutta ihmisiä ei voida "valvoa" ennaltaehkäisevästi, vaan heidän on hakeuduttava itse palveluihin. Poikkeuksena lastensuojelu ja kriminaalihuolto. Laki mahdollistaa tiettyä seulontaa, joka toteutuu rakenteellisesti esimerkiksi ilman ammattikoulutusta olevien nuorten ja työttömyyspalveluiden kautta. Valitettavasti jotkut jäävät myös tukiverkon ulkopuolelle tai putoavat siitä läpi. Vahvana rinnalla on myös yksilön oikeus määrätä elämästään, jolloin ennaltaehkäisevä työ perustuu pitkälti yksilön vapaaehtoisuuteen, ei holhoamiseen.

Noista työmenetelmistä vielä, motivoiva haastattelu on yksi menetelmä, jossa yhdessä mietitään yhteisen asiantuntijuuden (asiakas oman elämänsä paras tuntija) kautta mahdollisia näkökulmia ja ratkaisuehdotuksia tilanteeseen kohtaamisen kautta. Missä ollaan nyt ja minkä pitäisi muuttua, jotta pärjääminen ja osallisuus mahdollistuu? Tavoitellaanko edes tätä vai jotain muuta? Mitkä ovat omat tavoitteet? Mitkä ovat omat vahvuudet, mikä on hyvin? Jne. Kuulostaa itsestäänselvyyksiltä, mutta näitä voi kuormittuneena olla itse kunkin vaikea havaita ja joskus tilanteen jäsentely, tai ihan kuulluksi tuleminen auttaa. Ja etenkin konkreettinen apu suunnittelussa. Ammatillisuutta tässä on kyky kohtaamiseen ja laaja palvelujärjestelmän tuntemus ja hyödyntäminen asiakkaan tueksi.

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi suora puhe mutta asiakkaat on lastensuojelussa pääosin mielisairaita, eipä he muuten asiakkaina olisi. Nyt on niin paljon ennalta ehkäiseviä sosiaalihuoltolain mukaisia palveluita, että lastensuojeluun päätyvät pääosin tosi huonossa jamassa olevat. Juridinen vastuu on tosi iso. Tilanteita ennakoidaan aika hyvin ja aggressiiviseen asiakkaaseen olen itse törmännyt keskimäärin parin vuoden välein. Mukaan saa tarvittaessa poliisin tai vartijan.

Sijaisuuksia on ainakin ennen saanut tosi hyvin, mutta nyt kunnilla on huono taloustilanne Koronan takia, joten en nykytilanteesta osaa sanoa. Palkkoja on nostettu, joten virat on entisaikoja paremmin täynnä. Sijaisuuksia voi tehdä, kun aineopinnot on valmiit eli noin kolmen vuoden opintojen jälkeen.

Pidän työni haastavuudesta ja toisinaan palkitsevuudesta ja yhteiskunnallisen muutoksen näköalapaikasta. Ihan hyvän työllisyystilanteen tai auttamishalun takia en alalle kuitenkaan hakeutuisi, työ on myös rankkaa ja voi traumatisoida pahasti.

Siis asiakkaasi ovat mielisairaita, koska he ovat asiakkaita? Juh, tällaistahan se on sossun äo-tason sekä ennakkoluulot että logiikka. Ja huostaanotto tehdään samalla periaatteella: asiakkaan täytyy olla mielisairas, koska hän ei muuten voi olla asiakas.

Aloituksensa perusteella ap sopii paremmin kuin hyvin tähän täydellisten luonnehäiriöisten idioottien ammattiin.

Kamalilta kuulostaa osa vastauksilta, jos eivät ole trolleja. Lastensuojelun työntekijä kirjoittaa asiakkaistaan, että eivät olle "normiperheitä" ja "kaikilla" asiakkailla on mt-onglemia? Eipä pahemmin voisi yleistää ja leimata omaa alaansa ja omia asiakkaitaan. Hyvin suuri osuus lastensuojelun asiakasperheistä on juuri niitä "normiperheitä" joilla esim haastava lapsi, jotkut jopa hakeutuvat itse asiakkuuteen saadakseen apua lapselleen. Erittäin ikävää yleistää kaikki apua hakeneet/saaneet mt-ongelmaisiksi. Nimen omaan pitäisi ymmärtää, että lastensuojelu haluaa auttaa, ei vainota perheitä. Jos asenne on työntekijällä tuo asiakasperheitä kohtaan, ei auta mitkään mainoslauseet tai puheet. Huonointa mahdollista PR:ää lastensuojelutyölle. Toivon todella että kirjoittaja oli trolli.

No, sen voin itse sanoa, että sosiaalityö itsessään on yksi asia ja lastensuojelu on toinen asia. Kokeilin sitä muutama vuosi sitten ja aika nopeasti lähdin toisiin hommiin. En halua olla missään nimessä vastuussa näiden perheiden lapsista tai heidän elämästään ylipäänsä. Ihmisten tilanteet ovat ihan mahdottomia, eivät ota mitään vastuuta itse tilanteistaan, lapset ja aikuiset ovat usein ihan sekaisin. Nämä ihmiset pyörivät kaikissa palveluissa, eikä niistä usein ole mitään oikeaa apua. Kaikki jatkuu ihan samanlaisena vuodesta toiseen. 

Toisaalta taas sosiaalityöntekijät ovat usein vallanhimoisia lastensuojelussa. Puuttuvat kaikkeen asiakkaiden elämässä ja välillä meno on todella mielivaltaista. Ei kiitos. Itselleni ei ole todellakaan oikea paikka, mutta joillekin ehkä on. 

Muuten jos olet kiinnostunut sosiaalityöstä, niin työtä löytyy ja erilaisia työpaikkoja. Ala on mielenkiintoinen, joskin niitä hankaliakin asiakkaita ja tilanteita löytyy, kuten kaikesta ihmisläheisestä työstä. Mutta tervetuloa joukkoon, et ainakaan tule pitkästymään työssä ;).

Oikeesti 😂😂😂 IT-ala kehittyy jatkuvasti.

Sosiaalipuoli junnaa paikallaan, asiat kehittyy vain paperilla. Ihmisiä pyöritetään järjestelmässä, koska työllistävä vaikutus.

Ne helpot asiakkaat on nimenomaan nykyisin ennaltaehkäisevissä palveluissa ja pahemmin ongelmissa olevat lastensuojelussa. Mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat merkittävä syy siihen, että päädytään lastensuojelun asiakkaiksi. Ei lastensuojelun asiakkuudessa olla, jos ongelmia ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu ei, sanon sinulle heti alkuun, että sosiaaliala ei todellakaan ole sinua varten. Täydellinen sopimattomuutesi alalle ja asennevammaisuutesi paljastuu jo heti kättelyssä: "veemäisiä asiakkaita", "aggressiivisesti käyttäytyvät asiakkaat ja kollegat", "aggression kohteena oleminen", "jatkuva vihaisten asiakkaiden aggresion kohteena oleminen..", "en jaksaisi kärsiä ..stressiäkään", "..kivoja työtehtäviä..sos.työntekijöille", "suht järjissään olevien asiakkaiden kanssa..",  "..ollanko yksin vai työparin kanssa..".. ja lista jatkuu...

Jos tämä ei ole provo, niin älä missään nimessä edes harkitse sosiaalialaa-et saisi aikaan mitään muuuta, kuin tuskaa kohtaamillesi asiakkaille ja olisit sossu sieltä vit..maisimmasta päästä. Älä herrantähden mieti ihmislähtöistä alaa, ainakaan sosiaali/terveydenhuolto puolelta, sille ei ole henkinen kypsyytesi riittävä/et todellakaan käsitä, mitä alalla tehdään. Vai että "uraa" ja "snobi", jolle on akateemisuus ykkösasia..Ei,ei ja vielä kerran EI! 

^ tän kommentin kirjoittaja on ihan äärimmäisen typerä ja harhainen (tai tahallaan käsittää väärin). Idiootteja maailmaan mahtuu, kumpa ei mahtuisi.

Viitsitkö perustella vastauksesi, kuten muutkin täällä tekevät, vai eikö älykkyysosamäärä anna myöten? Jos näin, niin sehän on valitettavaa sinun kannaltasi sitten.

1. Ei yhden aloituksen perusteella voi sanoa kuka soveltuu työhön x ja kuka ei, varsinkaan, kun aloituksessa ap ei maininnut mitään negatiivista itsestään. Et myöskään voi tietää, millainen sosiaalityötekijä ap olisi yhden (täysin asiallisen) aloituksen perusteella tai kuinka henkisesti kypsä on.

2. Ei ole asennevammaa todeta, että monissa töissä kohtaa hankalia ja veemäisiä asiakkaita. Sitä kohtaa lähes joka ikisellä alalla. Se on realiteetti, ei asennevamma. 

3. Ap ei missään kohtaa sanonut, että akateemisuus on ykkösasia. Hän sanoi, että prioriteetti on se, että työ on merkityksellistä, ja samassa haluaa tähdätä urallaan korkeammalle, siinä ei ole mitään pahaa. 

4. Ap pohti aggression kohteena olemista yms, mitkä ovat täysin valideja pohdintoja ottaen huomioon millainen asiakaskunta on sosiaalityössä. Se, että pohtii mahdollista työn asiakaskuntaa ei kerro soveltumattomuudesta työhön, vaan ennemminkin viisaudesta, kun pohtii kaikkia eri mahdollisia skenaarioita.

5. Ei kukaan voi täysin käsittää mitä alalla x tehdään ennen kuin sitä ryhtyy opiskelemaan ja kartuttaa käytännön kokemusta. Ja siksihän ap tiedusteli täällä, kun ei vielä tiennyt. Pitäisikö KAIKKI mahdolliset toteutettavat asiat aina tietää etukäteen, eikö elämä ole oppimista, jossa itselle tuntemattomia asioita selvitetään? Jos sinä olet sellainen, joka ei ikinä opi uutta, niin ok...

6. Vääristelit myös ap:n sanomisia, kun poistit merkittävän lauseen kontekstista: "...en jaksaisi kärsiä stressiäkään", ap sanoi samassa virkkeessä, ettei työn epämotivoivan sisällön takia haluaisi kärsiä stressiä. Ap myös sanoi, että pystyy työskentelemään paineen alla. 

7. "Olisit sossu sieltä v.....maisista päästä" - sinulla taitaa olla paljon kokemusta sosiaalityöntekijöistä? En yhtään ihmettele.

8. Kommenttisi oli täynnä aggressioita - ihmeellinen kontrasti, kun ap niin asiallisesti kyseli. Netissäkin voi yrittää ylläpitää hyviä käytöstapoja.

En ole sossu, mutta vastaan kuitenkin kun alkoi niin huvittaa tää palstan sossuvihaajan narina. Sori, puhelimella ei oikein saa lainauksia kohdilleen mutta olen omat kommenttini kirjoittanut tuonne lainauksen sisään.

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalityöntekijät voisivat vastata, että minkälaisia työmenetelmiä he käyttävät. Miten te edesautatte asiakkaidenne mahdollisuuksia mielekkääseen elämään? Mitä kongreettista hyötyä työllänne on asiakasnäkökulmasta? Vastaavatko työn vaatimukset koulutustasoa? 

Huono sosiaalityöntekijä on suunnilleen kuin virkaan päässyt Ulla Taalasmaa, täynnä itseään ja omaa erinomaisuuttaan, tärkeänä palaverista toiseen keskustelemassa muiden tärkeiden ihmisten kanssa asiakkaan selän takana tai pään yli, lainkaan kuuntelematta tai ymmärtämättä asiakkaiden ongelmia. 

VARMAANKIN tämän kaltaisia Ulla taalasmaita on ollut sossuina silloin kun sossuna toimimiseen ei vielä vaadittu yliopistokoulutusta vaan sossuksi pääsi käytännössä kuka vaan, ja suhteilla yleensä. Nämä ullat tuskin pääsevät nykyisin pääsykokeissa läpi, saati jaksavat sen useamman vuoden yhteiskunta- tai valtiotieteellisessä opiskelua, eiköhän sen juoruilunhimonsa ja kyykytyshalunsa saa helpommallakin toteutettua.

Miten suhteudutte yksinäisyyteen? Siihen, että suku asuu kaukana, ystävät ovat kenties jääneet koska työpaikan perässä on pitänyt vaihtaa tiheästi asuinpaikkaa?  Jos tällaisessa tilanteessa asiakas kärsii mielenterveysongelmista, niin syytättekö häntä itseään, nimittelette mielisairaaksi ja juoruatte ja taputtelette toisianne selkään?  

SOSSUJEN koulutusta on muutamalla paikkakunnalla ja uutena opiskelijana uudessa paikassa on varmasti tullut yksinäisyyden tunteet tutuiksi. Myös mielenterveysongelmat ovat opiskelijoilla yleisiä.

Minkälaisia psykologian opintoja koulutukseenne kuuluu? Tai mitä siihen akateemiseen koulutukseen ylipäänsä kuuluu?  Hyvien vihollisten etsiminen? Koska poltat tupakkaa, olet huono ihminen ja minä saan haukkua sinua mielin määrin? Asiakkaan syyllistäminen? Koska juot alkoholia, niin olet ihan itse aiheuttanut kaikki ongelmasi, lopeta juominen niin saat kavereita, vaikutusvaltaa, ja pääset toteuttamaan itseäsi? Nimittely? Asiakkaat ovat mielisairaita luusereita, joita pitää holhota hyysätä ja etenkin kytätä?  Kantaa ei tarvitse ottaa vaikeisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, koska on niin kätevää syyllistää asiakasta itseään kaikista ongelmista. 

NUO PSYKOLOGIAN opinnot, jostain muistelisin lukeneeni että valtaosa sossuista lukee psykaa vähintään lyhyen sivuaineen verran. Ja meinaatko että yksikään sossu ei itse polta tupakkaa tai vedä välillä kännejä? Kellään ei ole ollut mitään mt-ongelmia, masennusta tai vastaavaa, ei itsellä tai lähipiirin jäsenillä?

Aivan varmasti sossuihinkin mahtuu muutama mätämuna, ihan niinkuin meillä on myrk kyhoitajat, valelääkäreitä, kavalluksia tekeviä pankkitoimihenkilöitä ym. Mutta sun viestisi on siitä hauska, että syytät sossujen koko ammattikuntaa vaikka ja mistä, mutta todellisuudessa se olet sä itse, joka on ennakkoluuloinen ja negatiivinen haukkuja joka on kehittänyt päässään harhan, että kaikki sossut on jotain kultalusikka suussa syntyneitä, helppoa elämää eläneitä kukkahattutätejä, jotka ei ymmärrä "oikeasta elämästä" mitään. Aika epätodennäköistä että pääsykokeissa vain tämäntyyppiset ihmiset valkkautuisivat sisään...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu ei, sanon sinulle heti alkuun, että sosiaaliala ei todellakaan ole sinua varten. Täydellinen sopimattomuutesi alalle ja asennevammaisuutesi paljastuu jo heti kättelyssä: "veemäisiä asiakkaita", "aggressiivisesti käyttäytyvät asiakkaat ja kollegat", "aggression kohteena oleminen", "jatkuva vihaisten asiakkaiden aggresion kohteena oleminen..", "en jaksaisi kärsiä ..stressiäkään", "..kivoja työtehtäviä..sos.työntekijöille", "suht järjissään olevien asiakkaiden kanssa..",  "..ollanko yksin vai työparin kanssa..".. ja lista jatkuu...

Jos tämä ei ole provo, niin älä missään nimessä edes harkitse sosiaalialaa-et saisi aikaan mitään muuuta, kuin tuskaa kohtaamillesi asiakkaille ja olisit sossu sieltä vit..maisimmasta päästä. Älä herrantähden mieti ihmislähtöistä alaa, ainakaan sosiaali/terveydenhuolto puolelta, sille ei ole henkinen kypsyytesi riittävä/et todellakaan käsitä, mitä alalla tehdään. Vai että "uraa" ja "snobi", jolle on akateemisuus ykkösasia..Ei,ei ja vielä kerran EI! 

^ tän kommentin kirjoittaja on ihan äärimmäisen typerä ja harhainen (tai tahallaan käsittää väärin). Idiootteja maailmaan mahtuu, kumpa ei mahtuisi.

Viitsitkö perustella vastauksesi, kuten muutkin täällä tekevät, vai eikö älykkyysosamäärä anna myöten? Jos näin, niin sehän on valitettavaa sinun kannaltasi sitten.

1. Ei yhden aloituksen perusteella voi sanoa kuka soveltuu työhön x ja kuka ei, varsinkaan, kun aloituksessa ap ei maininnut mitään negatiivista itsestään. Et myöskään voi tietää, millainen sosiaalityötekijä ap olisi yhden (täysin asiallisen) aloituksen perusteella tai kuinka henkisesti kypsä on.

2. Ei ole asennevammaa todeta, että monissa töissä kohtaa hankalia ja veemäisiä asiakkaita. Sitä kohtaa lähes joka ikisellä alalla. Se on realiteetti, ei asennevamma. 

3. Ap ei missään kohtaa sanonut, että akateemisuus on ykkösasia. Hän sanoi, että prioriteetti on se, että työ on merkityksellistä, ja samassa haluaa tähdätä urallaan korkeammalle, siinä ei ole mitään pahaa. 

4. Ap pohti aggression kohteena olemista yms, mitkä ovat täysin valideja pohdintoja ottaen huomioon millainen asiakaskunta on sosiaalityössä. Se, että pohtii mahdollista työn asiakaskuntaa ei kerro soveltumattomuudesta työhön, vaan ennemminkin viisaudesta, kun pohtii kaikkia eri mahdollisia skenaarioita.

5. Ei kukaan voi täysin käsittää mitä alalla x tehdään ennen kuin sitä ryhtyy opiskelemaan ja kartuttaa käytännön kokemusta. Ja siksihän ap tiedusteli täällä, kun ei vielä tiennyt. Pitäisikö KAIKKI mahdolliset toteutettavat asiat aina tietää etukäteen, eikö elämä ole oppimista, jossa itselle tuntemattomia asioita selvitetään? Jos sinä olet sellainen, joka ei ikinä opi uutta, niin ok...

6. Vääristelit myös ap:n sanomisia, kun poistit merkittävän lauseen kontekstista: "...en jaksaisi kärsiä stressiäkään", ap sanoi samassa virkkeessä, ettei työn epämotivoivan sisällön takia haluaisi kärsiä stressiä. Ap myös sanoi, että pystyy työskentelemään paineen alla. 

7. "Olisit sossu sieltä v.....maisista päästä" - sinulla taitaa olla paljon kokemusta sosiaalityöntekijöistä? En yhtään ihmettele.

8. Kommenttisi oli täynnä aggressioita - ihmeellinen kontrasti, kun ap niin asiallisesti kyseli. Netissäkin voi yrittää ylläpitää hyviä käytöstapoja.

Kiitos tästä. Olen aika lailla skipannut nyt nuo haukkumisviestit, ja ne jossa minusta on tehty täysin katteettomia oletuksia. Ihan vain, koska en saa niistä mitään lisäarvoa keskustelun aloituksen aiheen kannalta, enkä mitään muutakaa positiivista. Kuitenkin on toisaalta hyvä, että näitä on ketjuun tullut, koska se konkretisoi mulle vähän sitä kuraa mitä sos.työntekijänä voi niskaan usein saada. En silti yhden nettikeskustelun perusteella tee tuostakaan asiasta pitkälle vietyjä johtopäätöksiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vai että lastensuojelu kiinnostaisi...

Okei, en itse ole alalla mutta voin tarjota näkökulman tervehtyneen mt-potilaan ja lastensuojelun kanssa tapelleen perheen lapsen näkökulmasta.

Vihaan joka ainoaa "sossutätiä" joka ei huomannut täysin vaarallista, tulehtunutta ja paskaa tilannettani lapsena. Yritin muutaman kerran satuttaa itseäni todella pahasti, ja olisin onnistunut siinä mikäli etäisempi sukulainen joka sattui olemaan käymässä ei olisi löytänyt minua. 

Minulla kävi tuuri, monella muulla ei käy. Kaikki ne sosiaalialan toimijat jotka mun tilannetta katsoi ja arvioi että olen turvassa vanhempieni luona, on osittain vastuussa siitä mitä mulle tapahtui, koska niillehän maksetaan siitä että arvioivat tilanteen kunnolla. Niiden työtä on suojella lapsia, ja jos ne tekee virheitä työssään, seurauksena voi olla ihmisen koko elämän pilaantuminen. Lastensuojelu on joskus se vika oljenkorsi, jonka tuloksesta riippuen lapsen elämänlaatu paranee tai huononee. 

Mun kohdalla lastensuojelun virhearvioinnin tulos oli se, että koko lapsuus oli pelkkää r*iskausta, ja koko parikymppiset meni terapiassa ja koittaessa palauttaa oma työkyky. Olen kohta 30, ja nyt vasta pystyn elämään jokseenkin ihmisarvoista elämää. Lastensuojelu olis voinut estää suuren osan siitä tuskasta jota lapsena ja teininä jouduin sietämään, mutta eivät estäneet koska tekivät inhimillisen virheen. Kestätkö sellaista stressiä?

Äläkä herran tähden puhu asiakkaista kuten puhut nykyisistä asiakkaistasi ja työtovereistasi. Moni sosiaalialan työ vaatii sen, että näet ihmiset ihmisinä - joista moni ei ole syypää käytökseensä etkä saa ottaa siitä nokkiisi. Vaatii aika paljon kanttia kuunnella jotain "haista paska"-lätinää nuorelta aikuiselta joka ei osaa ilmaista tunteitaan rakentavasti, ilman että otat henkilökohtaisesti.

Tämä juuri. Eli et voi sosiaalityöntekijänä koskaan tietää, mitä siellä perheessä kulissien sisällä oikeasti tapahtuu. Nyt kun olen muutamia kauheuksia käynyt läpi lapsuudestani, niin en niitä ollut esim. parhaalle ystävällekään sanonut. Voi olla että paljon jää sanomatta.

Itse sain aikuisena tietää, että lastensuojelu oli ollut tekemisissä perheemme kanssa kun olin pieni lapsi. Sain siis paperini sosiaalitoimistosta, hain jossain vaiheessa toimeentulotukea sieltä ja silloin asia tuli puheeksi. Lastensuojeluilmoituksia oli tullut päivähoidosta, mummolta, ja siksi koska isäni oli ollut humalapäissään useasti putkassa. Kuitenkin sosiaalityöntekijöiden kotikäynneillä isäni totta kai oli nämä sosiaalityöntekijät manipuloinnut ja äitini oli isääni "kompannut". No syystäkin siitä, että äiti on halunut pitää meitä tuolloin suojakilpinään ja isäni jo varhaisessa vaiheessa oli äitini saanut pelkäämään, että jos äiti eroaa hänestä ja lähtee, niin hän kyllä tulee tappamaan hänet. Minä kyllä muistan mitä lapsuuteni oli, jatkuvaa kännin kattomista, väkivaltaa, haukkumista, uhkailua, äitini tappoyrityksiä, äitini ja isäni välistä sek sin katsomista, kaikkia sekopäisiä puheita isältäni. Jatkuvaa pelossa ja häpeässä elämistä. Mutta kun ei, lapsi ei osaa näitä kertoa tai on muuten lojaali vanhemmalleen tai häpeää. Mutta asiat voi näkyä muuten. Esim. päiväkodissa tulleessa ilmoituksessa oli ollut kaikennäköistä, että olen säikky, epäsiisti jne.

Eli siis ihan älyttömän raakaa työtä. Et voi tietää mitä tapahtuu. En tiedä miten paljon lastensuojelussa otetaan tuollaista huomioon, että huonot olosuhteet näkyvät olemuksesta... Toki sen tiedän, että yleisesti ottaen huostaanotot tapahtuvat liian myöhään, koska Suomessa on tapa ottaa vasta kun lapsi/nuori oireilee eli siis pinnaa koulusta ja ehkä käyttää päihteitäkin. Itsehän olin pieni, kiltti, hartiat korvissa kulkeva lapsi, joka yritti pärjätä mahdollisimman hyvin koulussa, kun luuli että sillä tavalla isä lopettaa juomisen.

Vierailija kirjoitti:

No, sen voin itse sanoa, että sosiaalityö itsessään on yksi asia ja lastensuojelu on toinen asia. Kokeilin sitä muutama vuosi sitten ja aika nopeasti lähdin toisiin hommiin. En halua olla missään nimessä vastuussa näiden perheiden lapsista tai heidän elämästään ylipäänsä. Ihmisten tilanteet ovat ihan mahdottomia, eivät ota mitään vastuuta itse tilanteistaan, lapset ja aikuiset ovat usein ihan sekaisin. Nämä ihmiset pyörivät kaikissa palveluissa, eikä niistä usein ole mitään oikeaa apua. Kaikki jatkuu ihan samanlaisena vuodesta toiseen. 

Toisaalta taas sosiaalityöntekijät ovat usein vallanhimoisia lastensuojelussa. Puuttuvat kaikkeen asiakkaiden elämässä ja välillä meno on todella mielivaltaista. Ei kiitos. Itselleni ei ole todellakaan oikea paikka, mutta joillekin ehkä on. 

Muuten jos olet kiinnostunut sosiaalityöstä, niin työtä löytyy ja erilaisia työpaikkoja. Ala on mielenkiintoinen, joskin niitä hankaliakin asiakkaita ja tilanteita löytyy, kuten kaikesta ihmisläheisestä työstä. Mutta tervetuloa joukkoon, et ainakaan tule pitkästymään työssä ;).

Näin juuri. En tiedä miksi on niin vaikea myöntää, että ei ne asiakasperheet todellakaan mitään normiperheitä suurimmaksi osaksi ole. Missä vaiheessa lastensuojelu alkaa oikeasti kuulemaan sitä lasta, eikä tekemään töitä aikuisten lähtökohdista käsin.

Pitää myös muistaa, ettei sijoitus ole mikään palikkaratkaisu mihinkään. Sijoitettujen lasten kohtalot ovat aika hurjia myös, eikä sijoituksen vaikuttavuutta ole oikein tutkittu. Jos ongelmat ovat perheoloissa, voi lapsi tai nuori päästä perhesijoitukseen, jossa onnekkaat saavat tasapainoisen perheen tuekseen. Silti ei kyseessä ole oma perhe, vaikka ilmeisen läheiset välit moni onnistuu luomaankin sijaisperheeseen. Jos nuori oireilee, niin yksiköissä on sitten kaikki muutkin oireilevat nuoret. Henkilökunta vaihtuu, suhde on ammatillinen ja riippuu ihan työntekijöistä, ei ole hääppöiset lähtökohdat kyllä saada elämää raiteilleen. Kun nuori täyttää 18 vuotta joutuu lähtemään omilleen, toki jälkihuolto on tukena, mutta kyllä moni tippuu aikamoiseen kuiluun niillä vähillä taidoillaan, joita itsellä on. 

Oikeasti, monen ihmisen ongelmat ovat sisäänrakennettuja, ei niitä saada millään korjattua. Nämä ihmiset ovat aloittaneet perheneuvolasta, lasten- ja nuortenpsykiatriasta, erityisen tuen luokista ja kasvettuaan jatkavat mt-palveluissa ja saavat siihen lisäksi sitten todennäköisesti aikuissosiaalityön tuen, päihdepalvelut yms yms. Samat ihmiset joka paikassa ja kaikissa näissä palveluissa. Lopputulos on pitkälti tasan 0. 

Suomessa on pakkomielle ajatella, että kaikki ovat ihan samanlaisia ihmisiä ja sitten yritetään tukea massiivisin palveluin sitä, että joku meni nyt pieleen jossain vaiheessa. Pitäisi hyväksyä se, että emme ole samanlaisia ja osalla ihmisistä ei ole samoja lähtökohtia ja ovat itsessään ongelmaisia. Ei ole olemassa mitään korjaavaa palvelua. Nyt käytetään järkyttävät määrät rahaa tähän pieneen marginaaliin, eikä tilanne siitä muutu miksikään.

Ei tarvitse pitkään olla sosiaalialalla, kun alkaa näkemään nämä asiat niin kuin ne on...  

Yhden lapsen sijoitus voi maksaa kunnalle 10-15 000 e/kk. Yhdestä perheestä voidaan sijoittaa kaikki lapset. Siihen päälle sitten vanhempien omien tukien ja palveluiden maksut. Tulee aika kalliiksi kyllä tämä joidenkin "ei tarvitse ottaa vastuuta mistään" -asenne. Puhumattakaan tietysti siitä inhimillisestä tragediasta, joka sijoitus ja sitä edeltävä elämä on aina lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Yhden lapsen sijoitus voi maksaa kunnalle 10-15 000 e/kk. Yhdestä perheestä voidaan sijoittaa kaikki lapset. Siihen päälle sitten vanhempien omien tukien ja palveluiden maksut. Tulee aika kalliiksi kyllä tämä joidenkin "ei tarvitse ottaa vastuuta mistään" -asenne. Puhumattakaan tietysti siitä inhimillisestä tragediasta, joka sijoitus ja sitä edeltävä elämä on aina lapselle.

Juu ja joku käärii nuokin rahat. Jos päätettäisiin satsata ennakoivaan työhön ja se laskisi sijoitusten tarvetta, niin se olisi kova isku nykyiselle järjestelmälle. Onko tutkittu sitä, että minkälainen yhteys on kunnilta laskutetun rahan ja sosiaalihuolto työllistäjänä välillä? Onko tutkittu kuinka sosiaalihuoltoa hyödyttäisi/haittaisi se, että ihmisillä alkaisi mennä paremmin? Jos vastaus on, että haittaa tulisi ja kunnilta pumpatut rahat menevät suoraan sosiaalihuollon pyörittämiseen, niin kyllä taitaa olla instituutionaalista vikaa. Mikään ison toimialan johtoporras ei halua pienentää omaa budjettiaan. Tämä on hyvä muistaa. Monilla toimialoilla se tarkoittaa, että pitää osoittaa oman toiminnan tehokkuus. Mutta onko sosiaalityössä tällaista? Enemmän kuulee sitä, että asiat on aina vaan huonommin ja mikään ei tehoa mihinkään. Valvontaa ja jotain vastuuta toiminnan tehokkuudesta tarvittaisiin kai enemmän. Tämä hyödyttäisi asiakkaita, veronmaksajia ja kentällä toimivia sosiaalityöntekijöitä.

Eräs uskovainen (kristitty) kertoi, että on yllättynyt minkälaiset perheet pääsee sijaisperheiksi. Hän tuntee ääriuskovaisen (kristitty) perheen joka on jo hänenkin silmissä aivan liian extreme ja vinoutunut. Ihmettelee huolissaan miksi tuollaiseen perheeseen sijoitetaan lapsia. Eikä ole mikään helposti säikähtävä tyyppi.

Vierailija kirjoitti:

Pitää myös muistaa, ettei sijoitus ole mikään palikkaratkaisu mihinkään. Sijoitettujen lasten kohtalot ovat aika hurjia myös, eikä sijoituksen vaikuttavuutta ole oikein tutkittu. Jos ongelmat ovat perheoloissa, voi lapsi tai nuori päästä perhesijoitukseen, jossa onnekkaat saavat tasapainoisen perheen tuekseen. Silti ei kyseessä ole oma perhe, vaikka ilmeisen läheiset välit moni onnistuu luomaankin sijaisperheeseen. Jos nuori oireilee, niin yksiköissä on sitten kaikki muutkin oireilevat nuoret. Henkilökunta vaihtuu, suhde on ammatillinen ja riippuu ihan työntekijöistä, ei ole hääppöiset lähtökohdat kyllä saada elämää raiteilleen. Kun nuori täyttää 18 vuotta joutuu lähtemään omilleen, toki jälkihuolto on tukena, mutta kyllä moni tippuu aikamoiseen kuiluun niillä vähillä taidoillaan, joita itsellä on. 

Oikeasti, monen ihmisen ongelmat ovat sisäänrakennettuja, ei niitä saada millään korjattua. Nämä ihmiset ovat aloittaneet perheneuvolasta, lasten- ja nuortenpsykiatriasta, erityisen tuen luokista ja kasvettuaan jatkavat mt-palveluissa ja saavat siihen lisäksi sitten todennäköisesti aikuissosiaalityön tuen, päihdepalvelut yms yms. Samat ihmiset joka paikassa ja kaikissa näissä palveluissa. Lopputulos on pitkälti tasan 0. 

Suomessa on pakkomielle ajatella, että kaikki ovat ihan samanlaisia ihmisiä ja sitten yritetään tukea massiivisin palveluin sitä, että joku meni nyt pieleen jossain vaiheessa. Pitäisi hyväksyä se, että emme ole samanlaisia ja osalla ihmisistä ei ole samoja lähtökohtia ja ovat itsessään ongelmaisia. Ei ole olemassa mitään korjaavaa palvelua. Nyt käytetään järkyttävät määrät rahaa tähän pieneen marginaaliin, eikä tilanne siitä muutu miksikään.

Ei tarvitse pitkään olla sosiaalialalla, kun alkaa näkemään nämä asiat niin kuin ne on...  

Mitä sitten oletkin tällä hakenut, mutta onko meillä vaihtoehtoja? Voidaanhan me olla tietysti uhraamatta aikaa ja rahaa näihinkin ihmiskohtaloihin, jos lopputulos silti on nolla, mutta aika karulta sellainen maailma minun korvaani kalskahtaa. Että jos olet tarhaikäisenä tullut vaikka seksuaalisesti hyväksikäytetyksi ja olet siksi sisältä niin rikki, että et kuntoudu, niin mitään ei yritettäisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhden lapsen sijoitus voi maksaa kunnalle 10-15 000 e/kk. Yhdestä perheestä voidaan sijoittaa kaikki lapset. Siihen päälle sitten vanhempien omien tukien ja palveluiden maksut. Tulee aika kalliiksi kyllä tämä joidenkin "ei tarvitse ottaa vastuuta mistään" -asenne. Puhumattakaan tietysti siitä inhimillisestä tragediasta, joka sijoitus ja sitä edeltävä elämä on aina lapselle.

Juu ja joku käärii nuokin rahat. Jos päätettäisiin satsata ennakoivaan työhön ja se laskisi sijoitusten tarvetta, niin se olisi kova isku nykyiselle järjestelmälle. Onko tutkittu sitä, että minkälainen yhteys on kunnilta laskutetun rahan ja sosiaalihuolto työllistäjänä välillä? Onko tutkittu kuinka sosiaalihuoltoa hyödyttäisi/haittaisi se, että ihmisillä alkaisi mennä paremmin? Jos vastaus on, että haittaa tulisi ja kunnilta pumpatut rahat menevät suoraan sosiaalihuollon pyörittämiseen, niin kyllä taitaa olla instituutionaalista vikaa. Mikään ison toimialan johtoporras ei halua pienentää omaa budjettiaan. Tämä on hyvä muistaa. Monilla toimialoilla se tarkoittaa, että pitää osoittaa oman toiminnan tehokkuus. Mutta onko sosiaalityössä tällaista? Enemmän kuulee sitä, että asiat on aina vaan huonommin ja mikään ei tehoa mihinkään. Valvontaa ja jotain vastuuta toiminnan tehokkuudesta tarvittaisiin kai enemmän. Tämä hyödyttäisi asiakkaita, veronmaksajia ja kentällä toimivia sosiaalityöntekijöitä.

Se, että pumpataan rahaa vaikka lapsiperheiden kotipalveluun ei auta niitä lapsia ja nuoria, joilla on isoimmat vaikeudet ja joiden sijaishuolto on äärimmäisen kallista. Ne ovat eri kohderyhmiä.