Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalityöntekijöiden työ
30.08.2020 |
Harkitsen alanvaihtoa IT-alalta johonkin pehmeämpään, sellaiseen jossa voisin kokea tekeväni arvokasta työtä. Yksi vaihtoehto, jota pyörittelen mielessäni, on sosiaalityö.
Voisitteko sosiaalityöntekijät kertoa ihan konkreettisella tasolla työtehtävistänne ja työpäivistänne? Ajatuksena lastensuojelu tuntuisi tosi tärkeältä työltä, sellaiselta ettei ikinä joutuisi kyseenalaistamaan oman työn mielekkyyttä. Mutta kertokaa stressistä, jota niissä tehtävissä joutuu kokemaan. Mun nykyinen työ on ajoittain stressaavaa, veemäisiä asiakkaita joita pitää miellyttää ja palvella, deadlinet painaa päälle, vastaat asioista joihin et pysty kunnolla vaikuttamaan, painostavat pomot. Kestän kyllä tehdä töitä paineen alla, mutta kun itse työn sisältö ei enää motivoi niin en jaksaisi sen vuoksi kärsiä stressiäkään. Eniten mulle aiheuttaa kuormitusta,
ei kiire, vaan agressiivisesti käyttäytyvät asiakkaat ja kollegat - joutuuko sosiaalityöntekijä kohtaamaan paljon vastaavaa? Ollaanko niissä tilanteissa usein yksin vai työparin kanssa?
Adoptioneuvonta tuntuisi myös mielenkiintoiselta työltä sosiaalityöntekijänä. Katselin että kaupunkien palveluksessa heitä on, mutta lieköhän ihan marginaaliala johon päätyy vain muutamia?
Mitä muita sellaisia ”kivoja” työtehtäviä sos.työntekijöille on, missä ollaan tekemisissä suht järjissään olevien ihmisten kanssa ja heitä pääsee oikeasti auttamaan?
Ajattelen että sosiaalityö voisi sopia mulle, koska tosiaan haikailen ”työtä jolla on väliä” (muuta kuin bisnesmielesså). Yhteiskunnalliset asiat ja ilmiöt kiinnostaa. Toisaalta mua varmaan stressaisi jatkuva vihaisten asiakkaiden agression kohteena oleminen. Lähestyn neljääkymppiä joten tässä on toimittava pikimmiten jos vielä uutta uraa meinaan. Mulla on akateeminen tutkinto toiselta alalta, ja muutaman vuoden tauko työelämästä opiskellen tuntuisi ihanalta. Sen verran ”snobi” olen silti, että akateemisuus vetoaa tässä myös vs esimerkiksi sosionomin tai vaikkapa sairaanhoitajan tutkinto. Ja on kai palkkakin vähän parempi. Missä vaiheessa opintoja voi alkaa tehdä sijaisuuksia ja onko niitä helppo saada? Tiedän ettei opiskelemaan ensinnäkään ole helppo päästä, mutta aina voi yrittää 😊
Tuhannesti kiitos jos joku jaksaa kommentoida asiallisesti!
Kommentit (167)
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojelun sosiaalityö on luonteeltaan vähän erilaista kuin sosiaalityö aikuispuolella ja vammaispalveluissa. Lastensuojelussa tehdään työtä perheiden kanssa ja yritetään ratkoa monimutkaisia ihmissuhdekuvioita ja selvitellä ylisukupolvisia traumoja ja niiden vaikutuksia ihmisten haasteisiin. Siinä on aika paljon hyötyä perheterapeuttisesta ja ylipäätään terapeuttisesta osaamisesta, toki vahva juridinen osaaminen on myös tärkeää. Koska ongelmat ovat epämääräisiä, niin se ei sovi selkeyttä ja täsmällisyyttä kaipaavalle ihmiselle eikä introvertille, joka ei luonnostaan tykkää puida ihmissuhdeongelmia päivästä toiseen eikä saa sellaisesta energiaa. Lastensuojelussa ongelmien epämääräisyys ja käytettävissä olevien tukimuotojen vähäisyys tekee siitä erityisen kuormittavaa, toki joskus myös asiakkaiden kohtalot ovat aika traagisia. Toisaalta työ on usein hyvin itsenäistä, oman kalenterinsa saa suunnitella melko vapaasti ja työssä v
Työtä tehdään ammattitaidolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalityön sektoreilla on melkoista vaihtelua. Olen kuluneen melkein 20v aikana ollut aikuissosiaalityössä, gerontologisessa, asunnottomien sosiaalityössä ja viimeiset 5 vuotta lastensuojelussa. Lastensuojelu on minusta kaikkein mukavin paikka missä olen ollut. Itä-Helsingissä. Tietysti paikan tai tiimin ilmapiirin merkitys on suuri. Minulla on ollut onni siinä että on mukava tiimi. Lastensuojelussa työtehtävät, palvelut joita järjestän asiakkaille ja toimintaa ohjaava lainsäädäntö ovat työntekijän kannalta selkeät. Peruspalkka on kohtuullinen, 4300/kk. Vaihdoin aikoinaan aineenopettajan työstä sosiaalityöntekijäksi ja olen ollut tyytyväinen. Aina vakituinen virka tarjolla, ei mitään määräaikaisuuksia.
Omien kokemuksieni perusteella tuo ns. työ on vain turhan jauhamista,kyttäämistä, kontrollointia ja nöyryytystä, mutta mitään käytännön apua ei kuitenkaan anneta.
Samanlainen kokemus itselläni. Koin sen väkivaltana. Miten tuon pitäisi parantaa ihmisen tilannetta?
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalityöntekijällä on paljon valtaa ja vastuuta, jota kuitenkin käytetään törkeästi väärin. Sosiaalityöntekijä ei käytännössä auta apua tarvitsevaa millään tavalla, vaan apu on keskustelua, nöyryytystä, alistamista, kontrollointia jne. Itselläni ei oikeastaan ole mitään positiivista sanottavaa sosiaalityöstä tai sosiaalityöntekijöistä. Olen joutunut asioimaan näiden kanssa useaan otteeseen 20 vuoden aikana, ei koko aikaa ja se käytännön apu on ollut nollassa. Sen sijaan samat asiat on pitänyt jauhaa miljoonaan kertaan. Ongelmani ovat pahentuneet ihan katastrofaalisiin mittasuhteisiin, mutta apua ei ole tulossa. Jos ongelmiini olisi aikoinaan haluttu perehtyä ja käytännön apua antaa en olisi nykyisessä tilanteessa. Ihmettelen suuresti koko sosiaalityön olemassaoloa kun todellisuudessa se on pelkkää byrokratiaa ilman mitään halua tai kykyä oikeasti auttaa.
Ja ne neuvot on kyllä ala-arvoisia. Asiakkaan pitää vaan päättää toimia toisin (asiakas on tilanteessaan pelkästään omasta syystään ja tyhmyyttään ei ymmärrä muuttaa toimintaansa asenne). Alkoholistin pitää vaan tajuta lopettaa juominen, masentuneen ottaa itseään niskasta kiinni ja työttömän mennä töihin. Tähänkö tarvitaan korkeakoulutus?!
Sosiaalityö ei todellakaan ole sinulle, jos sinulle eniten aiheuttaa kuormitusta agressiivisesti käyttäytyvät asiakkaat ja kollegat.
Sosiaalityössä ei mitään muuta tehdäkään vaanko puuhaillaan todella haastavien asiakkaiden kanssa joille osalle ei mene yhtään mikään perille. Sanalliset uhkaukset tai väkivallankin uhka ovat ihan mahdollisia ja arkipäivää.
vai että, sosiaalityöhön "pehmeämmälle alalle" lol
Nostan tätä ketjua. Ehkä tätä kautta löytyisi vastauksia myös näihin pohdintoihin.
Eli, olen itsekin hieman alle 40 v. Minulla on AMK-tutkinto kulttuurialalta. Olen tehnyt alalleni kuuluvia ja sitä sivuavia pätkätöitä, mutta työllisyystilanne on kehno.
Minulla on melko paljon kokemusta myös erilaisista lasten ja nuorten parissa tehtävästä ohjaus- ja opetustyöstä, ja olen työskennellyt myös erityistä tukea tarvitsevien nuorten parissa. OIen alkanut vakavissani pohtia uudelleenkouluttautumista, ja etsivä nuorisotyö ja ylipäätään erityisnuorisotyö kiinnostaa minua.
Olen tutkaillut sosiaalityön opintoja yliopistossa, sosionomiopintoja, yhteisöpedagogiopintoja, sekä nuorisotyöntekijän opintoja. Luonnollisesti haluaisin sellaisen tutkinnon jolla olisi mahdollisimman hyvät ja monipuoliset työllisyysnäkymät, sekä muunneltavuutta. En esimerkiksi haluaisi olla vain nuorisotalolla vahtimassa, vaan olla roolissa, jossa esim. etsitään aktiivisesti ratkaisuja haastaviin elämäntilanteisiin. Ja mieluiten suorittaisin yliopisto- tai AMK-tutkinnon. Yhteisöpedagogiopinnot ovat mielenkiintoiset, mutta olen kuullut huonoa esim. Humakin opinnoista, joiden monet ovat kuvanneet olevan suoranaista huuhaata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen suoraan sosiaalityön opintoja. Työllisyystilanne on hyvä. Yhteisöpedagogi ei voi tehdä esim. sosiaaliohjaajan töitä.
Lastensuojelun sosiaalityö on luonteeltaan vähän erilaista kuin sosiaalityö aikuispuolella ja vammaispalveluissa. Lastensuojelussa tehdään työtä perheiden kanssa ja yritetään ratkoa monimutkaisia ihmissuhdekuvioita ja selvitellä ylisukupolvisia traumoja ja niiden vaikutuksia ihmisten haasteisiin. Siinä on aika paljon hyötyä perheterapeuttisesta ja ylipäätään terapeuttisesta osaamisesta, toki vahva juridinen osaaminen on myös tärkeää. Koska ongelmat ovat epämääräisiä, niin se ei sovi selkeyttä ja täsmällisyyttä kaipaavalle ihmiselle eikä introvertille, joka ei luonnostaan tykkää puida ihmissuhdeongelmia päivästä toiseen eikä saa sellaisesta energiaa. Lastensuojelussa ongelmien epämääräisyys ja käytettävissä olevien tukimuotojen vähäisyys tekee siitä erityisen kuormittavaa, toki joskus myös asiakkaiden kohtalot ovat aika traagisia. Toisaalta työ on usein hyvin itsenäistä, oman kalenterinsa saa suunnitella melko vapaasti ja työssä voi käyttää melko paljon harkintaa monessa tilanteessa. Esimerkiksi vammaispalveluissa työ on hallinnollisempaa ja selkeämpää kuin lastensuojelussa. Ongelmat ovat tarkkarajaisempia ja palveluiden myöntämiskriteerit ovat usein selvempiä. Työ ei ole niin psykososiaalisesti kuormittavaa kuin lastensuojelussa ja perhesosiaalityössä, vaikka toki sielläkin pitää hyvät vuorovaiktustaidot olla.