Alkoholisti-isän tytär valitsee itselleen alkoholistipuolison
^oletteko huomanneet saman?
Onkohan siinä jotain psykologista, että alkoholisti-isän raitis tytär hakeutuu aina juoppojen miesten seuraan?
Mä tunnen/tunsin pari naista, joita yhdistää se, että heidän isänsä oli alkkis, ja he aina rakastuivat renttuihin. Että kun yhdestä juoposta pääsi eroon niin hetken päästä oli vielä pahempi juoppo mies kuvioissa.
Senkin olen huomannut yhdistävän näitä naisia, että parisuhteissa heillä ei vaikuttanut olevan mitään omaa tahtoa, vaan he suostuivat kaikkeen mitä mies keksi ehdottaa, esimerkiksi yhteenmuutto, uuden yhteisen asunnon ostaminen, koiran hankkiminen, lapsen hankkiminen jne.
Kommentit (42)
Ei pidä paikkaansa. Minulla ja siskoillani on raittiit miehet, vaikka isämme oli alkoholisti. Emme todellakaan halua omille lapsillemme samanlaista lapsuutta kuin itsellä oli.
Oletteko huomanneet että keskiverto pienemmällä peniksellä varustetut miehet valitsevat autokseen Audin tai Bemarin?
Tiedän siskokset joiden kumpikin vanhempi joi. Kumpikaan tyttäristä ei ole alkoholisti eikä heillä ole alkoholisteja puolisoina. Halusivat omille lapsilleen aivan toisenlaisen lapsuuden kuin mitä heillä itsellään oli.
Tiedän myös neljä siskosta joiden äiti oli alkoholisti. Yksi tyttäristä jatkaa äitinsä tiellä, muut ei todellakaan.
No en kyllä ole valinnut. Oma isä ihan täysi rapajuoppo, oma mies juo muutaman annoksen vuodessa.
Onhan sitä kaikenlaisia tutkimuksia ja tutkimuksia. Tässä tapauksessa voisi ehkä puhua monenlaisesta huono-osaisuuden kasautumisesta, eikä vetää mutkia suoraksi sanomalla että juopon isän tai äidin tyttäret tai pojat ottavat juopon puolison hyysättäväkseen.
Ei ole ihan noin yksiviivaista ja sataprosenttista. Mun molemmat vanhemmat oli alkoholisteja. Itse en ole eikä ole miehenikään. Eivät myöskään nuoruuteni seurustelukumppanit. En kestä edes katsella runsasta alkoholinkäyttöä ikävien lapsuudenkokemuksien jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa. Minulla ja siskoillani on raittiit miehet, vaikka isämme oli alkoholisti. Emme todellakaan halua omille lapsillemme samanlaista lapsuutta kuin itsellä oli.
Pitäähän se tutkimusten valossa siinä mielessä paikkansa, että usein näin saattaa käydä. Ei se mikään ehdoton totuus ole ja toisinkin valitsevia on. Oma isäni ryyppäsi sodasta tultuaan siihen asti, kunnes ei enää vanhana keho kestänyt. Lapsuuteni oli todella kaoottinen, vaikka äiti yrittikin parhaansa. Oma puolisoni puolestaan on raitis ja rakastava. Olemme olleet yhdessä jo yli 30 vuotta. Päätin jo lapsena, että juoppoa en ota, sen verran jäi traumoja.
Mulla on on ollut nimen omaan ensimmäisenä kriteerinä miehen valinnassa joko täysraittius tai kohtuu käyttö . Rentut on pantu heti luiskaan . Nykyinen puoliso on täysin raitis .
Äidilläni ( 20-luvulla syntynyt ) oli 13 sisarusta. Heillä oli uskovainen, täysin raitis ja erittäin hyvä isä. Pappa oli ahkera, tunnollinen, kiltti ja ystävällinen ihminen.
Tyttöjä oli kahdeksan, poikia viisi. Kaikista pojista tuli kunnollisia, lähestulkoon täysraittiita miehiä.
Mutta jokainen tytär meni alkoholistin kanssa naimisiin. Jotkut liitot kestivät silti, jotkut erosivat, mutta hekin vanhemmalla iällä. Kaikki ne serkkuni kärsivät, kuten minäkin, lapsuutensa ja nuoruutensa alkoholisti-isästä.
Ollaan aikanaan äidin kanssa tätä ihan mietitty, että mistä se johtui. Johtuuko siitä, että sota katkaisi heidän lapsuutensa ja nuoruutensa, he olivat karjalaisia ja joutuivat hyvin nuorina jo lähtemään omiin elämiinsä, kun evakkotie kutsui.
Mutta miksi pojat selvisivät niin hyvin, kun taas tytärten elämä oli yhtä kompurointia. Oliko poikien jotenkin vaan pakko ottaa elämä omiin käsiin, kun taas tyttäret etsivät tukea miehestä, jonka pitäisi pitää huolta perheestään. Ja jokainen sortui väärään mieheen.
Vai eivätkö he osanneet nähdä, mistä on kyse, kun eivät kotona koskaan nähneet niitä viinan kiroja?
Äiti sanoi, että se oli hänen kohdallaan vain kuin ajautuminen, ei osannut itsekään sanoa miksi. Mistään suuresta rakkaudesta ei edes ollut kyse. Sota ajoi heidät kaikki erilleen toisistaan, heillä ei ollut tukea toisistaan eikä sitä entisen kotikylän turvaa, oli vain uudet paikat ja uudet ihmiset, joihin piti sopeutua.
Jokainen heistä kuitenkin sai sen kaiken myllytyksen jälkeen sentään rauhallisen ja hyvän vanhuuden. Jos se jotain lohduttaisi....
Anteeksi ajatusvirhe, jos jotain häiritsee. Siis äidillä oli 12 sisarusta, äiti mukaanluettuna heitä oli 13.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi ajatusvirhe, jos jotain häiritsee. Siis äidillä oli 12 sisarusta, äiti mukaanluettuna heitä oli 13.
Oliko nämä kaikki alkoholisoituneita puolisot sodissa rintamalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi ajatusvirhe, jos jotain häiritsee. Siis äidillä oli 12 sisarusta, äiti mukaanluettuna heitä oli 13.
Oliko nämä kaikki alkoholisoituneita puolisot sodissa rintamalla?
Kyllä ainakin kolme oli.
Rupesin oikein miettimään asiaa. Saattoi olla ne äidin nuorempien siskojen miehet vielä sen verran nuoria sota-aikana, ettei olleet sodassa. Yksi heistä oli mielenterveysongelmainen ja lääkitsi itseään viinalla. Siitä se hyvä kombo sitten syntyikin.
Itselläni molemmat vanhemmat alkoholisteja, joista toinen kuolikin siihen sairauteen. Ja kyllä, valitettavasti ensimmäinen mies jonka kanssa olin 18-vuotiaana, oli renttu, väkivaltaisuuteen taipuvainen juoppo (joka tosin myöhemmin korjasi elintapansa, kauan minun jälkeen). Toinen oli sentään astetta parempi kuin ensimmäinen, mutta vain hieman.
Nyttemmin onneksi aikuisiällä kiinnostun kunnollisista ja fiksuista miehistä. Hyväksyn kohtuullisen alkoholinkäytön mieheltä ja itseltänikin, mutta missään nimessä tällä taustalla en ala elämääni hankaloittaa sotkeutumalla päihteitä enempää käyttävään mieheen. Haen mieheltä jonkinlaista turvaakin, johtuneeko sitten lapsuudesta vai mistä. Kriteerit olen asettanut ja niistä en tingi.