Millaiselle ihmiselle suhde eläimiin on tärkeämpi kuin ihmissuhteet?

Minä olen usein ihmetellyt, että millaiselle ihmiselle parisuhde on niin tärkeä että mieheksi kelpaa kuka tahansa joka vaan huolii - on sitten millainen työnvieroksuja vieraissa juokseva kaljasieppo tahansa - ja sen annetaan kohdella itseä miten tahansa.

Ihminen osaa olla aika ällöttävä, katala ja kaksinaamainen.. Tätä listaa vois jatkaa loputtomiin. Että ymmärrännkyllä ihmisiä, jotka pitävät eläimistä enemmän.

Eläinrakkalle

Päinvastoin. Lapsesta tulee itsenäinen olento, joka ajattelee ja tekee omat päätöksensä.

Koira on aina riippuvainen isännästään. Se saattaa oppia muutamia temppuja, mutta se ei koskaan varsinaisesti kehity tai muutu itsenäiseksi. Se on tässä mielessä ikuinen vauva.

[quote author="Vierailija" time="27.09.2013 klo 22:21"]

[quote author="Vierailija" time="27.09.2013 klo 18:24"]

Se on riippuvuussuhde. Esimerkiksi koira toimiii juuri niin kuin ihminen tahtoo. Koira ei ole itsenäinen, vaan tahtoo aina miellyttää laumansa johtajaa. 

[/quote]

Jos haluaa itselleen jonkun, joka tottelee ja haluaa miellyttää, niin silloin hankkii lapsen, ei koiraa.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="27.09.2013 klo 23:41"]

Eläinrakkalle

[/quote]no shit?

Eläinten kanssa on paljon helpompi olla. Niille ei tarvitse selitellä, ne eivät arvostele sinua sen mukaan miten elät tai miltä näytät. Jos olet eläimelle ystävällinen ja rehellinen ja kerrot sille, kuinka haluat seurassasi käyttäydyttävän, se yleensä palauttaa käytöksesi takaisin. Ihmiset on paljon hankalampia, niistä ei ikinä tiedä mitä puhuvat kun selkäsi käännät. En ole erakko, vaan erittäin sosiaalinen persoona, parisuhteessa yms mutta eläimet ovat mielestäni helvetin hyvää seuraa. Silloin kun minulla oli vielä tamma, saatoimme makoilla laitumella tuntitolkulla vierekkäin tai vaan kävellä metsikössä ja pysähtyä johonkin hyvään paikkaan niin, että saatoin antaa neidin syödä ruohoa ja itse istuskella puun alla.

[quote author="Vierailija" time="27.09.2013 klo 22:46"]

[quote author="Vierailija" time="27.09.2013 klo 17:59"]

Onko taustalla aina pettymys ihmissuhteissa lapsuudessa tai myöhemmin vai miksi jotkut ihmiset elävät hevosilleen, kissoilleen tai koirilleen?

[/quote]

Juuri näin! olen tehnyt saman havainnon että nämä pahimmat eläinrakkaat ei kykene oikein minkäänlaisiin ihmissuhteisiin. Ehkä heiltä puuttuu se myötäelämisen taito mitä ihmissuhteissa vaaditaan. Suhde eläimeen on taas yksipuolinen, eläin tottelee ei esitä eriäviä mielipiteitä ja on aina ihmisen armoilla. Eläintä voi pomottaa mutta harva ihminen siihen suostuu. 

[/quote]

Juuri niin. Tuntuu aika narsistiselta, eläin ei sano vastaan, ei sano olevansa eri mieltä, ei arvostele sua, ei kritisoi tekemisiäsi vaan on vaan kiitollinen siitä kun saa huomiota ja ruokaa. Eläimestä ei peilaudu kuten vuorovaikutuksessa ihmiseen se kuka olet. Voit olla vaikka kuinka vittumainen persoona, itsekäs ja kykenemätön ottamaan toista huomioon mutta eläintä se ei haittaa. Sitten nähdään että vika onkin niissä kaikissa muissa ihmisissä kun ei vuorovaikutus suju. Ja kouhkataan miten eläimet on niin paljon parempaa seuraa kuin ihmiset jne.

Eläimet ovat lapsesta saakka olleet minulle kuin huumetta. Muilla oli teini-idoliensa kuvia seinillä, mulla oli vuorattu seinät lattiasta kattoon eläinjulisteilla.

Olen kasvanut eläinten keskellä ja pienellä kylällä ei paljon leikkikavereita ollut.

Näin vanhalla iällä, eläimet ovat ainoita jotka ei puukota selkään, valehtele, jauha paskaa, tai kehitä mitä ihmettä, ihmeellisimpiä draamoja.

Huonot ihmissuhteet ovat vain vahvistaneet sitä ettei ihmisiin kannata luottaa. En ymmärrä ihmisiä, en osaa lukea heitä enkä ymmärrä heidän aikeitaan. Ihmisten kanssa on todella vaikea olla vuorovaikutuksessa.

Eläimet taas ovat helppoja ja mutkattomia,niitä voi lukea kuin avointa kirjaa. Eläimet kertoo suoraan jos joku asia ei sovi, eikä aloita tappelua siitä joskus kuukauden päästä. Eläimet eivät laskelmoi, vaan toimivat vaistojensa ohjaamina, suoraan ja rehellisesti.

Yksikään nykyajan itsekkäistä ihmisistä ei ole valmis ajattelemaan ketään muuta kun itseään, omaa napaansa ja omia tarpeitaan. Ketään muuta ei haluta ottaa huomioon, paskat välitetään muista tai siitä ovatko muut avun tarpeessa, sillä oma mukavuus voisi kärsiä!

Miksi edes haluaisin olla sellaisen lajin kanssa tekemisissä jota en ymmärrä, yhteistyö persettä nuolematta ei onnistu....

En siis tuhlaa aikaani enää yhteenkään ihmiseen, vaan annan kaiken aikani eläimille, niistä huolen pitämiseen ja heidän vilpittömyyden kanssa aikaa viettääkseni.

Kolme eri lajista rescue eläimen omistavana ja pari ihan "normaalia" eläintä siihen lisäksi, en voisi olla tyytyväisempi. Minä olen heitä varten ja he minua.

Jos minun eläimet häiritsevät olemuksellaan jotakuta, löytää jokainen itse ovelle, koti on eläinteni, eikä kukaan tule sanomaan mulle että sulje paras ystäväsi vessaan koska se karvaa ja saattaa kuolata...

Yksikään mies Ei ole myöskään koskaan mennyt eläinteni edelle , miehiä löytyy aina uusia, mutta yhden koiran voit omistaa vain kerran.

Työkaveri elää koirilleen eikä hänen mukaansa muunlaista elämää voisi ajatellakaan. Hän matkustaa KOIRIEN KANSSA, lukee VAIN OIRISTA, facessa puhuu VAIN KOIRISTA, valokuvaa VAIN KOIRIA, on kiinnostunut VAIN KOIRISTA, valitsee ystävänsä VAIN KOIRAIHMISISTÄ jne. Keskustelu hänen kanssaan on toivotonta, koska aina alkaa iän ikuinen lässytys KOIRISTA. Itse työkaveri ei näe toiminnassaan mitään vikaa. Ainoa ongelma työpaikallakin on kun KOIRIA EI SAA SINNE TUODA. Yritystähän titenkin on ollut. Itse aloin ottamaan etäisyyttä, kun minut esiteltiin KOIRILLE tätinä ja alettiin kutsu KOIRIEN SYNTYMÄPÄIVILLE. Yölliset viestit ja pusi-pusi-kuvat KOIRIEN kanssa sängyssä olivat jo liikaa. Tällaisia ihmisiä pidän tietyllä tapaa jopa sairaina!

Eläin on rehellinen ja antaa takaisin juuri sen, mitä minä annan sille. Se ei arvostele ulkomuotoa tai persoonaa. Toisaalta sitä ei niillä keinoin voi myöskään huijata. Siinä mielessä se on armoton peili. Itselläni on myös taustalla hyvin traumaattinen lapsuus, joka varmasti vaikuttaa siihen, että arvostan eläinten vilpittömyyttä. Silti voin sanoa, että elämä koirien kanssa on myös opettanut paljon sellaisia sosiaalisia taitoja, joita en ole kotoani oppinut. Koiraltahan ei voi koskaan pyytää anteeksi, vaan pitää olla niin reilu, ettei edes tarvitse.

Tästä kaikesta huolimatta teen töitä ihmisten parissa. Tiivistä yhteistyötä ja ihmisiä hoitaen. Minulla on myös ihana aviomies, jota en vaihtaisi mistään hinnasta. Parisuhde vaatii paljon enemmän kuin suhde eläimeen, koska ihminen on niin monitahoinen olento. Eivät ne kuitenkaan sulje toisiaan pois.

Monesta kommentista huokuu juuri se, mitä joidenkin ihmisten pitäisi oppia eläimiltä. Vain ihminen tuomitsee toisen armotta, näkemättä ja kuulematta. Millainen lapsuus sellaisella sitten on taustalla?

Ihmiset joilla on eläimiä ovat selvästi paljon lojaalempia toisiaan kohtaan duunimaailmassakin. Osaavat ottaa muut huomioon luonnostaan, se havainto tullut vuosien varrella esiin. Mukavaa porukkaa!! :))

Vierailija kirjoitti:

Mä ihmettelen sitä, kun jotkut sanoo että lemmikki on perheenjäsen ja yhtä tärkeä kuin lapset. Miten oikeasti voi olla? Vai sanooko ihmiset noin ihan muuten vaan, tarkoittavatko ne sitä todella? En mitenkään pysty kuvittelemaan että yksikään eläin (tai kukaan muu ihminen) olisi yhtä tärkeä kuin oma lapsi. Ja on mullakin lemmikkejä ollut, mutta eläimiähän ne on ja eläiminä niitä tulee kohdellakin.

Eläimiähän ne ovat ja juuri siksi niitä rakastankin. Tosin apinoista en kyllä pidä, koska muistuttavat liikaa ihmisestä. Kai tuo on jokin sisäänrakennettu juttu, jota ei voi selittää - olen aina rakastanut eläimiä. Ja mitä lapsiin tulee, ne ovat minulle täysin vieras elämänmuoto, tunnen oloni ihan kuin olisi vieraalla maaperällä kun olen lasten kanssa. Minkäänlaista äidinvaistoa minulla ei ole, joten äitiä minusta ei koskaan tule. Samaa olisin voinut toivoa vanhemmiltani - kyllä heistä huomaa mikä on arvostus lapsiaan kohtaan, olisivat saaneet olla ilman. Ja mitä tulee tuohon samanarvoisuuteen lapsen kanssa, niin väitän kokeneeni yhtä voimakasta surua ja epätoivonomaista hätää (kuin lapsensa menettänyt), kun oma äitini oli lopettanut koirani kertomatta siitä minulle. En tule toipumaan tuosta koskaan.

No mulle on tärkeitä sekä ihmiset ja lemmikit, lemmikin kuolema on kauhea asia, mutta ei sitä voi verrata lapsen sairastumiseen, saatikka kuolemaan. Lemmikistä on suuri vastuu, niinkuin lapsestakin, tämä on hyvin samankaltainen tilanne, niinkuin joku tuossa kertoikin.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset joilla on eläimiä ovat selvästi paljon lojaalempia toisiaan kohtaan duunimaailmassakin. Osaavat ottaa muut huomioon luonnostaan, se havainto tullut vuosien varrella esiin. Mukavaa porukkaa!! :))

Niin jos on muutakin perhettä, läheisiä, ystäviä jne. Sen sijaan ne, jotka elävät VAIN lemmikeilleen eivät useinkaan ole mitään sosiaalisten taitojen, vuorovaikutuksen ja myötäelämisen mestareita ihmisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="27.09.2013 klo 17:59"]

Onko taustalla aina pettymys ihmissuhteissa lapsuudessa tai myöhemmin vai miksi jotkut ihmiset elävät hevosilleen, kissoilleen tai koirilleen?

Juuri näin! olen tehnyt saman havainnon että nämä pahimmat eläinrakkaat ei kykene oikein minkäänlaisiin ihmissuhteisiin. Ehkä heiltä puuttuu se myötäelämisen taito mitä ihmissuhteissa vaaditaan. Suhde eläimeen on taas yksipuolinen, eläin tottelee ei esitä eriäviä mielipiteitä ja on aina ihmisen armoilla. Eläintä voi pomottaa mutta harva ihminen siihen suostuu.

 

Ei kaikkia eläimiä voi pomottaa, kyllä ne puolensa pitävät. Ja kyllä se suhde ihan molempiin suuntiin kulkee eläintenkin kanssa, toki on sellaisia ihmisiä jotka eivät tee muuta kuin pomota ja alista, mutta kyllä he toimivat yleensä ihmistenkin kanssa samoin. Ja totta kyllä että "pahimmat eläinrakkaat" eivät kykene ihmissuhteisiin, mutta suurinosa on ihan normaaleita ihmisiä normaalein ihmissuhtein.

Itselleni eläimet ovat olleet koko ikäni tärkeitä; lapsena olivat ainuita kelle kertoa asioitani ja ketkä olivat rinnalla kävi miten kävi, nuorena, koska rakastivat ehdoitta minua, ruokkijaansa ja aikuisena, koska ovat terapeuttisia ja eivät katso ihmisen kuuluvan johonkin muottiin, mitä en edelleenkään oikein tajua. Nyt eläimet ovat mukana myös työssäni lasten ja nuorten parissa, jakaen sitä hellyyttä ja lämpöä, mitä minäkin olen heiltä saanut. 

En sunkaan ole erakko, päin vastoin, työni puolesta erittäinkin paljon ihmisten kanssa tekemisissä ja muutenkin sosiaalinen ihminen. Mutta eläin antaa ihmiselle, rikkoontuneellekin, sellaista terapiaa mihin ei ihminen kykene. Se pelaa vaistoillaan, minkä suurin osa ihmisistä on jo kadottanut.

Voin sanoa, että eläinten ansiosta olen vielä hengissä ja täysissä sielun voimissa. Ja haluan antaa sen saman muillekin syystä tai toisesta särkyneelle ihmiselle, kellä ei itsellä eläimiä ole eikä halua/mahdollisuutta niitä hoitaa elämässään muuten.

Ja ikinä minulla ei ole ollut onhgelmia keskustella toisten kanssa, mutta minun näkemäni elämä on erilaista kuin monen muun, joten nämä muotiasiat ja muut pinnallisuudet eivät minua kiinnosta, vaan keskustelen asioista joiden oikeasti koen olevan keskustelemisen arvoisia. En vain huuliani heilutellakseni, muita miellyttääkseni.

Minulle. Olen akateeminen, perheellinen nainen, jolla on myös muutamia hyviä ihmisystäviä.

Onhan toisille ihmisille työ läheisiä tärkeämpi, tai urheilu..

Eläinrakkaalle :D

Tai sitten sellaiselle joka on pettynyt usein ihmisiin ja kyllästynyt siten kaikkeen traamaan ym

Mulla on yks entinen kaverimies, joka sanoi vaimolleen perheen lemmikkien kuoltua että "Ennen minulla oli perhe ja nykyään vain ihmisiä, joiden kanssa asun". Ja kyseisellä miehellä oli siis pitkäaikainen vaino ja kaksi lasta. Ero on kuulemma tullut, syytä en tiedä, mutta voin veikata...