Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Musta ei tullutkaan mitään, koska en jaksa työelämää. Muita asiantuntijahommissa uupuneita?
30.08.2020 |
Mulla oli kaikki menestyksen avaimet: Hyvä lukupää, erinomaiset arvosanat ja yliopistotutkinto hyvin työllistävällä alalla, jolle on vaikea päästä sisään. Lisäksi olin tehnyt kovasti töitä teinistä lähtien erilaisissa duunarihommissa ja asenne varsinaiseen työelämään siirtyessä oli kohdallaan. Sosiaaliset taitoni ovat hyvät.
Ja kuitenkin:
Nyt 36-vuotiaana on todettava, ettei mulla ole yhtäkään hyvää kokemusta työelämästä. Nuorena sitä ajatteli, että huono palkka ja kaikenlaiset ikävät työolosuhteet ja -ilmapiirit kuuluivat asiaan. Oppirahat oli ikään kuin maksettava. Asiantuntijahommiin siirtyessä palkka toki parani, mutta ei niin paljon, että rikastumaan pääsisi. Veetuilu ja ikävät työolosuhteet ja -ilmapiirit ovat seuranneet työpaikasta toiseen.
Julkiselle puolelle pääasiassa työllistävällä alalla paikat ovat toinen toistaan ankeampia ja ihmiset väsyneitä ja turhautuneita. Koko ajan on menossa organisaatiouudistus ja pätkäsopimusta pätkän perään. Kauheasti tehdään, mutta lopulta mitään ei saada aikaan, koska organisaatio on rakennettu niin vaikeaksi, ettei kukaan lopulta pysty vaikuttamaan mihinkään. Erilaisilla hankerahoituksilla koitetaan aina välillä saada jotain aikaiseksi, mutta sitten poliittiset päättäjät vaihtuvat ja rahat loppuvat. Aloitetaan taas uutta projektia, joka hetken päästä kuopataan sekin.
Tehtyä työtä ei arvosta kukaan. Ei työnantaja, eivät asiakkaat. Parhaimmillaan keskiportaan työntekijänä on välissä, jossa tulee kakkaa niskaan jatkuvasti sekä ylä- että alapuolelta. Työtä on koko ajan liikaa, eikä mikään tule koskaan valmiiksi. Virkistyspäivänä lähdetään ehkä kävelylle metsään, omat kahvit mukaan, rahaa ei ole. On näyteltävä, että kiinnostaa, vaikka ihan jokainen olisi mielummin virkistäytymässä sängyn pohjalla kotonaan. Esimiehet ovat avuttomia muuttamaan tilannetta ja työterveys levittelee käsiään kun uupumisen merkkejä alkaa olla jo ilmassa. Pomot eivät osaa, voi tai halua muuttaa tilannetta ja työterveys levittelee käsiään kun uupumisen merkkejä alkaa olla jo ilmassa.
Pahimmillaan ainoa tapa pärjätä on puukottaa härskisti työkavereita selkään ja levitellä juoruja päästäkseen itse eteenpäin. Niille, jotka eivät tähän suostu, käy huonosti, koska he tietenkin joutuvat näiden juorujen kohteeksi.
Kymmenisen vuotta asiantuntijahommissa on tehnyt tehtävänsä. En jaksa enää. Haluan mennä aamulla työpaikalle, jossa voi tehdä työnsä ihan hyvin ja jossa on ihan kiva olla. Työpäivän jälkeen haluan mennä kotiin niin, etten ole aivan hajalla ja pahoilla mielin. En halua sairastua enempää työelämän vuoksi. Ahdistaa koko touhu.
Ei elämän kuulu olla kauheaa koko ajan. Mitä työelämälle on tapahtunut? Miksi se vie niin monista kaikki mehut?
Kommentit (99)
Tuo on tuttua julkisella puolella, ja olen havainnut että hommassa on tietty punainen lanka.
Käytännössä siellä on kahdenlaisia ihmisiä: tekijöitä ja muutoksentekijöitä.
Muutoksentekijät mylläävät organisaation uusiksi vähintään kerran vuodessa. Hirveä härdelli jonka seurauksena toiminta ei muutu yhtään tehokkaammaksi, tai jos muuttuu niin muutosmylläkän viemä työaika ja kulungit nollaavat hyödyt. Usein muutos on oikeasti asioiden muuttamista ees taas.
Tämä porukka on turvassa. Jos työvoimaa vähennetään, niin nämä ideasammot ovat ja pysyvät.
Tähän porukkaan pääsee kun on (koulutuksen lisäksi) kykyä ja halua luovia organisaatiossa oikealla tavalla. Käytännössä se tarkoittaa politikointia ja kieltäytymistä kaikesta työstä joka kuuluu tekijöille. Muutoksentekijän hommaa on suunnittelu ja ideointi. Ei muu.
Sitten on tekijöitä. Näiden ihmisten osan ap jo kuvasikin.
Yksityisellä sektorilla on tasan sama kuvio, sillä erolla että organisaatiomuutoksista on jotain hyötyäkin. Siis osakkeenomistajille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Julkisen puolen asiantuntijatyöt ainakin ministeriöissä on aika kamalaa nykyään.Riittävää valmisteluaikaa ei juuri anneta, koska poliitikkojen on esim. sosiaalisessa mediassa annettava signaali että koko ajan ollaan ajan hermolla ja asioita tehdään. Pahimmassa tapauksessa virkamiehen pitää keksiä vastaus ministerin tviitteihin, vaikka oikeasti on samantekevää, jos joku länkyttää tvitterissä. Lainvalmistelua on tehty parissakin viikossa ja kyllähän sen tietää, että silloin jää isoja aukkoja kun kaikkea ei heti huomaa ajatella. Laatuun ei siis ole aikaa.
Tämä hallitus lisäsi omia avustajiaan, jotta tulisi laadukkaampaa työnjälkeä. Virkamiehelle se tarkoittaa että yhä useammalle erityisavustajalle saa selittää samat asiat uudestaan ja uudestaan.Piiskaajien määrä on kasvanut, apukäsiä sen sijaan vähennetään koko ajan.
Itse elän siis lomasta lomaan ja yritän sietää sen siinä välissä olevan ajan.
Olen eräässä ministeriössä asiantuntijana tukitehtävissä. Organisaatio myllätään vähintään 4 vuoden välein uusiksi, varsinaisia esimiehiä vähennetään, mutta väliportaan tiimimvetäjiä yms. lisätään. Resurssit on tiukilla, ihmisiä tulee ja menee, järjestelmät ei toimi ja töitä tehdään tukka putkella, ilman että kerkeää perehtyä mihinkään. Organisaatiorakenne on niin jäykkä, että omat vaikuttamismahdollisuudet on vähäiset, edes siellä omassa yksikössä.
Oi miten tutulta kuulosta... Välillä tuntuu, että koko homman pointti on rakentaa mahdollisimman monimutkainen organisaatiomatriisi ja sitten hajotella ja koota sitä sitten uudestaan kuin palapeliä niin usein kuin mahdollista. Lopulta kukaan ei enää pysty tekemään oikeita töitään, mutta väliäkös sillä.
Juuri tuohon kuvio perustuu.
Niin kauan kun organisaatiota myllätään uusiksi koko ajan, kehittäjätiimillä on hyvät työpaikat.
Tämä on niin totta. Työelämä on aivan hirveää. Olin pitkään ammatinharjoittajana ja tykkäsin todella paljon. Sitten kouluttauduin uudelle, raskaalle ja vaativalle alalla ja nyt julkisen alan organisaatiossa. Muutamassa vuodessa burnoutin partaalle ja haaveilen taas yrittäjyydestä. En yksinkertaisesti kestä sitä byrokratiaa, metatyötä, vähäistä vapautta ja raskasta vastuuta. Yhteisössä on halvaannuttava virheiden tekemisen pelko ja oikein tekemisen pakko. Yhtään ei tilaa ole luovuudelle ja töitä painostetaan koko ajan ottamaan lisää. Jatkuvalla syötöllä tulee uusia linjauksia jostain yläportaasta monen mutkan kautta. Puolet työajasta kuluu järjestelmien, koodien ja papereiden pyörittelyyn. En ennen tätä tajunnut, että työelämä voi olla näin kamalaa. Lasken päiviä, että pääsen irrottautumaan, vaikka se tietääkin yrittäjän riskin kantamista. Aivan sama, pääasia etten ole koko ajan jonkun toopen pompoteltavana.
Voitteko yleisellä tasolla luetella tällaisia työpaikkoja ja ammattinimikkeitä, mitä tässä ketjussa kuvaatte.
Ts. olenko oikeassa, jos olen ymmärtänyt ketjussa kommentoineen ainakin ministeriön virkamiehien, IT-järjestelmäsuunnittelijan, psykologin, sosiaalityöntekijän? Millaisia muita tehtäviä?
Minä tunsin tuon tulevan todennäköisen kohtaloni luissani jo opiskellessani yliopistossa.
Lopetin yliopistossa ja menin duuniduuniin.
Tiesin, ettei pääni kestä asiantuntijahommia ja itsensä tärkeäksi tekemisen sosiaalista näytelmää.
Ja onnenkantamoisena olen päässyt rikastumaan pienimuotoisella sijoitustoiminnalla, joten pärjään ihan hyvin ihan kivassa duunissani.
Ja työpaikan oven sulkeuduttua iltapäivällä vapaana elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutkitusti stressin määrä on suurin kun omaan työhön ei voi vaikuttaa. Siksipä olen johtaja.
Johtajista aina luullaan etä on rankkaa ja pitkää päivää ja vastuu painaa ja blaablaa.
Joo, tavoitettavissa pitää olla aina, mutta muuten se ei ole ollenkaan raskasta. Voit delegoida osan ikävistä jutuista, voit päättää mitä tehdään ja mitä jätetään tekemättä, voit vaikuttaa omaan työnkuvaan, työn määrään js laatuun. Palkkakin on kohtalainen jos ei luksus kuitenkaan, mulla ollut tehtävistä riippuen 6-7 ke.
Pitää vaan katsoa ettei mene työnarkomaanifirmaan missä johtajat kyttää ja valvoo toisiaan miten pitkään ollaan töissä. Tekniikan alalla hyvä ja terve meininki.
Suosittelen!
Vierailija kirjoitti:
Voitteko yleisellä tasolla luetella tällaisia työpaikkoja ja ammattinimikkeitä, mitä tässä ketjussa kuvaatte.
Ts. olenko oikeassa, jos olen ymmärtänyt ketjussa kommentoineen ainakin ministeriön virkamiehien, IT-järjestelmäsuunnittelijan, psykologin, sosiaalityöntekijän? Millaisia muita tehtäviä?
ELY
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitteko yleisellä tasolla luetella tällaisia työpaikkoja ja ammattinimikkeitä, mitä tässä ketjussa kuvaatte.
Ts. olenko oikeassa, jos olen ymmärtänyt ketjussa kommentoineen ainakin ministeriön virkamiehien, IT-järjestelmäsuunnittelijan, psykologin, sosiaalityöntekijän? Millaisia muita tehtäviä?
ELY
Paskasti johdetut sote-piirit
Vierailija kirjoitti:
Minä tunsin tuon tulevan todennäköisen kohtaloni luissani jo opiskellessani yliopistossa.
Lopetin yliopistossa ja menin duuniduuniin.
Tiesin, ettei pääni kestä asiantuntijahommia ja itsensä tärkeäksi tekemisen sosiaalista näytelmää.Ja onnenkantamoisena olen päässyt rikastumaan pienimuotoisella sijoitustoiminnalla, joten pärjään ihan hyvin ihan kivassa duunissani.
Ja työpaikan oven sulkeuduttua iltapäivällä vapaana elämään.
Minä opiskelen vielä yliopistossa ja koen samoin, näen tulevaisuuteni tässä ketjussa. Siksi olenkin päättänyt lopettaa tämän alan kandiin ja hankkiudun duunarihommiin. Kaikki vanhemmat sisarukseni ovat enemmän tai vähemmän asiantuntijahommissa ja minua ei ko. tulevaisuus kiinnosta. Ne ei juuri muuta tee kuin töitä, ja mulla on muutakin tekemistä.
Että paljon kiitoksia tästä ketjusta, vahvistatte päätöstäni paeta ennen kuin on liian myöhäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo on tuttua julkisella puolella, ja olen havainnut että hommassa on tietty punainen lanka.
Käytännössä siellä on kahdenlaisia ihmisiä: tekijöitä ja muutoksentekijöitä.
Muutoksentekijät mylläävät organisaation uusiksi vähintään kerran vuodessa. Hirveä härdelli jonka seurauksena toiminta ei muutu yhtään tehokkaammaksi, tai jos muuttuu niin muutosmylläkän viemä työaika ja kulungit nollaavat hyödyt. Usein muutos on oikeasti asioiden muuttamista ees taas.
Tämä porukka on turvassa. Jos työvoimaa vähennetään, niin nämä ideasammot ovat ja pysyvät.
Tähän porukkaan pääsee kun on (koulutuksen lisäksi) kykyä ja halua luovia organisaatiossa oikealla tavalla. Käytännössä se tarkoittaa politikointia ja kieltäytymistä kaikesta työstä joka kuuluu tekijöille. Muutoksentekijän hommaa on suunnittelu ja ideointi. Ei muu.Sitten on tekijöitä. Näiden ihmisten osan ap jo kuvasikin.
Yksityisellä sektorilla on tasan sama kuvio, sillä erolla että organisaatiomuutoksista on jotain hyötyäkin. Siis osakkeenomistajille.
Tämä! Meillä organisaatioon pääsi livahtamaan esimies-/johtotasolle kaksi tällaista uudistajaa. P*skanjauhantaa, jonka seurauksia ja tötöilyjä me sitten paikkaillaan. Ihan aitiopaikalta olen päässyt seuraamaan, että vaikka et tiedä mistään mitään, mutta esität innovatiivista ja olet hyvä suustasi, niin menestyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin julkisella (valtio), ja tunnistan monia tässä ketjussa esitettyjä ongelmia. Omassa työssäni häiritsee järjetön metatyön määrä, epämotivoivaa ja tympeää duunia. Osa työtehtävistä on kiinnostavia ja motivoivia, mutta se ei oikein riitä mulle. Katselen jatkuvasti työpaikkailmoituksia...
Organisaatiouudistusten suhteen olen muuttunut totaalisen kyyniseksi jo vuosia sitten, niitä on nähty useammassa laitoksessa ja hyötyjä on usein vaikea nähdä työntekijän näkökulmasta. Tuo edellä oleva viesti tekijöistä ja muutoksentekijöistä oli 100 % asiaa! :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kokemus. Olin 30 kun koin burn outin. Se opetti muuttamaan asennetta. Työ on mulle nyt vain työtä ja vapaalla teen asioita, joista saan energiaa.
N43
Osaisitko kuvailla vähän tarkemmin, miten asennettasi muutit? Mä en ole ollut töissä mikään supersuorittaja, ja "työ on vain työtä" -asenne on ollut käytössä jo pitkään. Osaan lopettaa työpäivän kun palkanmaksukin loppuu, enkä stressaa ylenmäärin tekemättä jääneistä hommista. Pahin ongelma on ehkä se, ettei positiivista palautetta tule koskaan, ja itse työnkuva on jo sisäänrakennetusti sellainen, että olemassaoloni v****taa kaikkia. Esimerkiksi siihen, että mulle huudetaan, kettuillaan ja muljautellaan silmiä töissä en voi vaikuttaa itse. Samaa kokevat myös monet kollegani, joten ei ole henkilökysymys.
Ap
Olen eri, mutta pakko vastata tähän. Ensinnäkin sisäisesti voitte antaa palautetta, myös positiivista toisillenne työyhteisön sisällä. Sano jotain hyvää päivittäin kollegoillesi. Hekin varmasti alkavat vähitellen sanomaan sinulle. Sen ei pidä olla mitään epäaitoa vaan varmasti teillä tapahtuu jotain hyvää päivittäin, sano siitä ääneen sillä hetkellä.
Toisekseen, tuo epäasiallisen käytöksen vastaanottaminen. Sinun tai kenenkään ei tarvitse edes virkansa puolesta ottaa sitä vastaan. Sanot tilanteessa vain ääneen kylmästi ettet esimerkiksi hyväksy vastaavaa käytöstä, ja että asian käsittely jatkuu vasta sitten kun asiakas/kollega on rauhoittunut/osaa käyttäytyä asiallisesti. Tai vaihtoehtoisesti heität pihalle. Alkaa ääni muuttua kellossa. Mutta siis se olet sinä joka määrittelet sen miten sinua tai kollegoitasi kohdellaan. Ja mihin laitetaan piste. Jos muut suostuu syljettäväksi niin älä sinä suostu, ei suostu muutkaan sen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Milloin sinä olet sanonut työkaverille tai asiakkaalle että hyvin meni? Ei sen tarvitse tulla vasta lopputuloksen kohdalla vaan esimerkiksi sen hetken tilanteesta/sanoista/tavasta hoitaa asia/ideasta/avusta/...
Vierailija kirjoitti:
Milloin sinä olet sanonut työkaverille tai asiakkaalle että hyvin meni? Ei sen tarvitse tulla vasta lopputuloksen kohdalla vaan esimerkiksi sen hetken tilanteesta/sanoista/tavasta hoitaa asia/ideasta/avusta/...
Joka ikinen päivä, kun jotain työkavereiden kanssa yhdessä teen. Yleensä työskentelen yksin ja välitön työyhteisöni koostuu asiakastahon työntekijöistä ja ulkopuolisista asiakkaista.
On aika helppo sanoa, että pistä huonolle käytökselle stoppi, mutta kun on käytännössä yksin töissä oman organisaationsa edustajana ja niitä töitäkin pitäisi tehdä, eikä oma organisaatio tue millään tavalla, sairasta systeemiä ei pysty yksin muuttamaan, ei jämäkkyydellä, kiukulla eikä rakkaudella. Nämä eivät ole yksilötason ongelmia, eikä niitä myöskään voi yksilö ratkaista. Ap
Täällä kanssa yksi liittyy kuoroon, korkeakoulutus, jonka aikana visioin itseni napakaksi jakkupukutädiksi, joka korot kopisten kävelisi pitkin kiiltäviä käytäviä. Noh, monenmoista asiantuntijaorganisaatiota tullut nähtyä, ja edellisten kompiksi heittäisin vain sen, että jokaikinen organisaatiouudistus on aina ollut enemmän tai vähemmän ns. johdon hätäkakka, jolla on peitelty sitä ettei se uusi(kaan) johto saa hommaa pelittämään sen paremmin. On jo ihan fysiikan lakien mukaan mahdotonta, että yksittäinen työntekijä - saatika sitten kokonainen organisaatio! - pystyisi enää tietyn pisteen jälkeen työskentelemään yhtään tehokkaammin. Ihmiset ovat vain ihmisiä, ja siis työntekijöinäkin ihmisiä, ei robotteja. Tämä tuntuu tulevan joka jumalan juppipomoportaalle joka kerta yllätyksenä, semminkin kun olen itse useamman kuin kerran päässyt todistamaan sitäkin, minkälaisen hötön parissa he itse massiivipuisten pöytiensä takana ovat puuhastelevinaan...
Tällä hetkellä mulla on aika suklaatilanne sen puoleen, että mulla ei ole edes työpuhelinta, ja olen osa sellaista firman muuta toimintaa tukevaa ja ylläpitävää tiimiä, jossa kenenkään henk. koht. sähköpostiin ei tule juuri muuta kuin sisäisiä sähköposteja. Toki liksani onkin sitten sellaista alle kahta tonnia netto/kk, joskus paljonkin, mutta senpä myötä on ollut pakko opetella budjetoimaan, säästämään, kilpailuttamaan, tekemään itse... Olemme puolison kanssa myös vakavasti harkinneet kaikkien kulujen pienentämistä mm. muuttamalla pienemmälle paikkakunnalle kulujen yms. karsimiseksi, kun silti voisimme molemmat tehdä töitä etänäkin ja 2-3 pv viikossa kuitenkin mennä toimistolle (ainoa hyvä asia koronassa on meidän kannalta ollut, että molempien työnantajat ovat vihdoinkin kokeneet valaistumisen etätöiden suhteen).
Seuraava askel mulla olisikin sitten duunariammattiin heittäytyminen, niin että kun työpäivän jälkeen ovi menee kiinni, työtkin jäävät sinne. En sitten koskaan ollutkaan uraihminen, ja kaiketi hyvä niin, sillä jo omassa perheessä ja muissa sosiaalisissa suhteissa on paljon (mielekkäämpää) tekemistä.
Mutta loppuun on, ap, sinulle, ja kaikille muillekin todettava: Niin missä ihmeessä muka olette epäonnistuneet? Siis siinäkö, ettette pidemmän päälle jaksa ettekä edes halua jaksaa umpisurkeasti johdettuja, kankeita ja ilmapiiriltään myrkyllisiä työyhteisöjä? En nyt halua kuulostaa mitenkään alentuvalta, mutta - älkää olko itseänne kohtaan noin epäsolidaarisia! Se, että ihminen, tultuaan huonosti kohdelluksi, alkaa itsekin voida huonosti, on vain terveen merkki; ainoastaan sosiopaatti porskuttaa mitään henkisiä kireyksiä sen kummemmin potematta. Eli päin vastoin: te ette ole kukaan epäonnistuneet, vaan työn organisoijat ovat. Kaikki turha syyllisyys pois, tässä globalisoituvassa pätkäprojektimaailmassa ei luterilaisesta työnjäljestä ole jaossa mitaleita, korkeintaan burniksia ja pahaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ovat nämä "asiantuntijahommat"? Eivätkö kaikki työt ole asiantuntijahommia, koska varmasti ainakin suurin osa työssä käyvistä ovat asiantuntijoita siinä omassa työssään ja omalla alallaan, oli sitten roskakuski tai kirurgi.
Asiantuntijatyöksi luetaan yleensä ajatustyö. Asiantuntijalla on yleensä paljon vastuuta ja hän organisoi työtehtävävänsä itsenäisesti. Tottakai kaikkien alojen konkarit ovat oman alansa asiantuntijoita, mutta asiantuntijatyö tarkoittaa mielestäni lähinnä tietokoneella tehtävää ajatustyötä.
Mua on alkanut kuitenkin ärsyttää tämä termi. Tämä pulpahti esille esim. siinä vauva-ajan nukkumisen tasapuolisuus-ketjussa, kuinka kaikkien miehet oli jotenkin "asiantuntijatöissä" ja niiden piti ehdottomasti saada nukkua, koska vissiinki se asiantuntijuus oli niin spesiaalia että ilman niiden massiivista asiantuntemusta koko maa kaatuisi. Tuntuu että normaalien paperihommien hoito kulkee nykyään nimellä asiantuntemus. Se ei tarkoita oikeastaan mitään.
Maailma on täynnä työtä jota ei tarvitsisi tehdä ollenkaan.
77 olet niin oikeassa! Nyt vaan sitten pitäisi keksiä joku ratkaisu, kun näyttää olevan enemmän tai vähemmän samaa scheissea eri paketissa paikasta riippumatta.
Alue: Aihe vapaa
Oi miten tutulta kuulosta... Välillä tuntuu, että koko homman pointti on rakentaa mahdollisimman monimutkainen organisaatiomatriisi ja sitten hajotella ja koota sitä sitten uudestaan kuin palapeliä niin usein kuin mahdollista. Lopulta kukaan ei enää pysty tekemään oikeita töitään, mutta väliäkös sillä.