Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Musta ei tullutkaan mitään, koska en jaksa työelämää. Muita asiantuntijahommissa uupuneita?
30.08.2020 |
Mulla oli kaikki menestyksen avaimet: Hyvä lukupää, erinomaiset arvosanat ja yliopistotutkinto hyvin työllistävällä alalla, jolle on vaikea päästä sisään. Lisäksi olin tehnyt kovasti töitä teinistä lähtien erilaisissa duunarihommissa ja asenne varsinaiseen työelämään siirtyessä oli kohdallaan. Sosiaaliset taitoni ovat hyvät.
Ja kuitenkin:
Nyt 36-vuotiaana on todettava, ettei mulla ole yhtäkään hyvää kokemusta työelämästä. Nuorena sitä ajatteli, että huono palkka ja kaikenlaiset ikävät työolosuhteet ja -ilmapiirit kuuluivat asiaan. Oppirahat oli ikään kuin maksettava. Asiantuntijahommiin siirtyessä palkka toki parani, mutta ei niin paljon, että rikastumaan pääsisi. Veetuilu ja ikävät työolosuhteet ja -ilmapiirit ovat seuranneet työpaikasta toiseen.
Julkiselle puolelle pääasiassa työllistävällä alalla paikat ovat toinen toistaan ankeampia ja ihmiset väsyneitä ja turhautuneita. Koko ajan on menossa organisaatiouudistus ja pätkäsopimusta pätkän perään. Kauheasti tehdään, mutta lopulta mitään ei saada aikaan, koska organisaatio on rakennettu niin vaikeaksi, ettei kukaan lopulta pysty vaikuttamaan mihinkään. Erilaisilla hankerahoituksilla koitetaan aina välillä saada jotain aikaiseksi, mutta sitten poliittiset päättäjät vaihtuvat ja rahat loppuvat. Aloitetaan taas uutta projektia, joka hetken päästä kuopataan sekin.
Tehtyä työtä ei arvosta kukaan. Ei työnantaja, eivät asiakkaat. Parhaimmillaan keskiportaan työntekijänä on välissä, jossa tulee kakkaa niskaan jatkuvasti sekä ylä- että alapuolelta. Työtä on koko ajan liikaa, eikä mikään tule koskaan valmiiksi. Virkistyspäivänä lähdetään ehkä kävelylle metsään, omat kahvit mukaan, rahaa ei ole. On näyteltävä, että kiinnostaa, vaikka ihan jokainen olisi mielummin virkistäytymässä sängyn pohjalla kotonaan. Esimiehet ovat avuttomia muuttamaan tilannetta ja työterveys levittelee käsiään kun uupumisen merkkejä alkaa olla jo ilmassa. Pomot eivät osaa, voi tai halua muuttaa tilannetta ja työterveys levittelee käsiään kun uupumisen merkkejä alkaa olla jo ilmassa.
Pahimmillaan ainoa tapa pärjätä on puukottaa härskisti työkavereita selkään ja levitellä juoruja päästäkseen itse eteenpäin. Niille, jotka eivät tähän suostu, käy huonosti, koska he tietenkin joutuvat näiden juorujen kohteeksi.
Kymmenisen vuotta asiantuntijahommissa on tehnyt tehtävänsä. En jaksa enää. Haluan mennä aamulla työpaikalle, jossa voi tehdä työnsä ihan hyvin ja jossa on ihan kiva olla. Työpäivän jälkeen haluan mennä kotiin niin, etten ole aivan hajalla ja pahoilla mielin. En halua sairastua enempää työelämän vuoksi. Ahdistaa koko touhu.
Ei elämän kuulu olla kauheaa koko ajan. Mitä työelämälle on tapahtunut? Miksi se vie niin monista kaikki mehut?
Kommentit (99)
Vierailija kirjoitti:
Olin jo kirjoittamassa, että ollaankohan samassa työpaikassa, mutta ei meillä mitään pyrkyryyttä ja selkäänpuukotuksia ole. Mutta tuo muu uuvuttava rämpiminen, niin tuttua.
Mulla tilanne on siinä pisteessä, että katselen jo uutta työpaikkaa pienemmällä vastuulla ja tietty sitten palkkakin pienenee. Yritän pelastaa itseni totaaliuupumiselta.
Mullakin onneksi noita kaikista ikävimpiä ilmiöitä oli vain yhdessä työpaikassa. Sieltä lähdin hyvin nopeasti, kun kävi selväksi että eteenpäin pääsee vain heittämällä työkaverin rekan alle. Tai no, lähdin ja lähdin, oikeammin raahauduin siltä ulos sen kyseisen rekan alla :D Ei jäänyt ikävä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairaalassa töissä (teknisellä puolle) ja nuo näennäiset organisaatiomuutokset ovat meillä vitsi. Mikääen ei kuitenkaan muutu.
Meillä on pahinta se että tietyn tason "pomot" alkoivat tukkanuottasille keskenään pari vuotta sitten. Tämän takia ylemmän tason pomot tekivät järjestelyjä "pomojen" työtehtävissä. "Pomojen" tehtävät järjestelty nyt niin etteivät heidän tarvitse olla tekemisissä toistensa kanssa. Rivityöntekijä ovat nyt yhteistyökyvyttömien "pomojen" ristitulessa ja täysin ristiriitaisia ohjeita tulee eri "pomoilta".
Minulla meni loman ensimmäinen viikko työkrapulassa, missä nukuin vähintään 12 tuntia yössä ja päikkärit siihen päälle. Tämän jälkeen olo oli normaali ja pystyi jopa nauttimaan elämästä. Työpaikanvaihdos joko yksityiselle tai toiseen pienempään sairaanhoitopiiriin suunnitelmissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kokemus. Olin 30 kun koin burn outin. Se opetti muuttamaan asennetta. Työ on mulle nyt vain työtä ja vapaalla teen asioita, joista saan energiaa.
N43
Osaisitko kuvailla vähän tarkemmin, miten asennettasi muutit? Mä en ole ollut töissä mikään supersuorittaja, ja "työ on vain työtä" -asenne on ollut käytössä jo pitkään. Osaan lopettaa työpäivän kun palkanmaksukin loppuu, enkä stressaa ylenmäärin tekemättä jääneistä hommista. Pahin ongelma on ehkä se, ettei positiivista palautetta tule koskaan, ja itse työnkuva on jo sisäänrakennetusti sellainen, että olemassaoloni v****taa kaikkia. Esimerkiksi siihen, että mulle huudetaan, kettuillaan ja muljautellaan silmiä töissä en voi vaikuttaa itse. Samaa kokevat myös monet kollegani, joten ei ole henkilökysymys.
Ap
Veikkaanpa että olet sisäinen tarkastaja tai muu hallinnollista pahaa substanssille edustava.
Osalle ihmisistä on vaikea sietää keskinkertaisuutta. Pitää tehdä parasta mahdollista jälkeä. Tällainen suorittaminen ajaa ihmisen burnoutiin.
Olen valtiolla asiantuntija duunissa ja ihan samat on fiilikset. En vaan enää jaksa ja kuten joku täällä mainitsi niin elän lomasta lomaan. Virtuaalihalaus aapeelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osalle ihmisistä on vaikea sietää keskinkertaisuutta. Pitää tehdä parasta mahdollista jälkeä. Tällainen suorittaminen ajaa ihmisen burnoutiin.
No mulle ei ole. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kokemus. Olin 30 kun koin burn outin. Se opetti muuttamaan asennetta. Työ on mulle nyt vain työtä ja vapaalla teen asioita, joista saan energiaa.
N43
Osaisitko kuvailla vähän tarkemmin, miten asennettasi muutit? Mä en ole ollut töissä mikään supersuorittaja, ja "työ on vain työtä" -asenne on ollut käytössä jo pitkään. Osaan lopettaa työpäivän kun palkanmaksukin loppuu, enkä stressaa ylenmäärin tekemättä jääneistä hommista. Pahin ongelma on ehkä se, ettei positiivista palautetta tule koskaan, ja itse työnkuva on jo sisäänrakennetusti sellainen, että olemassaoloni v****taa kaikkia. Esimerkiksi siihen, että mulle huudetaan, kettuillaan ja muljautellaan silmiä töissä en voi vaikuttaa itse. Samaa kokevat myös monet kollegani, joten ei ole henkilökysymys.
Ap
Veikkaanpa että olet sisäinen tarkastaja tai muu hallinnollista pahaa substanssille edustava.
En ole. Tee työtä organisaatiosta ulospäin, ts. "asiakkaalle". Mutta en mä tiedä onko tässä nyt järkeä alkaa arvailemaan mistä alasta on kyse, kun en sitä luonnollisestikaan tässä tule kertomaan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tuota se on monella. Työelämä ei vastaa odotuksia.
Mitä työtä sitten haluaisit tehdä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kokemus. Olin 30 kun koin burn outin. Se opetti muuttamaan asennetta. Työ on mulle nyt vain työtä ja vapaalla teen asioita, joista saan energiaa.
N43
Osaisitko kuvailla vähän tarkemmin, miten asennettasi muutit? Mä en ole ollut töissä mikään supersuorittaja, ja "työ on vain työtä" -asenne on ollut käytössä jo pitkään. Osaan lopettaa työpäivän kun palkanmaksukin loppuu, enkä stressaa ylenmäärin tekemättä jääneistä hommista. Pahin ongelma on ehkä se, ettei positiivista palautetta tule koskaan, ja itse työnkuva on jo sisäänrakennetusti sellainen, että olemassaoloni v****taa kaikkia. Esimerkiksi siihen, että mulle huudetaan, kettuillaan ja muljautellaan silmiä töissä en voi vaikuttaa itse. Samaa kokevat myös monet kollegani, joten ei ole henkilökysymys.
Ap
Veikkaanpa että olet sisäinen tarkastaja tai muu hallinnollista pahaa substanssille edustava.
En ole. Tee työtä organisaatiosta ulospäin, ts. "asiakkaalle". Mutta en mä tiedä onko tässä nyt järkeä alkaa arvailemaan mistä alasta on kyse, kun en sitä luonnollisestikaan tässä tule kertomaan. Ap
Jos et ole hallinnossa vaan tyyliin psykologi taI puheterapeutti niin onko mitään mahdollisuutta päästä yksityiselle töihin tai siirtyä itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos vika onkin sinussa, jos samat ongelmat seuraa paikasta toiseen?
Niin, työuupujat usein tunnollisia ihmisiä, jotka innostuneet työstään. Ehkä kokevat myös stressiä helpommin.
Pitäisi olla paksu nahka ja "mä olen vaan töissä täällä" -asenne, niin selviäisi.
Nämä mä olen vaan töissä täällä ja ei kuulu mulle ihmiset uuvuttavat usein ympäristönsä muut ihmiset.
Kuulostaa hyvin tutulta. Itsekin haaveilen siirtymisestä nk. duunarihommiin ihan elämänlaadun vuoksi. Nyt olen asiantuntijatyössä alalla, johon vaaditaan yliopistokoulutus. Koulutukseen pääsy on vaikeaa eli kyseessä on erittäin haluttu ala. Valitsisin eri tavalla, jos olisin nyt tuore ylioppilas.
Olen kyllä miettinyt johtuuko oma uupumus siitä, että olen kasvanut duunariperheessä, jossa työ ei tosiaan ollut kaiken keskiössä vaan oli myös vapaa-aikaa, rikas sosiaalinen elämä ja harrastuksia. Koulussa ja yliopistossa pärjäsin hienosti ja elämä oli muutakin kuin suorittamista. Tapasin paljon ystäviä, harrastin, kävin työssä (ei oman alan) ja opiskelin alaani saaden hyviä arvosanoja. Nyt työelämässä omalla alallani koen työn vaatimukset niin suurina, että energiaa ei jää mihinkään muuhun. Työ vie kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kokemus. Olin 30 kun koin burn outin. Se opetti muuttamaan asennetta. Työ on mulle nyt vain työtä ja vapaalla teen asioita, joista saan energiaa.
N43
Osaisitko kuvailla vähän tarkemmin, miten asennettasi muutit? Mä en ole ollut töissä mikään supersuorittaja, ja "työ on vain työtä" -asenne on ollut käytössä jo pitkään. Osaan lopettaa työpäivän kun palkanmaksukin loppuu, enkä stressaa ylenmäärin tekemättä jääneistä hommista. Pahin ongelma on ehkä se, ettei positiivista palautetta tule koskaan, ja itse työnkuva on jo sisäänrakennetusti sellainen, että olemassaoloni v****taa kaikkia. Esimerkiksi siihen, että mulle huudetaan, kettuillaan ja muljautellaan silmiä töissä en voi vaikuttaa itse. Samaa kokevat myös monet kollegani, joten ei ole henkilökysymys.
Ap
Veikkaanpa että olet sisäinen tarkastaja tai muu hallinnollista pahaa substanssille edustava.
En ole. Tee työtä organisaatiosta ulospäin, ts. "asiakkaalle". Mutta en mä tiedä onko tässä nyt järkeä alkaa arvailemaan mistä alasta on kyse, kun en sitä luonnollisestikaan tässä tule kertomaan. Ap
Teet kenties asiakkaille päätöksiä, joihin he eivät ole tyytyväisiä. Esim. tukipäätöksiä, epäilen että sillä puolella harvoin törmää ns. tyytyväiseen asiakkaaseen.
Oletko ajatellut vaihtaa alaa, jos ilmapiiri on sama muillakin, etkä kestä sitä.
Valtiolla oli ihan kamalaa, nyt yksityisellä jo parikymmentä vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kiva asiantuntijatyö. Oon eurooppalaisessa maassa pienessä, mutta kansainvälisessä julkisen puolen organisaatiossa. Meidän toimisto on pienessä kaupungissa ja monilla on se asenne, että tänne on tultu jäädäksemme. Ei ole siis mitään syytä kilpailla, kun monet eivät edes tavoittele mitään ylenemistä. Töitä tehdään varsinaisella työajalla kovasti ja suurimmalla osalla on korkea työmoraali, mutta aikaa riittää myös kakun syömiselle ja kuulumisten vaihtamiselle. Töistä lähdetään klo 16.
En tiedä missä asut ap, mutta jos Helsingissä, niin voi olla kokeilemisen arvoista hakea töitä vaikka Turusta tai Tampereelta. Ainakin mun asuinmaassa meno on hyvin erilainen näissä vähän pienemmissä kaupungeissa.
Ei päde täällä. Minä teen asiantuntijahommia pienemmässä kaupungissa ja ap kuvaili työpaikkani hengen kirjaimellisesti. Olen palanut loppuun neljässä vuodessa, enkä ole milleniaali vaan toiselta alalta vaihtanut x-sukupolven edustaja. Hienoja puheita ja organisaatiouudistuskaavoja riittää esimiehillä, mutta mikään ei muutu. Työssä ei ole sisältöä. Vaikka koko paikka lakkautettaisiin kukaan ei huomaisi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kokemus. Olin 30 kun koin burn outin. Se opetti muuttamaan asennetta. Työ on mulle nyt vain työtä ja vapaalla teen asioita, joista saan energiaa.
N43
Osaisitko kuvailla vähän tarkemmin, miten asennettasi muutit? Mä en ole ollut töissä mikään supersuorittaja, ja "työ on vain työtä" -asenne on ollut käytössä jo pitkään. Osaan lopettaa työpäivän kun palkanmaksukin loppuu, enkä stressaa ylenmäärin tekemättä jääneistä hommista. Pahin ongelma on ehkä se, ettei positiivista palautetta tule koskaan, ja itse työnkuva on jo sisäänrakennetusti sellainen, että olemassaoloni v****taa kaikkia. Esimerkiksi siihen, että mulle huudetaan, kettuillaan ja muljautellaan silmiä töissä en voi vaikuttaa itse. Samaa kokevat myös monet kollegani, joten ei ole henkilökysymys.
Ap
Veikkaanpa että olet sisäinen tarkastaja tai muu hallinnollista pahaa substanssille edustava.
En ole. Tee työtä organisaatiosta ulospäin, ts. "asiakkaalle". Mutta en mä tiedä onko tässä nyt järkeä alkaa arvailemaan mistä alasta on kyse, kun en sitä luonnollisestikaan tässä tule kertomaan. Ap
Teet kenties asiakkaille päätöksiä, joihin he eivät ole tyytyväisiä. Esim. tukipäätöksiä, epäilen että sillä puolella harvoin törmää ns. tyytyväiseen asiakkaaseen.
Oletko ajatellut vaihtaa alaa, jos ilmapiiri on sama muillakin, etkä kestä sitä.
Asiakkaat eivät ole ongelma, oma kotiorganisaationi on. Olen tekemisissä monentasoisten asiakkuuksien kanssa ja tuotan palvelua yksilöiden lisäksi myös organisaatioille. Olen oikealla alalla. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalityö?
No ei ihan, mutta sinnepäin. Ap
Aina voisi olla huonomminkin. Työsi tarkoitus on auttaa muita ihmisiä. Et sentään ole töissä nettikasinolla tai tupakkafirmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kiva asiantuntijatyö. Oon eurooppalaisessa maassa pienessä, mutta kansainvälisessä julkisen puolen organisaatiossa. Meidän toimisto on pienessä kaupungissa ja monilla on se asenne, että tänne on tultu jäädäksemme. Ei ole siis mitään syytä kilpailla, kun monet eivät edes tavoittele mitään ylenemistä. Töitä tehdään varsinaisella työajalla kovasti ja suurimmalla osalla on korkea työmoraali, mutta aikaa riittää myös kakun syömiselle ja kuulumisten vaihtamiselle. Töistä lähdetään klo 16.
En tiedä missä asut ap, mutta jos Helsingissä, niin voi olla kokeilemisen arvoista hakea töitä vaikka Turusta tai Tampereelta. Ainakin mun asuinmaassa meno on hyvin erilainen näissä vähän pienemmissä kaupungeissa.
Ei päde täällä. Minä teen asiantuntijahommia pienemmässä kaupungissa ja ap kuvaili työpaikkani hengen kirjaimellisesti. Olen palanut loppuun neljässä vuodessa, enkä ole milleniaali vaan toiselta alalta vaihtanut x-sukupolven edustaja. Hienoja puheita ja organisaatiouudistuskaavoja riittää esimiehillä, mutta mikään ei muutu. Työssä ei ole sisältöä. Vaikka koko paikka lakkautettaisiin kukaan ei huomaisi mitään.
Hei, yläfemmat sulle :D ! Mullakin meni neljä vuotta kunnes olin aivan sairauslomakunnossa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalityö?
No ei ihan, mutta sinnepäin. Ap
Aina voisi olla huonomminkin. Työsi tarkoitus on auttaa muita ihmisiä. Et sentään ole töissä nettikasinolla tai tupakkafirmassa.
Se ei vain valitettavasti riitä, jos jokainen työpäivä on yhtä helvettiä. Ap
Pystyisikö työtäsi tehdä yrittäjänä?
Alue: Aihe vapaa
Rauhoitupa nyt ja mene toiseen ketjuun, jos tästä tulee noin paha mieli. Ei ole nyt tarvetta tulla tänne pätemään ja haukkumaan muita.