kertokaa nyt ujolle ja hiljaiselle

Meistä jokainen rakastaa eniten itseään kaikki eivät vain jaksa tarkkailla niin kovasti hikoilujaan sosiaalisissa tilanteissa. Tuppisuusta voi saada käsityksen että tämä on vähän ylpeä eikä siksi sano mitään.

Aloita  kahvipöydässä että onpa hyvää pullaa, siis jos on tai onpa kuivaa, jos on viikon työpaikan kahvipöydässä seisonut. Voit jatkaa: pitäisi oppia leipomaan pullaa tai mummo aina leipoi hyvää pullaa tai oikeastaan en edes pidä pullasta edes tuoreesta tai voi kun sais tuoretta pullaa ja kylmää maitoa.

Jos viet lasta päiväkotiin sano että olipa kylmä tuuli tai tapaat muita äitejä puistossa sano edes hei. Seuraavalla kerralla kun näet voit sanoa olen katsellut että sulla on kiva huivi, oletko itse tehnyt.

Kerro siis omia ajatuksia pikku hiljaa se on helpompaa kun oppii unohtamaan itsensä ja olemaan tarkkailematta  koko ajan omia, tietenkin on kivempi että kerrot positiivisiä ajatuksia, kuin että menet möläyttämään että herrajumala miten kamalat verhot, itseltä pääsi kerran tuo kun menin loman jälkeen työpaikalle ja taukotilaan oli ystävällinen täti tuonut vanhat verhossa, taukotilassa ei sitten ollut muita kuin minä ja tuo vanhempi työntekijä, mutta minkäs sille voi meillä on erilaisia makuja.

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 22:58"]

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 22:56"]

Minä käyttäydyn kuten on itselle luonteenomaista: kysyn kun vastataan, mutta muutoin olen lähinnä hiljaa. Pyrin perusystävällisyyteen lähtökohtana, mutta jos havaitsen pienintäkään piilovittuilun poikastakaan annan takaisin all guns blazing. En häiritse ketään mutta kintuilleni ei kusta. Etenkään naisilta en siedä tippaakaan paskaa.

[/quote]

Kerro miten sen teet? Haluan myös oppia tuon taidon mutta en ole oppinut sitä vielä. Mistä sen oppisi? Miten osua toisen heikkoon kohtaan? Eikö siitä synny riitaa? Itse haluan vain muille hyvää ja en halua haastaa riitaa. Mutta en halua alentuakaan naisille varsinkaan.

ap

[/quote]

En minäkään halua haastaa riitaa enkä joudu konflikteihin juuri koskaan. Mutta tarvittaessa osaan muuttua erittäin ilkeäksi. Naisille kiloista huomauttaminen  toimii aina, samoin suoran halveksinnan osoitus eli ettei ole kiinnostunut heidän pilluistaan pätkääkään. Sitä naiset eivät kestä kuulla. Korostan kuitenkin olevani perusluonteeltani ystävällinen ja tulen toimeen melkein kaikkien kanssa.

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 22:58"]

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 22:56"]

Minä käyttäydyn kuten on itselle luonteenomaista: kysyn kun vastataan, mutta muutoin olen lähinnä hiljaa. Pyrin perusystävällisyyteen lähtökohtana, mutta jos havaitsen pienintäkään piilovittuilun poikastakaan annan takaisin all guns blazing. En häiritse ketään mutta kintuilleni ei kusta. Etenkään naisilta en siedä tippaakaan paskaa.

[/quote]

Kerro miten sen teet? Haluan myös oppia tuon taidon mutta en ole oppinut sitä vielä. Mistä sen oppisi? Miten osua toisen heikkoon kohtaan? Eikö siitä synny riitaa? Itse haluan vain muille hyvää ja en halua haastaa riitaa. Mutta en halua alentuakaan naisille varsinkaan.

ap

[/quote]

Oikeastaan on  parempi että pysyt hiljaa jos ainoa mihin sosiaalisia taitoja tarvitset on vittuilu

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 23:07"]

Meistä jokainen rakastaa eniten itseään kaikki eivät vain jaksa tarkkailla niin kovasti hikoilujaan sosiaalisissa tilanteissa. Tuppisuusta voi saada käsityksen että tämä on vähän ylpeä eikä siksi sano mitään.

Aloita  kahvipöydässä että onpa hyvää pullaa, siis jos on tai onpa kuivaa, jos on viikon työpaikan kahvipöydässä seisonut. Voit jatkaa: pitäisi oppia leipomaan pullaa tai mummo aina leipoi hyvää pullaa tai oikeastaan en edes pidä pullasta edes tuoreesta tai voi kun sais tuoretta pullaa ja kylmää maitoa.

Jos viet lasta päiväkotiin sano että olipa kylmä tuuli tai tapaat muita äitejä puistossa sano edes hei. Seuraavalla kerralla kun näet voit sanoa olen katsellut että sulla on kiva huivi, oletko itse tehnyt.

Kerro siis omia ajatuksia pikku hiljaa se on helpompaa kun oppii unohtamaan itsensä ja olemaan tarkkailematta  koko ajan omia, tietenkin on kivempi että kerrot positiivisiä ajatuksia, kuin että menet möläyttämään että herrajumala miten kamalat verhot, itseltä pääsi kerran tuo kun menin loman jälkeen työpaikalle ja taukotilaan oli ystävällinen täti tuonut vanhat verhossa, taukotilassa ei sitten ollut muita kuin minä ja tuo vanhempi työntekijä, mutta minkäs sille voi meillä on erilaisia makuja.

[/quote]

Kiitos neuvoista. Pitää ottaa vaari niistä tai yrittää. Tuo itsensä tarkkailu on tuttua. Menee tavallaan sisimpäänsä. Sulkeutuu. Se on vaikeaa selostaa. Ei päästä ketään lähelleen. Olen tavallaan voinut olla tälläinen möllöttäjä ja tuppisuu. Varmaan saa ylpeän kuvan minusta mutta se ei tosiaankaan pidä paikkaansa. Osaan arvostaa muita jopa niin paljon että annan heidän olla enemmän äänessä ja viedä keskipisteen paikan.

ap

Mielestäni saa hyvin olla hiljainen ja ujo, kunhan osoittaa eleillä, että on mukana jutuissa/kuuntelee, ym.

Opiskeluluokallani oli yksi todella hankala tyttö, joka kyllä mielellään lähti aina mukaan rientoihin, mutta ei ikinä avannutkaan suutaan, ellei ihan suoraan kysynyt jotain. Jos hänelle totesi jotain tyyliin "Onpas kiva ilma" tämä lady saattoi vain ignoorata sanojan kokonaan (eleetkin kertoivat lähinnä, että painu v*ttuun). Porukassa vetäytyi syrjään, eikä edes näyttänyt siltä, että muiden jutut kiinnostaisivat. Niin no, luokan parille miehelle hän kyllä oli ystävällinen ja meni toisinaan jopa omatoimisesti juttelemaan... :D Ja huom. kukaan ei ikinä ollut hänelle ilkeä tai muuta, joten tämä viileys ei siitäkään johtunut.

Moneen junaan meitä on ja asemallekin vielä jää.

Vanha ketju mutta pakko nostaa koska itsellä on ihan sama ongelma kuin ap:lla, ja olisi todella kiva kuulla hyviä puheenaiheita... Opiskelen suuhygienistiksi ja tykkään todella paljon opiskelusta mutta opskelua vaikeuttaa se etten osaa kommunikoida muiden luokkalaisten kanssa. Meidän luokasta ei löydy muita tuppisuu tyyppejä, joten ajaudun aina olemaan yksin. Olen ihan normaali ja sosiaalinen tuttujen ja perheen seurassa mutta paikoissa joissa pitäisi hankkia esim. yli kk kestäviä ystävyyssuhteita, menen lukkoon ja jään haahuilemaan yksin. Jos vaikka joitain puheliaita ihmisiä pitäisi nähdä päivän tai satunnaisesti niin silloin jaksan olla "normaali". Plääh miksen vaan jaksa/voi olla oma itseni vieraiden seurassa =/. 

Mua kiinnostais tietää, miksi täällä korostetaan, ettei varsinkaan naisilta siedetä vittuilua. Mun vittuilunsietokyky ei kyllä riipu vittuilijan sukupuolesta yhtään.

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 22:58"]

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 22:56"]

Minä käyttäydyn kuten on itselle luonteenomaista: kysyn kun vastataan, mutta muutoin olen lähinnä hiljaa. Pyrin perusystävällisyyteen lähtökohtana, mutta jos havaitsen pienintäkään piilovittuilun poikastakaan annan takaisin all guns blazing. En häiritse ketään mutta kintuilleni ei kusta. Etenkään naisilta en siedä tippaakaan paskaa.

[/quote]

Kerro miten sen teet? Haluan myös oppia tuon taidon mutta en ole oppinut sitä vielä. Mistä sen oppisi? Miten osua toisen heikkoon kohtaan? Eikö siitä synny riitaa? Itse haluan vain muille hyvää ja en halua haastaa riitaa. Mutta en halua alentuakaan naisille varsinkaan.

ap

[/quote]

Miehiltä on siis jotenkin vähemmän paha ottaa paskaa vastaan tai se on vähemmän paha jos miesten antaa vähän alentaa?

[quote author="Vierailija" time="05.02.2014 klo 21:24"]

Mua kiinnostais tietää, miksi täällä korostetaan, ettei varsinkaan naisilta siedetä vittuilua. Mun vittuilunsietokyky ei kyllä riipu vittuilijan sukupuolesta yhtään.

[/quote]

Koska vastaajat ovat miehiä, ja useimmat miehet vihaavat ja halveksivat naisia. Naiset ovat miehiä heikompia, siksi miehet vihaavat naisia. Aivan samalla tavalla naiset vihaavat ja halveksivat lapsia. Siksi koska lapset ovat naisia heikompia.

[quote author="Vierailija" time="26.09.2013 klo 00:47"]

Mä en ole ap, mutta ottaisin mielelläni myös neuvoja vastaan.

Mä olen siis myös hiljainen ja ujo, ja introverttikin. Mun ongelma on se, että opiskelen sairaanhoitajaksi, ja harjoittelut ovat olleet ihan helvettiä tästä syystä. Mä olen hoitajana myös töissä, eikä sielä ole ongelmaa, koska joudun toimimaan vain potilaiden kanssa, en muiden hoitajien. Mä osaan siis työni harjoittelijanakin hyvin, juttelen potilaille ihan rennosti ja asiallisesti, ja infoon muita hoitajia/lääkäriä potilaiden asioista tarvittaessa. Ongelmana on se small talk muiden hoitajien kanssa. Kaikissa loppuarvioinneissa on tullut negatiivista kommenttia siitä, etten osallistu kahvipöytäkeskusteluihin enkä "sovellu luonteeltani hoitoalalle" koska en juttele niitä näitä hoitajien kanssa.

Mulle se tilanne on ihan mahdoton, tiedän että mua arvioidaan koko ajan mikä jo sinänsä saa lukkoon. En osaa mennä tiiviin hoitajaporukan keskelle, kun ne juttelevat keskenään, ja alkaa kommentoida sivusta jonkun mulle tuntemattoman ihmisen parisuhdeongelmia tai ulkomaanmatkoja. Se vaan ei ole mulle luontaista. En myöskään oikeesti välitä tutustua niihin ihmisiin, koska tiedän, että parin viikon päästä en koskaan enää heitä näe. Omasta mielestäni pitäisi riittää se, että hoidan työni kunnolla, juttelen potilaille ja raportoin hyvin. Silti yksi harjoittelu jäi jopa hylätyksi, ja syy oli "ei osallistu muiden hoitajien kanssa sosiaaliseen keskusteluun, joka kuuluu väistämättä ammattiin". Mun mielestä mä voin olla erittäin hyvä hoitaja vaikka en jauhakaan paskaa kahvihuoneessa.

Kaipaisin siis jotain neuvoja, miten pystyn opettamaan itseäni edes vähän siihen smalltalk kulttuuriin, jota ilmeisesti vaaditaan että ikinä valmistun. Mulla vaan ei ole mitään sanottavaa.

[/quote]

Potilaat kaipaavat sairaanhoitajan kuulevia korvia ja havainnointiherkkyyttä. Luonteesi on sinun valttikorttisi.

[quote author="Vierailija" time="26.09.2013 klo 00:47"]

Mä en ole ap, mutta ottaisin mielelläni myös neuvoja vastaan.

Mä olen siis myös hiljainen ja ujo, ja introverttikin. Mun ongelma on se, että opiskelen sairaanhoitajaksi, ja harjoittelut ovat olleet ihan helvettiä tästä syystä. Mä olen hoitajana myös töissä, eikä sielä ole ongelmaa, koska joudun toimimaan vain potilaiden kanssa, en muiden hoitajien. Mä osaan siis työni harjoittelijanakin hyvin, juttelen potilaille ihan rennosti ja asiallisesti, ja infoon muita hoitajia/lääkäriä potilaiden asioista tarvittaessa. Ongelmana on se small talk muiden hoitajien kanssa. Kaikissa loppuarvioinneissa on tullut negatiivista kommenttia siitä, etten osallistu kahvipöytäkeskusteluihin enkä "sovellu luonteeltani hoitoalalle" koska en juttele niitä näitä hoitajien kanssa.

Mulle se tilanne on ihan mahdoton, tiedän että mua arvioidaan koko ajan mikä jo sinänsä saa lukkoon. En osaa mennä tiiviin hoitajaporukan keskelle, kun ne juttelevat keskenään, ja alkaa kommentoida sivusta jonkun mulle tuntemattoman ihmisen parisuhdeongelmia tai ulkomaanmatkoja. Se vaan ei ole mulle luontaista. En myöskään oikeesti välitä tutustua niihin ihmisiin, koska tiedän, että parin viikon päästä en koskaan enää heitä näe. Omasta mielestäni pitäisi riittää se, että hoidan työni kunnolla, juttelen potilaille ja raportoin hyvin. Silti yksi harjoittelu jäi jopa hylätyksi, ja syy oli "ei osallistu muiden hoitajien kanssa sosiaaliseen keskusteluun, joka kuuluu väistämättä ammattiin". Mun mielestä mä voin olla erittäin hyvä hoitaja vaikka en jauhakaan paskaa kahvihuoneessa.

Kaipaisin siis jotain neuvoja, miten pystyn opettamaan itseäni edes vähän siihen smalltalk kulttuuriin, jota ilmeisesti vaaditaan että ikinä valmistun. Mulla vaan ei ole mitään sanottavaa.

[/quote]

Potilaat kaipaavat sairaanhoitajan kuulevia korvia ja havainnointiherkkyyttä. Luonteesi on sinun valttikorttisi.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 23:07"]

Meistä jokainen rakastaa eniten itseään kaikki eivät vain jaksa tarkkailla niin kovasti hikoilujaan sosiaalisissa tilanteissa. Tuppisuusta voi saada käsityksen että tämä on vähän ylpeä eikä siksi sano mitään.

Aloita  kahvipöydässä että onpa hyvää pullaa, siis jos on tai onpa kuivaa, jos on viikon työpaikan kahvipöydässä seisonut. Voit jatkaa: pitäisi oppia leipomaan pullaa tai mummo aina leipoi hyvää pullaa tai oikeastaan en edes pidä pullasta edes tuoreesta tai voi kun sais tuoretta pullaa ja kylmää maitoa.

Jos viet lasta päiväkotiin sano että olipa kylmä tuuli tai tapaat muita äitejä puistossa sano edes hei. Seuraavalla kerralla kun näet voit sanoa olen katsellut että sulla on kiva huivi, oletko itse tehnyt.

Kerro siis omia ajatuksia pikku hiljaa se on helpompaa kun oppii unohtamaan itsensä ja olemaan tarkkailematta  koko ajan omia, tietenkin on kivempi että kerrot positiivisiä ajatuksia, kuin että menet möläyttämään että herrajumala miten kamalat verhot, itseltä pääsi kerran tuo kun menin loman jälkeen työpaikalle ja taukotilaan oli ystävällinen täti tuonut vanhat verhossa, taukotilassa ei sitten ollut muita kuin minä ja tuo vanhempi työntekijä, mutta minkäs sille voi meillä on erilaisia makuja.

Kiitos neuvoista. Pitää ottaa vaari niistä tai yrittää. Tuo itsensä tarkkailu on tuttua. Menee tavallaan sisimpäänsä. Sulkeutuu. Se on vaikeaa selostaa. Ei päästä ketään lähelleen. Olen tavallaan voinut olla tälläinen möllöttäjä ja tuppisuu. Varmaan saa ylpeän kuvan minusta mutta se ei tosiaankaan pidä paikkaansa. Osaan arvostaa muita jopa niin paljon että annan heidän olla enemmän äänessä ja viedä keskipisteen paikan.

ap

 

Vanha ketju mutta kommentoinpa silti. Mä niin tiedän miten se tuntuu helpommalta vain vetäytyä. Mutta nuo edellisen vastaajan neuvot on oikeasti hyviä, se juttelu lähtee luontevimmin ihan vaan siitä että kertoo ääneen niitä pieniä päähän juolahtavia ajatuksia (tietysti tilanteen mukaan ja lähinnä niitä positiivisia tai neutraaleja ajatuksia). Siihen harjaantuu vähitellen, usein nuoret on vähän epävarmoja miten toimia ja mitä sanoa mutta ajan ja kokemuksen myötä oppii diilaamaan tilanteet paremmin. Eikä kannata yrittää liian väkisin vääntää mitään juttua, se käy vain väkinäiseksi ja tulee hankalan tuntoisia tilanteita.

Up