Tuntuu, että hajoan tuon miehen "tyhjyyteen"

Mä en jaksa tällaista! Mies ei osallistu perheen "sisältöön" mitenkään, siis lasten tapakasvatukseen, asioiden järjestämiseen ja keksimiseen. Kaikki, niin helvetin kaikki, on mun vastuulla ja toinen kuin perässä vedettävä kivireki. Hän vie lapset ulos kun sanon, että vie nyt vaikka sinne. Mutta ei koskaan oma-aloitteisesti keksi ja ideoi mitään! Mies ei ole käynyt lastemme kanssa edes "kaupungilla" juuri koskaan, ruokakaupassa kyllä. Kun kysyn, mitä arvoja haluaa lapsille näyttää ja opettaa, vastaus on olankohautust "en tiiä, ei mulla oo mitään tavoitteita". Haluan niin täysin tähän tyhjyyteen. Joka ikinen asia on minusta lähtöisin. Mies ei vähät välitä jos tenavat juoksevat ruokapöydästä pois tai jos pienempi kiusaa isompaa, mies ärähtää isommalle että "älä vingu siinä" kun isompi kiukustuu - ei puhettakaan, että menisi lasten luo ja selvittäisi asian, rajoittaisi pientä, opettaisi, neuvoisi, ohjaisi.

Mies on rakas isä lapsille, mutta tuo tyhjyys hänen kanssaan rikkoo minut! Haluaisin keskustella aikuisen kanssa, jakaa lasten asioita henkisellä kantilla.