Tuntuu, että hajoan tuon miehen "tyhjyyteen"

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 19:25"]

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 19:17"]

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 18:55"]

 Siellä saan tyydytystä sosiaalisille tarpeilleni ja kotonakaan ei enää niin jaksa motkottaa ja parisuhde voi paremmin. Mun mies siis täysin samanlainen. Ne on nuo ukot tuommosia. Siks ne on miehiä. 

[/quote]

Kaikkeen sitä ihmiset tyytyy. Mulle on tärkeää se, että se ihminen jonka kanssa mä asun ja elän ja jaan elämäni, on se kenen kanssa ne tärkeimmät ja syvällisimmät keskustelut käydään. En tajua mihin miestä edes kotona tarvitsee, jos ei siitä ole seuraa ja kunnon keskustelukumppaniksi. Aika ankeaa vuosikausia illat ja viikonloput ja lomat nyhjätä kotona toivomassa että pääsisi töihin missä saa puhua järkeviä ihmisten kanssa.

[/quote]

Ihmiset on erilaisia. Hyvin harvat miehet tykkää  puhua akkojen kanssa syvällisiä. Kysy vaikka omaltas. :D

[/quote]

Se on mun mies just sen takia, että se puhuu syvällisiä sekä akkojen että ukkojen kanssa.

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 19:25"]

Hyvin harvat miehet tykkää  puhua akkojen kanssa syvällisiä.

[/quote]

Riippuu miehen iästä ja koulutustaustasta.

Mä ymmärrän ap:n tilanteen, vaikka meillä tilanne ei ole yhtä paha ja mies on kehittynytkin vuosien varrella. Meillä mies ärsyyntyy, jos lapset jättävät tavarat lojumaan, eivät laita tiskejä koneeseen yms. Silti mies ei komenna lapsia korjaamaan jälkiään, jupisee vaan itsekseen tai mulle, ja siivoaa jäljet. Samoin jos lapset tekevät jotain kiellettyä, komentaa kerran tai kaksi, tai ehkä laittaa asian vitsiksi, muttei vahdi tilannetta loppuun asti. Joskus komentaa lepsusti kerran ja sitten jonkin ajan päästä hermostuu ja ärähtää kunnolla. Sitten ihmettelee, miksei lapset usko häntä. Lapset ei edes tiedä, milloin on tosissaan.

Samoin lomamatkat varaan ja selvitän aina mä. Mies kyllä matkustelee mielellään, muttei sen vertaa viitsi kiinnostua, että vilkaisisi hotellin, jota olen harkinnut. 

Täytyy kyllä sanoa, että on kehittynyt vuosien varrella, kun asioista olen jaksanut puhua. Nykyään jo katselee itsekin jotain matkoja, on hiukan johdonmukaisempi lasten kanssa yms. Ja tarkoituksella jätän hänen vastuulleen osan asioista, esim. kaupassakäynnit ja ruoanlaitot hän hoitaa nykyään itsenäisesti. Mäkin hoidan tarvittaessa, mutta en yleensä ota kantaa, vaan mies joutuu ne pähkimään itsekseen.

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 19:41"]

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 19:25"]

Hyvin harvat miehet tykkää  puhua akkojen kanssa syvällisiä.

[/quote]

Riippuu miehen iästä ja koulutustaustasta.

[/quote]

Mun mies oli samanlainen jo kun tavattiin. Se oli 17 ja iltalukiossa ja jutteli mielellään syvällisiä kaikkien ihmisten kanssa. Ei ole 16 vuodessa muuttunut siitä miksikään.

Mikä on miehen tausta. Onko jotain metsäsläisiä?

Etkö saanut parempaa miestä. Miten pystyt nussiin tuollaista vätystä.

Onko kuvaa?

Mies on käynyt ammattikoulun, meni sinne minne pääsi eikä hirveästi miettinyt. Olisin saanut parempia, tässähän onkin mulle paljon pohdittavaa, miksen ymmärtänyt valita fiksummin. Olen itse korkeakoulutettu ja aiemmat seurustelukumppanit olivat samoin. Olen kateellinen teille, joilla keskustelutaitoiset tunnekypsät miehet. ap

Kuulostaa kuitenkn siltä, että mies on joskus miettinyt lastenkasvatusasioita, mutta niinhän se on, että on paljon helpompi arvostella ulkoapäin muiden toimintaa kuin sitten itse toimia ihanteidensa mukaan. 

Onko teidän miehillänne ajatuksia, toiveita lastenne suhteen - miettiikö kasvatusta ja pitääkö asioista kiinni? Vai tekö yksin mietitte ja päätätte kaiken ja huolehditte että asiat tehdään?

Entä parisuhteenne osalta? Minä en muista, milloin mies halannu tai suukottanut, että milloin olisin tuntenut olevani rakastettu vaimo. Hän ei välitä puhua suhteestamme. Seksiä silloin tällöin harvoin ja pikaisesti ohi kun mies saanut parissa minuutissa. Miten teillä?

ap

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 22:15"]

Onko teidän miehillänne ajatuksia, toiveita lastenne suhteen - miettiikö kasvatusta ja pitääkö asioista kiinni? Vai tekö yksin mietitte ja päätätte kaiken ja huolehditte että asiat tehdään?

Entä parisuhteenne osalta? Minä en muista, milloin mies halannu tai suukottanut, että milloin olisin tuntenut olevani rakastettu vaimo. Hän ei välitä puhua suhteestamme. Seksiä silloin tällöin harvoin ja pikaisesti ohi kun mies saanut parissa minuutissa. Miten teillä?

ap

[/quote]

Täytyy kyllä suuresti ihmetellä, miten korkeakoulutettu ihminen tyytyy tuollaiseen elämään. Voi sanoa että mun mies on lähes päinvastainen.

Vastaaja 24, kerro omasta miehestäsi hieman millainen on?

#48: Kyllä vaimoani tavallaan kiinnostaa lapsensa hyvinvointi, mutta hänen hankalaksi kokemiin asioihin tarttuminen ja vaivan näkeminen ovat hänelle täysin ylivoimaisia asioita. Hän mielummin aina vain "on", eikä yritä ratkaista mitään. Ymmärrän nykyään syyn miksi hän toimii näin (dg on selvä), mutta kun samalla tiedän, että asiassa minä yritän kantaa viikosta toiseen vettä kaivoon ja tulos on aina sama pannukakku.

Joko minun on yritettävä tehdä kaikki itse. Tai sitten minun on laskettava rimaa, ja hyväksyttävä, ettei tuollaisia asioita hoideta meillä kunnolla. Käytännössä tilanne on ollut tuo jo pitkään, sillä en voi edellyttää vaimolta järkevää toimintaa, koska siitä tulee aina ensin riita, eikä asia siltikään miksikään koskaan muutu edes hetkeksi. Kolmas vaihtoehto on erota, mutta lapsen kannalta tässä tapauksessa se johtaisi vain suurempiin ongelmiin. Äidin viitseliäisyys tai fokusoituminen kasvattajana ei paranisi mihinkään, jos hän olisi yh. Itse yh:na en saisi yhtään enempää aikaa muille oleellisille asioille jotka nyt jäävät tekemättä, päin vastoin. Kysymys on siis lopulta siitä mihin asti itse venyn. Tietenkään ongelmat eivät rajaudu tähän, vaan vastaavia ongelmia kuin tämä kasvatus on nykyään koko perhe-elämä täynnä.

Vaimo voi lähteä lapsen kanssa kirjastoon tai puistoon, mutta ei häntä kiinnosta käyttää koskaan oikeasti minuuttiakaan sen miettimiseen, MITEN lapselle pitäisi asioita opettaa saati että ryhtyisi toimeen. Hän haluaa tehdä mukavia asioita, joista tulee hyvä mieli. Hän haluaa että lapsi tottelee häntä kehoittamalla tai käskemällä, kuin aikuinen voisi totella, ilman että hänestä olisi tarpeen miettiä miten lapselle pitäisi asioita alunperin opettaa, jotta tämä alkaisi joskus tottelemaan. Hän ei taida edes ymmärtää miksi sellaista pitäisi ajatella. Strategia taitaa olla täysin vieras käsite hänelle. Jos lapsi ei tottele, hän antaa asian vain olla. "Ei se ollut niin kovin tärkeä asia, en mä jaksa".

46

Minä olen kypsempi keskusteleva mies. Voin sanoa, että naisia riittäisi nyt tungoksiin saakka. Kotoakin on yritetty hakea, vaikka oma kulta on ollut paikalla.

Koen asetelman kuitenkin jotenkin melko rasittavaksi. Naiset tekivät lapset ja viettivät nuoruutensa tyhjäpäiden kanssa, nyt kelpaisi jokin muukin, kun se oma keho on menettänyt vetovoimansa.

Onneksi minulla on tuo oma kultani, ollut jo kauan.

53:lle: Naulan kantaan. Eipä tuohon ole mitään lisättävää.

[quote author="Vierailija" time="28.09.2013 klo 12:22"]

Minä olen kypsempi keskusteleva mies. Voin sanoa, että naisia riittäisi nyt tungoksiin saakka. Kotoakin on yritetty hakea, vaikka oma kulta on ollut paikalla.

Koen asetelman kuitenkin jotenkin melko rasittavaksi. Naiset tekivät lapset ja viettivät nuoruutensa tyhjäpäiden kanssa, nyt kelpaisi jokin muukin, kun se oma keho on menettänyt vetovoimansa.

Onneksi minulla on tuo oma kultani, ollut jo kauan.

[/quote]

Älä yleistä. Eivät kaikki naiset edes halua lapsia. Muutenkin kannattaisi ennemmin tutustua ihmiseen kuin ylläpitää omia ennakkoluulojaan ja stereotypioitaan sukupuoleen liittyen. 

[quote author="Vierailija" time="28.09.2013 klo 16:35"]

[quote author="Vierailija" time="28.09.2013 klo 12:22"]

Minä olen kypsempi keskusteleva mies. Voin sanoa, että naisia riittäisi nyt tungoksiin saakka. Kotoakin on yritetty hakea, vaikka oma kulta on ollut paikalla.

Koen asetelman kuitenkin jotenkin melko rasittavaksi. Naiset tekivät lapset ja viettivät nuoruutensa tyhjäpäiden kanssa, nyt kelpaisi jokin muukin, kun se oma keho on menettänyt vetovoimansa.

Onneksi minulla on tuo oma kultani, ollut jo kauan.

[/quote]

Älä yleistä. Eivät kaikki naiset edes halua lapsia. Muutenkin kannattaisi ennemmin tutustua ihmiseen kuin ylläpitää omia ennakkoluulojaan ja stereotypioitaan sukupuoleen liittyen. 

[/quote]

Jos hän vetää yh-mammoja puoleensa tekemättä itse asialle mitään tai haluamatta heitä ympärillensä, miksi hänen pitäisi tutustua näihin yh-mammoihin tai kenties lapsettomiin sinkkuihin kun on kuitenkin pysyvässä parisuhteessa? En ihan ymmärrä koko vastaustasi.

vässykkä tai väkivaltainen mies - suomalaisen miehen ääripäät?

Sama ongelma. En minä kaipaa mitään syviä diippejä keskusteluja miehen kanssa. Mutta just tuo projektinjohtajana toimiminen ärsyttää ja väsyttää. Mitään ei tapahdu jos en tee aloitetta. Tai pyydä. Tai välillä pakko käskeäkkin. Mies on kuin saksanseisoja. Paikalla mutta täysin hyödytön paitsi komennettaessa.

Kun palasin äitiysvapailta töihin niin ehkä taakka keveni hieman. Koska olen vaan lykännyt miehelle enemmän vastuuta kun olen töissä. Tilalle vaan tuli miehen kiukuttelu kun ei jaksaisi niitä asioita tehdä. Ja töistä kun kotiudun niin ei tasan mitään ole sillä aikaa tehty ellen listaa ole jättänyt.

Ja joo, oma mokani kun en silloin 20-vuotiaana nähnyt nenääni pidemmälle rakastumisen huumassa.

Kuulostaa exältäni (joka kylläkin on korkeakoulutettu esimiesasemassa, jos sillä nyt mitään merkitystä on), vaikka meillä ei ollut lapsia, onneksi. Jotenkin pikkuhiljaa samaa tahtia kuin suhde arkipäivästyi, alkoi mies muuttua enemmän flegmaattiseksi ja ikäänkuin henkisesti lapseksi. Jotenkin hän odotti mun muuttuvan äitinsä kaltaiseksi pirttihirviöksi, joka määrää tahdin ja toinen on vain suorittava poika. En mä sitä jaksanut, enkä siihen halunnut lapsia tehdä. Jälkikäteen hän on pahoitellut sitä suhteen tilaa erovaiheessa ja sanonut kärsineensä myös masennuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin että sulla on ihan tavallinen mies. Itseltäsi vaadit paljon ja odotat samaa muilta. Mutta.. Toisella voi olla toisenlaiset arvot, pienet kinastelut kuuluvat arkeen, kaikkeen ei tarvi puuttua, ei haittaa jos on sekaista, lapset saattaa joskys lähteä yöpuvussa tarhaan kun mies ei tajua, että se on yöpuku, ruuaksi lämmitetään mikrohampurilaisia jos ruuanlaitto on miehen vastuulla.. Näin meillä. Mutta, yllätys yllätys, kun olen pois, asiat hoituvat kuitenkin. Lapset eivät ole tappaneet toisiaan, kukaan ei ole unohtunut tarhaan, massut on täynnä ja lapset nukkumassa kun äiti tulee iltavuorosta. On ollut pakko löysätä pipoa. Asiat hoituvat muutenkin kuin vain minun tavallani.

Niin, olishan se helppoa jos itsekin voisi sitten omalla vuorollaan ottaa vaan rennosti. Mikropitsaa vaan mikroon

ja sitä rataa. Entä se kun varhaislapsuuden terveellisellä ruokavaliolla on ihan yhteys lapsen älykkyyteenkin? No, mitäpä tuosta? Rennosti vaan!

AP, haluan sanoa että tiedän mitä tarkoitat ja tavoitan myös omasta puolisostani tuota samaa.

Mua on hämmentänyt todella paljon se, että vaikka mies tykkää mun kanssa tehdä asioita, ei kuitenkaan vuosienkaan jälkeen "osaa" tehdä oma-aloitteisesti lasten kanssa mitään. Ruokkii ja hoitaa heidät kyllä muuten, mutta ei "osaa" esim. lukea, leikkiä, pelailla, lähteä pihalle touhuilemaan, viedä mäkeä laskemaan, retkelle, luistelemaan... mitä nyt kuvitella saattaa.

Ollaan joskus puhuttu siitä, miten meidän vanhemmat on toimineet meidän lapsuudessa ja kävi ilmi, että miehen kanssa ei ole touhuttu oikein mitään näistä asioista tai miehellä ei tällaisia muistoja ole. Mä taas kyllä muistan kirkkaasti erilaisia asioita, joita perheenä tehtiin. Olenkin ajatellut, että ehkä eriävyys johtuu tästä.

Omalta osaltani olen miettinyt myös, onko kyse jonkinlaisesta suorittamisesta. Varmaan joskus voi lipsahtaa sille puolelle, mutta toisaalta aidosti nautin hetkistä lasten kanssa, yhteisestä ajasta ja yhteisistä tekemisistä. Ennen kaikkea lapset nauttivat, kun mennään kodalle, käydään uimassa, pulkkaillaan, kierrellään kaupungilla, rakennetaan maja, sanotaan, katsotaan yhdessä elokuva...

Jotenkin joskus tulee mieleen, että vaikka ei itsellä olisikaan omia lapsuudenkokemuksia vastaavasta, niin eikö voisi ajatella asiaa etuoikeutena olla omien lastensa kanssa.

Mies kyllä lähtee mukaan ihan mielellään, kunhan mä ehdotan ja järjestän, mutta vastaavasti hermostuu heti, jos ehdotan että hän hoitaisi välillä jotain "ohjelmaa". Eikä sitä mitään erityistä tietystikään aina tarvi, paljolti voi myös ihan kotioloissa tehdä. Mutta että perkele tulisi jotain muutakin ideoita kuin että mennään hakemaan kaupasta maitoa.