Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ärsyttääkö muita kun omat aikuiset lapset tulevat edelleen purkamaan omat murheensa ja tunteensa teille?
29.08.2020 |
Ja käyttävät teitä ilmaisina terapeutteina sen sijaan että ostaisivat terapiapalvelun ammattilaiselta?
Kommentit (78)
Meillä yksi lapsista sellainen, että soitteli yhteen aikaan vaikka ja mistä murheista. Toki äitinä ymmärrän ja yritin tukea. Mutta kyllä joskus salaa mietin, että pikkuisen jo sietokykyä, eikä jokaisen pikkuasian pitäisi olla maailmanloppu ja suuri katastrofi. Kun puhelimen näytöllä näin nimen, niin ahdisti jo valmiiksi. Kun kaikki sai jotenkin käännettyä minun syyksi, kuinka huono äiti olen ollut ja kaikki johtuu jotenkin minusta.
Tätä ei saa ääneen sanoa, koska ainahan kaikki on äitien vikaa ja äitien pitää pystyä kuuntelemaan kaikki paska, mitä vain lapsi suoltaa suustaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti aloittajalla ei ole lapsia! Me vanhemmat ollaan teroitettu lapsille, että aina voi tulla kotiin, jos joku murhe tulee, tai vaikkei tulisikaan, käymään voi aina tulla.
Eli aina kun tulee joku murhe, paetaan pahaa maailmaa lapsuudenkotiin mamman syliin?
Ihan oikeasti, en enää ihmettele, miksi nuorilla aikuisilla tuntuu mielenterveysongelmat vaan lisääntyvän, kun mitään normaalielämän tunteita ei enää kestetä.
Eiköhän tässä se äiti ole se, joka ei normaalia elämää kestä eikä osaa elää. Siihen kun kuuluu se, että lapsista tulee olemaan aina huolta ja kaikilla tulee olemaan elämässään aina murheita. Kenelle ne olisi luonnollisempaa kertoa, kuin sille, jonka ainakin KUULUISI välittää lapsistaan eniten maailmassa? No, äidille, tietysti.
Vai ettekö te välitäkään NIIN paljon lapsistanne? No, ette tietenkään. Kuvittelitte koko ajan. Lapset kyllä tietävät, ettette välitä ja tuo onkin heidän tapansa kostaa se teille.
Eiköhän tässä ole kyse siitä, että jatkuva omien huolien kaataminen toisen niskaan voi olla aika kuormittavaa sille, joka joutuu siihen vastaanottavaan asemaan. Vaikka kuinka välittäisi, vanhempienkin jaksamisellakin on rajansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun on myönnettävä että on käynyt mielessä tuo asia. Lapsi on haukkunut minua pahimmilla tavoilla mitä voi, ja uhkaillut jopa fyysisesti.
Silti hän odottaa minulta apua ja tukea heti kun on jokin huolenaihe.
Minulla on huolia ihan omasta takaa, enkä olisi kaivannut siihen päälle sitä ylimääräistä ahdistusta.
Toivoin että olisi kääntynyt niiden kaikkien hänen mielestään parempien ihmisten puoleen, tai kuten aikuinen, hoitanut tuon asian jo ihan itsekseen.En tiedä näenkö sitä päivää että hän arvostaisi minua, tai edes kiittäisi mistään.
”Toivoisin...” ”minulla on huolia ihan omasta takaa...”
Etkö osaa puhua?
Koitatko mielistellä ja miellyttää lastasi, joka ei selkeästikään ole sinuun (varmasti syystä) kovinkaan tyytyväinen, etkä osaa sanoa selkeällä suomen kielellä, että et ole hänen tukensa?
Vai haluatko helliä valheellista kuvaasi ihanana ja aina lapsen tukena olevana äitinä ja syyttelet lastasi, kun hän ei tahdo leikkiä tätä mielikuvitusleikkiä sinun mukanasi?Jaha, äitihullu nähtävästi ilmestyi paikalle. Jos olisin sinun äitisi, varmasti sanoisinkin että hyvästi, ja mene terapiaan ja koeta kasvaa aikuiseksi. Omalle lapselleni en vielä ainakaan sanoisi että turha odottaa tukea minulta, vaikka hänen käytöksensä onkin satuttanut. Paljon se äidin rakkaus kestää, mutta ei ihan kaikkea.
”Hänen käytöksensä onkin satuttanut” Millä lailla? Kerrohan, niin analysoidaan, että vastuu omista tunteistasi on takuulla ollut sinulla ja olet pöyristynyt lapsesi käytöksestä, koska kosketuksesi todelliseen maailmaan on hyvin ohut ja lapsesi lapsen rehellisyydellä rikkoi illuusiosi ja nyt syyttelet häntä.
Mutta katsotaan, mitäs siis lapsesi teki, mistä niin pöyris... eikun pahastuit?
Eivät tule. Sitä vastoin oma äiti luulee että minä olen ilmainen terapeutti jolle voi kaataa kaiken oman packan ja en saisi edes sanoa että älä kerro ja puhu minulle tuollaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti aloittajalla ei ole lapsia! Me vanhemmat ollaan teroitettu lapsille, että aina voi tulla kotiin, jos joku murhe tulee, tai vaikkei tulisikaan, käymään voi aina tulla.
Eli aina kun tulee joku murhe, paetaan pahaa maailmaa lapsuudenkotiin mamman syliin?
Ihan oikeasti, en enää ihmettele, miksi nuorilla aikuisilla tuntuu mielenterveysongelmat vaan lisääntyvän, kun mitään normaalielämän tunteita ei enää kestetä.
Eiköhän tässä se äiti ole se, joka ei normaalia elämää kestä eikä osaa elää. Siihen kun kuuluu se, että lapsista tulee olemaan aina huolta ja kaikilla tulee olemaan elämässään aina murheita. Kenelle ne olisi luonnollisempaa kertoa, kuin sille, jonka ainakin KUULUISI välittää lapsistaan eniten maailmassa? No, äidille, tietysti.
Vai ettekö te välitäkään NIIN paljon lapsistanne? No, ette tietenkään. Kuvittelitte koko ajan. Lapset kyllä tietävät, ettette välitä ja tuo onkin heidän tapansa kostaa se teille.Eiköhän tässä ole kyse siitä, että jatkuva omien huolien kaataminen toisen niskaan voi olla aika kuormittavaa sille, joka joutuu siihen vastaanottavaan asemaan. Vaikka kuinka välittäisi, vanhempienkin jaksamisellakin on rajansa.
Miten niin olisi siitä kyse? Eikö sellaisilla kuormittujilla sitten ole kommunikaatiokykyä, vai mistä kiikastaa, että pitää kuormittua? Lisäksi sellaisen vanhemman kannattaa miettiä, miten kuormittava aikoinaan vanhempana oli ITSE lapselle. Epäilen, että tämä suhde on aika vakio. Jos vanhempi kuormitti lasta, niin tämä ei ole päässyt siivilleen ja raahautuu vanhemman mukana lopun elämäänsä. Siinä onkin teille pa sk at vanhemmat palkkio surkeudestanne vanhempina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ärsyttäisi. Omaa äitiäni ärsyttää sekä se että kerron (joskus jotain) että yhtäläisesti se, etten kerro.
Jos kerron, se kertoo kaiken eteenpäin negatiiviseen sävyyn todisteena siitä, millainen epäonnistunut luuseri-k-pää-idiootti ja avuton 5-kymppinen olen.
Jos en kerro, valittaa siitä mikä pska ja typerys olen, epäonnistunut ja herkkähipiäinen, enkä mitään kestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun on myönnettävä että on käynyt mielessä tuo asia. Lapsi on haukkunut minua pahimmilla tavoilla mitä voi, ja uhkaillut jopa fyysisesti.
Silti hän odottaa minulta apua ja tukea heti kun on jokin huolenaihe.
Minulla on huolia ihan omasta takaa, enkä olisi kaivannut siihen päälle sitä ylimääräistä ahdistusta.
Toivoin että olisi kääntynyt niiden kaikkien hänen mielestään parempien ihmisten puoleen, tai kuten aikuinen, hoitanut tuon asian jo ihan itsekseen.En tiedä näenkö sitä päivää että hän arvostaisi minua, tai edes kiittäisi mistään.
”Toivoisin...” ”minulla on huolia ihan omasta takaa...”
Etkö osaa puhua?
Koitatko mielistellä ja miellyttää lastasi, joka ei selkeästikään ole sinuun (varmasti syystä) kovinkaan tyytyväinen, etkä osaa sanoa selkeällä suomen kielellä, että et ole hänen tukensa?
Vai haluatko helliä valheellista kuvaasi ihanana ja aina lapsen tukena olevana äitinä ja syyttelet lastasi, kun hän ei tahdo leikkiä tätä mielikuvitusleikkiä sinun mukanasi?Jaha, äitihullu nähtävästi ilmestyi paikalle. Jos olisin sinun äitisi, varmasti sanoisinkin että hyvästi, ja mene terapiaan ja koeta kasvaa aikuiseksi. Omalle lapselleni en vielä ainakaan sanoisi että turha odottaa tukea minulta, vaikka hänen käytöksensä onkin satuttanut. Paljon se äidin rakkaus kestää, mutta ei ihan kaikkea.
Enkä kyllä YHTÄÄN ihmettele, että äiti-ihminen, jolla on ongelmia aikuisen lapsensa kanssa nimittelee äitihulluksi sellaista, joka syyttelee omaa äitiään siitä, että tämä oli huono äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä yksi lapsista sellainen, että soitteli yhteen aikaan vaikka ja mistä murheista. Toki äitinä ymmärrän ja yritin tukea. Mutta kyllä joskus salaa mietin, että pikkuisen jo sietokykyä, eikä jokaisen pikkuasian pitäisi olla maailmanloppu ja suuri katastrofi. Kun puhelimen näytöllä näin nimen, niin ahdisti jo valmiiksi. Kun kaikki sai jotenkin käännettyä minun syyksi, kuinka huono äiti olen ollut ja kaikki johtuu jotenkin minusta.
Tätä ei saa ääneen sanoa, koska ainahan kaikki on äitien vikaa ja äitien pitää pystyä kuuntelemaan kaikki paska, mitä vain lapsi suoltaa suustaan.
No luulitko sitten muka olleesi niin ihmeellinen äiti? Jos olisit palannut reaalimaailman maanpinnalle niin olisit voi ut itsereflektoida, että onpa kurjaa, että lapsesi lapsuudessa on ollut asioita ja kohtia, joihin et ole osannut reagoida niin kuin juuri hän olisi tarvinnut. Ja tehdä surutyösi itse sen sijaan, että syyttelet lastasi!
Vierailija kirjoitti:
Meillä yksi lapsista sellainen, että soitteli yhteen aikaan vaikka ja mistä murheista. Toki äitinä ymmärrän ja yritin tukea. Mutta kyllä joskus salaa mietin, että pikkuisen jo sietokykyä, eikä jokaisen pikkuasian pitäisi olla maailmanloppu ja suuri katastrofi. Kun puhelimen näytöllä näin nimen, niin ahdisti jo valmiiksi. Kun kaikki sai jotenkin käännettyä minun syyksi, kuinka huono äiti olen ollut ja kaikki johtuu jotenkin minusta.
Tätä ei saa ääneen sanoa, koska ainahan kaikki on äitien vikaa ja äitien pitää pystyä kuuntelemaan kaikki paska, mitä vain lapsi suoltaa suustaan.
Eihän se, ettet ole osannut reagoida aina siten, kuin lapsesi olisi tarvinnut tarkoita, että olisit ollut sinänsä huono äiti, mutta kyllä tuo asenne hieman asennevammasta kielii, ettet osaa käsitellä asioita aikuismaisemmin vaan olet vihainen sellaiselle, joka on joskus ollut täysin SINUN taitojesi armoilla tunne-elämineen jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä yksi lapsista sellainen, että soitteli yhteen aikaan vaikka ja mistä murheista. Toki äitinä ymmärrän ja yritin tukea. Mutta kyllä joskus salaa mietin, että pikkuisen jo sietokykyä, eikä jokaisen pikkuasian pitäisi olla maailmanloppu ja suuri katastrofi. Kun puhelimen näytöllä näin nimen, niin ahdisti jo valmiiksi. Kun kaikki sai jotenkin käännettyä minun syyksi, kuinka huono äiti olen ollut ja kaikki johtuu jotenkin minusta.
Tätä ei saa ääneen sanoa, koska ainahan kaikki on äitien vikaa ja äitien pitää pystyä kuuntelemaan kaikki paska, mitä vain lapsi suoltaa suustaan.
Olet ymmärtänyt väärin. Sinun olisi hyvä opetella rajaamaan sillä tavalla, että voit sekä kuunnella että sanoa, missä omat rajasi kulkevat. Kaikkea ”paskaa” ei tarvitse kuunnella edes 3-, 13- tai 30-vuotiaalta. Mutta jotain sietoa pitää tietysti olla ja lapselta (eikä keneltäkään) voi vaatia pelkkää auringonpaistetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun on myönnettävä että on käynyt mielessä tuo asia. Lapsi on haukkunut minua pahimmilla tavoilla mitä voi, ja uhkaillut jopa fyysisesti.
Silti hän odottaa minulta apua ja tukea heti kun on jokin huolenaihe.
Minulla on huolia ihan omasta takaa, enkä olisi kaivannut siihen päälle sitä ylimääräistä ahdistusta.
Toivoin että olisi kääntynyt niiden kaikkien hänen mielestään parempien ihmisten puoleen, tai kuten aikuinen, hoitanut tuon asian jo ihan itsekseen.En tiedä näenkö sitä päivää että hän arvostaisi minua, tai edes kiittäisi mistään.
”Toivoisin...” ”minulla on huolia ihan omasta takaa...”
Etkö osaa puhua?
Koitatko mielistellä ja miellyttää lastasi, joka ei selkeästikään ole sinuun (varmasti syystä) kovinkaan tyytyväinen, etkä osaa sanoa selkeällä suomen kielellä, että et ole hänen tukensa?
Vai haluatko helliä valheellista kuvaasi ihanana ja aina lapsen tukena olevana äitinä ja syyttelet lastasi, kun hän ei tahdo leikkiä tätä mielikuvitusleikkiä sinun mukanasi?Jaha, äitihullu nähtävästi ilmestyi paikalle. Jos olisin sinun äitisi, varmasti sanoisinkin että hyvästi, ja mene terapiaan ja koeta kasvaa aikuiseksi. Omalle lapselleni en vielä ainakaan sanoisi että turha odottaa tukea minulta, vaikka hänen käytöksensä onkin satuttanut. Paljon se äidin rakkaus kestää, mutta ei ihan kaikkea.
Sinunlaisellesi kakalle sitä nimenomaan toivookin pascaa palkintoa omalta lapselta saatuna palkkioksi ”äitiydestäsi”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun on myönnettävä että on käynyt mielessä tuo asia. Lapsi on haukkunut minua pahimmilla tavoilla mitä voi, ja uhkaillut jopa fyysisesti.
Silti hän odottaa minulta apua ja tukea heti kun on jokin huolenaihe.
Minulla on huolia ihan omasta takaa, enkä olisi kaivannut siihen päälle sitä ylimääräistä ahdistusta.
Toivoin että olisi kääntynyt niiden kaikkien hänen mielestään parempien ihmisten puoleen, tai kuten aikuinen, hoitanut tuon asian jo ihan itsekseen.En tiedä näenkö sitä päivää että hän arvostaisi minua, tai edes kiittäisi mistään.
”Toivoisin...” ”minulla on huolia ihan omasta takaa...”
Etkö osaa puhua?
Koitatko mielistellä ja miellyttää lastasi, joka ei selkeästikään ole sinuun (varmasti syystä) kovinkaan tyytyväinen, etkä o
saa sanoa selkeällä suomen kielellä, että et ole hänen tukensa?
Vai haluatko helliä valheellista kuvaasi ihanana ja aina lapsen tukena olevana äitinä ja syyttelet lastasi, kun hän ei tahdo leikkiä tätä mielikuvitusleikkiä sinun mukanasi?Jaha, äitihullu nähtävästi ilmestyi paikalle. Jos olisin sinun äitisi, varmasti sanoisinkin että hyvästi, ja mene terapiaan ja koeta kasvaa aikuiseksi. Omalle lapselleni en vielä ainakaan sanoisi että turha odottaa tukea minulta, vaikka hänen käytöksensä onkin satuttanut. Paljon se äidin rakkaus kestää, mutta ei ihan kaikkea.
Enkä kyllä YHTÄÄN ihmettele, että äiti-ihminen, jolla on ongelmia aikuisen lapsensa kanssa nimittelee äitihulluksi sellaista, joka syyttelee omaa äitiään siitä, että tämä oli huono äiti.
Palstan äitihullu, olet kyllä saanut lisänimensä ihan aiheesta. Ihan oikeasti, äidin kiusaaminen ei mitään paranna, kannattaisi jo koettaa mennä eteenpäin ja tehdä loppuelämästään vähän parempi. Oliko niin ettei omien lastesi lapsuus ole oikein loistava? Ja kaikkeen tietysti syynä se vanha äitiparka.
Ja kaiken lisäksi me muutkin joudumme tuosta silmittömästä vihasta kärsimään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä yksi lapsista sellainen, että soitteli yhteen aikaan vaikka ja mistä murheista. Toki äitinä ymmärrän ja yritin tukea. Mutta kyllä joskus salaa mietin, että pikkuisen jo sietokykyä, eikä jokaisen pikkuasian pitäisi olla maailmanloppu ja suuri katastrofi. Kun puhelimen näytöllä näin nimen, niin ahdisti jo valmiiksi. Kun kaikki sai jotenkin käännettyä minun syyksi, kuinka huono äiti olen ollut ja kaikki johtuu jotenkin minusta.
Tätä ei saa ääneen sanoa, koska ainahan kaikki on äitien vikaa ja äitien pitää pystyä kuuntelemaan kaikki paska, mitä vain lapsi suoltaa suustaan.
Olet ymmärtänyt väärin. Sinun olisi hyvä opetella rajaamaan sillä tavalla, että voit sekä kuunnella että sanoa, missä omat rajasi kulkevat. Kaikkea ”paskaa” ei tarvitse kuunnella edes 3-, 13- tai 30-vuotiaalta. Mutta jotain sietoa pitää tietysti olla ja lapselta (eikä keneltäkään) voi vaatia pelkkää auringonpaistetta.
Nimenomaan. Olette ”äidit” itse vastuussa omista tunteistanne, sen sijaan lapsenne ovat joutuneet olemaan tosiaan teidän tunne-elämänne vikojen armoilla syyntakeettomina. Joten te saattekin vastata lastenne tunne-elämien jutuista, koska teillä on niihin osa ja arpa. Esim. pahoillaan olo lapsen tunteista olisi hyvä alku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä yksi lapsista sellainen, että soitteli yhteen aikaan vaikka ja mistä murheista. Toki äitinä ymmärrän ja yritin tukea. Mutta kyllä joskus salaa mietin, että pikkuisen jo sietokykyä, eikä jokaisen pikkuasian pitäisi olla maailmanloppu ja suuri katastrofi. Kun puhelimen näytöllä näin nimen, niin ahdisti jo valmiiksi. Kun kaikki sai jotenkin käännettyä minun syyksi, kuinka huono äiti olen ollut ja kaikki johtuu jotenkin minusta.
Tätä ei saa ääneen sanoa, koska ainahan kaikki on äitien vikaa ja äitien pitää pystyä kuuntelemaan kaikki paska, mitä vain lapsi suoltaa suustaan.
No luulitko sitten muka olleesi niin ihmeellinen äiti? Jos olisit palannut reaalimaailman maanpinnalle niin olisit voi ut itsereflektoida, että onpa kurjaa, että lapsesi lapsuudessa on ollut asioita ja kohtia, joihin et ole osannut reagoida niin kuin juuri hän olisi tarvinnut. Ja tehdä surutyösi itse sen sijaan, että syyttelet lastasi!
Tiedän, etten mikään kummoisempi äiti ole ollut. Ihan tavallinen, joka teki töitä, että sai lapsille ruokaa ja vaatetta ja hoisi ja hoivasi, sen minkä osasin.
Mutta tilanne on muuttunut nykyisin, kun hänellä on jo oma perhe ja huomannut, että ei äitinäkään pysty ihmeisiin.
Muilla lapsilla ei tätä ongelmaa ollut kotoa pois muutettuaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun on myönnettävä että on käynyt mielessä tuo asia. Lapsi on haukkunut minua pahimmilla tavoilla mitä voi, ja uhkaillut jopa fyysisesti.
Silti hän odottaa minulta apua ja tukea heti kun on jokin huolenaihe.
Minulla on huolia ihan omasta takaa, enkä olisi kaivannut siihen päälle sitä ylimääräistä ahdistusta.
Toivoin että olisi kääntynyt niiden kaikkien hänen mielestään parempien ihmisten puoleen, tai kuten aikuinen, hoitanut tuon asian jo ihan itsekseen.En tiedä näenkö sitä päivää että hän arvostaisi minua, tai edes kiittäisi mistään.
”Toivoisin...” ”minulla on huolia ihan omasta takaa...”
Etkö osaa puhua?
Koitatko mielistellä ja miellyttää lastasi, joka ei selkeästikään ole sinuun (varmasti syystä) kovinkaan tyytyväinen, etkä o
saa sanoa selkeällä suomen kielellä, että et ole hänen tukensa?
Vai haluatko helliä valheellista kuvaasi ihanana ja aina lapsen tukena olevana äitinä ja syyttelet lastasi, kun hän ei tahdo leikkiä tätä mielikuvitusleikkiä sinun mukanasi?Jaha, äitihullu nähtävästi ilmestyi paikalle. Jos olisin sinun äitisi, varmasti sanoisinkin että hyvästi, ja mene terapiaan ja koeta kasvaa aikuiseksi. Omalle lapselleni en vielä ainakaan sanoisi että turha odottaa tukea minulta, vaikka hänen käytöksensä onkin satuttanut. Paljon se äidin rakkaus kestää, mutta ei ihan kaikkea.
Enkä kyllä YHTÄÄN ihmettele, että äiti-ihminen, jolla on ongelmia aikuisen lapsensa kanssa nimittelee äitihulluksi sellaista, joka syyttelee omaa äitiään siitä, että tämä oli huono äiti.
Palstan äitihullu, olet kyllä saanut lisänimensä ihan aiheesta. Ihan oikeasti, äidin kiusaaminen ei mitään paranna, kannattaisi jo koettaa mennä eteenpäin ja tehdä loppuelämästään vähän parempi. Oliko niin ettei omien lastesi lapsuus ole oikein loistava? Ja kaikkeen tietysti syynä se vanha äitiparka.
Ja kaiken lisäksi me muutkin joudumme tuosta silmittömästä vihasta kärsimään.
Taas tätä ihme uhriutumista, ettei osaa poistua ketjuista, vaan KÄRSII. YHYY. Koita asennoitua elämään niin, että jos olet paska, mun puheeni herättävät sinussa kärsimystä. Jos sinusta lasten tunteet olisivat siltä osin, kun olit hänenäitinsä, sinun vastuullasi, jos siis käsittäisit sen, ei mikään mitä sanon nostattaisi sussa mitään kärsimyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun on myönnettävä että on käynyt mielessä tuo asia. Lapsi on haukkunut minua pahimmilla tavoilla mitä voi, ja uhkaillut jopa fyysisesti.
Silti hän odottaa minulta apua ja tukea heti kun on jokin huolenaihe.
Minulla on huolia ihan omasta takaa, enkä olisi kaivannut siihen päälle sitä ylimääräistä ahdistusta.
Toivoin että olisi kääntynyt niiden kaikkien hänen mielestään parempien ihmisten puoleen, tai kuten aikuinen, hoitanut tuon asian jo ihan itsekseen.En tiedä näenkö sitä päivää että hän arvostaisi minua, tai edes kiittäisi mistään.
”Toivoisin...” ”minulla on huolia ihan omasta takaa...”
Etkö osaa puhua?
Koitatko mielistellä ja miellyttää lastasi, joka ei selkeästikään ole sinuun (varmasti syystä) kovinkaan tyytyväinen, etkä o
saa sanoa selkeällä suomen kielellä, että et ole hänen tukensa?
Vai haluatko helliä valheellista kuvaasi ihanana ja aina lapsen tukena olevana äitinä ja syyttelet lastasi, kun hän ei tahdo leikkiä tätä mielikuvitusleikkiä sinun mukanasi?Jaha, äitihullu nähtävästi ilmestyi paikalle. Jos olisin sinun äitisi, varmasti sanoisinkin että hyvästi, ja mene terapiaan ja koeta kasvaa aikuiseksi. Omalle lapselleni en vielä ainakaan sanoisi että turha odottaa tukea minulta, vaikka hänen käytöksensä onkin satuttanut. Paljon se äidin rakkaus kestää, mutta ei ihan kaikkea.
Enkä kyllä YHTÄÄN ihmettele, että äiti-ihminen, jolla on ongelmia aikuisen lapsensa kanssa nimittelee äitihulluksi sellaista, joka syyttelee omaa äitiään siitä, että tämä oli huono äiti.
Palstan äitihullu, olet kyllä saanut lisänimensä ihan aiheesta. Ihan oikeasti, äidin kiusaaminen ei mitään paranna, kannattaisi jo koettaa mennä eteenpäin ja tehdä loppuelämästään vähän parempi. Oliko niin ettei omien lastesi lapsuus ole oikein loistava? Ja kaikkeen tietysti syynä se vanha äitiparka.
Ja kaiken lisäksi me muutkin joudumme tuosta silmittömästä vihasta kärsimään.
Ja nyt tämän lapsensa olemuksesta loukkaantuneen äidin pitää epätoivoisesti koittaa huutaa muille äitihullua, ettei kukaan huomaisi, että hän itse on lapsellinen, epäkypsä aikuinen.
Oman lapsen tukeminen kuuluu jotenkin asiaan, mutta minä olen joutunut tekemään samaa omalle vanhemmalleni jo 30 vuotta ja täytyy sanoa että ajoittain on hyvinkin raskasta.
Vierailija kirjoitti:
Koita AP nyt vaan kestää ja odottaa että tää korona on vuoden päästä ohi. Mieti vasta sitten tätä asiaa. Nyt meillä kaikilla on vaikeaa ja tarvitsemme omien läheistemme tukea ja turvaa vaikka monille se voi olla kuormittavaa. Mutta koronan vuoksi se on kestettävä. Sitten taas helpottaa.
Kyllä monilla on vaikeaa ollut ennen koronaakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä yksi lapsista sellainen, että soitteli yhteen aikaan vaikka ja mistä murheista. Toki äitinä ymmärrän ja yritin tukea. Mutta kyllä joskus salaa mietin, että pikkuisen jo sietokykyä, eikä jokaisen pikkuasian pitäisi olla maailmanloppu ja suuri katastrofi. Kun puhelimen näytöllä näin nimen, niin ahdisti jo valmiiksi. Kun kaikki sai jotenkin käännettyä minun syyksi, kuinka huono äiti olen ollut ja kaikki johtuu jotenkin minusta.
Tätä ei saa ääneen sanoa, koska ainahan kaikki on äitien vikaa ja äitien pitää pystyä kuuntelemaan kaikki paska, mitä vain lapsi suoltaa suustaan.
Eihän se, ettet ole osannut reagoida aina siten, kuin lapsesi olisi tarvinnut tarkoita, että olisit ollut sinänsä huono äiti, mutta kyllä tuo asenne hieman asennevammasta kielii, ettet osaa käsitellä asioita aikuismaisemmin vaan olet vihainen sellaiselle, joka on joskus ollut täysin SINUN taitojesi armoilla tunne-elämineen jne.
Missä olen kirjoittanut, että olin vihainen. Ahdisti vain välillä, kun kerta kerran jälkeen käytiin lävitse sitä, että kuinka en ollut ymmärtänyt ja lukenut ajatuksia ja ei ollut aikaa, kun olin aina töissä (kuulemma) ja emme olleet tarpeeksi rikkaita, kun ei saanut kaikkea, kuin muutkin. Ja milloin mitäkin.
Joskus oli vain pohjattoman väsynyt olo ja toivoton ja epäonnistunut.
Alue: Aihe vapaa
Jaha, äitihullu nähtävästi ilmestyi paikalle. Jos olisin sinun äitisi, varmasti sanoisinkin että hyvästi, ja mene terapiaan ja koeta kasvaa aikuiseksi. Omalle lapselleni en vielä ainakaan sanoisi että turha odottaa tukea minulta, vaikka hänen käytöksensä onkin satuttanut. Paljon se äidin rakkaus kestää, mutta ei ihan kaikkea.