Lue keskustelun säännöt.
Miksi kiusaamiskeskuteluissa usein miinustetaan, jos mainitsee sosiaalisen hierarkian ja uhrin alistuvuuden?
29.08.2020 |
Tietenkään mikään ei ole joko tai, mutta näin se usein menee. Oletko koskaan nähnyt selkeästi alemman/alistuvan ihmisen kiusaavan ylempää/dominoivaa ihmistä? Oletko nähnyt tätä luonnossa? Et varmaankaan. Lisäksi tähän on hyvä lisätä se, että yksinolo ei tee ihmisestä alistunutta ja ekstrovertti laumaihminen ei tarkoita automaattisesti ryhmänjohtajaa.
Puhutaan sitten koulu- taikka työpaikkakiusaamisesta, mistä tahansa ihmisryhmästä tai vain kahdesta ihmisestä, on aina joku, joka on vahvempi ja joku, joka on alisteisempi. Lisättäköön tähän, alistuva≠huono, dominoiva≠hyvä. Jos nämä dominanssia omaavat ja harjoittavat ihmiset sattuvat olemaan keskivertoa vähemmän empaattisia, omantunnonpuutteellisia ja jopa sadistisia hyväksikäyttäjiä, he kokeilevat jokaista itseään alempaa, kunnes löytävät sen, joka ei pistä vastaan. Vaihtoehtoisesti ahdistavat alisteisemman siihen pisteeseen, ettei tämä enää laita vastaan, ja siten saavat nostettua asemaansa korkeammalle ja kenties saavat tästä jotain narsistista tyydytystä. Miksi usein tuntuu, että kiusatusta löytyy jokin syy kiusaamiselle, kenties silmälasit tai änkytys? Koska tätä pidetään hyväksikäyttäjien peitesyynä, vieritetään pallo kiusatulle, ettei tarvitsisi itse ottaa syitä niskoihinsa, kun esittää lapsenomaista.
Varsinkin lasten välisissä koulukiusaamis(pahoinpitely)tapauksissa keskitytään liikaa siihen, miten kiusaajalla on varmasti niin hirveän huono olla, että ei löydä mitään muuta keinoa purkaa pahaa oloaan, kuin muiden lyttääminen, vaikka kuinka aikuiset yrittää. Tällaisessa tapauksessa tuskin on kyse pahasta olosta, vaan alistamisenhalusta. Lapsille ja nuorille voi silti puhua järkeä ja antaa ymmärtää, että täällä ei olla hänen tahdostaan, vaan hän on myös riippuvainen muiden tuotosta. Tietenkin kuri on aina paikallaan kun sitä tarvitaan.
Toistettakoon, ettei kaikki kiusaamis- – ennemmin pitäisi käyttää sanaa pahoinpitely, hyväksikäyttö, tms. saadaksemme asian vakavastiotettavaksi – tapaukset ole tähän malliin sopivia, mutta osa silti on. Tämä kuitenkin tuntuu häviävän kiusaamiskeskusteluissa, liekö sitten liian pelottava ajatella, että ihmiset ovat sosiaalisesti eri asemissa luontaisesti. Toki varsinkin alisteiset voivat tätä asemaansa parantaa.
Lisäksi, alisteisuus ei ole niinkään vika, vaan tarvittava rooli yhteiskunnassa, sillä kaikki eivät voi olla kilpailijoita tai johtajia. Sen sijaan näitä johtajia voisi opettaa arvostamaan muita, sillä ne muut toteuttavat hänen johtajuutensa, ilman väkivaltaa ja pakkoalistusta. Sitä taas en tiedä, miten tämän hyväksikäytön voisi kitkeä. Mutta jotakin sille on tehtävä lapsien ja nuorien keskuudessa, jos tahdotte eläkerahanne.
Kiitän, lukion kakkoslainen.
Kommentit (31)
Ehkä tuo alistuva/dominoiva jaottelu on vähän turhan kärjistävä, kun kyse on kuitenkin juuri kyseisen ryhmän dynamiikasta ja siitä, kuka siellä on korkeammassa ja kuka alemmassa asemassa. Jos sanotaan, että kiusattu on alistuva, niin siitä tavallaan tehdään hänen ominaisuutensa, vaikka kyse olisikin tuosta kuvaamastasi ilmiöstä, jossa kiusaaja pyrkii ylempään asemaan alistamalla jotain toista - siinä ei välttämättä ole niin väliä alistuuko tämä uhri, kunhan muu ryhmä näkee kiusaamisen jotenkin oikeutettuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyviä pointteja sinulla on. Kiusaaminen ei kuitenkaan ole kovin yksiselitteinen ilmiö. Kaikki kiusatut eivät ole samanlaisia, eivätkä kaikki kiusaajat samanlaisia.
Mitä muistan omasta peruskouluajasta, niin suinkaan kaikki kiusatut eivät alistuneet oloonsa. Yleensä ne jotka puhuivat takaisin ja tekivät siitä suurimman metelin, eivätkä hyväksyneet itseensä kohdistunutta käytöstä, kohtasivat vielä pahempaa kiusaamista. Tämän vuoksi moni kokee helpommaksi ns. alistua, sillä se voi lopulta tuottaa sen ettei kiusaaja saa sitä tyydytystä mitä kiusaamiselta hakee. Eli asia ei mielestäni mene ollenkaan niin, että kiusaaja etsii aina helposti alistuvimman uhrin. Enemmänkin kyse on siitä, että hän etsii uhrin, jota vastaan saa helpoiten muut. Tämä voi perustua vaikka mihin, ihan vain siihenkin, että kyseinen ihminen on jollain tavalla valmiiksi ulkopuolinen. Kiusaamisessa on kyse moninaisemmasta ilmiöstä kuin vallasta. Lapsi saattaa myös yrittää varmistaa omaa asemaa ryhmässä kiusaamalla.
Mitä kiusaamiseen ehkäisyyn tulee, niin aikuisilla on todella suuri valta puuttua asioihin. Se vain lähtee jo ihan sieltä hiekkalaatikolta. Liian usein me aikuiset näemme vain ne fyysiset tuntee purkaukset lapsilla puuttumisen arvoisena asiana, ja esimerkiksi ulkopuolelle jättäminen ja huonon roolin antaminen leikissä jää huomiotta. Pääsääntöisesti tyttöjen harjoittamaan kiusaamiseen puututaan liian myöhäisessä vaiheessa, eikä sitä nähdä ongelmana kuten poikien välistä kiusaamista. Päiväkodissa rehellisesti sanottuna pojat saavat parempaa kasvatusta kiusaamista vastaan, sillä heidän toimintaan puututaan herkemmin johtuen sen fyysisyydestä. Tyttöjen väliseen kiusaamiseen ei puolestaan puututa, sillä se on enemmän sanallista ja hienovaraisempaa. Ehkä tässä onkin syy sille, miksi pojat pystyvät leikkimään koko porukan kanssa ja tytöt eivät.
Joo, sanoinkin että ei se aina valikoidu niin, että alistuvin automaattisesti on kohde. Mutta kuten sanoit, alistuminen on silti melko keskeisessä roolissa kiusaamistapauksissa. Tietenkin kiusaaminen on todella moninaista, mutta pidättäydyn silti käsityksessäni, että kiusaaminen perustuu valta-asetelmiin, joita ei kiusattu ainakaan pysty usein rikkomaan. Kiusattuja tuskin olisi, jos pitkäaikaisissa kiusaamistapauksissa ei olisi niin pysyvää ja melkeinpä kiveenhakattua valta-asetelmaa. Todella hyvä huomio tuo miksi lapsi saattaa kiusata. Eikä tietenkään pidä käsitellä kaikkia kiusaamistapauksia samalla tavalla, vaan niitä pitäisi lähteä selvittelemään ainutlaatuisina tapauksina. Kiusaamisen syyhän voi olla vaikka kostonhalu entisillä kiusatuilla.
Olen vähän epäileväinen kyllä tuota stereotypiaa kohden, että pojat hakkaisivat ja tytöt kuiskuttelisivat. Luulisin, että poikien harjoittama hiljainen kiusaaminen on ehkä jopa enemmän tunnistamattomissa, sillä sitä taidetaan harvemmin juurikin tuon stereotypian takia etsiä. Varsinkin nyt nettikiusaamisen ollessa kasvava kiusaamisen muoto, varmasti pojatkin enenevissä määrin harjoittavat henkistä väkivaltaa. Mutta joo, kyllähän se niin menee, että jos vedetään turpaan, silloin siihen yleensä puututaan.
Suurin ongelma ei ehkä ole se, että aikuiset eivät _huomaa_ lasten välistä kiusaamista, vaan se, että kiusaaminen nähdään kaikkien tahoilta häpeällisenä. Kiusaaminen on ihan järkyttävän häpeällinen aihe kiusatulle. Aikuiset tuntuvat vain harvoin puuttuvan kiusaamiseen sen alkuvaiheessa, vaikka lapsi tulisi koulun jälkeen itkemään syliin ja selittäisi. Lisäksi Suomessa edelleen vallitsee tämä "älä nyt valita, kyllä sä yksin pärjäät vai haluatko piiskaa p*rseelle" -kulttuuri. Sitten ihmetelläänkin kun jo kahdeksanvuotiaat hyppäävät junan alle. Suurin vika on ehkä silti kiusaajien huoltajissa, kun eivät usein edes tahdo laittaa lapselleen vastaan. Kuitenkin niin monisyinen juttu tämän selvittely, että ei siitäkään voi jotain tiettyä ryhmää syyttää.
Kyllä poikien ja tyttöjen kiusaamistavoissa on valtava ero keskimäärin. Tyttökin voi lyödä ja poika kuiskutella selän takana, mutta kyllä näissä on aivan selkeä ero näkyvissä, että pojat ovat avoimen aggressiivisia ja selvittävät tilanteet kunnolla, ja tytöt enemmän passiivis-aggressiivisia ulkopuoliseksi jättäjiä. Olen itse päiväkodissa töissä ja minulla on kaksi poikaa ja yksi tyttö. Kyllä tyttöjen väliset kaverikuviot ovat raskaita ja ikäviä viimeistään kouluvuosina, ei siitä pääse mihinkään.
Otahan joskus tarkasteluun kolmen satunnaisen pojan leikki ja sen jälkeen kolmen satunnaisen tytön, niin huomaat kyllä eron.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
” Aikuiset tuntuvat vain harvoin puuttuvan kiusaamiseen sen alkuvaiheessa, vaikka lapsi tulisi koulun jälkeen itkemään syliin ja selittäisi. Lisäksi Suomessa edelleen vallitsee tämä "älä nyt valita, kyllä sä yksin pärjäät vai haluatko piiskaa p*rseelle" -kulttuuri.”
Tähänkin väitän vastaan. En usko, että monikaan tämän päivän vanhempi suhtautuu lastensa pelkoihin tai reaktioihin noin. Suurin osa koittaa jollain lailla ratkoa asiaa.Meillä on siis täysin eri käsitys siitä, millainen kiusaamiskulttuuri on. Kiusaamisesta kertomista tunnutaan todella harvoin otettavan todesta, vaan käsketään lapsi vaan kohtaamaan kiusaaja ilman seuraavia ohjeita tai olla välittämättä. Voihan tuota ratkaisuksi kutsua, mutta tehokas se ei ole. Jos suurin osa tekisi asioille merkittävästi jotakin, kiusaamista tuskin kohtaisi vaihtelevasti 15-25 prosenttia kouluikäisistä. Toki vanhempia ei ole kaikki syyttäminen, vaan kyllä koululla on myös osansa. Mutta sehän siinä on, että harvaa koulua kiinnostaa, kun kiusaamisen selvittely nähdään vain ylimääräisenä likaduunina, eikä niinkään lapsille turvallisen ympäristön ylläpitämisenä.
No on todellakin, itse näen sen niin, että se ei useinkaan lopu asioihin puuttumisesta huolimatta. Tämä on se oikea tilanne, omasi on jotain aivan marginaaliajattelua.
Ei lopukaan, olet täysin oikeassa. Koitin selittää, että tämä "asioihin puuttuminen" on usein kaikilta tahoin niin täyttä puuta heinää, että ei ihmekään että kiusaamisluvut pysyvät siellä missä ovat. Näissä on tietenkin aina monta tekijää, mutta liian suuri osa näistä on aivan liian välinpitämättömiä. Kuri puuttuu aikuisilta, ja lapsia tahdotaan vain myötäillä kunnes on liian myöhäistä kääntää suuntaa.
Niiiin..... mitä lisävaloa dominointi ja alistumisnäkökulma siis tähän tuo? Ei mitään. Kiusaajan toiminta olisi saatava loppumaan, eiköhän ole usein aika näkyvää, että he ovat dominoivia hahmoja? Eikä joku mieletön uusi oivallus.
Huoh, tuntuu että tahallaan tahdot ymmärtää väärin. Kiusaamistapauksissa kiusatut aina nähdään jotenkin muka yhdenvertaisina verrattuina kiusaajiinsa, mistä tulee tämä ainainen "no sano vastaan, mitä sä nyt siinä iniset, sunhan vika se on ku et tehny asialle mitään". Se että sinä et koskaan ole sanonut noin lapsellesi, ei tarkoita sitä, etteikö sitä kuulisi sadat lapset ympäri maata. Ei se kiusattu voi tehdä asialle lähes mitään, varsinkin kun kyse on lapsista, hyvinvointi ja turvallinen ympäristö ei ole heidän vastuullaan. Jos nyt palataan otsikkooni, miksi? Taitaa se olla ihan sinunkin kantasi vastaista, miksi tämä käsitys alemmista ja ylemmistä sosiaalisista tasoista kielletään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
” Aikuiset tuntuvat vain harvoin puuttuvan kiusaamiseen sen alkuvaiheessa, vaikka lapsi tulisi koulun jälkeen itkemään syliin ja selittäisi. Lisäksi Suomessa edelleen vallitsee tämä "älä nyt valita, kyllä sä yksin pärjäät vai haluatko piiskaa p*rseelle" -kulttuuri.”
Tähänkin väitän vastaan. En usko, että monikaan tämän päivän vanhempi suhtautuu lastensa pelkoihin tai reaktioihin noin. Suurin osa koittaa jollain lailla ratkoa asiaa.Meillä on siis täysin eri käsitys siitä, millainen kiusaamiskulttuuri on. Kiusaamisesta kertomista tunnutaan todella harvoin otettavan todesta, vaan käsketään lapsi vaan kohtaamaan kiusaaja ilman seuraavia ohjeita tai olla välittämättä. Voihan tuota ratkaisuksi kutsua, mutta tehokas se ei ole. Jos suurin osa tekisi asioille merkittävästi jotakin, kiusaamista tuskin kohtaisi vaihtelevasti 15-25 prosenttia kouluikäisistä. Toki vanhempia ei ole kaikki syyttäminen, vaan kyllä koululla on myös osansa. Mutta sehän siinä on, että harvaa koulua kiinnostaa, kun kiusaamisen selvittely nähdään vain ylimääräisenä likaduunina, eikä niinkään lapsille turvallisen ympäristön ylläpitämisenä.
No on todellakin, itse näen sen niin, että se ei useinkaan lopu asioihin puuttumisesta huolimatta. Tämä on se oikea tilanne, omasi on jotain aivan marginaaliajattelua.
Saatatte molemmat olla oikeassa. Ehkä kiusaaminen ei lopu, jos ongelmaa hoidetaan väärällä tavalla? Liian myöhään, kun kiusaajan ja kiusatun roolit ja käsitys itsestä ovat jo muodostuneet? Se vaikuttaa sekä kiusaajan että kiusatun myöhempään elämään. Minulla se vaikutti niin, että etsin aiheesta (käyttäytyminen ja psykologia) tietoa jotta osaisin löytää toimivia tapoja auttaakseni sekä kiusaajaa että kiusattua, jotta kiusaaminen loppuisi.
Kiusaamisen ehkäisyn pitäisi kuulua tunnekasvatukseen jo ennen varsinaista hiekkalaatikkoikää. Sekä kiusaajan että kiusatun voi tunnistaa varhaisemmassa vaiheessa, kun jokainen kasvattaja kotona, päiväkodissa ja koulussa on tietoinen siitä, ja osaa tunnekasvattaa.
Ei riitä, että asioista vain puhutaan tai rangaistaan syyllusiä, aikuisen tulee myös olla läsnä niin, että huomaa tilanteet, puuttuu niihin, sanoittaa ja näyttää oikean mallin. Ja varmistaa, että lopputulos on se, mikä piti.
Lapsi ei ole paha, vaikka toimintatapa on väärä. Lapsi ei myöskään ole epäkelpo, vaikka ymmärtää sanomisia, reaktioita ja tekoja väärin.
Vierailija kirjoitti:
Esimerkki siitä, kun dominoija koittaa kiusaamalla alistaa, mutta jos kohde ei ole alistuja, vaan aito kilpailija, niin ei synny kiusaamista:
Lapseni bestis olisi halunnut, että lapseni menee heille yökylään, mutta lapseni ei halunnut, koska (muistaakseni seuraavana aamuna oli jo lapseni syntymäpäivä tai jotain muuta vastaavaa tärkeää). Niin kaveri sitten ilmoitti, että ei tule lapseni synttäreille (dominointiyritys).
Lapseni itki kotona silmät päästään surua, mutta ei suostunut (kymmenen pinnaa hänelle!) lopputulos: nolo yritys kiusata ja dominoida päättyi alistumiseen, koska a) lapseni ei taipunut kiusaajan tahtoon ja b) kiusaaja joutui syömään sanansa, eikä saanut mitä halusi, mutta sen sijaan sopi asian ja saapui lapseni synttäreille.
Lapseni onkin mahtava tyyppi. Toki erona tässä se, että he olivat kavereita, mutta kuitenkin...
Niin kuin sanoit, he olivat kavereita ja tällä nyt ei ole varsinaisen kiusaamisen kanssa mitään tekemistä. Propsit kuitenkin tytöllesi, kun ei suostunut painostukseen. Nuo tyttöjen kaverikuviot osaavat olla ihmeellisiä, ja parempi olisi aina että vanhemmat pistävät valtapeleille stopin kun huomaavat sellaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Höpö höpö. Tytöt varsinkin kiusaavat jättämällä ulos ryhmästä. Alistuvat liittoutuvat yhteen ja jättävät vahvimman yhteistuumin pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyviä pointteja sinulla on. Kiusaaminen ei kuitenkaan ole kovin yksiselitteinen ilmiö. Kaikki kiusatut eivät ole samanlaisia, eivätkä kaikki kiusaajat samanlaisia.
Mitä muistan omasta peruskouluajasta, niin suinkaan kaikki kiusatut eivät alistuneet oloonsa. Yleensä ne jotka puhuivat takaisin ja tekivät siitä suurimman metelin, eivätkä hyväksyneet itseensä kohdistunutta käytöstä, kohtasivat vielä pahempaa kiusaamista. Tämän vuoksi moni kokee helpommaksi ns. alistua, sillä se voi lopulta tuottaa sen ettei kiusaaja saa sitä tyydytystä mitä kiusaamiselta hakee. Eli asia ei mielestäni mene ollenkaan niin, että kiusaaja etsii aina helposti alistuvimman uhrin. Enemmänkin kyse on siitä, että hän etsii uhrin, jota vastaan saa helpoiten muut. Tämä voi perustua vaikka mihin, ihan vain siihenkin, että kyseinen ihminen on jollain tavalla valmiiksi ulkopuolinen. Kiusaamisessa on kyse moninaisemmasta ilmiöstä kuin vallasta. Lapsi saattaa myös yrittää varmistaa omaa asemaa ryhmässä kiusaamalla.
Mitä kiusaamiseen ehkäisyyn tulee, niin aikuisilla on todella suuri valta puuttua asioihin. Se vain lähtee jo ihan sieltä hiekkalaatikolta. Liian usein me aikuiset näemme vain ne fyysiset tuntee purkaukset lapsilla puuttumisen arvoisena asiana, ja esimerkiksi ulkopuolelle jättäminen ja huonon roolin antaminen leikissä jää huomiotta. Pääsääntöisesti tyttöjen harjoittamaan kiusaamiseen puututaan liian myöhäisessä vaiheessa, eikä sitä nähdä ongelmana kuten poikien välistä kiusaamista. Päiväkodissa rehellisesti sanottuna pojat saavat parempaa kasvatusta kiusaamista vastaan, sillä heidän toimintaan puututaan herkemmin johtuen sen fyysisyydestä. Tyttöjen väliseen kiusaamiseen ei puolestaan puututa, sillä se on enemmän sanallista ja hienovaraisempaa. Ehkä tässä onkin syy sille, miksi pojat pystyvät leikkimään koko porukan kanssa ja tytöt eivät.
Joo, sanoinkin että ei se aina valikoidu niin, että alistuvin automaattisesti on kohde. Mutta kuten sanoit, alistuminen on silti melko keskeisessä roolissa kiusaamistapauksissa. Tietenkin kiusaaminen on todella moninaista, mutta pidättäydyn silti käsityksessäni, että kiusaaminen perustuu valta-asetelmiin, joita ei kiusattu ainakaan pysty usein rikkomaan. Kiusattuja tuskin olisi, jos pitkäaikaisissa kiusaamistapauksissa ei olisi niin pysyvää ja melkeinpä kiveenhakattua valta-asetelmaa. Todella hyvä huomio tuo miksi lapsi saattaa kiusata. Eikä tietenkään pidä käsitellä kaikkia kiusaamistapauksia samalla tavalla, vaan niitä pitäisi lähteä selvittelemään ainutlaatuisina tapauksina. Kiusaamisen syyhän voi olla vaikka kostonhalu entisillä kiusatuilla.
Olen vähän epäileväinen kyllä tuota stereotypiaa kohden, että pojat hakkaisivat ja tytöt kuiskuttelisivat. Luulisin, että poikien harjoittama hiljainen kiusaaminen on ehkä jopa enemmän tunnistamattomissa, sillä sitä taidetaan harvemmin juurikin tuon stereotypian takia etsiä. Varsinkin nyt nettikiusaamisen ollessa kasvava kiusaamisen muoto, varmasti pojatkin enenevissä määrin harjoittavat henkistä väkivaltaa. Mutta joo, kyllähän se niin menee, että jos vedetään turpaan, silloin siihen yleensä puututaan.
Suurin ongelma ei ehkä ole se, että aikuiset eivät _huomaa_ lasten välistä kiusaamista, vaan se, että kiusaaminen nähdään kaikkien tahoilta häpeällisenä. Kiusaaminen on ihan järkyttävän häpeällinen aihe kiusatulle. Aikuiset tuntuvat vain harvoin puuttuvan kiusaamiseen sen alkuvaiheessa, vaikka lapsi tulisi koulun jälkeen itkemään syliin ja selittäisi. Lisäksi Suomessa edelleen vallitsee tämä "älä nyt valita, kyllä sä yksin pärjäät vai haluatko piiskaa p*rseelle" -kulttuuri. Sitten ihmetelläänkin kun jo kahdeksanvuotiaat hyppäävät junan alle. Suurin vika on ehkä silti kiusaajien huoltajissa, kun eivät usein edes tahdo laittaa lapselleen vastaan. Kuitenkin niin monisyinen juttu tämän selvittely, että ei siitäkään voi jotain tiettyä ryhmää syyttää.
Sulla ei kyllä ole mitään kokemusta lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyviä pointteja sinulla on. Kiusaaminen ei kuitenkaan ole kovin yksiselitteinen ilmiö. Kaikki kiusatut eivät ole samanlaisia, eivätkä kaikki kiusaajat samanlaisia.
Mitä muistan omasta peruskouluajasta, niin suinkaan kaikki kiusatut eivät alistuneet oloonsa. Yleensä ne jotka puhuivat takaisin ja tekivät siitä suurimman metelin, eivätkä hyväksyneet itseensä kohdistunutta käytöstä, kohtasivat vielä pahempaa kiusaamista. Tämän vuoksi moni kokee helpommaksi ns. alistua, sillä se voi lopulta tuottaa sen ettei kiusaaja saa sitä tyydytystä mitä kiusaamiselta hakee. Eli asia ei mielestäni mene ollenkaan niin, että kiusaaja etsii aina helposti alistuvimman uhrin. Enemmänkin kyse on siitä, että hän etsii uhrin, jota vastaan saa helpoiten muut. Tämä voi perustua vaikka mihin, ihan vain siihenkin, että kyseinen ihminen on jollain tavalla valmiiksi ulkopuolinen. Kiusaamisessa on kyse moninaisemmasta ilmiöstä kuin vallasta. Lapsi saattaa myös yrittää varmistaa omaa asemaa ryhmässä kiusaamalla.
Mitä kiusaamiseen ehkäisyyn tulee, niin aikuisilla on todella suuri valta puuttua asioihin. Se vain lähtee jo ihan sieltä hiekkalaatikolta. Liian usein me aikuiset näemme vain ne fyysiset tuntee purkaukset lapsilla puuttumisen arvoisena asiana, ja esimerkiksi ulkopuolelle jättäminen ja huonon roolin antaminen leikissä jää huomiotta. Pääsääntöisesti tyttöjen harjoittamaan kiusaamiseen puututaan liian myöhäisessä vaiheessa, eikä sitä nähdä ongelmana kuten poikien välistä kiusaamista. Päiväkodissa rehellisesti sanottuna pojat saavat parempaa kasvatusta kiusaamista vastaan, sillä heidän toimintaan puututaan herkemmin johtuen sen fyysisyydestä. Tyttöjen väliseen kiusaamiseen ei puolestaan puututa, sillä se on enemmän sanallista ja hienovaraisempaa. Ehkä tässä onkin syy sille, miksi pojat pystyvät leikkimään koko porukan kanssa ja tytöt eivät.
Joo, sanoinkin että ei se aina valikoidu niin, että alistuvin automaattisesti on kohde. Mutta kuten sanoit, alistuminen on silti melko keskeisessä roolissa kiusaamistapauksissa. Tietenkin kiusaaminen on todella moninaista, mutta pidättäydyn silti käsityksessäni, että kiusaaminen perustuu valta-asetelmiin, joita ei kiusattu ainakaan pysty usein rikkomaan. Kiusattuja tuskin olisi, jos pitkäaikaisissa kiusaamistapauksissa ei olisi niin pysyvää ja melkeinpä kiveenhakattua valta-asetelmaa. Todella hyvä huomio tuo miksi lapsi saattaa kiusata. Eikä tietenkään pidä käsitellä kaikkia kiusaamistapauksia samalla tavalla, vaan niitä pitäisi lähteä selvittelemään ainutlaatuisina tapauksina. Kiusaamisen syyhän voi olla vaikka kostonhalu entisillä kiusatuilla.
Olen vähän epäileväinen kyllä tuota stereotypiaa kohden, että pojat hakkaisivat ja tytöt kuiskuttelisivat. Luulisin, että poikien harjoittama hiljainen kiusaaminen on ehkä jopa enemmän tunnistamattomissa, sillä sitä taidetaan harvemmin juurikin tuon stereotypian takia etsiä. Varsinkin nyt nettikiusaamisen ollessa kasvava kiusaamisen muoto, varmasti pojatkin enenevissä määrin harjoittavat henkistä väkivaltaa. Mutta joo, kyllähän se niin menee, että jos vedetään turpaan, silloin siihen yleensä puututaan.
Suurin ongelma ei ehkä ole se, että aikuiset eivät _huomaa_ lasten välistä kiusaamista, vaan se, että kiusaaminen nähdään kaikkien tahoilta häpeällisenä. Kiusaaminen on ihan järkyttävän häpeällinen aihe kiusatulle. Aikuiset tuntuvat vain harvoin puuttuvan kiusaamiseen sen alkuvaiheessa, vaikka lapsi tulisi koulun jälkeen itkemään syliin ja selittäisi. Lisäksi Suomessa edelleen vallitsee tämä "älä nyt valita, kyllä sä yksin pärjäät vai haluatko piiskaa p*rseelle" -kulttuuri. Sitten ihmetelläänkin kun jo kahdeksanvuotiaat hyppäävät junan alle. Suurin vika on ehkä silti kiusaajien huoltajissa, kun eivät usein edes tahdo laittaa lapselleen vastaan. Kuitenkin niin monisyinen juttu tämän selvittely, että ei siitäkään voi jotain tiettyä ryhmää syyttää.
Sulla ei kyllä ole mitään kokemusta lapsista.
Tarkennatko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyviä pointteja sinulla on. Kiusaaminen ei kuitenkaan ole kovin yksiselitteinen ilmiö. Kaikki kiusatut eivät ole samanlaisia, eivätkä kaikki kiusaajat samanlaisia.
Mitä muistan omasta peruskouluajasta, niin suinkaan kaikki kiusatut eivät alistuneet oloonsa. Yleensä ne jotka puhuivat takaisin ja tekivät siitä suurimman metelin, eivätkä hyväksyneet itseensä kohdistunutta käytöstä, kohtasivat vielä pahempaa kiusaamista. Tämän vuoksi moni kokee helpommaksi ns. alistua, sillä se voi lopulta tuottaa sen ettei kiusaaja saa sitä tyydytystä mitä kiusaamiselta hakee. Eli asia ei mielestäni mene ollenkaan niin, että kiusaaja etsii aina helposti alistuvimman uhrin. Enemmänkin kyse on siitä, että hän etsii uhrin, jota vastaan saa helpoiten muut. Tämä voi perustua vaikka mihin, ihan vain siihenkin, että kyseinen ihminen on jollain tavalla valmiiksi ulkopuolinen. Kiusaamisessa on kyse moninaisemmasta ilmiöstä kuin vallasta. Lapsi saattaa myös yrittää varmistaa omaa asemaa ryhmässä kiusaamalla.
Mitä kiusaamiseen ehkäisyyn tulee, niin aikuisilla on todella suuri valta puuttua asioihin. Se vain lähtee jo ihan sieltä hiekkalaatikolta. Liian usein me aikuiset näemme vain ne fyysiset tuntee purkaukset lapsilla puuttumisen arvoisena asiana, ja esimerkiksi ulkopuolelle jättäminen ja huonon roolin antaminen leikissä jää huomiotta. Pääsääntöisesti tyttöjen harjoittamaan kiusaamiseen puututaan liian myöhäisessä vaiheessa, eikä sitä nähdä ongelmana kuten poikien välistä kiusaamista. Päiväkodissa rehellisesti sanottuna pojat saavat parempaa kasvatusta kiusaamista vastaan, sillä heidän toimintaan puututaan herkemmin johtuen sen fyysisyydestä. Tyttöjen väliseen kiusaamiseen ei puolestaan puututa, sillä se on enemmän sanallista ja hienovaraisempaa. Ehkä tässä onkin syy sille, miksi pojat pystyvät leikkimään koko porukan kanssa ja tytöt eivät.
Joo, sanoinkin että ei se aina valikoidu niin, että alistuvin automaattisesti on kohde. Mutta kuten sanoit, alistuminen on silti melko keskeisessä roolissa kiusaamistapauksissa. Tietenkin kiusaaminen on todella moninaista, mutta pidättäydyn silti käsityksessäni, että kiusaaminen perustuu valta-asetelmiin, joita ei kiusattu ainakaan pysty usein rikkomaan. Kiusattuja tuskin olisi, jos pitkäaikaisissa kiusaamistapauksissa ei olisi niin pysyvää ja melkeinpä kiveenhakattua valta-asetelmaa. Todella hyvä huomio tuo miksi lapsi saattaa kiusata. Eikä tietenkään pidä käsitellä kaikkia kiusaamistapauksia samalla tavalla, vaan niitä pitäisi lähteä selvittelemään ainutlaatuisina tapauksina. Kiusaamisen syyhän voi olla vaikka kostonhalu entisillä kiusatuilla.
Olen vähän epäileväinen kyllä tuota stereotypiaa kohden, että pojat hakkaisivat ja tytöt kuiskuttelisivat. Luulisin, että poikien harjoittama hiljainen kiusaaminen on ehkä jopa enemmän tunnistamattomissa, sillä sitä taidetaan harvemmin juurikin tuon stereotypian takia etsiä. Varsinkin nyt nettikiusaamisen ollessa kasvava kiusaamisen muoto, varmasti pojatkin enenevissä määrin harjoittavat henkistä väkivaltaa. Mutta joo, kyllähän se niin menee, että jos vedetään turpaan, silloin siihen yleensä puututaan.
Suurin ongelma ei ehkä ole se, että aikuiset eivät _huomaa_ lasten välistä kiusaamista, vaan se, että kiusaaminen nähdään kaikkien tahoilta häpeällisenä. Kiusaaminen on ihan järkyttävän häpeällinen aihe kiusatulle. Aikuiset tuntuvat vain harvoin puuttuvan kiusaamiseen sen alkuvaiheessa, vaikka lapsi tulisi koulun jälkeen itkemään syliin ja selittäisi. Lisäksi Suomessa edelleen vallitsee tämä "älä nyt valita, kyllä sä yksin pärjäät vai haluatko piiskaa p*rseelle" -kulttuuri. Sitten ihmetelläänkin kun jo kahdeksanvuotiaat hyppäävät junan alle. Suurin vika on ehkä silti kiusaajien huoltajissa, kun eivät usein edes tahdo laittaa lapselleen vastaan. Kuitenkin niin monisyinen juttu tämän selvittely, että ei siitäkään voi jotain tiettyä ryhmää syyttää.
Sulla ei kyllä ole mitään kokemusta lapsista.
Tarkennatko?
Et tunnista tyttöjen ja poikien toimintatapoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sä oletat että kilpailijan pitää haluta kilpailla. Muttei välttämättä tarvitse. Voi vaan OLLA esim suositumpi tai kauniinpi tai parempi johtaja jonka taakse ihmiset ryhmittyvät luonnostaan.
Voi myös olla, et on vaan ne paremmat kuteet ja uusin kännykkä, jolloin luonne, ulkonäkö jne. ei määrääkään yhtään tippaa asemassaan.
Monesti nätit tytöt jätetään yksin, koska kiusaaja on ulkonäöllään alisteinen ja yrittää siksi kiusaamalla saada itselleen paremman olon.
Syitähän riittää; siksi empatia-kasvatus on jo päiväkoti-ikäisestä alkaen todella tärkeää. Harmi vaan, että ihmisen kannalta tärkeisiin vuosiin ollaan valmiit satsaamaan niin kovin vähän. Ylisuuret ryhmät ei ainakaan auta ihmisenä kasvamisessa.
Sä oletat että kilpailijan pitää haluta kilpailla. Muttei välttämättä tarvitse. Voi vaan OLLA esim suositumpi tai kauniinpi tai parempi johtaja jonka taakse ihmiset ryhmittyvät luonnostaan.