Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa mitä se paljonpuhuttu lapsiperhearki ihan oikeasti tarkoittaa?
Kaikkialta saa sen kuvan, että yhtä hullunmyllyä koko elämä. En ymmärrä lapsiperhearjesta mitään, varsinkaan siitä kun on pieniä lapsia. Voisiko joku kuvailla tarkemmin, mitä se teidän kohdalla tarkoittaa? Mistä päivänne koostuvat ja mikä niistä tekee "hullunmyllyä"? Onko se lasten vilkkaus, vai tuleeko lasten myötä niin paljon kaikkia ylimääräisiä menoja sun muuta? Voiko lapsiperhearki koskaan olla ihan rauhallista ja seesteistä vai kuuluuko tuo hullunmylly automaattisesti kuvioon?
Kommentit (403)
Vuorotyö + yöllä herääminen/valvominen lasten kanssa + etäopiskelu monimuoto
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsiperhearki on hektistä, jos lapsia on enemmän kuin yksi. Etenkin päiväkoti-alakouluiässä. Mutta kyllähän arkea saa rauhoitettua halutessaan. Esim harrastusrumba on itseaiheutettu stressi, lapset voivat harrastaa jotain pienimuotoistakin, johon kulkevat itse tai harrastus voi olla vain yhtenä iltana.
Mutta ihan kivaa aika se on. Yläkouluiässä ei lapsia vanhemmat enää kiinnosta ja omaa aikaa on taas enemmän.
V.... että tekisi mieli l....dä jokaista, joka puhuu rUuHkAvUoSiStA. Voi v....!!!! Liikenteessä on ruuhkaa, iđiootít :DDDDDDDDD
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä demonisoida kannata. Meillä on yksi viisivuotias. Tuolla se katselee telkkaa aamiaisensa kanssa, nukuttiin kaikki pitkään, kun on viikonloppukin. Kohta puoliin lähdetään uimahalliin. Ei se lapsi elämää rasita. Pitäähän se viedä aamuisin päiväkotiin ja hakea sieltä, mutta päiväkoti on työmatkan varrella. Illalla se lapsi pitää syöttää ja pestä ja sellaista niinkuin muutkin ihmiset. Harrastuksia on parina iltana viikossa jokaisella. Lomilla ollaan reissailtu paljon ja viikonloppuisin käydään uimahalleissa, hoplopeissa tai vaikka museossa tai metsäkävelyllä.
No, yhden kanssa on erilaista kuin kolmen kanssa. Onhan se ruuhkaista, kun asunnossa on viisi henkilöä, yhteiset jutut ja omat jutut ja kaikkea. Kyllä se ruuhkaa tekee. Se kestää sen 15.20 vuotta, riippuu siitä minkälaisella ikäerolla lapset ovat. Sen jälkeen tämä tässä rauhoittuu. Ei siinä ruuhkassa mitään pahaa ole. Se on elämää. Mielestäni rikasta elämää. Itsellä otti aika koville kylläkin. En ennakkoon tajunnut, että vanhat omat traumat ja lapsuuden kokemukset tulevat vaikuttamaan tässä parisuhteessa ja perheessä.
Matkan varrella puoliso joutuu onnettomuuteen. Sekin kuormitti. Olen sellainen selviytyjä ja suorittaja, että menen näköjään vaan läpi. Sitten huomaan myöhemmin, miten raskasta oli.
Rakastan puolisoani, rakastan lapsiani, rakastan tätä perhettä. Olen kiitollinen.
Vierailija kirjoitti:
Mulle on pahinta ollut väsymys, melu, jatkuvasti tarvittuna olo, jatkuva ruuanlaitto ja lapsen ehdoilla eläminen. Lapsen tunteiden säätely ollut myös vaativaa, kiukuttelun sietäminen yms. Näistä syistä lapsiluku jäi yhteen.
Voi kuulostaa liioittelulta koska kyse on vain yhdestä lapsesta mutta jokainen vela ymmärtää mistä puhun.Ymmärsin nimittäin vasta lapsen saatuani että vanhemmuus ei sovi minulle. En tajunnut lapsesta haaveillessani mitä elämä lapsen kanssa oikeasti on ja mitä se vaatii. Rakastan lastani ja hoidan tämän kunnialla mutta perusluonteeltani olen vela ja yksinasuja. Jos nyt saisin valita asuisin yksin myös parisuhteessa eläessäni.
Samaistun kokemukseesi. Miten sulla menee nykyään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ruuhkavuodet = perheen äidillä on vaihdevuodet, isällä viidenkympin villitys, lapset teinareita ja isovanhemmat dementoituneita. Bonusta saa viime hetken iltatähdestä, jota luultiin ylipainoksi ja vaihdevuosiksi.
Siis ihan jäätävä painajainen, aivan kamalaa... Itse sain lapseni 22 ja 25 vuotiaana. Nyt molemmat jo aikuisia ja minä vasta 42 v. Omaa elämää nyt kivaa elää vielä suht "nuorena", kun monet minun ikäiset ja jopa vanhemmat saavat tämän ikäisinä ja jopa vanhempinakin esikoisen tai lisää lapsia.. huh huh
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperhearki on parasta, kun lapset ovat jo koulussa ja opinnot sujuvat hyvin, mutta silloin kun he olivat pieniä, oli vanhemmilla katkonaisia unia, lapset sairastivat ja sairastuttivat myös vanhemmat oli raskas vaihe.
Tuli poissaoloja töistä ja se stressasi. Vanhempien oli jaksettava pitää lapset hengissä. Hengittääkö, syökö, juoko, annanko kuumetta alentavaa lääkettä, miten selviää vatsataudista, täytyykö lähteä lääkäriin? Näitä arvioi itsekin esim. kovassa kuumeessa influenssaa potevana vanhempana. Opittiin pitämään kotivaraa, kun sukulaiset eivät tuoneet ruokakassia edes sairaille!
Sukulaiset lupasivat, että tukisivat, mutta tosipaikan tullen eivät sitten merkittävästi tukeneetkaan ja peruivat puheitaan. Mentiin aina heidän ehdoillaan, jotta lapset edes saivat tutustua isovanhempiinsa! Höpöttivät vain kauniista ja ihanista lapsenlapsista, ottivat edustavia kulissivalo
Inhottava ja vähän säälittävä asenne kirjoittajalla.
Ei tukiverkoilla ole velvoitetta. Nimenomaan vanhemmat huolehtivat lapsista. Ja vielä lahjoistakin raivotaan... Jokainen elelee omaa elämäänsä.
Minulle introverttina lukutoukkana lapsiperhe-elämä olisi ollut painajaista.
Onneksi tapasin miehen joka ei myöskään halunnut lapsia. Elämä on ollut rauhallista, nyt ollaan jo eläkkeellä.
Jos tunnistaa itsessään tarpeen elää rauhallista tasaista elämää niin ei kannata hankkia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä vasta yksi lapsi, pieni taapero ja toinen syntyy muutaman kuukauden päästä, mutta ei meidän arki mitään hullunmyllyä ole. Haaveilin aina äitiydestä ja usean vuoden lapsettomuushoitojen jälkeen olen maailman kiitollisin tästä arjesta.
Hieman enemmän asioissa on nyt lapsen myötä sumplimista, esim. tällä hetkellä Koronan takia, kun päiväkodista jouduttiin jatkuvasti olemaan nuhan takia poissa. Onneksi saatiin päiväkoti lopetettua ja lapsi saa nyt loppuvuoden olla mukanani töissä. Helpottaa kovasti, kun pysyy terveenä ja toisaalta lapsen käytöskin on paljon parempaa kuin päiväkotiaikana.
Sotkua tietenkin kotona tulee enemmän verrattuna sinkkuvuosiin, mutta onneksi tuo pienikin lapsi tykkää autolla kotitöissä, niin aina iltaisin yhdessä saadaan tiskit hoidettua, pyykit pestyä ja tarvittaessa imuroitua.
Lapsen kasvaessa tulee tietenkin enemmän menoja (myös rahallisesti), mutta kouluikäisenä meillä lapset saavat itse
Jaa, itse olisin tällaisesta jo ihan uupunut. Jo pelkästään riittämätön uni. Sanoit että omaa aikaa noin 20-22 ja herätys 5:ltä, eli unta ei saa kuin 6-7 tuntia. Minulle tarvitsee kylläkin 9 tuntia.
Kolme poikaa, 9-15 vuotta... Nyt alkaa jo vähän helpottaa, kun vanhin osaa hoitaa omat harrastusmenonsa. Ennen sitä 3:n lapsen kuskaaminen harrastuksiin 3-5 kertaa viikossa per nuppi + kaverisynttärit ja muut menot... Kaupassa käynti 2 krt viikossa, ruuan laitto päivittäin, jatkuva siivoaminen ja pyykin pesu. Läksyissä ja kokeisiin luvuissa auttaminen, vanhempainillat (harrastukset ja koulu), kasvatuskeskustelut, hammaslääkärikäynnit, sairaalatutkimukset... Muuta ohjelmaa ei ihan hirveesti tarvikaan sitten suunnitella.
Välillä, kun puolison kanssa jää kaksistaan kotiin pidemmäksi aikaa, niin huomaa, miten paljon helpompaa voikaan olla kaksistaan aikuisten kesken! Seesteinen hiljaisuus, siisteystaso säilyy, vaikka välillä kääntääkin selkänsä, stressitasot laksevat, aikaa on vaikka muille jakaa... Elämä on jopa tylsän helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle on pahinta ollut väsymys, melu, jatkuvasti tarvittuna olo, jatkuva ruuanlaitto ja lapsen ehdoilla eläminen. Lapsen tunteiden säätely ollut myös vaativaa, kiukuttelun sietäminen yms. Näistä syistä lapsiluku jäi yhteen.
Voi kuulostaa liioittelulta koska kyse on vain yhdestä lapsesta mutta jokainen vela ymmärtää mistä puhun.Ymmärsin nimittäin vasta lapsen saatuani että vanhemmuus ei sovi minulle. En tajunnut lapsesta haaveillessani mitä elämä lapsen kanssa oikeasti on ja mitä se vaatii. Rakastan lastani ja hoidan tämän kunnialla mutta perusluonteeltani olen vela ja yksinasuja. Jos nyt saisin valita asuisin yksin myös parisuhteessa eläessäni.
Samaistun täysin sun kokemukseen.
Lapsi sitoo ensimmäiset 6-7 vuotta täysin vanhempia. Olet täysin päivähoidon ja / tai isovanhempien tai muiden läheisten hoitoavun varassa. Et pääse edes kävelylle yksin moneen vuoteen ilman että järjestät lapsenvahdin. Tästä(kin) syystä meillä jää lapsiluku yhteen. En halua aloittaa uudestaan tuota sitovuuden kierrettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperhearki on parasta, kun lapset ovat jo koulussa ja opinnot sujuvat hyvin, mutta silloin kun he olivat pieniä, oli vanhemmilla katkonaisia unia, lapset sairastivat ja sairastuttivat myös vanhemmat oli raskas vaihe.
Tuli poissaoloja töistä ja se stressasi. Vanhempien oli jaksettava pitää lapset hengissä. Hengittääkö, syökö, juoko, annanko kuumetta alentavaa lääkettä, miten selviää vatsataudista, täytyykö lähteä lääkäriin? Näitä arvioi itsekin esim. kovassa kuumeessa influenssaa potevana vanhempana. Opittiin pitämään kotivaraa, kun sukulaiset eivät tuoneet ruokakassia edes sairaille!
Sukulaiset lupasivat, että tukisivat, mutta tosipaikan tullen eivät sitten merkittävästi tukeneetkaan ja peruivat puheitaan. Mentiin aina heidän ehdoillaan, jotta lapset edes saivat tutustua isovanhempiinsa! Höpöttivät vain kauniista ja ihanista lapsenlapsista, ottivat edustavia kulissivalo
Anteeksi mutta sinua ei taida olla ihan helppo miellyttää. Niin tai näin, väärin meni.
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa samalla mitä ovat ne kuuluisat ruuhkavuodet :DDDD
Ei oma tarina mutta läheisen ystävän:
Hän on noin 50 v nyt.
Muistisairas puoliso kotona. Sairas äiti ja isä, joita hoidettava/tuettava. Erityislapsi, jolla oma vanhemmuus hukassa, joten lapsenlapsen hoito ja tukeminen vie paljon aikaa. Omat terveyshuolet. Stressaava työ. Rahahuolia.
Onhan tuossa yhdelle ihmiselle aika paljon lautasella, eip käy katteeks.
Lapsiperhe-elämä on oikeasti ollut mukavaa ja leppoisaa, mutta lapsiperhearjen "rasittavuudella" voi perustella monta asiaa ja menoa, joihin ei halua osallistua.
Vierailija kirjoitti:
Kolme poikaa, 9-15 vuotta... Nyt alkaa jo vähän helpottaa, kun vanhin osaa hoitaa omat harrastusmenonsa. Ennen sitä 3:n lapsen kuskaaminen harrastuksiin 3-5 kertaa viikossa per nuppi + kaverisynttärit ja muut menot... Kaupassa käynti 2 krt viikossa, ruuan laitto päivittäin, jatkuva siivoaminen ja pyykin pesu. Läksyissä ja kokeisiin luvuissa auttaminen, vanhempainillat (harrastukset ja koulu), kasvatuskeskustelut, hammaslääkärikäynnit, sairaalatutkimukset... Muuta ohjelmaa ei ihan hirveesti tarvikaan sitten suunnitella.
Välillä, kun puolison kanssa jää kaksistaan kotiin pidemmäksi aikaa, niin huomaa, miten paljon helpompaa voikaan olla kaksistaan aikuisten kesken! Seesteinen hiljaisuus, siisteystaso säilyy, vaikka välillä kääntääkin selkänsä, stressitasot laksevat, aikaa on vaikka muille jakaa... Elämä on jopa tylsän helppoa.
Sun kirjoitus oli realistinen. Juuri tuota se on. Ainut vaan, että itse en ole koskaan selvinnyt vain kahdella kaupassa käynnillä viikossa. En ole niin hyvä suunnittelemaan ja organisoimaan. Mutta juuri tuota on arki lasten kanssa.
Vilikkaat lapset, sotkuja, yövalvomisia ja valppaana oloa non stop. Miehellä jatkuva lorvikatarri. Työtä on, noh liikaa. Mutta lapset on järjettömän ihania ja hauskoja ja heidän kehitystään huippua seurata. Oon lapsistani niin kiitollinen ja onnellinen.
Ruuhkavuodet meidän perheen kohdalla kiireinen arki/työssäkäyminen plus lapset, lasten kiukkuilut, uhmat, vaiheet, yöllä heräämiset, harrastuksiin/päiväkotiin vieminen. Ja tätä myötä tarkat aikataulut ja rutiinit etenkin arkisin.