Miten kaksi yksinhuoltajaa voivat seurustella ilman että lapset kärsii?

[quote author="Vierailija" time="23.09.2013 klo 11:52"]

Kysyn ensin ihan yleisesti ja sitten mielipidettä omaan tilanteeseeni.

Jos on kaksi yksinhuoltajaa, jotka haluavat tutustua ja seurustella, kuinka se onnistuu ilman että lapset kärsivät? Kärsimisellä tarkoitan sitä että kuvioon astuu "outo" nainen/mies, lapsi/lapsia? Lapsi joutuu ehkä nukkumaankin vieraassa asunnossa, jakamaan omat lelunsa muiden lasten kanssa, jne.

Oma tilanteeni on se että tutustuin viime talvena mieheen jolla on poika. Hiukan villi tapaus mutta ihan normaali pikkupoika (5v). Itselläni on arka, ujo, kiltti tyttö, joka aina alkuun arastelee toisia lapsia mutta tutustuessaan on seurallinen ja tulevat pojan kanssa hyvin toimeen (mielestäni). No, tässä yksi päivä käytiin koko porukka minun äitini luona ja eräässä tilanteessa tyttöni koki epäreiluutta ja rupesi itkemään. Äitini (asiasta monta kertaa aiemmin minulle yksityisesti mainineena) korotti ääntään miehenkin kuullen että hänen mielestään on minun tyttöäni kohtaan väärin että kuvioissa on taas uusi mies ja uusi lapsi. (Pari vuotta sitten minulla oli "kuvioissa" mies, jolla myös vilkas tyttö, jo silloin äitini valitti että vietimme liikaa aikaa keskenämme (minä+mies+lapset) ja että minun tyttäreni kärsi tilanteesta suunnattomasti.) Ja siis taas tyttöni kärsii kun joutuu jakamaan lelunsa ja elämänsä vieraan miehen ja pojan kanssa.

Mies on ihana mies, hyvä isä eikä ymmärtänyt äitini mielipidettä parisuhteeseemme. Luulisi jokaisen joskus rakastuneen tietävän millaista on kun rakastuu? HALUAISI olla kokoajan toisen kanssa, mutta meilläkin on miehen kanssa omat omistusasunnot, omat työt, harrastukset ja niin, nämä lapset. Emme me vietä läheskään niin paljon aikaa keskenämme kuin oikeasti haluaisimme.

Lähdimme sitten siitä äitini luota hyvin vikkelään mutta äitini vielä perääni soitti ja sanoi että minä en ehkä itse äitinä näe sitä, mutta hän mummina, sivustaseuraajana, näkee kuinka tyttöni kärsii. Se on kamalaa kuultavaa varmasti jokaisen äidin mielestä. Mutta en ymmärrä kuinka me voimme tavata, minun tyttöni isä ei ole kuvioissa joten olen yksin vastuussa tästä lapsesta, äitini silloin tällöin ottaa tytön hoitoon ja on hyvä mummi. Miehen poika on 1-2krt / kk äitinsä luona viikonlopun ajan.

Oma äitini on ollut aikoinaan 4 lapsen yksinhuoltaja, eikä sinä aikana kertaakaan seurustellut tai tuonut miehiä esiteltäväksi, joten sinäänsä hänellä on varaa sanoa, mutta miksi minun pitäisi viettää vielä seuraavat 10 vuotta yksin, koska hän vielä tänäkin päivänä on, yksin?

Tosi kurja olo ja syyllistän todella itseäni siitä että lapseni oikeasti kärsii? Mielellään lähtee miehen ja pojan kanssa esim. uimahalliin ja hoploppiin tai ihan vaan viettämään aikaa jommankumman kotiin. Toki normaaleja nahisteluja juurikin leluista mutta se on mielestäni normaalia ja niihin puututaan heti. Mitä voimme siis tehdä? Kärsiikö lapseni / miehen lapsi?

[/quote]

Todella vstenmieliseltä ihmiseltä ja surkealta äidiltä kuulostat. Ei kenenkään lapsen tarvitse joutua kestämään tuollaista sirkusta ja vaihtuvia isäpuolia. Äitisi kuulostaa järkevältä ihmiseltä, joka on miesten perässä juoksemisen sijaan keskittynyt tärkeimpään eli lapsiinsa. Sinun kohdalla hän on kuitenkin epäonnistunut ja yrittää nyt vielä parhaansa saadakseen sinut ymmärtämään velvollisuutesi äitinä. Yritä nyt ainakin vaihtuvissa suhteissasi jatkossa huolehtia ehkäisystä, ettet tuota enää uusia kärsiviä lapsia tähän maailmaan.

[quote author="Vierailija" time="23.09.2013 klo 12:46"]

Mielestäni tilanteessasi ei ole mitään pahaa. Oikeastaan ainoastaan silloinhan lapset kärsisivät, jos yh-äitillä olisi jatkuvasti joku uusi mies kuvioissa eikä mitään pysyvyyttä elämässä.

[/quote]

Ap:llahan nimenomaan on vaihtuvia suhteita.

ompa kumma kun jos sisko ja veli riitelee keskenään tai veli kiusaa siskoa niin kukaan ei tuu sanomaan että oisit jättäny sen toisen lapsen tekemättä kun sun esikoinen joutuu nyt sun itsekkyydestä kärsimään. 

Kyllöhän lasten välille tulee aina riitoja, oli ne sitten sisaruksia tai akvereita tai jotain siltä väliltä. Ei se ole paha asia, hyvä vaan että oppivat selvittämään riitansa ja oppivat miten toisten kanssa ollaan ja miten riidat sovitaan. Ja ihan hvä että joutuvat jakamaan lelunsa jne. 

Äitisi taitaa olla katkera kun kielsi itseltään aikuiset ihmissuhteet lasten vuoksi. Se jos mikä on sairasta ja syyllistävää yliuhrautumista. 

Olin itse 14, kun äitini tutustutti minut uuteen mieheensä. Meni varmaan vuosi, kunnes olin tutustunut ko.miehen kanssa riittävän hyvin. Siihen asti se oli vain kilpailijani äitini ajasta, vaikka olin jo niinkin vanha ja ymmärsin asioita. Kiukuttelusta kärsi varmasti äitini sekä ko. mies, mutta kumpikin kesti sen ja ymmärsi kiukutteluni. Tietyn ajan jälkeen miehestä tuli minulle kuin isä, jollaista minulla ei ollut ennen ollut, vaikka oikeaa isääni näin edelleenkin säännöllisesti.

OIisiko äitini pitänyt kuopata suhteensa heti kun sanoin jotain poikkipuolista? Jos minulta olisi asiaa kysytty silloin, niin olisin vastannut että "tietysti". Jos asiaa kysyy nyt yli kymmenen vuoden päästä, niin oli ihanaa saada osallistuva "isä" elämääni ja olen äidilleni siitä todella kiitollinen.

Eli "alku aina hankalaa", oli kyseessä minkä tahansa ikäinen lapsi. Pikkuhiljaa sitä kuitenkin oppii siihen, että se äidin uusi mies ei ole vastustaja vaan kanssakilpailija.

Kun tuttavapiirissä näkee sitäkin, että vähintään vuoden välein löytyy uudeksi rakkaaksi uusi yksinhuoltaja, ja sitten on kaikki lapset iloisesti yhdessä temmeltämässä, niin näkee, että kyllä lapset voi tuollaisesta kärsiäkin. Ja uuden rakkaan kanssa ollaan aina taas niin rakastuneita ja ei saada toisesta tarpeeksi.

En sano, että ap:llä olisi yhtä lennokasta elämää. Mutta kyllä mä vähän varauksella luin, kun oli pari vuotta sitten mies ja nyt toinen mies. Ei tuossa nyt vielä ole mitään huonoa, mutta jos parin vuoden päästä taas on uusi mies ja siitä parin vuoden päästä taas, niin en enää sanoisi, että lapselle on hyväksi, että perheessä on muitakin aikuisia ja lapsia. Ei ap:llä välttämättä noin mene, mutta mistä me tiedetään, että miesten vaihtelu loppuu nyt tähän mieheen.

Ja samasta minäkin olin ällikällä, kuten joku yllä, että vasta talvella on tutustuttu ja nyt jo koko perheellä äidillä kylässä. Minä en sinkkunakaan pitänyt noin kovaa tahtia yllä, ja teillä on vielä pieniä lapsia hässäkässä mukana. Toki jotkut ovat nopeampia, mutta usein nämä nopeat tyypit ovat myös nopeita eroamaan ja nopeita löytämään taas uuden.

Sinä luultavasti annat itsellesi armoa. Se on vastarakastuneelle ymmärrettävää. Sinuna kuitenkin miettisin äitisi sanoja, että voiko niissä olla jotain toden perääkin. Jotenkin hätäiseltä vaikutat kertomasi perusteella.

Siihen kysymkseesi, että miten yh:t voivat tavata. Usein näyttäisivät tapaavan niin, että kummankin lapset ovat samana viikonloppuna toisen vanhemman luona. Sulla ei ole lapsen isä kuvioissa, mutta kyllä sulla varmasti jotain tukiverkkoa on. Jotkut tapaavat töissä. Jotkut ihastuvat vanhaan tuttuun, joka on kenties lapsillekin jo tuttu ennestään. Silloin lasten mukaan tuleminen käy luonnostaan, kun ensin tavataan niin kuin ennenkin, sitten aina useammin, ja aletaan lisätä kyläilyjä joukkoon.

Enemmän lapsi kärsii siitä, jos hän on yh-vanhempansa ainoa ihmissuhde ja vanhemman uhrautumisen kohde. Etenkin jos hän on ainoa lapsi. 

Joutuvat ne ydinperheen lapsetkin jakamaan lelunsa ja vanhempien huomion muiden kanssa, eivät lapset sielläkään ole maailman napa. Ihan ihmisiä heistäkin tulee.

Mielestäni äitisi on väärässä.