Mies on muuttunut eri ihmiseksi
Onko muilla kokemuksia ja ideoita mitä tehdä?
Vuosi sitten tutustuin mieheen joka oli ihan unelmien mies. Kävi töissä, oli minun ja lapseni kanssa, osasi antaa minulle omaa tilaa ja otti itselleenkin omaa aikaa kavereiden kanssa tms.
Muutettiin puolenvuoden jälkeen yhteen. Tiedän että liian nopeasti. Muttakun kaikki oli niin hyvin.
Muuton jälkeen mies alkoi muuttumaan ihan erilaiseksi.
Hän koittaa pitää minut kotona, hän on itsekkin vähentänyt työnsä ihan minimiin ja on kotona lähes kokoajan. Miettii jo eroavansa töistä koska työt on kuulema henkisesti raskasta. (Muuten vaan mies ollut siinä firmassa jo 4vuotta eikä aiemmin valittanut vaan päinvastoin kehui että huoleton työ)
Töissä ollessaan soittelee ja laittaa jatkuvasti viestiä. Itse jos käyn työpaikalla (teen paljon kotona töitä) niin mies koittaa väkisin päästä mukaan. Hän ei halua olla hetkenkään erossa. Sitten se aika kun ollaan yhdessä kotona hän on ihan kokoajan kiinni, pussailee väkisin, öisin on niin kiinni minussa etten pysty liikkumaan ennenkuin sanon sille vihaisesti. Jos menen vessaan hän tulee seisomaan ihan eteeni ja hyppii kuin pieni poika karkkikaupassa että milloin saa pusun.
Jos haluan kavereilleni hän haluaa mukaan, kun en ota hän suuttuu ja puhuu esim äidilleni vieraillessa että olen vähän liikaa menossa. Hän ei itse näe kavereitaan enää vaan haukkuu heitä vaan että "ei ne ole koskaan ollut oikeita kavereita"
Hän haluaa kokoajan että tyydytän hänet seksuaalisesti ja tekee usein niin että ostelee minulle jotain mitä olen miettinyt (mutta en pyytänyt ikinä) ja sanoo että "kun olin niin hyvä mies niin saisit tehdä minulle sitä ja tätä" alussa menin mukaan tohon juttuun koska tuntui etten voi kieltäytyä mutta nykyään en enää suostu. En halua miestäni enää ollenkaan, ahdistaa ihan kokoajan. Hän tukehduttaa meidät tuolla käytöksellä.
Ollaan puhuttu asiasta 100 kertaa. Hän aina lupaa muuttua ja sanoo että ymmärtää ja että tietää ettei tee oikein, mutta max päivä ja mies on taas samanlainen.
Olen puhunut läheisilleni tästä mutta kukaan ei ymmärrä koska "kaikki haluavat tuollaisen miehen joka välittää noin paljon" ja veljeni on sanonut että minulle ei koskaan kelpaa kukaan ja vihjaili että laittaa välit poikki jos eroan koska kerrankin mulla ois hyvä mies joka tulee vielä lapsenikin kanssa toimeen. (Se on totta että lapsikin tykkää miehestäni mutta en voi lapsen takia olla miehen kanssa joka ahdistaa minua)
Hän haluaa kokoajan viedä minua syömään, ikeaan, vaatekaupoille vaikken itse haluaisi ja sitten hän puhuu perheelleen että minuun menee niin paljon rahaa. Jos sanon suoraan heidän kuullen että itse sinne taas halusit niin hän alkaa sopertelemaan että koska minä olisin muuten vihainen tms ihan älytöntä. En kehtaa alkaa riitelemään hänen vahempien nähden joten kysyn kotona mikä tuo taas oli niin sitten myöntää ja pyytää anteeksi.
Muille syyttää minua vaikka tietää että itse oli mokannut.
Minun kaikki tavarat on myyty ja annettu eteenpäin koska mies on halunnut ostaa uudet tavarat. Hän sanoi yksi päivä "jos joskus haluat erota niin sulle ei jää mitään, et tule pärjäämään ilman minua"
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Joo vähän jännittää ja mietityttää miten alkaa eroamaan. Lapsen kanssa ei uskaltaisi heittäytyä ihan tyhjän päälle jos ei sitten mitään tarpeellisia juttuja heti saakaan. Tosi ahdistava tilanne. Seksiin painostus on ihan jatkuvaa ja missään ei voi omassa kotonaan edes istua tai seistä paikallaan ilman että tuo on kiinni ylä tai alapäässä. Jos olen siitä vihainen niin mies alkaa vaan hommailemaan jotain mistä saisi minut iloiseksi. Ei ymmärrä vaikka miten sanoo että ei näin.
Koittaa lapsivapailla juottaa minua humalaan että saisi helpommin seksiä.
Mutta kun halut vaan vähenee kun on niin sairaalloisen pakkomielteistä tuo yrittäminen ja kahleissa pitäminen..
Ap
Ihan pimeä äijä!!
Jaa, ei tää ollukaan sellanen "Nalkutin miehelle vuosikausia, että muutu. Nyt se on muuttunut, eikä se ole enää sama mies, jonka kanssa menin yhteen. Mietin eroa." -juttu.
Ei oo tervettä. Hyvä että tiedostat itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Joo vähän jännittää ja mietityttää miten alkaa eroamaan. Lapsen kanssa ei uskaltaisi heittäytyä ihan tyhjän päälle jos ei sitten mitään tarpeellisia juttuja heti saakaan. Tosi ahdistava tilanne. Seksiin painostus on ihan jatkuvaa ja missään ei voi omassa kotonaan edes istua tai seistä paikallaan ilman että tuo on kiinni ylä tai alapäässä. Jos olen siitä vihainen niin mies alkaa vaan hommailemaan jotain mistä saisi minut iloiseksi. Ei ymmärrä vaikka miten sanoo että ei näin.
Koittaa lapsivapailla juottaa minua humalaan että saisi helpommin seksiä.
Mutta kun halut vaan vähenee kun on niin sairaalloisen pakkomielteistä tuo yrittäminen ja kahleissa pitäminen..
Ap
Lue hyvä ihminen oma tekstisi! Mitä jos kaverisi kertoisi vastaavat asiat? Varmasti kehottaisit eroamaan.
Jos et pysty eroamaan välittömästi, niin aloita kuitenkin eron valmistelut.
Onko sinulla ketään läheistä joka voisi auttaa? Voisit mieheltä salaa hankkia jotain perustarvikkeita ja huonekaluja ym. Varastotilaa voi vuokrata jos ei ole muuta paikkaa niiden säilytykseen. Aloita asunnon etsiminen, tee vuokrasopimus tms. heti kun mahdollista. Et ole sitten tyhjän päällä kun ilmoitat erosta.
En nyt muista mitä kaikkea kerroit, mutta toivottavasti sinulla on omaa rahaa ja tili mihin miehellä ei ole mitään pääsyä? Lainaa vaikka kaverilta tai sukulaiselta tai pankista, jos tarvitsee. Pääasia olisi että pääsisit tuosta ällöttävästä miehestä eroon niin pian kuin mahdollista.
Nyt kuulostaa todella pahasti Narsistilta.
Onko sinulla ketään ystävää tai sukuliasta joka voisi auttaa? Narsistin jättäminen on haastavaa. Älä tee sitä ihan kylmiltään ennen kuin sinulla on koti valmiina.
Sairaalloisen omistava ja mustasukkainen mies.
Olet kyllä mennyt semmoiseen lankaan tai ansaan, ja nyt alat tajuta missä olet.
Jos on sinun tavarat pistänyt veks, niin minusta se on TOSI huono homma.
Terveet vaalii sitä, että molempien omaa säilyy.
Ja jossain pilvilinnassa olet kuvitellut olevassa. Prinssi on oikeasti kipiö.
Turvatalo olisi sinun paikkasi ja sieltä omaan kotiin.
Tietävätkö nuo sinun muut läheisesti, että miehesi on noin sairas?
Toisaalta ei silläkään väliä, kun sinä itse tiedät.