Te, joilla on lapset alle 2v ikäerolla, minkälaista teillä oli pikkulapsiaika? Miten jaksoit?

Kohtuu rankkaa oli vauvavaihe, varsinkin kun kumpikin herätteli vielä yöllä. Rankinta oli ehkä se kun kokoajan piti jompi kumpi olla lähellä, jotta näki ettei isompi vahingoita pienempää. Mutta hyvin pian se helpotti ja lapset saivat seuraa toisistaa. Sehän riitti kun isompi vaikka hyppäsi, niin pienempi kikatti ihastuneena. ja tästä tietenkin isompi innostui hyppimään lisää. Ei tarvinnut olla itse koko ajan viihdyttämässä vauvaa. sai tehdä kotiaskareita samassa huoneessa. Lapsista kasvoi heti hyvät kaverukset, vaikka olivat eri sukupuolta. Ja ovat edelleen läheisiä väleissä  yläkouluiässä. En vaihtaisi sitä aikaa pois, nyt kun katsoo vidoita siltä ajalta, näyttää niin idylliseltä. Ilman videoita ei muistaisi mitä kaikkea ne pienet jo osaisivat touhuta ja kuinka ilahtuivat toistansa tempuista. 

Vauva-vaiheessa kannattaa yrittää järjestää lastenhoitoapua, jotta saa hetken hengähtää ja jaksatte nauttia siitä ajasta. Se on tosi lyhyt aika, hyvin pian ne alkavat jo liikkumaan, tappelemaan ja leikkimään keskenään.

Ihan hyvin. t. 3 lasta 5 vuodessa

Kyllähän se helpotti. Pikkuveli toi rauhan ja tasapainon kun esikoisen kanssa oli uuvuttavaa helvettiä. Vuoden verran niillä on ikäeroa. 

Parikymppisenä sain lapset joilla ikäeroa 1v 3viikkoa. Täytyy sanoa että kauheasti ei mielikuvia parista ekasta vuodesta ole. Toiset tein kolmekymppisenä, ikäeroa 1v5kk. Vähemmän raskasta aikaa mielestäni. Ehkä oma kypsempi ikä ja taloudellisesti parempi tilanne vaikuttivat asiaan.

Mikä järki on lyhyellä ikäerolla? Ei pysty nauttimaan kenenkään vauva-ajasta vaan kaikki yhtä sekasotkua?

En suosittele.

Meillä iläeroa 1v 8kk ja vaimo halusi ehdottomasti kolmannen vaikka olihan se aika hektistä. Esim. vaimosta, jolla oli pettämätön lähimuisti, tuli vähän hajamielinen. On kyllä sittemmin palautunut hyvin vaikkei ihan ennalleen.

Tyttärillä ikäeroa tasan vuosi. Nyt ovat jo teinejä. Ihan hyvin on aina mennyt. Helpompaa kun molemmat ovat samassa vaiheessa yhtäaikaa, pikkulapsiaika meni kerralla, nyt ovat teinejä kerralla. Luulisin että olisi paljon raskaampaa esim jos olisi pieni lapsi ja teini yhtäaikaa. Nyt ehdin ja voin harrastaa yhdessä tyttöjen kanssa ja olla esim tyttöjen futisjoukkueelle huoltajana pelireissuilla.

Vauva-aika oli välillä raskasta, mutta silloin pitää osata priorisoida, nukuin kun tytöt nukkuivat ja tein hommia vähän liukuhihnalta, esim vaipanvaihdot ja pesut jne yhtä aikaa molemmille.

Ja ihanaa kun ovat läheisiä ja hyviä kavereita toisilleen. Edes vauva-aikana ei ollut mustasukkaisuutta.

Sekin on iso asia, että mieheni on todella tasavertainen vanhempi, joten kaikkeen ei aina tarvittu äitiä, eikä niin ole nytkään.

Vierailija kirjoitti:

En osaa sanoa, miten elämä olisi ollut toisenlaista, jos lasten syntymien välissä olisi ollut enemmän aikaa. Meillä kolme lasta 3,5 vuodessa. Olihan se hektistä aikaa, mutta toisaalta lapset ovat olleet suurin piirtein samoissa kehitysvaiheissa samoihin aikoihin. Pikkulapsiaika, kouluikä, teini-ikä. On ollut helppo tehdä asioita yhdessä, kun talossa ei ole ollut esim. vauvaa ja kouluikäistä tai teiniä samaan aikaan. 

Oltiin väsyneitä tottakai, mutta se johtui enimmäkseen siitä, ettei keskimmäinen nukkunut ollenkaan ja söi todella huonosti. Välillä ihmettelen, miten ihmeessä saatiin kolmas lapsi siinä väsymyksessä edes alulle..

Nyt esikoinen jo täysikäinen, toinen ja kolmas lukiossa ja ollaan tosi onnellisia siitä, että kaikki lapset ovat nyt isoja, eikä meillä ole enää pieniä. Iän puolesta (nelikymppisiä) meillä voisi hyvin olla vielä vaikka vauvakin.

Kaikesta selviää ihan varmasti. Itse valitsisin kyllä uudestaankin mieluummin pienet ikäerot kuin sen, että pikkulapsivaihe venyisi vuosikausiksi.

Täysin samaa mieltä. On ihanaa, kun lapset ovat samanikäisiä (kolme lasta kolmessa vuodessa). On aina se yksi vaihe kerrallaan ja sillä mennään. On mukava ajatella, että lasten sisarussuhde ei myöskään perustu hoivasuhteen kaltaisiin tunteisiin, vaan ovat tasavertaisia hyvässä ja pahassa. Väsymy oli alkuun kauhea. Ota paljon kotivideoita. Niitä on jälkeenpäin mukava katsoa, koska muisti voi väsymyksessä olla hieman huono. 

Munkin mietityttää, että miksi ihmeessä nykyään tehdään niin pienellä ikäerolla lapsia. Yksittäistapaukset ymmärrän, esim tilanne että ensimmäistä yritetty vuosia ja sitten toinen tuleekin saman tien kun aletaan yrittää... Tai että äiti on 40v ja isä 50v, siinä ei paljon uskalla odotella toisen kanssa.

Mutta siis, miksi ihmeessä ei isompaa ikäeroa? Kysymys kohdistettu muillekin kun ap:lle. Itsellä toinen tulossa 4,5 v ikäerolla. En kertakaikkiaan olisi kyennyt mihinkään kahden vuoden ikäeroon! Ja ymmärrän että meitä on moneen junaan ja joku pystyy, mutta kun täälläkin moni kertoo väsymyksestä ja selviytymisestä ja ”ei ollut vaihtoehtoja”. Kyllä itse uskon vauva-ajan toisen kanssa olevan helpompaa, kun esikoinen syö itse, käy vessassa itse, pukee itse, leikkii itsekseen, käy päiväkodissa (tuon ikäistä en näe järkeä enää ottaa kokonaan pois tarhasta kun siellä viihtyy).

Mun lapsilla ikäeroa vähän vajaa 1v. 7 kk. Oli ja on yllättävän helppoa. Vauva-aikakin oli jopa leppoisampaa kuin esikoisen ollessa vauva. Olin jotenkin rennompi ja pirteämpi, ja yllättävän paljon oli jo höpöttelijä esikoisesta seuraa ja apuakin. Kauaa ei ollut kahta vaippaikäistäkään, kun esikoiselta jäi vaipat pois aika lailla heti kun 2v. täytti. Esikoinen on luonteeltaan huolehtivainen ja tykkäisi edelleen hoivata pikkuveljeä, vaikka veli osaa jo paljon itsekin. Lapset ovat nyt 3v. ja 1,5 v. Hieman yllätyksenä tulleen kolmannen lapsen pitäisi syntyä reilun puolen vuoden päästä. Aina kuuli vain niitä kauhujuttuja ja kuinka arki oli hektistä, mutta minun mielestäni tämä ikäero on ollut kyllä kaikin puolin ihana.

Vierailija kirjoitti:

Munkin mietityttää, että miksi ihmeessä nykyään tehdään niin pienellä ikäerolla lapsia. Yksittäistapaukset ymmärrän, esim tilanne että ensimmäistä yritetty vuosia ja sitten toinen tuleekin saman tien kun aletaan yrittää... Tai että äiti on 40v ja isä 50v, siinä ei paljon uskalla odotella toisen kanssa.

Mutta siis, miksi ihmeessä ei isompaa ikäeroa? Kysymys kohdistettu muillekin kun ap:lle. Itsellä toinen tulossa 4,5 v ikäerolla. En kertakaikkiaan olisi kyennyt mihinkään kahden vuoden ikäeroon! Ja ymmärrän että meitä on moneen junaan ja joku pystyy, mutta kun täälläkin moni kertoo väsymyksestä ja selviytymisestä ja ”ei ollut vaihtoehtoja”. Kyllä itse uskon vauva-ajan toisen kanssa olevan helpompaa, kun esikoinen syö itse, käy vessassa itse, pukee itse, leikkii itsekseen, käy päiväkodissa (tuon ikäistä en näe järkeä enää ottaa kokonaan pois tarhasta kun siellä viihtyy).

Mä en pidä tollasta +/- kahta vuotta erityisen pienenä. Ainakin mitä omia kouluaikoja muistelee niin jos ei suurimmalla osalla niin ainakin hyvin monella oli juuri tuo kaksi vuotta suuntaan tai toiseen ikäeroa sisaruksiin. Oon aina pitänyt siis melko klassisena ikäerona. Vähemmän tulee mieleen heitä, joilla oli 3-4 vuoden ikäero. Ainokaisia, iltatähti ja paljon isompia (+ 6 vuoden) ikäeroja sitten löytyi tietenkin myös, mutta eniten sisaruksista tuntui olevan just noita parin vuoden. Itselläni myös alle kahden vuoden ikäero lapsilla, enkä ole kokenut erityisen rankaksi.

Vierailija kirjoitti:

Munkin mietityttää, että miksi ihmeessä nykyään tehdään niin pienellä ikäerolla lapsia. Yksittäistapaukset ymmärrän, esim tilanne että ensimmäistä yritetty vuosia ja sitten toinen tuleekin saman tien kun aletaan yrittää... Tai että äiti on 40v ja isä 50v, siinä ei paljon uskalla odotella toisen kanssa.

Mutta siis, miksi ihmeessä ei isompaa ikäeroa? Kysymys kohdistettu muillekin kun ap:lle. Itsellä toinen tulossa 4,5 v ikäerolla. En kertakaikkiaan olisi kyennyt mihinkään kahden vuoden ikäeroon! Ja ymmärrän että meitä on moneen junaan ja joku pystyy, mutta kun täälläkin moni kertoo väsymyksestä ja selviytymisestä ja ”ei ollut vaihtoehtoja”. Kyllä itse uskon vauva-ajan toisen kanssa olevan helpompaa, kun esikoinen syö itse, käy vessassa itse, pukee itse, leikkii itsekseen, käy päiväkodissa (tuon ikäistä en näe järkeä enää ottaa kokonaan pois tarhasta kun siellä viihtyy).

Mun ajatukset tismalleen. Ajattelin eniten itseäni kun lapsille tuli 5 vuoden ikäero. Helppoa on, ei juurikaan unettomia öitä. Esikoisella jo omaa elämää ja kaverit. Jokainen tekee päätöksensä itse mutta kyllä se tosiaan on valinta tekeekö ne lapset pienellä ikäerolla ja elää rankat pikkulapsivuodet vai elää vähän helpommin koska lapsilla on isommat ikäerot.