Eskarin poikien rajut leikit

Vierailija kirjoitti:

Itse kysyin eskarissa hoitajilta, miten eskaripäivä eroaa tavallisesta hoitopäivästä, joka alkaa vapaalla ulkoilulla ja 4 h myöhemmin on päivälepo. Vastaus oli, että ei mitenkään. Heillä ei ole mitään tavoitetta tehdä ulkoleikkien kaksituntisesta yhtään enempää kuin se on nyt, ei siis opetella pallonheittoa, pituushyppyä tms. (leikin varjolla tietenkin), vaan juosta kohkataan ympäriinsä, koska siten lapset purkavat energiaansa. Hiljaisille ja rauhallisille kuulemma tekee hyvää, että joutuvat mukaan (verbi on päivähoidon henkilöstön käyttämä).

Huono päiväkoti. Oman lapseni päiväkodissa jo 3-vuotiaat saavat ohjattua toimintaa myös ulkoilussa, aktiivista ryhmäyttämistä ja kaverisuhteissa auttamista. Sitten on myös varsinainen ohjattu ja suunniteltu toiminta. Myös iltapäiväleikeissä aikuiset ovat mukana tukemassa lapsia sosiaalisissa taidoissa ja tukevat myös pitkäkestoisen leikin syntymisessä. Aikuiset eivät päätä ja ohjaa leikkiä, mutta ovat siinä mukana ja opettavat leikin sääntöjä lapsille, ennakoivat ristiriitoja ja rikastuttavat leikkiä. Huolehtivat että kaikilla on mahdollisuus pitkäaikaiselle mielikuvitusleikille.

Tiedän että on myös päiväkoteja, jossa on vain hyvällä kaksi kertaa viikossa suunniteltua toimintaa, ja vapaa leikki ulkona ja sisällä on todellakin vapaata, eikä aikuinen ole niissä mukana. Mielestäni tämä on todella surullista, ja itse nimenomaan olen innolla seurannut kuinka varhaiskasvatuksessa on alettu vaatia enemmän. Heräisivät vain muutkin vanhemmat vaatimaan tätä, että lapsille taataan mielikuvitusrikasta leikkiä, suunniteltua toimintaa ja aktiivista ryhmäyttämistä ja sosiaalisten taitojen opettamista. Eikä niin että lapset heitetään karsinaan, jossa käydään vain kun joku itkee.

Vierailija kirjoitti:

Nykyiset kersat ei tiedä rajusta mitään. Meillä 70-80 luvuilla lapsuuteen kuului oikeasti hurjia huveja. Ns. hatkat missä tehdään jokin jäynä ja sitten juostaan täysillä karkuun. Joku jäi joskus kiinni ja sai iskuja. Se oli pelin henki ja joskus siitä tuli ihan itku. 

Ei sitä mitään lopetettu kun sattui. Sitä vaan koitettiin olla ovelampia ja kovempia. Siitä olen aivan erillainen kuin sen ajan vanhemmat. Silloin oli ihan tavallista että lapsia lyötiin. Itse en periaatteesta lyö naisia tai lapsia. Sellainen on raukkamaista. 

Ne kaikki hulluudet mitä tehtiin lapsina olisivat nykyään lasujen arvoisia. Monet temput luultavasti poliisi juttuja. Mua vanhemmilta olen kuullut vielä pahempia tarinoita. Sodassa kärsinyt isä kun otti viinaa niin koko muu perhe juoksi pakoon. 

Jokin nykyisten lasten nujakointi missä tulee vähän mustelmia on lopulta pientä. Siitäkin oppii jotain kun sattuu. Parempi se on antaa vähän kolhia lapsena kuin kasvattaa pumpulissa. Elämä kun ei ikävä kyllä ole reilua eikä edes oikeudenmukaista.

Ala-asteellakin joka vuosi kiellettiin ne parhaat huvit kuten kukkulan kuningas, vaan kun joltain sattui luu menemään poikki. Ja turnajaiset aivotärähdyksen jälkeen. Turnajaiset olivat siis se kun pienemmät oppilaat olivat isomman harteilla ja yrittivät pudottaa toisiaan. Joutui sitten menemään jonnekin nurkan taakse ja jotkut vahtimassa ettei välituntivalvoja osu paikalle.

Vierailija kirjoitti:

Itse kysyin eskarissa hoitajilta, miten eskaripäivä eroaa tavallisesta hoitopäivästä, joka alkaa vapaalla ulkoilulla ja 4 h myöhemmin on päivälepo. Vastaus oli, että ei mitenkään. Heillä ei ole mitään tavoitetta tehdä ulkoleikkien kaksituntisesta yhtään enempää kuin se on nyt, ei siis opetella pallonheittoa, pituushyppyä tms. (leikin varjolla tietenkin), vaan juosta kohkataan ympäriinsä, koska siten lapset purkavat energiaansa. Hiljaisille ja rauhallisille kuulemma tekee hyvää, että joutuvat mukaan (verbi on päivähoidon henkilöstön käyttämä).

Voit lähettää sinne eskarihenkilökunnalle tästä vähän luettavaa https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/esiopetuksen-opetussuunnite…

Millä paikkakunnalla pystytään toimimaan noin ala-arvoisesti, ilman, että mikään taho puuttuu siihen ?

Meidänkin lapsi on TOOOSI fiksu. Ei yhtään sellainen leikkivä kuten muiden moukkamaiset grobiaanit kakarat.

Nenää nyrpistellään vauhdikkaille leikeille. Ei sellaisesta voi kukaan tykätä ja muidenkin pitäisi oppia leikkimään meidän kanssa hengittämistä. Se on sellainen leikki että istutaan ja hengitellään. Ajatellaan jeesusta siinä sivussa.

Vierailija kirjoitti:

Meidänkin lapsi on TOOOSI fiksu. Ei yhtään sellainen leikkivä kuten muiden moukkamaiset grobiaanit kakarat.

Nenää nyrpistellään vauhdikkaille leikeille. Ei sellaisesta voi kukaan tykätä ja muidenkin pitäisi oppia leikkimään meidän kanssa hengittämistä. Se on sellainen leikki että istutaan ja hengitellään. Ajatellaan jeesusta siinä sivussa.

Kops! Kalikka kalahti.

Ei fiksuus tai keskittymiskyky ole mitenkään yhteydessä tuohon riehumiseen..

Tai minulla ainakin on hyvin herkkä ja ujosteleva poika, joka kuitenkin rakastaa huutamis-/painimis-/juoksemisleikkejä, joissa ei ole mitään järkeä... Tämä eskarilainen osaa matematiikkaa tosi hyvin, saa nyt eskarissa lisätehtäviä koko ajan kun tykkää niin paljon, lukea ei kyllä osaa vaikka tykkääkin kuunnella satuja.

Nauttii kovasti myös nerf-pyssyleikeistä, tönimisestä, muksimisesta, kiipeilystä ja huutaa kavereineen usein ja paljon... Joskus tykkää myös legoilla ihan rauhassa. Ja tietysti jaksaisi pelata kännykällä niin paljon kuin vain antaa. 

Hyvä että oppivat erilaisia leikkejä ja pääasia, jos ap:n lapsella on vapaa-ajalla myös rauhallisempia kavereita.

Vierailija kirjoitti:

Ei fiksuus tai keskittymiskyky ole mitenkään yhteydessä tuohon riehumiseen..

Tai minulla ainakin on hyvin herkkä ja ujosteleva poika, joka kuitenkin rakastaa huutamis-/painimis-/juoksemisleikkejä, joissa ei ole mitään järkeä... Tämä eskarilainen osaa matematiikkaa tosi hyvin, saa nyt eskarissa lisätehtäviä koko ajan kun tykkää niin paljon, lukea ei kyllä osaa vaikka tykkääkin kuunnella satuja.

Nauttii kovasti myös nerf-pyssyleikeistä, tönimisestä, muksimisesta, kiipeilystä ja huutaa kavereineen usein ja paljon... Joskus tykkää myös legoilla ihan rauhassa. Ja tietysti jaksaisi pelata kännykällä niin paljon kuin vain antaa. 

Hyvä että oppivat erilaisia leikkejä ja pääasia, jos ap:n lapsella on vapaa-ajalla myös rauhallisempia kavereita.

Näin just, mutta ap päätti heti alkuun kertoa totuutenaan sen, että muut pojat on niitä tyhmiä adhd apinoita. Ei varmaan osaa lukea tai kirjoittaakaan vielä. Ajatella miten mielenvikaista, että kuusivuotias juoksee ja huutaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyiset kersat ei tiedä rajusta mitään. Meillä 70-80 luvuilla lapsuuteen kuului oikeasti hurjia huveja. Ns. hatkat missä tehdään jokin jäynä ja sitten juostaan täysillä karkuun. Joku jäi joskus kiinni ja sai iskuja. Se oli pelin henki ja joskus siitä tuli ihan itku. 

Ei sitä mitään lopetettu kun sattui. Sitä vaan koitettiin olla ovelampia ja kovempia. Siitä olen aivan erillainen kuin sen ajan vanhemmat. Silloin oli ihan tavallista että lapsia lyötiin. Itse en periaatteesta lyö naisia tai lapsia. Sellainen on raukkamaista. 

Ne kaikki hulluudet mitä tehtiin lapsina olisivat nykyään lasujen arvoisia. Monet temput luultavasti poliisi juttuja. Mua vanhemmilta olen kuullut vielä pahempia tarinoita. Sodassa kärsinyt isä kun otti viinaa niin koko muu perhe juoksi pakoon. 

Jokin nykyisten lasten nujakointi missä tulee vähän mustelmia on lopulta pientä. Siitäkin oppii jotain kun sattuu. Parempi se on antaa vähän kolhia lapsena kuin kasvattaa pumpulissa. Elämä kun ei ikävä kyllä ole reilua eikä edes oikeudenmukaista.

Selväksi on tullut, että ennen oli kaikki pahempaa. Mutta mikä on sinun ratkaisusi, jos lapsella ei itsellään ole minkäänlaista halua kolhia itseään?

-ap.

Mun ratkaisu on helppo. Mitään ei ole pakko ja siitä ei kiusata. Se olisi todella hyvä jos lasten valvojat osaa erottaa kisuamisen ja kiusaamisen. Varsinkin poika lapset tarvitsevat sitä fyysistä touhua jossa toisinaan kopsahtaa. Ei niitä oikeasti jopa vaarallisia juttuja voi paljastaa tädeille tai äideille.

Sitä ette tajua saati ymmärrä. Pienen pojan elämä on joskus vaarallista. Sitten kun kasvaa niin ihme kyllä meistä useimmat pysyy elossa. Miehille riskin otto ja hurjat jutut on osa sitä mitä ollaan. Joku aivan järjetön jo katsomalla huimaava hyppyri. No kokeillaan kuka siitä hyppää pisiten.

Formula ajaminen on järjetöntä mutta niin coolia ettei tosikaan. Itse olen vain jää ja hiekkaradoilla antanut autolle kyytiä. Naisten mielipiteet siitä vaihtelee. Joidenkin mielestä typerää. Sitten on niitäkin jotka nauttii kun ottaa mahanpohjasta ja meno on hurjaa. 

Se nyt vaan on miehen elämää ettei kaikki ole barbie nukkemaista pumpulia. Rehelliseesti onhan niitä myös "miehiä". Mikäs siinä mun mailmaan mahtuu ja saa olla ihan mitä haluaa olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyiset kersat ei tiedä rajusta mitään. Meillä 70-80 luvuilla lapsuuteen kuului oikeasti hurjia huveja. Ns. hatkat missä tehdään jokin jäynä ja sitten juostaan täysillä karkuun. Joku jäi joskus kiinni ja sai iskuja. Se oli pelin henki ja joskus siitä tuli ihan itku. 

Ei sitä mitään lopetettu kun sattui. Sitä vaan koitettiin olla ovelampia ja kovempia. Siitä olen aivan erillainen kuin sen ajan vanhemmat. Silloin oli ihan tavallista että lapsia lyötiin. Itse en periaatteesta lyö naisia tai lapsia. Sellainen on raukkamaista. 

Ne kaikki hulluudet mitä tehtiin lapsina olisivat nykyään lasujen arvoisia. Monet temput luultavasti poliisi juttuja. Mua vanhemmilta olen kuullut vielä pahempia tarinoita. Sodassa kärsinyt isä kun otti viinaa niin koko muu perhe juoksi pakoon. 

Jokin nykyisten lasten nujakointi missä tulee vähän mustelmia on lopulta pientä. Siitäkin oppii jotain kun sattuu. Parempi se on antaa vähän kolhia lapsena kuin kasvattaa pumpulissa. Elämä kun ei ikävä kyllä ole reilua eikä edes oikeudenmukaista.

Selväksi on tullut, että ennen oli kaikki pahempaa. Mutta mikä on sinun ratkaisusi, jos lapsella ei itsellään ole minkäänlaista halua kolhia itseään?

-ap.

Muuten hyvä mutta tämä viesti ei ollut minulta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyiset kersat ei tiedä rajusta mitään. Meillä 70-80 luvuilla lapsuuteen kuului oikeasti hurjia huveja. Ns. hatkat missä tehdään jokin jäynä ja sitten juostaan täysillä karkuun. Joku jäi joskus kiinni ja sai iskuja. Se oli pelin henki ja joskus siitä tuli ihan itku. 

Ei sitä mitään lopetettu kun sattui. Sitä vaan koitettiin olla ovelampia ja kovempia. Siitä olen aivan erillainen kuin sen ajan vanhemmat. Silloin oli ihan tavallista että lapsia lyötiin. Itse en periaatteesta lyö naisia tai lapsia. Sellainen on raukkamaista. 

Ne kaikki hulluudet mitä tehtiin lapsina olisivat nykyään lasujen arvoisia. Monet temput luultavasti poliisi juttuja. Mua vanhemmilta olen kuullut vielä pahempia tarinoita. Sodassa kärsinyt isä kun otti viinaa niin koko muu perhe juoksi pakoon. 

Jokin nykyisten lasten nujakointi missä tulee vähän mustelmia on lopulta pientä. Siitäkin oppii jotain kun sattuu. Parempi se on antaa vähän kolhia lapsena kuin kasvattaa pumpulissa. Elämä kun ei ikävä kyllä ole reilua eikä edes oikeudenmukaista.

Selväksi on tullut, että ennen oli kaikki pahempaa. Mutta mikä on sinun ratkaisusi, jos lapsella ei itsellään ole minkäänlaista halua kolhia itseään?

-ap.

Anteeksi, tämä yllä ei siis ollut ap! Yritin kirjoittaa ”ei-ap”, mutta tekstinsyöttö teki tepposet.

-Ei-ap.

Ei se mitään! Olen kuitenkin samaa ihmetellyt. Mitä tehdä jos joku ei halua huutaa ja möyriä? Aina samat leikit eri nimillä vaan. Eilen olivat leikkineet "vauvaa joka astuu neulaan". Sitä leikittiin niin että kiemurreltiin, juostiin ja hypittiin huutaen ja mölisten. En kyllä ymmärrä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli juuri samanlaista. Poika on fiksu ja rauhallinen, luki paljon. Muut eskarikaverit sellainen mölisevä maassa pyörivä lauma. Eihän sille mitään voinut, vietti ulkoilut yksin tai jutellen hoitajien kanssa.

Koulussa onneksi tuli useampikin pikku professori samalle luokalle ja sai hyviä kavereita.

Meillä juuri näin! Poika tykkää lukemisesta ja luonnontieteistä, on jo nyt todella hyvä esim matikassa. Tämä nykyinen eskariryhmässä seuraa kuitenkin mukana koko kouluajan, ekalla luokalla siihen vaan yhdistetään toinen painotettu ryhmä. Toivon todella, että kouluun tulisi samanhenkisiä luokkakavereita.

Ap jatkaa... Mölisevä maassa pyörivä lauma kuvaa todella hyvin juuri näitä poikia! Ihmettelen että miten valtaosa voikin tykätä juuri näistä mölinäleikeistä!

Ap ei tajua poikia. Mä olen paininut enimmillän jotain 6-7 kanssa. Osa oli omia ja loput kersojen kavereita. Lumisotia on käyty ja se painikin oli vaatteet päällä. Ei mitään pervoa. Pojat tarvii jotain fyysistä ja se on niistä kivaa. Aikuisena pitää tietenkin tajuta rajat ettei mene överiksi. 

Lumikasassa leikittiin vuorenvalloitusta ja mä olin se heittelevä peikko. Kakarat oikein halusivat että heitä minut. Lumeen tippuu pehmeästi ja moni varmaan tuomitsee että liian rajua leikkiä. Sellaisesta lapset kuitenkin tykkää. 

Nykyään kaikki niin aikuiset kuin lapset on mesmeroituneet tuijottamaan sitä oraakkelia. Toivon että joku päivä sieltä löytyy se viisaus. Tai voihan se olla että kaikki zompina tuijottavat on vain omista syistään jumissa siihen kapulaan?

Omakin poikani tykkää painia, hyppiä ja riehua - silloin tällöin. Ei joka päivä tai koko ajan. Ei kaikki lapset, pojatkaan, ole levottomia riehujia. Ap

Jos kaikki ryhmän pojat on adhd-apinoita (mitä syvästi epäilen), jää valittavaksi kumpi leikkikaverissa on tärkeämpää: itselle sopiva leikkimisen tapa vai peeenis.

Niin se on, että rauhallisilla, fiksuilla ja tutkijatyyppisillä pojilla voi olla vaikeampaa löytää omaa paikkaansa. Usein sopiva viiteryhmä löytyy vasta lukiosta tai yliopistosta. 

Itselläni on kaksi poikaa, jotka molemmat ovat kovia painimaan ja riehumaan. Toinen on hyvin älykäs, matemaattisesti lahjakas ja herkkä, toinen on hyvä tyyppi, empaattinen ja mukava, mutta ei ole terävä ja nokkela kuten veljensä. Riehujalapsetkin ovat siis hyvin yksilöllisiä ja sieltä voi löytyä niitä sisäisijä tutkijoita myös. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei fiksuus tai keskittymiskyky ole mitenkään yhteydessä tuohon riehumiseen..

Tai minulla ainakin on hyvin herkkä ja ujosteleva poika, joka kuitenkin rakastaa huutamis-/painimis-/juoksemisleikkejä, joissa ei ole mitään järkeä... Tämä eskarilainen osaa matematiikkaa tosi hyvin, saa nyt eskarissa lisätehtäviä koko ajan kun tykkää niin paljon, lukea ei kyllä osaa vaikka tykkääkin kuunnella satuja.

Nauttii kovasti myös nerf-pyssyleikeistä, tönimisestä, muksimisesta, kiipeilystä ja huutaa kavereineen usein ja paljon... Joskus tykkää myös legoilla ihan rauhassa. Ja tietysti jaksaisi pelata kännykällä niin paljon kuin vain antaa. 

Hyvä että oppivat erilaisia leikkejä ja pääasia, jos ap:n lapsella on vapaa-ajalla myös rauhallisempia kavereita.

Näin just, mutta ap päätti heti alkuun kertoa totuutenaan sen, että muut pojat on niitä tyhmiä adhd apinoita. Ei varmaan osaa lukea tai kirjoittaakaan vielä. Ajatella miten mielenvikaista, että kuusivuotias juoksee ja huutaa.

No ei kaikki ole adhd-apinoita, mutta yksi on (tiedän, koska tunnen vanhemmat) ja hän on itse nimittänyt itsensä porukan johtajaksi. Toivoisin vain että minunkin lapseni saisi joskus leikkiä itselleen mieluisampia leikkejä muiden kanssa eskarissa. Nyt siis on kyllä ryhmässä mukana mutta kertoo joka päivä ettei tykkää siitä mutta ei halua olla yksinkään.

Muistan kun oma rauhallinen ja ujo poikani oli pieni, niin aina kauhistelin niitä muita raisuja vanhempia poikia. Niiden leikit tuntuivat kauhean pelottavilta.

Niin sitä vaan tottuu kaikkeen ajan mittaan, ja nykyään vanhempana ne pikkupoikien leikit näyttävät tosi kilteiltä ja miedoilta. Eli sanoisin, että kyse on näkökulmaerosta. Tuskin on syyyä huoleen, että niiden leikit oikeasti olisivat mitenkään vaarallisen rajuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei fiksuus tai keskittymiskyky ole mitenkään yhteydessä tuohon riehumiseen..

Tai minulla ainakin on hyvin herkkä ja ujosteleva poika, joka kuitenkin rakastaa huutamis-/painimis-/juoksemisleikkejä, joissa ei ole mitään järkeä... Tämä eskarilainen osaa matematiikkaa tosi hyvin, saa nyt eskarissa lisätehtäviä koko ajan kun tykkää niin paljon, lukea ei kyllä osaa vaikka tykkääkin kuunnella satuja.

Nauttii kovasti myös nerf-pyssyleikeistä, tönimisestä, muksimisesta, kiipeilystä ja huutaa kavereineen usein ja paljon... Joskus tykkää myös legoilla ihan rauhassa. Ja tietysti jaksaisi pelata kännykällä niin paljon kuin vain antaa. 

Hyvä että oppivat erilaisia leikkejä ja pääasia, jos ap:n lapsella on vapaa-ajalla myös rauhallisempia kavereita.

Näin just, mutta ap päätti heti alkuun kertoa totuutenaan sen, että muut pojat on niitä tyhmiä adhd apinoita. Ei varmaan osaa lukea tai kirjoittaakaan vielä. Ajatella miten mielenvikaista, että kuusivuotias juoksee ja huutaa.

No ei kaikki ole adhd-apinoita, mutta yksi on (tiedän, koska tunnen vanhemmat) ja hän on itse nimittänyt itsensä porukan johtajaksi. Toivoisin vain että minunkin lapseni saisi joskus leikkiä itselleen mieluisampia leikkejä muiden kanssa eskarissa. Nyt siis on kyllä ryhmässä mukana mutta kertoo joka päivä ettei tykkää siitä mutta ei halua olla yksinkään.

Diktatuuri vai edustuksellinen demokratia? Mut näinhän se menee, minun piti ala-asteella valita kirjoitanko runoja yksin vai menenkö hyppimään narua. Ei ollut vaihtoehtoa että olisin edellyttänyt muiden kirjoittavan runoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei fiksuus tai keskittymiskyky ole mitenkään yhteydessä tuohon riehumiseen..

Tai minulla ainakin on hyvin herkkä ja ujosteleva poika, joka kuitenkin rakastaa huutamis-/painimis-/juoksemisleikkejä, joissa ei ole mitään järkeä... Tämä eskarilainen osaa matematiikkaa tosi hyvin, saa nyt eskarissa lisätehtäviä koko ajan kun tykkää niin paljon, lukea ei kyllä osaa vaikka tykkääkin kuunnella satuja.

Nauttii kovasti myös nerf-pyssyleikeistä, tönimisestä, muksimisesta, kiipeilystä ja huutaa kavereineen usein ja paljon... Joskus tykkää myös legoilla ihan rauhassa. Ja tietysti jaksaisi pelata kännykällä niin paljon kuin vain antaa. 

Hyvä että oppivat erilaisia leikkejä ja pääasia, jos ap:n lapsella on vapaa-ajalla myös rauhallisempia kavereita.

Näin just, mutta ap päätti heti alkuun kertoa totuutenaan sen, että muut pojat on niitä tyhmiä adhd apinoita. Ei varmaan osaa lukea tai kirjoittaakaan vielä. Ajatella miten mielenvikaista, että kuusivuotias juoksee ja huutaa.

No ei kaikki ole adhd-apinoita, mutta yksi on (tiedän, koska tunnen vanhemmat) ja hän on itse nimittänyt itsensä porukan johtajaksi. Toivoisin vain että minunkin lapseni saisi joskus leikkiä itselleen mieluisampia leikkejä muiden kanssa eskarissa. Nyt siis on kyllä ryhmässä mukana mutta kertoo joka päivä ettei tykkää siitä mutta ei halua olla yksinkään.

Diktatuuri vai edustuksellinen demokratia? Mut näinhän se menee, minun piti ala-asteella valita kirjoitanko runoja yksin vai menenkö hyppimään narua. Ei ollut vaihtoehtoa että olisin edellyttänyt muiden kirjoittavan runoja.

Onhan se näinkin. Tuntuu vaan niin erikoiselta että kaikki muut haluaisivat leikkiä juuri näitä riehumisleikkejä. Luulisi että joku edes tykkäisi tehdä jotain muuta välillä. Vai onko pojilla niin kova tarve kuulua porukkaan että seuraavat (itse itsensä johtajaksi julistanutta) johtajaa jotta eivät jää ulkopuolelle? Että erottautua ei voi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei fiksuus tai keskittymiskyky ole mitenkään yhteydessä tuohon riehumiseen..

Tai minulla ainakin on hyvin herkkä ja ujosteleva poika, joka kuitenkin rakastaa huutamis-/painimis-/juoksemisleikkejä, joissa ei ole mitään järkeä... Tämä eskarilainen osaa matematiikkaa tosi hyvin, saa nyt eskarissa lisätehtäviä koko ajan kun tykkää niin paljon, lukea ei kyllä osaa vaikka tykkääkin kuunnella satuja.

Nauttii kovasti myös nerf-pyssyleikeistä, tönimisestä, muksimisesta, kiipeilystä ja huutaa kavereineen usein ja paljon... Joskus tykkää myös legoilla ihan rauhassa. Ja tietysti jaksaisi pelata kännykällä niin paljon kuin vain antaa. 

Hyvä että oppivat erilaisia leikkejä ja pääasia, jos ap:n lapsella on vapaa-ajalla myös rauhallisempia kavereita.

Näin just, mutta ap päätti heti alkuun kertoa totuutenaan sen, että muut pojat on niitä tyhmiä adhd apinoita. Ei varmaan osaa lukea tai kirjoittaakaan vielä. Ajatella miten mielenvikaista, että kuusivuotias juoksee ja huutaa.

No ei kaikki ole adhd-apinoita, mutta yksi on (tiedän, koska tunnen vanhemmat) ja hän on itse nimittänyt itsensä porukan johtajaksi. Toivoisin vain että minunkin lapseni saisi joskus leikkiä itselleen mieluisampia leikkejä muiden kanssa eskarissa. Nyt siis on kyllä ryhmässä mukana mutta kertoo joka päivä ettei tykkää siitä mutta ei halua olla yksinkään.

Diktatuuri vai edustuksellinen demokratia? Mut näinhän se menee, minun piti ala-asteella valita kirjoitanko runoja yksin vai menenkö hyppimään narua. Ei ollut vaihtoehtoa että olisin edellyttänyt muiden kirjoittavan runoja.

Onhan se näinkin. Tuntuu vaan niin erikoiselta että kaikki muut haluaisivat leikkiä juuri näitä riehumisleikkejä. Luulisi että joku edes tykkäisi tehdä jotain muuta välillä. Vai onko pojilla niin kova tarve kuulua porukkaan että seuraavat (itse itsensä johtajaksi julistanutta) johtajaa jotta eivät jää ulkopuolelle? Että erottautua ei voi.

Ap

Sitä me emme voi täältä käsin tietää. Mutta hetkeä aikaisemmin kirjoitit, että oma lapsesi riehuu mukana, vaikka ei haluaisikaan, joten ainakin hänen osaltaan asia on juuri noin.

Itse olen pienestä saakka ollut oman tieni kulkija, ja poikani ovat olleet samanlaisia. Toinen oli pienenä professorityyppi, toinen olisi juossut ympäri pihaa vaikka yksin, ja välillä juoksikin.

Jossakin määrin on hyvä taito sekin, että osaa tehdä kompromisseja, eli mennä porukan mukana, vaikkei huvittaisi. Vuosi on vasta alussa, vielä ehtii tulla monenlaisia murheita ja iloja.

-eri.

Olen aika varma että oma poikani oli/on pk:ssa ja nyt siis eskarin aloittaneena tällainen "adhd-apina". Kotona ja viikonloppuisin on hyvinkin rauhallinen ja keskittyy ja lukee ja kirjoittaakin jo. Myös ns. pihakavereiden kanssa leikkii ja touhuaa eritavalla kun eskarissa vaan heti jos on leikkitreffejä eskarikavereiden kanssa niin onhan se heti melkoista vilinää ja ölinää ja riehumista. En oikeen syyksi keksi muuta kun että jos hoitopaikassa puetaan kurahousut jalkaan ja kipataan kassillinen hiekkalapioita ja ämpäreitä porukan keskelle ja ollaan aamulla ja iltapäivällä tyyliin että leikkikääpä siinä kaksi tuntia, tädit tässä sen aikaa vähän juttelee keskenään niin meneehän se riehumiseksi kun pikkulapset keksivät oman tekemisen ja sitten ajan myötä opitaan että näin täällä kuuluukin leikkiä. Oma poitsu viihtyy ihan hyvin ja varhaiskasvatusopet ovat muuten suht mukavan oloisia joten en ole asiaa ottanut puheeksi mutta jos omaa lastanne asia häiritsee niin ainakin itse kyselisin olisiko mahdollista järjestää jotain ohjatumpaa toimintaa ryhmälle. Ja tottakai tuonikäistä täytyy kuunnella mutta ainakin mun lapsilla muuttuu mielipide asioista mielialan mukaan tiuhaankin joten kovin tarkkaa syväanalyysia kuusivuotiaan puheiden pohjalta tuskin kannattaa tehdä :) Ja vielä pakollinen että koska meillä niin muillakin.

Nostanpa tätä. Nyt on eskarista puolet takana ja syksyllä edessä koulu. Aloituksessa mainittu leikkien kohtaamattomuus on yhä haaste, välillä isompi, välillä pienempi. Kyllä jännittää miten lähtee sujumaan, etenkin välitunnit.

Oon jo tehnyt radikaalin päätöksen lapsen siirtämisestä toiseen, pienempään (yksityiseen) kouluun jos ei homma ala pelittää 1-2 luokalla. Tunnen useita aikuisia miehiä, jotka ovat olleet ulkopuolisia tai kiusattuja lähes koko koulutaipaleensa, mukaan lukien poikani isä. Ovat sittemmin pärjänneet elämässä hyvin mutta 9 vuotta on pitkä aika olla viihtymättä.

Ap