Lue keskustelun säännöt.
Lähes kaikki tuntemani 40v miehet tossin alla
24.08.2020 |
Minulla on erittäin laaja kaveripiiri, läheisiä ystäviä, harrastus kavereita, työkavereita ja olen paljon tekemisissä heidän kanssaan. Yks asia jaksa yllättää päivästä toiseen. Miehet ovat niin tossun alla kun olla ja voi. Mitään ei pystytä tekemään tai sopimaan ennen kuin vaimon kanssa on keskusteltu.
Minä tiedän kolmen lapsen isänä että asioista pitää keskustella mutta rajansa kaikella. Tiedän kyllä onko minulla sovittuja menoja ja jos ei ole, voin yleensä aina tehdä mitä haluan kunhan ilmoitan toiselle että mulla ois tämmöinen juttu. Yleensä ei tarvitse edes ilmoittaa. Eikä tarvitse vaimonkaan. Hän voi laittaa viestin että menee tyttöjen kanssa suoraan töistä terassilla käymään tai kylään kaverinsa luo... ja miksei voisi mennä. Tottakai voi jos meillä on ei ole mitään sovittua. Mutta näitä lukuisia miehiä ei saa mihinkään. Ovat tosi vaikeina aina kun yrittää jotain ehdottaa vaikka selkeästi itsekin haluaisivat mukaan. Harrastuksiinkaan ei pääse ilman lupaa. Miksi miehet alistutte moiseen ja miksi joku haluaa kieltää toiselta elämän. En ymmärrä!
Kommentit (77)
Ovatko ap kaikki naisetkin miehenaä tossun alla, sillä kaveripiirissäni ei yksikään uskalla sopia tapaamista ennen kuin on varmistanut mieheltään, että mies pystyy silloin hoitamaan lapset? Tunnen myös pari naista, joiden mies ensin lupaa olla lasten kanssa, mutta h-hetkellä tulee mieheltä viesti, että mies onkin lähtenyt omiin menoihin. Nykyään joutuvat pyytämään jonkun ulkopuolisen hoitoavuksi, jos haluavat minnekään mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitus kuulostaa siltä, että ei vika ole vaimoissa tai luvissa vaan siinä, että keksivät tekosyitä jottei tarvitsisi hengailla ap:n kanssa.
En tiedä koskeeko tämä tossun alla oleminen vain noin 40-vuotiaiden miesten ikäryhmää, mutta ainakin omasta ystäväpiiristäni tunnistan sen erittäin selvästi. Mitään päätöksiä he eivät kykene itsenäisesti tekemään ja kaikkeen on kysyttävä lupa kotoa erikseen. Siis IHAN kaikkeen.
Esimerkiksi muutama päivä sitten eräs ystäväni ihan vilpittömin silmin hehkutti pitkään minulle avovaimoaan ja sitä kuinka rento hän on, koska antaa kaverilleni luvan aina silloin tällöin pelata videopelejä... Kyseessä korkeakoulutettu lapseton pari.
Itse en ole ikinä onnistunut ymmärtämään miten tällainen 'äiti-poika -dynamiikka' voi millään tavoin toimia parisuhteessa, mutta ilmeisesti se kuitenkin toimii, sillä selvä enemmistö tuntemistani suomalaisista sellaisessa parisuhteessa viihtyy.
Meilläkin kaikki päätökset kierrätetään Hallituksen kautta :)
Vierailija kirjoitti:
En tiedä koskeeko tämä tossun alla oleminen vain noin 40-vuotiaiden miesten ikäryhmää, mutta ainakin omasta ystäväpiiristäni tunnistan sen erittäin selvästi. Mitään päätöksiä he eivät kykene itsenäisesti tekemään ja kaikkeen on kysyttävä lupa kotoa erikseen. Siis IHAN kaikkeen.
Esimerkiksi muutama päivä sitten eräs ystäväni ihan vilpittömin silmin hehkutti pitkään minulle avovaimoaan ja sitä kuinka rento hän on, koska antaa kaverilleni luvan aina silloin tällöin pelata videopelejä... Kyseessä korkeakoulutettu lapseton pari.
Itse en ole ikinä onnistunut ymmärtämään miten tällainen 'äiti-poika -dynamiikka' voi millään tavoin toimia parisuhteessa, mutta ilmeisesti se kuitenkin toimii, sillä selvä enemmistö tuntemistani suomalaisista sellaisessa parisuhteessa viihtyy.
Eikö naisilla mene jossain vaiheessa kunnioitus tämänlaisia miehiä kohtaan? Minulla on ainakin aina kadonnut kaikki halu ja intohimo kuin seinään sellaista naista kohtaan, joka on yrittänyt jonkinlaista käskyttämistä tai määräilyä. Välitön mielleyhtymä omaan äitiini ja hänen käytökseensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mun mieheni muista yhtäkään menoa, kaiken se kysyy ja varmistaa multa, MUTTA tämä ei tarkoita sitä ettei voi lähteä jos mitään sovittua ei ole. Usein ei ole ja tällöin on tietysti oma valinta lähteekö vai ei, en tiedä kuinka usein käyttää minua/lapsia sitten tekosyynä ettei halua lähteä. Itse kysyn ja sovin menoni myös aina miehen kanssa, ettei tule päällekkäisyyksiä. Perheellisen on pakko sopia asioista.
Vierailija kirjoitti:
Ovatko ap kaikki naisetkin miehenaä tossun alla, sillä kaveripiirissäni ei yksikään uskalla sopia tapaamista ennen kuin on varmistanut mieheltään, että mies pystyy silloin hoitamaan lapset? Tunnen myös pari naista, joiden mies ensin lupaa olla lasten kanssa, mutta h-hetkellä tulee mieheltä viesti, että mies onkin lähtenyt omiin menoihin. Nykyään joutuvat pyytämään jonkun ulkopuolisen hoitoavuksi, jos haluavat minnekään mennä.
Luonnollisesti yhteisten lapsien saaminen lisää oleellisesti koordinoinnin tarvetta, mutta valitettavasti nämä miehet ovat tyypillisesti vaipuneet jonkinlaiseen tahdottomaan tilaan jo vuosikausia ennen niiden lapsien saantia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotkut naiset pitävät itseään perheen pomona, joka hoitaa kaiken ja määrää kaiken, ja ilman hänen lupaansa ei saa tehdä mitään. Vastenmielinen ilmiö. Ei toki kuulu miehenkään pomottaa, vaan yhdessä sovitaan asiat ja kumpikin joustaa.
Nauttivatko naiset tästä Roolista? Sillä niin yleistä se tuntuu olevan ja varmasti myös naiset itsekin tunnistavat tämän ilmiön.
Meidän arki on todella kiireistä. On päivätyöt, yritys, lasten viennit ja haut ja harrastukset... minua ärsyttää miehen menot, koska meillä ei oikeasti ole aikaa edes toisillemme. Minäkin haluaisin mieheltäni joskus vaikka kolme kokonaista tuntia pelkkää hauskaa yhdessä oloa. Aina jos joku väli tulee että jotain ehtii, niin se menee sitten kavereille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän arki on todella kiireistä. On päivätyöt, yritys, lasten viennit ja haut ja harrastukset... minua ärsyttää miehen menot, koska meillä ei oikeasti ole aikaa edes toisillemme. Minäkin haluaisin mieheltäni joskus vaikka kolme kokonaista tuntia pelkkää hauskaa yhdessä oloa. Aina jos joku väli tulee että jotain ehtii, niin se menee sitten kavereille.
Eli teillä on erilaiset vapaa-ajan vieton suhteen? Sinä haluaisit viettää aikaa yhdessä ja miehesi on mieluummin kavereidensa kanssa.
On tietenkin valitettavaa jos mielihalut ja tarpeet eivät parisuhteessa kohtaa, mutta ovatko käskeminen, määrääminen ja kieltäminen kovin tehokkaita työkaluja parisuhteessa? Ainakaan jos haluaa sen suhteen olevan tasavertainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä koskeeko tämä tossun alla oleminen vain noin 40-vuotiaiden miesten ikäryhmää, mutta ainakin omasta ystäväpiiristäni tunnistan sen erittäin selvästi. Mitään päätöksiä he eivät kykene itsenäisesti tekemään ja kaikkeen on kysyttävä lupa kotoa erikseen. Siis IHAN kaikkeen.
Esimerkiksi muutama päivä sitten eräs ystäväni ihan vilpittömin silmin hehkutti pitkään minulle avovaimoaan ja sitä kuinka rento hän on, koska antaa kaverilleni luvan aina silloin tällöin pelata videopelejä... Kyseessä korkeakoulutettu lapseton pari.
Itse en ole ikinä onnistunut ymmärtämään miten tällainen 'äiti-poika -dynamiikka' voi millään tavoin toimia parisuhteessa, mutta ilmeisesti se kuitenkin toimii, sillä selvä enemmistö tuntemistani suomalaisista sellaisessa parisuhteessa viihtyy.
Eikö naisilla mene jossain vaiheessa kunnioitus tämänlaisia miehiä kohtaan? Minulla on ainakin aina kadonnut kaikki halu ja intohimo kuin seinään sellaista naista kohtaan, joka on yrittänyt jonkinlaista käskyttämistä tai määräilyä. Välitön mielleyhtymä omaan äitiini ja hänen käytökseensä.
Oma äitini on päällepäsmäri ja isäni on sellainen tossun alla ryömivä lapamato. Ilmeisesti heillä tämä dynamiikka toimii, kun ovat kerran olleet vuosikymmeniä naimisissa. Itse otin nuorena isäni kaltaisen joojoo-miehen ja luulin tehneeni hyvänkin valinnan. Näin vanhempana ja hitusen viisaampana kadun; ottaa niin julmetusti päähän, kun mies ei osaa toimia itsenäisesti ja koen suoraan sanottuna iljetystä, kun mies odottaa minun päättävän kaikki hänenkin asiat vaatteiden ostosta työpaikan vaihtoon.
Tein jo jonkin aikaa sitten tietoisen päätöksen, että lopetan jatkuvana luvan- ja neuvonantajana toimimisen, nyt meillä onkin sitten avioliitto kriisissä. Mies on käärmeissään siitä, että "olen lopettanut yhteisistä asioista keskustelun" ja kiukuttelee. Viimeinen niitti oli se kun mies jäi kiinni siitä, että oli työkavereilleen useamman kerran sanonut, ettei tiedä päästääkö vaimo juhliin jne. Ja mies varsin hyvin tietää, että aina voi mennä! Olen jopa toivonut, että mies häipyisi joskus jonnekin eikä vain märehtisi kotona minussa roikkuen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Minä tiedän kolmen lapsen isänä että asioista pitää keskustella mutta rajansa kaikella. Tiedän kyllä onko minulla sovittuja menoja ja jos ei ole, voin yleensä aina tehdä mitä haluan kunhan ilmoitan toiselle että mulla ois tämmöinen juttu."
Ehkä nämä kaverisi eivät tiedä, muista, ja haluavat tarkistaa etteihän ollut mitään. Toooosi tossin alla olemista se.
tai oikeasti ei vaan nappaa lähteä ap:n kanssa terdele, vaan menee mielummin kotiin...
Mun ex joskus valitti tästä että kysyin mihin hän on menossa. Se ei tarkoittanut etteikö olisi mun mielestä saanut mennä, vaan minusta on normaalia että pariskuntana suunnilleen tiedämme että mihin toinen on illaksi mennyt, ja aikooko tulla kotiin syömään vai vasta myöhemmin.
Mun mielestä tää on normaalia kommunikaatiota, edelleen kerron miesystävälle että aion mennä tänään ystävättären kanssa lenkille. Ei siksi että pyytäisin lupaa, vaan että toinen voi suunnitella oman ohjelmansa paremmin kun tietää etten ole kotona.
Olisi aika kummallinen parisuhde se jossa toinen menee toisen tietämättä terassille, ja sitten mietitään että missähän se mahtaa olla? Jos ei sen vertaa kiinnosta niin miksi edes asua yhdessä? Ei puolisoni tartte minulta lupaa oluelle menemiseen, mutta jos ei edes ilmoita menoistaan niin kyllä se mua vähän kaivaa, etten ansaitse tietää missä on menossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän arki on todella kiireistä. On päivätyöt, yritys, lasten viennit ja haut ja harrastukset... minua ärsyttää miehen menot, koska meillä ei oikeasti ole aikaa edes toisillemme. Minäkin haluaisin mieheltäni joskus vaikka kolme kokonaista tuntia pelkkää hauskaa yhdessä oloa. Aina jos joku väli tulee että jotain ehtii, niin se menee sitten kavereille.
Eli teillä on erilaiset vapaa-ajan vieton suhteen? Sinä haluaisit viettää aikaa yhdessä ja miehesi on mieluummin kavereidensa kanssa.
On tietenkin valitettavaa jos mielihalut ja tarpeet eivät parisuhteessa kohtaa, mutta ovatko käskeminen, määrääminen ja kieltäminen kovin tehokkaita työkaluja parisuhteessa? Ainakaan jos haluaa sen suhteen olevan tasavertainen.
No tämä meidän avioliitto on kuolemassa tähän että ei ole yhteistä aikaa. Ei tässä enää auta mikään käskeminen tai määräileminen, kaikkea olen kyllä yrittänyt sen myönnän. Ei mikään suhde pysy hyvänä niin että läpsystä moikataan ovella.
Kerronpa ap sulle tarinan: mieheni sai kutsun hyvän nuoruudenkaverinsa 50:lle, päivä sattui olemaan sama kuin meidän hääpäivä (ei mitään pyöreitä vuosia). Mies kysyi, että mitä mieltä minä olisin siitä, että hän menee noille synttäreille? Totesin, että mene vaan, näet kyseistä ihmistä nykyään tosi harvoin ja olitte hyviä kavereita kuitenkin aikoinanne. Miehen naama venähti ja hän kyselemään, että etkö tulisi mukaan? No en, kun en ko. bileistä tunne ketään, tämän päivänsankarinkin olen elämässäni kaksi kertaa nähnyt. Mutta edelleen, mulle erittäin OK, että hän menee. No, ei sitten menny ja arvaan, että syynä on käytetty mua ja meidän hääpäivää = mies on tossun alla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä koskeeko tämä tossun alla oleminen vain noin 40-vuotiaiden miesten ikäryhmää, mutta ainakin omasta ystäväpiiristäni tunnistan sen erittäin selvästi. Mitään päätöksiä he eivät kykene itsenäisesti tekemään ja kaikkeen on kysyttävä lupa kotoa erikseen. Siis IHAN kaikkeen.
Esimerkiksi muutama päivä sitten eräs ystäväni ihan vilpittömin silmin hehkutti pitkään minulle avovaimoaan ja sitä kuinka rento hän on, koska antaa kaverilleni luvan aina silloin tällöin pelata videopelejä... Kyseessä korkeakoulutettu lapseton pari.
Itse en ole ikinä onnistunut ymmärtämään miten tällainen 'äiti-poika -dynamiikka' voi millään tavoin toimia parisuhteessa, mutta ilmeisesti se kuitenkin toimii, sillä selvä enemmistö tuntemistani suomalaisista sellaisessa parisuhteessa viihtyy.
Eikö naisilla mene jossain vaiheessa kunnioitus tämänlaisia miehiä kohtaan? Minulla on ainakin aina kadonnut kaikki halu ja intohimo kuin seinään sellaista naista kohtaan, joka on yrittänyt jonkinlaista käskyttämistä tai määräilyä. Välitön mielleyhtymä omaan äitiini ja hänen käytökseensä.
Oma äitini on päällepäsmäri ja isäni on sellainen tossun alla ryömivä lapamato. Ilmeisesti heillä tämä dynamiikka toimii, kun ovat kerran olleet vuosikymmeniä naimisissa. Itse otin nuorena isäni kaltaisen joojoo-miehen ja luulin tehneeni hyvänkin valinnan. Näin vanhempana ja hitusen viisaampana kadun; ottaa niin julmetusti päähän, kun mies ei osaa toimia itsenäisesti ja koen suoraan sanottuna iljetystä, kun mies odottaa minun päättävän kaikki hänenkin asiat vaatteiden ostosta työpaikan vaihtoon.
Tein jo jonkin aikaa sitten tietoisen päätöksen, että lopetan jatkuvana luvan- ja neuvonantajana toimimisen, nyt meillä onkin sitten avioliitto kriisissä. Mies on käärmeissään siitä, että "olen lopettanut yhteisistä asioista keskustelun" ja kiukuttelee. Viimeinen niitti oli se kun mies jäi kiinni siitä, että oli työkavereilleen useamman kerran sanonut, ettei tiedä päästääkö vaimo juhliin jne. Ja mies varsin hyvin tietää, että aina voi mennä! Olen jopa toivonut, että mies häipyisi joskus jonnekin eikä vain märehtisi kotona minussa roikkuen.
Joo, ja erokaan ei näihin auta. Mun exä kyselee lastenvaihdon yhteydessä neuvoja niin kelan tukien hakemiseen kuin matkakortin lataamiseen, vaikka ainoa saamani tuki kelalta on lapsilisät ja kuljen autolla tai pyörällä. Kaikkeen muuhunkin toimintaansa hakee vahvistusta.
Uuvuttavaa. Luulisi, että voisi hakea tukea nyksältään.
Ei meillä ainakaan ole mitenkään kiellettyä lähteä kavereiden kanssa mihin vaan. Tietyssä elämänvaiheessa on vain se, että sitä kaikenlaista tekemistä perheeseen liittyen on aika paljon. Jos on monta lasta, pitää hakea yksi päiväkodista, toinen iltapäiväkerhosta, viedä yksi hammaslääkäriin ja käydä kaupassa ja hoitaa yksi uimakouluun ja sen jälkeen vielä auttaa anoppia, niin arvostan suuresti sitä, että kumpikaan ei vaan ilmoita lähtevänsä omiin harrastuksiin kysymättä, hoituuko kaikki muu ilman minua. En itsekään tee niin.
Oma mieheni ihan ilman minun vaatimusta kyllä haluaa priorisoida perheen eikä omia harrastuksia tai kavereita. Ollaan puhuttukin tästä ja kumpikin kokee, että esim. viikonloppuna on kivempi olla perheen kanssa kotona kuin mennä aina omia menoja. Niiden lastenkin kanssa haluaa ehtiä viettää aikaa, puolisosta puhumattakaan.
Vierailija kirjoitti:
Mun ex joskus valitti tästä että kysyin mihin hän on menossa. Se ei tarkoittanut etteikö olisi mun mielestä saanut mennä, vaan minusta on normaalia että pariskuntana suunnilleen tiedämme että mihin toinen on illaksi mennyt, ja aikooko tulla kotiin syömään vai vasta myöhemmin.
Mun mielestä tää on normaalia kommunikaatiota, edelleen kerron miesystävälle että aion mennä tänään ystävättären kanssa lenkille. Ei siksi että pyytäisin lupaa, vaan että toinen voi suunnitella oman ohjelmansa paremmin kun tietää etten ole kotona.
Olisi aika kummallinen parisuhde se jossa toinen menee toisen tietämättä terassille, ja sitten mietitään että missähän se mahtaa olla? Jos ei sen vertaa kiinnosta niin miksi edes asua yhdessä? Ei puolisoni tartte minulta lupaa oluelle menemiseen, mutta jos ei edes ilmoita menoistaan niin kyllä se mua vähän kaivaa, etten ansaitse tietää missä on menossa.
Luvan pyytäminen ja kohtelias omista suunnitelmista ilmoittaminen ovat täysin eri asioita. Ketjussa on lähinnä yritetty selvittää mikä ajaa useat ilmeisesti tasavertaisuuteen pyrkivät parisuhteet siihen, että toinen osapuoli (tyypillisesti mies) kokee että hänen kysyttävä kaikkeen erikseen lupa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ex joskus valitti tästä että kysyin mihin hän on menossa. Se ei tarkoittanut etteikö olisi mun mielestä saanut mennä, vaan minusta on normaalia että pariskuntana suunnilleen tiedämme että mihin toinen on illaksi mennyt, ja aikooko tulla kotiin syömään vai vasta myöhemmin.
Mun mielestä tää on normaalia kommunikaatiota, edelleen kerron miesystävälle että aion mennä tänään ystävättären kanssa lenkille. Ei siksi että pyytäisin lupaa, vaan että toinen voi suunnitella oman ohjelmansa paremmin kun tietää etten ole kotona.
Olisi aika kummallinen parisuhde se jossa toinen menee toisen tietämättä terassille, ja sitten mietitään että missähän se mahtaa olla? Jos ei sen vertaa kiinnosta niin miksi edes asua yhdessä? Ei puolisoni tartte minulta lupaa oluelle menemiseen, mutta jos ei edes ilmoita menoistaan niin kyllä se mua vähän kaivaa, etten ansaitse tietää missä on menossa.
Luvan pyytäminen ja kohtelias omista suunnitelmista ilmoittaminen ovat täysin eri asioita. Ketjussa on lähinnä yritetty selvittää mikä ajaa useat ilmeisesti tasavertaisuuteen pyrkivät parisuhteet siihen, että toinen osapuoli (tyypillisesti mies) kokee että hänen kysyttävä kaikkeen erikseen lupa.
Hehe, normaali perheenäiti ei voi kuvitella edes, että lähtisi spontaanisti minnekään ilman luvan pyytämistä. Tunnen kyllä monta miestä, jotka näin tekevät.
Sitten on erikseen ne miehet, jotka haluavat ohjausta ja käskytystä kaikkiin asioihin elämässään. Haluavat olla äidin pikku apulaisia vailla vastuuta koko elämänsä.
Aloitus kuulostaa siltä että sen on tehnyt nainen, jonka miespuoliset kaverit eivät enää pariuduttuaan haluakaan olla kavereita...