komennatko lastasi yhtä lailla muiden katsellessa ja kuunnellessa kuin kotona?

Kyllä mä olen välillä hieman kärsimättömämpi ja kiukkuisempi kotona. Meinaa mennä välillä jopa hermot kotona, julkisesti ei niin äkkiä mene. Tosin on nekin joskus vähän revenneet julkisesti ja mietin, ajattelikohan joku, että lapset kärsii... Kuitenkin koska olen aika huono näissä asioissa, mies yleensä saa hoitaa tilanteet, niin ne menee "nätisti".

Mun lapsuudessa yh äiti oli ilkeä kahden kesken, julkisesti ei mitään. Kyllä v***tti se, koska muilla ei ollut mitään saumaa havaita, että kyllä oli vikaa hänessäkin. Todellakin.

Teen parhaani olla aito aina.

Lapsena jo päätin etten ole lapsilleni jonkunlainen, lähinnä niitä virheitä joita vanhemmat teki. Sitten kun olin saanut lapsen niin pari kertaa kotona räyhäsin ja petyin itseeni. Ajattelen miltä se kaikki lapsesta tuntuu.

Muutenkin on itsellä hyvä olo siitä että voin olla tälläinen kuin olen eikä haittaa jos sen joku näkee. Minulle on sanottu että olen tiukka kasvattaja ja tämän sanoi täysin erilailla kasvattava ihminen.

Varsinkin täällä av.lla huomaa miten erilaisia ihmiset on kun puhutaan erilaisista ongelmista (kasvotusten ihmiset ei ole aina niin suoria ja rohkeita) niin näkee miten erilailla ihmiset ajattelee ja koitan muistaa tämän kasvatuksessanikin: mikä joskus oli minusta väärin voi olla lapsieni mielestä taas OK ja heitä ärsyttää joku muu asia.

Mitä isommaksi lapsi kasvaa, niin sitä enempi olen lapsilleni selittänyt että vastuu kasvaa myös siinä missä vapaus ja olen kysellyt vähitellen mielipiteitä heiltä ja kun oppivat puhumaan niin minusta voi taas joustaa lisää. Nyt menee vähän eri raiteelle mutta siis jotain sellaista koitan selittää että tärkeää on miten pienellä on rajat ja säännöt ja niissä ei ole pahemmin joustoa vaan ne on selvät ja niitä ei ole liikaa. Kun lapsi kasvaa ja tahtoo, sääntöjä pitää vähän muuttaa: tarkentaa ja antaa joissain myös vapauksia.

Ja viimeisenä minusta se että kun lapsi alkaa reippaasti kouluikäisenä puhumaan mitä tahtookaan ja perustelee sen muutenkin kuin: "mä haluun kun muillakin on" niin sitten lapselle voi taas kaikkea lisää -mutta siellä taas on se odotus että on jo iso ja pitää tietää mikä on hölmöilyä.

En todella komenna lasta muiden edessä kuin tilanteessa, jolloin on ihan välttämätön pakko ja silloinkin mahdollisimman lievästi. Minusta on lasta nöyryyttävää kasvattaa häntä muiden edessä. Sellaiset tapahtuvat kotona, ei kylässä tms. Ei avioriitojakaan setvitä muiden edessä jne. Lasta on kohdeltava hienotunteisesti.

Eri paikoissa kuuluu käyttäytyä eri tavalla.

Minusta se ettei kasvata ja komenna toisten edessä on lähinnä välinpitämättömyyttä, puuttumattomuutta ja ulkokultaisuutta. Tietenkin pitää toimia suhteessa lapsen ikätasoon. Nöyryyttäminen ei kuulu ksvatukseen, mutta rehti asioihin puuttuminen ja huonon käytöksen oikaisu on ihan asiallista. Aikuisella pitää olla rohkeutta ja pokkaa käsitellä asioita avoimesti, vaikkei aina ihan pohjamutia myöden, mutta kuitenkin tilanteisiin pitää olla valmis menemään mukaan.

Komennan ihan samoin kuin kotonakin. Minua ärsyttävät sellaiset lapatossuvanhemmat jotka eivät uskalla komentaa lapsiaan vaikkapa puistossa.