Lue keskustelun säännöt.
Mies sulkeutuu kun otan lapsenteon esille
Mikä neuvoksi? Olemme yli 30 pariskunta ja yhdessä useita vuosia. Olen parin vuoden aikana yrittänyt ottaa esiin lastenhankinna, mutta puoliso keksii aina jonkun syyn vielä odottaa. Nyt olen tullut kärsivällisyyteni päähän, lääkärinkin minulle totesi että jos aion tehdä lapsia nyt on sen aika. Puoliso ei usko että on kiire (vaikka ikää on molemmilla) ja silmin nähden ahdistuu aina kun otan aiheen esille. Olen yrittänyt antaa omaa aikaa ja tilaa miettiä asioita, mutta uskon että hän yrittää vielä pitää kynsin ja hampain kiinni elämästä ilman lapsia. Hän keksii jatkuvasti jotain mitä "on pakko saada tehtyä" ennen lapsia vaikka käytännössä kaikki on aivan täysin valmista. En halua ahdistaa häntä, mutta en enää halua odottaa. Hänen mielestä esimerkiksi puolen vuoden tai vuoden odotus ei ole mitään, ja minä tiedän että biologisesti se on paljonkin! Tiedän, että uhkavaatimuksen antaminen ei toimi enkä sellaista halua. Taistelen tämän asian kanssa joka kuukausi ovulaationaikaan, jolloin en voi olla ajattelematta asiaa kokoajan... Ja toinen välttelee asiaa kuin ruttoa. Syy hänellä on mielestäni (ei ole itse saanut kerrottua kunnolla syytä) että hän haluaa vielä olla ilman lapsia vuoden tai pari. Haluaa nauttia elämästä ja tehdä omia juttuja. Ei usko että vielä on kiire ja luulee että liioittelen.
Tunnen kuinka kello käy ja tuntuu todella pahalta.
Mielellään järkeviä neuvoja kiitos, ihan on tarpeeksi huono fiilis muutenkin.
Kommentit (930)
Minkäs ilkeän teon teidän lapsi on tehnyt? kokeeko miehesi olevansa syyllinen tuon lapsenne tekemisiin tahi kolttoseen, kusta kyseinen paitaressu on vastuussa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olis kiva kuulla päivitystä tähän....
Kehoitan ap sua miettimään asiaa vain omalta kannaltasi ja teet ratkaisun sen mukaan. Eli mikäli haluat lapsia, kerro se miehellesi ja jos hän ei halua, kehoitan lähtemään suhteesta. Kerron miksi?
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 20-vuotiaasta ja joskus 25 vuotiaasta alkaen tiedostin, että haluan lapsia. Mies selitti aina, että vielä ei ole oikea hetki. Vuodet vierivät ja aina oli joku syy, ettei ollut oikea hetki. Mies toki vakuutteli jatkuvasti haluavansa kyllä lapsia.
Olin jo ajatuksissani asennoitunut siihen, että lapsia ei tule ja onhan sitä elämässä muutakin. Olin toki onnellinen, mutta silti tuntui, että jotain puuttui. Sinä vuonna kun olin täyttämässä 40 mies tokaisi, että pitäisikö se lapsi hankkia. No lapsiahan ei noin vain tuossa iässä enää hankitakaan. Tämä huomattiin, kun lasta ei kuulunutkaan. Muutaman vuoden päästä tästä huomasin esivaihdevuosien alkamisen ja tässä kohtaa oli jo myöhäistä.
En tietenkään voi syyttää miestä tästä jahkailusta, vaan juuri sen takia kehoitankin sinua miettimään mitä haluat. Itse olen jälkikäteen miettinyt että olen ollut liian kiltti ja miellyttämisenhaluinen koko elämäni. Mitä ihmettä se hyödyttää.
Vierailija kirjoitti:
Väestönräjähdys ja ilmastonmuutos on sellainen tuhoisa yhdistelmä, että aika itsekästä haluta jälkeläisiä kärsimään tähän maailmaan.
"Nykyisessä ilmastotodellisuudessa tämän vuosisadan aikana miljardit ihmiset tulevat kuolemaan kuumuuteen, janoon, tauteihin, tulviin, tulipaloihin ja ennen kaikkea siihen, että ruokaa ei enää ole. Ja lopulta, kansainvälisen kaaoksen seurauksena, järjettömään ampumiseen ja räiskintään. Miljardit ihmiset ovat pian liikkeellä. Monissa paikoissa ei pian voi enää elää. Tämä on tietenkin jo alkanut: joka vuosi jo viime vuosikymmenellä miljoonat pakenivat kodeistaan, mutta tilanteen massiivisuus voi alkaa tuntua täällä Suomessakin ehkä huomenna, tai ehkä viiden, ehkä kymmenen, ehkä kahdenkymmenen vuoden päästä. Kukaan ei tiedä. Se riippuu jokaisesta meistä itsestämme ja siitä, päätämmekö elää ikään kuin massiiviset asiat jotka oikeasti tapahtuvat ja ovat tapahtumassa ovat totta vai ei.
Sivilisaation romahtaminen kuulostaa erikoiselta, mutta se ei ole sitä. Se tarkoittaa vuosisatojen inhimillisen, yhteiskunnallisen ja älyllisen kehityksen sortumista ja lopulta mitätöitymistä. Se tarkoittaa maailmantalouden ja kansainvälisen kaupan kaatumista, sosiaaliturvajärjestelmien hajoamista, yhteiskuntarauhan murenemista. Se tarkoittaa epäonnistuneita ruokasatoja, vallankaappauksia, pelosta ja sekasorrosta nousevaa diktatuuria ja fasismia, maa-alueiden ja resurssien väkivaltaista puolustamista. Se tarkoittaa myös ei enää ulkomaanmatkoja, ei kahvia, ei viiniä tai oliiviöljyä, ei yliopistollista perustutkimusta, ei asumistukia, ei ehkä enää kela-korvattuja lääkkeitä, tai lääkkeitä ylipäätään."
Totta tämäkin, monilla ihmisillä on eläimellinen tarve lisääntyä, jatkaa sukua. Valitettavan usein sellaisilla, joiden ei kannattaisi. Ihmiskunnan keskimääräinen ÄO alenee.....
Toisaalta, onko silläkään enää mitään merkitystä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka olette sitä mieltä että 40+ on ihan hyvä aika hankkia lapsia, niin oletteko ajatelleet sen tulevan lapsen koko elämänkaarta?
Jos vanhempien ikä estää esimerkiksi sisarusten hankinnan, ja mahdolliset serkut ovat 10-15 vuotta vanhempia, niin eikö tuon lapsen elämä ole kolmekymppisenä aika yksinäistä? Hän ei ehkä ole tuntenut omia isovanhempiaan, sillä voidaan olettaa heidän olleen jo erittäin iäkkäitä hänen ollessaan leikki-ikäinen, ja samalla hänen omat lapsensa syntyvät todennäköisesti aikana jolloin isovanhemmat ovat jo täysin autettavia, jos edes elävät enää. Tädit, sedät sama juttu. Serkut ovat viisikymppisiä, joilla mahdollisesti teini-ikäisiä lapsia tai aikuisia.
Ennen kuin alatte kivittämään, niin totta kai on itsestäänselvää että ihmiset hankkivat elämänsä aikana ystäviä ja muita läheisiä, eivätkö kaikki suvut ole läheisiä keskenään muutenkaan, mutta onhan nelikymppisten vanhempien lapsella nyt selkeästi todennäköisemmin yksinäisempää hänen eläessään itse ruuhkavuosia. (Ja hän voi tietenkin olla myös lapseton, se on selvää)Isäni oli 40 ja äitini 36 kun saivat minut, taustalla äidin kohdalla lapsettomuusongelma. Täytän tänä vuonna 40 ja tilanne on se, että isäni on kuollut ja äitini ollut jo vuosia hoitokodissa. Lapsuudessani kaikki serkut (suvussani on lisäännytty suht' nuorina) olivat minua reilusti vanhempia ja heidän lapsensa taas paljon nuorempia. Käytännössä lähinnä omaa ikääni olivat veljeni (isän ensimmäisestä avioliitosta) lapset, joihin minulla on ikäeroa 7 ja 10 vuotta. Äidinäitini oli kuollut serkkujeni ollessa lapsi, äidinisä kuoli juuri kun olin täyttänyt 12. Isänisä oli kaatunut sodassa, mutta isänäiti eli 95-vuotiaaksi, olin 27 hänen kuollessaan. Tällä hetkellä kaksi enoistani on kuollut vanhuuden sairauksiin, yksi täti pirteä 83-vuotias ja toinen samanikäinen dementoitunut hoitokotiasukki. Olen aina kokenut olevani sukulaisteni suhteen väliinputoaja ja toivonut, että minulla olisi ollut samanikäisiä serkkuja.
Pelkäsin jo pitkään sitä, mikä sitten toteutukin: jouduin saattamaan isäni haudan lepoon itselleni aivan liian aikaisin. Lisäksi käytännössä koko aikuisikäni äitini on ollut neurologisesti sairas ja mitä pidemmälle on tultu, sitä enemmän olen joutunut ottamaan vastuuta hänen (ja isänkin) asioistaan. En siis todellakaan kivitä, vaan valitettavasti ymmärrän ja olen joutunut kokemaan tuon ylläkirjoitetun. Olen kateellinen puolisolleni ja ystävilleni heidän hyväkuntoisista vanhemmistaan ja omanikäisistä sisaruksistaan. Vanhempiani en vaihtaisi pois, toivoisin vain, että elämä olisi ollut heille kaikin tavoin armollisempi.
Kiitos hienosta kommentista! Oma ja lasteni elämä samanlaista, isovanhempia ei enää ollut.
Ihmiset eivät elä ikuisesti; jos lapsia haluaa, ne kannattaa tehdä ajoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Totta tämäkin, monilla ihmisillä on eläimellinen tarve lisääntyä, jatkaa sukua. Valitettavan usein sellaisilla, joiden ei kannattaisi. Ihmiskunnan keskimääräinen ÄO alenee.....
Toisaalta, onko silläkään enää mitään merkitystä?
Niin... ja kumpaakohan sukupuolta nämä lisääntymisvimmaiset tapaa pääsääntöisesti edustaa? ;)
Hankala sanoa hyvää neuvoa ap:lle. Itselläni oli vastaava tilanne. Olin 27v (mies muutaman vuoden vanhempi) kun otin lapsen hankinnan vakavissani puheeksi. Silloin mies halusi miettiä haluaako ylipäätään lapsia. Noh mietinnän tuloksena oli, että haluaa muttei vielä silloin. Aina kun lapsiasiaa otin esille, mies vaikeni. Kun täytin 30, aloin tosissani painostamaan miestä. Joko lasta aletaan yrittää tai sitten erotaan. Pari viikkoa asiasta keskusteltiin ja itkettiin, sen jälkeen ehkäisy jäi pois. Tulinkin samantien raskaaksi ja mies oli aika järkyttynyt. Lähes koko raskausaika meni miehellä asiaa sulatellessa. Kun vauva syntyi, mies rakastui lapseemme heti. Nyt tyttäremme on 3kk ja miehelle kaikki kaikessa. Hän on jopa nyt jälkeenpäin harmitellut miksemme aiemmin hankkineet jo lasta.
Sain itse aikanaan tällä palstalla neuvoksi, että pitäisi ottaa ero kun mies ei tule lasta kanssani tekemään. Onneksi en ottanut. Mutta olisin ottanut, ellei mies olisi vuosi sitten suostunut alkaa vauvaa yrittämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta tämäkin, monilla ihmisillä on eläimellinen tarve lisääntyä, jatkaa sukua. Valitettavan usein sellaisilla, joiden ei kannattaisi. Ihmiskunnan keskimääräinen ÄO alenee.....
Toisaalta, onko silläkään enää mitään merkitystä?
Niin... ja kumpaakohan sukupuolta nämä lisääntymisvimmaiset tapaa pääsääntöisesti edustaa? ;)
Kaikki ne, jotka eivät käytä ehkäisyä, mikäli eivät halua lisääntyä. Oletettavasti yleisemmin mies-oletettuja? En ole enää perillä kaikista erilaisista sukupuolivaihtoehdoista, mitä ihmiset kuvittelevat olevansa.
Se, kenellä on myöhäistä minkäkin ikäisenä saada jälkeläisiä, on aika henkilökohtaista ja riippuu osin geeneistä. Oma äitini sai minut, ainoan ja toivotun lapsensa, vuonna -68 ollessaan 44-vuotias, ja ilman lääketieteen avustusta. Itse sain samoin, tosin "vasta" 39-vuotiaana. Jollain toisella ei olisi onnistunut, jotkut taas saavat vieläkin vanhempana... Ollaan yksilöitä, tässäkin asiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän sä lapsen saat jos haluat. Ei siihen miehen mielipidettä tarvii.
Se on hups vaan ja ehkäsy petti eikä totuus selviä koskaan.
Näin tein itsekkin 😂
Ja mieshän voi innostua lapsista toden teolla ja muuttua todella hyväksi isäksi vaikkei aluksi ollutkaan kiinnostunut.
Meillä ei muuttunut mutta uppista huppista ups ups hupsista 😂
Vierailija kirjoitti:
At84 kirjoitti:
Kyse ei ole siitä, etteikö hän halua. Asiaa kysyessäni sanoi että on huomannut haluavansa, mutta tuntuu että on niin paljon kaikkea muuta "sitä ennen" tehtävänä. Vaikka ihan oikeasti ei ole mitään mitä olisi pakko tehdä sitä ennen tai mitä ei voisi tehdä yrittämisen aikana tai raskausaikana. Eli ei hirveän järkevä syy. Jos kyselen lisää, pyydän tarkentamaan hän ahdistuu. Kokee että työssä on hirveä kiire ja stressiä, josta osa on ihan itseaiheutettua kun ottaa kokoajan lisää tekemistä ja projekteja vastaan.
Itse kehotan keskittymään tekoihin. Exänikin sanoi haluavansa minun kanssani naimisiin. Paskat halus. Usko tekoja, älä sanoja. Voit toki olla miehen kanssa, en halua kehottaa ketään eroamaan koska se ei ole helppoa. Mutta älä ole naiivi AP ja usko sokeasti toisen sanaan jos teot eivät tue niitä. T.Se sama N30
Asia on juuri näin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ette ole naimisissa niin ilmoitat miehelle että joko hankit lapsen hänen kanssa tai itsellisesti hoidoissa. Herra on hyvä ja päättää heti. Ja sitten laitat oikeasti itsellisen naisen hoidot vetämään. Mies ehtii kyllä mukaan jos aikoo ehtiä.
Pco, km 10/19 ja 11/20, kaksosten la 11/21
Sua vedätetään.
Jätät ehkäisyn pois, ja sanot miehelle, että "jos et aikuisen oikeasti halua lapsia, huolehdi itse ehkäisystäsi, mutta älä kuseta mua enää tällä asialla. Se on nyt tai ei koskaan". Ei sun ole pakko siitä huolehtia, kun kerran haluat lapsen. Sinä alat sitten puolen vuoden päästä katsella uutta miestä, joka niitä lapsia haluaa tai hakeudut hedelmöityshoitoihin tai alat harkita adoptiota. "En voi elää näin, koska meillä on niin eri tavoitteet. Mun kello tikittää." En vaan itse jäisi tuohon suhteeseen, koska siitä se lapsivaihtoehto on pois suljettu. Ehkä et saa erottuasi biolastakaan, mutta maailmalla on lapsia ilman kunnon äitiä.
Pistä se seinää vasten vain.
Itse halusin 6 lasta, mutta sain vain 2 lasta ja 3 keskenmenoa. Mun ei tarvinnut pakottaa miestäni millään tavalla. Mies ehdotti itse lapsen tekoa puolen vuoden jälkeen. Olin raskaana 28 vuotiaana (keskenmeno), 30-vuotiaana (lapsi), 32-vuotiaana (lapsi), 38 vuotiaana (keskenmeno) 40-vuotiaana myös keskenmeno. Ehkäisyä ei ole siis käytetty kuin alussa muutama kuukausi ja nyt olen 50 v. . (ja saman miehen kanssa). Jos mies olisi ollut tuollainen vedättäjä, olisin kyllä kävellyt tieheni ja äkkiä.
Jos sinä haluat lapsen, sinulla ei ole enää aikaa odotella, koska sekä raskaaksi tulo hidastuu että keskenmenojen riski kasvaa. Nuo "kyllä se vielä 40-veenä onnistuu"- maalailut - ei tämä asia ole mikään "kun mullakin, niin kyllä sullakin"- automaatti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluat lapsen! No jos olet ns. pantavan näköinen niin kutsu minut siitos puuhiin! Olen innokas siittäjä! Lapsen hoito jää tietenkin sinulle!
Mä ja mun mies lisittiin viimeisen kerran 43 ja 53 vuotiaina 🙂 Raskaaksi tulo kävi muutamassa kuukaudessa.
Mieheni on työhullu ja harrastushullu, jota ei paljon kotona näy. Itselläni on mukava työ, mutta vielä mukavampaa minusta on olla kotona neljän lapsenme kanssa (vsnhin on jo täysi-ikäinen, loput isoilla ikäeroilla). En pidä maailmassa mitään niin tärkeänä kuin omia lapsiani.
Mielestäni olisi hulluutta taipua miehen tahdosta lapsettomaksi. Elämästä putoaisi niin iso pala pois, myös lastenlasten muodossa. Jos nyt AP kipuilet lapsettomuuden alhossa, tulet kipuilemaan sitten 50-70 v lastenlapsettomuuden alhossa. Hoivakodissa ihmettelet, kun kukaan ei käy sinua katsomassa.
Ei kannata varata elämäänsä yhden miehen ja tämän miehen haluamisien varaan. Se haluaminen kun voi muuttua täysin päinvastaiseksi: ero ja uusi nainen ja kohta myös pari lasta. Tämä on nähty niin monta kertaa.
Olen todella pahoillani tilanteestasi. Itse olin naisena samassa tilanteessa ja ajattelin koko pitkän parisuhteeni ajan, että alan haluta lapsia, kun kaikki on kunnossa taloudellisesti, opiskelut valmiit molemmilla ja uraan saanut keskittyä useamman vuoden. Entinen mieheni toivoi todella paljon lapsia ja mitä lähemmäs se alkoi tulla meillä ajankohtaiseksi, sitä enemmän koko ajatus alkoi itseäni ahdistaa. Oli kuitenkin todella vaikea saada sanottua siitä hänelle, koska pidin paljon parisuhteestamme, kaikki toimi muutenkin arjessa kivasti ja myös elämästä sekä kodista, jonka olimme rakentaneet. Minulle ei vaan tullut oloa, että olisi ihana saada lapsi ylipäänsäkään ja lopulta sain sanottua tästä hänelle, kävimme valtavasti tunteita, keskustelua läpi ja hän sanoi voivansa vielä odottaa, mutta se olisi painanut meitä molempia koko ajan taustalla, niin päätimme erota, myydä kotimme ja jatkaa elämää erillämme. Se teki todella kipeää, mutta nyt hänellä on uusi puoliso ja muutaman kuukauden ikäinen vauva ja tuntuu ihanalta itsestä nähdä miten onnellinen hän on<3 itse toivotan ilomielin ihanan parisuhteen jos sellainen sopiva jossain vaiheessa tulee itselleni, jossa voin asua omassa kodissani itsekseen ja elää omaa elämääni siinä samalla, keskittää voimavarani häneen, vanhempiini, omaan työhön sekä luonnonsuojeluun. Nämä on vaikeita asioita, mutta ymmärrän tosi hyvin ettei hän välttämättä saa vain sanottua, koska pitää elämästänne paljon ja ei mitenkään haluaisi loukata sinua, luopua parisuhteestanne ja toivoo vain oman mielensä muuttuvan, mutta se on todella kamalaa lähteä siitä pelosta sitten haaveilemaan lapsesta, jos sitä ei todellisuudessa halua. Itseä olisi aikaisemmin auttanut se jos toinen olisi tuonut esille sen, että ymmärtää jos en halua ja voidaan miettiä yhdessä miten tehdään ja asiat järkkääntyvät kyllä.
Mies rakastuu vauvaansa heti kun saa laitoksella syliinsä, siitä ei ole epäilystäkään. Miehet ovat sellaisia.
Ihan turha pelätä, sanot vaan että nyt tehdään lapsi tai muuten lähdet. Kun mies saa sylinsä vauvan, hänelle selviää elämän syvin tarkoitus, se miksi hän itse on olemassa. Hän tajuaa että hänen tehtävänsä on rakastaa suojella tuota pientä avutonta olentoa. Etukäteen mies luulee että lapsi rajoittaa vapautta.
nimimerkki: Kokemusta on.
Ystäväpiirissä monta miestä jotka etukäteen sanovat etteivät halua missään tapauksessa koiraa. Mutta kun naisväki ottaa koiran vaikka mies vastustaa, se onkin juuri se mies joka eniten koiraan rakastuu.
Vierailija kirjoitti:
onko AP jo raskaana?
Tuskinpa
Siksipä sinä olet sinkku kunnes löydät kaltaisesi.