"Lapseni oli taas viikonlopun tukiperheessä." Mitä mielikuvia lause herättää?
Kerro lauseen herättämä, ensimmäinen mielikuvasi.
Kommentit (55)
[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 14:57"]
Ensimmäinen ajatus oli se, että AP on yh, koska puhui lapsestaan eikä lapsestamme. Valitettavasti seuraava ajatus liittyi siihen, että ero- tai muissa yhden vanhemman perheissä lapsilla ei ole useimmiten yhtä turvallista kasvaa, kuin ydinperheissä. Lapsen kannalta katsottuna jotain on siis mennyt pieleen, kun isättömyyteen on päädytty.
Toisekseen minua häiritsi lauseessa sana "taas". Ehkä sen taakse ei kätkeydy mitään. Ehkä se oli lähinnä tyhjä täytesana. Se kuitenkin herätti minussa halun kuulla ja nähdä kasvokkain, miten AP tuon asian sanoo. Lauseella voisi siis olla minulle monta merkitystä, mutta neutraalisti kirjoitettuna se ei herätä klubia puolesta tai vastaan.
[/quote]
Olet oikeassa, olen yh. Olen lievästi vammautunut auto-onnettomuudessa jossa mieheni kuoli. Ja ennen uusia pahoja puheita tiedoksi että onnettomuus EI ollut kuljettajan, eli mieheni aiheuttama. Tarvitsen viikonloppuisin vammattomia äitejä enemmän palautumisaikaa työltä ja arjen aherrukselta. Päässäni ei ole mitään vikaa ja lapselleni olen turvallinen vanhempi.
Lapseni on tukiperheessä 2 viikonloppua kuukaudessa. Suurella osalla ihmisistä joita olen tavannut on sellainen käsitys että tukiperhe vastaa huostaanottoa. Aloituksellani halusin selvittää tätä mielikuvaa.
Ydinperhe ei ole aina yhtä kuin turvallinen perhe. Elämä ei ole niin yksinkertaista, paitsi AV:lla.
Ap
Ajattelen, että kyseessä on totaaliyksinhuoltaja, joka on onneksi saanut tukiperheen.
Hienoa ap, että toit esiin elämän ei-niin mustavalkoisen näkymän. Jaksamista,
[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 17:54"]
[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 14:57"]
Ensimmäinen ajatus oli se, että AP on yh, koska puhui lapsestaan eikä lapsestamme. Valitettavasti seuraava ajatus liittyi siihen, että ero- tai muissa yhden vanhemman perheissä lapsilla ei ole useimmiten yhtä turvallista kasvaa, kuin ydinperheissä. Lapsen kannalta katsottuna jotain on siis mennyt pieleen, kun isättömyyteen on päädytty.
Toisekseen minua häiritsi lauseessa sana "taas". Ehkä sen taakse ei kätkeydy mitään. Ehkä se oli lähinnä tyhjä täytesana. Se kuitenkin herätti minussa halun kuulla ja nähdä kasvokkain, miten AP tuon asian sanoo. Lauseella voisi siis olla minulle monta merkitystä, mutta neutraalisti kirjoitettuna se ei herätä klubia puolesta tai vastaan.
[/quote]
Olet oikeassa, olen yh. Olen lievästi vammautunut auto-onnettomuudessa jossa mieheni kuoli. Ja ennen uusia pahoja puheita tiedoksi että onnettomuus EI ollut kuljettajan, eli mieheni aiheuttama. Tarvitsen viikonloppuisin vammattomia äitejä enemmän palautumisaikaa työltä ja arjen aherrukselta. Päässäni ei ole mitään vikaa ja lapselleni olen turvallinen vanhempi.
Lapseni on tukiperheessä 2 viikonloppua kuukaudessa. Suurella osalla ihmisistä joita olen tavannut on sellainen käsitys että tukiperhe vastaa huostaanottoa. Aloituksellani halusin selvittää tätä mielikuvaa.
Ydinperhe ei ole aina yhtä kuin turvallinen perhe. Elämä ei ole niin yksinkertaista, paitsi AV:lla.
Ap
[/quote]
Lapsihan ei onneksi tarvitse äitiä, kun isä on kuollut?
[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 18:14"]

Mikä kommentti tuo oli?????
Mulle tulee ekana mieleen, että vanhemmilla on ongelmia jaksamisen kanssa, ei ole kavereita eikä sukulaisia auttamassa.
Minusta mielenkiintoisempi kysymys on se, että kuinka ne, kenellä ei ole tukiperhettä, huolehtivat omasta jaksamisesta.
[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 17:54"]
[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 14:57"]
Ensimmäinen ajatus oli se, että AP on yh, koska puhui lapsestaan eikä lapsestamme. Valitettavasti seuraava ajatus liittyi siihen, että ero- tai muissa yhden vanhemman perheissä lapsilla ei ole useimmiten yhtä turvallista kasvaa, kuin ydinperheissä. Lapsen kannalta katsottuna jotain on siis mennyt pieleen, kun isättömyyteen on päädytty.
Toisekseen minua häiritsi lauseessa sana "taas". Ehkä sen taakse ei kätkeydy mitään. Ehkä se oli lähinnä tyhjä täytesana. Se kuitenkin herätti minussa halun kuulla ja nähdä kasvokkain, miten AP tuon asian sanoo. Lauseella voisi siis olla minulle monta merkitystä, mutta neutraalisti kirjoitettuna se ei herätä klubia puolesta tai vastaan.
[/quote]
Olet oikeassa, olen yh. Olen lievästi vammautunut auto-onnettomuudessa jossa mieheni kuoli. Ja ennen uusia pahoja puheita tiedoksi että onnettomuus EI ollut kuljettajan, eli mieheni aiheuttama. Tarvitsen viikonloppuisin vammattomia äitejä enemmän palautumisaikaa työltä ja arjen aherrukselta. Päässäni ei ole mitään vikaa ja lapselleni olen turvallinen vanhempi.
Lapseni on tukiperheessä 2 viikonloppua kuukaudessa. Suurella osalla ihmisistä joita olen tavannut on sellainen käsitys että tukiperhe vastaa huostaanottoa. Aloituksellani halusin selvittää tätä mielikuvaa.
Ydinperhe ei ole aina yhtä kuin turvallinen perhe. Elämä ei ole niin yksinkertaista, paitsi AV:lla.
Ap
[/quote]Olen tuon lainaamasi tekstin kirjoittaja. Aiemmat vastaukset sinulle tuon lainauksen jälkeen eivät siis selvyyden vuoksi ole minun kirjoittamiani.
Minua jäi hieman vaivaamaan se, että valitsit juuri tuon minun tekstini ja vastasit siihen siten kuin vastasit. Toivottavasti vastaus ei ollut niinkään minulle, kuin palstalle yleensä.
Ainakaan minun tarkoitukseni ei ollut heittää paskaa sinun niskaasi. Yritin tekstilläni tuoda esille juuri sen, että aina ei ole kyse näistä palstan mustavalkoisista itsekkäistä avioeroista tms. Toisaalta et voi väittää, etteikö teilläkin olisi tavallaan lapsen kannalta katsottuna "mennyt jokin pahasti pieleen, kun isättömyyteen on päädytty", kuten kirjoitin. Olen vilpittömästi pahoillani menetyksenne takia. Elämä ei aina tosiaan ole niin mustavalkoista, että kaikki asiat olisivat omia valintoja. Toisaalta tuon onnettomuuden seurauksena lapsesi menetti isänsä ja äiti vammautui jonkin asteisesti pysyvästi. Valitettava tilanne lapsenkin kannalta, vaikka ei se sinusta huonoa äitiä teekkään.
Ydinperhe sinällään ei takaa onnea ja turvallisuutta, kuten kirjoitit. Ydinperhe voi olla myös jopa kulissi, kuten monet muut vastaajat ovat sanoneet. Tasapainoinen ydinperhe on kuitenkin edelleen mielestäni lapselle paras kasvualusta. Erokin voi olla joissain tilanteissa toki parempi kuin onneton ydinperhe, mutta aina sekin jotain kertoo. Tosin ilman, että kenelläkään on mitään syytä osoitella eronneita tai muuten isättömiä perheitä huonoiksi ja turvattomiksi.
Itsekin halusin tuoda esille juuri toun mitä sinä ap kirjoitit. Asioista pitäisi tietää vähän enemmän kuin yhden irrallisen kirjoitetun lauseen verran. Sen perusteella ei voi lähteä arvioimaan kenekään tilannetta. Tuomitseminen puolestaan on jo kokonaan eri asia. Itsellänikin on taipumus sitä inhimillisesti joskus tehdä. Onko siihen kenelläkään koskaan todellista aihetta onkin sitten jo kokonaan eri asia.
[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 18:14"]
Lapsihan ei onneksi tarvitse äitiä, kun isä on kuollut?
[/quote]
Mietin, että mitä kamalaa on tapahtunut ihmiselle, joka kommentoi noin? Henkisesti sairaan ihmisen puhetta :(
[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 13:27"]
Kertokaapa nyt tyhmälle, että miksi sitä lasta pitäisi sääliä? Miten tukiperheessä viikonlopun ollut lapsi eroaa lapsesta, joka on ollut viikonlopun mummolassa tai kummin luona? Ne tukiperheenä toimivat ihmiset ovat ihan tavallisia ihmisiä, ja lapset jotka heidän luonaan käyvät ihan tavallisia lapsia. Meneekö joillakin nyt sekaisin huostaanotto ja tukiperhetoiminta?
[/quote]
No onhan se nyt ihan tosiasia ettei tukiperhettä ihan tavallisille perheille ja lapsille anneta. Jotain häikkää siinä perheessä on, sellaista minkä takia sitä tukiperhettä tarvitaan. Siksi ainakin mulla herää pieni sääli lasta kohtaan. Toki toivon, että tukiperheestä on hyötyä ja ongelmat korjaantuu.
Mietin, että onkohan lapsellasi jokin neurologinen häiriö tai kehitysvamma tai itselläsi joku sairaus, ja jos näin, hieno juttu että olette löytäneet säännöllisen tukiperheen.
Jaah, olitkin vastannut, luin vain aloitusviestin ja sitten kirjoitin oman arvioni, eli arvasin melkein oikein.
Niitä lauseita jotka saa mun ajattelemaan et halaan lapsiani heti kun haen heidät päivähoidosta. Heillä on onneksi turvallinen koti.
Ajattelen että hyvä että ovat tukiperheen löytäneet. Heistä on huutava pula kuitenkin. Seuraavaksi mietin, että onkohan siitä ollut hyötyä että lapset ovat siellä olleet, ja toivon että on.
[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 13:11"]
Kerro lauseen herättämä, ensimmäinen mielikuvasi.
[/quote]
Mitä väliä sillä on minkä mielikuvan se muille herättää? Luuletko oikeasti, että ketään kiinnostaa?? Tärkein kysymys on, minkä mielikuvan se sinussa herättää ja miten suhtaudut lapsiisi?
2; onhan sillä tukiperheessä käyvällä lapsellakin turvallinen koti! Hyvänen aika, myös päivähoito on perheiden tukitoimi. Se on yhteiskunnan valvoma, voimakkaasti rahallisestikin tuettu järjestelmä, jonka tehtävä on ensisijaisesti lisätä perheiden hyvinvointia, koska lapset voi jättää luotettavaan paikkaan hoitoon.
ajattelen, että rakastat lapsiasi paljon enemmän kuin nro 2. Olet ajatellut lastesi parasta, kun olet hankkinut tukiperheen. Nro 2 on just semmonen, joka on hankkinut lapsia koska niitä nyt tulee pari olla ja on rivari ja farkku ja isä, joka painaa töitä aamusta iltaan. toivon, että nro 2 sun perhees hajooooo
Ensimmäinen ajatukseni on "Mikä on tukiperhe?" ja nyt mietin sitä miksi AP ei kertonut sitä postauksessaan.
tiedän, kvg, http://www.pelastakaalapset.fi/toiminta/lastensuojelutyo/tukiperhetoiminta/
Ajattelen että hyvä että yhteiskunta voi auttaa mutta säälin lastasi.
Tarttumatta sanaan "taas" ajattelin ensimmäisenä, että kyse olisi totaaliyksinhuoltajasta ja hänen hetken hengähdystauosta. Sanan "taas" sisäistettyäni mietin, olisiko kyse jostain akuutista ongelmasta perheessä, kun tarvitsee tiheään tukiperhettä.