Työskentelin sosiaalityöntekijänä keskisuuressa kaupungissa, lopetin ja vaihdoin alaa koska en olisi voinut nukkua yön yli hyvällä omallatunnolla

Vierailija kirjoitti:

No, kunnilla ei ole rahaa ja sosiaalityön arvostus on nolla, vaikka aikainen ehkäisy vasta säästääkin rahaa tulevaisuudessa. Sanon näin, vaikka olen itse insinööri. Ärsytti todella taannoinen Espoon kokkarikaupunkijohtaja, joka vaati itsellensä yhden sosiaalityöntekijän verran lisää palkkaa muutama vuosi ennen eläköitymistä, koska "seuraajalla pitää olla hyvä palkka, jotta saadaan hyvä johtaja kaupungille". Mikä vitsi! Hänen oman eläkkeen korottaminen oli tietenkin takana. Miksi ihmeessä näihin suostutaan? Kyllä seuraajalle voi antaa parempaa palkkaa ilman, että hän sen saa, mutta miksi pitäisi antaa, kun se on myös tutkimuksissa todettu, etteivät ihmiset tee parempaa työtä, vaikka niille maksettaan ylisuuria palkkiota. Lisäksi kyseinen tyyppi oli kuulemma kieltäytynyt tulemasta pääräaikaiseen pestiin. Johtajilla nimenomaan pitäisi olla määräaikaisia pestejä. Jos johtaja on huono, koko organisaatio kärsii, ja heitä täytyy voida vaihtaa tarvittaessa.

Ja jotta kunnilla olisi rahaa edes välttämättömien työntekijöiden palkkojen maksamiseksi, ihmisten pitäisi ymmärtää auttaa itsensä ja suomalaista yhteiskuntaa sen verran, että välttää kansaivälisiä jättejä mahdollisimman pitkälle (ne eivät mitään veroja Suomeen maksa) ja suosia suomalaista ja lähituotantoa, etenkin nyt korona-aikana, mutta myös muuten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Johtavat sosiaalityöntekijät ohjeistivat meitä ns. asiakastyötä tekeviä. Jos annoit enemmän, niin sait varoituksen ja lopulta et saanut tehdä enää päätöksiä yksin vaan ne piti viedä ns. moniammatilliseen työryhmään. Palveluohjaus piti pitää minimissä ja suullisia hakemuksia vältellä.

Syyttelyn sijaan, miksi et pyrkinyt johtoryhmään ja muuttanut käytäntöä, vaan jätit uppoavan laivan? Ja nyt valitat ja syylistät muita, vaikka et halunnut kantaa vastuuta ja muuttaa asioita.

Itselläni on ristiriitainen mielipide asiaan, mikä olisi tarpeeksi ja kylliksi antaa yhteiskunnan palveluita ja tukia ja mikä on lopulta yksilöllinen vastuu omasta elämästä.

Ja usein mitä enemmän annetaan apua, niin sitä enemmän sitä vaaditaan ja passivoidutaan ja mikään ei riitä.

Tämä näkyy hyvin missä yhteiskunta auttaa ja sen lisäksi isovanhemmat ja suku auttavat 24/7 ja silti vastuuta elämästä ja lapsista ei kannata vähimmäissäkään määrin, kun elämän pitäisi olla huoleta ja rahan täyteistä.

Ihan hyvä ehdotus pyrkiä johtoryhmään, mutta en tiedä tuosta passivoitumisesta. Riippuu varmaan miten autetaan. Ruotsin pääministeri on lapsena huostaanotettu. Ollaan sitten hänen toiminnasta mitä mieltä tahansa, niin on se aika vastuullinen tehtävä. Suomessakin on ollut ministereinä sellaisia, jotka ovat lapsena olleet sosiaalitoimen asiakkaita (vanhempien heitteillejätön vuoksi).

Vierailija kirjoitti:

Aika epätoivoista olla asiakas. Yritän avautua lapsen kavereitten ja harrastusten puutteesta, mutta sos työntekijä epätoivoisesti yrittää etsiä alkoholismia, mielenterveysongelmia, huumeita, väkivaltaa, hyvä ettei vielä seksuaalista hyväksikäyttöäkin...

Asumme ns. hyvien perheiden pikkukylässsä, jossa muut lapset harrastavat intohimoisesti, tekevät läksyjä ja seurustelevat vanhempiensa tai vanhempien valitsemien kavereitten kanssa kaiken vapaa-aikansa.  Näin siis alkuperäisasukkaat. Muualta tulleista piireihin kelpaavat vain oikeanlaiset perheet. Vääränlaisille kyllä ollaan ihan mukavia, mutta lapsen tutustumisyritykset kilpistyvät aina "valitettavasti nyt ei ole aikaa" -whatsup-viesteihin perheenäidiltä.  Vääränlaiset tänne eksyneet muuttavat yleensä hyvin nopeasti pois ja jäljelle jäävät vain ns. hyvän perheen vesat. 

Tämä on ihan tosi, aikaa ei ole, enkä halua väkisin tupata lasta sellaisene seuraan, jossa esim. ratsastus, luistelu, tanssi, musiikki jne. otetaan hyvin hyvin vakavasti. eipä lapsilla olisi mitään yhteistä toistensa kanssa. Ei siis pihaleikkejä, ei lumiukontekoa, ei mitään vapaata seurustelua keskenään ulkona.

Lapsi oireilee yksinäisyyden takia, itsetuntohan tuossa murenee, ellei kenellekään kelpaa, lasten kirjoissa ja elokuvissakin kaikilla on se paras kaveri tai oma ryhmä, jonka kanssa seikkailla.  En avaa yksityiskohtia, en halua tulla tunnistetuksi. 

Sos työntekijältä toivoisin ainakin edes kuuntelua, oikeiden ongelmien pohtimista ja hyviä neuvoja. Valitettavasti keskustelu ajautuu aina "hyvien vihollisten" etsimiseksi, mietin että voiko koulutus olla niin huonoa, että sen mukaan lapsen yksinäisyys ja huono itsetunto eivät ole ongelmia, ellei äiti ole alkoholisti tms. 

Onhan se ongelma, mutta eipä tuohon auttaisi muuta kuin miettiä olisiko mitään harrasteryhmiä, mihin lapsi pääsisi mukaan tai ohjata lapsi keskusteluavun piiriin tai toimintaterapeutille. Tosin niistäkin päättää terveydenhuolto ei sosiaalityö. Sos tt siis aika vähän voi tehdä tuossa tilanteessa.