Tytär lähtee Intiaan työharjoitteluun.
On jo toki aikuinen, täyttää kohta 19v. mutta silti hirvittää. Hän on ollut aikaisemmin Latviassa ja Englannissa, mutta itse en uskaltaisi missään nimessä Intiaan mennä, en varmaan edes lomamatkalle.
Onko kellään kokemusta miten opiskelijat pärjää siellä töissä? Menee luultavasti johonkin isoon kauppaan tms. Ensi kuussa jo lähtö, ja kestää kuukauden.
Kommentit (48)
Mitä järkeä noin lyhyeksi aikaa mennä, eikös topi ole 6-8 vko.
Ilmeisesti seikkailunhaluinen nuori. Missä hän opiskelee? Kuka kustantaa matkat? En usko että koulu kustantaa noin monta ulkomaanharjoittelua.
Opiskelee viimeistä vuotta kolmoistutkintoa, nyt on ensimmäiset kirjoitukset tässä kuussa, ja keväällä loput, merkonomiksi valmistuu jo ennen joulua. Hän on saanut aina kuukauden stipendin noihin paikkoihin jostain, joku tietty rahasumma joka on käytetty matkoihin ja asumiseen, ja ruuat on pitänyt pääaiassa kustantaa itse. Keväällä oli täällä kotikaupungissa kuukauden kirjanpitotoimistossa töissä ja suoritti näytöt ja sitten oli kuukauden Englannissa isossa tavaratalossa töissä. Nytkin varmaan pitää mennä toiseenkin paikkaan vaikka näyttöjä ei ole enää suorittamatta. Hän oli ainoa hakija täältä tuohon paikkaan, sinne oli valittu jo toukokuussa muualta Suomesta 10 opiskelijaa, sinne lähtee myös opettajia mukaan. Tyttären koulu on ollut yhteistyössä jo vuosia sen Intian paikan kanssa (en tiedä onko koulu) mutta kukaan ei ole aiemmin ollut siellä. Tytär on kyllä tosi rohkea lähtemään, minä olin aikoinaan rohkea kun muutin 15-vuotiaana yläasteen jälkeen Helsinkiin eteläpohjanmaalta, mutta minä en ole koskaan ollut edes lentokoneessa, ulkomailla käynyt vain Virossa ja Ruotsissa :)
ap
Kunhan ei mene minnekään yksin, ettei tule raiskatuksi. Naisella ei ole tuolla paljon arvoa.
[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 14:17"]
No mitä pelättävää Intiassa on?
[/quote]
Etkö uutisia ole lukenut viime aikoina? Juuri Intiassa on tapahtunut erittäin paljon joukkoraiskauksia.
No onhan se ihan erilainen kulttuuri, miljoonakaupunki, ruoka outoa, hygieniataso ihan eri kuin täällä, puhumattakaan noista raiskausjutuista. Yhdet sukulaiset kävi lomalla ja sanoivat että oli köyhää ja paskaista, käyvät yleensä Thaimaassa ym. maissa. Kyllä siinä pelkäämistä on ihan tarpeeksi, mitäs teet täältä käsin jos jotain tytölle sattuu.... ap
Onko tytölläsi siellä ketään kaveria mukana, ettei tarvitsisi liikkua ihan yksin? En uskaltaisi ehkä mennä sinne ihan omin päin juuri noiden joukkoraiskausuutisten takia...
Mihin kaupunkiin, ja millä alueella asuu? Nämä ovat ratkaisevaa tietoa.
Ja pitää pukeutua kunnolla. Ei mitään basaareista ostettuja harsohameita tms, joita näkee länsimaisten reppureissaajien käyttävän siellä, Osa niistä repparityttöjen suosimista puuvillahameista on sarin alle puettavia alushameita... 10-15 vuotta sitten niille lähinnä naureskeltiin siellä, mutta nyt ne ovat myös joidenkin mielestä "suora kutsu seksiin".
Omalla käyttäytymisellä ja olemuksella voi myös suojautua.
t. Siellä asunut
Enemmän olisin huolestunut sieltä saatavista resistenteistä mikrobeista eksoottisista sairauksista. Tarjolla niitä on joka lähtöön
[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 16:45"]
Enemmän olisin huolestunut sieltä saatavista resistenteistä mikrobeista eksoottisista sairauksista. Tarjolla niitä on joka lähtöön
[/quote]
siis mikrobeista JA eksoottisista sairauksista
ed
Mikä on kolmoistutkinto? Kaksoistutkinnosta olen kyllä kuullut.
Monet ystäväni ja tuttavani ovat matkustelleet ja olleet töissä Intiassa ilman suurempia vaivoja. Vatsataudeista on osa kärsinyt, mutta pahin tapaus tuttavapiirissä (sairaalaan asti joutunut) on kuitenkin ollut Espanjassa ja omalla kohdalla Itävallassa. Maitohappobakteeria vaan mukaan ja rokotukset kuntoon.
Ainoa asia, mistä tällä hetkellä olisin todella huolissani on tuo riehaantunut raiskaaminen. Tällekään et kuitenkaan muuta voi tehdä kuin puhua tytön kanssa avoimesti siitä, kuinka asia huolettaa. Lietsomatta paniikkia voit keskustella tyttösi kanssa keinoista, joilla parantaa turvallisuutta (ei liiku koskaan yksin, öisin tai syrjäseuduilla ei ehkä vain kaksinkaan, ei lähde tuntemattomien matkaan, hätänumero aina ladatussa (kamera)kännykässä, mahdollisimman epäturistimainen käytös/vaatetus, mitä muita varokeinoja?). Maailmassa on kaikenlaista pahuutta, mutta loppujen lopuksi huonosti käy vain todella harvoille. Omalla käytöksellään voi kuitenkin usein vaikuttaa ainakin osin siihen, miten helpolta uhrilta vaikuttaa.
Siellä kai liikutaan lähinnä ryhmässä, siksi on niitä opettajiakin mukana, eikä niin kuin Latviassa ja Englannissa, että sinne vaan mennään ja asutaan jonkun toisen tytön kanssa, ja opettaja käy kerran katsomassa. Ketään tuttuja tytöllä ei ole matkaan lähdössä, mutta ystävystyy varmasti kaikkien kanssa nopeasti, on sosiaalinen ja tottunut jo lapsesta asti pärjäämään itsenäisesti. Tytär ei onneksi ole mikään bilettäjä, ei ole edes seurustellut koskaan, eikä käytä alkoholia, kaverit on paljon seurakunnan jutuissa mukana, kuten tytärkin. Tytär on tottunut huolehtimaan nuoremmistaan, joten ei ole mikään vieraiden mukaan lähtijä, vaan se joka varoittelee muita. Kaupunki on Amritsar. ap
[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 17:01"]
Mikä on kolmoistutkinto? Kaksoistutkinnosta olen kyllä kuullut.
[/quote]
Suoritetaan samalla ammatillinen tutkinto, lukion oppimäärä ja ylioppilastutkinto.
[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 18:21"]
[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 17:01"]
Mikä on kolmoistutkinto? Kaksoistutkinnosta olen kyllä kuullut.
[/quote]
Suoritetaan samalla ammatillinen tutkinto, lukion oppimäärä ja ylioppilastutkinto.
[/quote]
Häh? Eli kun kirjoittaa ylioppilaaksi niin siinä tulee sitten tehtyä kaksoistutkinto? Mikä logiikka tässä on?
[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 18:29"]
[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 18:21"]
[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 17:01"]
Mikä on kolmoistutkinto? Kaksoistutkinnosta olen kyllä kuullut.
[/quote]
Suoritetaan samalla ammatillinen tutkinto, lukion oppimäärä ja ylioppilastutkinto.
[/quote]
Häh? Eli kun kirjoittaa ylioppilaaksi niin siinä tulee sitten tehtyä kaksoistutkinto? Mikä logiikka tässä on?
[/quote]
Se kai että voi suorittaa myös niin että käy ammatillisen ja kirjottaa ylioppilaaksi, ilman että on suorittanut kokonan lukion oppimäärää. Näin minä olen sen ymmärtänyt. ap
Ennen vanhaan miehet laittoivat vaimoilleen lukittavat rauta-alushousut jalkaan, etteivät vaimot päässeet naimaan muita miehiä miehen ollessa reissussa. En kyllä tiedä, miten pissaaminen, kakkaaminen ja kuukautishygienia hoidettiin sen kanssa, mutta kaipa tuo raiskaamisetkin esti.
[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 18:36"]
Ennen vanhaan miehet laittoivat vaimoilleen lukittavat rauta-alushousut jalkaan, etteivät vaimot päässeet naimaan muita miehiä miehen ollessa reissussa. En kyllä tiedä, miten pissaaminen, kakkaaminen ja kuukautishygienia hoidettiin sen kanssa, mutta kaipa tuo raiskaamisetkin esti.
[/quote]
Jaa, miten se nyt tähän liittyy?
Opasta häntä ottamaan asioosta etukäteen mahdollisimman hyvin selvää.
Lue myös nämä länsinaisten kirjoittamat kertomukset miten heitä kohdeltiin siellä.
"most frightening 10 minutes of my life"
"The story you never wanted to hear"
http://edition.cnn.com/2013/08/20/world/american-student-india-sexual-harassment-irpt
Iso kassillinen vatsalääkkeitä vaan mukaan niin pärjää hyvin :)