Vanhemmat kohtelevat lapsiaan inhottavasti

Ap, olen kanssasi täysin samaa mieltä.

Todella usein saa nähdä aikuisen asiatonta käytöstä pientä lasta kohtaan. Tiuskimista, ärjymistä, riuhtomista, huutamista, kovakouraista käsittelyä. Minulla on tapana pysähtyä, ja tuijottaa ihan avoimesti ja kysyvästi. Lapsellisesti kai toivon, että ihmettelyni herättäisi vanhemman "housut nilkoissa". Mutta ei, todella harvoin kukaan huomaa, ja jos huomaakin, lause alkaa v-alkuisella sanalla.

Olen kahden pienen lapsen äiti, vanhempi on esikoulussa.

:-) äiti ei voi olla väsynyt, jos lapsi oli päivähoidossa... siis meinaatko oikeesti, että jos äiti ei ole kahteen vuoteen nukkunut yhtään yötä kokonaan, vaan herännyt joka yö useamman kerran, niin hän ei voi olla väsynyt, koska lapsi oli päivällä hoidossa? (ja äiti oletettavasti töissä)

Minä olen ollut tämmöinen, karsea äiti. Syynä se, että olin aivan yksin (ja poikki) erityislapseni kanssa, jossa ei näkynyt ulkonäössä se erityisyys. Aina olisi vaan pitänyt jaksaa sitä jankuttamista, samojen asioiden opettelua päivästä toiseen, jatkuvaa muistuttelua...no, en jaksanut. Lopulta lapsi muutti muualle asumaan.

Ja taas sain kuulla olevani paska äiti!

[quote author="Vierailija" time="03.09.2013 klo 21:40"]

Minä olen ollut tämmöinen, karsea äiti. Syynä se, että olin aivan yksin (ja poikki) erityislapseni kanssa, jossa ei näkynyt ulkonäössä se erityisyys. Aina olisi vaan pitänyt jaksaa sitä jankuttamista, samojen asioiden opettelua päivästä toiseen, jatkuvaa muistuttelua...no, en jaksanut. Lopulta lapsi muutti muualle asumaan.

Ja taas sain kuulla olevani paska äiti!

[/quote] Saat minulta jaxuhalin, vaikkei se mitään autakaan... *hali*

Useimmat meistä väsyvät välillä. On oikeita syitä siihen, että ei jaksa aina olla hyvä vanhempi lapselle. Ja sitten on niitä tekosyitä, kun ei oikein viitsi eikä oikein hotsita. Aina välillä tekee hyvää miettiä, kummasta asiasta on kulloinkin kyse. Voisiko vaatia itseltään vähän enemmän, vai onko pakko olla taas ikävä ja epäreilu vanhempi lapselle, näyttää omat primitiiviset tunteensa ilman estoja. Lapselle ei saa olla drama queen/king, säästetään se ilo miehillemme/vaimoillemme.

Ei väsymys laita rääkymään lapselle päin näköä, kiroilemaan, puhumaan sarkastisesti suorastaan vi**uilemalla, uhkaamaan hylkäämisellä bussipysäkille.

Tullaiseen sortuu kypsymätön vanhempi, jolla on työkalut hukassa. Aikuisella ei ole samalaista oikeutta olla "temperamenttinen ja aito" kuin lapsella, joka vasta harjoittelee tunteitaan, niiden aiheuttamia reaktioita ja niiden hallintaa. Kun Lapsi ei myöskään hallitse kaikkia sosiaalisia taitoja, jotka aikuisell ovat jo jokseenkin ymmärrettäviä.

Kun ikuinen riehaantuu, lapsi joutuu ottamaan vastaan sen kaksi- tai kuusivuotiaan kokemuksella. Kuinka hän siihen kykenisi, kun ei osannut täysi-ikäinen isä/ äiti?

Ravintolassa itkuun parahtava kaksivuotias tai leikkipuistossa karkuun kirpaiseva nelivuotias on normaali näky. Sen sijaan ei  kuttuuriimme kuulu, että aikuinen heittäytyy laittialle huutamaan tai polkemaan jalkaa, kun ei saa uutta tuoppia. Ei kuulu myöskään se, että lapsia riepotellaan syöttötuolista ylös ja alas, retuutetaan tai tukistetaan. Sellainen on kielletty laillakin, tykkäsi siitä tai ei, oli väsynyt tai ei.

Aikuisena oleminen ja aikuisen roolissa pysyminen tarkoittaa sitäkin, että on kykyä niellä omia turhautumisiaan lapsen edessä. Aikuisen on pääsääntöisesti oltava vakaa kuin peruskallio. Siis:aikuinenkin voi itkeä, olla hermostunut ja riemuissaan, mutta se ei saa ravisuttaa peruskalliolla seisovaa lasta kumoon.

Silloin kun siihen ei kykene ja painekattila alkaa rakoilla, pitää purskahduksen kohteena olla toinen AIKUINEN. Ystävä, oma äiti tai vaikka puoliso.

Komppaan 12:ta pääpiirteissään. Tosin sen verran antaisin armoa, että joskus voi vanhemmalla keittää, eikä jaksa ihan täydellisesti käyttäytyä. Mutta silloinkin olisi parempi hetki vaikka tuijottaa seinää ja laskea sataan, kuin purkaa se lapseen. Ja jos tulee käyttäydyttyä kuitenkin huonosti, edes pyytää anteeksi lapselta.

Muutamat ovat olleet sitä mieltä, että vanhemman pitäisi vaatia itseltään enemmän, eikä käyttäytyä asiattomasti lastaan kohtaan. Tästä olen tavallaan samaa mieltä, mutta tavallaan en: Nimittäin mitä huonommin kykenee käsittelemään tunteitaan ja heijastaa lastaan kohtaan tunteita, joita tämä ei kykene käsittelemään, sitä raskaampaa sillä vanhemmalla on.

Itse olen sellainen vanhempi, joka en koskaan käyttäydy ap:n kuvaamalla tavalla. Suhtaudun edes ärtyneesti lapseen hyvin harvoin. (Siis sillä tavalla, jossa en kokisi hallitsevani tunteitani ja tilannetta.) En toimi näin siksi, että vaatisin itseltäni paljon vaan siksi, että koen näin kaikkien pääsevän helpolla. Jos olen hermostunut lapselleni, hän hermostuu käytöksestäni, hermostuneena en pysty tasoittamaan hänen tunnettaan, ja hänen hermostumisensa hermostuttaa minua enemmän jne. Tästä tulee kierre hyvin nopeasti.

Jos tämä kierre on jostain syystä päässyt liikkeelle, eikä vanhempi itse tajua sitä ja osaa katkaista, voisin uskoa, että se voi jatkua vuosia. Sen jälkeen en yhtään ihmettele, jos vanhemmilla todellakin on raskasta. (Toki voi olla muutenkin, vaikka kuinka hienosti osaisi toimia.)

Mä oon ollu kans vähän karsee viimeaikoina. Juhannuksesta ens lomalla ja sit perään alkoi äitiysloma, la meni kaks viikkoa sitten.. Oon ollu 6v:n kanssa kotona kesän ja nyt hän alotti koulun.

Kulkee mun perässä kokoajan ja suu käy, aamusta iltaan. Pälätipäläti vessan oven takana, oon puhelimessa, suihkuun pälätipäläti.. Kaupassa äiti kato, äiti osta, äiti mä haluun, monster high sitä ja tätä pälätipälä.

Kyllä meillä huomiodaan ihan varmasti ja kuunnelaan ja halitaan mut jumaliste kun se suu käy koko ajan! :D

Mun on kanssa vaikea välillä käsittää. Kuitenkin oma käytös vaikuttaa paljon lapseen; harva lapsi käyttäytyy hyvin kun vanhempi räyhää. 

Toki jokaiselta katkeaa pinna joskus, mutta tuntuu että joillain on se joskus lähes joka päivä. 

13, kirjoitit hyvin, kiitos! Olit ihan oikeassa tuosta, että täydelliseen suoritukseen ei pysty kukaan ei tarvitsekaan. Kymmeneen laskeminen tai toiseen huoneeseen poistuminen (siis aikuinen, ei lapsi) on hyviä konsteja. Ja tuo helmi: pyydä lapselt anteeksi.

Todellakin, myöls lapsi on sen arvoinen, että saa kuulla vanhemmalta anteeksipyynnön ja pahoittelun. Lapsi voi myös olla oikeassa, tai hänen mielipiteensä mukaan voi toimia siitäkin huolimatta, että on jo ehtinyt päättää asioista. Kyllä aikuien voi sanoa " Hmmm, totta. Nyt kun sen noin sanot, niin oikeassapa olet. Tehdän kuten ajattelit"

Auktoritetti tulee molemminpuolisesta kunnioituksesta. Jyräämällä ja kovalla kurilla saa kasvatettua pelokkaita lapsia, jotka turvautuvat valehteluun ja myöhemmin teineina/ aikuisina antavat takaisin halveksunnan kera. 12

Ainoa, edes etäisesti myönteinen yksityiskohta avauksessa oli, että 4-vuotias uskalsi rähjätä takaisin rähjäävälle isälleen. Minua surettaa eniten ne lapset, joille huudetaan ja joita retuutetaan ja jotka ovat ihan hiljaa, alistuneina osaansa. Ja ne, jotka tarvitsevat huomiota, mutta vanhempi on ihan hiljaa ja sulkeutunut, suu viivana; ikäänkuin lasta ei olisi olemassakaan. 

Vanhemmuus on virheiden tekemistä (monen muun asian lisäksi). 

Meillä kolme lasta. 

Minusta karmivaa näissä esimerkkitapausten tyylisissä vanhemmissa on ollut, miten "normaalisti" he suhtautuvat käyttäytymiseensä. Minulla on kavereita jotka ovat hirveitä asioita lapselleen sanoneet mun läsnäollessani, ihan kuin ei mitään..Tai joskus sanoneet minulle "odota vain kun teillä tullaan tähän ikään".. No meillä tultiin "tähän ikään" ja en koskaan käyttäytynyt niin. Pakko vaan olla se Aikuinen. Ja kyllä se helpottaa omaa elämää huomattavasti (jos suurempaa kuvaa katsoo) että antaa hyvinkäyttäytyvää esimerkkiä.

[quote author="Vierailija" time="03.09.2013 klo 18:07"]

Ihmettelen usein sitä, miten vastenmielisesti aivan tavalliselta näyttävät vanhemmat kohtelevat lapsiaan. Huudetaan, räyhätään, kohdellaan aivan epäoikeudenmukaisesti ja epäreilusti, vaaditaan älyttömiä suhteessa lapsen kehitystasoon.

Pelkästään tältä päivältä kaksi esimerkkiä: aamubussissa isä piti kovaa meteliä kahdelle pienelle lapselleen. Noin 4-vuotiaalle pojalle hän rähjäsi erityisen paljon, ja poika rähjäsi tietysti takaisin. Vuorovaikutussuhde oli ulkopuolisen silmiin todella huono. Isä uhkaili toistuvasti: "Haluatko jäädä seuraavalla pysäkillä". Isä vieläpä alentui riitelemään lasten kanssa siitä, kuka saa painaa stop-nappia loppuviikolla.

Isät usein sortuvat tällaiseen naurettavaan ja lapselliseen valtataisteluun lastensa kanssa, ja suhtautuvat lapsiin kuin he olisivat aikuisia. Itse he taantuvat 3-vuotiaan tasolle. Monet isät pitäisi istuttaa viikoksi selliin kahlaamaan läpi hyviä kirjoja lapsipsykologiasta, kun siitä ei tunnu olevan mitään hajua.

Toinen tapaus tamperelaisten tavaratalon ruokalassa. Suloinen, noin 2-vuotias lapsi jutteli aivan ihanasti jonkun naisen kanssa pöydässä. Vastapäätä istuva nuorehko nainen mulkoili lasta karsaasti eikä osallistunut lainkaan keskusteluun. Arkikokemuksen perusteella nämä ovat valitettavasti äitejä.

Kun lapselta tippui kerran ruokaa suusta, äiti huokaili jo  aivan ryytyneenä. Kun lapsi tiputti ruokaa lattialle, äiti tempaisi tämän syöttötuolista, kiikutti jonnekin ja palatessaan runnoi lapsen tuoliin, vieläpä tiputti tämän sinne istumaan korkealta, selvästi tahallaan. Lapsi itki, äidin hihat paloivat lopullisesti ja hän tempaisi lapsen tuolista, retuutti rattaille, tempoi käsivarresta ja viskasi istumaan. Väkivallan uhkaa oli koko ajan ilmassa. Pienokaisella oli vielä pitkä arpi poskessa, mistä lienee tullut.

Kaikki lapset tiputtelevat uteliaana ruokaa lattialle. Ei siitä pitäisi noin suhteettomasti rangaista. Vanhemmat eivät aseta omalle käytökselleen mitään rajoja, mutta lapseen menevät heti hermot pienemmästäkin. Peiliin katsomisen paikka olisi todella monella, ja vakava sellainen. Kun lapsia on hankkinut, pitäisi vaatia itseltään edes alkeellista itsehillintää.

[/quote]

Haloo, mitä muuta voi odottaa sukupuolelta, jonka aivot sijaitsevat noin 20 senttiä sijaitsevassa patukassa peräaukon lähettyvillä?

Eivätkä naisilla aivot tunnu sijaitsevan paljon korkeammalla.

Ap:llä ei näköjään ole lapsia.

Ap, olet sinänsä oikeassa: kumpikin oli huonoa vanhemmuutta.

Mutta tulee väistämättä mieleen sama kuin nelosella, että siinä puhuu ihminen, jolla ei itsellään ole lapsia. Nimittäin juu: kyllä tulee meille huonoja hetkiä, jokaiselle joskus. On väsy lapsen valvotettua pitkin yötä - ja huom., huonosti nukkuvat lapset nukkuvat huonosti VUOSIA, mieti itse, miten looginen, lämmin ja reilu osaisit olla, jos et ole vuosiin nukkunut kokonaista kunnon yöunta!

Lapset sairastavat, äiti/isä sairastaa, ja sortuu herkästi samalle tasolle kuin lapsensa. Aina sanotaan, että vanhempi ei saa vajota uhmaikäisen tasolle, kun tällä on uhmakohtaus päällä, vaan jaksaa kestää tyynesti lapsen kiukuttelut - mutta voin paljastaa, että ei se ihan joka kerta onnistunut...

Joten tervetuloa kokeilemaan. Omien lastensa kanssa on vielä se erityisvaikeus (verrattuna hoitolapsiin), että niistä on vastuussa parhaimmillaan 24/7, ilman apua ja helpotusta. Lapsetkin tuppaavat usein testaamaan vanhempiaan iiinasen enempi kuin vieraampaa hoitotätiä...

Ap:llä on lapsi, kyllä vain yksi. Ja toki ymmärrän vanhempien väsymisen ja sen, että aina ei voi olla kärsivällinen ja ymmärtäväinen isä tai äiti. Sehän olisi mahdotonta.

Mutta esimerkiksi kuvaamissani tapauksissa ei - minun tulkintani mukaan - ollut aivan siitä kyse. Bussi-isän vuorovaikutus poikansa kanssa oli selvästi hakoteillä, ja sehän voi lähteä vain vanhemmasta. Ruokalassa taas lapsi oli ymmärtääkseni tullut päivähoidosta (satuin kuulemaan ystävän kysymyksen lapselta, vaikka en salakuunnellut), joten äiti ei voinut olla väsynyt sinä päivänä. Vaikutti vain läpeensä tympääntyneeltä. Kummassakaan tapauksessa ei minusta ollut lainkaan kyse lapsen uhmakohtauksesta. Kyllähän sellaisen tunnistaa.

Ajan sitä takaa, että vanhemmat usein päästävät itsensä liian helpolla. Ei edes yritetä hillitä itseään, ajatella järjellä - ja mikä pahinta - yhtään lapsen näkökulmasta. Suhtaudutaan lapseen systemaattisen aggressiivisesti ja halveksivasti, jopa kovakouraisesti. Ei kai sellaista voi puolustella?