Millaisella palkalla tekisit tällaista työtä? Vakituinen työ.
Vakituinen talouden/kodinhoitajan työ. Etuina mm. Elixian kuntosalijäsenyys ja asunto lähellä työpaikkaa.
Työaika arkipäivisin ma-pe 8-15. Ei töitä viikonloppuisin, eikä arkipyhinä. Viiden viikon kesäloma, kahden viikon loma joulun aikaan ja viikon talviloma. Poikkeustyöaikoja muutamissa tapauksissa (selitys jäljempänä).
Työtehtäviä: 500-neliöisen talon siistinä pito
- imurointi, lattioiden pesu, mattojen pesu/pesettäminen
- ikkunoiden pesu
- pyykkien silitys (ei pesu), pyykit kaappeihin
- pölyjen pyyhkiminen
- yleinen järjestys (roskien vieminen, talousjätteiden lajittelu), tavaroiden järjestyksessä pitäminen
- lakanoiden vaihto
- yleinen siivous ja puhdistus, kuten WC:t, saunatilat
- huonekasvien hoito
Siivous niin tarkkaa, että joka paikan pitää olla koko ajan siisti ja puhdas ovenkarmeista hellantaustoihin.
Kesällä ulkokalusteiden kunnosta huolehtiminen (mm. öljyäminen), nurmikonleikkuu, vähäinen puutarhan hoito (rikkaruohojen kitkeminen, hedelmien ja marjojen säilöntä/poimiminen).
Talvella lumenluonti. Lumisena aikana työaika saattaa muuttua niin, että töihin tullaan jo esimerkiksi kuudelta, jotta seitsemältä pääsee talosta autotalliin ja autotallista ajamaan ulos. Tällöin työpäivä päättyy aiemmin.
Ei ruoanlaittoa ja lounas nautitaan omassa kodissa, joka on lähellä, lounastauko 30 minuuttia.
Millä palkalla sinä tekisit tällaista työtä? Ei väliaikaisesti, vaan vakituisesti?
Kommentit (151)
Hanki ap pehtoori sille taloudenhoitajattarelle, niin ne muutkin kartanonomistajat sinua ennen ovat tehneet.
[quote author="Vierailija" time="03.09.2013 klo 09:37"]
[quote author="Vierailija" time="03.09.2013 klo 09:34"]
Siivoojan työ + asuntoetu. Elixian jäsenyys nostaa palkkaa 75 euroa eli on ihan yhtä tyhjän kanssa. Jos minulla ei olisi asuntoa, työtä, opiskelupaikkaa eikä perhettä, voisin tuohon tarttuakin. Mutta tuollaisen duunin lisäksi ei sitten oikein ehtisi tehdä opintoja kunnolla. Siivoojan työstä palkka voisi olla 1500. Mutta vaikea on varmaan löytää tuohon ketään sinkkunaista.
[/quote]
Tätä juuri ajan takaa. Moni tätä työtä hakenut on opiskelija, pienen lapsen äiti tai muuten elämän välivaiheessa. Haluaisin pysyvän työsuhteen vuosiksi eteenpäin. Palkkatoive näillä hakijoilla on kaikilla ollut alle 2000 euroa. Se kertoo jo siitä, ettei työtä pidetä pysyvänä, omaa työtä ei arvosteta, työtä pidetään siivoskeluna.
Haluaisin tietää, mikä on se palkkataso, joka houkuttelisi oikean ihmisen tähän työhön. Sellaisen, joka haluaa tehdä tällaista työtä pysyvästi ja vakituisesti. Se voi olla myös perheellinen, koska asunto on rivitalokolmio.
ap
[/quote]
Jos asunto kuuluu hintaan eli ei tarvitse maksaa vuokraa eikä vastiketta niin 1200€ on paljon.
Itse saan 2000€ netto, josta asumiseen ja muihin kuluihin menoihin n. 800€/kk, ruokaan 200€ sekä 500€ säästöön ja rahastoihin. Tuolla helpolla työllä saisin myös paremman elintason esim. vapaa-aikaa jäisi päivässä 2-3h enemmän (lyhyempi työaika ja matka) ja saisin laittaa asuntoa enemmän omalaisekseni (asun vuokralla ja muutoksia ei saa tehdä)
En kuitenkaan pidä helposta työstä enkä varsinkaan yksinäisestä työstä. Siksi en hakisi tuota työtä. Jonkin aja kuluttua alkaisi pää hajoamaan työssä jo ihan alueen pienuuden takia, koska nyt työskentelen kymmenien tuhansien neliöiden laitoksessa. Motivaatiopula iskisi siinä vaiheessa kun olisin tehnyt excel-dokumentin erilaisista tahroista, niiden poistoaineista ja muista ominaisuuksista sekä tarkat budjetit siivoustarvikkeille sekä kellottanut ajat kaikista töistä :)
Ap, olen itsekin joskus ollut palkkaamassa työntekijöitä, tosin en henkilökohtaisesti vaan yrityksen edustajana. Ottaisin henkilön, joka vaikuttaa hyvältä työntekijältä ja jonka kanssa kemianne kohtaavat ja jonka elämäntilanne on sellainen, ettei ajattele pestiä puolen vuoden tai vuoden väliaikaisena juttuna.
Se on ihan se ja sama, paljonko on palkkatoive, se on se summa, jolla työntekijä on valmis tulemaan. Jos se on vähemmän kuin ajattelit, aina parempi, sillä voit sitten palkita ja sitouttaa työntekijää myöhemmin palkankorotuksin ja bonuksin, jos osoittautuu hyväksi tyypiksi. Jos taas ei osoittaudu, häviää hän sitten siitä aikanaan toisiin, paremmin palkattuihin ja itselleen sopivampiin puuhiin.
[quote author="Vierailija" time="03.09.2013 klo 10:38"]
[quote author="Vierailija" time="03.09.2013 klo 10:19"]
Alkupalkka voisi olla 2800€ ja ajan kanssa sen pitäisi tietenkin nousta. Talvella lumitöistä raskaantyönlisää, jos ei ole esim. lumilinkoa apuna.
Luulisi, että AP:n mainitsemalla kokonaisuudella löytyisi joku kouluttamaton perheellinen, jolla olisi lapset kouluiässä. Työpäivä loppuisi jo klo 15, joten siinä ehtisi olla lastenkin kanssa kotona. Jos asumisesta ei tule sähkölaskua isompia kuluja, työntekijälle jäisi todella paljon rahaa matkustamiseen ja aikaakin, koska lomat ovat hyvän pituiset.
Onko nyt vaan niin ettei kodinhoitajantyö ole tarpeeksi hienoa, vaikka siitä maksettaisi maltaita? Toki tuollainen työ vuosien ajan rajoittaa muiden töiden saamista (kokemuksen puute muista hommista), jos työnantaja jostain syystä päättää työsuhteen.
[/quote]
Tähän mennessä työtä hakeneet voidaan jakaa karkeasti kahteen: opiskelijat tai muut elämän välivaihetta elävät henkilöt, jotka hakevat korkeintaan vuodeksi töitä ja mielellään vähän sivutoimista työtä / henkilöt, jotka "suostuvat" siivoamaan, kunhan siitä nyt sitten maksetaan. Jälkimmäinen ryhmä ei halua tehdä tätä työtä, ajattelee tätä alhaisena työnä, jälki on todennäköisesti rimaa hipova ja asennetta ei ole ollenkaan. Kolmantena ryhmänä toki voidaan pitää niitä muualta Suomeen tulevia, joilla asenne ja palvelualttius on kohdallaan, työn jälki moitteeton jne, mutta miinuksena ajatus tuoda koko perhe tänne tai muuttaa takaisin, kun on kerätty suomalaista jättipalkkaa pari vuotta.
ap
[/quote]
Voipi olla, että nykyään on mahdotonta saada ihmistä, joka sitoutuisi tuollaiseen työhön moneksi vuodeksi.
Tulisin riemujalkain mielellään 2000 eurolla kuussa loppuiäksi, kunhan vaan inflaationousut tulevat. Ja toivottavasti paikkakunta on sellainen johon saa lapselle päiväkodin ja myöhemmin koulun.
vinkkinä asuntoa ei kannata laittaa työsuhdeasunnoksi vaan vuokrata ihan normaalisti. Tässä maassa ei kukaan määrää kuinka paljon vuokra pitää olla, mutta työsuhde-etuna määrätään, riippuen neliöistä, valmistusvuodesta ja jne. Laittakaa vuokraksi 200 euroa, joudutte itse maksamaan tästä 30 % veroa. ei paha nakki. Koska teillä on lapsia , saatte vuokralaisen milloin tahansa ulos 6 kk irtisanomisella vain että ilmoitatte lapsenne muuttaa siihen ja sitten ei välttämättä muutakaan. Tai sinun äitisi.
Olen opintovapaalla, valmistun jouluna mutta työ ei ole mielekästä, tosin siihen saa töitä. Meillä on 1 lapsi, mieheni tekee myyntityötä Uudellamaalla, joten sijainti on loistava. Meillä on omistusasunto, myös Uudellamaalla, mutta siihen saa aina vuokralaisen. Lainaa on sen verran vähän jäljellä, jos tehdään lainapaperit uusiksi, tuleva vuokra maksaa kaikki asunnon kulut.
Opintovapaa kun vuoden vaiheessa loppuu saan ensityökseni potkut, koska kotipaikkakunnalla oleva toimisto on suljettu yt-neuvotteluiden johdosta. Minä voisin saada paikan Tampereelta, mutta matkustaminen ei kiinnosta, aikaa menee liikaa, lisäksi työmatkat ovat aika kalliita.
Olen käynyt talouskoulun 90-luvulla ollessani 1/2 vuotta työttömänä ja olen käynyt lukuisia ruokakursseja, eli ruuan laitto on hallussa. Samoin kotityöt. Mieheni on nuoruudessaan suorittanut ns puunkaatolupa-kurssin ja minä osaan käyttää moottorisahaa sekä osaan hakata halkoja.
Ainoa kysymys onkin osallistuuko talo apuvälineiden käyttämiseen ? Itse en suostuisi lumitöitä tekemään ilman kunnon lumilinkoa. Tosin viime kädessä ne ei paljon maksa ja siivouksessa minulla on suurena apuna robotti-imuri sekä silityksessä silittäjä Liisa. Eli nuken päälle puetaan paita ja nukke täytyy ja samalla päästää kuumaa höyryä. loistavasti silitetty paita tulee valmiiksi 10 minuutissa. Uskoisin että loistaviin koneisiin riittää n 1500 euroa ja nämähän ovat monivuotisia.
Ainoa huono on jos lapseni sairastuu ja vuosittaiset neuvolakäynnit. Minun vanhempani asuvat myös Uudella maalla mutta jos kuume tulee vasta aamulla, en välttämättä saa vanhempiani auttamaan vasta kuin päivällä. Hän on kuitenkin vasta 5, ensi vuonna menee eskariin, eli tässä on muutama vuosi vielä ennen kuin täyttää 10. Mieheni myyntityö on sellaista että siitä on äärimmäisen harvoin mahdollista jäädä kotiin sairaan lapsen kanssa.
Neuvola-ajat on mahdollista saada esim iltapäivälle, mutta uskoisin että kuitenkin aikaisemmin kuin klo 15. Jos näissä asioissa voi joustaa, meidän perhe muuttaisi teille milloin tahansa.
No vähän vaikea sanoa, ensinnäkin ajattelisin, että jos ap oikeasti hakee työntekijää ja sopivan löytää niin toivottavasti maksaa sitten yli palkkapyynnin jos tähän kerran valmis on jos hakijat hinnoittelevat itsensä liian alas. Siivoojaan palkat eivät kyllä ole huimia mutta tuossa työssä lisävastuuta kyllä tuo että pitää olla näkymätön ja kaiken pitää kiiltää ja kimaltaa. Itse en kyllä elämäntilanteenikaan vuoksi voisi tuollaista työtä hakea mutten varmaan uskaltaisi muutenkaan sillä mielestäni 500 neliön talon siivouksessa on aika iso homma enkä varmasti pystyisi pitämään yllä sellaisia standardeja kuin ap odottaa (tosin tämä tietenkin riippuu osittain myös siitä kuinka paljon asukkaat sotkevat).
Mielestäni ap:n omat ajatukset palkasta olisivat loogisia se miksi hakijat pyytävätä vähemmän kertoo ehkä enemmän kulttuuristamme kun hakijoista ja myös siitä, että työpaikka olisi monelle todella tarpeen. Eli ei suinkaan niin kuin tälläkin palstalla välillä uskotellaan, että kaikki työttömät ne vain kotona makaavat ja töitä välttelevät.
[quote author="Vierailija" time="03.09.2013 klo 10:53"]
Tulisin riemujalkain mielellään 2000 eurolla kuussa loppuiäksi, kunhan vaan inflaationousut tulevat. Ja toivottavasti paikkakunta on sellainen johon saa lapselle päiväkodin ja myöhemmin koulun.
vinkkinä asuntoa ei kannata laittaa työsuhdeasunnoksi vaan vuokrata ihan normaalisti. Tässä maassa ei kukaan määrää kuinka paljon vuokra pitää olla, mutta työsuhde-etuna määrätään, riippuen neliöistä, valmistusvuodesta ja jne. Laittakaa vuokraksi 200 euroa, joudutte itse maksamaan tästä 30 % veroa. ei paha nakki. Koska teillä on lapsia , saatte vuokralaisen milloin tahansa ulos 6 kk irtisanomisella vain että ilmoitatte lapsenne muuttaa siihen ja sitten ei välttämättä muutakaan. Tai sinun äitisi.
Olen opintovapaalla, valmistun jouluna mutta työ ei ole mielekästä, tosin siihen saa töitä. Meillä on 1 lapsi, mieheni tekee myyntityötä Uudellamaalla, joten sijainti on loistava. Meillä on omistusasunto, myös Uudellamaalla, mutta siihen saa aina vuokralaisen. Lainaa on sen verran vähän jäljellä, jos tehdään lainapaperit uusiksi, tuleva vuokra maksaa kaikki asunnon kulut.
Opintovapaa kun vuoden vaiheessa loppuu saan ensityökseni potkut, koska kotipaikkakunnalla oleva toimisto on suljettu yt-neuvotteluiden johdosta. Minä voisin saada paikan Tampereelta, mutta matkustaminen ei kiinnosta, aikaa menee liikaa, lisäksi työmatkat ovat aika kalliita.
Olen käynyt talouskoulun 90-luvulla ollessani 1/2 vuotta työttömänä ja olen käynyt lukuisia ruokakursseja, eli ruuan laitto on hallussa. Samoin kotityöt. Mieheni on nuoruudessaan suorittanut ns puunkaatolupa-kurssin ja minä osaan käyttää moottorisahaa sekä osaan hakata halkoja.
Ainoa kysymys onkin osallistuuko talo apuvälineiden käyttämiseen ? Itse en suostuisi lumitöitä tekemään ilman kunnon lumilinkoa. Tosin viime kädessä ne ei paljon maksa ja siivouksessa minulla on suurena apuna robotti-imuri sekä silityksessä silittäjä Liisa. Eli nuken päälle puetaan paita ja nukke täytyy ja samalla päästää kuumaa höyryä. loistavasti silitetty paita tulee valmiiksi 10 minuutissa. Uskoisin että loistaviin koneisiin riittää n 1500 euroa ja nämähän ovat monivuotisia.
Ainoa huono on jos lapseni sairastuu ja vuosittaiset neuvolakäynnit. Minun vanhempani asuvat myös Uudella maalla mutta jos kuume tulee vasta aamulla, en välttämättä saa vanhempiani auttamaan vasta kuin päivällä. Hän on kuitenkin vasta 5, ensi vuonna menee eskariin, eli tässä on muutama vuosi vielä ennen kuin täyttää 10. Mieheni myyntityö on sellaista että siitä on äärimmäisen harvoin mahdollista jäädä kotiin sairaan lapsen kanssa.
Neuvola-ajat on mahdollista saada esim iltapäivälle, mutta uskoisin että kuitenkin aikaisemmin kuin klo 15. Jos näissä asioissa voi joustaa, meidän perhe muuttaisi teille milloin tahansa.
[/quote]
Kyllä työsuhdeasunnon vuokra määritellään ihan lainsäädännöllisesti. Vuokran tulee olla vähintään asunnon luontoisetuarvon suuruinen tai erotus tulee käsitellä asuntoetuna.
Pystytkö tekemään työsopimuksen vaikka 10 vuoden määräaikaisuudeksi? Eikä työnantajan olosuhteet voi muuttua ollenkaan? Ylimääräisen rivarikolmion pitäminen ja lähes täysipäiväisen työntekijän työllistäminen (kuluja muitakin kuin palkka) ei kuitenkaan ole kovin pieni menoerä.
Entä miten työterveys on hoidettu? Joutuuko menemään julkiseen jonottamaan?
Työterveyspalvelujen puuttuminen olisi mulle melkein karsiva tekijä. Olen siirtynyt suoraan opiskelijaterveydenhuollosta työterveyteen, julkisia en ole juuri käyttänyt.

Kiitos tästä viestistä, todella!
Olisitko ystävällinen ja seuraisit 9.9. alkavalla viikolla www.mol.fi -sivuston avoimia työpaikkoja? Uusimaa ja taloudenhoitaja -hakusanoilla pitäisi löytyä. En halua ilmoittaa yhteystietojani tässä, enkä halua sinun ilmoittavan yhteystietojasi myöskään anonyymisti keskustelupalstalla.
Olen joustava ja lapset ovat meillekin tärkeitä. Neuvolat ja sairastelut saadaan tottakai järjestettyä, se kuuluu elämään. En kuole, jos joudun itse siivoamaan sairastaessasi, eikä talous kaadu siihen.
Toivon todella, että otat yhteyttä!
ap
[quote author="Vierailija" time="03.09.2013 klo 10:57"]
Pystytkö tekemään työsopimuksen vaikka 10 vuoden määräaikaisuudeksi? Eikä työnantajan olosuhteet voi muuttua ollenkaan? Ylimääräisen rivarikolmion pitäminen ja lähes täysipäiväisen työntekijän työllistäminen (kuluja muitakin kuin palkka) ei kuitenkaan ole kovin pieni menoerä.
Entä miten työterveys on hoidettu? Joutuuko menemään julkiseen jonottamaan?
Työterveyspalvelujen puuttuminen olisi mulle melkein karsiva tekijä. Olen siirtynyt suoraan opiskelijaterveydenhuollosta työterveyteen, julkisia en ole juuri käyttänyt.
[/quote]
Meillä lääkäri tulee kotiin, työntekijöille myös kotiin. Ohjaavat siitä sitten jatkotutkimuksiin tai -hoitoon muualle tarvittaessa.
ap
[quote author="Vierailija" time="03.09.2013 klo 10:53"]
Tulisin riemujalkain mielellään 2000 eurolla kuussa loppuiäksi, kunhan vaan inflaationousut tulevat. Ja toivottavasti paikkakunta on sellainen johon saa lapselle päiväkodin ja myöhemmin koulun.
vinkkinä asuntoa ei kannata laittaa työsuhdeasunnoksi vaan vuokrata ihan normaalisti. Tässä maassa ei kukaan määrää kuinka paljon vuokra pitää olla, mutta työsuhde-etuna määrätään, riippuen neliöistä, valmistusvuodesta ja jne. Laittakaa vuokraksi 200 euroa, joudutte itse maksamaan tästä 30 % veroa. ei paha nakki. Koska teillä on lapsia , saatte vuokralaisen milloin tahansa ulos 6 kk irtisanomisella vain että ilmoitatte lapsenne muuttaa siihen ja sitten ei välttämättä muutakaan. Tai sinun äitisi.
Olen opintovapaalla, valmistun jouluna mutta työ ei ole mielekästä, tosin siihen saa töitä. Meillä on 1 lapsi, mieheni tekee myyntityötä Uudellamaalla, joten sijainti on loistava. Meillä on omistusasunto, myös Uudellamaalla, mutta siihen saa aina vuokralaisen. Lainaa on sen verran vähän jäljellä, jos tehdään lainapaperit uusiksi, tuleva vuokra maksaa kaikki asunnon kulut.
Opintovapaa kun vuoden vaiheessa loppuu saan ensityökseni potkut, koska kotipaikkakunnalla oleva toimisto on suljettu yt-neuvotteluiden johdosta. Minä voisin saada paikan Tampereelta, mutta matkustaminen ei kiinnosta, aikaa menee liikaa, lisäksi työmatkat ovat aika kalliita.
Olen käynyt talouskoulun 90-luvulla ollessani 1/2 vuotta työttömänä ja olen käynyt lukuisia ruokakursseja, eli ruuan laitto on hallussa. Samoin kotityöt. Mieheni on nuoruudessaan suorittanut ns puunkaatolupa-kurssin ja minä osaan käyttää moottorisahaa sekä osaan hakata halkoja.
Ainoa kysymys onkin osallistuuko talo apuvälineiden käyttämiseen ? Itse en suostuisi lumitöitä tekemään ilman kunnon lumilinkoa. Tosin viime kädessä ne ei paljon maksa ja siivouksessa minulla on suurena apuna robotti-imuri sekä silityksessä silittäjä Liisa. Eli nuken päälle puetaan paita ja nukke täytyy ja samalla päästää kuumaa höyryä. loistavasti silitetty paita tulee valmiiksi 10 minuutissa. Uskoisin että loistaviin koneisiin riittää n 1500 euroa ja nämähän ovat monivuotisia.
Ainoa huono on jos lapseni sairastuu ja vuosittaiset neuvolakäynnit. Minun vanhempani asuvat myös Uudella maalla mutta jos kuume tulee vasta aamulla, en välttämättä saa vanhempiani auttamaan vasta kuin päivällä. Hän on kuitenkin vasta 5, ensi vuonna menee eskariin, eli tässä on muutama vuosi vielä ennen kuin täyttää 10. Mieheni myyntityö on sellaista että siitä on äärimmäisen harvoin mahdollista jäädä kotiin sairaan lapsen kanssa.
Neuvola-ajat on mahdollista saada esim iltapäivälle, mutta uskoisin että kuitenkin aikaisemmin kuin klo 15. Jos näissä asioissa voi joustaa, meidän perhe muuttaisi teille milloin tahansa.
[/quote]
Lisää vielä, että kaikki siivousvälineet pesuaineista imureihin ovat tietenkin meidän hankittavia. Työntekijä voi vaikuttaa omalta osaltaan muun muassa malleihin ja työskentelytapoihin, teemme kaikkemme, että siivous sujuu helposti ja mukavasti. Lumilingot, ruohonleikkurit, suojavaatteet yms. ovat itsestäänselvyyksiä, niiden hankinnat eivät kuulut työntekijälle.
ap
[quote author="Vierailija" time="03.09.2013 klo 10:27"]
[quote author="Vierailija" time="03.09.2013 klo 10:10"]
Siivoojia ja siivouspalveluita on pilvin pimein tarjolla. Olemme kuitenkin palkkaamassa työntekijän kotiimme. Henkilön, joka tietää, mihin mikäkin tavara kuuluu, mitkä ovat kenenkin vaatteita, milloin ovenkarmit on viimeksi pyyhitty, tuntee tapamme ja arvomme.
Jos asunto on noin suuri miinus, se pitää ottaa uudelleen harkintaan. Jos työntekijä asuu mieluummin kotonaan, se voidaan huomioida. Aiemmin juuri tuon lumenluonnin takia siitä on tullut ongelmia.
ap
[/quote]Ja miksi oletat että siivuosalan yrityksestä et saa haluamaasi palvelua?
Joku yhden naisen pieni siivousyritys olisi haltioissaan, jos saisi muutaman tunnin pohjakuorman, eli kävisi hoitamassa kotisi kuntoon joka aamu ensimmäisenä ja voimavarojensa mukaan voisi ottaa muita keikkoja iltapäiväksi.
[/quote]
Tämä työ ei ole nopeasti hoidettu. Ei voi olettaa, että saa hommat hoidettua aamupäivän tunteina ja voi sitten rientää toisiin kohteisiin siivoamaan. Olettaisin, ettei työn jälki ole sitä, mitä haen. Siivousfirmat yrittävät kuitenkin siivota mahdollisimman nopeasti mahdollisimman monta kohdetta. Meille nopeudella ei ole väliä, kunhan on siistiä jatkuvasti.
ap
Voi että kun tuo työ olisi täälläpäin! :( Harmittaaaa!!
[quote author="Vierailija" time="03.09.2013 klo 10:11"]
[quote author="Vierailija" time="03.09.2013 klo 10:05"]
[quote author="Vierailija" time="03.09.2013 klo 09:54"]
Ap, minua kiinnostaa aidosti tuo työtehtävä. Voitko kertoa millä paikkakunnalla työpaikka olisi edes läänin tarkkuudella.
[/quote]
Sijaitsee Uudellamaalla.
2800 eurolla en ole saanut sellaista työnhakijaa, joka vastaisi tarpeitani. Haluan työntekijän, joka ajattelee tätä pysyvänä työpaikkana, pystyy ja haluaa asua lähellä ja tekee tällaista työtä ilolla.
ap
ap
[/quote]
Ihan oikeasti. Työntekijät ajattelevat työtä yleensä vain työnä. Mä voin tulla sulle 3000 e:n kuukausipalkalla mutta en asu siinä kämpässä enkä tule luomaan lumia. Voin pestä ikkunat ja vaihtaa lakanat mutta syön siellä omat evääni paikan päällä.
[/quote]
Loistava asenne. Varmaan just sunlaisiin ap törmää, eikä löydä ketään..
Ap, älä laita siihen työpaikkailmoitukseen mitään palkkaa vaan laita palkkatoiveen mukaan. Muuten saatat houkutella luoksesi ihmisiä rahankiilto silmissä, vailla aitoa mielenkiintoa tehtävään. Annat sitten vaikka ansaittuja palkankorotuksia matkan varrella mielummin.
[quote author="Vierailija" time="03.09.2013 klo 11:47"]
Ap, älä laita siihen työpaikkailmoitukseen mitään palkkaa vaan laita palkkatoiveen mukaan. Muuten saatat houkutella luoksesi ihmisiä rahankiilto silmissä, vailla aitoa mielenkiintoa tehtävään. Annat sitten vaikka ansaittuja palkankorotuksia matkan varrella mielummin.
[/quote]
Ilman palkkatietoja olen työvoimatoimiston kautta saanut nimenomaan näitä opiskelijoita ja asennevikaisia ottamaan yhteyttä. Opiskelijat haluavat opiskella samalla, eivät välttämättä voi sitoutua 8-15 työrytmiin. Meille se on hankala, koska haluamme siivouksen hoituvan silloin, kun emme itse ole paikalla. Jälkimmäinen ryhmä taas on sellaista "no okei sitte, mitä mun pitää siivota ja paljonks täst saa palkkaa".
Meillä on ollut kolme henkilöä tässä työssä viimeisen 13 vuoden aikana. Kaikki ovat lähteneet erittäin hyvistä syistä, ketään ei ole irtisanottu, eikä kukaan ole lähtenyt muuten vain.
Palkankorotukset ja inflaatiokorotukset kuuluvat asiaan, tietenkin. Viimeisimmän henkilön peruspalkka oli 2800 euroa kuussa bruttona. Lumenluomisesta ei ole tullut lisiä, sillä meillä on lumilinko. Lomaraha tulee normaalisti (50% peruspalkasta), jouluisin olemme antaneet pienen joulubonuksen. Lisätienestiä on voinut halutessaan tehdä ns. työnjohtajana keittiössä, kun meillä on ollut juhlia.
Toivoisin, että tällä palkalla löytyisi joku motivoitunut henkilö. Elämäntilanteet muuttuvat, mutta välivuotta pitävä opiskelija ei nyt ole se, mitä etsin.
ap
Virolaiset kotisiivoojaat ovat ihan eri kastia kuin suomalaiset. Jos harkitsisit virolaista, kielikään ei olisi ongelma ja työntekijä pääsisi viikonloppuisin käymään helposti 'kotona'?
Jos tuo lumenluonti on se mikä aiheuttaa ongelmia, miksette ulkoista sitä erikseen ammattilaiselle? Tosin sitäkin kautta voi olla vaikeaa saada klo 6 lumitöitä tehdyksi. Yksittäinen kotitalous ei varmaan ole tärkeysjärjestyksen yläpäässä.
[quote author="Vierailija" time="03.09.2013 klo 12:21"]
Jos tuo lumenluonti on se mikä aiheuttaa ongelmia, miksette ulkoista sitä erikseen ammattilaiselle? Tosin sitäkin kautta voi olla vaikeaa saada klo 6 lumitöitä tehdyksi. Yksittäinen kotitalous ei varmaan ole tärkeysjärjestyksen yläpäässä.
[/quote]
Luulisin, että ap:n ongelma on löytää sellainen henkilö, jonka elämäntilanteeseen ja elitapaan sopisi tuo työ pidemmäksi aikaa. Ja tuo henkilö olisi samaan aikaan oikealla asenteella ja osaamisella varustettu. Lumityöt voivat toki olla raskaat lingollakin, jos kyseessä on kartanon pitkä koivukuja, mutta silloin varmaan olisi hankittuna pikkunen ajettava lumenajuri.