12v lapselle iskenyt kasvamisen (ikä) pelko, heräilee yöllä ja on itkuinen

Onkohan koulussa jotain ikävää sattunut esim kiusaamista? Mulla samanikäinen poika eikä ole lainkaan tuollaista. Hän tykkää kasvaa isoksi.

Valitettavasti vertaistukea en voi antaa, mutta noin yleisesti voi olla hyvä jutella enemmänkin pojan kanssa aiheesta: mikä aiheessa pelottaa - saako kiinni siitä? Onko kyseessä murrosiän mukanaan tuomat muutokset, itsenäistymisen pelko, pelko perheen etääntymisestä vai mikä? Hän on saanut ajatuksen päähänsä luultavasti jostain ihan pienestä asiasta, vaikkapa tv-sarjasta jossa joku on kommentoinut että "ihanaa kun kohta lapset lentää pesästä" tai kavereilta jotka odottavat itsenäistymistä kuin kuuta nousevaa ja hehkuttavat sitä (ehkä häntä pelottaa vaikkapa tytöt, työt tai alkoholi?). Kun pelolle saa kasvot, se yleensä lievittyy.

Toki voi olla tilanne jossa poikanne hyötyisi nuorisoterapiasta. Vaikka perhe, tausta ja ympäristö olisivat moitteettomia, voi joillekin olla hyvä käsitellä kasvuun liittyviä haasteita ammattilaisen kanssa.

Samaa mietin kuin ensimmäinen kommentoija. Onkohan tapahtunut jotain, joka olisi laukaissut pelon? Ei tarvitse välttämättä olla kiusaamista, vaan esimerkiksi havainto, että kaverien mielenkiinnonkohteet muuttumassa tai jokin somevideo. Vieraat ja uudet asiat voi ahdistaa. Meillä myös 12-vuotias poika, jonka maailma myös muuttumassa. Selvästi huomaa asioita, joita ei ole huomannut aiemmin ja on muuttunut myös kriittisemmäksi. Murrosikää ja kasvamista.

Kannattaisi varmaan istua nyt ihan päiväsaikaan alas sen lapsen kanssa ja vähän kuunnella häntä, että mitä se isoksi kasvaminen hänen päässään tarkoittaa. Itselle tuli todellisena yllätyksenä, kun oma lukioikäinen romahti tuossa keväällä ja selvisi, että hän koki painetta, että hänestä pitää tulla yhtä menestynyt elämässään kuin minusta ja isästään (ei olla todellakaan mitään poikkeuksellisia, ehkä nyt keskivertoa paremmin työelämässä menestytty, mutta ei tosiaan mitään huippujohtajia) tai hän ei kelpaa. Jouduttiin sitten aika avoimesti puhumaan omat epäonnistumisemme ja pettymyksemme yms hänelle, että ymmärsi että ihan tavan tallaamista tämä elämä meilläkin on.  Eli voisiko olla, että lapsellanne on jotain epärealistisia kuvitelmia koko hommasta ja siksi ahdistuu? Ja tuo koulukiusaaminen kannattaa kanssa selvitellä. Ja ei välttämättä aukea koko pato kerralla, voi ottaa muutaman juttutuokion että homma lähtee purkautumaan. Kuunnelkaa lasta myös siinä normiarjessa, siellä usein lipsahtaa sellaisia kommentteja, joista pääsee kiinni myös noihin ahdistuksen aiheisiin. 

Ikäkriisi, näitä tulee myöhemmälläkin iällä sitten

Mulla on isompi teini, jolla myös epämääräistä ahdistusta ja siitä johtuvaa unettomuutta. Hän on luonteeltaan perfektionisti ja kaikki epämääräiset ja auki olevat asiat ahdistavat. Ikävä kyllä, nuoruus on täynnä epämääräisyyttä, epätietoisuutta ja auki olevia asioita. Sen kanssa pitää opetella elämään ja joskus ulkopuolinen tuki voi olla tarpeen.

Teillä on herkkä poika, hienoa kun olette tukena.

Myös kasvukivut voi valvottaa ja näihin saa antaa särkylääkettä.

Melatomiinia apteekista (saa ilman reseptiä) iltaisin käyttöön, tää auttaa myös stressin aiheuttamaan unettomuuteen.

Voisitte etsiä jotain lapsille /nuorille sopivaa luettavaa mitä teini-ikä tuo tullessaan. On myös normaalia että mielialat vaihtelee ja tuo ahdistus lienee juuri tähän liittyvää.

Liikuntatuntien yhteydessä pukuhuone ja suihku voi olla stressaava kokemus ja näistä voisi puhua vaikka open kanssa, monesti voidaan päätyä siihen ratkaisuun, että ei ole mitään "pakko suihkua", vaan lapset vaihtaa vaan nopeasti jumppa vaatteet.

Meillä sama, kokeiltu terapiat, melatoniinit yms ei mikään auta. Olemme tulleet siihen tulokseen että aika auttaa. Päivittäin käymme läpi murheenaiheet ja keskustelemme asioista. Kyllä se siitä.

Sano hänelle, että nyt tuntuu pelottavalta, että kohta on aikuinen, mutta että hän myös kehittyy valtavasti 6 vuoden aikana ja silloin onkin sitten jo valmis olemaan sen ikäinen.

Vakuuta, että ei hän 18-vuotiaana enää halua olla 12-vuotias, vaan silloin on jo ihan muut asiat mielessä. Aivot kehittyvät 25-vuotiaaksi asti ja ei se aikuistuminen tapahdu yhdessä yössä.

Tosiaan kannattaa yrittää purkaa pojan ajatukset "isoksi kasvamisesta", mikä siinä häntä pelottaa? Asian käsitteleminen konkreettisella tasolla todennäköisesti auttaa ahdistukseen.

Ap tässä.

Poika puhuu aika avoimesti onneksi. Kasvamisessa hän pelkää, ettei hän olisi enää niin tärkeä meille, eikä saisi olla niin paljon kanssamme. Teemme perheenä paljon yhdessä asioita ja nyt koronakevään ja -kesän aikana harrastusten ollessa tauolla ja koulun sekä töiden ollessa etänä, olemme olleet todella tiiviisti yhdessä. Mietin, voiko olla erityisopetusta nyt kun taas koulu ja harrastukset alkoivat. Lisäksi poika sanoi, että stressaa, kun sukulaiset, isovanhemmat, ym. puhuvat "oletpa jo iso poika", "ajatella, että olet jo 6. luokkalainen", ym. En käsitä itsekään, miksi niin monet vieraammat aikuiset päivittelevät lapsen kasvua ja ikää. Pojan mukaan tuokin aiheuttaa ahdistusta. Asiasta huomauttaminen sukulaisille ja tuttaville taas aiheuttaa negatiivisen reaktion sukulaisten puolelta.

Mitenhän tuota yöllistä heräillä ja stressiä voisi helpottaa? Tässä alkaa jo meillä vanhemmillakin olla univajetta.

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä.

Poika puhuu aika avoimesti onneksi. Kasvamisessa hän pelkää, ettei hän olisi enää niin tärkeä meille, eikä saisi olla niin paljon kanssamme. Teemme perheenä paljon yhdessä asioita ja nyt koronakevään ja -kesän aikana harrastusten ollessa tauolla ja koulun sekä töiden ollessa etänä, olemme olleet todella tiiviisti yhdessä. Mietin, voiko olla erityisopetusta nyt kun taas koulu ja harrastukset alkoivat. Lisäksi poika sanoi, että stressaa, kun sukulaiset, isovanhemmat, ym. puhuvat "oletpa jo iso poika", "ajatella, että olet jo 6. luokkalainen", ym. En käsitä itsekään, miksi niin monet vieraammat aikuiset päivittelevät lapsen kasvua ja ikää. Pojan mukaan tuokin aiheuttaa ahdistusta. Asiasta huomauttaminen sukulaisille ja tuttaville taas aiheuttaa negatiivisen reaktion sukulaisten puolelta.

Mitenhän tuota yöllistä heräillä ja stressiä voisi helpottaa? Tässä alkaa jo meillä vanhemmillakin olla univajetta.

Nyt tuli kirjoitusvirhe. Ei pitänyt olla "Mietin, voiko olla erityisopetusta nyt kun taas koulu ja harrastukset alkoivat" vaan ...ahdistusta, kun koulu ja harrastukset alkoivat". Poika ei ole erityisopetuksessa. Kouluaineet sujuvat hyvin.

Ao

Tuo voi olla myös koronapelkoa. Ihminen pelkää jotain helppoa aihetta väistääkseen vaikeampaa, eli hän saattaa joka yö viettää teidän hautajaisianne unissaan.

Koronaeristäytymisen tuottama mökkihöperyys on yksi syy tilanteelle. Enkä siis kytke tässä höperyyttä ja koronatoimia, vaan tarkoitan mitä sanon, kotona ja tiiviinä perheenä vietetty aika taannuttaa ihmistä ja laittaa pelkäämään ulkomaailmaa. Nykyisinhän siihen pelkoon on harvinaisen hyvät syyt.

Lisäksi nykymaailmassa äärimmäisen hyvin pidetyt lapset eivät koe pakottavaa tarvetta päästä siivilleen. Vanhemmat saisivat olla senverran rajoittavia ja itsekin rientäviä, että aikuisuuden ilot pysyisivät kirkkaana lasten mielessä.

Anna ramavittia tai ferrofortea silloin tällöin. Saa hyviä vitamiineja tukemaan psyykkistä hyvinvointia.

Miksi pitää hankkia lapsia jos tuostakin asiasta pitää kysyä vauva palstalla.

Voi elämä taas näitä aloituksia. Näinkö kädettömiä vanhemmat on lasten kasvun edessä. Viekää se pentu vaikka terapiaan jos ette itse saa sitä ipanaa rauhoittumaan

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä.

Poika puhuu aika avoimesti onneksi. Kasvamisessa hän pelkää, ettei hän olisi enää niin tärkeä meille, eikä saisi olla niin paljon kanssamme. Teemme perheenä paljon yhdessä asioita ja nyt koronakevään ja -kesän aikana harrastusten ollessa tauolla ja koulun sekä töiden ollessa etänä, olemme olleet todella tiiviisti yhdessä. Mietin, voiko olla erityisopetusta nyt kun taas koulu ja harrastukset alkoivat. Lisäksi poika sanoi, että stressaa, kun sukulaiset, isovanhemmat, ym. puhuvat "oletpa jo iso poika", "ajatella, että olet jo 6. luokkalainen", ym. En käsitä itsekään, miksi niin monet vieraammat aikuiset päivittelevät lapsen kasvua ja ikää. Pojan mukaan tuokin aiheuttaa ahdistusta. Asiasta huomauttaminen sukulaisille ja tuttaville taas aiheuttaa negatiivisen reaktion sukulaisten puolelta.

Mitenhän tuota yöllistä heräillä ja stressiä voisi helpottaa? Tässä alkaa jo meillä vanhemmillakin olla univajetta.

Selitä mitä sukulaiset tarkoittaa, "olet iso poika, oletpa kasvanut. Nämä ovat kehuja, eivät tarkoita että lapsi on aikuinen, vaan jokainen on hyvällä mielellä kun lapsi on terve ja kasvanut normaalisti.

Mulla iski samassa iässä saman tyyppinen pelko, pelkäsin suorastaan sukulaisten noita huomautteluja kuinka paljon taas oon kasvanut ja yläasteen lähestyminen ahdisti. Nyt oon 25 ja oisin kyllä mieluusti 12. :D Mut mulla onkin ollut aika paljon vaikeuksia matkan varrella.

Ehkä tärkeintä on jatkaa tuolla linjalla, että vakuutatte ettei rakkaus vähene, ja todella hyvä että otatte pelon tosissanne. Kivoja tulevaisuudenkuvia lapsi ehkä kaipaisi. Minua ahdisti se, että lapsena tuntui ettei aikuisena ole koskaan aikaa tehdä mitään kivaa eikä niitä edes kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä.

Poika puhuu aika avoimesti onneksi. Kasvamisessa hän pelkää, ettei hän olisi enää niin tärkeä meille, eikä saisi olla niin paljon kanssamme. Teemme perheenä paljon yhdessä asioita ja nyt koronakevään ja -kesän aikana harrastusten ollessa tauolla ja koulun sekä töiden ollessa etänä, olemme olleet todella tiiviisti yhdessä. Mietin, voiko olla erityisopetusta nyt kun taas koulu ja harrastukset alkoivat. Lisäksi poika sanoi, että stressaa, kun sukulaiset, isovanhemmat, ym. puhuvat "oletpa jo iso poika", "ajatella, että olet jo 6. luokkalainen", ym. En käsitä itsekään, miksi niin monet vieraammat aikuiset päivittelevät lapsen kasvua ja ikää. Pojan mukaan tuokin aiheuttaa ahdistusta. Asiasta huomauttaminen sukulaisille ja tuttaville taas aiheuttaa negatiivisen reaktion sukulaisten puolelta.

Mitenhän tuota yöllistä heräillä ja stressiä voisi helpottaa? Tässä alkaa jo meillä vanhemmillakin olla univajetta.

Nyt tuli kirjoitusvirhe. Ei pitänyt olla "Mietin, voiko olla erityisopetusta nyt kun taas koulu ja harrastukset alkoivat" vaan ...ahdistusta, kun koulu ja harrastukset alkoivat". Poika ei ole erityisopetuksessa. Kouluaineet sujuvat hyvin.

Ao

Nukkuuko paremmin jos nukkuu teidän vieressänne? Tai toisen teistä, jos tulee ahdasta kolmen kanssa? Parisuhde varmaan 1-2 viikkoa kestää sen, että nukutte eri sängyissä tai lapsi teidän kanssa?  Tuskin te kovin lemmekkäitä olette tuossa univajeessanne muutenkaan?

Aika harva ihminen haluaisi palata lapsuuteen tai nuoruuteen takaisin. Aikuisena oleminen on parasta, ihan omanlainen vapaus ja itsemäärämisoikeus kuitenkin!

Kannattaa seurailla tilannetta. Pitäkää huoli että koulu sujuu, on kavereita ja harrastuksia. Ette kuitenkaan halua, että hän edelleen 20 vuoden päästä asuu kanssanne, koska aikuisuus ahdistaa.