Lähettäisinkö s-postia isälleni? Vähättelee perhettäni vuodesta toiseen.
Tästä tulee pitkä sepustus halusin tai en, mutta yritän tiivistää.
Isäni on aina vähätellyt minua, pitänyt laiskana, työvieroksuvana. Ei suostu ymmärtämään että töiden löytyminen on välillä vaikeaa. Olen siis tehnyt vuosikausia pätkätöitä (joskus koulutustani vastaavaa työtä, joskus vähän siitä vierestä), välillä pitkiäkin (4-6kk) työttömiä jaksoja. Lopulta löysin "vakiviran" pikaruokaravintolassa, hemmetin rankkaa duunia huonolla palkalla, pyhä ja yövuorolisillä pääsi vähän tienaamaan extraa. Olin vuosikausia siellä töissä ja silti sain kuulla olevani lusmu paska. HUOM! Ikinä ei sanonut tätä suoraan vaan rivien välistä olin kuulevinani huomatuksia, joten varma en tietenkään voi olla. Isäni on koko ikänsä ollut y-yrittäjä joten on tehnyt helvetisti duunia 24/7/365 joten hänen silmissään varmaan kuka tahansa on laiska? :-/ Isäni saattoi esim. sanoa että miksi et osta omaa asuntoa vaan asut vuokralla vuodesta toiseen. Ei millään 1100€ kuukausipalkalla asuntolainoja myönnetä!!! Mutta ei se sitä käsitä!
Löysin toisen työpaikan kolme vuotta sitten, vähän helpompaa mutta myös rahallisesti tuli elämästäni tiukempaa kun ei ollut mahdollista tehdä pyhä- tai yötöitä. Sinnittelin palkan ja Kelan asumistuen avulla, säästöönkin sain joskus hiukan rahaa.
Tulin yllättäen raskaaksi pari vuotta sitten ja jäin äitiyslomalle kotiin (tietenkin?) ja tästä pääsemmekin kätevästi mieheeni, tuohon laiskaan paskaan, työtävieroksuvaan maahanmuuttajaan. Töitä on ihan kantasuomalaisenkin vaikea löytää niin kuinka keski-ikäinen maahanmuuttaja (kuitenkin Suomessa yli kymmenen vuotta asunut ja suomea sujuvasti puhuva) löytäisi niin vain töitä? Kurssista ja koulutuksesta toiseen, työharjoittelun kautta kortistoon, ja taas takaisin kurssille, siitä on viime vuodet tehty mieheni elämässä. Palkkatukitöitä sai vuodeksi ja sen jälkeen on ollut taas harjoittelua tai kurssia. Töitä hakee kokoajan, siivojaasta huoltotyömieheen, tiskarista raksamieheen, lista on loputon. Ei pääse edes haastatteluun. Aina välillä kysyy isältäni että jos jotain hommaa löytyy hän kyllä tulee mielellään auttamaan, ihan hanttihommissakin. Töitä vihdoin löytyi isäni firmasta puoli vuotta sitten, kesti kuukauden ja lopulta taloudellisiin vaikeuksiin nojaten isäni joutui irtisanomaan mieheni. Pari viikkoa aiemmin tästä irtisanomisestani isosiskoni, työskenneltyään isämme firmassa lähes 10 vuotta, irtisanottiin samasta syystä. (ja riitaisasti, eivät ole puheväleissä vieläkään)
Tällä hetkellä mieheni on vihdoin ja viimein päässyt ammattiin valmistavaan koulutukseen! Ja tästä puhuin isäni kanssa, ihan kuluneella viikolla kuinka iloisia olemme (minä ja mieheni) tästä koulutuksesta jos se avaisi uusia portteja työelämssä. Kerroin myös samalla kuinka hoitovapaani päättyy vuoden lopussa ja palaan tammikuussa takaisin töihin. Isäni totesi vain että hän tarjoaa paukut miehelleni mikäli hän tuon koulutuksen avulla työllistyy ja meille, sosiaalitukien avustuksella eläville, koittaa pian rankat ajat (viitaten siis tähän Suomen taloudelliseen tilanteeseen. Ihan kuin me helvetti nautittais tästä tilanteeesta että töitä ei ole?! Ei todellakaan!
Äitini sitten soitti tuossa eilen ja kertoi kuinka oli ajautunut riitaan isäni kanssa (ovat todella huonoissa väleissä, ovat eronneet yli 20 vuotta sitten). Isäni sanoi jotakuinkin näin; "Ja mitä Saara (isosiskoni), Sofia (Minä) ja Dave (mieheni) tekevät? Eivät mitään, päivästä toiseen". Äitini sanoi että Dave on koulussa, Sofia hoitovapaalla ja Saarakin tekee töitä minkä kerkiää!!! Isosiskoni sai siis töitä kaksi viikkoa irtisanoutumisen jälkeen isosta firmasta jossa töitä on todellakin riittänyt!!
Tuossa isäni lauseessa kiteytyi oikeesti niin paljon ja mä itkin, voi hyvänen aika kuinka mä itkin noiden sanojen takia. Kaikki vuodet kun olen tuntenut itseni laiskaksi (vaikka kaiken järjen mukaan en ole vaikka nyt kotona olenkin 1,5 v lapsen kanssa) ja kuitenkin miettinyt että ehkä se on vaan mielikuvitustani että kuulen isäni sanoissa syytöksiä sossupummeista ja elinkeinopakolaisen kanssa naimisiin menosta.. Isäni tietää kuinka paljon kursseja ja työharjoitteluja mieheni on käynyt läpi, hän tietää että mieheni etsii edelleen töitä (koulutuksessa huolimatta siis) hän tietää sen koska puhumme avoimesti tästä asiasta. Toinen asia sitten on se että uskooko hän meitä, ehkä hän luulee että valehtelemme.
Soittamaan en isälleni en pysty vaikka se ehkä fiksuinta olisikin. EN pysty koska itku tulee ajatuksestakin. Aina, ihan aina olen isääni puolustanut, hänen päätöksiään, soitin huolesta sekaisin hänelle ja kysyin voinko jotenkin auttaa, kun kuulin isäni ja siskoni välirikosta. Aina kun äitini haukkuu isääni, puolustan häntä.
Sähköpostissani haluaisin ehkä mainita juurikin tuon että luuleeko hän että meillä on hauskaa kun ei ole töitä, että nautimme kun liitolta kilahtaa summa ansiosidonnaista ja kun kuun viimeinen päivä tulee kotihoidontuki ja sitten yhdistelemme näitä tuloja jotta saamme vuokran ja laskut maksetuksi?
Ja kysyisin millainen isä puhuu lapsistaan tuolla tavalla? Ja kun ei ole edes esikoisensa kanssa puheväleissä juuri tämän takia kun kohtelee huonosti ja vähättelee. Onko kenellekään vastaavanlaista isää / äitiä, mitä tekisitte tilanteessani vai antaisitteko mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos?
Kiitos jos joku jaksoin lukea ja vastailla.
Kommentit (6)
Olen pahoillani siitä, miten isäsi suhtautuu sinuun ja siskoosi, omiin lapsiinsa. Olen pahoillani siitäkin, ettei isäsi osaa tulla toimeen juuri kenenkään muunkaan kanssa. Hänhän tuntuu väheksyvän miestäsi ja omaa entistä vaimoaan. Ilmeisesti hänelle ei kelpaa kukaan muu kuin hän itse.
Ymmärrän myös harmistumisesi isääsi kohtaan ja halusi kertoa isällesi kerrankin, mitä oikeasti ajattelet hänestä. Haluaisit häneltä arvostusta ja hyväksymistä.
Jos tosiaankin näin on, ettei hän arvosta ketään muita kuin itseään, todennäköisintä on, että et saa kaipaamaasi. Isäsi ei muuta käsitystään sinusta tai perheestäsi, vaikka kertoisit hänelle sata kertaa, mitä kaikkea olette tehneet elämänne eteen. Hänhän tietää jo tosiasiat, eivätkä ne tunnu riittävän hänelle. Isäsi ei vaan osaa arvostaa ketään.
Niinpä pyydänkin sinua miettimään, kannattaako nähdä vaivaa moisen vuoksi. Todennäköisintä on, että isäsi nostaa viestistäsikin ihan hirveän mekkalan ja suhtautuu sinuun entistä halveksuvammin.
Voithan kirjoittaa kirjeen isälle, mutta jättää se lähettämättä hänelle. Näin saisit purkaa ahdistustasi ja turhautumistasi, mutta et altistuisi yhtään enempää isäsi halveksunnalle.
Sinä olet aikuinen ihminen. Olet arvokas sellaisenaan isäsi halveksunnasta huolimatta. Kuinka kauan ajattelit etsiä isäsi hyväksyntää? Sitä tuskin saat koskaan, mikäli isäsi on sellainen, kuin luulen. Olisikin parempi, että rupeat itse arvostamaan itseäsi ja irtaudut isästäsi. Lakkaa etsimästä hänen hyväksyntäänsä, koska sitä et kuitenkaan saa.
Arvosta itse itseäsi. Se on mielestäni tärkeintä.
Tsemppiä!
Et valitettavasti voi muuttaa isääsi, eli anna olla.
Nyt elät aikuisena omaa elämääsi ja vastaat itse teoistasi. Et ole isällesi selityksiä valkaa. Unohda koko mies, sillä eihän tuo tuo tullessaan teille mitään iloa.
Valitettavasti tuollaisia ihmisiä on olemassa kuin isäsi on.
Elä kuitenkaan tuhlaa aikaasi ja energiaasi moiseen arvostelijaan.
Et saa mitään muutettua, vaikka kuinka kirjoittaisit kirjeitä.
Onnea omalle elämällenne!
[quote author="Vierailija" time="01.09.2013 klo 17:50"]
Sinä olet aikuinen ihminen. Olet arvokas sellaisenaan isäsi halveksunnasta huolimatta. Kuinka kauan ajattelit etsiä isäsi hyväksyntää? Sitä tuskin saat koskaan, mikäli isäsi on sellainen, kuin luulen. Olisikin parempi, että rupeat itse arvostamaan itseäsi ja irtaudut isästäsi. Lakkaa etsimästä hänen hyväksyntäänsä, koska sitä et kuitenkaan saa.
Arvosta itse itseäsi. Se on mielestäni tärkeintä.
Tsemppiä!
[/quote]
Samaa mieltä tästä! Kulutat turhaan itseäsi hakemalla hyväksyntää ihmiseltä, joka ei ole kykenevä sitä antamaan.
En osaa oikein itse antaa konkreettisia neuvoja, mutta toivon (ja uskon!) että pärjäät kyllä, vaikka et hyväksyntää isältäsi saisikaan. Kaikkea hyvää sinulle!
En jaksa lukea. Sanoit tiivistäväsi viestin, mutta kirjoitit kuitenkin ainakin novellin.
Kiitoksia vastauksista!! Juuri tätä kaipasinkin, täysin ulkopuolista mielipidettä tilanteesta. Tuntuu että en ole koskaan, ikinä sanonut asioita isälleni suoraan, aina vaan kovasti yrittänyt olla hänelle mieliksi ja todistella kuinka ahkeria olen elämässäni. Juuri tänään olen miettinyt että mistään saavutuksestani ikinä en ole kiitosta tai kehuja saanut :( Toisaalta, eipä hän ole paljoa elämässäni ollutkaan.
Tekisi kovasti silti mieleni kirjoittaa kerralla kaikki mutta ehkäpä tosiaan se ei ole vaivan väärtti. Kiitos vielä tosi paljon vastauksista, tuli paljon parempi mieli näiden lukemisen jälkeen!!! :-)
ap
Nostan jos jollakulla olisi vaikka jotain kommentoitavaa!
ap