<3 Toukovauvat 2014 <3
Aloitampa ketjun meille elokuussa plussanneille, joilla laskettu aika osuu toukokuulle. Itse plussasin eilen ja laskettu aika osuu netin laskurilla laskettuna hedelmöitysajankohdan mukaan 2.5.2014. Kuukautisetn mukaan laskettuna la osuu taasen 29.4.2013. Mutta oletan tuon hedelmöittymisajankohdasta laskettuna olevan todellisempi. Olen 31-vuotias ja mieheni kanssa ensimmäistä nyt odotetaan <3 Ihanaa aikaa eletään :)
Kommentit (564)
Neuvolassa tänään hienot sydänäänet. :)
Joudun sokerirasituskokeeseen ikäni takia :(
Hemoglobiini oli 109 :(
Paino on noussut ihan sopivasti :)
Sain kaverilta äitiyshousut ja paidan tosi halpaan hintaan ja päälle takin joka menee vähän pidempään kun oma takkini. Lisäksi menin ja tuhlasin jo äitiysvaatteisiin netissä. Minulla on se hyöty että kaappi on täynnä liian suuria T-paitoja ja huppareita joita voi käyttää, mutta kurjaa kulkea sellaisissa montaa kuukautta niin on nyt jotakin. Ja kohta alkaa varmaan tuo mahakin jo toivottavasti ihan näkyä!
Tän kaiken voi nyt kuvata yhdellä sanalla: Pissattaa! Siis hyppääm vessassa 1-2 tunnin välein.
Sokerirasituksessa kävin perjantaina painoindeksin ja sukurasitteiden takia, mutta tuloksia en muistanu tänään kysyä..
Miten pakollinen tuo sokerirasitus on jos ei kuitenkaan ole muita riskitekijöitä kun ikää yli sen 25 (mutta ei paljoa yli)? Stressaan ja ahdistun jo nyt ajatuksesta kun normaalitilassakaan en todellakaan voi olla 12 tuntia syömättä tulematta tosi nuutuneeksi ja huonovointiseksi. Enkä edes pidä makeasta jota pitäisi saada tyhjään vatsaan oksentamatta sitä ulos :( Ja taju meinaa lähteä muutenkin verikokeissa ilmankin että ei ole saanu syödä mitään ikuisuuteen.
Uskon kyllä että siitä voi selvitä, mutta JOS haluaisi kieltäytyä niin tulisiko siitä jotain ikäviä seuraamuksia paitsi tietty ettei sitten tiedä mikä on raskausdiabeteksen tilanne? Tai ehkä lähinnä "rankaistaanko" äitejä jotka kieltäytyisivät moisesta eväämällä jotain muuta tai voiko ne vähän kun "pakottaa" vaan menemään?
Luultavasti päädyn kuitenkin menemään kun neuvolatäti on kohtalaisen napakka enkä ehkä osaa sanoa sille "ei", mutta olisiko kieltäytyminen mahdollista?
Eikös se oo "pakollinen" vasta yli 35 vuotiaille? Jos siis ei oo ylipainoa tai sukurasitteita. Kyllähän mistä tahansa voi kieltäytyä, mutta on se harmi jos raskausdiabetes jää hoitamatta, vauvasta tulee 5 kiloinen ja se kärsii syntymänsä jälkeen liian matalista verensokereista ja niihinhän voi vaikka kuolla ellei osata varautua siihen eli ei tiedetä äidin raskausdiabetestä ja sen perusteella sitä, että näin voi olla. Hoitamaton diabetes on tietenkin vielä isompi riski siihen, että vauvalla on matalat sokerit.
Mulla oli onneksi tällä kertaa ihanteelliset sokeriarvot :)
Heippa :)
Elmukelmu: Oliko siellä masussa kaikki hyvin?
Sokerirasituksesta: Itse en mennyt kahdesta ensimmäisestä kokeeseen. Ilmoitin, että en halua. Terkkari ei laittanut vastaan koska kaikki arvot olivat tosi hyvät koko ajan. Itse meinasin, että en mene tästäkään jos ei näytä mitään aihetta olevan. Kammottaa koko koe :(
Täällä nyt viikot 14+3 ja puolet työpäivästä menen housun nappi auki =D
Pitäisi varmaankin jo hakea hiukan mukavammat pöksyt jalkaan. Painoa on tullut ihan normaalin nousun verran mutta alkaa vaan vyötäröstä nuo nykyiset kiristää.
Varasin väliultran parin viikon päähän. Niin pitkät nämä välit näissä perus ultrissa. Ihan pöhköä, että ei niitä ole enemmän. Käyn yksityisellä, ja sitten menen rakenneultraan kaupungille. Jospa vaikka yksityinen jo näkisi kumpi sieltä on tulossa :)
Vauhdikas kaveri ainakin masussa on. Kuuntelen silloin tällöin kotidoplerilla ääniä, ja ei kyllä malta kauaa paikallansa olla. Lääkärin tarkastuksessakin sai lääkäri kuultua noin 5-10 lyöntiä ja tokaisi vain, että melko vekkuli kaveri :)
Nyt kerrottiin lapsille. Innokkaasti odottavat, varsinkin esikoinen :)
Pienen pieniä hentoisia potkuja tuntuu silloin tällöin. Jos tämä asukki on yhtä vilkas vielä pidemmillä viikoilla niin voihan potkut ....
Mutta nyt taas touhuihin :)
Ihanaa joulunodotusta kaikille!
nyt vähän pelottaa ku on ruvennut supistelemaan,tämä viikko tosiaan ainakin saikulla:// äippäpolille odottelen kutsua tarkistukseen,kun oma lääkäri sairastu,toivotaan että kohdunkaulalla ei ole tapahtunut mitään etten joudu liikkumiskieltoon..ihania potkuja tuntuu ja varsinkin silloin kun olen liikkeessä itse :D sitten kun yritän rauhassa kotona kuulostella niin ei juuri mitään, töissä tuli pari oikein kunnon muljahdusta kun jotain ponnistelin, ei tainnu kaveri tykätä :D
Ja toinen huono uutinen että hemoklobiini oli laskenut 90, tietää ainakin mistä väsymys johtuu...onneks mieskin on ruvennut päremmin ymmärtää tätä mun väsymystä ja auttaa ihanasti... Painoa ei oo tullut kuin 1,5 kg :)
Tähtipöly: Oli onneksi kaikki vauvalla hyvin. Ultrattiin sekä sisä- että ulkokautta hyvin huolellisesti ja tutkittiin muutenkin. Kaikki oli normaalia masussa,ei hematoomia kohdussa, istukka takaseinässä eikä siinäkään näkynyt mitään verenpurkaumia, vauva vastasi hyvin viikkoja, lapsivesimäärä oli ok ja vauva liikkui vinhasti.Vuoto tulee kohdun suulta mutta mitään syytä tälle vuodolle ei löytynyt. Sain viikon antibioottivoidekuurin varmuudeksi. Edelleen vuotelee hieman. Tosin tämä kokenut erikoislääkäri sanoi että niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin niin noin 60% naisilla on jossain raskauden vaiheessa veristä vuotoa.
Tänään on rv 15+0. Äkkiä se aika vaan menee. Sokerirasitukseen menen 19.12 ja hyvä niin. Edellisessä raskaudessa sain raskausdiabeteksen. Tästä syystä esikoinen olikin yli nelikiloinen ja kärsi pari ensimmäistä elinpäiväänsä liian matalasta verensokerista. Ekassa raskaudessa olin vielä normaalipainoinenkin ja silti se oli sokeriarvot päin honkia. Saas nähdä mitä se on nyt sitten kun on noin 20 kg ylimääräistä matkassa. Tosin tän raskauden aikana paino on -4kg alkutilanteeseen jostain syystä. Liekö stressi verenvuodosta tehnyt tuon tipahduksen.
Mikäs on teidän muiden synnytyssairaala? Itsellä on Satks.
~Elmukelmu ja Kakkonen 15+0~
Hämeenlinna on meillä.
Saatiin dobleri LOPULTA tänään ja löydettiin sykkeet tosi helposti. Kaveri taisi olla unilla kun pysyi niin nätisti paikoillaan. Neuvolassa meinasi vähän karata, mutta hyvin sai silti kuunneltua.
Koiratkin ihmetteli ääntä ja toinen yritti kiivetä syliin kun kuunneltiin olkkarin sohvalla (vaikka meillä ei ole mitään sylikoiria eivätkä edes saisi sohvalle tulla). Taitaa nekin tietää että jotain erikoista on ilmassa :)
Heipä hei, on taas vierähtänyt aikaa kun kirjoitellut. Ollut täydet joulu- ja työtohinat päällä. Huh, huh... elämme siis energistä keskiraskauden aikaa :) mitä nyt välillä selkää jumittaa ja mahaa juilii (liitos- tai kasvukipuja?) ja hengästyn nopeasti sekä väsähdän tämän kaiken energia puuskan keskellä :D
Tehdään siis laajempi tilannekatsaus ja tsemppaan muitakin tekemään!!!!
Liikkeitä on :) päivittäin tuntuu ja kovat liikkeet tuntee mahan päältä! Taitaa olla perätilassa vielä koska potkut tuntuvat tosi alhaalla. Esikoinen oli jo aikaisessa vaiheessa kääntynyt pääalaspäin ja potkut tuntuivat ylempää.
Arpia on, tulivat ekassa rintoihin. Veikkaan että tässä tulee vielä lisää rintoihin. Nimittäin tissit ovat jo nyt järkyn kokoiset! Urheiluliivit ovat olleet pelastus. Toivon että maha ja ahteri selviää ilman arpia, mutta saa nähdä...
Mielitekoja on :) ei välttämättä yksittäisiä, mutta himoitsen eriasioita eripäivinä! Jos mun tekee mieli pitsaa niin minähän haluan pitsaa!!!! Cokista kyllä himoitsen jatkuvasti ja päivittäin.
Neuvola oli tuossa jonkin aikaa sitten. Paino oli noussut alku tilanteesta n.3-4kg. Olen siis normi/hoikka rakenteinen. Alussa kyllä tuli syötyäkin paljon pahaan oloon. Nyt olen jotenkin saanut pidettyä ruokailuni kohtuuden rajoissa. Ekassa odotuksessa lihoin lähemmäa 20kg joista 3kg jäivät eli aika hyvin pääsin omiin mittoihini. Katsotaan miten nyt käy...
Hemoglobiini oli huimassa laskussa, joka ei tullut yllätyksenä. Edellisessäkin jouduin lisä rautaa napsimaan raskauden puolivälin jälkeen. Sain paasauksen monipuolisesta syömisestä ja ruoka-aineista, missä on rautaa, mutta syön aika monipuolisesti ja niitä tuotteitakin mistä rautaa saa... huoh...
Verenpaine alhainen (laskussa), mikä on ilmeisesti ihan ok. Minulla on ollut aina hyvä verenpaine. Hoitaja kyseli että pyörryttääkö noustessa, mutta ei... joskus olen siitäkin vaivasta kärsinyt
Paino hyvässä nousussa :D
Kuuntelimme myös dopplerilla sykkeen joka löytyi ja oli ok. Aina niin ihana tunne! Seuraava neuvola alkuvuodesta!
Rakenneultra ensi viikolla, odotan jännityksellä. Ihanaa kurkistaa mahan sisään. Samalla jännittää/pelottaa onko siellä kaikki ok. En vielä tiedä utelemmeko sukupuolta vai jätämmekö arvoitukseksi!
Sokerirasituskokeessa olin viime raskaudessa ja tässä ei olla vielä asiasta puhuttu. Voin kyllä mennä, ei se niin kamalaa ollut. Ei vaan saanut syödä klo 19.00 jälkeen mitään kun koe oli heti aamusta. Se kyllä harmitti!
Tyttö/poikaolosta aluksi ajattelin että poika, mutta nyt luulen että se on tyttö. Ei mitään erityistä syytä, miksi näin epäilen. Kummatkin ovat tervetulleita :) Nimiä jo miettinyt päässä molemmille
Työt - töissä on nyt tosi stressaava ajan jakso menossa. Sattui todella ikävästi. On tulossa todella suuria muutoksia ja en tiedä miten jaksan. Onneksi Jouluna on hetki aikaa hengähtää. Toivon, että jaksan olla loppuun asti töissä. En ajatellut hakevani varhennettua äitiyslomaa. Katsotaan miten kroppa ja pää kestää.
viikkoja 19+2 eli puoliväli täältä tullaan!
Liikkeitä on tuntunut reilun viikon verran. Viikkoja nyt 15+5, ultran mukaan 16+1 (ja sitä laskettua aikaahan ei muutaman päivän vuoksi kuitenkaan muutettu). Ehkä vähän aikaisemmin ekat liikkeet tunnistin kuin mitä kahdessa ekassa raskaudessa, mutta niissäkin molemmissa kuitenkin jo joskus 15+ jotain.
Painoa on tällä hetkellä +900 g neuvolan lähtöpainoon verraten. Ja kyllä, olen antanut herkutteluhimolle vallan. Mullahan tuota ylipainoa on, eli ei olisi vielä tässä vaiheessa saanut tulla grammaakaan lisää. Ehkä tuo vielä tuosta tippuu ennen joulua kun jättää nyt nuo suklaansyönnit vähemmälle eikä ihan joka leipomusta maistele.
Tyttö/poikaolo: Voisin väittää jo ihan raskauden kulusta, että poika olisi tulossa. On ollut niin helppo raskaus tähän asti. (ja ennestäänhän mulla on poika ja tyttö). Kummankin kohdalla olen "tiennyt" kumpi on ollut tulossa, vaikka kumpikin on ultrassa ujostelleet eivätkä ole suostuneet sukuelimiään näyttämään. Nytkin on jotenkin sellainen olo, että en osaa edes ajatella, että se olisi tyttö. Mutta jos on niin toki prinsessa on ihan yhtä tervetullut :)
Raskausdementiasta olen alkanut kärsimään.. Koko aika sekoilen jotain, unohtelen asioita, laitan tavaroita vääriin paikkoihin ja etsin niitä vielä vääremmistä.. Pyörin ympyrää kuin pössö enkä tiedä, mitä olin tekemässä ja miten sen asian ylipäätään voisi tehdä (ja tämä koskee ihan rutiininomaisia juttuja myös). Ehkä osansa on myös stressillä... on todella stressaava elämäntilanne niin yksityiselämässä kuin työelämässäkin (talo myynnissä ym.)
Nyt ei jaksa hirmuisen tarkkaa tilannekatsausta tehdä, mutta lupaa tehdä sen tässä jossain vaiheessa kyllä. Tulin vaan iloitsemaan teille että maha on alkanut kasvaa ja luulen tuntevani liikkeitä, mutta en voi olla vielä varma (viikko 18 alkaa huomenna). Työkaverit tänään töissä pohtivat että milloin tulee asiakkailta palautetta. Päätin sen innoittamana laittaa työkavereille pystyyn kilpailun jossa arvataan kuka asiakkaista mainitsee asiasta ensimmäisenä. Palkintona on pussillinen kynttilöitä, jotain näyterasvoja ja pientä hyvää.
Rakenneultrassa käyty :) Kaikki oli hyvin. Sopusuhtainen masu-asukki. Esitteli reippaana paikkoja ja mittojaan. Lopuksi väsyi ja alkoi mökiä ultraa pakoon. suloista. Emme udelleet sukupuolta. Se saa olla nyt arvoitus loppuun asti! Joudun menemään kontrolliin, koska istukka oli hieman kohdunkaulan päällä :( Sanoivat että todennäköisesti nousee, mutta pitää aina varmistaa eli noi 1,5kk päästä taas ultraan. Riskinä siis etinen istukka. Menin tietenkin heti googlettamaan aiheesta, mutta en murehdi asiaa vasta kun varmistuu onko etinen vai ei. Sanoivat että hyvin suurella todennäköisyydellä nousee kohdun kasvaessa!
Poistun ketjusta. Neuvolassa ei löydetty tänään sydänääniä eikä ultrassakaan vauva liikkunut. Sama lopoutulos naistentautienpäivystyksessä. Kehitys pysähtyt viikolle 13+3. En tiedä mitä ne mun tuntemat "liikkeet" on olleet, suolistoko vain.. samalta ovat tuntuneet kuin noiden kahdenkin ekat liikahdukset. Olen kai vai halunnut kuvitella, että kaikki on hyvin. Torstaina sitten tyhjennys. Näim tällä kertaa. Seuraavalla kerralla ehkä toisin :) Uskon kuitenkin, että luonto hoitaa asiat aina parhain päin ja pparemi näin kuin vaikeasti sairas/vammainen lapsi toukokuussa. Tai myöhemmässä vaiheessa kuollut.
Voi ei, pahoittelut Blackpanther <:´( harmillista, mutta tosiaan, parempi nyt kuin keväällä jotain pahempaa. Voimia <3 <3
Täällä melko tasaista menoa. Oli neuvolassa 13.12. se Laaja terveystarkastus, jossa isän piti olla mukana. En nyt osaa sanoa mitä erikoista siinä oli normaaliin verrattuna, kun meillä se oli pika-versio kun jouduttiin olemaan 2v:n kanssa siellä kun hänen neuvola oli ensin (minun siis siirtyi muutamaan otteeseen erinäisistä neuvolasta riippuvista syistä :/ ) Pari kyselyä täytettiin ja parisuhteesta kyseli. RR, sykkeet ym ok. HB:n unohti katsoa niin kävin sitten eilen töissä mittauttamassa varuilta niin oli ihme kyllä edelleen 136, kun ekassa jouduin rautakuurille jo näihin aikoihin. Painoa alusta tullut kai noin 2kg (ed. raskaudesta tuli 16kg ja jäi 5kg ylimääräistä)
Liikkeitä tuntuu päivittäin. Vatsakin näkyy (paljon enemmän kuin ekalla kerralla tässä vaiheessa..) Suurin osa tutuista ja sukulaisista alkaa jo olla tietoisia uutisesta.
Viikonloppuna juhlittiin tosiaan esikoisen 2v synttäreitä perhepiirissä ja samana päivänä onnistuin potkaisemaan vas. jalan 4. varpaan sen verran pahasti että siinä on todennäköisesti murtuma :D eilen kävin vasta työpaikalla sitä näyttämässä kun ei se ole pahassa asennossa, niin eipä sille lääkäri suuria mahtaisi. Sairaanhoitaja-kollega sitten teippasi sen viereiseen varpaaseen, josko helpottaisi kipua. Oli hänkin samaa mieltä, että röntgen kuvan voi otattaa jos tahtoo mutta eipä siitä suurta iloa toimenpiteiden kannalta ole, joten en sitten sitä vielä hinkunut. Katsellaan, josko tuo tuosta parantuisi. (Eipä mulla ole vielä koskaan mitään murtunutkaan, joten kerta se ois ensimmäinen :D )
Joulua odotellaan kovasti, ei vaan yhtään tiedetä missä se vietetään?! :O (mummoloilla väliä 35km, oma koti toisesta mummolasta 5km päässä) yleensä oltu vähän molemmissa mummoloissa, mutta tänä jouluna mies on töissä niin, että ehtii kotiin klo 15:30 ja joulupäivänä joutuu lähtemään ajamaan töihin jo klo 11. :( (Itse olen vuoden loppuun lomalla ja tammikuussa takaisin töihin.) Kummassakin mummolassa tahdottaisiin ehtiä olla, mutta mieli halajaisi myös oman kodin joulu kokea ensi kertaa (vuoden alussa ostettiin oma talo/metsätila maalta). Hiljaa mielessäni olen pohtinut onnistuisko saada kaikki saman katon alle tänne meille...? Ei ole miehen kanssa vielä ehditty pohtia asiaa yhdessä. Miehellä iso perhe (vanhemmat, 3 lasta puolisoineen ja tällä hetkellä lapsenlapsia 5, tulossa 2), minun perheeni koostuu toistaiseksi vain vanhemmistani ja yhdestä veljestä, ja jouluna kotipaikallani on myös nyt jo melko pahasti dementoitunut mummoni. Ahdistaa ajatella, että minun perheeni joutuisi viettämään joulua aattona ilman ainoaa lapsenlastaan. :( Mutta ehkä kaikki järjestyy parhain päin, kun malttaa mielensä.. Miten muiden joulusuunnitelmat?
Blackpanther: Kamala tilanne. Tuskin täällä nämä sanat paljoakaan helpottavat oloa, mutta paljon voimia ja osanotto. Totta kuitenkin on, että mielummin se tapahtui tuossa vaiheessa kun paljon pidemmällä.
Jäänyt itseltä taas tämä kirjoittelu ja taitaa muillakin teillä olla muuta puuhaa kun on ollut melko hiljaista täällä. Tuntuu, että aika menee tosi nopeasti. Alkuun tuntui, että kevät on kaukana jossain, mutta nyt ollaan pian jo vuodessa 2014. Viikot vaan hujahtavat kun on niin paljon tehtävää. Tällä hetkellä työstää tuo kandin kirjoittaminen.
Olen kova jouluhössöttäjä ja mielestäni joulu on vaan niin ihana juhla tässä pimeyden keskellä. Oli tuossa miehen kanssa vähän väittelyä siitä, että miten aattoa vietetään. Hän ehdotti että kumpikin menisi omille vanhemmileen kun itse olisin halunnut yhdessä käydä molempien vanhemmilla. Ilmenikin, että miehen vanhemmat lähtevät muualle "karkuun" joulua, joten nyt menemme yhdessä minun vanhempieni luokse.
Viime viikolla kävimme miehen sukulaisilta hakemassa ison läjän vauvatarvikkeita. Tuskin tuleekaan vaatetta ostettua ihan heti :D Vaatteet olivat pojalle ja jos tyttö tulee niin sitten ei oteta kaikkia niistä, mutta melko neutraalit vaatteet nyt menevät joka tapauksessa.
Hei!
Olen lukenut ketjua alusta asti ja päätin myös lopulta liittyä eli rakenneultrassa käyty ja viikkoja 20+3. Hienosti kasvanut ja kova liikkumaan. Jospa sitä uskaltaisi rentoutua ja alkaa nauttimaan tästä raskaudesta :)
Pikku hiljaa olisi kiva hankkia jotakin pienelle. Oletteko jo tehneet hankintoja? Kyseessä on siis ensimmäinen raskaus, joten kaikki on uutta ihmeellistä!
Rv 17+4, hui kun menee taas aika nopsaa! Ihanaa, tammikuun alussa sitten rakenneultrakin jota innolla odottelen :) Masu on alkanut vähän pyöristymään, pari sellaista on jo huomannut, joille ei ole raskaudesta kerrottu. Mukavaa, olen aina halunnut olla raskaana ja ihanaa aikaahan tämä on kun pahemmilta oireilta on säästynyt! Rinnat ovat aika arat ja välillä vähän alavatsaa vihloo, kun esimerkiksi sängyssä kääntyy huonossa asennossa, mutta muuten ei juuri mitään ole havaittavissa kun liikkeetkään ei vielä tunnu. Neuvolassa pari päivää sitten kuunneltiin sydänäänet ja kovasti kuului töminä siitä laitteesta, neuvolantäti kysyikin että "etkö tunne mitään?" kun vauva potki niin kovasti, mutta jospa ne liikkeet sieltä pikkuhiljaa alkaisi tuntumaan :)
Hankinnoista sen verran, että olen ihan höperöitynyt kirpputorien vauvanvaatepöytiin ja sieltä on tullut hankittua lähinnä 56-62cm vaatteita, pitäisi vielä vähän ostaa ihan pieniäkin jos sattuu pikkuinen vauva syntymään, mutta kaverilta olen sitten isompia vaatteita saanut jo valmiiksi, kun hänellä on 8 kk ikäinen poika. Muita hankintoja ei ole tullut vielä tehtyä, Brion yhdistelmävaunut ostan tuttavalta ja koska auton vaihto on edessä, niin ei oikein voi vielä ostaa autoon kaukaloakaan.. Tori.fi:tä olen välillä selaillut, josko jossain vaiheessa pinnasängyn jo hommaisi kotiin sille varatulle paikalle <3
Blackpanther voimia <3
Rv 21 menossa ja rakenneultrassa käyty, pienellä kaikki oli hyvin vaikka alussa niskaturvotusta olikin<3 TOinen on hyvin vauhdikas ja potki kokoajan ultraanturia pois tai työnsi käsillä :D Uusi ultra taas viikon päästä jos ei tuu mitään ihmeitä ennen sitä,toivotaan että ei.. nyt jo ollut sairaslomalla 2 viikkoa kun verenpaineet humpsahtanut niin alas ja anemia ei meinaa väistyä :/ jospa se tästä...
Isosisarukset ja isikin on saaneet osansa jo potkuista hyvin tuntuu päälle päin jo :) toinen on ihana kun oikein innostuu, kun isosisarukset höpöttää masuun <3
Ihana närästys tullut joka öiseksi riesaksi,mutta onneks renniet tepsii vielä :)
Ihanaa joulua kaikille :)
Kiitos. Voimia tarvitaan. Mutta toivottavasti saan jo ensi vuoden puolella palailla tänne odottajien puolelle ja paremmalla onnella :) Hyvää jatkoa teille kaikille ja toivottavasti teillä jokaisella kaikki menee hyvin ja saatte terveet ihanat vauvat toukokuussa syliinne <3
Heipparallaa, pitkästä aikaa.
Minulla oli NT-UÄ 19.11. ja siellä todettiin kaiken olevan ok. Mies ei ollut mukana (ekassa raskaudessa oli), koska oli juuri tehnyt pitkän yövuoron töissä ja piti nukkua). Sitä ennen oli eka neuvolääkärin käynti joskus lokakuussa (se sitten siirtyi ja siirtyi niin, että oli lopulta jotain rv 9 kun piti alunperin olla 7+0.) Tuolloin vastasi täysin viikkojaan, mutta NT-uä:ssä näytti 5vrk isommalta. Eli olisi pitänyt olla 14+0 niin näytti muistaakseni 14+5.
Eilen sain sitten ylimääräisen ultran oman tk:n päivystyksessä kun menin ja kaatua kumahdin jäätiköllä toissa iltana pahasti, minkä jälkeen oli epänormaalia paineentunnetta alavatsalla. Eilen aamulla soitin sitten neuvolaan ja terkka käski käydä tarkastuttamassa ettei ole mitään sisäistä vuotoa kohdussa, ettei istukka ole irronnut tms. Onneksi kaikki kuitenkin oli mainiosti ja hihiteltiin tohtorin kanssa kun kaveri otti seinämästä vauhtia ja ponkaisi karkuun monta kertaa :D hellyyttävää!! (lääkäri siis on erikoistumassa gynekologiaan). Kun oli selvinnyt että kaikki oli OK, lääkäri kysyi saako ultrailla ihan huvikseen rakenteita, no tokihan hän sai, mukavaa oli katsella epeliä vähän kauemmin itsekin. Kovasti koitti jo tutkia sukupuolta, muttei uskaltanut varmaksi vielä sanoa (rv siis 14+3 tai 15+1, jota näytti myös eilen). Helpotus oli suuri, kun yön oli katsellut painajaisia aiheesta.. No sitten tulin töistä kotiin illan suussa ja menin liukastumaan uudelleen. :S argh!! Tällä kertaa pyllähdin häntäluulle ja ehdin ottaa käsillä vastaan. Vointi ok.
Liikkeitä on täällä tuntunut jotakuinkin 13+0 alkaen (toka raskaus), ensimmäisestä tunsin jo 12+0 illalla kun oltiin päivällä käyty NT-ultrassa. Hentoisiahan ne vielä on mutta tunnistettavia kuitenkin. Olen herkkä-vatsainen ja istukka ollut molemmissa takaseinämässä, jotenka siitä lienee tuo ajoissa tunteminen (äitini oli myös tuntenut aikoinaan liikkeet tosi ajoissa). Päällepäin ei ole vielä tunnettavissa, kun on muutama ylimääränen kilo pehmuketta tuossa päällä edellisestä raskaudesta.
Arpia ei ole tässä raskaudessa vielä uusia tullut, ekassa rintoihin tuli jossain puolen välin tienoissa ja lopussa myös lanteille tuonne sivulle, vatsalla ei tainnut olla. Vanhat arvet tuntui jo alkuviikoilla erottuvan tunnustellen normaalia enemmän. Nyt vasta on tissit alkaneet kipuilla ja mies onkin saanut mielipuuhaansa harrastaa, kun hellä puristelu helpottaa tuntemuksia. x)
Seuraava neuvola 5.12. (15+2 tai 16+0 mitä laskukaavaa nyt käyttää.. Uskon kyllä itte tuohon alkuperäseen) siellä tehdään se "Laaja terveystarkastus", joka siis uutena tullut niinkuin Majmama mainitsi. Mies riemuitsee hyppien kattoon (NOT! :D ) kun isänkin täytyy olla mukana. Oli viime raskaudessa tasan NT- ja synnytystapa-arviossa sekä yhdessä neuvolassa mukana (josta tuumasi että onpa turhaa touhua käydä mittaamassa verenpainetta ja jaarittelemassa jonnin joutavia vähän väliä) :P
Elmukelmu: Nuo veriset vuodothan voi johtua siitäkin että istukka on kohdunsuun tietämillä ja kohdun kasvaessa luonnollisesti vuotelee, kun joutuu ikäänkuin siirtymään.
Mielitekoja ei ole oikeastaan ollut minkäänlaisia normaalista poikkeavia. Makeat ei (kuten pullat yms) ei tahdo maistua, mikä on kyllä ihan hyvä :D
Tyttö/poikaolosta voinen sanoa sen verran että ekassa raskaudessa olin alkuviikoista alkaen 200% varma, että vauva on poika. Ja niinhän hän olikin. Nyt on ollut aivan samanlainen varmuus (tai ehkä 150% tällä kertaa) että kumpi olisi tulossa, mutta voihan sitä ihminen erehtyäkin toki. :)