Lue keskustelun säännöt.
Paha kriisi parisuhteen tilassa ja kasvattajuuserot
30.08.2013 |
Me tehdään miehen kanssa toisemme hulluiksi. Minä inhoan silmissäni avutonta ja saamatonta ja hän minua, tiukkapipoista nalkuttajaa.
Mun mielestäni mies ei ole lapsille mikään aikuinen eikä kasvattaja, ja se ottaa rajusti päähän. Mies on meidän reilu 2v:n mielestä maailman paras. Hän puhuu lapselle lässyttävällä äänellä niin, että lapsi käyttää itsekin miehen kanssa sanoista "vauvamaisia versioita" kun muuten puhuu jo normaalisti ja sujuvasti. Lapsella on uhma, ja mies antaa periksi kaikessa. Maanittelee hampaiden pesuun oikeasti sen 20 kertaa tunnin aikana ja antaa periksi kun hommasta ei tule mitään. Lapsi naureskelee. Lapsi voi lähteä isin kanssa ulos missä vaatteissa haluaa, juosta pöydästä tuhat kertaa ja jättää syömiset jos haluaa - mitä vaan. Meidän 6v:llä on selvästi hankaluuksia keskittymisen kanssa, eikä mies toiminnallaan paranna sitä: jos lapsi tekemässä palapeliä, voi juosta menemään seuraavan puuhan pariin ja mies jää siihen paikalleen, alkaa itse rauhassa rakentaa lapsen palapeliä loppuun. Jos minä olen siinä, pysäytän lapsen ja kehotan tekemään homman loppuun, sitten vasta seuraavaan juttuun. Meidän 6v suhtautuu mieheen nykyään vähän silleen, että isää voi kiusailla (kuten vetää housuja alas, eikä usko vaikka mies käskee lopettamaan) ja on paljon minun perään. Lapsi tietää, että isä on hajamielinen - hän huolehtii asioita isän puolesta.
Mies vihaa minua, kun minä neuvon häntä kasvatusasioissa ja suutun, kun mies toimii miten toimii. Eli ei ohjaa eikä aseta rajoja. En mitään armeijakuria halua minäkään, mutta perusasiat tehdään ja vähän mietitään miten lapselle puhutaan, opetetaan toimimaan ja ajattelemaan. Mies on itse avuton sosiaalisissa tilanteissa ja näyttää niissäkin huonoa mallia osaamattomuudesta. Mulle ärisee, että hänellä ei ole mitään ongelmia ja hän tekee tavallaan. Mikä tapa on jättää tekemättä?
Hän juuri ihmetteli, miten mahdollista että naapurin vauva herättää kahden tunnin välein! Kerroin, että meillä kumpikin lapsi herätti pitkään noin ja välillä tunninkin välein. Yritin saada miestä osallistumaan, pahimmillaan heitti märän vaipan seinään kun ei jaksanut yöllä nousta ja yritin vaatia vaihtamaan välillä lapsen vaipan. Sitten hän ihmettelee, että mä olen tiukkapipoinen nalkuttaja..
Mitä meidän pitää tehdä?! Olemme kuin yö ja päivä, on jatkuva ristiriita. Miehessä on hyvää: hän on läsnä paljon, laittaa ruokaa ja tekee kotitöitä, on lempeäkin lapsille, lukee, vie pyöräilemään. Käy kaupassa oma-aloitteisesti. Paljon hienoja piirteitä, ei ole ryyppäävä pettäjä. Yritän miettiä näitä, ja samalla mietin koko ajan, miten tulla toimeen tuollaisen kanssa, miten suhtautua hänen tyyliinsä olla isänä? Mitä te sanotte?
Kommentit (32)
älä yritä kasvattaa miestäsi ja hyväksy hänen osuutensa miten sen sitten tekeekin. Huolehdi omasta osuudestasi ja siitä, että oma kommunikointisi on rakentavaa. Muulle et voi mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
et kunnioita miestä jonka valitsit lapsesi isäksi.
Jos lapset on poikia, voisit vedota siihen että isä on tärkein roolimalli pojalle.Meillä vähän samanlaista, aika lailla lievemmin tosin, mutta mies on ryhdistynyt kun olen voinut ihan konkreettisesti osoittaa miten vanhempi pojista jo luistaa tilanteista eikä kanna oikein vastuuta tekemisistään, ihan kuin isi. Mies nimittäin vähättelee ja selittelee aina tilanteissa joissa on joku ongelma, varsinkin jos se on hänen aiheuttamansa. Mutta onneksi siis tajusi vähän jämäköityä kun monta vuotta olen jankuttanut että sun pitää olla isä eikä kaveri niille.
Edelleen kylläkin on joskus kuin yksi lapsi lisää porukassa, keksii ihan älyttömiä ja vaarallisiakin juttuja eikä oikein osaa arvioida mitä voi tapahtua. Eikä muista antaa ruokaa, käyttää vessassa, ei osaa laittaa tarpeeksi vaatetta ym., mutta toisaalta viettää paljon aikaa lasten kanssa ja kaikki (paitsi en aina minä;) ovat tyytyväisiä.
mies ei voi ottaa aikuisen roolia, jos kohtelet häntä keskenkasvuisena ja yrität kasvattaa. Mies ei voi ottaa omaa tilaansa jos tietää että tulet kuitenkin säätämään ja "pelastamaan" tekee hän mitä hyvänsä.
[quote author="Vierailija" time="30.08.2013 klo 20:19"]
et kunnioita miestä jonka valitsit lapsesi isäksi.
[/quote]
Totta:( Eikä mies kunnioita minua, ei ole kunnioittanut edes seurusteluaikanamme. Jotakin omaa epävarmuuttani takerruin silloin häneen. Miten tästä eteenpäin.. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
huonompi juttu todeta se nyt. Rakastatko häntä? Tahdotko rakastaa? Jospa ongelma ei ole lastenkasvatuksessa vaan siinä ettette edes viihdy yhdessä.
[quote author="Vierailija" time="30.08.2013 klo 21:19"]
huonompi juttu todeta se nyt. Rakastatko häntä? Tahdotko rakastaa? Jospa ongelma ei ole lastenkasvatuksessa vaan siinä ettette edes viihdy yhdessä.
[/quote]
Varmaan sekä että. Kumpikin paremmin viihtyy kun toinen poissa. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.08.2013 klo 21:19"]
huonompi juttu todeta se nyt. Rakastatko häntä? Tahdotko rakastaa? Jospa ongelma ei ole lastenkasvatuksessa vaan siinä ettette edes viihdy yhdessä.
[/quote]
Varmaan sekä että. Kumpikin paremmin viihtyy kun toinen poissa. ap
pitäisikö teidän puhua ihan rauhassa miten aiotte jatkaa. Riitaisa koti syö lapsen perusturvallisuutta ja teiltä molemmilta menee elämä pilalle tuolla menolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten puhua, kun toinen ei ole koskaan kiinnostunut keskustelemaan? Ei osaa, halua, välitä. Vaikka kuinka pyydän ja kysyn, ei mitään. Korkeintaan murahtaa että hän tekee miten tekee eikä hänellä ole mitään ongelmaa, mun pitää käyttäytyä vaan kunnolla ja antaa hänen olla rauhassa. Lapsista ei puhu. ap
Ai se on noin pahaksi päässyt. Jos mies eiyhtään välitä niin sitten on aika pakata kamppeet ja tehdä tilaa sellaiselle joka välittää. Usein asumusero vasta herättää ajattelemaan olisiko voinut tehdä jotenkin toisin. Meillä kahden kuukauden asumusero selvitti tilannetta niin, että palasimme yhteen, kumpikin korjasi käytöstään ja tahtoi jatkaa. Mutta siinä saattaa käydä toisinkin. Olen itse aina ajatellut,että asiatratkeavat niinkuin niiden pitääkin. Toivotan voimia. Toivon että arvostat itseäsi sen verran että tavoittelet onnellista elämää. Ero ei välttämättä helpota arkea sen osalta että joudut huolehtimaan miten mies pärjää lapsen kanssa. Kestätkö sen?
Näyttää heikkoa toimintamallia: piti löytää tietty asia kaupassa, ärisi että missä täällä on myyjät, missä ne oikein lusmuilevat. Totesin hetken päästä, että täällähän on moniakin myyjiä, tuossa esim yksi jolta voi mennä kysymään. Mies ei uskaltanutkaan mennä, minä sitten menin ja mies meni kuikkimaan jonnekin hyllyjen taakse. Lapset ihmettelivät mihin se isi nyt lähti, asiahan piti hoitaa. Sanoin napakasti miehelle, että ei tarvitse tehdä tuollaista numeroa, ei kirota ja öykkäillä vaan toimia fiksusti. Mies mulle, että hänelle on aivan sama mitkään myyjät ja koko tavara ylipäätään, annetaan olla vaan. Säälitti, millaista mallia isä siinä lapsille kaikkinensa näytti. Tuollaista on kotona ja muualla.
Välillä mies liioittelee työasioitaan hirveästi, jos joku sano puolinaistakin kriittistä sanaa niin mies on kuin maailmanloppu käsillä. Huokailee ja masentelee, kiroilee ja kiukuttelee kotona. Pettymyksensietokyky on niin heikko.
Kotona ei sitten saa otetta lapsiin. Lapset voivat riekkua isän kanssa miten vaan ja ovat pomoina, mies ei osaa olla jämäkkä eikä osaa ohjata ja neuvoa lapsia. Mutta osaa istua pöydän ääressä ja pitää sylissä ja lässytellä. Siis antaa kyllä aikaa ja sanoo että rakastaa ja halailee, oma-aloitteisesti jopa leikkaa lasten kynsiä. Eli kyllä hän kuitenkin hoitaakin. Mutta jos lapset pistävät jossain hanttiin, niin sitten saavat tehdä niin, miehellä ei ole jämäkkyyttä asettaa rajoja.
ap