Poliisi löi putkapahoinpitelyn uhria kolmesti nyrkillä: ”Näytti, että tämä on yleistä hupia laitoksella”
Kolmissakymmenissä ollut mies makasi sairaalassa heikossa kunnossa. Hän oli ollut lähellä menettää henkensä poliisin käsittelyssä.
Ruhjeita oli eri puolilla, kylkiluita oli vaurioitunut ja hengitys pysähtynyt. Iltalehden aiempien tietojen mukaan elintoiminnat olivat hetkeksi lakanneet, mutta uhri oli saatu viime hetkellä elvytettyä.
Tallenteelta näkyy, kuinka mies painetaan putkan lattialla olevalle ohuelle muovipatjalle.
Tarkastusta jatketaan. Uhria yritetään pitää miehissä aloillaan. Paikalla on useita poliiseja. Yksi näyttää naureskelevan putkan ovella.
Osa pitää uhria kiinni jaloista. Kaksi vartijaa painaa häntä yläruumiista samaan aikaan kun putkavälikohtaukseen myöhemmin sivusta tullut vanhempi konstaapeli iskee uhria kolmesti nyrkillä.
Uhri valahtaa lopulta elottomaksi poliisien alla. Paikalle kutsutaan ambulanssi, jonka miehistö saa tämän elvytettyä ja kiidätettyä sairaalaan.
Nähtyään tutkijoiden esittämän videon uhri toteaa kuulustelijalle:
– Minulle ei ole poliisiin mitään luottamusta. Minulle ei ole aikaisempaa rikollista taustaa, mutta minua on kohdeltu kuin taparikollista.
– Minusta kyse on tapon yrityksestä. Näytti kaiken kaikkiaan, että tämä on yleistä hupia Lahden poliisilaitoksella, uhri paheksui sitä, etteivät paikalla olleet esimiehet puuttuneet tilanteeseen.
Rikoksesta epäilty poliisi ja kaksi vartijaa kiistivät syyllistyneensä mihinkään rikokseen. Todistajina kuullut poliisit pitivät riehuvan asiakkaan taltuttamiseksi käytettyjä voimakeinoja asianmukaisina. Humalaisen asiakkaan putkalle kuljettanut ylikonstaapeli oli ainoa, joka myönsi kuulustelijalle:
– Meidän on turha kiistää, ettemmekö nähneet (poliisin nimi) lyöneen (uhrin nimi) kolme kertaa. En osaa sanoa, miksi hän niin teki.
Kommentit (815)
Videolla ei sitä näy, mutta oikeudenkäynnissä tuli esiin, että miehen naama oli veressä, patjaan roiskui verta ja hänellä on nenä murtunut. Jos se ei tapahtunut sellissä, niin miestä oli hakattu jo aiemmin. Jos miehellä oli naama veressä jo aiemmin, poliisi on toiminut siinäkin väärin, ettei ole käyttänyt uhria terkassa. Jutussa on muutakin mätää. En ole löytänyt mistään selitystä sille, miksi miestä on kuskattu tavallisella pakulla eikä maijalla. Jokin syy siihenkin täytyy olla, ei ole hassua sattumaa.
Liekö kyseessä poliisin kosto jostain varhemmasta asiasta. Tilaisuus tuli, ja kostettiin porukalla.
Täällä on yllättävän paljon porukkaa, jotka tuntuvat kannattavan poliisiväkivaltaa. Tuo pidätetty oli raudoissa eikä edes rimpuillut. Jos hän tuntia aikaisemmin riehui baarissa, ei poliiseilla ole mitään oikeutta vetää häntä tilanteen rauhoituttua ja putkassa turpaan ja tukahduttaa hengitystä elottomuustilanteeseen saakka.
Ei me missään kehitysmaassa asuta, vaan Suomen pitäisi olla oikeusvaltio!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisella saattueella ei todellakaan ole vain pikkuisen kepposteltu humalassa, kyllä mies on saanut ihan kunnolla laittaa ravintolassa ranttaliksi kerta puolustus mainitsee että oli joutunut käsirysyyn portsarien kanssa. Ei voi sanoa muuta kuin että ihan oma syy, videosta ei edes kunnolla saa selvää että lyökö konstaapeli "asiakasta" vai ei. Ottaen huomioon että tapahtumapaikkana on vielä Lahti, niin ukkeli luultavasti on vetänyt överit mömmöjä ja mennyt tajuttomaksi jo pakun takatilaan lastattaessa. Tuossa videossa häntä painettiin patjaa vasten niin lyhyen aikaa että ei todellakaan voi hengityksen estyminen johtua vain siitä.
Ei kai hengityksen estyminen patjaan painamisesta johtunut, vaan eikö sen epäilty johtuneen lyönneistä päähän? Ja mistä niitä mömmöjä tarvitsee keksiä, kun on jo osoitettu, ettei ollut niitä.
Ei poliisin tehtäviin kuulu koskaan saattaa puolustuskyvytöntä elottomaksi. Aivan sama mitä on tehnyt ennen sitä, kun viisi poliisia yhdessä toimii väärin heidän toiminta kuuluukin arvioida oikeudessa.
Ei se lyönyt päähän. Näkeehän sen sokeakin
Mun mielestä, tosin videosta ei näe mihin iskut osuvat, ei nyrkki kohdistu päähän vaan alemmas.
Ukko37 kirjoitti:
Uhri oli ilmeisesti väärän värinen, kun ihmiset eivät mellakoi kaduilla, eikä ole tullut kansainvälistä kampanjaa poliisiväkivallan lopettamiseksi.
Tämä on totta, humoristisessä mielessä. Kaikki väkivalta kohdistui se kehen tahansa on väärin, en ymmärrä sitä porua joka syntyi kun t*mmaihoinen kuoli. Kuinkahan moni vaalea on kuollut ihan lähiaikoina poliisiväkivaltaan, eikä mitään. Tosin Suuri motivaatio näihin mielenosoituksiin esim. jenkeissä on se että porukka pääsee vain riehumaan ja varastelemaan. Juuri sitä mitä v*hervass*rit myös harjoittavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme, että luottamus poliisiin on kaiken jälkeen niinkin kova kuin mitä on. Herää kysymys, onko suuri osa kansalaisista jotenkin tyhmiä.
Yksittäistapaus = kaiken jälkeen.
Toivottavasti et saa apua poliisilta kun sinulla on oikea hätä.
Eipä tuo video siltä näytä että olisi mikään yksittäistapaus. Ennemminkin näyttäisi siltä että porukka on suorastaan rutinoitunut huvittelemaan pahoinpitelemällä puolustuskyvytöntä kiinniotettua henkilöä.
Poliisin tulee avustaa kaikkia ihmisiä lain määrittämillä tavoilla, täysin riippumatta siitä mitä miltä nämä ihmiset ovat poliisiväkivallasta. Oliko vielä muuta epäselvää?
Yksi poliisi löi kolme kertaa. Ja tämä on järjestelmällistä poliisiväkivaltaa, jota kaikki 8000 suomalaista poliisia harjoittaa?
Onko 8000 joku maaginen suosikkilukusi, kun se pitää moneen viestiin kirjoittaa? Aika monta poliisia tuolla ahtaassa putkassa on ja kaikki osallisena tuohon pahoinpitelyyn. Vaan veikkaan, ettei nuo tilat ihan 8000 poliisia vedä.
Niin? Yksi poliisi löi. Oliko sulla jotain kommentoitavaakin?
Aika pahan kyllä pistit. Oli.
Miten olisi, että yksi poliisi videolla todistettavasti löi vatsaan, kun viisi painoi patjaan ja oikeudessa käsiteltiin jo kyydissä lyömistä sekä lyöntejä päähän? Ainiin ja poliisi ei onnistunut salaamaan tapahtumia, vaan yksi poliiseista todisti lyönneistä vaikkei kenenkään olisi ilmeisesti pitänyt sanoa mitään. Viisi poliisia piti vaan kiinni, mutteivät sattuneet näkemään. Syyttäjälläkin kävi hassusti, että salasi, mutta oikeus erehtyi julkaisemaan.
Kun salailu on noin tavanomaista ja jos se olisi onnistunut poliiin kollegiaalisuuden mukaisesti saattaisi olla vain 0 poliisia jotka löi ja yksi vangittu hörhö joka puhuu omiaan. Mutta kun se video julkaistiin...
Sinäkö olit siellä poliisiauton kyydissä? Kun itse "uhrikaan" ei muista tapahtumista mitään.
Edelleenkään sinä et tiedä tapauksesta yhtään mitään
Vaikutat kommentteinesi siltä, että olet itse ollut paikalla ja nyt pitää puolustella omaa kunniaa.
Vaikka kyseinen mies olisi tehnyt murhan tai terrori-iskun, häntä ei silti saa putkassa hakata niin että elvytystä tarvitaan. Poliisilla ei ole valtuuksia jaella rangaistuksia, vaan sitä varten meillä on oikeuslaitos. Jos olet poliisi ja tämä on sinulle epäselvää, häpeän sinua ja toivon että pääset virastasi mahd. pikaisesti.
Toki olen poliisi, jopa itse lyöjä. Kun argumentteja ei enää ole.....
Edelleenkin, yhdellä ainoalla poliisilla paloi käämit, ja se siitä.
Kummasti sinä jakelet oikeutta mammapalstalla, vaikka itse toteat että se on oikeuslaitoksen tehtävä.
Eikö niin että myös kaikki liivijengiläisten tekemät rikokset ovat aina yksittäistapauksia, joiden pohjalta ei missään tapauksessa tule leimata koko järjestöä tai muita jäseniä?
Aaa, tässä ketjussa siis näiden Naccien ja muiden hörhöjen fanitytöt onkin siis asialla. Ok.
Vierailija kirjoitti:
Videolla ei sitä näy, mutta oikeudenkäynnissä tuli esiin, että miehen naama oli veressä, patjaan roiskui verta ja hänellä on nenä murtunut. Jos se ei tapahtunut sellissä, niin miestä oli hakattu jo aiemmin. Jos miehellä oli naama veressä jo aiemmin, poliisi on toiminut siinäkin väärin, ettei ole käyttänyt uhria terkassa. Jutussa on muutakin mätää. En ole löytänyt mistään selitystä sille, miksi miestä on kuskattu tavallisella pakulla eikä maijalla. Jokin syy siihenkin täytyy olla, ei ole hassua sattumaa.
Liekö kyseessä poliisin kosto jostain varhemmasta asiasta. Tilaisuus tuli, ja kostettiin porukalla.
Niin mieshän ei ole voinut millään riehua ennen poliisien kohtaamista, eihän?
Poliisit kidnappaa viattomia uhreja pakettiautoihin hakattavaksi?
Täällä joku sekopääpoliisi puolustamassa väkivaltaisten ja hermoheikkojen kollegoiden kunniaa? Nyt viimein kannattaa katsoa peiliin ja miettiä, millaiset valtuudet sitä poliisilla oikein olikaan? Voin auttaa ja kertoa, että niihin valtuuksiin ei kuulu asiakkaiden hakkaaminen, jos siis tämä oli vielä epäselvää ja siltä tosiaan näyttäisi. Hakkaamista ei oikeuta mikään asiakkaan käytös, oli se kuinka kuvottavaa ja v*ttumaista tahansa. Eikö teille poliiseille opeteta niitä laillisia hallintakeinoja, jolloin asiakas ei pääse hengestään?
Pitäisiköhän poliisikoulun pääsykokeiden psykologisten testien tulosten rimaa nostaa tai yleensäkin testien tulosten (ei fyysisten). Sillä jonkinlaisesta älyn puutteestahan tämä kaikki kielii. Yksi hakkaa asiakasta, muut katsoo kiltisti vieressä ja yksi nauraa ovella. Ei ihan kuulosta asialliselta toiminnalta.
Ei ole mitään fanityttöjä vaan keski-ikäisiä veroja maksavia naisia, jotka eivät hyväksy sitä, että tuollaiset poliisit saavat toimia virassa.
Itselläkin on poikia, jo aikuisia miehiä, eikä onneksi äitinä tarvitse heitä hävetä kuten noiden poliisien äidit saavat hävetä silmät päästään.
Uudelleenkoulutus jollekin toiselle alalle, ei enää ikinä poliisin haalareita päälle näille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme, että luottamus poliisiin on kaiken jälkeen niinkin kova kuin mitä on. Herää kysymys, onko suuri osa kansalaisista jotenkin tyhmiä.
Yksittäistapaus = kaiken jälkeen.
Toivottavasti et saa apua poliisilta kun sinulla on oikea hätä.
Eipä tuo video siltä näytä että olisi mikään yksittäistapaus. Ennemminkin näyttäisi siltä että porukka on suorastaan rutinoitunut huvittelemaan pahoinpitelemällä puolustuskyvytöntä kiinniotettua henkilöä.
Poliisin tulee avustaa kaikkia ihmisiä lain määrittämillä tavoilla, täysin riippumatta siitä mitä miltä nämä ihmiset ovat poliisiväkivallasta. Oliko vielä muuta epäselvää?
Yksi poliisi löi kolme kertaa. Ja tämä on järjestelmällistä poliisiväkivaltaa, jota kaikki 8000 suomalaista poliisia harjoittaa?
Onko 8000 joku maaginen suosikkilukusi, kun se pitää moneen viestiin kirjoittaa? Aika monta poliisia tuolla ahtaassa putkassa on ja kaikki osallisena tuohon pahoinpitelyyn. Vaan veikkaan, ettei nuo tilat ihan 8000 poliisia vedä.
Niin? Yksi poliisi löi. Oliko sulla jotain kommentoitavaakin?
Aika pahan kyllä pistit. Oli.
Miten olisi, että yksi poliisi videolla todistettavasti löi vatsaan, kun viisi painoi patjaan ja oikeudessa käsiteltiin jo kyydissä lyömistä sekä lyöntejä päähän? Ainiin ja poliisi ei onnistunut salaamaan tapahtumia, vaan yksi poliiseista todisti lyönneistä vaikkei kenenkään olisi ilmeisesti pitänyt sanoa mitään. Viisi poliisia piti vaan kiinni, mutteivät sattuneet näkemään. Syyttäjälläkin kävi hassusti, että salasi, mutta oikeus erehtyi julkaisemaan.
Kun salailu on noin tavanomaista ja jos se olisi onnistunut poliiin kollegiaalisuuden mukaisesti saattaisi olla vain 0 poliisia jotka löi ja yksi vangittu hörhö joka puhuu omiaan. Mutta kun se video julkaistiin...
Sinäkö olit siellä poliisiauton kyydissä? Kun itse "uhrikaan" ei muista tapahtumista mitään.
Edelleenkään sinä et tiedä tapauksesta yhtään mitään
Vaikutat kommentteinesi siltä, että olet itse ollut paikalla ja nyt pitää puolustella omaa kunniaa.
Vaikka kyseinen mies olisi tehnyt murhan tai terrori-iskun, häntä ei silti saa putkassa hakata niin että elvytystä tarvitaan. Poliisilla ei ole valtuuksia jaella rangaistuksia, vaan sitä varten meillä on oikeuslaitos. Jos olet poliisi ja tämä on sinulle epäselvää, häpeän sinua ja toivon että pääset virastasi mahd. pikaisesti.
Toki olen poliisi, jopa itse lyöjä. Kun argumentteja ei enää ole.....
Edelleenkin, yhdellä ainoalla poliisilla paloi käämit, ja se siitä.
Kummasti sinä jakelet oikeutta mammapalstalla, vaikka itse toteat että se on oikeuslaitoksen tehtävä.
Yksi ainoa poliisi ei pidellyt uhria yksin kiinni. Yksi ainoa poliisi ei yksin salannut tutkinnan aineistoa ja päästänyt edes vastaajaa katsomaan tilannetta kuin kerran. Yksi ainoa poliisi ei yrittänyt syyttäjänä salata aineistoa. Vaan yksi ainoa oikeuden päätös julkaisi tuon videon jota yritettiin niin kovaa salata ja yksi ainoa poliiseista todisti tapahtumista vaikka paikalla oli useampi.
Yksikään videolla paikallaolleista poliiseista ei ole syytön, kun ei puuttunut pahoinpitelyyn. Varmasti useampi kuin yksi näki mitä tapahtui ja useampi kuin yksi väitti, ettei nähnyt.
Yksi poliisi lyö kolme kertaa, kesto 1.5 sekuntia. Sen näet itsekin videolta.
Mitä tuossa ajassa itse ehdit reagoimaan?
Edelleenkään en ole väittänyt mitään muuta kuin sen, että yksi ainoa poliisi löi.
Sinä olet edelleenkin leimaamassa koko poliisikuntaa yksittäistapauksen perusteella. Motiivisi siihen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Videolla ei sitä näy, mutta oikeudenkäynnissä tuli esiin, että miehen naama oli veressä, patjaan roiskui verta ja hänellä on nenä murtunut. Jos se ei tapahtunut sellissä, niin miestä oli hakattu jo aiemmin. Jos miehellä oli naama veressä jo aiemmin, poliisi on toiminut siinäkin väärin, ettei ole käyttänyt uhria terkassa. Jutussa on muutakin mätää. En ole löytänyt mistään selitystä sille, miksi miestä on kuskattu tavallisella pakulla eikä maijalla. Jokin syy siihenkin täytyy olla, ei ole hassua sattumaa.
Liekö kyseessä poliisin kosto jostain varhemmasta asiasta. Tilaisuus tuli, ja kostettiin porukalla.
Niin mieshän ei ole voinut millään riehua ennen poliisien kohtaamista, eihän?
Poliisit kidnappaa viattomia uhreja pakettiautoihin hakattavaksi?
Mitä sillä on väliä, onko mies riehunut vai ei?
Poliisilla ei ole lain suomia valtuuksia jakaa oman käden oikeutta. Sellaista poliisia emme halua emmekä tarvitse. Ulos!

Yksikään paikalla ollut poliisi ei mennyt väliin tai ryhtynyt poistamaan pahoinpitelijää tapahtumapaikalta.
Viisi poliisia päällä ja tilassa vielä useampi. Naama verillä ja videolla näkyy poliisin iskut vartaloon. Vain yksi niistä poliiseista muka näki jotain?
Olisiko kuitenkin ollut, että niin monta poliisia miehen ja kameran välissä, että kaikkea ei näkyisi videolla? Se yksi joka löi katsoi kameraan, kun tiedosti lyöneensä ilman, että kukaan peittää.
Sitä ei nämä poliisit luultavasti todista mitä siellä oikeasti tapahtui. Saivat kuitenkin jollain keinolla puolustuskyvyttömän patjaan painetun vangin elottomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme, että luottamus poliisiin on kaiken jälkeen niinkin kova kuin mitä on. Herää kysymys, onko suuri osa kansalaisista jotenkin tyhmiä.
Yksittäistapaus = kaiken jälkeen.
Toivottavasti et saa apua poliisilta kun sinulla on oikea hätä.
Eipä tuo video siltä näytä että olisi mikään yksittäistapaus. Ennemminkin näyttäisi siltä että porukka on suorastaan rutinoitunut huvittelemaan pahoinpitelemällä puolustuskyvytöntä kiinniotettua henkilöä.
Poliisin tulee avustaa kaikkia ihmisiä lain määrittämillä tavoilla, täysin riippumatta siitä mitä miltä nämä ihmiset ovat poliisiväkivallasta. Oliko vielä muuta epäselvää?
Yksi poliisi löi kolme kertaa. Ja tämä on järjestelmällistä poliisiväkivaltaa, jota kaikki 8000 suomalaista poliisia harjoittaa?
Onko 8000 joku maaginen suosikkilukusi, kun se pitää moneen viestiin kirjoittaa? Aika monta poliisia tuolla ahtaassa putkassa on ja kaikki osallisena tuohon pahoinpitelyyn. Vaan veikkaan, ettei nuo tilat ihan 8000 poliisia vedä.
Niin? Yksi poliisi löi. Oliko sulla jotain kommentoitavaakin?
Aika pahan kyllä pistit. Oli.
Miten olisi, että yksi poliisi videolla todistettavasti löi vatsaan, kun viisi painoi patjaan ja oikeudessa käsiteltiin jo kyydissä lyömistä sekä lyöntejä päähän? Ainiin ja poliisi ei onnistunut salaamaan tapahtumia, vaan yksi poliiseista todisti lyönneistä vaikkei kenenkään olisi ilmeisesti pitänyt sanoa mitään. Viisi poliisia piti vaan kiinni, mutteivät sattuneet näkemään. Syyttäjälläkin kävi hassusti, että salasi, mutta oikeus erehtyi julkaisemaan.
Kun salailu on noin tavanomaista ja jos se olisi onnistunut poliiin kollegiaalisuuden mukaisesti saattaisi olla vain 0 poliisia jotka löi ja yksi vangittu hörhö joka puhuu omiaan. Mutta kun se video julkaistiin...
Sinäkö olit siellä poliisiauton kyydissä? Kun itse "uhrikaan" ei muista tapahtumista mitään.
Edelleenkään sinä et tiedä tapauksesta yhtään mitään
Vaikutat kommentteinesi siltä, että olet itse ollut paikalla ja nyt pitää puolustella omaa kunniaa.
Vaikka kyseinen mies olisi tehnyt murhan tai terrori-iskun, häntä ei silti saa putkassa hakata niin että elvytystä tarvitaan. Poliisilla ei ole valtuuksia jaella rangaistuksia, vaan sitä varten meillä on oikeuslaitos. Jos olet poliisi ja tämä on sinulle epäselvää, häpeän sinua ja toivon että pääset virastasi mahd. pikaisesti.
Toki olen poliisi, jopa itse lyöjä. Kun argumentteja ei enää ole.....
Edelleenkin, yhdellä ainoalla poliisilla paloi käämit, ja se siitä.
Kummasti sinä jakelet oikeutta mammapalstalla, vaikka itse toteat että se on oikeuslaitoksen tehtävä.
Yksi ainoa poliisi ei pidellyt uhria yksin kiinni. Yksi ainoa poliisi ei yksin salannut tutkinnan aineistoa ja päästänyt edes vastaajaa katsomaan tilannetta kuin kerran. Yksi ainoa poliisi ei yrittänyt syyttäjänä salata aineistoa. Vaan yksi ainoa oikeuden päätös julkaisi tuon videon jota yritettiin niin kovaa salata ja yksi ainoa poliiseista todisti tapahtumista vaikka paikalla oli useampi.
Yksikään videolla paikallaolleista poliiseista ei ole syytön, kun ei puuttunut pahoinpitelyyn. Varmasti useampi kuin yksi näki mitä tapahtui ja useampi kuin yksi väitti, ettei nähnyt.
Paikallaolleet eivät puuttuneet koska kyse oli ihan normi meininki tuolla. Yksi tekijöistä kertoi oikeudessa saaneensa nohevasta toiminnastaan tilanteessa jopa kehuja päällystöltä.
Vierailija kirjoitti:
Semmoinen polliisi meillä.
Niin tarkoitat tätä yhtä yksittäistä poliisia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Videolla ei sitä näy, mutta oikeudenkäynnissä tuli esiin, että miehen naama oli veressä, patjaan roiskui verta ja hänellä on nenä murtunut. Jos se ei tapahtunut sellissä, niin miestä oli hakattu jo aiemmin. Jos miehellä oli naama veressä jo aiemmin, poliisi on toiminut siinäkin väärin, ettei ole käyttänyt uhria terkassa. Jutussa on muutakin mätää. En ole löytänyt mistään selitystä sille, miksi miestä on kuskattu tavallisella pakulla eikä maijalla. Jokin syy siihenkin täytyy olla, ei ole hassua sattumaa.
Liekö kyseessä poliisin kosto jostain varhemmasta asiasta. Tilaisuus tuli, ja kostettiin porukalla.
Niin mieshän ei ole voinut millään riehua ennen poliisien kohtaamista, eihän?
Poliisit kidnappaa viattomia uhreja pakettiautoihin hakattavaksi?
Mitä sillä on väliä, onko mies riehunut vai ei?
Poliisilla ei ole lain suomia valtuuksia jakaa oman käden oikeutta. Sellaista poliisia emme halua emmekä tarvitse. Ulos!
Kyllä suuri osa Suomen poliiseista kuvittelee olevansa lain yläpuolella. Nyt aika on kyllä kypsä reformeille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme, että luottamus poliisiin on kaiken jälkeen niinkin kova kuin mitä on. Herää kysymys, onko suuri osa kansalaisista jotenkin tyhmiä.
Yksittäistapaus = kaiken jälkeen.
Toivottavasti et saa apua poliisilta kun sinulla on oikea hätä.
Eipä tuo video siltä näytä että olisi mikään yksittäistapaus. Ennemminkin näyttäisi siltä että porukka on suorastaan rutinoitunut huvittelemaan pahoinpitelemällä puolustuskyvytöntä kiinniotettua henkilöä.
Poliisin tulee avustaa kaikkia ihmisiä lain määrittämillä tavoilla, täysin riippumatta siitä mitä miltä nämä ihmiset ovat poliisiväkivallasta. Oliko vielä muuta epäselvää?
Yksi poliisi löi kolme kertaa. Ja tämä on järjestelmällistä poliisiväkivaltaa, jota kaikki 8000 suomalaista poliisia harjoittaa?
Onko 8000 joku maaginen suosikkilukusi, kun se pitää moneen viestiin kirjoittaa? Aika monta poliisia tuolla ahtaassa putkassa on ja kaikki osallisena tuohon pahoinpitelyyn. Vaan veikkaan, ettei nuo tilat ihan 8000 poliisia vedä.
Niin? Yksi poliisi löi. Oliko sulla jotain kommentoitavaakin?
Aika pahan kyllä pistit. Oli.
Miten olisi, että yksi poliisi videolla todistettavasti löi vatsaan, kun viisi painoi patjaan ja oikeudessa käsiteltiin jo kyydissä lyömistä sekä lyöntejä päähän? Ainiin ja poliisi ei onnistunut salaamaan tapahtumia, vaan yksi poliiseista todisti lyönneistä vaikkei kenenkään olisi ilmeisesti pitänyt sanoa mitään. Viisi poliisia piti vaan kiinni, mutteivät sattuneet näkemään. Syyttäjälläkin kävi hassusti, että salasi, mutta oikeus erehtyi julkaisemaan.
Kun salailu on noin tavanomaista ja jos se olisi onnistunut poliiin kollegiaalisuuden mukaisesti saattaisi olla vain 0 poliisia jotka löi ja yksi vangittu hörhö joka puhuu omiaan. Mutta kun se video julkaistiin...
Sinäkö olit siellä poliisiauton kyydissä? Kun itse "uhrikaan" ei muista tapahtumista mitään.
Edelleenkään sinä et tiedä tapauksesta yhtään mitään
Vaikutat kommentteinesi siltä, että olet itse ollut paikalla ja nyt pitää puolustella omaa kunniaa.
Vaikka kyseinen mies olisi tehnyt murhan tai terrori-iskun, häntä ei silti saa putkassa hakata niin että elvytystä tarvitaan. Poliisilla ei ole valtuuksia jaella rangaistuksia, vaan sitä varten meillä on oikeuslaitos. Jos olet poliisi ja tämä on sinulle epäselvää, häpeän sinua ja toivon että pääset virastasi mahd. pikaisesti.
Toki olen poliisi, jopa itse lyöjä. Kun argumentteja ei enää ole.....
Edelleenkin, yhdellä ainoalla poliisilla paloi käämit, ja se siitä.
Kummasti sinä jakelet oikeutta mammapalstalla, vaikka itse toteat että se on oikeuslaitoksen tehtävä.
Yksi ainoa poliisi ei pidellyt uhria yksin kiinni. Yksi ainoa poliisi ei yksin salannut tutkinnan aineistoa ja päästänyt edes vastaajaa katsomaan tilannetta kuin kerran. Yksi ainoa poliisi ei yrittänyt syyttäjänä salata aineistoa. Vaan yksi ainoa oikeuden päätös julkaisi tuon videon jota yritettiin niin kovaa salata ja yksi ainoa poliiseista todisti tapahtumista vaikka paikalla oli useampi.
Yksikään videolla paikallaolleista poliiseista ei ole syytön, kun ei puuttunut pahoinpitelyyn. Varmasti useampi kuin yksi näki mitä tapahtui ja useampi kuin yksi väitti, ettei nähnyt.
Yksi poliisi lyö kolme kertaa, kesto 1.5 sekuntia. Sen näet itsekin videolta.
Mitä tuossa ajassa itse ehdit reagoimaan?
Edelleenkään en ole väittänyt mitään muuta kuin sen, että yksi ainoa poliisi löi.
Sinä olet edelleenkin leimaamassa koko poliisikuntaa yksittäistapauksen perusteella. Motiivisi siihen?
Yksikään paikalla ollut poliisi ei mennyt väliin tai ryhtynyt poistamaan pahoinpitelijää tapahtumapaikalta.
Sinäkö menet 1.5 sekunnissa väliin tilanteeseen jota et ensin edes hahmota tapahtuvaksi?
Olet melkoinen ninja, hae jonkun kuninkaallisen henkivartijaksi
Vierailija kirjoitti:
Terveisiä näille kaikille kaljupelleille sinne Lahden poliisiasemalle. Että meillä hoitsuilla ei ole käytössä ensinnäkään aseita, ei pippurisumutteita, ei pamppuja, ei käsirautoja eikä juuri voimankäyttökoulutusta. Silti meidän pitää hoitaa hulluja aggressiivisia ja arvaamattomia huumehörhöisiä potilaita viikottain ja painia heidän kanss. Paikalle saa lähinnä anella poliisia saati että potilas vietäisiin putkaan (jos hoidettavaa ei ole). Näiden epeleiden päällä pitää jopa maata, 10 hoitajan toimesta ja pidellä kiinni että saadaan vartija paikalle ja raivohullu piikki persauksessa lepositeisiin. Siinä on moni sisar hientovalkoinen ottanut osumaa. Ei ole kuitenkaan lyömään ole tarvinnut käydä. Ja voi teitä possuparkoja kun ette 12 hengen voimin saa ihmistä aisoihin! Meillä ei edes yössä ole välttämättä niin paljon väkeä!
Nyt selitykset sinne perseeseen ja koittakaa kaivaa ne ylpeyden rippeenne ja myöntäkää virheenne! Kyllä hoitanut tätä potilasta hoitaneena tietää miten asiat on ollut sairaalassa ja video vain todistaa kaiken. Ja takaisin sinne poliisikouluun ja Voimankäytön tunneille. Ps. Jos osaat voimankäyttöä oikein, ei tarvitse ketään lyödä, urpot!
Itsekin on tullut useaan otteeseen oltua tilanteessa, jossa pidetään aggressiivista asiakasta kiinni, sillä aikaa kun yksi yrittää tuikata piikin asiakkaan kankkuun. Koskaan ei ole kiinnipidon aikana asiakas valahtanut elottomaksi tai edes tajuttomaksi. Ja harvemmin sitä hoitajille edes mitään voimankäytön koulutusta järjestetään. Joten kummastuttaa todella, että ihmiset, jotka ovat varmasti saaneet mielinmäärin koulutusta voimankäytöstä, jotenkin kummasti onnistuvat ruhjomaan ne asiakkaat tohjoksi ja jopa elottomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semmoinen polliisi meillä.
Niin tarkoitat tätä yhtä yksittäistä poliisia?
Ei vaan koko laitosta, joka yritti vieläpä peitellä tätä.
Jokainen yksittäinen poliisi edustaa toimiessaan koko laitosta. Tämän luulisi olevan selvää.