Poliisi löi putkapahoinpitelyn uhria kolmesti nyrkillä: ”Näytti, että tämä on yleistä hupia laitoksella”
Kolmissakymmenissä ollut mies makasi sairaalassa heikossa kunnossa. Hän oli ollut lähellä menettää henkensä poliisin käsittelyssä.
Ruhjeita oli eri puolilla, kylkiluita oli vaurioitunut ja hengitys pysähtynyt. Iltalehden aiempien tietojen mukaan elintoiminnat olivat hetkeksi lakanneet, mutta uhri oli saatu viime hetkellä elvytettyä.
Tallenteelta näkyy, kuinka mies painetaan putkan lattialla olevalle ohuelle muovipatjalle.
Tarkastusta jatketaan. Uhria yritetään pitää miehissä aloillaan. Paikalla on useita poliiseja. Yksi näyttää naureskelevan putkan ovella.
Osa pitää uhria kiinni jaloista. Kaksi vartijaa painaa häntä yläruumiista samaan aikaan kun putkavälikohtaukseen myöhemmin sivusta tullut vanhempi konstaapeli iskee uhria kolmesti nyrkillä.
Uhri valahtaa lopulta elottomaksi poliisien alla. Paikalle kutsutaan ambulanssi, jonka miehistö saa tämän elvytettyä ja kiidätettyä sairaalaan.
Nähtyään tutkijoiden esittämän videon uhri toteaa kuulustelijalle:
– Minulle ei ole poliisiin mitään luottamusta. Minulle ei ole aikaisempaa rikollista taustaa, mutta minua on kohdeltu kuin taparikollista.
– Minusta kyse on tapon yrityksestä. Näytti kaiken kaikkiaan, että tämä on yleistä hupia Lahden poliisilaitoksella, uhri paheksui sitä, etteivät paikalla olleet esimiehet puuttuneet tilanteeseen.
Rikoksesta epäilty poliisi ja kaksi vartijaa kiistivät syyllistyneensä mihinkään rikokseen. Todistajina kuullut poliisit pitivät riehuvan asiakkaan taltuttamiseksi käytettyjä voimakeinoja asianmukaisina. Humalaisen asiakkaan putkalle kuljettanut ylikonstaapeli oli ainoa, joka myönsi kuulustelijalle:
– Meidän on turha kiistää, ettemmekö nähneet (poliisin nimi) lyöneen (uhrin nimi) kolme kertaa. En osaa sanoa, miksi hän niin teki.
Kommentit (815)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme, että luottamus poliisiin on kaiken jälkeen niinkin kova kuin mitä on. Herää kysymys, onko suuri osa kansalaisista jotenkin tyhmiä.
Yksittäistapaus = kaiken jälkeen.
Toivottavasti et saa apua poliisilta kun sinulla on oikea hätä.
Eipä tuo video siltä näytä että olisi mikään yksittäistapaus. Ennemminkin näyttäisi siltä että porukka on suorastaan rutinoitunut huvittelemaan pahoinpitelemällä puolustuskyvytöntä kiinniotettua henkilöä.
Poliisin tulee avustaa kaikkia ihmisiä lain määrittämillä tavoilla, täysin riippumatta siitä mitä miltä nämä ihmiset ovat poliisiväkivallasta. Oliko vielä muuta epäselvää?
Sulla on varmaan faktoja esittää mutuillesi?
Edelleenkin yksittäistapaus. Hienosti leimaatte kaikki 8000 suomalaista poliisia.
Kaikki suomalaisäidit pakastaa vauvojaan.
Eipä tätäkään humalaista tapettu joten miksi höpiset tappamisista mitään.[/quote]
Käytännössähän tuo uhri tapettiin, pahoinpideltiin hengiltä. Elvytys kaikkien onneksi onnistui..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme, että luottamus poliisiin on kaiken jälkeen niinkin kova kuin mitä on. Herää kysymys, onko suuri osa kansalaisista jotenkin tyhmiä.
Yksittäistapaus = kaiken jälkeen.
Toivottavasti et saa apua poliisilta kun sinulla on oikea hätä.
Eipä tuo video siltä näytä että olisi mikään yksittäistapaus. Ennemminkin näyttäisi siltä että porukka on suorastaan rutinoitunut huvittelemaan pahoinpitelemällä puolustuskyvytöntä kiinniotettua henkilöä.
Poliisin tulee avustaa kaikkia ihmisiä lain määrittämillä tavoilla, täysin riippumatta siitä mitä miltä nämä ihmiset ovat poliisiväkivallasta. Oliko vielä muuta epäselvää?
Sulla on varmaan faktoja esittää mutuillesi?
Edelleenkin yksittäistapaus. Hienosti leimaatte kaikki 8000 suomalaista poliisia.
Kaikki suomalaisäidit pakastaa vauvojaan.
Itse ne/te poliisit tunnutte itsenne leimaavan. Paateron sotkut ja Aarnion huumeilu ei riitä, vaan rivipoliisienkin pitää perseillä ja vetää ylivoimalla turpiin puolustuskyvyttömäksi patjalle painettua vankia.

Yksi poliisi löi kolme kertaa. Ja tämä on järjestelmällistä poliisiväkivaltaa, jota kaikki 8000 suomalaista poliisia harjoittaa?
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta, jos itse riehuu väkivaltaisesti niin ei kannata mitään silkkihansikaskäsittelyäkään odottaa.
Niin että jos asiakas on väkivaltainen niin siihen saa vastata väkivallalla? ”Älä sinä noin tee vaikka oletkin kännissä, mutta minä virka-asussani saan kyllä lyödä!” :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairaanhoitajat murhaa hoitovirheillään kymmeniä ihmisiä viikossa. Koska sairaanhoitajat joutuvat oikeuteen työssään tekemistään virheistä?
Tahallisuus on eri asia kuin vahinko. Käykö sinulle useinkin sellainen inhimillinen virhe, että kun hermostut niin alat ikäänkuin vahingossa takomaan toista ihmistä nyrkillä ja lopulta se ihminen päätyy elottomaksi? Aika huolestuttavaa jos noin käy, kannattaa hankkia pikimmiten apua.
Tahallisista kuolemantuottamuksista on kyllä hoitajiakin tuomittu. Mutta eri aihe se.
Sairaanhoitajat aiheuttavat satoja kuolemia hoitovirheillään. Vähän eri mittaluokan tavaraa kuin tämä yksittäisen yhden lyöjäpoliisin tapaus. Tämä lyöjäkin teki virheen työssään. Mutta tämä on vain yksi tapaus vs. satoja sairaanhoitajien tappoja vuodessa.
Tuolla videolla näkyi kyllä vain poliisi pahoinpitelemässä. Ne ensihoitajat jotka lopussa tuli tuli auttamaan poliisien uhria. Eikä niitä hoitajia näy kuin videon lopussa pari.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairaanhoitajat murhaa hoitovirheillään kymmeniä ihmisiä viikossa. Koska sairaanhoitajat joutuvat oikeuteen työssään tekemistään virheistä?
Tahallisuus on eri asia kuin vahinko. Käykö sinulle useinkin sellainen inhimillinen virhe, että kun hermostut niin alat ikäänkuin vahingossa takomaan toista ihmistä nyrkillä ja lopulta se ihminen päätyy elottomaksi? Aika huolestuttavaa jos noin käy, kannattaa hankkia pikimmiten apua.
Tahallisista kuolemantuottamuksista on kyllä hoitajiakin tuomittu. Mutta eri aihe se.
Sairaanhoitajat aiheuttavat satoja kuolemia hoitovirheillään. Vähän eri mittaluokan tavaraa kuin tämä yksittäisen yhden lyöjäpoliisin tapaus. Tämä lyöjäkin teki virheen työssään. Mutta tämä on vain yksi tapaus vs. satoja sairaanhoitajien tappoja vuodessa.
Tajuatko, että tämä oli TAHALLINEN pahoinpitely? Ei verrattavissa vahingossa tapahtuneeseen hoitovirheeseen.
t. ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme, että luottamus poliisiin on kaiken jälkeen niinkin kova kuin mitä on. Herää kysymys, onko suuri osa kansalaisista jotenkin tyhmiä.
Yksittäistapaus = kaiken jälkeen.
Toivottavasti et saa apua poliisilta kun sinulla on oikea hätä.
Eipä tuo video siltä näytä että olisi mikään yksittäistapaus. Ennemminkin näyttäisi siltä että porukka on suorastaan rutinoitunut huvittelemaan pahoinpitelemällä puolustuskyvytöntä kiinniotettua henkilöä.
Poliisin tulee avustaa kaikkia ihmisiä lain määrittämillä tavoilla, täysin riippumatta siitä mitä miltä nämä ihmiset ovat poliisiväkivallasta. Oliko vielä muuta epäselvää?
Sulla on varmaan faktoja esittää mutuillesi?
Edelleenkin yksittäistapaus. Hienosti leimaatte kaikki 8000 suomalaista poliisia.
Kaikki suomalaisäidit pakastaa vauvojaan.
Itse ne/te poliisit tunnutte itsenne leimaavan. Paateron sotkut ja Aarnion huumeilu ei riitä, vaan rivipoliisienkin pitää perseillä ja vetää ylivoimalla turpiin puolustuskyvyttömäksi patjalle painettua vankia.
Yksi poliisi yksittäistapauksessa = kaikki suomalaiset rivipoliisit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairaanhoitajat murhaa hoitovirheillään kymmeniä ihmisiä viikossa. Koska sairaanhoitajat joutuvat oikeuteen työssään tekemistään virheistä?
Tahallisuus on eri asia kuin vahinko. Käykö sinulle useinkin sellainen inhimillinen virhe, että kun hermostut niin alat ikäänkuin vahingossa takomaan toista ihmistä nyrkillä ja lopulta se ihminen päätyy elottomaksi? Aika huolestuttavaa jos noin käy, kannattaa hankkia pikimmiten apua.
Tahallisista kuolemantuottamuksista on kyllä hoitajiakin tuomittu. Mutta eri aihe se.
Sairaanhoitajat aiheuttavat satoja kuolemia hoitovirheillään. Vähän eri mittaluokan tavaraa kuin tämä yksittäisen yhden lyöjäpoliisin tapaus. Tämä lyöjäkin teki virheen työssään. Mutta tämä on vain yksi tapaus vs. satoja sairaanhoitajien tappoja vuodessa.
Tajuatko, että tämä oli TAHALLINEN pahoinpitely? Ei verrattavissa vahingossa tapahtuneeseen hoitovirheeseen.
t. ohis
Yhden poliisin hetkellinen kiivastuminen ja ylilyönti. Ja sitten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme, että luottamus poliisiin on kaiken jälkeen niinkin kova kuin mitä on. Herää kysymys, onko suuri osa kansalaisista jotenkin tyhmiä.
Yksittäistapaus = kaiken jälkeen.
Toivottavasti et saa apua poliisilta kun sinulla on oikea hätä.
Eipä tuo video siltä näytä että olisi mikään yksittäistapaus. Ennemminkin näyttäisi siltä että porukka on suorastaan rutinoitunut huvittelemaan pahoinpitelemällä puolustuskyvytöntä kiinniotettua henkilöä.
Poliisin tulee avustaa kaikkia ihmisiä lain määrittämillä tavoilla, täysin riippumatta siitä mitä miltä nämä ihmiset ovat poliisiväkivallasta. Oliko vielä muuta epäselvää?
Yksi poliisi löi kolme kertaa. Ja tämä on järjestelmällistä poliisiväkivaltaa, jota kaikki 8000 suomalaista poliisia harjoittaa?
Onko 8000 joku maaginen suosikkilukusi, kun se pitää moneen viestiin kirjoittaa? Aika monta poliisia tuolla ahtaassa putkassa on ja kaikki osallisena tuohon pahoinpitelyyn. Vaan veikkaan, ettei nuo tilat ihan 8000 poliisia vedä.
Ihmisarvo kuuluu myös laitapuolen kulkijalle. Tuo oli eläimellistä kohtelua. Poliiseilla on varmasti vaikka mitä pakkovälineitä aggressiivisia ihmisiä varten, jalkarautaa ym. Lisäksi koulutukseen luulisi kuuluvan myös psykologiaa siten, että rauhoittelu ym taidot ovat priimaa. Mutta mitä väliä, turha juoppo vaan, pistetään poika aisoihin.. Säälittävää. Noistakin poliiseista jokunen on varmasti jonkun isä, oikein hyvää mallia antaa jälkikasvulleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme, että luottamus poliisiin on kaiken jälkeen niinkin kova kuin mitä on. Herää kysymys, onko suuri osa kansalaisista jotenkin tyhmiä.
Yksittäistapaus = kaiken jälkeen.
Toivottavasti et saa apua poliisilta kun sinulla on oikea hätä.
Eipä tuo video siltä näytä että olisi mikään yksittäistapaus. Ennemminkin näyttäisi siltä että porukka on suorastaan rutinoitunut huvittelemaan pahoinpitelemällä puolustuskyvytöntä kiinniotettua henkilöä.
Poliisin tulee avustaa kaikkia ihmisiä lain määrittämillä tavoilla, täysin riippumatta siitä mitä miltä nämä ihmiset ovat poliisiväkivallasta. Oliko vielä muuta epäselvää?
Yksi poliisi löi kolme kertaa. Ja tämä on järjestelmällistä poliisiväkivaltaa, jota kaikki 8000 suomalaista poliisia harjoittaa?
Ei, vaan:
1. Poliisi löi kolme kertaa kiinni otettua henkilöä.
2. Useat poliisit pitivät henkilöstä kiinni, kun tämä yksi löi häntä.
3. Useat poliisit näkivät tapahtuman, mutta eivät yrittäneet estää sitä.
4. Useat poliisit kutsuttiin oikeuden eteen todistamaan tapahtuneesta, mutta eivät kertoneet totuutta vaan valehtelivat suojellakseen sitä yhtä poliisia.
5. Poliisilaitos yritti pimittää yleisöltä videon, josta ilmenee mitä tapahtui.
Kyllä tämä aika järjestelmällisen mädältä näyttää.
Voi vattu, pitkä ketju ei jaksa lukea. Poliisin pitäis olla esimerkkinä, näin sitä arvostusta murennetaan.
No sanotaan, että pisti aika voimakkaasti tuossa kiinniottotilanteessa hanttiin ja nyt meni tajuttomaksi hetki sitten tuossa putkalla, kun yritettiin laitella rautoihin vielä paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairaanhoitajat murhaa hoitovirheillään kymmeniä ihmisiä viikossa. Koska sairaanhoitajat joutuvat oikeuteen työssään tekemistään virheistä?
Tahallisuus on eri asia kuin vahinko. Käykö sinulle useinkin sellainen inhimillinen virhe, että kun hermostut niin alat ikäänkuin vahingossa takomaan toista ihmistä nyrkillä ja lopulta se ihminen päätyy elottomaksi? Aika huolestuttavaa jos noin käy, kannattaa hankkia pikimmiten apua.
Tahallisista kuolemantuottamuksista on kyllä hoitajiakin tuomittu. Mutta eri aihe se.
Sairaanhoitajat aiheuttavat satoja kuolemia hoitovirheillään. Vähän eri mittaluokan tavaraa kuin tämä yksittäisen yhden lyöjäpoliisin tapaus. Tämä lyöjäkin teki virheen työssään. Mutta tämä on vain yksi tapaus vs. satoja sairaanhoitajien tappoja vuodessa.
Tajuatko, että tämä oli TAHALLINEN pahoinpitely? Ei verrattavissa vahingossa tapahtuneeseen hoitovirheeseen.
t. ohis
Yhden poliisin hetkellinen kiivastuminen ja ylilyönti. Ja sitten?
Toinen vain uhkaili vetää v.tt. turpaan. Poikaa uskottiin vain tallenteen ansiosta. Muuten olisi ollut sana sanaa vastaan ja siinä poliisi voittaa aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme, että luottamus poliisiin on kaiken jälkeen niinkin kova kuin mitä on. Herää kysymys, onko suuri osa kansalaisista jotenkin tyhmiä.
Yksittäistapaus = kaiken jälkeen.
Toivottavasti et saa apua poliisilta kun sinulla on oikea hätä.
Poliisijohto vuosia maan suurin huumekauppia = yksittäistapaus.
Lukuisat epäselvät putkakuolemat = yksittäistapauksia.
Tuore tapaus, jossa asiasas melkein tapettiin = yksittäistapaus.
Jne.Montako vuotta ajattelit Aarniosta jauhaa? Sekin oli yksittäistapaus.
EI ole putkakuolemia kun et joudu kamapäissäsi putkaan. Mikä oli se loppu jne?
Eduskunnassa on jo tänä vuonna tehty enemmän rikoksia kuin poliisissa 5 vuoteen
Jne. tarkoitti, että luetelluissa kysymys vain jäävuoren huipusta ja todellisuudessa väärinkäytökset paljon suurempia, sillä kiinnijäämisriski on hyvin pieni. Tätäkin yritettiin urakalla peitellä.
Mutta joo sinun maailmassa kaikki mahdolliset asiat ovat vain yksittäistapauksia eikä niiden pohjalta voi päätellä yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme, että luottamus poliisiin on kaiken jälkeen niinkin kova kuin mitä on. Herää kysymys, onko suuri osa kansalaisista jotenkin tyhmiä.
Yksittäistapaus = kaiken jälkeen.
Toivottavasti et saa apua poliisilta kun sinulla on oikea hätä.
Eipä tuo video siltä näytä että olisi mikään yksittäistapaus. Ennemminkin näyttäisi siltä että porukka on suorastaan rutinoitunut huvittelemaan pahoinpitelemällä puolustuskyvytöntä kiinniotettua henkilöä.
Poliisin tulee avustaa kaikkia ihmisiä lain määrittämillä tavoilla, täysin riippumatta siitä mitä miltä nämä ihmiset ovat poliisiväkivallasta. Oliko vielä muuta epäselvää?
Yksi poliisi löi kolme kertaa. Ja tämä on järjestelmällistä poliisiväkivaltaa, jota kaikki 8000 suomalaista poliisia harjoittaa?
Onko 8000 joku maaginen suosikkilukusi, kun se pitää moneen viestiin kirjoittaa? Aika monta poliisia tuolla ahtaassa putkassa on ja kaikki osallisena tuohon pahoinpitelyyn. Vaan veikkaan, ettei nuo tilat ihan 8000 poliisia vedä.
Niin? Yksi poliisi löi. Oliko sulla jotain kommentoitavaakin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin videon ja tuli mieleen, ettei ollut eka kerta osallisille (poliiseille ja vartijoille).
Nyt pitäisi kunnolla historiat tutkia.
Ensimmäinen apua soittanut kuulostaa järkyttyneeltä ( ehkä tapahtumien takia?).Niin meinaat että tämä on yleistäkin? Murhaako kaikki sairaanhoitajatkin potilaitaan insuliinilla?
Ei yleistä poliisien keskuudessa, vaan että nämä asianosaiset kannattaa tutkia.
Vierailija kirjoitti:
No sanotaan, että pisti aika voimakkaasti tuossa kiinniottotilanteessa hanttiin ja nyt meni tajuttomaksi hetki sitten tuossa putkalla, kun yritettiin laitella rautoihin vielä paremmin.
Jep eli ihan perus kusetusta. Taitaa olla maan tapa poliisien osalta.